KKO:2025:96
A Oy vaati kuluttajaluottosopimukseen perustuvassa riita-asiassa, että B:n yhtiötä vastaan esittämä oikeudenkäyntikuluvaatimus hylätään. Lisäksi yhtiö vaati, että B määrätään tuomaan oikeuteen B:n ja tämän oikeudenkäyntiasiamiehen välillä laaditut, asiaa koskevat toimeksiantosopimus ja panttaussitoumus liitteineen ja ehtoineen. Näistä asiakirjoista ilmenisi, että jos B voittaisi oikeudenkäynnin, oikeudenkäyntikululasku osoitettaisiin suoraan A Oy:n maksettavaksi. B:n oikeudenkäyntikuluvaatimus ei siten perustunut aitoon maksuvelvollisuuteen.
Korkein oikeus katsoi, että vaatimus asiakirjojen esittämisestä koski asiaan vaikuttamatonta seikkaa eikä asiakirjoilla siten voinut olla merkitystä näyttönä oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta ratkaistaessa. Asiassa ei ollut oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 40 §:n 1 momentin mukaisia edellytyksiä määrätä asiakirjoja tuotaviksi tuomioistuimeen.
OK 17 luku 8 §
OK 17 luku 40 § 1 mom
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
Asian tausta ja vaatimus asiakirjojen esittämisestä Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa
B haki 8.11.2023 käräjäoikeudessa takaisinsaantia 16.6.2017 annettuun yksipuoliseen tuomioon kuluttajaluoton velkomusta koskeneessa asiassa ja vaati tässä yhteydessä vastapuolena olevan A Oy:n velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa.
Asian valmistelun aikana A Oy vaati, että käräjäoikeus määrää B:n tuomaan oikeuteen muun ohella B:n ja tämän asiamiehen välillä laaditun, vireillä olevaa asiaa koskevan toimeksiantosopimuksen ja panttaussitoumuksen liitteineen ja ehtoineen kokonaisuudessaan. Yhtiö esitti, että B:n asiamiehen toimiston verkkosivujen perusteella B maksaisi palkkiota asiamiehelleen vain, mikäli hänen vaatimuksensa oikeudessa menestyisi. Tällöinkin palkkio olisi 33 prosenttia hänelle palautettujen varojen määrästä, ja oikeudenkäyntikululasku osoitettaisiin suoraan A Oy:n maksettavaksi. B:n oikeudenkäyntikululasku ei siten perustunut aitoon maksuvelvollisuuteen, vaan se oli laadittu ainoastaan vastapuolelle esittämistä varten.
B vastusti vaatimusta asiakirjojen esittämisestä. Perusteinaan hän esitti, että hänen käräjäoikeudelle toimittamastaan otteesta asiamiehen yleisistä sopimusehdoista ilmeni, että asiakkaan maksuvelvollisuus oli täysin tavanomainen. Mikäli B voittaisi oikeudenkäynnin, vastapuoli velvoitettaisiin korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Asiakas maksaisi oikeudenkäyntikulut siirtämällä vastapuolen maksettaviksi tuomitut kulut asiamiehelle, mikä oli vakiintunut ja hyväksytty tapa. Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden edellytyksenä ei ollut, että asiakas olisi maksanut laskun. Vaadituilla asiakirjoilla ei ollut merkitystä näyttönä.
Käräjäoikeuden päätös 20.6.2024 nro 1018 2220
Käräjäoikeus katsoi, että A Oy:n väite siitä, että B:lle ei aiheutuisi oikeudenkäyntikuluja lainkaan hänen ja asiamiehen välisen toimeksiantosopimuksen ehtojen mukaan, oli muodostunut riitaiseksi. Käräjäoikeus piti ilmeisenä, että A Oy:n esitettäviksi vaatimilla oikeudenkäyntikuluja ja panttausta koskevilla sopimuksilla ja sitoumuksilla voi olla merkitystä näyttönä.
Käräjäoikeus määräsi B:n tuomaan tuomioistuimeen B:n ja tämän asiamiehen välillä laaditun, vireillä olevaa asiaa koskevan toimeksiantosopimuksen ja panttaussitoumuksen liitteineen ja ehtoineen kokonaisuudessaan.
Asian on ratkaissut käräjätuomari Samuli Niskanen.
Itä-Suomen hovioikeuden päätös 4.12.2024 nro 1020 5896
Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Eero Antikainen ja Heli Koivunen sekä asessori Jukka Oikarainen.
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
B:lle myönnettiin valituslupa.
B vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös kumotaan ja A Oy:n vaatimus asiakirjojen esittämisestä hylätään.
A Oy vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Perustelut
Asian tausta ja kysymyksenasettelu
1. B on käräjäoikeudessa hakenut takaisinsaantia yksipuoliseen tuomioon, joka oli annettu häntä vastaan kuluttajaluoton velkomusta koskeneessa asiassa, ja vaatinut tässä yhteydessä vastapuolena olevan A Oy:n (jäljempänä myös yhtiö) velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa.
2. A Oy on takaisinsaantiin vastatessaan muun ohella kiistänyt korvausvelvollisuutensa B:n oikeudenkäyntikuluista. Yhtiön mukaan B:lle ei tämän oikeudenkäyntiasiamiehen toimiston verkkosivujen perusteella aiheutunut asiassa oikeudenkäyntikuluja, sillä B:n voittaessa asian oikeudenkäyntikululasku osoitettaisiin suoraan yhtiön maksettavaksi. B:n hävitessä asian hän ei maksaisi palkkiota asiamiehelleen. B:n esittämä kululasku ei siten yhtiön mukaan perustunut aitoon maksuvelvollisuuteen, ja B:n kuluvaatimus oli siksi hylättävä. Tämän vuoksi yhtiö on vaatinut, että B määrätään tuomaan oikeuteen vireillä olevaa asiaa koskevat hänen ja asiamiehen väliset toimeksiantosopimus ja panttaussitoumus liitteineen ja ehtoineen kokonaisuudessaan.
3. B on kiistänyt yhtiön väitteen, ettei hänelle aiheutuisi oikeudenkäyntikuluja, sekä vaatimuksen asiakirjojen esittämisestä. Perusteenaan hän on esittänyt muun ohella, että esitettäviksi vaadituilla asiakirjoilla ei ollut asiassa näytöllistä merkitystä, ja vedonnut sopimuksessa noudatettaviin yleisiin sopimusehtoihin.
4. Hovioikeus on käräjäoikeuden ratkaisun pysyttäen määrännyt B:n toimittamaan käräjäoikeudelle A Oy:n vaatimat asiakirjat.
5. Korkeimman oikeuden ratkaistavana on kysymys siitä, onko asiassa edellytykset määrätä esitettäviksi vaaditut asiakirjat tuotavaksi tuomioistuimeen, ja erityisesti siitä, onko vaadituilla asiakirjoilla oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 40 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla merkitystä näyttönä asiassa.
Asiakirjan esittämisvelvollisuutta koskevat oikeusohjeet
6. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on velvollisuus muun ohella luovuttaa esine tai asiakirja tuomioistuimelle todisteeksi, jollei laissa toisin säädetä.
7. Saman luvun 40 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin voi määrätä esineen tai asiakirjan tuotavaksi tuomioistuimeen, jos esineellä tai asiakirjalla voi olla merkitystä näyttönä. Korkein oikeus on oikeuskäytännössään todennut, että näytöllisen merkityksen kynnys on matala. Riittävää on, että todisteella saattaa olla näyttöarvoa jollekin asiassa merkitykselliselle ja näyttöä kaipaavalle seikalle. (KKO 2019:7, kohta 23 ja KKO 2025:62, kohta 14.)
8. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 8 §:n mukaan tuomioistuimen on evättävä muun ohella näyttö, joka koskee asiaan vaikuttamatonta seikkaa tai on muuten tarpeeton.
Oikeudellisen arvioinnin lähtökohdat
9. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jollei muualla laissa toisin säädetä. Luvun 8 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan korvattavia oikeudenkäyntikuluja ovat oikeudenkäynnin valmistelusta ja asian tuomioistuimessa ajamisesta sekä asiamiehen tai avustajan palkkiosta aiheutuneet kustannukset. Luvun 14 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus on tehtävä ennen käsittelyn päättymistä. Vaatimuksessa on eriteltävä oikeudenkäyntikulujen määrä ja niiden perusteet.
10. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 §:n perusteluiden mukaan oikeudenkäyntikulujen korvauksen tulee täysin vastata oikeudenkäynnin valmistelusta ja asian tuomioistuimessa ajamisesta sekä asiamiehen tai avustajan palkkiosta aiheutuneita kustannuksia. Edellytyksenä on, että nämä kustannukset kohtuuden mukaan ovat olleet aiheellisia asianosaisen oikeuden valvomiseksi. Korvattavina oikeudenkäyntikuluina on mainittu erikseen avustajan ja asiamiehen palkkio. (HE 191/1993 vp s. 16.)
11. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2025:25 (kohta 25) todennut, että oikeudenkäymiskaaren 21 luvun kulusäännösten soveltamista koskevassa oikeuskäytännössä ei yleensä ole annettu merkitystä sille, mikä taho asianosaisen kuluista tosiasiallisesti vastaa. Mainitussa ratkaisussa (kohta 26) oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:ää sovellettaessa ei otettu huomioon sitä, että kuluttajan asemassa olleen asianosaisen oikeudenkäyntikulut oli ilmoitettu maksettavaksi kokonaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimintamenoista.
12. Ratkaisussa KKO 2008:55 (kohta 8) on todettu, ettei oikeudenkäyntikuluja koskevan korvausvelvollisuuden kohtuullistamista harkittaessa ollut merkitystä sillä, että oikeus oikeudenkäyntikulujen korvaukseen oli siirtynyt oikeusapulain 22 §:n nojalla oikeusavun saajalta valtiolle, vaan vaatimus kohtuullistamisesta tuli tältäkin osin ratkaista oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n nojalla. Tätä säännöstä sovellettaessa asian hävinneen asianosaisen asemaa oli siten arvioitava suhteessa oikeudenkäynnin vastapuoleen eikä valtioon, jolle oikeus kulukorvaukseen oli siirtynyt. Korkein oikeus on lisäksi ratkaisussaan KKO 2002:71 katsonut, ettei kuluvastuun jakaantumista harkittaessa ollut merkitystä sillä, että asiassa kantajana ollut työntekijä oli ammattiliiton jäsenyyden perusteella oikeutettu saamaan liitolta oikeusapua.
Korkeimman oikeuden arviointi
13. Käsiteltävässä tapauksessa asiakirjojen esittämismääräyksen edellytysten kannalta olennaista on, voidaanko A Oy:n väittämillä B:n ja hänen asiamiehensä välisillä sopimusjärjestelyillä katsoa olevan merkitystä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun mukaista kulukorvausvelvollisuutta ratkaistaessa.
14. Korkein oikeus toteaa, että edellä kohdassa 9 selostettujen oikeudenkäymiskaaren säännösten sanamuodosta tai perusteluista ei ole luettavissa, että vastapuolen velvollisuus korvata oikeudenkäyntikulut rajoitettaisiin tilanteisiin, joissa jutun voittanut osapuoli olisi henkilökohtaisesti vastuussa asiamiehensä laskun maksamisesta. Kriteerinä oikeudenkäyntikuluja koskevan vaatimuksen hyväksymiselle on laskutettujen toimenpiteiden tarpeellisuus sekä kustannusten kohtuullisuus ja aiheellisuus asianosaisen oikeuksien valvomisen kannalta. Myöskään kohdissa 11 ja 12 selostetuissa Korkeimman oikeuden ratkaisuissa oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta ratkaistaessa merkitystä ei ole annettu sille, mikä taho asianosaisen oikeudenkäyntikuluista tosiasiallisesti vastaa.
15. Edellä todetun perusteella Korkein oikeus katsoo, että oikeudenkäyntiasiamiehelle suoritettavaa korvausta koskevilla sopimusjärjestelyillä ei lähtökohtaisesti ole merkitystä oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta ratkaistaessa. Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudella on toisaalta käyttäytymistä ohjaava ja toisaalta korjaava vaikutus, ja tällaiset sopimusjärjestelyt saattavat osaltaan edistää myös oikeuden saatavuutta, eikä niihin senkään vuoksi ole syytä suhtautua kielteisesti. Korkein oikeus katsoo, että myöskään A Oy:n tässä asiassa väittämä B:n ja tämän asiamiehen välinen sopimusjärjestely ei vaikuta oikeudenkäymiskaaren 21 luvun mukaiseen vastapuolen kulukorvausvelvollisuuteen.
16. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että kysymyksessä olevien asiakirjojen esittämisvelvollisuutta koskeva vaatimus koskee oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 8 §:n 1 kohdassa tarkoitettua asiaan vaikuttamatonta seikkaa. Asiassa ei näin ollen ole tullut selvitetyksi, että vaadituilla asiakirjoilla eli toimeksiantosopimuksella tai panttaussitoumuksella voisi olla asiassa asiakirjan esittämismääräyksen antamisen edellyttämää merkitystä näyttönä. Vaatimus on siten tällä perusteella hylättävä.
Päätöslauselma
Hovioikeuden päätös kumotaan. A Oy:n vaatimus asiakirjojen esittämisestä hylätään.
Asian ovat ratkaisseet presidentti Tatu Leppänen sekä oikeusneuvokset Kirsti Uusitalo, Lena Engstrand, Juha Mäkelä ja Timo Ojala. Esittelijä Paula Klami-Wetterstein.