KKO:2025:44

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 23.11.2021 nro 21/150198

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli 30.9.2015 yhdessä toisen henkilön kanssa tuonut Suomeen ulkomaalaisen B:n, jolla ei ollut maahantuloon vaadittavaa matkustusasiakirjaa eikä viisumia. A oli luovuttanut B:lle oman passinsa käytettäväksi matkan aikana ja maahantulon yhteydessä. Lisäksi A oli kuljettanut ja saattanut B:n Italiasta Saksan ja Sveitsin kautta Ruotsiin, josta B oli tullut toisen henkilön kanssa laivalla Suomeen.

Käräjäoikeus luki A:n syyksi laittoman maahantulon järjestämisen ja tuomitsi hänet siitä 30 päivän vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus katsoi kuitenkin A:n vapaudenmenetysajan 2.–22.10.2015 rangaistuksen täydeksi suoritukseksi.

Käräjäoikeus hylkäsi A:n rahallisen vaatimuksen oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä, koska oikeudenkäynnin viivästyminen oli otettu huomioon rangaistusta määrättäessä.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Emilie Henn.

Jatkokäsittelyluvan myöntäminen ja asian palauttaminen Helsingin hovioikeuteen

A valitti hovioikeuteen rangaistuksen ja oikeudenkäynnin viivästymistä koskevan hyvityksen osalta. Hovioikeus ei päätöksellään 1.4.2022 nro 22/114030 myöntänyt jatkokäsittelylupaa.

Korkein oikeus kumosi päätöksellään 13.6.2023 nro 919 hovioikeuden ratkaisun, myönsi A:lle jatkokäsittelyluvan ja palautti asian hovioikeuteen valituksen käsittelemistä varten.

Helsingin hovioikeuden tuomio 21.3.2024 nro 24/112380

Hovioikeus totesi, että A:n menettely oli ollut varsin suunnitelmallista ja laittoman maahantulon järjestäminen oli suhteellisen ankarasti rangaistava rikos. Asiassa ei ollut tullut esille, että A:n tekoa olisi pidettävä vähemmän moitittavana kuin tämänkaltaista rikosta yleensä. Oikeudenmukainen seuraamus A:n syyksi luetusta rikoksesta olisi ollut kolme kuukautta vankeutta.

Asian käsittely oli kestänyt esitutkinnassa ja syyteharkinnassa lähes viisi vuotta. Tältä osin hovioikeus katsoi, että oikeudenkäynti oli viivästynyt viranomaisten vastuulla olevista syistä kolmella vuodella. Asian käsittely eri tuomioistuimissa ei ollut viivästynyt kohtuuttomana pidettävällä tavalla. Selvää kuitenkin oli, että asian käsittelyn kokonaiskesto oli ollut liian pitkä siten, että rangaistusta oli tullut alentaa tuntuvasti.

Hovioikeus katsoi, että oikeudenkäynnin viivästyminen huomioon ottaen oikeudenmukainen seuraamus oli käräjäoikeuden tuomitsema 30 päivää vankeutta, jonka hovioikeus määräsi ehdolliseksi. Hovioikeus totesi lisäksi, että vapaudenmenetysajan pituuteen sekä asian käsittelyn viivästymiseen nähden vapaudenmenetysaika oli katsottava rangaistuksen täydeksi suoritukseksi.

Hovioikeus katsoi, että oikeudenkäynnin viivästyminen oli riittävästi hyvitetty rangaistusseuraamuksessa eikä A:lla näin ollen ollut oikeutta saada rahallista hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Tom Laitinen, Kristian Sjöblom ja Teemu Poutiainen. Esittelijä Jesper Wilkman.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että hänet jätetään rangaistukseen tuomitsematta tai että rangaistus lievennetään sakkorangaistukseksi ja vapaudenmenetys katsotaan tämän täydeksi suoritukseksi. Lisäksi A vaati, että valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä neljän vuoden ajalta ennen käräjäoikeuden tuomiota yhteensä 6 000 euroa ja 1 500 euroa kultakin vuodelta käräjäoikeuden tuomion antamisesta lukien asian käsittelyn päättymiseen saakka.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Hovioikeus on katsonut, että A:n syyksi luetusta laittoman maahantulon järjestämisestä olisi lähtökohtaisesti tullut tuomita kolme kuukautta vankeutta. Ottaen huomioon oikeudenkäynnin viivästymisen hovioikeus on pitänyt oikeudenmukaisena seuraamuksena 30 päivän vankeusrangaistusta, joka on määrätty ehdolliseksi. Hovioikeus on vielä oikeudenkäynnin viivästymisen ja vapaudenmenetysajan keston perusteella katsonut vapaudenmenetyksen rangaistuksen täydeksi suoritukseksi. Hovioikeus on hylännyt A:n vaatimuksen oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä rahallisesti, koska oikeudenkäynnin viivästyminen oli riittävästi hyvitetty rangaistusseuraamuksessa.

2. Korkeimmassa oikeudessa on A:n valituksen perusteella kysymys ensinnäkin rangaistuksen määräämisestä. Tältä osin on ensin arvioitava, mikä olisi oikeudenmukainen rangaistus A:n syyksi luetusta rikoksesta ennen oikeudenkäynnin viivästymisen huomioon ottamista. Sen jälkeen on arvioitava oikeudenkäynnin viivästymisen rangaistusta alentava vaikutus. Lisäksi Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana A:n vaatimus siitä, että oikeudenkäynnin viivästymisen johdosta määrättäisiin maksettavaksi rahamääräinen hyvitys.

Rangaistuksen määräämisen lähtökohdat

3. Laittoman maahantulon järjestämisestä on rikoslain 17 luvun 8 §:n 1 momentin mukaan tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

4. Rikoslain 6 luvun 3 §:n mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Saman luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään tekijän syyllisyyteen.

5. Korkein oikeus on arvioinut rangaistuksen määräämistä laittoman maahantulon järjestämisestä ratkaisussa KKO 2016:66. Ratkaisussa on todettu (kohta 26), että laittoman maahantulon järjestämisen tunnusmerkistö kattaa moitittavuudeltaan hyvin erilaisia tekoja. Rangaistuksen mittaamisessa Korkein oikeus antoi painoarvoa erityisesti teon vaikuttimille ja rikoksesta ilmenevälle tekijän syyllisyydelle. Vastaajan menettelyä ei pidetty kovin moitittavana, kun hän ei ollut toiminut suunnitelmallisesti vaan pikemminkin myötätunnosta auttaakseen toisia turvapaikanhakijoita saamatta itselleen materiaalista hyötyä. Näin ollen Korkein oikeus katsoi perustelluksi poiketa tyypillisestä laittoman maahantulon järjestämisestä tuomittavasta vankeusrangaistuksesta ja piti oikeudenmukaisena 30 päiväsakon sakkorangaistusta.

6. Tilastokeskuksen kokoamien tietojen mukaan laittomasta maahantulon järjestämisestä on vuosina 2019–2023 tuomittu noin puolessa tapauksista sakkoa ja vastaavasti noin puolessa tapauksista vankeutta. Sakkorangaistusten mediaani on vaihdellut välillä 40–75 päiväsakkoa ja vankeusrangaistusten pääsääntöisesti 2–3 kuukauden välillä. Tilastotiedon merkitys rangaistuksen mittaamisessa on kuitenkin tässä rikostyypissä vähäinen, koska vuosittaisten tapausten lukumäärä on alhainen ja tekotavat voivat vaihdella merkittävästi.

7. Korkein oikeus toteaa, että laittoman maahantulon järjestämistä koskevalla sääntelyllä pyritään yhtäältä suojelemaan valtion suvereniteettiin kuuluvaa oikeutta valvoa maahantuloa ja kauttakulkua sekä toisaalta torjumaan erityisesti laittoman maahantulon taustalla toimivaa järjestäytynyttä rikollisuutta, johon voi liittyä maahan pyrkivien henkilöiden turvattoman aseman hyväksikäyttöä. Sääntelyllä on siten myös yksilöiden suojaamista koskevia tavoitteita.

8. Määrättäessä rangaistusta laittoman maahantulon järjestämisestä on kiinnitettävä huomiota edellä kohdassa 7 todettuihin rangaistussäännöksen tavoitteisiin. Teon vahingollisuutta ja vaarallisuutta arvioitaessa voidaan ottaa huomioon muun muassa maahantuotujen henkilöiden lukumäärä sekä maahantulon järjestämisen olosuhteet maahantuotujen henkilöiden kannalta. Teon vaikuttimilla on merkitystä rangaistuksen määräämisessä esimerkiksi siten, että humanitaariset tai niihin rinnastettavat syyt voivat vähentää moitearvostelua, kun taas taloudellisen tai muun hyödyn tavoittelu voi lisätä sitä. Teosta ilmenevää tekijän syyllisyyttä arvioitaessa on puolestaan perusteltua kiinnittää huomiota esimerkiksi menettelyn laajamittaisuuteen ja suunnitelmallisuuteen. Tätä voi ilmentää muun muassa toiminnan järjestäneisyyttä osoittava työnjako, vaikka kyse ei olisi rikoslain 6 luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitetusta järjestäytyneen rikollisryhmän toiminnasta.

Rangaistuksen määrääminen tässä tapauksessa

9. A on tuonut maahan yhden ulkomaalaisen, ja kysymys on ollut yksittäisestä tapauksesta. Maahantulon olosuhteisiin ei ole selvitetty liittyneen maahan tulleen henkilön kannalta teon moitittavuutta lisääviä piirteitä. A:n ei ole myöskään selvitetty saaneen taloudellista tai muuta hyötyä teosta. A on esittänyt toimineensa humanitaarisista syistä, mutta hänen suhteensa maahan tuotuun henkilöön on jäänyt epäselväksi eikä asiassa ole esitetty selvitystä maahan tuodun henkilön olosuhteista lähtömaassa. Teon vaikuttimet ovat jääneet epäselviksi, eivätkä ne siten lisää tai vähennä A:n teon moitittavuutta.

10. A on osallistunut laittoman maahantulon toteuttamiseen useilla eri tavoilla. Hän on tekoa edeltävästi matkustanut Italiaan, josta hän on järjestänyt maahan tuodulle ulkomaalaiselle kuljetuksen ja saattanut tämän kahden valtion kautta Ruotsiin. Ruotsista ulkomaalainen on saapunut Suomeen toisen henkilön kanssa, mikä on edellyttänyt A:lta yhteistoimintaa tämän henkilön kanssa. A on myös luovuttanut oman passinsa ulkomaalaiselle käytettäväksi matkan aikana ja edelleen maahantulon yhteydessä. Edellä kuvatut laittoman maahantulon toteuttamisen vaatimat toimet osoittavat A:n menettelyssä suunnitelmallisuutta, joka lisää teon moitittavuutta.

11. Korkein oikeus katsoo erityisesti A:n tekoon liittyvän suunnitelmallisuuden huomioon ottaen, että teko ei ole sakolla sovitettavissa, vaan edellyttää vankeusrangaistukseen tuomitsemista. Oikeudenmukainen seuraamus A:n teosta ennen oikeudenkäynnin viivästymisen arviointia olisi kolmen kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus.

Oikeudenkäynnin viivästyminen

12. Oikeudenkäynnin viivästymistä arvioitaessa on oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain (hyvityslaki) 4 §:n 1 momentin mukaan otettava huomioon oikeudenkäynnin keston lisäksi erityisesti 1) asian laatu ja laajuus, 2) asianosaisten, viranomaisten ja tuomioistuinten toiminta oikeudenkäynnissä sekä 3) asian merkitys asianosaiselle. Pykälän 2 momentin mukaan huomioon on lisäksi otettava Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö, joka koskee Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen soveltamista.

13. Oikeudenkäynti voi viivästyä joko siten, että oikeudenkäynnin kokonaiskesto muodostuu liialliseksi, tai siten, että jokin oikeudenkäynnin vaihe viivästyy itsessään. Vaiheen viivästymistä arvioitaessa merkitystä on muun muassa sillä, sisältyykö siihen pitkiä passiivisia ajanjaksoja, jolloin oikeudenkäyntiä ei ole viety eteenpäin (KKO 2023:17, kohta 82 ja siinä viitattu ratkaisu).

14. Oikeudenkäynnin kokonaiskesto tässä asiassa on noin 9,5 vuotta. Kysymyksessä on yksinkertainen rikosasia, jonka oikeudenkäyntiaineisto on ollut suppea. Suullinen käsittely asiassa on järjestetty ainoastaan käräjäoikeudessa.

15. A:ta on kuultu ensimmäisen kerran rikoksesta epäiltynä 2.10.2015. Asia on siirretty syyteharkintaan elokuussa 2020, ja asia on tullut vireille käräjäoikeudessa syyskuussa 2020. Esitutkinta ja syyteharkinta ovat siten kestäneet lähes viisi vuotta, joka on lähes kokonaan kulunut esitutkinnassa. Asiassa ei ole ilmennyt seikkoja, jotka asian laatuun ja laajuuteen nähden selittäisivät esitutkinnan lähes viiden vuoden kestoa. Oikeudenkäynti on siten viivästynyt olennaisesti esitutkinnassa.

16. Käräjäoikeus on antanut tuomion 23.11.2021. Tämän jälkeen asiaa on käsitelty muutoksenhakutuomioistuimissa yhteensä noin 3,5 vuoden ajan. Asian käsittely ei ole kuitenkaan kestänyt missään tuomioistuimessa yhtäjaksoisesti yli puoltatoista vuotta eikä käsittelyssä ole ollut passiivisia jaksoja. Oikeudenkäynnin kokonaiskestoa muutoksenhakuvaiheessa on pidentänyt jatkokäsittelyluvan myöntäminen vasta Korkeimmassa oikeudessa ja asian palauttaminen hovioikeuteen, mikä on korostanut tuomioistuinten velvollisuutta käsitellä asia viivytyksettä. Asian käsittelyn kokonaiskesto on kuitenkin myös tuomioistuimissa ollut asian laatuun ja laajuuteen nähden kokonaisuudessaan kohtuuttoman pitkä.

17. Edellä esitetyt seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo oikeudenkäynnin viivästyneen valtion vastuulla olevasta syystä yhteensä neljällä vuodella.

Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittäminen

18. Korkein oikeus toteaa, että oikeudenkäynnin viivästymisen johdosta rangaistusta voidaan rikoslain 6 luvun 7 §:n 3 kohdan nojalla alentaa. Hyvityslain 6 §:n 4 momentista ja sen esitöistä ilmenee, että rikosasian viivästyminen hyvitetään vastaajalle ensisijaisesti rangaistusta lieventämällä tai alentamalla ja, jos tämä ei ole mahdollista tai jos viivästymistä ei voida kokonaan rangaistusta alentamalla hyvittää, rahahyvityksellä.

19. Korkein oikeus on kohdassa 11 katsonut, että oikeudenmukainen seuraamus A:n rikoksesta olisi ollut kolme kuukautta ehdollista vankeutta. Oikeudenkäynnin viivästyminen neljällä vuodella tulee ottaa huomioon lieventävänä seikkana rangaistusta määrättäessä. Korkein oikeus katsoo, ettei oikeudenkäynnin viivästymisen rangaistusta lieventävä vaikutus ole kuitenkaan hovioikeuden tuomiosta ilmenevää suurempi, joten rangaistukseksi jää 30 päivän ehdollinen vankeus. Oikeudenkäynnin viivästymisen perusteella rangaistusta ei ole aihetta enemmälti lieventää tai alentaa.

20. Tässä asiassa A on yksin muutoksenhakijana Korkeimmassa oikeudessa. Hovioikeus on lopulta katsonut vapaudenmenetyksen rangaistuksen täydeksi suoritukseksi ja ottanut tässä harkinnassa huomioon vielä oikeudenkäynnin viivästymisen. Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden tuomion lopputulos ei ole ainakaan liian ankara.

21. Oikeudenkäynnin viivästyminen on voitu kokonaan hyvittää A:lle tuomitussa rangaistuksessa, joten hänellä ei ole oikeutta rahamääräiseen hyvitykseen oikeudenkäynnin viivästymisen perusteella.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Tuomo Antila, Jussi Tapani, Timo Ojala, Tuija Turpeinen ja Heli Melander. Esittelijä Jenna Mansikkamäki.