KKO:2025:54
Yksityistien tiekunta oli määrännyt käyttömaksun yhtiölle, joka harjoitti julkista linja-autoliikennettä yksityistien kautta kulkevalla reitillä. Linja-autoreitin matkustajista suurin osa oli peruskoululaisia, joista osa asui yksityistien varrella.
Korkein oikeus katsoi ratkaisusta ilmenevin perustein, että yksityistien käyttäminen yhtiön harjoittamaan linja-autoliikenteeseen oli luvanvaraista. Käyttömaksun määräämiselle oli siten ollut edellytykset.
YksitTieL 28 §
Asian aikaisempi käsittely
Tiekunnan päätökset
A:n yksityistien tiekunta oli kokouksessaan 12.10.2021 myöntänyt linja-autoliikennettä harjoittavalle B Oy:lle toistaiseksi voimassa olevan käyttöluvan tiekunnan hallinnoiman yksityistien käyttöön 1.5.2020 alkaen. Tiekunta oli samalla päättänyt, että B Oy:ltä peritään käyttömaksua tien käytöstä.
B Oy:n ja C:n kunnan vaadittua päätöksen oikaisua A:n tiekunta oli kokouksessaan 27.1.2022 uudelleen päättänyt käyttöluvan myöntämisestä ja käyttömaksun perimisestä 12.10.2021 tehdyn päätöksen mukaisesti.
Kanteet ja vastaukset Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa
B Oy ja C:n kunta vaativat moitekanteissaan tiekunnan päätösten julistamista pätemättömiksi.
A:n tiekunta vaati kanteiden hylkäämistä.
Käräjäoikeuden tuomio 15.6.2023 nro 1010 8958
Käräjäoikeus totesi, että A:n tiekunnan hallinnoima yksityistie oli noin seitsemän kilometriä pitkä läpiajotie, joka yhdisti kaksi yhdystietä. Siihen kuului tieoikeus yli sadalle kiinteistölle, joilla oli kaikkiaan noin sata vakituista asuntoa.
B Oy:n liikennöimän linja-autoreitin pituus oli noin 17 kilometriä. Reitti kulki noin neljä kilometriä kyseistä yksityistietä pitkin. Reitin matkustajista 80–90 % oli peruskoululaisia, joille kunta oli antanut koululaislipun. Noin 10 % oli nuorisolipulla matkustavia eli todennäköisesti toisen asteen oppilaitoksissa opiskelevia. Lisäksi reitillä oli vähäinen määrä muita matkustajia. Pääosa A:n tiekunnan tieosakkaiden talouksissa asuvista peruskoululaisista kulki koulumatkansa kyseisen reitin vuoroilla. Reittiä liikennöitiin vain koulupäivinä kahdeksan vuoroa päivässä. Vuorojen lähtö- ja paluuajat oli sovitettu yhteen peruskoulujen oppituntien alkamis- ja päättymisaikojen kanssa.
Linja-autoreitin liikenne perustui niin sanotun palvelusopimusasetuksen (EY) N:o 1370/2007 sekä liikenteen palveluista annetun lain mukaiseen käyttöoikeussopimukseen ja oli siten julkista henkilöliikennettä. Reittiä kulkevan linja-auton kyytiin oli mahdollista nousta vapaasti maksamalla matkansa. Liikennöinti ei olisi ollut liiketaloudellisesti kannattavaa, ellei B Oy:lle olisi maksettu käyttöoikeussopimuksessa sovittua korvausta.
Käräjäoikeus katsoi, että pelkästään se, että reitti oli julkista henkilöliikennettä, ei ratkaissut sitä, oliko sen liikenne yksityistielain soveltamisen kannalta tieosakkaiden liikennettä vai ulkopuolisten liikennettä. Sen sijaan arvioon vaikutti niin tiekunnan kuin reitin tarkempi luonne ja reitin palvelevuus.
Koulukuljetusta oli pidettävä yksityistielain esitöissä tarkoitettuna tieosakkaiden liikenteeseen kuuluvana koulukuljetuksena riippumatta siitä, sisältyikö siihen itsenäisesti kuljettavia osuuksia vai tapahtuiko kuljetus kotipihasta koulun pihaan. C:n kunta oli harkintavaltansa puitteissa katsonut tarkoituksenmukaiseksi järjestää pääosan koulukuljetuksesta julkisen henkilöliikenteen varaan.
Kyseinen linja-autoreitti palveli A:n tiekunnan tieosakkaiden kiinteistöillä asuvia peruskoululaisia ja myös muita näillä kiinteistöillä asuvia kuten toisen asteen oppilaitoksissa opiskelevia, autottomia talouksia ja satunnaisesti C:n kunnan kirkonkylässä asioivia. Tässä tilanteessa reitin liikenteessä oli kyse tieosakkaiden liikenteestä eikä ulkopuolisesta liikenteestä. Se seikka, että reitti kulki myös muiden teiden kuin A:n tiekunnan yksityistien kautta ja vuorojen kyytiin nousi matkustajia myös muilta teiltä, ei antanut aihetta arvioida liikenteen luonnetta toisin.
Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, että reitin liikenne oli ollut tieosakkaiden liikennettä, joten sitä koskevan käyttöluvan myöntäminen ja käyttömaksun määrääminen B Oy:lle oli ollut lainvastaista. Käräjäoikeus julisti tiekunnan päätökset pätemättömiksi.
Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Joachim Holmström ja maaoikeusinsinööri Sakari Haulos.
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
A:n tiekunnalle myönnettiin valituslupa ennakkopäätösvalitukseen.
Tiekunta vaati valituksessaan, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan.
B Oy ja C:n kunta vaativat vastauksissaan valituksen hylkäämistä.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Perustelut
Asian tausta ja kysymyksenasettelu
1. B Oy on liikennöinyt linja-autolla A:n tiekunnan hallinnoiman yksityistien kautta kulkevalla reitillä. Tiekunta on myöntänyt yhtiölle toistaiseksi voimassa olevan käyttöluvan yksityistien käyttöön 1.5.2020 alkaen ja päättänyt, että tien käytöstä peritään yhtiöltä käyttömaksua.
2. Yhtiön ja C:n kunnan moitekanteiden perusteella käräjäoikeus on julistanut tiekunnan päätökset käyttöluvan myöntämisestä yhtiölle ja käyttömaksun perimisestä yhtiöltä pätemättömiksi.
3. Tiekunnan valituksen perusteella Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, ovatko tiekunnan päätökset käyttöluvan myöntämisestä ja käyttömaksun perimisestä yksityistielain mukaisia. Tätä arvioitaessa ratkaisevaa on se, onko yksityistien käyttämistä yhtiön harjoittamaan linja-autoliikenteeseen pidettävä luvanvaraisena.
Sovellettavat säännökset ja esityöt
4. Yksityistielain 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on turvata asutuksen, elinkeinoelämän ja muiden yhteiskunnallisten tarpeiden edellyttämät kulkuyhteydet kiinteistöille, jotka eivät sijaitse maantie- tai katuverkolla, sekä turvata yksityistieverkon ylläpito ja kehittäminen osana liikennejärjestelmää.
5. Oikeus yksityistien käyttämiseen eli tieoikeus kuuluu lähtökohtaisesti tieosakkaille. Tieoikeus perustetaan yksityistielain 4 §:n mukaan pääsääntöisesti kiinteistön hyväksi sen käyttöä varten. Tieoikeus voidaan kuitenkin perustaa lain 6 §:n nojalla myös toiminnanharjoittajan hyväksi elinkeinon harjoittamista tai muuta toimintaa varten taikka valtion tai kunnan hyväksi yleisen liikenteen käyttöä varten.
6. Muiden kuin tieosakkaiden oikeudesta käyttää tietä säädetään yksityistielain 28 §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan muiden kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuva yksityistien käyttäminen säännöllisiin ja tilapäisiin kuljetuksiin, säännölliseen kulkemiseen sekä tien kunnossapitokustannuksia selvästi lisäävän toimintaan on luvanvaraista. Lupaa tien käyttämiseen ei kuitenkaan tarvita jokamiehenoikeuden nojalla tapahtuvaan kulkemiseen tai välttämättömien viranomaistehtävien tai postilain mukaisen yleispalvelun toteuttamisen edellyttämään tienkäyttöön. Pykälän 3 momentin mukaan luvanvaraisesta tien käytöstä on suoritettava korvauksena käyttömaksu, jollei muuta sovita. Momentissa on lisäksi säädetty sille, joka pykälän 1 momentin vastaisesti käyttää tietä, velvollisuus vaadittaessa suorittaa tien käytöstä käyttömaksu.
7. Yksityistielain perustelujen mukaan sääntelyn tarkoituksena on ollut selkiyttää eri osapuolten vastuita yksityisteiden rakentamisen, ylläpidon sekä liikkumisen suhteen. Lain tavoitteena on ollut osaltaan turvata elinkeinoelämän kuljetusten ja yksityisteiden varrella sijaitsevan pysyvän asutuksen edellyttämä liikkuminen tarkastelemalla yksityisteiden rahoitusta kokonaisuutena. Lailla on haluttu korostaa hyötyjä maksaa -periaatetta ja edistää yleisesti yksityisteiden rahoituksen saamista kestävälle pohjalle. Lailla on pyritty laajentamaan yksityisteiden tienpidon maksajapohjaa ja kannustamaan käyttömaksujen perimiseen entistä kattavammin sekä tekemään käyttömaksujen keräämisestä yleisesti hyväksyttävämpää selkeyttämällä niiden keräämisperiaatteita. (HE 147/2017 vp s. 1, 12, 19 ja 24.)
8. Edelleen yksityistielain perusteluissa on todettu, että ulkopuolisten olisi lähtökohtaisesti saatava lupa yksityistien käytölle ja käytöstä voitaisiin periä maksu. Luvanvaraisuuden ulkopuolelle jäisi muiden kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuvan tien käyttämisen osalta jokamiehen käyttö ja viranomaistoimintaan liittyvä tienkäyttö sekä lisäksi muu kuin säännöllinen kulkeminen yksityistiellä, ellei kyse ole jostakin tien kunnossapitokustannuksia lisäävästä toiminnasta. Myöskään tien varren asukkaita palveleva palveluliikenne ei olisi luvanvaraista, sillä siinä on kyse tieosakkaan hyväksi tapahtuvasta ja kiinteistön käyttöön liittyvästä tien käyttämisestä, jota varten tieoikeus on perustettu. Tällaista palveluliikennettä ovat esimerkiksi postin kuljetukset, koulukuljetukset ja erinäisten hoivapalveluiden edellyttämä tienkäyttö. (HE 147/2017 vp s. 1 ja 59.)
Korkeimman oikeuden arvioinnin lähtökohdat
9. Korkein oikeus toteaa, että tiekunnan hallinnoiman yksityistien käyttäminen yhtiön harjoittamaan linja-autoliikenteeseen on sellaista muun kuin tieosakkaan säännöllistä tienkäyttöä, joka yksityistielain 28 §:n 1 momentin mukaan on lähtökohtaisesti luvanvaraista. Kysymys ei myöskään ole välttämättömien viranomaistehtävien edellyttämästä tienkäytöstä tai muusta sellaisesta toiminnasta, joka on säännöksessä nimenomaisesti rajattu luvanvaraisuuden ulkopuolelle. Luvanvaraisuuden arvioinnin kannalta ratkaisevaa on siten se, voidaanko yhtiön harjoittamaa toimintaa pitää tieosakkaiden hyväksi tapahtuvana tienkäyttönä.
10. Tieosakkaan hyväksi tapahtuvalle yksityistien käyttämiselle on tyypillistä, että se palvelee tieosakkaan kiinteistön käyttämistä tai sinne kulkemista ja että se perustuu tieosakkaan toimeksiantoon tai muuhun vastaavanlaiseen järjestelyyn, esimerkiksi kunnan tieosakkaalle tilaamaan palveluun. Ulkopuolisen tahon tienkäytön jääminen luvanvaraisuuden ulkopuolelle ei tällaisissa tilanteissa ole ristiriidassa edellä kohdassa 7 selostettujen lain tavoitteiden kanssa, koska ulkopuolisen tienkäytöstä mahdollisesti aiheutuvat lisääntyneet tienpitokustannukset on mahdollista kohdentaa sen tieosakkaan vastattaviksi, jonka hyväksi tienkäyttö tapahtuu.
11. Tilanteita, joissa ulkopuolisen tahon tienkäytöllä ei ole edellä kuvatun kaltaista yhteyttä yksilöitävissä oleviin tieosakkaisiin, on sen sijaan arvioitava toisin. Näissä tilanteissa ulkopuolisen tienkäytöstä aiheutuvat lisääntyneet tienpitokustannukset jäisivät yhteisesti tieosakkaiden vastattaviksi, jollei ulkopuoliselta voitaisi periä käyttömaksua. Yksityistielain rahoitusjärjestelmä huomioon ottaen on perusteltua, että tiekunnalla on tällaisissa tilanteissa mahdollisuus päättää, salliiko se ulkopuolisen tahon tienkäytön ja millaisin ehdoin. Ulkopuolisen tienkäyttöä, joka on vain yleisesti omiaan hyödyttämään tieosakkaiden kiinteistöjen käyttöä, on näin ollen pidettävä luvanvaraisena.
Korkeimman oikeuden arviointi luvanvaraisuudesta tässä asiassa
12. Asiassa on riidatonta, että nyt käsiteltävänä oleva linja-autoliikenne tiekunnan hallinnoimalla yksityistiellä on perustunut liikenteenharjoittajana olevan yhtiön ja tilaajina olevien kunnan ja ELY-keskuksen väliseen laajempaan alueelliseen käyttöoikeussopimukseen. Kunta on edellyttänyt liikennöintiä reittiä pitkin, koska kunta on huolehtinut perusopetuslain mukaisista koulukuljetuksista pääosin reittiliikenteellä. Linja-autoreitin pituudesta noin viidesosa on kulkenut tiekunnan ylläpitämällä yksityistiellä, jolla on ollut useampi pysäkki. Reitin aikataulut on sovitettu koulun alkamis- ja päättymisaikojen mukaisesti, ja reittiä on ajettu lähinnä koulupäivinä. Reitin matkustajien on arvioitu olevan lähes yksinomaan peruskoululaisia taikka toisen asteen opiskelijoita. Asianosaiset ovat olleet yhtä mieltä siitä, että koululaismatkustajista noin 55 prosenttia on tullut muualta kuin tiekunnan ylläpitämän tien varrelta.
13. Korkein oikeus toteaa, että nyt kysymyksessä oleva linja-autoliikenne yksityistiellä on ollut luonteeltaan julkista liikennettä, vaikka sillä on ELY-keskuksen, kunnan ja liikenteenharjoittajan väliseen sopimukseen perustuen toteutettu myös lakiin perustuvia koulukuljetuksia. Liikennöinti on tapahtunut ilman tieosakkaiden antamaa toimeksiantoa eikä liikennöinti ole sellaisenaan palvellut kulkemista tietyille kiinteistöille taikka ollut muutoinkaan kohdennettavissa yksittäisiin tieosakkaisiin. Julkinen linja-autoliikenne on palvellut myös muiden kuin tieosakkaiden koululaisten kuljettamista. Korkein oikeus katsoo, ettei tällaista julkista reittiliikennettä voida pitää tieosakkaiden hyväksi tapahtuvana liikenteenä, vaan kyseessä on luvanvarainen yksityistien käyttäminen, josta tiekunnalla on oikeus periä käyttömaksua.
14. Yhtiö on katsonut, että käyttömaksu olisi tullut joka tapauksessa määrätä linja-autoliikenteen tosiasialliselle järjestäjälle eli ELY-keskukselle ja kunnalle, jotka olivat päättäneet reitin kulkemisesta yksityistien kautta. Vaihtoehtoisesti liikennöinnin aiheuttamat kustannukset olisi voitu kattaa perustamalla näiden hyväksi tieoikeus lain 6 §:n mukaisesti.
15. Korkein oikeus toteaa, että käyttömaksu voidaan yksityistielain 28 §:n 3 momentin perusteella määrätä myös kunnalle tai valtiolle tilanteessa, jossa ne ohjaavat liikennettä yksityistielle. Nyt käsiteltävässä tapauksessa tiekunta on kuitenkin päätynyt määräämään käyttömaksun tietä tosiasiassa käyttävälle elinkeinonharjoittajalle, mihin sillä on ollut oikeus. Lainsäädäntö ei edellytä, että tiekunnan olisi tullut kohdistaa käyttömaksu ensisijaisesti valtion tai kunnan maksettavaksi. Yksityistien tiekunnalla on laaja harkintavalta siitä, kuinka osallistuminen tienpidon kustannuksiin on tarkoituksenmukaista järjestää.
16. Tiekunta on siten voinut päättää tienkäyttöluvan myöntämisestä yhtiölle linja-autoliikennettä varten ja käyttömaksun perimisestä.
Käyttömaksun määrä ja sen periminen takautuvasti
17. Yksityistielain 65 §:n 2 momentin mukaan moitekanteen johdosta annettavassa tuomiossa tiekunnan päätös voidaan kantajan vaatimuksesta julistaa pätemättömäksi tai sitä voidaan muuttaa. Päätöstä voidaan muuttaa vain, jos voidaan todeta, minkä sisältöinen päätöksen olisi pitänyt olla.
18. Nyt käsiteltävässä asiassa on käyttömaksun perusteiden lisäksi riitaa myös käyttömaksun määrästä ja siitä, onko sitä voitu määrätä perittäväksi takautuvasti. Käräjäoikeus ei ole ottanut tuomiossaan kantaa näihin kysymyksiin. Ottaen huomioon asianosaisten vetoamat seikat ja niihin liittyvät riitaiset kysymykset Korkein oikeus katsoo, että oikeusastejärjestyksen vuoksi näiltä osin asian käsittelyä on perusteltua jatkaa käräjäoikeudessa.
Tuomiolauselma
Käräjäoikeuden tuomio kumotaan.
Kanteet hylätään siltä osin kuin A:n tiekunnan kokouksen 12.10.2021 ja kokouksen 27.1.2022 päätökset tienkäyttöluvan myöntämisestä B Oy:lle ja käyttömaksun perimisestä B Oy:ltä on vaadittu julistettaviksi pätemättömiksi. Tiekunnan päätökset jäävät näiltä osin pysyviksi.
Asia palautetaan käyttömaksun määrää sekä käyttömaksun perimisen alkamisajankohtaa koskevilta osin käräjäoikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa asia uudelleen käsiteltäväkseen.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Tuomo Antila, Mika Ilveskero, Tuija Turpeinen, Kaarlo Hakamies ja Heli Melander. Esittelijä Heikki Heino.