KKO:2026:15

Aviopuolisoilla A ja B oli avioehtosopimus, jonka mukaan kummallakaan puolisolla ei ollut avio-oikeutta toisen omaisuuteen. Puolisot olivat vuonna 2014 ostaneet puoliosuuksin asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet. He olivat sopineet, että A maksoi käteiskauppahinnan, joka vastasi noin puolta koko kauppahinnasta, ja että B vastasi osakkeisiin kohdistuvasta yhtiölainaosuudesta. Asunto-osakkeet oli myyty vuonna 2017 ennen avioeron vireilletuloa. Myyntihinnasta oli vähennetty yhtiölainaosuus, josta B oli tuolloin maksanut vain pienen osan. Loppumyyntihinta oli tilitetty puolisoille omistusosuuksien mukaisesti puoliksi.

Korkein oikeus katsoi, että B oli saanut osakkeiden myynnin yhteydessä perusteetonta taloudellista etua, joka hänen tuli palauttaa. Kysymys myös siitä, tuliko omaisuuden erottelua tämän jälkeen sovitella B:n hyväksi. (Ään.)

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

A ja B olivat asuneet avoliitossa vuodesta 2003 lähtien, solmineet avioliiton vuonna 2007 ja tehneet 17.8.2007 avioehtosopimuksen, jossa oli määrätty, että kummallakaan puolisolla ei ollut avio-oikeutta toisen omaisuuteen. Puolisoiden avioeroa koskeva hakemus oli tullut vireille 24.3.2017, ja heidät oli tuomittu avioeroon 5.1.2018.

A ja B olivat ostaneet 16.5.2014 allekirjoitetulla kauppakirjalla puoliosuuksin asunto-osakkeet, joiden velaton kauppahinta oli ollut 706 500 euroa. A oli yksin maksanut käteiskauppahinnan 353 329,53 euroa, ja osakkeisiin oli kaupantekohetkellä kohdistunut 353 170,47 euron määräinen yhtiölainaosuus. Asunto-osakkeet oli myyty 10.2.2017 ennen avioeron vireilletuloa, ja velaton myyntihinta oli ollut 685 000 euroa. Asunto-osakkeisiin tuolloin kohdistuneen yhtiölainan ja välityspalkkion vähentämisen jälkeen asianosaiset olivat saaneet 337 735,22 euron suuruisen nettokauppahinnan, joka oli tilitetty heille omistusosuuksien mukaisessa suhteessa eli puoliksi kummallekin.

Omaisuuden erottelu 18.10.2019

Pesänjakaja oli toimittanut asianosaisten välillä 18.10.2019 omaisuuden erottelun. Erotteluratkaisussaan pesänjakaja oli muun ohella hylännyt A:n vaatimuksen siitä, että tällä vahvistetaan olevan 166 634,40 euron määräinen yhteisen asunnon kauppahintaan perustuva saatava B:ltä. Pesänjakaja oli lausunut, että A ei ollut esittänyt näyttöä sopimuksesta, jonka perusteella kauppahinta tulisi jakaa muulla tavalla kuin omistusoikeuksien suhteissa, eikä siitä, että B olisi jäänyt kauppahinnasta A:lle jollain muulla perusteella velkaa. Näin ollen kauppahinnan tuli jakautua nimiperiaatteen mukaisesti omistusoikeuksien suhteissa. Pesänjakaja oli hylännyt näyttämättömänä myös A:n vaatimuksen perusteettoman edun palautuksesta. A ei ollut esittänyt vaatimuksensa perusteeksi muuta kuin sen, että hän oli rahoittanut kauppahinnan, eikä mitään muuta selvitystä avioliiton aikaisesta varojen käytöstä.

Kanne ja vastaus Helsingin käräjäoikeudessa

A nosti käräjäoikeudessa pesänjakajan toimittamaa erottelua koskevan moitekanteen. A vaati muun ohella vahvistettavaksi, että hänellä on B:ltä 166 634,40 euron saatava siitä asuntokauppahinnan osasta, jonka B oli ohjannut omalle tililleen.

B vaati ensisijaisesti, että A:n vaatimukset hylätään perusteettomina. Siltä varalta, että käräjäoikeus päättäisi, että A:n varoiksi katsotaan tietty osuus B:n puoliosuudesta asunto-osakkeiden kauppahinnasta, B vaati ositusta soviteltavaksi siten, että hänellä on avio-oikeus asunnon koko kauppahintaan. A vastusti B:n vaatimaa sovittelua perusteettomana.

Käräjäoikeuden tuomio 15.9.2021 nro 21/43643

Käräjäoikeus totesi, että sijoituspanoksista ei voitu päätellä omistusosuuksia. Vaikka puolisoiden sijoituspanokset olisivat tiedossa jo hankintahetkellä, eivät ne välttämättä anna luotettavaa kuvaa puolisoiden tarkoituksista, sillä puolisoiden yhteinen talous on tyypillisesti lukuisten eri tavoilla ja eri suuntiin toteutettujen suoritusten muodostama kokonaisuus, johon puolisot osallistuvat kykyjensä mukaan. A ei ollut edes väittänyt, ettei asuntoa olisi ollut tarkoitus omistaa puoliksi. Keskinäinen sopimus, jonka mukaan B osallistui asunto-osakkeiden hankinnan rahoittamiseen vastaamalla yhtiölainasta, ei muuttanut puolisoiden omistusosuuksia eikä muutoinkaan oikeuttanut A:ta saamaan omistusosuuttaan suurempaa osuutta kauppahinnasta.

Käräjäoikeus totesi, että tuomioistuin soveltaa lakia viran puolesta ja voi siten arvioida perusteettoman edun palauttamista koskevaa vaatimusta myös osituksen sovittelua koskevan avioliittolain 103 b §:n perusteella. Asianosaisten kertomuksista kävi ilmi, että vuosien varrella kummatkin puolisot olivat osallistuneet perheen elatukseen ja yhteisten hankintojen rahoittamiseen vaihtelevasti. Esitetty selvitys puolisoiden osallistumisesta perheen elatukseen ei osoittanut, että B olisi saanut perusteetonta etua A:n kustannuksella.

Käräjäoikeus ei muuttanut pesänjakajan ratkaisua asunto-osakkeiden kauppahinnan jaon osalta. Kun A:n vaatimukset eivät menestyneet, asiassa ei ollut tarpeen ottaa kantaa B:n sovitteluvaatimukseen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Mia Sundström.

Helsingin hovioikeuden tuomio 10.10.2023 nro 1492

A ja B valittivat hovioikeuteen. A:n kuoltua pääkäsittelyn toimittamisen jälkeen hänen kuolinpesänsä ilmoitti jatkavansa valitusta.

Hovioikeus totesi avioliittolain 103 b §:n 3 momentista ilmenevän, että säännöksen mukaista sovittelua on vaadittava. Kun A ei ollut vaatinut sovittelua omaisuuden erottelussa eikä käräjäoikeudessa, hovioikeus katsoi, että asiaa oli arvioitava perusteettoman edun palautusta koskevien yleisten oppien perusteella.

Hovioikeus katsoi puolisoiden tarkoituksena olleen hankkia asunto-osakkeet yhtä suurin taloudellisin panoksin. A oli hankintahetkellä maksanut velattomasta myyntihinnasta noin puolet ja rahoittanut siten omistusosuuttaan vastaavan osuuden myyntihinnasta. Puolisot olivat keskenään sopineet, että B vastaa kaupantekohetkellä osakkeisiin kohdistuneesta yhtiölainasta. B oli asunnon omistamisen aikana lyhentänyt lainaa 19 905,69 eurolla. A:n taloudellinen panos asunto-osakkeisiin oli siten ollut merkittävästi suurempi. Kun asunto-osakkeisiin oli myyntihetkellä kohdistunut 333 264,78 euron suuruinen yhtiölainaosuus, A oli saanut osuutenaan kauppahinnasta 335 500 euron sijasta 168 867,61 euroa. Hänelle oli siten syntynyt 166 632,39 euron taloudellinen menetys, jota vastaavan edun B oli saanut. Oli ilmeistä, että asunto-osakkeiden rahoitusjärjestely oli perustunut avioliiton jatkuvuudelle. Kun asunto-osakkeet oli myyty ennen kuin B oli rahoittanut oman osuutensa, puolisoiden tarkoitus ei ollut toteutunut. Mikään ei viitannut siihen, että A:n tarkoituksena olisi näissä olosuhteissa ollut vastoin kertomaansa luovuttaa määrältään huomattavaa varallisuutta B:n hyväksi. B:n saamaa 166 632,39 euron suuruista taloudellista etua oli pidettävä perusteettomana, ja hän oli velvollinen suorittamaan mainitun määrän A:n kuolinpesälle.

B:n sovitteluvaatimuksen johdosta hovioikeus katsoi esitetyn näytön perusteella käräjäoikeuden tavoin, että avioliiton aikana molemmat puolisot olivat osallistuneet perheen elatukseen ja yhteisten hankintojen rahoittamiseen vaihtelevasti. Hovioikeus totesi, että erottelukirjasta ilmenevin tavoin B:llä oli noin 168 000 euron varallisuus, ja A:n varallisuus oli hyvin vähäinen. B oli todetusti saanut perusteetonta etua asunto-osakkeiden kauppahinnan jaon osalta. Hovioikeus katsoi asiaa kokonaisuutena harkittuaan, ettei omaisuuden erottelu johtanut B:n kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Mirjami Paso ja Juha Hartikainen sekä asessori Laura Stenberg.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

B:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna kysymyksiin, oliko B saanut asunto-osakeyhtiön huoneiston hallintaan oikeuttavien osakkeiden myynnin yhteydessä perusteetonta taloudellista etua, joka hänen tulee palauttaa, sekä onko ositusta syytä tällöin sovitella B:n vaatimalla tavalla.

B vaati valituksessaan, että hovioikeuden ratkaisu kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden ratkaisun varaan, sekä toissijaisesti osituksen sovittelemista alemmissa oikeuksissa vaaditulla tavalla.

A:n kuolinpesän osakkaat (jäljempänä A:n kuolinpesä) vaativat vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Aviopuolisot A ja B, joilla kummallakaan ei avioehtosopimuksen perusteella ollut avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, olivat vuonna 2014 yhteisesti puoliosuuksin ostaneet asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet. Osakkeiden velaton kauppahinta oli 706 500 euroa ja niihin oli kohdistunut kaupantekohetkellä 353 170,47 euron yhtiölainaosuus. A oli maksanut ostohetkellä käteiskauppahinnan 353 329,53 euroa ja asianosaiset olivat sopineet, että B vastaa puolisoiden keskinäisessä suhteessa yksin osakkeisiin kohdistuvasta yhtiölainaosuudesta.

2. Asunto-osakkeet oli myyty vuonna 2017 ennen avioeron vireilletuloa 685 000 euron kauppahinnalla, josta välityspalkkio oli ollut 14 000 euroa ja yhtiölainan määrä 333 264,78 euroa. Asianosaisille jäänyt nettokauppahinta 337 735,22 euroa oli maksettu omistusosuuksien suhteessa puoliksi asianosaisten tileille. A ja B olivat kumpikin saaneet kauppahintana 168 867,61 euroa.

3. A on pesänjakajan 18.10.2019 toimittamassa puolisoiden omaisuuden erottelussa vaatinut vahvistettavaksi, että hänellä on B:ltä 166 634,40 euron määräinen saatava siitä yhteisen asunnon kauppahinnan osuudesta, jonka B oli ohjannut omalle tililleen. Pesänjakaja on hylännyt A:n vaatimuksen.

4. A on moittinut omaisuuden erottelua käräjäoikeudessa ja toistanut mainitun vaatimuksensa. B on esittänyt omaisuuden erottelun sovittelua koskevan vaatimuksen, mikäli A:n vaatimus menestyisi.

5. Käräjäoikeus on arvioinut A:n vaatimusta osituksen sovittelua koskevan avioliittolain 103 b §:n perusteella. Käräjäoikeus on katsonut, ettei esitetty selvitys puolisoiden osallistumisesta perheen elatukseen ollut osoittanut, että B olisi saanut perusteetonta etua A:n kustannuksella, ja hylännyt A:n vaatimuksen.

6. Hovioikeus on A:n valituksesta todennut, että A ei ollut vaatinut sovittelua pesänjakajan toimittamassa omaisuuden erottelussa eikä käräjäoikeudessa. A:n vaatimusta on näin ollen tullut avioliittolain 103 b §:n asemesta arvioida perusteettoman edun palautusta koskevien yleisten oppien perusteella. Hovioikeus on katsonut B:n saaneen määrältään 166 632,39 euron suuruisen perusteettoman edun, joka hänet on velvoitettu palauttamaan kanteen ajamista A:n kuoltua jatkaneelle kuolinpesälle. Hovioikeus on asiaa kokonaisuutena harkittuaan katsonut, ettei omaisuuden erottelu johda B:n osalta kohtuuttomaan lopputulokseen, ja hylännyt B:n sovitteluvaatimuksen.

Kysymyksenasettelu

7. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana kysymys siitä, onko B saanut osakkeiden myynnin yhteydessä perusteetonta taloudellista etua, joka hänen tulee palauttaa. Mikäli tähän kysymykseen vastataan myöntävästi, asiassa on vielä arvioitava, onko omaisuuden erottelua tämän jälkeen soviteltava B:n vaatimalla tavalla.

Oikeudellisen arvioinnin lähtökohdat

8. Avioliittolain aviovarallisuusjärjestelmä rakentuu puolisoiden omaisuuden ja velkojen erillisyyden periaatteelle. Puolisoilla on sopimusvapauden perusteella oikeus tehdä myös avioliittonsa aikana keskinäisessä suhteessaan sitovia omaisuusjärjestelyjä. Avioliiton purkautuessa ne on otettava osituksen tai omaisuuden erottelun lähtökohdaksi.

9. Avioliittolain ositusta koskevien säännösten mukaisesti aviopuolisoiden välillä vallinnut taloudellinen yhtenäisyys ilmenee siten, että puolisoiden yhteisen talouden hyväksi antamat panostukset koituvat osituksessa avio-oikeuden perusteella molempien puolisoiden hyväksi, ja varakkaamman puolison on maksettava omaisuudestaan toiselle tasinkoa. Jos avioliiton purkautuessa kummallakaan puolisolla ei ole avio-oikeutta toisen puolison omaisuuteen, toimitetaan omaisuuden osituksen sijasta omaisuuden erottelu, jonka perusteella varakkaammalla puolisolla ei ole velvollisuutta suorittaa toiselle omaisuudestaan tasinkoa. Sillä seikalla, että toinen osapuoli on omalla panoksellaan myötävaikuttanut siihen, että omaisuus on voitu hankkia, ei lähtökohtaisesti ole merkitystä omistuksen määräytymisen kannalta. Omistava osapuoli voi siten hyötyä toisen kustannuksella, kun omaisuus erossa jaetaan nimiperiaatteen mukaisesti.

10. Avioliittolain 107 §:n viittaussäännöksestä seuraa, että omaisuuden erottelua voidaan sovitella lain 103 b §:n nojalla, jos puoliso kartuttaa toiselle puolisolle kuuluvaa, pykälän 2 momentin 3 kohdassa tarkoitettua avioehtosopimuksen nojalla avio-oikeudesta vapaata omaisuutta. Tällöin voidaan määrätä, että tällainen omaisuus on kokonaan tai osaksi omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus. Nyt kysymyksessä olevassa asiassa A ei kuitenkaan ole vaatinut omaisuuden erottelun sovittelua, vaan B:n saaman perusteettoman edun palautusta. Korkein oikeus toteaa, ettei avioliittolain 103 b §:n sovittelusäännös muodosta estettä arvioida omaisuuden erottelussa aviopuolisoiden varallisuussuhteita perusteettoman edun palautusta koskevien periaatteiden nojalla.

11. Perusteettoman edun palautuksen yleisinä edellytyksinä ovat saatu hyöty, edun perusteettomuus ja hyödyn saaminen toisen kustannuksella (syy-yhteys). Edun perusteettomuutta arvioitaessa merkityksellistä on muun muassa se, onko varallisuudensiirto perustunut pätevään oikeusperusteeseen. Tässä arvioinnissa voidaan ottaa huomioon myös se, että varallisuudensiirto on tapahtumisensa ajankohtana voinut olla täysin tarkoituksellinen ja aiheellinen mutta muuttunut perusteettomaksi myöhempien olosuhdemuutosten takia. Varallisuudensiirron toteamisen avioliitossa perusteettomaksi voidaan kuitenkin katsoa edellyttävän tietyn olennaisuuskynnyksen ylittymistä kuten varallisuudensiirron huomattavaa määrää tai siirrolla saadun vastikkeen vähäisyyttä (ks. avoliiton osalta KKO 1988:27 ja KKO 1988:28). Kun edun perusteettomuutta arvioidaan aviovarallisuussuhteessa, on huomioon otettava aviopuolisoiden keskinäisiin taloudellisiin suhteisiin liittyvät erityispiirteet.

Perusteettoman edun palauttamisen arviointi tässä asiassa

12. Asiassa on selvitetty, että aviopuolisoiden tarkoituksena oli ollut rahoittaa asunto-osakkeiden hankinta yhtä suurin taloudellisin panoksin. A oli maksanut asunto-osakkeiden velattomasta hankintahinnasta noin puolet eli 353 329,53 euroa ja rahoittanut siten omistusosuuttaan vastaavan osuuden osakkeiden hankinnasta. Puolisot olivat keskenään sopineet, että B puolestaan vastaa kaupantekohetkellä osakkeisiin kohdistuneesta yhtiölainasta. B oli kuitenkin asunnon myyntihetkellä vuonna 2017 lyhentänyt yhtiölainaosuutta vain 19 905,69 eurolla. A:n taloudellinen panos puolisoiden yhdessä omistamiin asunto-osakkeisiin oli siten tuolloin edelleen merkittävästi B:n taloudellista panosta suurempi. A:n panostus on määrällisesti ylittänyt selvästi puolisoiden elatusvelvollisuuden piiriin kuuluvan suorituksen.

13. Korkein oikeus toteaa, että asunto-osakkeiden hankintahetkellä vuonna 2014 puolisot olivat olleet naimisissa noin seitsemän vuotta ja asunto oli hankittu puolisoiden yhteiseksi kodiksi. Korkein oikeus katsoo, että näissä olosuhteissa on ilmeistä, että asunto-osakkeiden rahoitusta koskenut järjestely oli perustunut avioliiton jatkuvuudelle.

14. Asunto-osakkeiden myyntihinta oli välityspalkkion vähentämisen jälkeen ollut 671 000 euroa ja niihin oli myyntihetkellä kohdistunut 333 264,78 euron suuruinen yhtiölai­naosuus, josta B:n olisi tullut yksin vastata. A on saanut osuutenaan myyntihinnasta 335 500 euron asemesta 168 867,61 euroa, joten A:lle on syntynyt tästä 166 632,39 euron taloudellinen menetys ja B:lle tätä vastaava taloudellinen etu.

15. Mikään ei viittaa siihen, että A:n tarkoituksena olisi ollut luovuttaa määrältään huomattava varallisuus B:n hyväksi. Asiassa ei ole myöskään esitetty sellaisia puolisoiden toimintaa yhteisen talouden hyväksi sekä omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi koskevia seikkoja, joiden perusteella A:n voitaisiin katsoa saaneen vastikkeen panokselleen.

16. Johtopäätöksenään Korkein oikeus toteaa, että puolisoiden keskinäinen asunnon rahoitusta koskeva järjestely ei ole toteutunut asunto-osakkeiden hankintahetkellä tarkoitetulla tavalla, kun osakkeet on avioeroon liittyen myyty vähemmän kuin kolme vuotta niiden hankinnan jälkeen B:n lyhennettyä vain pienen osan yhtiölainaosuudesta. Mikäli omaisuuden erottelu toimitettaisiin tällaisessa tilanteessa jakamalla osakkeiden myyntihinta omistusosuuksien suhteessa, B:lle siirtyisi varallisuutta perusteettomasti huomattava määrä.

17. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että B on saanut perusteetonta etua, kun asunto-osakkeiden myyntihinnasta puolet on maksettu hänen tililleen. Hän on siten velvollinen suorittamaan perusteettomasti saamansa 166 632,39 euron taloudellisen edun A:n kuolinpesälle.

B:n vaatimus omaisuuden erottelun sovittelusta

18. B on vaatinut, että mikäli A:n vaatimus perusteettoman edun palautuksesta menestyy, omaisuuden erottelua on soviteltava siten, että B:lla on avio-oikeus asunnon koko kauppahintaan. Mikäli hänen katsotaan olevan velvollinen palauttamaan A:n kuolinpesälle vaadittu määrä, hän on pesänjakajan erottelulaskelman mukaisesti varaton. B oli avioliiton aikana ja myös sen päätyttyä maksanut A:n puolesta tämän elinkustannuksia yhteensä 47 133,21 euron edestä.

19. Asiassa on siten arvioitava, onko omaisuuden erottelun lopputulos kohtuuton, mikäli sitä ei sovitella B:n vaatimalla tavalla. Sovittelua harkittaessa on avioliittolain 103 b §:n mukaan otettava erityisesti huomioon avioliiton kestoaika, puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä muut näihin verrattavat puolisoiden taloutta koskevat seikat.

20. Korkein oikeus toteaa, että asunto-osakkeiden kauppaan liittyneen A:n ja B:n keskinäisen rahoitusjärjestelyn tarkoitus oli jäänyt toteutumatta ja B on sen vuoksi velvollinen palauttamaan kuolinpesälle perusteettomaksi eduksi katsotun määrän. Puolisoiden välillä solmitun avioehtosopimuksen perusteella osapuolten tarkoituksena on ollut, että avioliiton purkautuessa kumpikin puolisoista saa pitää itsellään ennen avioliittoa ja sen aikana hankkimansa omaisuuden. Näissä olosuhteissa yksin sille seikalle, että B:lle ei varojen palauttamisen jälkeen jää omia varoja, ei voida antaa olennaista erottelun sovittelua puoltavaa merkitystä.

21. Korkein oikeus toteaa edelleen, että ennen avioliiton solmimista vuonna 2007 puolisot olivat asuneet avoliitossa vuodesta 2003. Hovioikeus on katsonut selvitetyksi, että perheen elämäntyylin ylläpito oli vuosien mittaan vaatinut paljon varoja ja että A:lla oli avioliiton alussa ollut perintönä saatu määrältään huomattava omaisuus, joka kuitenkin oli kulutettu avioliiton aikana. Myös B oli osallistunut perheen elättämiseen yritystoiminnastaan saaduilla varoilla ainakin vuodesta 2012 lukien. Avioliiton aikana molemmat osapuolet olivat siten osallistuneet perheen elatukseen ja yhteisten hankintojen rahoittamiseen.

22. Hovioikeus on puolisoiden taloudesta esitettyjä seikkoja kokonaisuudessaan harkittuaan katsonut, ettei omaisuuden erottelu johda B:n osalta kohtuuttomaan lopputulokseen ja hylännyt sovittelua koskevan vaatimuksen. Korkein oikeus katsoo, ettei asiaa ole aihetta arvioida toisin kuin hovioikeus.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mika Huovila, Juha Mäkelä, Alice Guimaraes-Purokoski, Tuija Turpeinen (eri mieltä) ja Kaarlo Hakamies (eri mieltä). Esittelijä Paula Klami-Wetterstein.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Hakamies : Olen samaa mieltä ratkaisun perusteluista kohtien 1–10 ja 12–22 sekä lopputuloksen osalta. Kohdan 11 sijaan lausun seuraavan.

Perusteettoman edun palautuksen yleisinä edellytyksinä ovat saatu hyöty, edun perusteettomuus ja hyödyn saaminen toisen kustannuksella (syy-yhteys). Edun perusteettomuutta arvioitaessa merkityksellistä on muun muassa se, onko varallisuudensiirto perustunut pätevään oikeusperusteeseen. Tässä arvioinnissa voidaan ottaa huomioon myös se, että varallisuudensiirto on tapahtumisensa ajankohtana voinut olla täysin tarkoituksellinen ja aiheellinen mutta muuttunut perusteettomaksi myöhempien olosuhdemuutosten takia. Avioliittolain 107 §:n perusteella omaisuuden erottelua voidaan sovitella vain tietyillä lain 103 b §:ssä säädetyillä tavoilla. On kuitenkin olemassa tilanteita, jolloin laissa säädettyjä sovittelukeinoja voidaan pitää osapuolten yhteiseen tarkoitukseen nähden objektiivisesti arvioiden selvästi riittämättöminä tasaamaan osapuolten välisiä taloudellisia suhteita niin, ettei toisen puolison voitaisi katsoa saaneen sekä tietyn yksittäisen omaisuuserän osalta että myös omaisuuden erottelua kokonaisuutena arvioiden perusteetonta etua toisen puolison kustannuksella. Tällöin yleisten varallisuusoikeudellisten perusteettoman edun palautusta koskevien periaatteiden nojalla tällainen yksittäinen omaisuuserä voidaan palauttaa toiselle puolisolle. Kuitenkin myös näissä tilanteissa edun perusteettomuutta arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota paitsi osapuolten panostuksiin kyseiseen yksittäiseen omaisuuserään, myös kaikkiin avioliittolain 103 b §:n 1 momentissa säädettyihin seikkoihin eli avioliiton kestoaikaan, puolisoiden toimintaan yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä muihin näihin verrattaviin puolisoiden taloutta koskeviin seikkoihin. Selvää on, että omaisuuden erottelussa edun arvioiminen perusteettomaksi edellyttää tietyn olennaisuuskynnyksen ylittymistä kuten varallisuudensiirron huomattavaa määrää tai siirrolla saadun vastikkeen vähäisyyttä.

Oikeusneuvos Turpeinen : Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Hakamies.