KKO:2025:7

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 15.7.2022 nro 22/128654

Syyksilukeminen

Käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeästä huumausainerikoksesta. Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli yhdessä kolmen muun vastaajan ja tuntemattomiksi jääneiden henkilöiden kanssa tuonut Suomeen 46 893 grammaa marihuanaa ja pitänyt marihuanaa hallussaan siinä tarkoituksessa, että marihuana myydään ja levitetään edelleen. Kyse oli ollut organisoidusta kansainvälisestä huumausainerikollisuudesta, jossa A ja muut vastaajat eivät olleet organisaation ylimpiä toimijoita.

A:n oli katsottu yhdessä muiden henkilöiden kanssa sopineen siitä, että hän ja kanssavastaajat vastaanottavat marihuanan ja myyvät, levittävät tai muutoin luovuttavat marihuanan edelleen. A oli tässä tarkoituksessa saapunut Suomeen Espanjasta 24.4.2022, jolloin hän oli yhdessä kanssavastaajiensa kanssa käynyt tutustumassa sovittuun marihuanan luovutuspaikkaan. Seuraavana päivänä A ja hänen kanssavastaajansa olivat ostaneet 13 pahvilaatikkoa ja menneet autolla marihuanan luovutuspaikkaan, missä he olivat saaneet marihuanan pahvilaatikoihin pakattuna itselleen ja kuljettaneet sen toisaalle. Marihuanan siirtämisen jälkeen A oli mennyt tapaamaan tuntemattomaksi jäänyttä henkilöä siinä tarkoituksessa, että A myy ja levittää hänelle toiseen autoon siirretyt noin 28 kiloa marihuanaa. Koska A oli otettu kiinni ja marihuana takavarikoitu, ei luovutusta ollut tapahtunut.

Laajennetun hyödyn menettämistä koskeva vaatimus

Syyttäjä vaati, että A tuomitaan menettämään valtiolle laajennettuna hyötynä hänen hallustaan takavarikoidut yhteensä 2 605 euroa, koska rikos oli luonteeltaan sellainen, että se voi tuottaa huomattavaa taloudellista hyötyä ja omaisuus oli ilmeisesti peräisin muusta kuin vähäisenä pidettävästä rikollisesta toiminnasta. A kiisti vaatimuksen, koska kyseessä olivat hänen Espanjassa ravintolayrittäjänä ansaitsemansa rahat, jotka hän oli ottanut mukaansa turvakseen Suomen matkalle. A ei halunnut tulla kuulluksi käräjäoikeudessa, ja pääkäsittelyssä tehtiin viittauksia hänen esitutkintakertomukseensa.

Käräjäoikeus hylkäsi vaatimuksen laajennetusta hyödyn menettämisestä. Käräjäoikeus totesi, että A:n syyksi luettu rikos oli sinällään sellainen, että se voi tuottaa huomattavaa taloudellista hyötyä. Asiassa oli riidatonta, että A:lle oli luvattu noin 4 000–5 000 euron palkkio rikoksen tekemisestä, mitä palkkiota hän ei ollut ehtinyt saada ennen kiinnijäämistään. A:lla oli ollut Espanjassa aiemmin ansiotuloja toiminnastaan ravintolayrittäjänä, vaikkakin viime ajat olivat koronan vuoksi olleet taloudellisesti vaikeita. Enemmän näytön puuttuessa siitä, että A:lta takavarikoidut rahat liittyisivät hänen syykseen luettuun rikokseen, käräjäoikeus piti mahdollisena, että rahat olivat hänen omiaan.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Inga-Liisa Paavola ja lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 30.5.2023 nro 23/120409

Syyttäjä valitti hovioikeuteen vaatien, että A:lta takavarikoidut varat tuomitaan menetetyiksi valtiolle laajennettuna rikoshyötynä.

Hovioikeus totesi, että A:n syyksi luettu törkeä huumausainerikos oli rangaistusasteikoltaan rikoslain 10 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitettu rikos. Huumausainerikos oli myös tyypillisesti luonteeltaan sellainen rikos, joka voi tuottaa huomattavaa taloudellista hyötyä. A:n hallusta takavarikoitujen varojen määrää voitiin yhtäältä pitää hänen kertomaansa taloudelliseen tilanteeseensa nähden suurena. A ei halunnut tulla kuulluksi myöskään hovioikeudessa. A oli esitutkinnassa kertonut, että hänen taloudellinen tilanteensa oli ollut huono ja että hän oli joinain kuukausina ansainnut enintään 2 000 euroa. Hän oli kertomansa mukaan ottanut rahat mukaansa Suomeen turvakseen, mikä ilmaisu voi tarkoittaa Suomessa oleskelusta aiheutuvien menojen kattamista. Toisaalta asiassa ei ollut esitetty perusteita epäillä A:n kertomusta siitä, että hän oli Espanjassa harjoittanut elinkeinotoimintaa. A:lla ei ollut myöskään aiempaa rikosrekisteriä eikä syyttäjä ollut esittänyt seikkoja, jotka osoittaisivat A:n yhteyttä aikaisempaan rikolliseen toimintaan. Tämän vuoksi ja ottaen huomioon myös A:lta takavarikoitujen varojen määrä hovioikeus katsoi, ettei ollut syytä olettaa, että takavarikoidut rahat olivat olleet peräisin rikollisesta toiminnasta, ja hylkäsi syyttäjän vaatimuksen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Ari Kyllönen, Timo Vuojolahti ja Pertti Lenkkeri.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa.

Syyttäjä vaati valituksessaan, että A tuomitaan menettämään valtiolle laajennettuna rikoshyötynä häneltä takavarikoidut 2 605 euroa.

A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Käräjäoikeus on katsonut A:n syyllistyneen törkeään huumausainerikokseen siten, että hän oli yhdessä kolmen muun vastaajan ja tuntemattomiksi jääneiden henkilöiden kanssa myyntitarkoituksessa tuonut maahan ja pitänyt hallussaan myynti- ja levittämistarkoituksessa 46 893 grammaa marihuanaa. Kysymys on ollut organisoituneesta kansainvälisestä huumausaineiden maahantuonnista ja levittämisestä. Vastaajat, jotka eivät olleet organisaation ylimpiä toimijoita, ovat toimineet osana maahantuontiorganisaatiota omissa rooleissaan. Käräjäoikeuden tuomio on jäänyt syyksilukemisen osalta lainvoimaiseksi.

2. Syyttäjä on käräjäoikeudessa lisäksi vaatinut, että A tuomitaan menettämään valtiolle laajennettuna hyötynä häneltä takavarikoidut yhteensä 2 605 euroa. A on kiistänyt vaatimuksen väittäen, että kysymys oli hänen Espanjassa ravintolayrittäjänä ansaitsemistaan rahoista, jotka hän oli ottanut mukaansa turvakseen Suomen matkalle. Käräjäoikeus on enemmän näytön puuttuessa pitänyt mahdollisena, että varat ovat A:n omia, ja hylännyt vaatimuksen laajennetusta hyödyn menettämisestä.

3. Valituksessaan hovioikeudelle syyttäjä on uudistanut vaatimuksen laajennetusta hyödyn menettämisestä. Myös hovioikeus on hylännyt vaatimuksen katsoen, ettei ollut syytä olettaa, että takavarikoidut rahat olivat peräisin rikollisesta toiminnasta.

Kysymyksenasettelu

4. Korkeimmassa oikeudessa on syyttäjän valituksen perusteella kysymys laajennetun hyödyn menettämisen edellytyksistä ja erityisesti menettämisseuraamusta koskevista näyttövaatimuksista.

Sovellettavat säännökset

5. Laajennetusta hyödyn menettämisestä säädetään rikoslain 10 luvun 3 §:ssä. Sen 1 momentin 1 ja 4 kohdan mukaan jos on tehty rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta tai huumausainerikos tai huumausainerikoksen edistäminen, ja jos rikos on luonteeltaan sellainen, että se voi tuottaa taloudellista hyötyä, valtiolle menetetyksi voidaan tuomita omaisuus, joka on peräisin rikollisesta toiminnasta; menetetyksi tuomitsemista harkittaessa on muiden seikkojen ohella otettava erityisesti huomioon, onko omaisuus ilmeisesti peräisin muusta kuin vähäisenä pidettävästä rikollisesta toiminnasta ja onko menettämisseuraamuksen tuomitseminen tarpeen uusien rikosten ehkäisemiseksi sekä saadaanko rikollisella toiminnalla toistuvasti merkittävä osa asianomaisen tuloista.

6. Menettämisseuraamusasian käsittelyä koskevan rikoslain 10 luvun 9 §:n 4 momentin mukaan kantajan on vedottava niihin seikkoihin, joihin hänen vaatimuksensa perustuu, sekä näytettävä ne toteen. Kantajalla ei kuitenkaan ole todistustaakkaa 3 §:ssä tarkoitetun omaisuuden alkuperästä. Tällai-nen omaisuus voidaan tuomita menetetyksi, jollei vastaaja saata todennäköiseksi, että omaisuus on peräisin muusta kuin rikollisesta toiminnasta.

7. Edellä mainitut rikoslain säännökset on muutettu nykyi-seen muotoonsa lailla 356/2016, joka on tullut voimaan 1.9.2016. Lakimuutoksen perusteena on ollut Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/42/EU rikoksentekovälineiden ja rikoshyödyn jäädyttämisestä ja menetetyksi tuomitsemisesta Euroopan unionissa. Tarkoituksena on ollut direktiivissä edellytetyn mukaisesti laajentaa mahdollisuutta tuomita rikoksesta peräisin oleva omaisuus valtiolle menetetyksi ja torjua taloudellista hyötyä tuottavaa rikollisuutta. (HE 4/2016 vp s. 1 ja 40.)

Korkeimman oikeuden arvioinnit

Liipaisinrikos

8. Laajennettu hyödyn menettäminen edellyttää rikoslain 10 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitettua ns. liipaisinrikosta. Aikaisemman lain mukaista edellytystä siitä, että menettämisseuraamuksen mahdollistavasta liipaisinrikoksesta tulee tyypillisesti seurata huomattavaa taloudellista hyötyä, on voimassa olevassa laissa lievennetty niin, että rikoksesta tulee tyypillisesti seurata taloudellista hyötyä. Lisäksi edellytystä siitä, että omaisuuden tulee olla peräisin rikollisesta toiminnasta, jota ei ole pidettävä vähäisenä, on muutettu niin, että menettäminen koskee yleisesti rikollisesta toiminnasta peräisin olevaa omaisuutta, joten myös vähäisestä rikollisesta toiminnasta peräisin oleva omaisuus voidaan konfiskoida. (HE 4/2016 vp s. 39.)

9. A:n on todettu syyllistyneen törkeään huumausainerikokseen, joka on yksi rikoslain 10 luvun 3 §:n 1 momentissa säädetyistä laajennetun hyödyn menettämisen mahdollistavista liipaisinrikoksista. Kuten Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännöstä (ks. KKO 2006:9, kohta 8 ja KKO 2006:51, kohta 7) ilmenee, huumausainerikos on tyypillisesti luonteeltaan sellainen rikos, joka voi tuottaa taloudellista hyötyä. Näin ollen liipaisinrikosta koskevat edellytykset laajennetulle hyödyn menettämiselle täyttyvät.

Syyttäjän väittämistaakka omaisuuden rikollisesta alkuperästä

10. Laajennettuna hyötynä menetettäväksi tuomittavan omaisuuden on oltava peräisin rikoksesta. Rikoslain 10 luvun 9 §:n 4 momentissa säädetään tätä kysymystä koskevasta kantajan, tässä tapauksessa syyttäjän, väittämistaakasta eli vetoamisvelvollisuudesta. Säännöksen mukaan kantajan on vedottava niihin seikkoihin, joihin hänen vaatimuksensa perustuu, sekä näytettävä ne toteen.

11. Lainkohdan säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on tältä osin todettu, että syyttäjän, joka esittää vaatimuksen menettämisseuraamuksesta, on vedottava nimenomaisesti niihin seikkoihin, joiden perusteella hän katsoo, että menetettäväksi vaadittava omaisuus on peräisin rikollisesta toiminnasta. Väittämistaakka on täytettävä vetoamalla muihin kuin tiettyyn yksittäiseen rikokseen liittyviin konkreettisiin olosuhteisiin, joiden perusteella omaisuuden voidaan katsoa olevan peräisin rikollisesta toiminnasta. (HE 4/2016 vp s. 53.) Merkitystä arvioinnissa voi olla syyllistymisellä sellaiseen rikokseen, jolla tyypillisesti tavoitellaan taloudellista hyötyä, kuten huumausainerikokseen (HE 4/2016 vp s. 45).

12. Lakivaliokunta on hallituksen esityksessä lausuttua vastaavasti todennut, että pelkkä viittaus rikolliseen toimintaan ei riitä. Sitä vastoin väittämistaakka voi koskea esimerkiksi tosiseikkoja siitä, millaisia konkreettisia omaisuuseriä vastaajalla on sekä millaiset ovat vastaajan tulot. Samaten pätevästi voidaan vedota esimerkiksi siihen, että vastaajalta on löytynyt tietty määrä käteistä rahaa. Jos syyttäjä vetoaa sellaisiin seikkoihin, joilla ei ole merkitystä asian ratkaisemisen kannalta, seurauksena on vaatimuksen hylkääminen. Sama koskee tilannetta, jossa syyttäjä täyttää väittämistaakkansa puutteellisesti eli jättää vetoamatta vaatimuksen hyväksymisen kannalta välttämättömiin seikkoihin. (LaVM 4/2016 vp s. 9–10.)

13. Syyttäjä on väittänyt, että A:lta takavarikoidut käteisvarat ovat rikollista alkuperää, koska ne oli takavarikoitu kiinniottamisen yhteydessä ja varojen määrä oli selvästi epäsuhdassa siihen, mitä A oli esitutkinnassa kertonut tuloistaan. A:n kertomuksen mukaan hänen taloudellinen tilanteensa on ollut todella huono ja hänen kuukausitulonsa ovat olleet enimmillään 2 000 euroa. Syyttäjä on vedonnut myös keskeisesti siihen, että A on toiminut osana huumausaineiden maahantuontiorganisaatiota ja että huumausainerikollisuuden tarkoituksena on taloudellisen hyödyn saaminen.

14. Korkein oikeus toteaa, että A:lta on löytynyt käteistä rahaa 2 605 euroa. Nämä käteisvarat ovat selvässä epäsuhdassa A:n ilmoittamiin tuloihin. Ottaen lisäksi huomioon A:n rooli järjestäytyneessä kansainvälisessä huumausainerikollisuudessa Korkein oikeus katsoo, että syyttäjä on täyttänyt riittävällä tavalla vetoamisvelvollisuutensa omaisuuden rikollisesta alkuperästä.

A:n todistustaakka omaisuuden alkuperästä

15. Edellä lausutusta seuraa, että A:n on tullut rikoslain 10 luvun 9 §:n 4 momentin mukaisesti saattaa todennäköiseksi, että häneltä takavarikoidut varat ovat peräisin muusta kuin rikollisesta toiminnasta.

16. Tämä laajennettuna hyötynä menetetyksi tuomittavan omaisuuden alkuperää koskeva säännös niin sanotusta käännetystä todistustaakasta oli vuoden 2016 lakimuutoksen periaatteellisesti merkittävin uudistus. Lainkohdan perustelujen mukaan laajennetun hyödyn menettämisessä on erona tavalliseen hyötykonfiskaatioon se, että kantajan ei tarvitse näyttää, mistä konkreettisesta rikoksesta hyöty on peräisin. Laajennetun hyödyn osalta riittää, että tiettyjen muiden kuin yksittäiseen rikokseen liittyvien konkreettisten olosuhteiden perusteella kantaja katsoo omaisuuden olevan peräisin rikollisesta toiminnasta. (HE 4/2016 vp s. 45.)

17. Lainkohdan perustelujen (HE 4/2016 vp s. 46) mukaan vastaajan olisi menettämisseuraamuksen välttämiseksi saatettava todennäköiseksi, ettei omaisuus ole laitonta alkuperää, ja näyttökynnys ylittyy, jos omaisuuden alkuperä on todennäköisemmin laillinen kuin laiton. Todistustaakan asettamista vastaajalle on pidetty todistustaakan jakoa koskevien yleisten periaatteiden mukaisena, sillä tietyn omaisuuden alkuperästä voi yleensä parhaiten esittää näyttöä se, jonka hallusta omaisuus on tavattu. Todisteena voi olla esimerkiksi asiakirjoja työnantajalta, verottajalta, pankilta tai vakuutusyhtiöltä. Myös suullista todistelua voitaisiin omaisuuden alkuperästä esittää. Niin ikään lakivaliokunta (LaVM 4/2016 vp s. 8–9) on kiinnittänyt huomiota siihen, että jos kysymys on laillisesta omaisuudesta, sen haltijan on lähtökohtaisesti helppo hankkia tarvittava näyttö ja saattaa todennäköiseksi omaisuuden laillinen alkuperä. Käytännön soveltamistilanteissa ei kuitenkaan saa asettaa kohtuuttomia vaatimuksia sille, milloin vastaajan katsotaan saattaneen omaisuuden laillisen alkuperän todennäköiseksi (ks. myös KKO 2023:23, kohta 17).

18. A on käyttänyt vaitiolo-oikeuttaan käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa, ja näyttönä varojen laillisesta alkuperästä on esitetty ainoastaan A:n esitutkinnassa antama kertomus.

19. Korkein oikeus katsoo, että A, joka on väittänyt toimineensa ravintolayrittäjänä Espanjassa, olisi voinut esittää selvitystä tuloistaan esimerkiksi kirjanpito- tai tilitietojen muodossa. Kun näin ei ole tapahtunut, A ei ole saattanut todennäköiseksi, että varat olisivat todennäköisemmin laillisia kuin laittomia. Näin ollen myös varojen rikollista alkuperää koskeva laajennetun hyödyn menettämisen edellytys täyttyy.

Harkintakriteerit menettämisseuraamuksen tuomitsemisessa

20. Rikoslain 10 luvun 3 §:n esitöissä on todettu, että laajennettu hyödyn menettäminen voi olla varsin ankara seuraamus kohdistuessaan arvokkaaseen omaisuuteen, joten pakollinen menettämisseuraamus voi johtaa kohtuuttomiin tilanteisiin ja muodostua tosiasiallisesti rangaistukselliseksi. Menettämisseuraamus ei kuitenkaan ole rangaistus, vaan turvaamistoimi, jonka tarkoituksena on rikosten tekemisen ehkäiseminen tai rikoksesta hyötymisen estäminen. Harkinnanvaraisuus toimii myös vastapainona sille, että vastaajalla on todistustaakka omaisuuden laillisesta alkuperästä. (HE 4/2016 vp s. 3 ja LaVM 4/2016 vp s. 7.)

21. Säännös on siis edelleen harkinnanvarainen. Lakiin on kuitenkin kirjattu edellä kohdassa 5 todetut kolme harkinnassa erityisesti huomioon otettavaa seikkaa. Hallituksen esityksestä ilmenevällä tavalla menettämisseuraamuksen tuomitsemisen arvioiminen on kokonaisharkintaa, jossa näiden kriteerien ohella otetaan huomioon myös muut seikat (HE 4/2016 vp s. 40–41).

22. Rikollisen toiminnan laatua koskevan kriteerin osalta hallituksen esityksessä on todettu harkinnanvaraisuuden mahdollistavan sen, ettei omaisuutta, joka on peräisin sellaisesta rikollisesta toiminnasta, joka koostuu rikosten lievistä tekomuodoista, olisi välttämätöntä tuomita menetetyksi, kun taas perustekomuotojen tai törkeiden tekomuotojen osalta voidaan lähtökohtaisesti puoltaa laajennettua hyödyn menettämistä. Lähtökohdaksi voidaan ottaa se, että jos omaisuuden arvo on alle 1 000 euroa, kysymys ei ole välttämättä vähäistä vakavammasta rikollisesta toiminnasta peräisin olevasta omaisuudesta. Toiseksi harkinnassa on otettava erityisesti huomioon menettämisseuraamuksen tarpeellisuus uusien rikosten ehkäisemisessä. Kolmantena harkintakriteerinä on se, saadaanko rikollisella toiminnalla toistuvasti merkittävä osa asianomaisen tuloista. Menettämisseuraamusta vastaan puhuvana seikkana on se, että henkilö on osallistunut rikolliseen toimintaan satunnaisesti taikka harvoin pitkähkön ajanjakson kuluessa, ja se, että hän hankkii elantonsa valtaosin laillisin keinoin. Menettämistä voi taas puoltaa esimerkiksi se, että asianomainen henkilö on osallistunut suhteellisen vähäiseen rikolliseen toimintaan harvoin, mutta tällöin on ollut tavoitteena saada huomattavan suurta hyötyä rikoksista. (HE 4/2016 vp s. 15 ja 40–41.)

23. Lakivaliokunta on puolestaan todennut, että harkintakriteerit tuomita laajennettu hyöty menetetyksi olivat tuolloisessa oikeuskäytännössä varsin tiukat. Mikäli säännös olisi harkinnanvarainen ilman harkintaa ohjaavia kriteereitä, on mahdollista, ettei oikeuskäytännön linja muutu uuden säännöksen myötä. Säännöksen harkintakriteereillä ja niitä koskevilla perusteluilla pyritään nimenomaan edistämään sitä, että jatkossa tuomitaan entistä laajemmin laajennettu hyöty menetetyksi. Lakivaliokunta on lisäksi huomauttanut, etteivät pykälässä olevat harkintakriteerit ole yksinomaisia tai kumulatiivisia. Kuten säännöksessä todetaan, nimenomaisesti mainitut kolme kriteeriä otetaan huomioon muiden seikkojen ohella eikä kaikkien käsillä oloa edellytetä. Jos esimerkiksi on selvää, että omaisuutta käytetään uusien rikosten tekemiseen, jo tämä voi olla riittävä syy tuomita menettämisseuraamus. Toisaalta säännöksessä tarkoitetut muut seikat voivat olla jo yksinään riittäviä perustelemaan menettämisseuraamuksen, vaikka pykälään kirjatut harkintakriteerit eivät tapaukseen juuri soveltuisikaan. (LaVM 4/2016 vp s. 7–8.)

24. Säännökseen kirjatuista harkinnassa erityisesti huomioon otettavista seikoista syyttäjä on vedonnut siihen, että takavarikoidut varat ovat ilmeisesti peräisin muusta kuin vähäisenä pidettävästä rikollisesta toiminnasta. Tätä osoittaa syyttäjän mukaan A:n keskeinen rooli liipaisinrikoksen toteuttamisessa. Asiassa ei ole esitetty selvitystä siitä, onko menettämisseuraamuksen tuomitseminen tarpeen uusien rikosten ehkäisemiseksi tai saadaanko rikollisella toiminnalla toistuvasti merkittävä osa A:n tuloista.

25. Korkein oikeus toteaa, että laajennettua hyödyn menettämistä koskeva säännös mahdollistaa sen, että rikoksentekijälle kuuluva, rikollisesta toiminnasta peräisin oleva omaisuus voidaan tuomita valtiolle menetetyksi, vaikka omaisuuden syy-yhteyttä tiettyyn rikokseen ei ole voitu näyttää toteen. Säännös on harkinnanvarainen, jotta rikosten lievistä tekomuodoista koostuvasta rikollisesta toiminnasta peräisin olevaa omaisuutta ei olisi välttämätöntä tuomita menetetyksi. Harkinnanvaraisuus estää myös menettämisseuraamuksen muodostumista kohtuuttomaksi tai rangaistukselliseksi ja toimii vastapainona vastaajalle asetetulle käännetylle todistustaakalle. Korkein oikeus katsoo, että harkinnanvaraisuutta arvioitaessa on kuitenkin otettava huomioon vuonna 2016 voimaan tulleen lakimuutoksen tarkoitus laajentaa mahdollisuutta tuomita rikoksesta peräisin oleva omaisuus valtiolle menetetyksi taloudellista hyötyä tuottavan rikollisuuden torjumiseksi. Kuten lakivaliokunta on mietinnössään (LaVM 4/2016 vp s. 7) todennut, rikoslain 10 luvun 3 §:n 1 momenttiin kirjatuilla harkintakriteereillä pyritään nimenomaan edistämään tätä tarkoitusta. Kysymys on siis tuomioistuimen suoritettavaa kokonaisharkintaa ohjaavista kriteereistä, ei menettämisseuraamuksen tuomitsemisen lisäedellytyksistä.

26. A on syyllistynyt törkeään huumausainerikokseen, jonka kohteena on ollut 46 893 grammaa marihuanaa. Kysymys on ollut järjestäytyneestä kansainvälisestä huumausaineiden maahantuonnista ja levittämisestä, ja A on toiminut osana maahantuontiorganisaatiota omassa roolissaan. Korkein oikeus katsoo liipaisinrikoksen laadun sekä järjestäytyneen huumausainerikollisuuden taloudellista hyötyä tavoittelevan tarkoituksen perusteella, että A:lta takavarikoidut käteisvarat ovat ilmeisesti peräisin muusta kuin vähäisenä pidettävästä rikollisesta toiminnasta. Rikoslain 10 luvun 3 §:n mukaisen menettämisseuraamuksen edellytyksenä ei ole se, että liipaisinrikokseen syyllistyneen henkilön olisi näytetty myös aikaisemmin syyllistyneen rikoksiin, vaan riittävää on, että tältä henkilöltä tavataan rikollisesta toiminnasta peräisin olevaa omaisuutta. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo asiaa kokonaisuutena arvioiden, että A:lta takavarikoidut käteisvarat on perusteltua tuomita valtiolle menetetyksi laajennettuna rikoshyötynä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin syyttäjän vaatimus laajennetusta hyödyn menettämisestä valtiolle on hylätty.

A:lta takavarikoidut 2 605 euroa tuomitaan rikoslain 10 luvun 3 §:n nojalla valtiolle menetetyksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Kirsti Uusitalo, Lena Engstrand, Eva Tammi-Salminen ja Pasi Pölönen. Esittelijä Jurkka Jämsä.