KKO:2025:43

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Satakunnan käräjäoikeuden välituomio 11.1.2022 nro 22/100910 ja tuomio 30.9.2022 nro 22/138259

Käräjäoikeus luki A:n syyksi alentuneesti syyntakeisena tehdyt pahoinpitelyn (tekoaika 1.3.2017–30.6.2021), törkeän vapaudenriiston (tekoaika 1.3.2017–30.6.2021), törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön (tekoaika 6.5.2017–14.4.2019), pakottamisen seksuaaliseen tekoon (tekoaika 6.5.2017–30.6.2021), törkeän raiskauksen (tekoaika 6.5.2017–14.4.2019) ja törkeän lapsenraiskauksen (15.4.2019–30.6.2021).

Käräjäoikeus katsoi pahoinpitelyä koskevassa kohdassa 1 selvitetyksi, että A oli yhdessä B:n kanssa toistuvasti tehnyt ruumiillista väkivaltaa seisottamalla 4–9-vuotiasta lastaan nurkassa tämän ikätasoon nähden liian pitkiä aikoja sekä herättämällä lapsen keskellä yötä ja pitämällä tätä väkisin valveilla. Lisäksi B oli kohdistanut lapseen muutakin väkivaltaa.

Törkeää vapaudenriistoa koskevassa kohdassa 2 käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli yhdessä B:n kanssa toistuvasti lukinnut lapsen ainakin seitsemäksi tunniksi kerrallaan huonokuntoiseen lastenhuoneeseen sekä useiksi tunneiksi kerrallaan pimeään kylpyhuoneeseen. Lisäksi he olivat estäneet lasta pitämästä yhteyttä perheen ulkopuolisiin henkilöihin.

Seksuaalirikoksia koskevissa kohdissa 3–6 käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että B oli ollut toistuvasti lapsen kanssa sukupuoliyhteydessä, tehnyt tälle seksuaalisia tekoja ja että lapsi oli tehnyt B:lle seksuaalisia tekoja. A oli ollut tietoinen B:n toiminnasta sekä ollut useita kertoja paikalla seksuaalisten tekojen tapahtuessa. A ja B olivat myös harrastaneet seksiä lapsen nähden. Menettelemällä kohdissa 1 ja 2 selvitetyllä tavalla A ja B olivat luoneet pelon ilmapiirin, joka oli mahdollistanut kohtien 3–6 seksuaalisen hyväksikäytön. Lisäksi B oli joillakin kerroilla käyttänyt väkivaltaa tekojen toteuttamiseksi. A puolestaan oli jättänyt estämättä lapsen joutumisen B:n tekojen kohteeksi, vaikka hänellä oli ollut tämän vanhempana ja huoltajana erityinen oikeudellinen velvollisuus estää sanottujen seurausten syntyminen.

Käräjäoikeus totesi, että A:n ja B:n oli katsottu heidän mielentilaansa koskevissa lausunnoissa olleen syytteenalaisten tekojen aikana alentuneesti syyntakeisia. Asiassa ei ollut tullut esille sellaisia seikkoja, joiden perusteella A:n ja B:n syyntakeisuutta olisi ollut syytä arvioida toisin kuin mielentilalausunnoissa oli todettu.

Käräjäoikeus totesi rangaistuksen mittaamisen osalta, että tekoaika oli pitkä ja tekijöinä olivat asianomistajan molemmat vanhemmat, jotka olivat hänelle erityisen läheisiä henkilöitä. Asianomistaja oli ikänsä ja tekijöitä kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen vuoksi ollut täysin puolustuskyvytön. Asianomistaja oli seksuaalisen hyväksikäytön mahdollistamiseksi saatettu yöllisellä herättämisellä ja valvottamisella, huoneisiin lukitsemisella ja muista ihmisistä eristämisellä pelkotilaan. Asianomistajaan kohdistettu seksuaalinen menettely oli sisältänyt asianomistajan alistamista ja hyväksikäyttöä asianomistajan aktiivisessa ja passiivisessa roolissa sekä pakottamista sukupuoliyhteyksiin. Oraalisina ja emätinyhdyntöinä toteutetut teot olivat loukanneet asianomistajan itsemääräämisoikeutta ja ruumiillista koskemattomuutta vakavalla tavalla. Sukupuoliyhteyksiä oli ollut viikoittain eri vuorokaudenaikoina. Teko oli vaikuttanut asianomistajan kehitykseen, ja kuntoutussuunnitelman mukaan hän tuli tarvitsemaan muun muassa pitkäkestoista psykoterapiaa. Käräjäoikeuden mukaan A:n ja B:n syyksi luettua törkeää lapsenraiskausta voitiin pitää lajissaan erittäin vakavana.

A:n rangaistusvastuu perustui osin rikoskumppanuuteen ja osin rangaistavaan laiminlyöntiin. A oli osallistunut törkeän lapsenraiskauksen toteuttamiseksi tarvittaviin täytäntöönpanotoimiin. A:n teot olivat loukanneet asianomistajan seksuaalista itsemääräämisoikeutta vakavalla tavalla. A:n teon moitittavuus ja syyllisyyden määrä oli kuitenkin B:tä pienempi ottaen huomioon hänen osallisuutensa sukupuoliyhteyksien toteuttamisessa ja se, ettei hän ollut käyttänyt asianomistajaan fyysistä väkivaltaa.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n yhteiseen 9 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Asian on ovat ratkaisseet käräjätuomarit Elina Arnamo, Riikka Sandholm ja Arto Mikkonen.

Vaasan hovioikeuden tuomio 21.12.2023 nro 23/152628

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden syyksilukemisen muilta osin, mutta katsoi kohdissa 4–6, että A:n rikosvastuu oli tekijävastuuta A:n toimittua B:n rikoskumppanina, vaikka A ei ollut itse tehnyt asianomistajalle seksuaalisia tekoja tätä koskettelemalla. Yhdessä toimiminen oli perustunut A:n ja B:n yhteisymmärrykseen pitkään yhteisessä kodissa jatkuneiden tekojen osalta sekä A:n osallistumiseen tilanteisiin, lapsen valmistelemiseen B:tä varten ja lapsen tahdon murtamiseen.

Hovioikeus katsoi sairaalan mielentilalausunnon, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lausunnon sekä A:n oman kertomuksen perusteella, että A:lla todettu riippuvainen, kypsymätön ja estynyt persoonallisuushäiriö oli vaikuttanut hänen käyttäytymiseensä. A:n persoonallisuuden poikkeavuus ei kuitenkaan ollut niin vaikea-asteinen, että sen voisi arvioida merkittävästi heikentäneen hänen kykyään ymmärtää tekonsa tosiasiallista luonnetta tai oikeudenvastaisuutta taikka säädellä käyttäytymistään ja siten alentaneen syyntakeisuutta. A oli siten rikokset tehdessään ollut syyntakeinen.

Hovioikeus katsoi rangaistuksen osalta käräjäoikeuden tavoin, että törkeä lapsenraiskaus oli otettava rangaistuksen määräämisen pohjaksi. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut rangaistuksen mittaamisen osalta muuten, mutta katsoi, että oikeudenmukainen rangaistus A:n syyksi luetuista rikoksista ottaen huomioon hänen B:tä vähäisempi osuutensa rikosten tekemisessä oli 10 vuoden vankeusrangaistus.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pirkko Loukusa, Markku Mäkynen ja Samuli Nyblom.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna siihen kysymykseen, oliko A ollut syyntakeinen syyllistyessään hänen syykseen luettuihin rikoksiin.

A vaati valituksessaan tältä osin, että hänet tuomitaan alentuneesti syyntakeisena hänen syykseen luetuista rikoksista.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään. Asianomistaja ei antanut pyydettyä vastausta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. A:n syyksi on luettu pahoinpitely, törkeä vapaudenriisto sekä neljä seksuaalirikosta, vakavimpana törkeä lapsenraiskaus. Teot ovat kohdistuneet samaan asianomistajaan noin neljän vuoden aikana. A on tehnyt teot yhdessä tuolloisen aviopuolisonsa B:n kanssa kuitenkin siten, että A:n osuus rikosten tekemisessä on jäänyt B:tä vähäisemmäksi.

2. Käräjäoikeus on katsonut, että A oli rikokset tehdessään ollut alentuneesti syyntakeinen, koska hänen kykynsä säädellä käyttäytymistään oli mielentilalausunnosta ilmenevällä tavalla merkittävästi alentunut hänellä todetun persoonallisuushäiriön vuoksi.

3. Hovioikeus on arvioinut, että A:lla todettu persoonallisuushäiriö oli vaikuttanut hänen käyttäytymiseensä. Hovioikeus on kuitenkin katsonut, että A:n persoonallisuuden poikkeavuus ei ollut ollut niin vaikea-asteinen, että se olisi alentanut A:n syyntakeisuutta. Hovioikeus on katsonut A:n olleen rikokset tehdessään syyntakeinen.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

4. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana kysymys siitä, onko A ollut syyntakeinen rikoksiin syyllistyessään. Jos A:n katsotaan olleen rikokset tehdessään alentuneesti syyntakeinen, kysymys on myös rangaistuksen mittaamisesta.

Syyntakeisuuden arviointia koskevat oikeusohjeet

5. Rikoslain 3 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan rangaistusvastuun edellytyksenä on, että tekijä on syyntakeinen. Pykälän 2 momentissa säädetään syyntakeettomuudesta, jolla tarkoitetaan sitä, että tekijä ei tekohetkellä kykene mielisairauden, syvän vajaamielisyyden taikka vakavan mielenterveyden tai tajunnan häiriön vuoksi ymmärtämään tekonsa tosiasiallista luonnetta tai oikeudenvastaisuutta taikka että hänen kykynsä säädellä käyttäytymistään on sellaisesta syystä ratkaisevasti heikentynyt. Jollei tekijä ole 2 momentin mukaan syyntakeeton, mutta hänen kykynsä ymmärtää tekonsa tosiasiallinen luonne tai oikeudenvastaisuus taikka säädellä käyttäytymistään on mielisairauden, vajaamielisyyden taikka mielenterveyden tai tajunnan häiriön vuoksi tekohetkellä merkittävästi alentunut (alentunut syyntakeisuus), rangaistusta määrättäessä on pykälän 3 momentin mukaan sovellettava lievennettyä rangaistusasteikkoa.

6. Lain perustelujen (HE 44/2002 vp s. 61–64) mukaan syyntakeisuus ja sen aste ei ole yksinomaan tai edes olennaisimmilta osiltaan lääketieteellinen, vaan juridinen ja moraalinen kysymys. Syyntakeettomuuden itsenäinen merkitys suhteessa syyksiluettavuuteen tulee esille ennen kaikkea tilanteissa, joissa tekijä on kyllä ymmärtänyt tekonsa oikeudellisen ja tosiasiallisen luonteen, mutta ei sairautensa vuoksi ole kyennyt kontrolloimaan käyttäytymistään. Vastuu ei yhtäältä edellytä, että henkilö pystyy kaikissa suhteissa määräämään tekemisistään. Toisaalta vastuuvapaus ei edellytä, että tekijä on menettänyt kaiken kontrollin toimistaan. Vastuusta vapautumiseen vaaditaan ja siihen riittää, että kyky säädellä käyttäytymistä on "olennaisesti" tai "ratkaisevasti" heikentynyt. Kun syyntakeettomuuteen vaaditaan kontrollointikyvyn ratkaisevaa heikentymistä, niin alentuneeseen syyntakeisuuteen riittää tätä vähäisempi kontrolloitavuuden aleneminen eli kontrollointikyvyn merkittävä aleneminen.

7. Korkein oikeus on aikaisemmassa ratkaisukäytännössään arvioinut rikoksentekijän syyntakeisuutta henkirikoksia koskevissa tapauksissa (KKO 1987:130, KKO 1988:98, KKO 2000:3, KKO 2004:119 ja KKO 2005:48). Merkitystä syyntakeisuuden arvioinnissa on annettu muun ohella mielenterveyden häiriön vakavuudelle sekä sen ilmenemismuodoille ennen tekoa ja teon aikana.

8. Korkein oikeus toteaa, että alentunutta syyntakeisuutta arvioitaessa on selvitettävä, onko vastaaja kärsinyt rikoksentekohetkellä sellaisesta psyykkisestä poikkeavuustilasta, jonka seurauksena hänen kykynsä ymmärtää tekonsa tosiasiallista luonnetta tai oikeudenvastaisuutta tekohetkellä taikka hänen kykynsä säädellä käyttäytymistään on merkittävästi alentunut. Kyse on tapauskohtaisesta harkinnasta, jonka keskeisenä perustana on vastaajasta tehdyn mielentilatutkimuksen perusteella annetut lausunnot. Tuomioistuin voi kuitenkin ottaa harkinnassaan huomioon kaiken asiassa esitetyn selvityksen, eivätkä mielentilalausuntojen kannat sellaisenaan sido tuomioistuinta.

A:n mielentilaa koskevat lausunnot

9. A:lle suoritetusta mielentilatutkimuksesta laaditussa lausunnossa on todettu, että A:lla on riippuvainen, kypsymätön ja estynyt persoonallisuus. Tutkimuksessa A:n kognitiivinen taso vaihteli vähän alle keskitasosta selvästi alle keskitasoon. Lausunnon mukaan A kykeni ymmärtämään yhteiskunnan säännöt ja normit sekä asioiden syy-seuraussuhteita, vaikka hänen ajattelunsa oli hieman konkreettista. Tutkimuksessa ei ilmennyt psykoottisuuteen tai maanisuuteen taikka aivo-orgaaniseen häiriöön viittaavaa.

10. Mielentilalausunnon mukaan A:n persoonallisuus kuvautui poikkeuksellisen alistuvana. Lausunnossa on katsottu, että A hahmotti erikoisesti tavanomaista perhe-elämää ja vastuullisen aikuisuuden vaateita ja vaikutti selvästi ikäistään nuoremmalta, hyvin hauraalta, kypsymättömältä ja poikkeuksellisen alttiilta muiden vaikutukselle. A:n sosiaalinen toimintakyky oli ollut heikentynyt koko hänen aikuisikänsä. A ei ollut ollut osallisena työelämässä, hänellä ei ollut peruskoulun jälkeistä koulutusta, hän oli vetäytynyt läheissuhteista ja elänyt eristäytynyttä elämää perheensä kanssa. Tutkimuksen aikana A oli kiistänyt itse osallistuneensa seksuaalisiin tekoihin tai nähneensä niitä.

11. Mielentilalausunnossa on arvioitu, että A:n persoonallisuushäiriö alensi merkittävästi hänen kykyään säädellä itsenäisesti käyttäytymistään ja toimia vastuullisen aikuisen tavoin. Persoonallisuushäiriö vaikutti laaja-alaisesti hänen toimintakykyynsä, elämänhallintaansa ja kykyynsä ottaa vastuuta itsestä ja muista. Lausunnon mukaan A oli mukautunut miehensä tahtoon kyseenalaistamatta sitä eikä ollut tehnyt juuri mitään tilanteensa parantamiseksi tai syytteenalaisten tekojen loppumiseksi, vaikka hän oli ymmärtänyt pääpiirteittäin tekojensa tosiasiallisen luonteen sekä oikeudenvastaisuuden. Lausunnossa on arvioitu, että A oli kokenut olleensa täysin miehensä vallan alaisena eikä hän ollut ymmärtänyt, että hän olisi voinut päättää itse asioistaan. A oli ollut tahdoton ja miehensä ohjailtavissa poikkeuksellisten persoonallisuuspiirteidensä vuoksi eikä ollut kyennyt vaikuttamaan käyttäytymiseensä. Lausunnon johtopäätöksenä on katsottu, että A on ollut syytteenalaisten tekojen aikana alentuneesti syyntakeinen.

12. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on lausuntonaan ilmoittanut katsovansa A:n olleen kysymyksessä olevien tekojen aikana alentuneesti syyntakeinen. Lausunnossa on arvioitu, että kyseeseen voisi tulla myös rajatapaus syyntakeisen suuntaan, sillä A:lla on vaikuttanut esimerkiksi mielentilatutkimuksen aikana olleen jossain määrin kykyä suojella itseään. Lausunnon mukaan on kuitenkin huomioitava, että tekojen jälkeisissä olosuhteissa, kuten oikeudessa ja sairaalaolosuhteissa tapahtuneiden asioiden käsittelyn myötä A:lla on voinut vahvistua tietoisuus valinnan vapaudestaan ja vaikuttamisen mahdollisuuksistaan omiin päätöksiinsä, mikä on osaltaan voinut vaikuttaa hänen potentiaaliinsa toimia verrattuna tekojen aikaisella aikajaksolla toisenlaisena kuvautuneeseen tilanteeseen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ei ole nähnyt selvää perustetta kiistää sairaalan näkemystä alentuneesta syyntakaisuudesta mielentilatutkimuksessa esitetyistä perustelluista syistä.

A:n syyntakeisuuden arviointi

13. A:n ja B:n syyksi luetuissa rikoksissa on ollut kysymys poikkeuksellisen vakavasta biologisten vanhempien tekoaikana 4–9-vuotiaaseen lapseensa kohdistamasta pitkäkestoisesta, yli neljän vuoden ajalle sijoittuvasta fyysisestä ja seksuaalisesta väkivallasta sekä vapaudenriistosta. A oli yhdessä B:n kanssa toistuvasti seisottanut lasta nurkassa liian pitkiä aikoja, herättänyt ja pitänyt tätä väkisin valveilla yöllä sekä lukinnut lapsen useiksi tunneiksi kerrallaan huonokuntoiseen lastenhuoneeseen tai pimeään kylpyhuoneeseen, ja tällä tavoin luonut pelon ilmapiirin, joka oli mahdollistanut seksuaalisen hyväksikäytön. B oli ollut toistuvasti lapsen kanssa sukupuoliyhteydessä, tehnyt tälle muita seksuaalisia tekoja ja saanut lapsen tekemään hänelle seksuaalisia tekoja. A oli tehnyt seksuaalirikokset yhdessä B:n kanssa osallistumalla osaan tilanteista, valmistelemalla lasta B:n tekoja varten, osallistumalla lapsen tahdon murtamiseen sekä harrastamalla seksiä B:n kanssa lapsen nähden.

14. Korkein oikeus katsoo mielentilatutkimuksesta laadittujen lausuntojen perusteella selvitetyksi, että A:lla on ollut rikosten tekohetkellä rikoslain 3 luvun 4 §:n 3 momentissa tarkoitettu mielenterveyden häiriö. Koska A on mielentilatutkimuksen perusteella ymmärtänyt useita vuosia kestäneiden tekojensa luonteen ja oikeudenvastaisuuden, asiassa on arvioitava, onko A:lla todettu mielenterveyden häiriö alentanut merkittävästi hänen kykyään säädellä käyttäytymistään hänen syykseen luettujen tekojen aikana.

15. A:n persoonallisuuden häiriö on tutkimuksessa näyttäytynyt melko pysyvänä, ja sekä tutkimuksen että oikeudenkäynnissä ilmenneiden seikkojen perusteella A on kärsinyt häiriöstä jo ennen tekoaikaa. Mielentilalausunnossa on arvioitu A:n mielenterveyden häiriön voimakkuutta ja sen vaikutusta A:n käyttäytymisen sääntelykykyyn tekohetkisissä olosuhteissa sekä eritelty ne perusteet, joilla edellä kohdassa 11 selostettuihin johtopäätöksiin A:n käyttäytymisen sääntelykyvyn merkittävästä alentumisesta on päädytty. Lausunnon johtopäätökset ovat perustuneet havaintoihin, jotka ovat toistuneet samankaltaisina mielentilatutkimuksen aikana toteutetuissa eri tutkimuksissa. Lisäksi A:n mielentilasta tehdyt havainnot ovat yhdenmukaisia sen kanssa, että A:n on oikeudenkäynnissä katsottu toimineen etenkin vakavimmissa seksuaalirikoksissa pääosin B:n toimintaa tukevassa roolissa. Lausunnoissa ei ole myöskään sellaisia ristiriitaisuuksia tai puutteita, jotka vaikuttaisivat A:n syyntakeisuutta koskevan arvioinnin luotettavuuteen. Korkein oikeus toteaa A:n mielentilasta esitetyn selvityksen puoltavan päätelmää siitä, että A on tekojen aikana ollut alentuneesti syyntakeinen.

16. Syyttäjä on vedonnut alentunutta syyntakeisuutta vastaan puhuvana seikkana siihen, että A on esitutkinnassa, mielentilatutkimuksessa sekä oikeudenkäynnissä pyrkinyt suojelemaan itseään kiistämällä osallisuutensa ja tietoisuutensa vakavimmista rikoksista sekä vähättelemällä omaa osuuttaan tapahtumissa ja vierittämällä vastuuta B:lle. Tältä osin syyttäjän väite koskee A:n toimintaa sen jälkeen, kun tapahtumat ovat selvinneet ja teonhetkiset olosuhteet muuttuneet siten, että A ei ole enää ollut B:n vaikutuspiirissä. Kuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lausunnossa on todettu, A:lla on olosuhteiden muututtua ja asioiden käsittelyn myötä voinut vahvistua tietoisuus omasta valinnanvapaudestaan ja vaikuttamisen mahdollisuuksista. Korkein oikeus katsoo, että A:n käyttäytymisestä teon jälkeen ei voida tehdä vahvoja päätelmiä sen suhteen, miten merkittävästi mielenterveyden häiriö on vaikuttanut hänen kykyynsä säädellä käyttäytymistään tekoaikana, kun otetaan huomioon olosuhteiden erilaisuus ja se, minkälainen vaikutus B:n toiminnalla on selvitetty olleen A:han.

17. Korkein oikeus katsoo, että asiassa esitetyn selvityksen perusteella A:lla diagnosoitu persoonallisuushäiriö yhdistettynä hänen tavanomaista matalampiin kognitiivisiin kykyihinsä on alentanut selvästi hänen kykyään itsenäiseen tahdonmuodostukseen tekoaikana. Arvioinnissa on otettava erityisesti huomioon se, että A:lle rikoksina syyksiluettu menettely ja sitä koskeva tahdonmuodostus on tapahtunut poikkeuksellisissa ja eristyneissä olosuhteissa, joissa samoista teoista tuomitulla B:llä on ollut olennainen vaikutus A:n toimintaan ja sen ohjaamiseen. Korkein oikeus katsoo siten, että A:n kyky säädellä käyttäytymistään on mielenterveyden häiriön vuoksi ollut tekohetkellä merkittävästi alentunut.

18. Korkein oikeus katsoo johtopäätöksenään, että A on syyllistynyt hänen syykseen luettuihin tekoihin alentuneesti syyntakeisena.

Rangaistuksen määrääminen

19. Rikoslain 6 luvun 8 §:ssä säädetään rangaistuksen määräämisestä noudattaen lievennettyä rangaistusasteikkoa. Säännöksen 2 momentin mukaan tekijälle saa tuomita enintään kolme neljännestä rikoksesta säädetyn vankeus- tai sakkorangaistuksen enimmäismäärästä ja vähintään rikoksesta säädetyn rangaistuslajin vähimmäismäärän. Säännöksen 3 momentista ilmenee, että lievennettyä rangaistusasteikkoa sovelletaan myös määrättäessä rangaistusta rikoksensa alentuneesti syyntakeisena tehneelle. Tämä peruste ei kuitenkaan vaikuta sovellettavaan enimmäisrangaistukseen.

20. Alentuneesta syyntakeisuudesta johtuvaa lievennettyä syyllisyysmoitetta on perusteltu hallituksen esityksessä sillä, että syyntakeisuus on asteikollinen käsite kuten muutkin rikosoikeudellista vastuuta ja syyllisyysmoitetta määrittävät perusteet. Henkisistä häiriöistä kärsivä ihminen on paremmin tai huonommin perillä tekonsa tosiasiallisesta tai oikeudellisesta merkityksestä, ja hän kykenee, sen mukaan kuinka vakavista terveydellisistä ongelmista on kyse, myös kontrolloimaan käyttäytymistään suuremmassa tai pienemmässä määrin. Siltä osin kuin rangaistuksen tehtävänä on syyllisyyden asteeseen sidotun paheksunnan osoittaminen, alentuneesti syyntakeiselle tuomittavan rangaistuksen tulee olla lievempi. (HE 44/2002 vp s. 61.)

21. Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden perustelut sen osalta, että oikeudenmukainen yhteinen rangaistus A:n syyksi luetuista rikoksista ennen rangaistusasteikon lieventämisperusteen soveltamista on 10 vuotta vankeutta.

22. A:n alentunut syyntakeisuus on rangaistusta alentava seikka. Kun otetaan yhtäältä huomioon kohdassa 17 todetut seikat, joiden perusteella A:n kyky säädellä käyttäytymistään on ollut alentunut, mutta toisaalta se, että A on kyennyt ymmärtämään tekojensa luonteen ja oikeudenvastaisuuden, Korkein oikeus katsoo, että A:lle tuomittu yhteinen vankeusrangaistus on alennettava 8 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeutta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti:

A tuomitaan rikoslain 3 luvun 4 §:n 3 momentin nojalla alentuneesti syyntakeisena hänen syykseen hovioikeudessa luetuista rikoksista 8 vuoden 6 kuukauden yhteiseen vankeusrangaistukseen.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ari Kantor, Juha Mäkelä, Eva Tammi-Salminen, Jussi Tapani ja Tuija Turpeinen. Esittelijä Ville Hiltunen.