KKO:2025:83

Liikennevakuutuskeskus oli maksanut A:lle liikennevahingosta korvausta. A oli asiamiehensä välityksellä vaatinut Liikennevakuutuskeskukselta lisäkorvausta sekä pyytänyt korvauksen määrää koskevan lausunnon liikennevahinkolautakunnalta, joka oli suosittanut lisäkorvauksen maksamista A:lle. Liikennevakuutuskeskus oli noudattanut lautakunnan ratkaisusuositusta. A oli käräjäoikeudessa vaatinut, että Liikennevakuutuskeskus velvoitetaan korvaamaan hänelle asian hoitamisesta Liikennevakuutuskeskuksen kanssa ja asian käsittelystä liikennevahinkolautakunnassa aiheutuneet asianajokulut.

Korkein oikeus katsoi, että Liikennevakuutuskeskus ei ollut velvollinen korvaamaan A:lle
vaadittuja asianajokuluja oikeudenkäyntikuluina tai liikennevahinkona.

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

A:n Saksassa rekisteröity auto oli Suomessa 26.7.2017 vaurioitunut yhteentörmäyksessä Venäjällä rekisteröidyn auton kanssa. Liikennevahingon korvaamista koskevan asian oli Suomessa käsitellyt Liikennevakuutuskeskus.

A:n auton vauriot oli tarkastettu Suomessa ja korjauskuluiksi oli arvioitu 2 629,22 euroa. Autolle oli tehty Suomessa väliaikainen korjaus, josta Liikennevakuutuskeskus oli korvannut A:lle 629,82 euroa. A oli teettänyt Saksassa uuden korjauskustannusarvion ja asiamiehensä välityksellä vaatinut Liikennevakuutuskeskukselta korjauskustannusarvion mukaisista sekä muista kuluistaan korvauksena 5 140,83 euroa. Liikennevakuutuskeskus oli päätöksillään 29.9.2017 ja 3.9.2018 maksanut A:lle yhteensä 2 300 euroa aiemmin maksetun lisäksi.

A oli asiamiehensä välityksellä saattanut asian liikennevahinkolautakunnan käsiteltäväksi. Liikennevahinkolautakunta oli 7.7.2020 antamassaan lausunnossa suosittanut Liikennevakuutuskeskusta maksamaan A:lle aiemmin maksettujen korvausten lisäksi 1 701,76 euroa.

A oli vaatinut Liikennevakuutuskeskusta maksamaan hänelle liikennevahinkolautakunnan suosittaman lisäkorvauksen sekä korvaamaan hänen asianajokuluinaan yhteensä 6 310,63 euroa. Liikennevakuutuskeskus oli päätöksillään 13.8.2020 ja 14.8.2020 maksanut A:lle liikennevahinkolautakunnan lausunnon mukaisen lisäkorvauksen mutta oli kieltäytynyt korvaamasta vaadittuja asianajokuluja katsoen, että asiamiehen käyttäminen liikennevahinkoasian hoitamiseen tuomioistuinmenettelyn ulkopuolella ei ollut välttämätöntä eikä sellaisia kuluja korvattu vakiintuneen korvauskäytännön mukaisesti liikennevakuutuksesta.

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 18.5.2021 nro 21/23507

A vaati käräjäoikeudessa, että Liikennevakuutuskeskus velvoitetaan korvaamaan hänelle aiheutuneet asianajokulut ensisijaisesti asian hoitamisesta aiheutuneina oikeudenkäyntikuluina ja toissijaisesti vahingonkorvauksena. Liikennevakuutuskeskus oli aiheuttanut toiminnallaan A:lle tarpeen valvoa omia etujaan asianajajan välityksellä. Asianajokulut olivat suorassa syy-yhteydessä Liikennevakuutuskeskuksen toimintaan.

Liikennevakuutuskeskus vastusti A:n vaatimuksia. Kanteessa oli kysymys liikennevakuutuskorvauksesta. Liikennevahingoissa vakuutusyhtiön vastuuperuste määräytyi liikennevakuutuslain eikä vahingonkorvauslain mukaisesti. A:n asianajokulu ei ollut liikennevahingosta aiheutunutta vahinkoa.

Käräjäoikeus totesi, että A:n ja Liikennevakuutuskeskuksen välinen erimielisyys oli koskenut vaurioituneen auton tarpeellisten korjauskustannusten määrää. Oikean määräisen vakuutuskorvauksen saamisen turvaamiseksi A oli joutunut turvautumaan asianajajan apuun. Käräjäoikeuden käsityksen mukaan A:lle korvausasian hoitamisesta aiheutunut taloudellinen vahinko oli luonteeltaan oikeudenkäyntikuluihin rinnastettava kustannus.

Käräjäoikeus katsoi, että A:lle liikennevahinkoasian hoitamisesta aiheutunut asianajokulu ei ollut sellainen liikennevahingon välitön seuraus, joka olisi voinut tulla liikennevakuutuslain 37 §:n ja vahingonkorvauslain 5 luvun 5 §:n nojalla esinevahinkona korvattavaksi liikennevakuutuksesta.

Käräjäoikeus totesi, että osapuolten vakuutuskorvauksen määrää koskeva asia oli sovittu oikeudenkäynnin ulkopuolella, eikä pääasiaa koskeva vaatimus ollut ollut lainkaan tuomioistuimen käsiteltävänä. Käräjäoikeuden mukaan oli selvää, että asiamiehen käyttäminen asian hoitamiseen oli ollut A:n kannalta tarpeellista ja välttämätöntä. Asian hoitamisesta oli aiheutunut A:lle oikeudenkäyntikuluja, joita syntyy tavanomaisesti kaikissa riita-asioissa jo ennen kanteen nostamista. Yksin se, että A:n korvausvaatimusta koskeva asia oli käsitelty liikennevahinkolautakunnassa ei tarkoittanut, et­teikö A:lle olisi voinut syntyä asiassa korvattavaa oikeudenkäyntikulua.

Käräjäoikeus katsoi, että asiaa tuli tarkastella siitä lähtökohdasta, mitä ennakkopäätöksessä KKO 1996:131 oli todettu sovintoon päättyneen pääasian oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Mikäli tuomioistuimelle oli esitetyn oikeudenkäyntiaineiston perusteella voinut syntyä suhteellisen luotettavalla pohjalla oleva käsitys siitä, miten itse riitakysymys olisi sen mielestä tullut ratkaista, luonnollisena lähtökohtana oli kulukysymyksen ratkaiseminen tuomioistuimen ajatellun pääasiaratkaisun pohjalta.

Käräjäoikeuden mukaan arvioitaessa A:n riitaisen vakuutuskorvausasian ratkaisua tuomioistuimessa oli asiassa esitetyn näytön perusteella varsin todennäköistä, että pääasiaratkaisu olisi ollut yhdenmukainen liikennevahinkolautakunnan lausunnon lopputuleman kanssa. A oli siten voittanut vakuutuskorvauksen määrää koskevan asian, ja hänellä oli oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksiä soveltaen oikeus saada korvaus asian hoitamisesta aiheutuneista kohtuullisista ja tarpeellisista oikeudenkäyntikuluista.

Näillä perusteilla käräjäoikeus hyväksyi kanteen ja velvoitti Liikennevakuutuskeskuksen suorittamaan A:lle vakuutuskorvausasiassa aiheutuneet asianajokulut.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Marko Lepistö.

Helsingin hovioikeuden ratkaisu 8.1.2024 nro 17

Liikennevakuutuskeskus valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus totesi, että asianajokulut olivat syntyneet, kun A oli asiamiehen välityksellä vaatinut Liikennevakuutuskeskukselta liikennevahingosta syntyneitä kuluja. Siten asianajokulujen ja liikennevahingon välillä oli ollut tosiasiallinen syy-yhteys. Asianajokuluja ei kuitenkaan voitu pitää välttämättöminä ja ennakoitavina liikennevahingon seurauksena aiheutuneina kuluina ainakaan siltä osin kuin kyse oli ensimmäisestä Liikennevakuutuskeskukselle toimitetusta vaatimuksesta. Ottaen huomioon liikennevahinkolautakunnan keskeinen funktio maksuttomien suositusten antajana, asianajokuluja ei voitu pitää myöskään lautakuntamenettelyn osalta siinä määrin välttämättöminä ja ennakoitavina liikennevahingon seurauksena aiheutuneina kuluina, että ne voisivat tulla liikennevakuutuslain 37 §:n ja vahingonkorvauslain 5 luvun 5 §:n nojalla korvattaviksi esinevahingosta aiheutuneina muina kuluina.

Hovioikeus katsoi, että vaikka lausunnon pyytämiseen liikennevahinkolautakunnalta ei lähtökohtaisesti voitu katsoa tarvittavan oikeudellista asiantuntemusta, tilanne voi tältä osin olla erilainen ulkomailla asuvan henkilön kohdalla, joka ei osaa suomea tai ruotsia. Vaikka liikennevahinkolautakunnan ratkaisupyynnöstä aiheutuneita asianajokuluja ei korvattaisi lautakuntamenettelyssä, se ei tarkoita, etteikö niitä olisi voinut asiassa perustellusti aiheutua ja etteikö näitä kuluja voisi vaatia myöhemmin korvattavaksi tuomioistuinmenettelyssä.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut ja johtopäätökset siitä, että A:lle tuomioistuimen ulkopuolella asiamiehen käyttämisestä aiheutuneet kulut rinnastuivat luonteeltaan asian valmistelusta aiheutuneisiin oikeudenkäyntikuluihin, ja että A olisi voittanut vakuutuskorvauksen määrää koskevan asian, jos asiaa olisi käsitelty yleisessä tuomioistuimessa. A:lla olisi siten oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksiä soveltaen ollut oikeus saada korvaus kohtuullisista ja tarpeellisista oikeudenkäyntikuluistaan. Asiaa ei ollut hovioikeuden mukaan aihetta arvioida toisin sillä perusteella, että pääasiaa ei ollut käsitelty yleisessä tuomioistuimessa, eikä sillä perusteella, että asiassa ei ollut muodollisesti tehty sovintoa asianosaisten välillä.

Hovioikeus hylkäsi Liikennevakuutuskeskuksen valituksen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Pia Sandvik (eri mieltä) ja Aksu Jokinen sekä asessori Henna Marjosola.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Sandvik lausui, että tuomioistuinmenettelyn ulkopuolella syntyneitä asianajokuluja ei voitu rinnastaa oikeudenkäyntikuluihin, koska asia, johon asianajokulut liittyivät, ei ollut ollut vireillä tuomioistuimessa missään vaiheessa. Tällä perusteella Sandvik hyväksyi Liikennevakuutuskeskuksen valituksen ja hylkäsi A:n kanteen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Liikennevakuutuskeskukselle myönnettiin valituslupa.

Liikennevakuutuskeskus vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja A:n kanne hylätään.

A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Saksalaisen A:n auto on 26.7.2017 vaurioitunut Suomessa yhteentörmäyksessä Venäjälle rekisteröidyn auton kanssa. Liikennevahingon korvaamista koskevan asian on Suomessa käsitellyt Liikennevakuutuskeskus.

2. A:lle on aiheutunut kuluja, kun hän on asiamiehen välityksellä esittänyt vaatimuksen auton korjauskustannusten korvaamisesta Liikennevakuutuskeskukselle sekä vakuutuskorvauksen määrää koskevan lausuntopyynnön liikennevahinkolautakunnalle. Liikennevakuutuskeskus on maksanut A:lle lautakunnan suosittaman lisäkorvauksen, jonka määrään A on tyytynyt, mutta kieltäytynyt korvaamasta vaadittuja asianajokuluja.

3. A on käräjäoikeudessa vaatinut, että Liikennevakuutuskeskus velvoitetaan korvaamaan hänen asianajokulunsa ensisijaisesti oikeudenkäyntikuluina ja toissijaisesti vahingonkorvauksena liikennevakuutuslain perusteella, koska kulut olivat suorassa syy-yhteydessä Liikennevakuutuskeskuksen toimintaan. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat hyväksyneet kanteen katsoen, että asiamiehen käyttämisestä tuomioistuinmenettelyn ulkopuolella aiheutuneet kulut rinnastuvat luonteeltaan riita-asian valmistelusta aiheutuneisiin korvattaviin oikeudenkäyntikuluihin.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

4. Korkeimman oikeuden ratkaistavana on kysymys siitä, onko Liikennevakuutuskeskus velvollinen korvaamaan A:n vakuutusasian käsittelystä tuomioistuinmenettelyn ulkopuolella aiheutuneet asianajokulut oikeudenkäyntikuluina taikka toissijaisesti vahingonkorvauksena liikennevakuutuslain perusteella.

Asianajokulujen korvaaminen oikeudenkäyntikuluina

Sovellettavat oikeusohjeet

5. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n yleisissä tuomioistuimissa käsiteltävien riita-asioiden oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevan pääsäännön mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Saman luvun 8 §:n 1 momentin mukaan korvattavia oikeudenkäyntikuluja ovat muun muassa oikeudenkäynnin valmistelusta ja asian tuomioistuimessa ajamisesta sekä asiamiehen tai avustajan palkkiosta aiheutuneet kustannukset.

6. Oikeudenkäymiskaaren oikeudenkäyntikuluja koskevan 21 luvun säännöksistä ilmenee, että oikeudenkäyntikuluvaatimus on pääasiaan nähden liitännäinen ja kuluratkaisun sisältö seuraa pääasiaratkaisun sisältöä (ks. myös HE 107/1998 vp s. 23). Lisäksi luvun säännöksistä ilmenee, että asianosaisen joutuminen vastuuseen toisen oikeudenkäyntikuluista edellyttää pääsääntöisesti asian häviämistä.

7. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden viittaamassa ratkaisussa KKO 1996:131 on katsottu, ettei asianosaisten tekemä sovinto pääasiassa ole esteenä asian jättämiselle oikeudenkäyntikulujen osalta tuomioistuimen ratkaistavaksi. Kyseisessä tapauksessa sovinnon kohteena olevasta asianosaisten välisestä erimielisyydestä oli nostettu kanne käräjäoikeudessa ja oikeudenkäyntikuluvaatimus oli esitetty kyseisen pääasian yhteydessä. Tässä tilanteessa oikeudenkäyntikuluvaatimus voitiin ratkaista noudattamalla soveltuvin osin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksiä.

Korkeimman oikeuden arviointi

8. Korkein oikeus toteaa, että oikeudenkäyntikulujen luonteeseen kuuluu olennaisesti se, että kuluja koskeva vaatimus voidaan esittää vain yleisessä tuomioistuimessa vireillä olevan pääasian yhteydessä. Siltä osin kuin Liikennevakuutuskeskus ei ole hyväksynyt A:n vakuutuskorvausvaatimusta, A olisi voinut nostaa käräjäoikeudessa vakuutuskorvausta koskevan kanteen ja esittää siinä yhteydessä myös oikeudenkäyntikuluvaatimuksen. A on kuitenkin valinnut maksuttoman lautakuntamenettelyn, joka ei luonteeltaan rinnastu oikeudenkäyntiin ja johon ei liity vastaavaa kuluriskiä kuin tuomioistuinmenettelyyn.

9. A:n auton korjauskustannuksia koskeva liikennevakuutusasia eli asia, jonka hoitamisesta asianajokulut ovat aiheutuneet, ei ole missään vaiheessa ollut vireillä tuomioistuimessa. Ratkaisusta KKO 1996:131 ei siten saada tulkinta-apua kysymykseen siitä, onko Liikennevakuutuskeskus velvollinen korvaamaan A:n asianajokulut.

10. Korkein oikeus katsoo, että A:lle asiamiehen käyttämisestä Liikennevakuutuskeskuksessa ja liikennevahinkolautakunnassa aiheutuneet kulut eivät rinnastu luonteeltaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvussa tarkoitettuihin oikeudenkäyntikuluihin. Näin ollen A:lle aiheutuneet kulut eivät voi tulla korvattavaksi oikeudenkäyntikuluina.

Asianajokulujen korvaaminen liikennevahinkona

Sovellettavat oikeusohjeet

11. Liikennevakuutuslain 1 §:n 1 momentin mukaan mainitussa laissa säädetään moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä aiheutuvien henkilö- ja esinevahinkojen korvaamisesta sekä näiden vahinkojen varalta otettavasta liikennevakuutuksesta. Lain 37 §:n 1 momentin mukaan korvaus esinevahingosta määrätään vahingonkorvauslain 5 luvun 5 §:n mukaisesti, jol­lei tässä laissa toisin säädetä. Viimeksi mainitun lainkohdan mukaan esinevahinkona on korvattava esineen korjauskustannukset ja vahingosta aiheutuneet muut kulut sekä arvonalennus taikka tuhoutuneen tai hukatun esineen arvo ja lisäksi tulojen tai elatuksen vähentyminen.

12. Liikennevakuutuslain 1 §:n 1 momentin säännös osoittaa sen lähtökohdan, että liikennevakuutuksesta korvataan vain vahinko, joka on riittävässä syy-yhteydessä moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämiseen (ks. esim. KKO 2018:50, kohta 139). Korkein oikeus on ratkaisukäytännössään todennut syy-yhteyden edellyttävän, että vahingon tulee olla tosiasiallisessa seuraussuhteessa ajoneuvon käyttämiseen liikenteessä. Syy-yhteys voi kuitenkin katketa, jos vahingon syynä arvioidaan olleen jonkin muun seikan kuin ajoneuvon liikenteeseen käyttämisen. (Ks. esim. KKO 2015:53, kohta 7 ja KKO 2024:81, kohta 8.)

Korkeimman oikeuden arviointi

13. Korkein oikeus toteaa, että liikennevakuutuksesta korvattavan liikennevahingon tulee olla riittävässä syy-yhteydessä moottoriajoneuvon käyttämiseen liikenteessä. Korkein oikeus katsoo, että mahdollinen asiamiehen käyttämisen tarve liikennevahingon korvaamista koskevan asian käsittelyssä yleisen tuomioistuimen ulkopuolella ei ole sellaisessa syy-yhteydessä ajoneuvon liikenteeseen käyttämiseen, jota liikennevakuutuslain 1 §:n 1 momentissa tarkoitetaan. Näin ollen A:lle aiheutuneet asianajokulut eivät voi tulla korvattavaksi myöskään liikennevahinkona.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan. Kanne hylätään, ja Liikennevakuutuskeskus vapautetaan korvausvelvollisuudesta A:lle.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ari Kantor, Lena Engstrand, Juha Mäkelä, Eva Tammi-Salminen ja Kaarlo Hakamies. Esittelijä Mi­kaela Lind.