KKO:2025:8

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

Aviopuolisot A ja B olivat 12.4.2012 tehneet keskinäisen testamentin, jonka mukaan jälkeen elävä saa täyden omistusoikeuden kaikkeen ensiksi kuolleen omaisuuteen. Testamentissa oli toissijaismääräys, jonka mukaan lesken kuoltua omaisuus menisi heidän ainoalle rintaperilliselleen C:lle perintökaaressa säädetyllä tavalla.

A oli kuollut 31.8.2016. Tämän jälkeen C oli hyväksynyt testamentin ja saanut lakiosanaan perintöverosta vapaan määrän. C oli kuollut rintaperillisittä 10.3.2019. B kuoli 6.4.2019.

B:n kuolinpesään määrätty pesänjakaja katsoi, että testamenttia tulee tulkita siten, että B:n kuolinpesä tulee puolittaa A:n ja B:n sukuhaarojen kesken. Pesänjakaja määräsi jaossa 28.1.2021 A:n toissijaisille perillisille pesän säästöstä puolet ja B:n perillisille puolet.

Kanne ja vastaus Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa

B:n perilliset Z myötäpuolineen vaativat kanteessaan, että pesänjakajan ratkaisu kumotaan ja käräjäoikeus vahvistaa, ettei A:n toissijaisilla perillisillä ollut oikeutta perintöön B:n jälkeen. Toissijaisesti he vaativat pesänjakajan ratkaisun kumoamista ja asian palauttamista pesänjakajalle.

A:n toissijaiset perilliset X ja Y vaativat vastauksessaan, että kanne hylätään.

Käräjäoikeuden tuomio 19.1.2022 nro 1000 5718

Asiassa esitettyä todistelua kokonaisuutena arvioituaan käräjäoikeus piti erittäin epätodennäköisenä sitä, että A ja B olisivat tarkoittaneet jakaa omaisuutensa siinä tapauksessa, että C kuolisi ennen heitä, sattumanvaraisesti A:n ja B:n kuolemisjärjestyksen perusteella niin, että ensiksi kuolleen sukuhaaraan ei menisi mitään omaisuutta. Asiassa oli tullut näytetyksi, että A ja B olivat testamenttia tehdessään testamentin sanamuodosta poiketen tarkoittaneet, että leskenkin kuoltua puolisoiden omaisuus oli jaettava kummankin puolison perintökaaren mukaisten perillisten kesken.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen ja pysytti pesänjakajan ratkaisun.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Ida Similä ja Saara El Tobgy sekä käräjänotaari Johanna Juntunen.

Turun hovioikeuden tuomio 30.8.2023 nro 540

Z myötäpuolineen valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus totesi, että A:n kuoltua 31.8.2016 C oli hyväksynyt testamentin, jolloin se oli tullut lainvoimaiseksi. Puolisoiden omaisuus oli siten siirtynyt C:n vaatimaa lakiosan osuutta lukuun ottamatta B:n omistukseen. C:n kuoltua ennen B:tä testamentin toissijaismääräystä ei ollut voitu panna täytäntöön. Testamentin perusteella B:n omistusoikeus A:n jäämistöön oli C:n kuoltua ollut rajoitukseton. Testamentti ei ollut tässä suhteessa ollut sanamuodoltaan tulkinnanvarainen eikä 31.8.2016 jälkeen sisäisesti ristiriitainen. Tässä tapauksessa testamentti myös syrjäytti perintökaaren 3 luvun puolison perintöoikeutta koskevat säännökset. Tämän mukaisesti B:n jäämistö, kattaen myös hänen A:lta perimänsä omaisuuden, oli perintökaaren 12 luvun 1 §:n nojalla lähtökohtaisesti menevä hänen perillisilleen perintökaaren 2 luvun 2 §:n mukaisesti.

Testamenttia voitiin kuitenkin perintökaaren 11 luvun 1 §:n nojalla tulkita myös niin, että testamentin tulkittu sisältö ei vastannut sen sanamuotoa. Arvioituaan asiassa esitettyä näyttöä hovioikeus katsoi, ettei asiassa ollut esitetty niin vahvaa näyttöä, että testamentille tulisi tulkinnalla antaa muu kuin sen sanamuodon mukainen sisältö.

Johtopäätöksenään hovioikeus totesi, että A:n toissijaisilla perillisillä ei ollut oikeutta perintöön B:n jälkeen, vaan tuo oikeus oli B:n perillisillä.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja pesänjakajan ratkaisun. Asia palautettiin pesänjakajalle.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juha Laaksonen, Anne Laine ja Virpi Vuorinen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

X:lle ja Y:lle myönnettiin valituslupa.

X ja Y vaativat valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan.

Z myötäpuolineen vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Suullinen käsittely

Korkein oikeus toimitti asiassa suullisen käsittelyn.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Aviopuolisoiden A:n ja B:n 12.4.2012 tekemän keskinäisen testamentin sisältö kuuluu seuraavasti:

”Me allekirjoittaneet määräämme ja ilmoitamme täten viimeisenä tahtonamme ja testamenttinamme, että toisen meistä kuoltua jälkeen elävä saa täyden omistusoikeuden kaikkeen ensin kuolleen puolison omaisuuteen tai sen sijaan tulevaan omaisuuteen sekä sen tuottoon olkoonpa se minkä nimistä tai lajista tahansa.

Jälkeen eläneen kuoltua on kaikki omaisuutemme menevä rintaperillisellemme C:lle perintökaaressa säädetyllä tavalla.

Toivomuksemme on, ettei rintaperillisemme vaatisi lakiosaansa viimeksi eloonjääneen elinaikana vastoin hänen tahtoaan siten, että lakiosavaatimus millään tavoin loukkaisi viimeksi eloonjääneen omistusoikeuden toteuttamista.

Kenenkään tämän testamentin saajan tai hänen sijaansa tulevan olevalla tai tulevalla aviopuolisolla tai avioliiton omaisessa suhteessa elävällä ei ole oleva avio-oikeutta tällä testamentilla saatuun omaisuuteen, sen sijaan tulleeseen omaisuuteen, eikä niiden tuottoon, olkoonpa se minkä nimistä tai laatuista tahansa.”

2. A on kuollut 31.8.2016. Testamentin mukaisesti hänen omaisuutensa on siirtynyt B:lle.

3. C on kuollut rintaperillisittä 10.3.2019. B on kuollut 6.4.2019.

Kysymyksenasettelu

4. Korkeimmassa oikeudessa on X:n ja Y:n valituksesta kysymys siitä, onko A:n toissijaisilla perillisillä oikeutta jäämistöön B:n kuoleman jälkeen.

Testamentin tulkinnan lähtökohdat

5. Perintökaaren 11 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan testamentti on niin tulkittava, että tulkinnan voidaan otaksua vastaavan testamentin tekijän tahtoa. Sen vuoksi on tämän luvun säännöksiä noudatettava vain, mikäli ei testamentin määräyksestä, sen tarkoitukseen ja muihin olosuhteisiin nähden, ole katsottava muuta johtuvan. Korkein oikeus toteaa, että 11 luvussa on muun muassa testamentin tulkintaolettamia koskevia säännöksiä, joita on siis noudatettava vain, jos testamentista ei muuta johdu.

6. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on katsottu, että testamentin tulkinnan lähtökohtana on testamentin sanamuoto (KKO 2017:49, kohdat 19–20 ja KKO 2019:27, kohta 13). Perintökaaren 11 luvun 1 §:n 1 momentin säännös ilmentää testamentin subjektiivisen tulkinnan periaatetta, jonka mukaan määräävänä on pidettävä testamentin tekijän todellista tahtoa. Testamenttia tulkittaessa on toisaalta otettava huomioon testamentin kokonaisajatus. Testamentti on sen mukaan pyrittävä käsittämään myös kokonaisuutena tulkittaessa jotakin sen epäselvää yksittäistä määräystä. Testamentin tulkinnassa on silloin tarkasteltava eri määräysten keskinäistä yhteyttä. (KKO 2015:46, kohta 11.)

7. Testamenttimääräys saattaa myös esimerkiksi olosuhteiden muuttumisen myötä muuttua mahdottomaksi panna lainkaan tai ainakin sellaisenaan täytäntöön. Tällöin testamentti on pyrittävä panemaan täytäntöön sellaisena kuin testamentin tekijä olisi sen oletettavasti tarkoittanut. Jos testamentin tekijän tahdosta tiettyjen tilanteiden osalta ei ole tietoa, sovellettavaksi tulevat perintökaaren sisältämät tulkintaolettamat.

8. Perintökaaren 12 luvun 1 §:ssä on puolisoiden keskinäisiä rajoitettuja omistusoikeustestamentteja koskeva yleinen tulkintaohje. Sen mukaan jos testamentissa on määrätty, että eloonjääneelle puolisolle perillisenä tai yleisjälkisäädöksen saajana tuleva omaisuus on puolison oikeuden lakattua menevä muulle henkilölle, on vastaavasti sovellettava, mitä 3 luvussa on säädetty, jollei testamentista muuta johdu.

9. Perintökaaren 3 luvussa säädetään puolison perintöoikeudesta ja oikeudesta hallita jäämistöä. Luvun 1 §:n 2 momentin mukaan milloin eloonjääneen puolison kuollessa ensiksi kuolleen puolison isä, äiti, veli tai sisar tahi veljen tai sisaren jälkeläinen on elossa, saavat ne heistä, joilla silloin lähinnä on oikeus periä ensiksi kuollut puoliso, puolet eloonjääneen puolison pesästä.

10. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä KKO 2017:49 oli kysymys puolisoiden keskinäisestä testamentista, johon ei sisältynyt toissijaismääräystä ja joka sanamuotonsa perusteella oli rajoittamaton keskinäinen omistusoikeustestamentti. Ratkaisun perusteluissa (kohta 19) on todettu, että testamentin tekijän testamentin sanamuodosta poikkeavasta tarkoituksesta testamenttia tehtäessä edellytetään esitettävän vahvaa näyttöä, jos testamentin kirjoitusasu ei ole tulkinnanvarainen ja testamentti sinällään olisi pantavissa täytäntöön vaikeuksitta.

Testamentin tulkinta tässä tapauksessa

11. Tulkittavana on aviopuolisoiden keskinäinen testamentti, joka koostuu kahden henkilön samassa testamenttiasiakirjassa olevista ja samansisältöisistä testamenteista. Kun A on kuollut ensin, kysymys on nyt hänen testamenttaustahtonsa selvittämisestä.

12. Testamentin ensimmäisen kappaleen sanamuodon perusteella jälkeen elävälle annetaan omaisuuteen täysi omistusoikeus. Testamentin toisessa kappaleessa on kuitenkin toissijaismääräys aviopuolisoiden yhteisen rintaperillisen hyväksi. Testamentin voidaan tältä osin katsoa olevan sisällöllisesti ristiriitainen, koska täydellä omistusoikeudella tarkoitetaan yleensä myös oikeutta määrätä siitä, kenelle omaisuus menee kuoleman jälkeen.

13. Korkein oikeus toteaa, että testamenttia tulkittaessa ilmaisua ”täysi omistusoikeus” ei voida arvioida kokonaisuudesta irrotettuna. Huomioon on otettava testamentin kokonaisajatus, joka muodostuu ensisaajan ja toissijaissaajan hyväksi tehdyistä määräyksistä. Korkein oikeus katsoo, että testamentin kokonaisajatusta tukee parhaiten tulkinta, jonka mukaan lesken oikeusasemaa on rajoitettu toissijaissaajan hyväksi samalla tavalla kuin perintökaaren 3 luvun järjestelmässä. B:n ei siten voida katsoa saaneen testamentilla rajoittamatonta omistusoikeutta A:n jäämistöön.

14. Koska testamentti ei ole pantavissa täytäntöön toissijaismääräyksen osalta C:n kuoltua rintaperillisittä ennen B:tä, asiassa on vielä arvioitava, miten testamenttia on näissä muuttuneissa olosuhteissa tulkittava.

15. Korkein oikeus katsoo, että testamentin sanamuodon perusteella ei voida suoraan päätellä, onko A:n tahto tällaisen tilanteen varalta ollut se, että perintökaaren 3 luvun 1 §:n 2 momentin mukainen toissijaisten perillisten perintöoikeus sivuutetaan ja omaisuus siirtyy täydellä omistusoikeudella B:lle, vai se, että B:n omistusoikeus on yhä rajoitettu omaisuuden toissijaisen saajan hyväksi.

16. Testamenttia tulkittaessa voidaan yhtenä lähtökohtana ottaa huomioon olosuhteet testamentin tekemisen aikaan. Testamentti on tehty vuonna 2012. A ja B olivat tuolloin hieman alle 80-vuotiaita. Heillä oli yksi yhteinen rintaperillinen C, joka oli 55-vuotias. Asiassa ei ole edes väitetty, etteikö hänen terveydentilansa olisi tuolloin ollut tavanomainen. Näiden seikkojen perusteella on perusteltua lähteä siitä, että A ja B ovat testamenttia tehtäessä mieltäneet C:n perivän heidät molemmat. Kun testamentin toissijainen saaja on ollut puolisoiden yhteinen rintaperillinen, testamentista ei lähtökohtaisesti voida päätellä, että A:n tarkoituksena oli ollut poiketa perintökaaren 3 luvun 1 §:n 2 momentissa säädetystä.

17. Näyttönä testamentin tekijöiden tarkoituksesta testamentin tekemisen aikaan asiassa on esitetty testamentin laatineen notariaattipäällikön kertomus. Hän on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että testamentin tekijöiden ensisijainen tarkoitus oli sulkea pois C:n aviopuolison avio-oikeus. Ilmaus ”täysi omistusoikeus” oli ollut hänen itsensä muotoilema, eikä siitä ollut keskusteltu testamentin tekijöiden kanssa. Hänen tiedusteltuaan, miten testamentin tekijät haluavat määrätä omaisuudestaan sen varalta, että C kuolee ennen leskeä, A ei ollut halunnut ottaa asiaan kantaa pitäen sellaista tilannetta mahdottomana. Hän oli vain todennut, että pojan lisäksi heillä on vain molempien puolisoiden sukuhaaroihin kuuluvat kummilapset. A ja B olivat lähteneet siitä, että C määrää omalla testamentillaan siitä, kenelle omaisuus hänen jälkeensä menee. Asiassa ei ole tullut ilmi seikkoja, jotka antaisivat aiheen epäillä testamentin laatineen notariaattipäällikön kertomusta näiltä osin.

18. Korkein oikeus katsoo testamentin laatijan kertomuksen perusteella, ettei eloon jäävän puolison saamalla täydellä omistusoikeudella ole ollut erityistä merkitystä A:lle ja B:lle testamenttia tehtäessä, eikä tuon lausuman merkityksestä ole testamenttia tehtäessä keskusteltu. Keskeistä on ollut eloon jäävän puolison aseman turvaaminen, C:n puolison avio-oikeuden poissulkeminen sekä C:n päätäntävalta siitä, kenelle omaisuus menee hänen jälkeensä.

19. Korkeimmassa oikeudessa esitetystä näytöstä on lisäksi ilmennyt, että A:n välit sisaruksiinsa ja heidän lapsiinsa ovat olleet hyvin läheiset. B on viimeisinä vuosinaan usein kertonut sukulaisilleen, että A olisi tahtonut sukutilan menevän sisarensa lapselle X:lle. Asiassa ei ole ilmennyt seikkoja, jotka viittaisivat siihen, että A olisi halunnut suosia B:n sukulaisia.

20. Testamentin laatijan kertoman mukaan A on C:n sairastuttua ollut juuri ennen kuolemaansa yhteydessä testamentin laatijaan siinä tarkoituksessa, että testamenttia olisi muutettava. Kun edes muutosaikeiden tarkemmasta sisällöstä ei ole selvyyttä, tälle ei voida antaa merkitystä testamentin sisältöä tulkittaessa. Korkein oikeus toteaa kuitenkin, että kun C:n hyväksi tehty toissijaismääräys on rauennut C:n kuolemaan vasta A:n kuoleman jälkeen, ei siitä, että A ei ole muuttanut testamenttiaan, voida myöskään päätellä, että hän olisi hyväksynyt omaisuuden siirtymisen B:lle täydellä omistusoikeudella.

21. Korkein oikeus katsoo asiassa esitettyä näyttöä kokonaisuutena arvioituaan, että A:n oletettua tahtoa vastaa parhaiten tulkinta, jonka mukaan testamentilla ei ole tarkoitettu poiketa hänen sukuhaaraansa kuuluvien perillisten perintöoikeudesta. Yhteiselle rintaperilliselle annetun toissijaismääräyksen rauettua tämän kuolemaan näillä perillisillä on siten oikeus puoleen B:n pesästä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan. Asia jätetään käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mika Huovila, Lena Engstrand, Juha Mäkelä, Eva Tammi-Salminen ja Timo Ojala (eri mieltä). Esittelijä Tiina-Liisa Autio.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Ojala: Olen kohtien 1–10 osalta Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevällä kannalla. Olen eri mieltä kysymyksessä olevaa keskinäisen testamentin tulkintaa koskevilta osin ja katson, ettei hovioikeuden tuomion lopputulosta ole syytä muuttaa. Lausun näiltä osin seuraavaa.

Kysymyksessä oleva aviopuolisoiden keskinäinen testamentti on sisältänyt toissijaismääräyksen omaisuuden jakamisesta eloonjääneen puolison jälkeen heidän yhteiselle rintaperilliselleen. Testamentissa oleva toissijaismääräys osoittaa, että testamentin tekijät eivät ole tahtoneet sivuuttaa rintaperillistä jäämistöstä. Toissijaismääräys on kuitenkin lykännyt rintaperillisen oikeuden toteutumisen ensisaajan kuolemaan. Katson testamentissa käytetyn sanamuodon täydestä omistusoikeudesta tarkoittavan tässä tapauksessa testamentin ensisaajana olevan lesken oikeutta määrätä omaisuudesta kaikilla muilla tavoin paitsi testamentilla.

Testamentin tekijöiden yhteinen rintaperillinen on kuollut ensin kuolleen A:n jälkeen, mutta ennen testamentin ensisaajana ollutta B:tä. A:n kuoltua testamentti on annettu tiedoksi rintaperilliselle C:lle ja testamentattu omaisuus on siirtynyt rintaperillisen vaatimaa lakiosan määrää lukuun ottamatta testamentin nojalla B:lle. B:n omistusoikeus testamentin perusteella saatuun omaisuuteen on toissijaismääräyksen perusteella ollut rajoitettu, mutta tämä rajoitus on poistunut siinä vaiheessa, kun rintaperillinen on kuollut. Testamentissa olevaa toissijaismääräystä ei ole siten voitu B:n kuoleman jälkeen panna täytäntöön. Testamentti ei sisällä muita toissijaismääräyksiä.

Testamenttiin sisältyneen toissijaismääräyksen perusteella perintöä ei siis sanamuodon mukaan ole tarkoitettu jaettavaksi lesken kuoleman jälkeen testamentin tekijöiden perintökaaren 3 luvun mukaisten perillisten kesken, vaan rintaperilliselle. Katson, että testamentin sanamuodon ja sisällön perusteella B:n omistusoikeus on testamentin tekijöiden yhteisen rintaperillisen kuoleman jälkeen ollut rajoitukseton. Katson myös, että testamentin kirjoitusasu ei ole nyt kysymyksessä olevilta osin tulkinnanvarainen ja se olisi myös pantavissa täytäntöön vaikeuksitta. Testamentin mukaan omaisuus menisi siis B:n kuoleman jälkeen hänen perillisilleen. Tällaisessa tilanteessa testamentin tekijöiden testamentin sanamuodosta poikkeavasta tarkoituksesta testamenttia tehtäessä olisi esitettävä vahvaa näyttöä. Kun asiassa ei ole ollut rintaperillisen, jolla ei ole ollut omia rintaperillisiä, kuoleman varalta tätä koskevaa toissijaismääräystä, asiassa olisi näytön perusteella katsottava testamentin tekijöiden tarkoituksena kuitenkin olleen, että lesken kuoleman jälkeen omaisuus oli tarkoitettu jaettavaksi perintökaaren 3 luvun tarkoittamalla tavalla, jos alkuperäistä toissijaismääräystä ei tuolloin voida panna täytäntöön.

Testamenttia tulkittaessa voidaan ottaa huomioon muun ohella olosuhteet ja testamentin tekijöiden tarkoitus testamentin tekemisen aikaan. Keskeistä on ollut eloon jäävän puolison aseman turvaaminen, C:n puolison avio-oikeuden poissulkeminen sekä C:n päätäntävalta siitä, kenelle omaisuus hänen jälkeensä menee. Asiassa on tullut selvitetyksi, että A:n ja B:n suhde molempien sukulaisiin ovat olleet läheiset. Testamentin tarkoitusta selvitettäessä merkitystä ei ole perusteltua kovin suuressa määrin antaa sille, että välit sukulaisiin on osoitettu olleen hyvät. Sekä A että B ovat C:n sairastuttua olleet kumpikin juuri ennen kuolemaansa yhteydessä testamentin laatijaan siinä tarkoituksessa, että testamenttia olisi muutettava. Muutosaikeiden tarkemmasta sisällöstä ei ole selvyyttä, joten tälle ei voida antaa merkitystä testamentin sisältöä tulkittaessa.

Katson asiassa jääneen näyttämättä, että puolisot olisivat testamenttia tehdessään testamentin sanamuodosta poiketen tarkoittaneet, että leskenkin kuoltua puolisoiden omaisuus on jaettava kummankin puolison perintökaaren 3 luvun mukaisten perillisten kesken. Pysytän hovioikeuden tuomion lopputuloksen tältä osin.