KKO:2025:6

Asian tausta

A:n ja B:n avioero oli tullut vireille 13.8.2008. He olivat 14.5.2009 tehneet ositussopimuksen.

B:n maksettavaksi oli määrätty 9.6.2009 valmistuneen verotarkastuskertomuksen perusteella jäännösveroa verovuosilta 2006–2008. Jäännösverot oli pantu maksuun vuonna 2010.

B oli 31.12.2015 tuomittu hovioikeudessa muun ohella törkeästä veropetoksesta ja velvoitettu suorittamaan Verohallinnolle korvausta rikoksella vältetyistä veroista. Verohallinto oli ryhtynyt 4.5.2016 perimään näitä saatavia B:ltä ulosottoteitse. Ulosottolaitoksen lausunnon mukaan saataville ei todennäköisesti tullut kertymään täysimääräistä suoritusta ulosottomenettelyssä seuraavan kuuden kuukauden aikana.

Ositussopimusta ei ollut annettu viranomaisen rekisteröitäväksi takaisinsaannin määräpäivään 4.5.2016 mennessä.

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kanne ja vastaus Pirkanmaan käräjäoikeudessa

Verohallinto nosti 13.7.2021 takaisinsaantikanteen A:ta vastaan. Verohallinto vaati kanteessaan, että A:n ja B:n välinen ositus määrätään peräytymään ja A velvoitetaan luovuttamaan osituksessa saamansa puoliosuus kiinteästä omaisuudesta sekä asunto-osakeyhtiön osakkeet ulosottomiehelle ulosmitattavaksi Verohallinnon B:ltä olevien saatavien suorittamiseksi. Mikäli osituksessa saatu varallisuus ei ollut palautettavissa, Verohallinto vaati A:n velvoittamista suorittamaan 128 000 euroa.

Verohallinnon mukaan B:n jäännösverovelka olisi tullut ottaa huomioon puolisoiden osituksessa. Koska näin ei ollut tehty, B oli luovuttanut A:lle omaisuuttaan huomattavasti enemmän kuin hän olisi ollut velvollinen luovuttamaan.

A kiisti Verohallinnon vaatimukset ja vaati kanteen hylkäämistä. B:n jäännösverovelkaa ei ollut ollut mahdollista ottaa huomioon osituksessa, eikä B ollut luovuttanut osituksessa enempää omaisuutta kuin hän olisi ollut velvollinen luovuttamaan.

Käräjäoikeuden tuomio 12.1.2022 nro 10014461

Käräjäoikeus katsoi, että verotarkastukseen perustuvien jäännösverojen peruste oli ollut oikeudellisesti epäselvä avioeron vireilletulon ja osituksen toimittamisenkin jälkeen. Tämän vuoksi jäännösveroa ei ollut tullut ottaa huomioon A:n ja B:n välisessä osituksessa. Näin ollen B ei ollut luovuttanut osituksessa A:lle enempää omaisuutta kuin hän olisi ollut velvollinen luovuttamaan, eikä osituksen peräytymiselle ollut edellytyksiä. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Marja Lehtimäki.

Turun hovioikeuden tuomio 20.12.2022 nro 804

Verohallinto valitti hovioikeuteen toistaen vaatimuksensa.

Hovioikeus katsoi, että epävarmat velat on otettava ositusta toimitettaessa huomioon, jos niiden realisoitumista on pidettävä todennäköisenä. Hovioikeuden mukaan tämä lähtökohta edisti puolittamisperiaatteen mukaisen ositustuloksen saavuttamista ja ehkäisi myös väärinkäytösten mahdollisuutta.

Hovioikeus totesi, että alustavassa verotarkastuskertomuksessa B:n tuloon esitetyt lisäykset olivat samat kuin lopullisessa verotarkastuskertomuksessa. Vuoden 2008 osalta lisäykset olivat kohdistuneet ajalle 1.12.2007–30.11.2008 eli osittain avioeron vireilletulon 13.8.2008 jälkeiseen aikaan. Kuukausikohtaisen selvityksen puuttuessa hovioikeus arvioi, että B:n verotettuun henkilökohtaiseen tuloon verovuodelta 2008 esitetystä lisäyksestä noin 70 prosenttia perustui avioeron vireille tulemista edeltävään aikaan.

Hovioikeus totesi edelleen, että alustavaan verotarkastuskertomukseen 11.5.2009 annetusta B:n vastineesta ei ilmennyt mitään sellaista, jonka perusteella maksuunpanoesityksen olisi voitu ennakoida muuttuvan B:n verotettuun henkilökohtaiseen tuloon esitettyjen lisäysten osalta. Alustavan verotarkastuskertomuksen ja vastineen sisällön perusteella ositusta toimitettaessa oli siten ollut todennäköistä, että B:n jäännösverot pantaisiin maksuun alustavassa verotarkastuskertomuksessa esitetyn mukaisina. Näin ollen B:n jäännösverot olisi pitänyt ottaa hovioikeuden mukaan huomioon osituksessa B:n velkana.

Hovioikeus piti esitetyn selvityksen perusteella todennäköisenä, että B:n jäännösverojen 2006–2008 kokonaismäärä korkoineen oli ollut verojen tullessa vireille 2.10.2010 Verohallinnon ilmoittama määrä eli noin 197 000 euroa. Tästä määrästä 180 000 euroa oli hovioikeuden arvion mukaan kohdistunut avioeron vireilletuloa edeltävään aikaan ja mainittu määrä olisi siten pitänyt ottaa huomioon osituksessa B:n velkana.

B olisi ollut velvollinen luovuttamaan A:lle omaisuuttaan 750 euroa, kun otettiin huomioon jäännösverovelan määrä. B oli yhtäältä osituksessa luovuttanut A:lle omaisuuttaan 139 500 euron arvosta. A oli toisaalta osituksessa ottanut vastattavakseen B:n 60 204,91 euron pankkilainan. Näin ollen hovioikeus katsoi, että omaisuutta oli luovutettu 78 545,09 euroa enemmän kuin B:llä olisi ollut velvollisuus luovuttaa. Koska osituskirjaa ei ollut jätetty maistraattiin tai Digi- ja väestötietovirastoon rekisteröitäväksi, ositus oli peräytettävä.

Hovioikeus katsoi, että A:n vastuun enimmäismääränä oli pidettävä edellä mainittua määrää, jonka B oli osituksessa luovuttanut ilman sitä koskevaa velvollisuutta.

Hovioikeus määräsi osituksen peräytymään ja velvoitti A:n luovuttamaan osituksessa saamansa osuuden kiinteistöstä ja asunto-osakkeet ulosottomiehelle ulosmitattavaksi Verohallinnon saatavien suorittamiseksi enintään 78 545,09 euroon saakka, tai, mikäli varallisuus ei ollut palautettavissa, korvaamaan ulosottomiehelle kyseisessä tarkoituksessa käytettäväksi 78 545,09 euroa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Kimmo Suorsa ja Essi Kinnunen sekä asessori Ilona Eneberg.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan.

Verohallinto vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Verohallinto on B:n ulosottovelkojana A:ta vastaan nostamassaan takaisinsaantikanteessa vaatinut A:n ja B:n välisen osituksen peräyttämistä, koska B oli osituksessa luovuttanut A:lle omaisuuttaan huomattavasti enemmän kuin hän olisi ollut velvollinen luovuttamaan. Verohallinto on erityisesti vedonnut siihen, että A:n ja B:n 14.5.2009 tekemässä ositussopimuksessa ei ole otettu huomioon B:n jäännösverovelkaa verovuosilta 2006–2008. A on puolestaan vedonnut keskeisesti siihen, että velka oli ollut ositusta tehtäessä epävarma ja että se oli vanhentunut 1.1.2016.

2. Käräjäoikeus on hylännyt kanteen katsoen, että jäännösverovelkaa ei ole tullut ottaa huomioon osituksessa, koska velan peruste on ollut oikeudellisesti epäselvä avioeron vireilletulon aikaan ja vielä osituksen toimittamisen jälkeenkin. Hovioikeus on puolestaan katsonut, että koska jäännösverojen realisoitumista on tullut pitää todennäköisenä, niihin perustuva verovelka olisi tullut ottaa huomioon osituksessa, ja määrännyt osituksen peräytymään.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

3. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys osituksen peräyttämisestä ulosottovelkojan takaisinsaantikanteen johdosta ja erityisesti B:n edellä mainitun jäännösverovelan merkityksestä tässä yhteydessä. Kysymys on myös siitä, vaikuttaako osituksen peräyttämisen edellytyksiin se, että jäännösverovelka on sittemmin vanhentunut.

Sovellettavat säännökset

4. Ulosottokaaren 3 luvun 84 §:n mukaan ulosottoa hakeneen velkojan oikeutta loukkaava oikeustoimi tai siihen vaikutukseltaan rinnastettava menettely, järjestely tai muu toimenpide voidaan hakijan kanteen johdosta tuomioistuimen päätöksellä peräyttää takaisinsaannista konkurssipesään annetussa laissa (jäljempänä takaisinsaantilaki) säädetyillä perusteilla. Takaisinsaantilaissa tarkoitettuna määräpäivänä on tällöin ulosottoasian vireilletulopäivä.

5. Takaisinsaantilain 9 §:n mukaan jos velallinen on luopunut oikeudestaan avioliittolain 104 §:ssä tarkoitetulla tavalla, ositus peräytyy muun muassa, jos osituskirjaa ei ollut annettu lain mukaan toimivaltaiselle viranomaiselle ennen takaisinsaantilain mukaista määräpäivää.

6. Avioliittolain 104 §:n 1 momentin mukaan jos puoliso on osituksessa luovuttanut puolisolleen tai tämän perillisille omaisuuttaan huomattavasti enemmän kuin hän olisi ollut velvollinen luovuttamaan, ositus voidaan peräyttää konkurssipesään siten kuin takaisinsaantilaissa säädetään. Pykälän 2 momentin mukaan osituskirja on jätettävä edellä mainitun viranomaisen rekisteröitäväksi, jotta osituksessa omaisuutta saanut puoliso tai tämän perilliset voisivat saada suojaa toisen puolison velkojien takaisinsaantivaatimuksilta konkurssissa ja ulosotossa.

7. Avioliittolain 90 §:n 1 momentin 2 kohdan ja 99 §:n 1 momentin mukaan avioeroon perustuvassa osituksessa määrätään sen omaisuuden säästö, johon toisella aviopuolisolla on avio-oikeus, erikseen kummankin puolison osalta siten, että omaisuuden arvosta vähennetään ne puolison velat, jotka ovat syntyneet ennen avioeroa koskevan asian vireilletuloa.

Korkeimman oikeuden arvioinnin lähtökohdat

8. Korkein oikeus on eräissä ratkaisuissaan arvioinut kysymystä piilevän verovelan huomioon ottamisesta, kun määritetään omaisuuden arvoa puolisoiden välisessä toimitusosituksessa. Näitä ratkaisuja ovat KKO 1994:6 (apteekkiliikkeen tuloihin liittyvä piilevä verovelka) ja KKO 2016:67 (piilevän verovelan vähentäminen eläkevakuutusten takaisinostoarvosta). Ratkaisussa KKO 2007:59 on puolestaan ollut arvioitavana tilanne, jossa muunlaisen velkavastuun toteutumiseen on liittynyt epävarmuutta (yhtiömiehen vastuu kommandiittiyhtiön veloista). Korkein oikeus ei ole antanut ennakkopäätöstä tilanteesta, jossa on kysymys sopimusosituksen peräyttämisestä takaisinsaantilaissa säädetyllä perusteella, kun osituksessa ei ole otettu huomioon ositusta edeltäneisiin tapahtumiin perustuvaa mutta vasta osituksen jälkeen maksuunpantua veroa.

9. Korkein oikeus toteaa, että arvioitaessa takaisinsaantilain 9 §:n mukaista osituksen peräyttämistä avioliittolain 104 §:n mukaisella perusteella merkitystä ei ole esimerkiksi osapuolten ositushetken mukaisella tietoisuudella tai käsityksellä osituksen peräyttämisen perusteena olevista seikoista taikka ylipäätään näiden vilpillisellä mielellä, vaan takaisinsaannin edellytyksiä arvioidaan jälkikäteen objektiivisten tunnusmerkkien perusteella ottaen huomioon ositusta koskevat säännökset kokonaisuudessaan. Arvioinnin objektiivisuutta tasapainottaa mahdollisuus takaisinsaannin johdosta syntyvän velvollisuuden sovitteluun, josta säädetään takaisinsaantilain 22 §:ssä. (Ks. HE 102/1990 vp s. 14, 24 ja 84.)

Tämän asian arviointi

10. B:n ja hänen puolisonsa välillä tehtyä ositussopimusta ei ollut annettu rekisteröitäväksi ennen takaisinsaantilaissa tarkoitettua määräpäivää eli ulosottoasian vireilletulopäivää. Näin ollen heidän välillään tehty sopimusositus voidaan määrätä ulosottovelkojan takaisinsaantikanteesta peräytymään.

11. Osituksen peräytymisen edellytysten kannalta kysymys on erityisesti siitä, mikä merkitys on B:n jäännösverovelalla, jonka perusteena on verovuosille 2006–2008 ajoittuva peitelty osingonjako. Korkein oikeus toteaa tältä osin, että velan syntymisajankohdan kannalta ratkaisevana on pidettävä verovelan perusteena olevan peitellyn osingonjaon ajankohtaa, eikä merkitystä ole sillä, että velkojan toimet kyseisen velkavastuun toteuttamiseksi, kuten veron maksuunpano ja perintä, ovat ajoittuneet tätä myöhemmäksi. Näin ollen jäännösverovelan, siltä osin kuin peitelty osingonjako on tapahtunut ennen avioeron vireilletuloa 13.8.2008, on katsottava syntyneen ennen ositusperusteen syntymistä.

12. Korkein oikeus toteaa edelleen, että takaisinsaantilain 9 §:ään perustuvan takaisinsaannin edellytysten kannalta merkitystä ei ole esimerkiksi sillä, ovatko puolisot ositussopimusta 14.5.2009 tehdessään pitäneet kyseistä verovelkaa epävarmana. Kun velan perusteen on katsottava olleen olemassa ennen ositusperusteen syntymistä, se on pitänyt ottaa huomioon osituksessa B:n velkana. Tällöin velka olisi vähentänyt B:n aviovarallisuuden alaisen omaisuuden säästöä ja siten hänen velvollisuuttaan luovuttaa osituksessa puolisolleen omaisuuttaan.

13. Hovioikeus on arvioinut, että B:n jäännösverovelasta 180 000 euroa on kohdistunut avioeron vireilletuloa edeltävään aikaan, ja siten katsonut, että tämä määrä on ollut otettava osituksessa huomioon B:n velkana. Hovioikeus on muun muassa tämän perusteella katsonut, että B on osituksessa luovuttanut A:lle 78 545,09 euron arvosta enemmän omaisuutta kuin mihin hän olisi ollut velvollinen. Korkein oikeus katsoo, että asiassa ei ole esitetty seikkoja, joiden perusteella hovioikeuden kyseisistä johtopäätöksistä olisi aihetta poiketa.

14. B:n kysymyksessä oleva jäännösverovelka on sittemmin 1.1.2016 vanhentunut. Osituksessa huomioon otettavan velan myöhemmällä vanhentumisella ei ole kuitenkaan, kuten ei puolisoiden myöhemmillä varallisuusaseman muutoksilla yleensäkään, merkitystä arvioitaessa takaisinsaantilain 9 §:n mukaisesti, onko puoliso luopunut oikeudestaan osituksessa avioliittolain 104 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

15. Korkein oikeus katsoo johtopäätöksenään, että B on osituksessa luovuttanut A:lle omaisuuttaan huomattavasti enemmän kuin hän olisi ollut velvollinen luovuttamaan. Ositus loukkaa siten ulosottovelkojana olevan Verohallinnon oikeutta. Ositussopimusta ei ole annettu rekisteröitäväksi ennen takaisinsaannin määräpäivää. Näillä perusteilla ositus on peräytettävä. Asiassa ei myöskään ole vedottu seikkoihin, joiden perusteella tulisi arvioitavaksi, voidaanko takaisinsaannin johdosta syntyvää velvollisuutta sovitella.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ari Kantor, Kirsti Uusitalo, Mika Ilveskero (eri mieltä), Jussi Tapani ja Pekka Pulkkinen. Esittelijä Matti Pyöriä.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Ilveskero: Olen enemmistön kanssa samaa mieltä lopputuloksesta mutta lausun kohdan 12 perustelujen asemesta seuraavaa:

Totean, että takaisinsaantilain 9 § viittaa avioliittolain 104 §:ään, jonka mukaan ositus voidaan peräyttää, jos puoliso on osituksessa luovuttanut puolisolleen tai tämän perillisille omaisuuttaan huomattavasti enemmän kuin hän olisi ollut velvollinen luovuttamaan. Avioliittolain 104 §:n perustelujen (HE 102/1990 vp s. 84) mukaan harkittaessa mahdollisuutta peräyttää ositus olisi otettava huomioon ositusta koskevat säännökset kokonaisuudessaan. Tulkitsen lain sanamuodon ja perustelujen tarkoittavan vertailua, jossa osituksessa luovutettua määrää verrataan määrään, jonka puolison olisi tullut ositushetkeltä tehtävän objektiivisen arvion mukaan osituksessa luovuttaa. Edellä mainitussa vertailussa puolisoiden tietoisuudella tai käsityksellä velan perusteen syntyajankohdasta tai velan todennäköisestä määrästä ei ole merkitystä.

Tässä asiassa jäännösverovelan peruste on syntynyt ennen ositusperusteen syntymistä ja velka on ollut selkeästi ja objektiivisesti havaittavissa ennen ositussopimuksen tekemistä 14.5.2009 alustavasta verotarkastuskertomuksesta 7.4.2009. Asiassa ei ole käynyt ilmi perusteita, joiden vuoksi jäännösverovelan, joka on syntynyt ennen ositusperusteen syntymistä, määrä olisi tullut osituksessa arvioida alustavasta verotarkastuskertomuksesta poikkeavasti. Siten B:n jäännösverovelka, joka on syntynyt ennen ositusperusteen syntymistä, olisi objektiivisesti arvioiden tullut ottaa huomioon osituksessa hänen velkanaan. Tällöin velka olisi vähentänyt B:n aviovarallisuuden alaisen omaisuuden säästöä ja siten hänen velvollisuuttaan luovuttaa osituksessa puolisolleen omaisuuttaan.