KKO:2025:5

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asia on ratkaistu Helsingin käräjäoikeudessa tuomiolla 9.5.2022 nro 22/119345 ja Helsingin hovioikeudessa tuomiolla 16.4.2024 nro 24/115874. Hovioikeuden tuomio kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Jaana Niemitalo sekä hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Tarja Raiskinen, Kari Vesanen ja Malla Sunell.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa rangaistuksen määräämisen osalta.

A vaati valituksessaan, että hänelle aikaisemmin tuomitut vankeusrangaistukset katsotaan riittäväksi seuraamukseksi myös nyt kysymyksessä olevista rikoksista tai että rangaistusta ainakin alennetaan.

Syyttäjät vaativat vastauksissaan valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Ruotsalainen tuomioistuin (Nacka tingsrätt) on 30.12.2020 tuominnut A:n 1 vuoden 3 kuukauden vankeusrangaistukseen 26.8.2017 tehdystä törkeästä aserikoksesta (grovt vapenbrott).

2. Helsingin hovioikeus on 31.3.2022 tuominnut A:n 5 vuoden 7 kuukauden vankeusrangaistukseen 4.8.2016–26.8.2017 tehdyistä rikoksista, joista ankarimmin rangaistavia ovat olleet kaksi törkeää petosta ja kaksi törkeää veropetosta. Rangaistusta alentavana on otettu huomioon kohdassa 1 mainittu tuomio.

3. Helsingin käräjäoikeus on 22.2.2023 tuominnut A:n 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen 17.9.2016–14.8.2017 tehdyistä rikoksista, joista ankarimmin rangaistavia ovat olleet törkeä väärennys ja viisi törkeää petosta. Rangaistusta alentavana on otettu huomioon kohdissa 1 ja 2 mainitut tuomiot.

4. Nyt muutoksenhaun kohteena olevalla tuomiollaan Helsingin hovioikeus on 16.4.2024 tuominnut A:n 7 kuukauden vankeusrangaistukseen 7.1.2015–3.9.2020 tehdyistä rikoksista, joista ankarimmin rangaistava on ollut törkeä ampuma-aserikos. Hovioikeudessa muutoksenhaun kohteena ollut Helsingin käräjäoikeuden tuomio oli annettu 9.5.2022. Rangaistusta alentavana hovioikeus on ottanut huomioon kohdassa 2 mainitun tuomion. Lisäksi hovioikeus on todennut, että kohdassa 1 mainittu tuomio tuli uutta rangaistusta määrättäessä ottaa kohtuuden mukaan huomioon rangaistusta alentavana tai lieventävänä seikkana samalla tavalla kuin Suomessa tuomittu saman pituinen vankeusrangaistus otettaisiin huomioon. Koska kyseinen tuomio oli jo otettu huomioon kohdissa 2 ja 3 mainituissa tuomioissa, se ei enää alentanut rangaistusta nyt kysymyksessä olevassa asiassa.

5. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys ensiksi siitä, mitkä A:lle aikaisemmin tuomitut vankeusrangaistukset otetaan huomioon hänelle tässä asiassa määrättävää rangaistusta alentavina seikkoina rikoslain 7 luvun 6 §:n nojalla. Tämän jälkeen asiassa on kysymys siitä, mikä merkitys mainittua säännöstä sovellettaessa on sillä, mitä rikoslain 7 luvun 2 §:ssä säädetään määräaikaisen vankeusrangaistuksen enimmäisajasta.

Mitkä aikaisemmat vankeusrangaistukset otetaan huomioon?

6. Rikoslain 7 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan jos ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomittua syytetään hänen ennen tämän rangaistuksen tuomitsemista tekemästään muusta rikoksesta, voidaan aikaisempi ehdoton vankeusrangaistus ottaa uutta rangaistusta määrättäessä kohtuuden mukaan huomioon rangaistusta alentavana tai lieventävänä seikkana. Uudesta rikoksesta voidaan myös tuomita laissa sille säädettyä vähimmäisaikaa lyhyempään vankeusrangaistukseen tai katsoa aikaisempi rangaistus riittäväksi seuraamukseksi myös myöhemmin käsiteltäväksi tulleesta rikoksesta. Pykälää sovellettaessa voidaan saman luvun 9 §:n mukaan ottaa huomioon myös toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa tuomittu ehdoton vankeusrangaistus.

7. Kuten hovioikeus on todennut, kohdassa 1 mainittu Ruotsissa annettu tuomio tulee uutta rangaistusta määrättäessä ottaa kohtuuden mukaan huomioon rangaistusta alentavana tai lieventävänä seikkana. Lisäksi on hovioikeuden toteamin tavoin otettava huomioon kohdassa 2 mainittu tuomio.

8. Kohdassa 3 mainitussa tuomiossa A:n syyksi luetut rikokset ja nyt kysymyksessä olevat rikokset olisi niiden tekoajat huomioon ottaen voitu käsitellä käräjäoikeudessa samalla kertaa, jolloin A:lle olisi määrätty niistä yhteinen rangaistus. Ratkaisusta KKO 2018:72 ilmenevän oikeusohjeen mukaisesti myös kohdassa 3 mainittu tuomio on siten otettava huomioon uutta rangaistusta määrättäessä. Tuomion huomioon ottamista rikoslain 7 luvun 6 §:n nojalla ei estä se, että se ei ole lainvoimainen.

9. Korkein oikeus toteaa yhteenvetona, että kaikki kohdissa 1–3 mainitut tuomiot otetaan rikoslain 7 luvun 6 §:n nojalla huomioon A:lle nyt määrättävää rangaistusta alentavina seikkoina.

Rikoslain 7 luvun 2 §:n merkitys

Säännökset ja niiden lainsäädännöllinen tausta

10. Rikoslain 7 luvun 1 §:ssä säädetään yhteisen vankeusrangaistuksen määräämisestä. Pykälän 1 momentin mukaan jos joku on tuomittava samalla kertaa kahdesta tai useammasta rikoksesta vankeusrangaistukseen, hänet tuomitaan rikoksista yhteiseen vankeusrangaistukseen, jollei muualla laissa toisin säädetä.

11. Rikoslain 7 luvun 2 §:ssä säädetään määräaikaisen vankeusrangaistuksen enimmäisajasta. Pykälän 1 momentin mukaan yhteistä rangaistusta määrättäessä eri rikoksista seuraavan ankarimman enimmäisrangaistuksen saa ylittää, mutta rangaistus ei saa olla eri rikosten enimmäisrangaistusten yhteisaikaa pitempi. Momentin 3 kohdan mukaan ankarinta enimmäisrangaistusta ei myöskään saa ylittää enempää kuin kolmella vuodella, jos ankarin enimmäisrangaistus on vankeutta määräajaksi vähintään neljä vuotta.

12. Rikoslain 7 luvun 2 §:n säännökset määräaikaisen vankeusrangaistuksen enimmäisajasta säädettiin lailla 697/1991. Tuolloin siirryttiin yhtenäisrangaistusjärjestelmään ja otettiin käyttöön niin sanottua jälkikonkurrenssia koskeva järjestelmä, josta säädettiin rikoslain 7 luvun 6 §:ssä. Tämän mukaan tuomioistuimen tuli jälkikäteen määrätä yhteinen vankeusrangaistus aikaisemmin tuomituista rikoksista ja ennen tämän aikaisemman tuomion antamista tehdyistä muista rikoksista.

13. Yhtenäisrangaistusjärjestelmän säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on lausuttu, että rikoksentekijän asemaan ei saisi vaikuttaa se hänen kannaltaan sattumanvarainen seikka, milloin ja missä järjestyksessä hänen rikoksensa tulevat ilmi ja oikeuskäsittelyyn. Tämän vuoksi yhteistä vankeusrangaistusta koskevat säännökset oli pyrittävä laatimaan siten, että rikoksentekijälle hänen useista rikoksistaan tuomitun rangaistuksen määrä mahdollisimman vähän olisi riippuvainen siitä, tuomitaanko rangaistus yhdellä kertaa tai eri kerroilla. (HE 40/1990 vp s. 17.) Tuolloin säädetyn rikoslain 7 luvun 6 §:n perusteluissa on todettu, että rikoksentekijä on pyrittävä saattamaan kokonaisrangaistuksen määräämisen suhteen samaan asemaan riippumatta siitä, käsitelläänkö kaikki yhteiseen vankeusrangaistukseen johtavat rikokset yhdessä vai useammassa oikeudenkäynnissä. Rikoksentekijä on tuomittava niin kuin kaikki rikokset olisi käsitelty samalla kertaa. (HE 40/1990 vp s. 33.)

14. Säännösten sanamuodon perusteella on selvää, että yhteistä rangaistusta rikoslain 7 luvun 6 §:n nojalla jälkikäteen määrättäessä sovellettiin, mitä rikoslain 7 luvun 2 §:ssä säädetään vankeusrangaistuksen enimmäisajasta. Tämä tarkoitus ilmenee myös lain esitöistä (HE 40/1990 vp s. 34).

15. Jälkikäteisestä yhteisen rangaistuksen määräämisestä luovuttiin lainmuutoksella 751/1997. Tuolloin voimaan tulleiden ja nykyisinkin sisällöltään keskeisiltä osin samanlaisina voimassa olevien rikoslain 7 luvun 1 ja 6 §:n mukaan yhteinen vankeusrangaistus määrätään enää vain samalla kertaa tuomittavista vankeusrangaistuksista, mutta tuomioistuin voi uutta rangaistusta määrätessään kohtuuden mukaan ottaa huomioon rangaistusta alentavana tai lieventävänä seikkana aikaisemmin tuomitun ehdottoman vankeusrangaistuksen, jos uusi rikos on tehty ennen sen tuomitsemista.

16. Vuoden 1997 lainmuutokseen johtaneen hallituksen esityksen mukaan muutoksen tavoitteena ei ollut järjestelmän ankaroittaminen, vaan yksinkertaistaminen (HE 48/1997 vp s. 5). Tarkoitus ei ollut muutoinkaan muuttaa silloista rangaistustasoa, mistä syystä säädettiin mahdolliseksi alittaa laissa vankeudelle säädetty erityinen vähimmäisaika tai katsoa aikaisempi rangaistus riittäväksi seuraamukseksi myös myöhemmin käsiteltäväksi tulleesta rikoksesta (HE 48/1997 vp s. 1). Muutoksella ei ollut myöskään tarkoitus luopua siitä periaatteesta, että rikoksentekijän kokonaisrangaistuksen tulisi muodostua samaksi siitä riippumatta, onko eri aikoina tehdyt rikokset käsitelty yhdessä vai useammassa oikeudenkäynnissä, jos ne periaatteessa olisi voitu kaikki käsitellä yhdessä. Tuomioistuimen tulisi arvioida käytettävissään olevien tietojen perusteella se, että rikoksentekijän kokonaisrangaistus ei rikosten ilmitulojärjestyksestä johtuen ankaroituisi, mitä jo yhdenvertaisuusperiaatteen soveltaminenkin edellyttää. (HE 48/1997 vp s. 5.)

17. Myös vuoden 1997 lainmuutosta koskevassa lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM 8/1997 vp s. 2) on lausuttu, että tuomioistuinten on lisääntyvästä harkintavallasta huolimatta kiinnitettävä huomiota rangaistuskäytännön yhdenmukaisuuteen ja siihen, ettei rikosten ilmitulon ajankohta ja rangaistusten tuomitseminen eri oikeudenkäynneissä vaikuta rangaistustasoon.

Korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntö

18. Korkein oikeus ei ole aiemmin antanut ennakkopäätöstä rikoslain 7 luvun 2 §:n merkityksestä saman luvun 6 §:ää sovellettaessa.

19. Rikoslain 7 luvun 6 §:n soveltamisesta on annettu useita ratkaisuja. Niissä on edellä selostettujen esityölausumien mukaisesti todettu säännöksen soveltamisella pyrittävän siihen, että rikoksentekijän kokonaisrangaistus muodostuisi samaksi riippumatta siitä, onko eri aikoina tehdyt rikokset käsitelty yhdessä vai useammassa oikeudenkäynnissä, ja että aikaisemman ehdottoman vankeusrangaistuksen vaikutusta uuteen rangaistukseen arvioidaan samojen perusteiden mukaan kuin mitattaessa kahdesta tai useammasta rikoksesta samalla kertaa tuomittavaa yhteistä vankeusrangaistusta rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momenttia soveltaen (esim. KKO 2009:77, kohta 9).

Korkeimman oikeuden arviointi

20. Rikoslain 7 luvun 6 §:n muuttamisen (751/1997) yhteydessä ei ole muutettu rikoslain 7 luvun 2 §:ää. Jos 2 §:ää tulkitaan sen sanamuodon mukaan, sillä olisi lainmuutoksen jälkeen merkitystä vain, kun yhteinen vankeusrangaistus luvun 1 §:n mukaisesti määrätään samalla kertaa tuomittavista rikoksista. Lain esitöissä ei ole käsitelty luvun 2 §:n merkitystä jälkikäteisestä yhteisen rangaistuksen määräämisestä luopumisen jälkeen tuolloin voimaan tulleen mainitun luvun 6 §:n soveltamisessa.

21. Esitöissä on kuitenkin edeltä ilmenevin tavoin korostettu sitä, että rikoksentekijän kokonaisrangaistuksen tulisi lainmuutoksen jälkeenkin olla sama siitä riippumatta, onko eri aikoina tehdyt rikokset käsitelty yhdessä vai useammassa oikeudenkäynnissä, jos ne periaatteessa olisi voitu kaikki käsitellä yhdessä, ja että tuomioistuimen tulisi arvioida käytettävissään olevien tietojen perusteella se, ettei rikoksentekijän kokonaisrangaistus rikosten ilmitulojärjestyksestä johtuen ankaroituisi. Tätä on perusteltu myös yhdenvertaisuusperiaatteen toteuttamisella. Korkein oikeus on rikoslain 7 luvun 6 §:n soveltamista koskevissa ratkaisuissa johdonmukaisesti toteuttanut tätä esitöissä ilmaistua tavoitetta.

22. Mainittu tavoite voisi eräissä tapauksissa jäädä olennaisilta osin toteutumatta, jos rikoslain 7 luvun 6 §:n soveltamistilanteissa ei otettaisi huomioon, mitä saman luvun 2 §:ssä säädetään vankeusrangaistuksen enimmäisajasta. Tällöin vastaajan tekemien rikosten käsittelyn hajaantuminen eri oikeudenkäynteihin voisi johtaa siihen, että vastaajan kannalta sattumanvaraisista syistä hänelle voitaisiin tuomita vankeutta yhteismäärä, joka ylittää sen, mitä hänelle enintään olisi voitu 2 §:n mukaan tuomita, jos rikokset olisi käsitelty yhdellä kertaa. Tällaista tulkintaa ei voida pitää perusteltuna, kun otetaan huomioon lain tarkoitus sekä rikosasian vastaajien oikeusturvaan ja yhdenvertaiseen kohteluun liittyvät näkökohdat.

23. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että rikoslain 7 luvun 6 §:ää sovellettaessa on pidettävä silmällä sitä, että sen nojalla huomioon otettavien aikaisempien vankeusrangaistusten ja myöhemmin käsiteltäviksi tulevista rikoksista määrättävän uuden vankeusrangaistuksen yhteenlaskettu pituus ei ylitä sitä rangaistusta, joka vastaajalle olisi voitu rikoslain 7 luvun 2 §:n mukaan enintään tuomita, jos kaikki rikokset olisi käsitelty samassa oikeudenkäynnissä ja niistä olisi tuomittu yhteinen rangaistus.

24. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännön (KKO 2017:60, kohta 11 ja KKO 2023:74, kohta 14) mukaan rikoslain 7 luvun 9 §:stä seuraa, että toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa tuomittu vankeusrangaistus on otettava rikoslain 7 luvun 6 §:n nojalla huomioon, jos aikaisempi Suomessa tuomittu vankeusrangaistus otettaisiin vastaavassa tilanteessa huomioon, ja sen vaikutuksen tuomittavaan rangaistukseen tulee lähtökohtaisesti vastata Suomessa tuomitun saman pituisen vankeusrangaistuksen vaikutusta, ellei vastasyitä ole. Tämän mukaisesti myös toisessa jäsenvaltiossa tuomittu vankeusrangaistus on otettava huomioon, ellei vastasyitä ole, kun kohdassa 23 todetun mukaisesti varmistetaan, ettei aikaisempien vankeusrangaistusten ja uuden vankeusrangaistuksen yhteenlaskettu pituus ylitä rikoslain 7 luvun 2 §:n mukaista enimmäisaikaa.

Rangaistuksen määrääminen tässä asiassa

25. Edellä esitetyn mukaisesti kaikki kohdissa 1–3 mainitut tuomiot otetaan rikoslain 7 luvun 6 §:n nojalla huomioon A:lle tässä asiassa määrättävää rangaistusta alentavina seikkoina. Näin ollen tässä asiassa määrättävä vankeusrangaistus ei saa johtaa siihen, että vankeusrangaistusten yhteenlaskettu pituus ylittää sen määrän, joka A:lle olisi voitu rikoslain 7 luvun 2 §:n mukaan enintään tuomita, jos kaikista rikoksista olisi määrätty yhteinen vankeusrangaistus.

26. Kohdassa 1 mainitussa tuomiossa A:n syyksi luetun törkeän aserikoksen (grovt vapenbrott) enimmäisrangaistus on tekohetkellä voimassa olleen Ruotsin lain säännöksen (9 kap. 1 a § 1 st. vapenlagen, SFS 2014:894) mukaan ollut neljä vuotta vankeutta. Rikos on tekohetkellä voimassa olleen säännöksen mukaiselta tunnusmerkistöltään ja enimmäisrangaistukseltaan rinnastettavissa Suomen rikoslaissa rangaistavaksi säädettyyn törkeään ampuma-aserikokseen. Siten ei ole olemassa sellaisia vastasyitä, joiden vuoksi tätä Ruotsissa tuomittua vankeusrangaistusta ei voitaisi tässä asiassa ottaa huomioon, kun edellä todetun mukaisesti varmistetaan, ettei aikaisempien vankeusrangaistusten ja uuden vankeusrangaistuksen yhteenlaskettu pituus ylitä rikoslain 7 luvun 2 §:n mukaista enimmäisaikaa.

27. Myös kohdissa 2 ja 3 mainituissa tuomioissa sekä nyt muutoksenhaun kohteena olevassa hovioikeuden tuomiossa A:n syyksi luetuista rikoksista ankarin enimmäisrangaistus on 4 vuotta vankeutta. Rikoslain 7 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaisesti A:lle olisi siten voitu tuomita enintään 7 vuotta vankeutta, jos kaikki rikokset olisi käsitelty samassa oikeudenkäynnissä ja niistä olisi määrätty yhteinen rangaistus.

28. Kohdissa 1–3 mainituissa tuomioissa tuomittujen vankeusrangaistusten yhteismäärä ylittää 7 vuotta vankeutta. Näin ollen nämä aikaisemmat vankeusrangaistukset tulee ottaa huomioon rangaistusta määrättäessä siten, että ne katsotaan riittäväksi seuraamukseksi myös A:n syyksi tässä asiassa luetuista rikoksista.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan. Nackan käräjäoikeuden tuomiolla 30.12.2020, Helsingin hovioikeuden tuomiolla 31.3.2022 ja Helsingin käräjäoikeuden tuomiolla 22.2.2023 tuomitut rangaistukset ovat riittävä seuraamus myös tässä asiassa A:n syyksi luetuista rikoksista.

Rangaistusta alentavana on rikoslain 7 luvun 6 §:n nojalla otettu huomioon:
- Nacka tingsrätt 30.12.2020 nro B6520-20
- Helsingin hovioikeus 31.3.2022 nro 113548
- Helsingin käräjäoikeus 22.2.2023 nro 107622

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mika Huovila, Tuomo Antila, Lena Engstrand, Jussi Tapani ja Timo Ojala. Esittelijä Kaisa Klinga.