KKO:2025:38

Puolustajan palkkiota koskeva vaatimus korkeimmassa oikeudessa

X:n pyytäessä valituslupaa hovioikeuden ratkaisusta valittamista varten tämän puolustaja asianajaja Y on pyytänyt valtion varoista palkkioksi 3.2.2025 suoritetuista toimenpiteistä yhden tunnin työmäärän perusteella 130 euroa.

Asian käsittely Korkeimmassa oikeudessa

Asia on Korkeimman oikeuden presidentin päätöksellä siirretty ratkaistavaksi täysistunnossa puolustajan palkkion määräämisen osalta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Ratkaistavana oleva kysymys

1. Asianajaja Y on pyytänyt palkkioksi päämiehensä puolustamisesta Korkeimmassa oikeudessa 3.2.2025 suoritetuista toimenpiteistä yhden tunnin työmäärän perusteella 130 euroa. Hän on todennut, että oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen (palkkioasetus) muutetun 6 §:n mukaista 120 euron tuntipalkkiota ei voida pitää oikeusapulain 17 §:n mukaisesti kohtuullisena, koska se alittaa Korkeimman oikeuden ratkaisussaan KKO 2024:71 kohtuulliseksi katsoman 130 euron tuntipalkkion. Palkkioasetuksen 6 § tulee jättää ratkaisusta ilmenevillä perusteilla Suomen perustuslain 107 §:n nojalla soveltamatta.

2. Asiassa on asianajaja Y:n vaatimuksen perusteella kysymys siitä, onko palkkioasetuksen 6 §:n säännös 120 euron tuntipalkkiosta perustuslain 107 §:ssä tarkoitetulla tavalla ristiriidassa oikeusapulain 17 §:n kanssa siten, että sitä ei saa asiassa soveltaa.

Sovellettavat säännökset ja ylimpien tuomioistuinten ratkaisut

3. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan kyseisen luvun perusteella määrätylle puolustajalle ja asianomistajan oikeudenkäyntiavustajalle maksetaan valtion varoista palkkio ja korvaus noudattaen soveltuvin osin, mitä oikeusapulain 17 ja 18 §:ssä säädetään avustajan palkkioista ja korvauksista.

4. Oikeusapulain 17 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan yksityiselle avustajalle vahvistetaan kohtuullinen palkkio tarpeellisista toimenpiteistä niihin käytetyn ajan perusteella ja välttämättömästä matkustamisesta johtuvasta ajanhukasta sekä korvaus kuluista. Momenttiin sisältyvän valtuutussäännöksen mukaan valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin toimenpiteistä, joista palkkiota maksetaan, tuntipalkkion suuruudesta, asiakohtaisesta vähimmäispalkkiosta, korvattavista kuluista sekä niistä asia- ja avustajakohtaisista syistä, joiden perusteella palkkiota voidaan korottaa tai alentaa.

5. Valtioneuvosto on antanut mainitun valtuutussäännöksen nojalla palkkioasetuksen, jonka 6 §:ssä säädetään tuntipalkkion suuruudesta.

6. Perustuslain 107 §:n mukaan, jos asetuksen tai muun lakia alemmanasteisen säädöksen säännös on ristiriidassa perustuslain tai muun lain kanssa, sitä ei saa soveltaa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa.

7. Korkein oikeus on vahvennetun jaoston ratkaisussa KKO 2024:71 todennut, että tuolloin sovelletun palkkioasetuksen 6 §:n (820/2013) mukaista 110 euron tuntipalkkiota ei voitu pitää oikeusapulain 17 §:ssä edellytetyin tavoin kohtuullisena, ja jättänyt tuossa asiassa palkkioasetuksen 6 §:n soveltamatta sekä vahvistanut palkkion esitetyn vaatimuksen mukaisesti 130 euron tuntipalkkion perusteella. Ratkaisussa oikeusapulain vaatimusta palkkion kohtuullisuudesta on arvioitu vertaamalla palkkioasetuksen tuolloin voimassa ollutta 110 euron tuntipalkkiota muulla perusteella kuin oikeusapulain nojalla vastaavanlaisissa asioissa maksettuihin palkkioihin, oikeuspalvelujen tuottamisen kustannuksiin sekä yleiseen kustannus- ja ansiotason kehitykseen tilanteessa, jossa 110 euron tuntipalkkio oli ollut voimassa vuodesta 2014 alkaen. Korkein oikeus on kiinnittänyt huomiota myös siihen, että suhteettoman matala palkkiotaso on omiaan heikentämään oikeusavun laatua ja sitä kautta vaarantamaan asianosaisen oikeuden oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, vaikka oikeusapua sinänsä olisikin saatavilla palkkiotason alhaisuudesta huolimatta.

8. Korkein hallinto-oikeus on Korkeimman oikeuden ratkaisun jälkeen antamassaan täysistuntoratkaisussa KHO 2024:129 katsonut, ettei ollut perusteita jättää palkkioasetuksen 6 §:ää (820/2013) soveltamatta, ja määrännyt palkkion maksettavaksi tuolloin voimassa olleen säännöksen mukaista 110 euron tuntipalkkiota soveltaen. Ratkaisussa on todettu (kohta 17), että oikeusapulain vaatimus palkkion kohtuullisuudesta rajaa sinänsä myös asetuksenantajan toimivaltaa. Käsitteenä ”kohtuullinen palkkio” on kuitenkin huomattavan arvostuksenvarainen ja jättää valtioneuvostolle laajan oikeuspoliittisen ja valtiontaloutta koskevan harkintavallan, johon lainsäädännön esitöiden perusteella on myös liittynyt työmarkkinapoliittinen ulottuvuus. Ristiriita asetuksessa säädetyn tuntipalkkion määrän ja oikeusapulain välillä voisi ratkaisun perustelujen (kohta 19) mukaan tulla kysymykseen lähinnä tilanteessa, jossa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan perusoikeuden toteutuminen vaarantuisi siitä syystä, että tuntipalkkion alhaisen tason vuoksi ei olisi saatavilla päteviä oikeusavustajia. Tällaisen tilanteen ei katsottu asiaa ratkaistaessa olleen käsillä.

9. Palkkioasetuksen 6 §:n mukainen tuntipalkkio on 27.1.2025 voimaan tulleella asetuksella 17/2025 korotettu 120 euroksi aikaisemmasta 110 eurosta.

Onko palkkioasetuksen 6 § jätettävä soveltamatta tässä asiassa

10. Korkein oikeus toteaa, että samoja oikeusapulain ja palkkioasetuksen säännöksiä sovelletaan sekä yleisissä tuomioistuimissa että hallintotuomioistuimissa. Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden toisistaan poikkeavien ratkaisujen antamisen jälkeen oikeuskäytäntö on muodostunut epäyhtenäiseksi, kun osa tuomioistuimista on Korkeimman oikeuden ratkaisun mukaisesti jättänyt palkkioasetuksen 6 §:n soveltamatta ja osa on korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun mukaisesti jatkanut sen soveltamista. Oikeusturvan kannalta ei ole perusteltua, että oikeuskäytäntö samojen säännösten nojalla maksettavasta tuntipalkkiosta on epäyhtenäistä.

11. Valtioneuvosto on arvioinut ylimpien tuomioistuinten ratkaisujen merkitystä palkkioasetuksen 6 §:ää muuttaessaan ja päätynyt oikeustilan selkeyttämiseksi harkinnassaan 120 euron tuntipalkkioon. Korkein oikeus toteaa, että ylimpien tuomioistuinten toisistaan poikkeavista ratkaisuista ja niitä seuranneesta palkkioasetuksen 6 §:n muuttamisesta johtuen oikeusapulain nojalla maksettavan palkkion kohtuullisuutta koskeva arviointi poikkeaa Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2024:71 arvioitavana olleesta asiasta, jonka käsittelyn aikaan valtioneuvosto oli viimeksi korottanut tuntipalkkiota vuonna 2014.

12. Korkein oikeus toteaa, että oikeusapulain 17 §:n 1 momentissa käytetty kohtuullisen palkkion käsite on avoin ja arvostuksenvarainen. Palkkioasetuksen 6 §:n muuttamisen taustalla ovat olleet toisistaan poikkeavat ylimpien tuomioistuinten ratkaisut, ja asetuksenantovaltuuteen sisältyy harkintavaltaa kohtuullisesta tuntipalkkiosta säädettäessä. Nämä seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että voimassa olevan palkkioasetuksen 6 §:n mukainen tuntipalkkio ei ole ristiriidassa oikeusapulain 17 §:n kanssa siten, että sitä ei saisi asiassa soveltaa.

13. X:n puolustajana olevan asianajaja Y:n tuntipalkkion määräksi on näin ollen vahvistettava palkkioasetuksen 6 §:n mukaisesti 120 euroa.

Päätöslauselma

Valtion varoista maksetaan asianajaja Y:lle palkkioksi X:n puolustamisesta Korkeimmassa oikeudessa yhden tunnin työmäärän perusteella 120 euroa sekä arvonlisäveron määränä 30,60 euroa, mitkä määrät jäävät X:n taloudellisiin oloihin nähden valtion vahingoksi.

Asian ovat täysistunnossa ratkaisseet presidentti Tatu Leppänen sekä oikeusneuvokset Jukka Sippo (eri mieltä), Ari Kantor (eri mieltä), Mika Huovila (eri mieltä), Tuomo Antila, Kirsti Uusitalo (eri mieltä), Lena Engstrand, Mika Ilveskero, Juha Mäkelä (eri mieltä), Eva Tammi-Salminen, Jussi Tapani (eri mieltä), Timo Ojala, Alice Guimaraes-Purokoski, Tuija Turpeinen (eri mieltä), Pekka Pulkkinen (eri mieltä), Pasi Pölönen (eri mieltä), Kaarlo Hakamies ja Heli Melander. Esittelijä Pekka Pöyhönen.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Pölönen: Ratkaistavana oleva kysymys sekä sovellettavat säännökset ja niitä koskevat ylimpien tuomioistuinten ratkaisut on kuvattu perustelujen kohdissa 1–9, joiden jälkeen lausun seuraavan.

Oikeusapulain 17 ja 18 §:n tulkinta

Palkkiokäytäntö on Korkeimman oikeuden vahvennetussa jaostossa tekemän ratkaisun KKO 2024:71 jälkeen ollut tuomioistuimissa epäyhtenäistä, ja osassa alempien oikeuksien ratkaisuista on tietoisesti jätetty soveltamatta ennakkopäätöksestä ilmenevää oikeusohjetta. Arvioitava kysymys on siten laintulkinnan, oikeuskäytännön yhtenäisyyden ja oikeusastejärjestyksen kannalta periaatteellisesti tärkeä. Tällaisessa epäselvässä tilanteessa on perusteltua, että tuomioistuin arvioi ratkaistavaa kysymystä avoimesti ja seikkaperäisesti vakiintuneita laintulkintaperiaatteita noudattaen.

Oikeusapulain 17 §:n ja 18 §:n mukaan tuomioistuin määrää yksityiselle avustajalle kohtuullisen palkkion tarpeellisista toimenpiteistä käytetyn ajan perusteella. Lainkohtien sanamuoto on yksiselitteinen siten, että palkkion kohtuullisuusarvio kuuluu viime kädessä tuomioistuimelle. Oikeusapulain 17 §:n 1 momenttiin sisältyvä valtuutussäännös ei anna aihetta tulkita sanamuotoa toisin, koska sen mukaan valtioneuvoston asetuksella säädetään vain tarkemmin valtuutussäännöksessä mainituista asioista. Valtuutussäännös poikkeaa siten esimerkiksi valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun lain 7 §:n 3 momentin säännöksestä, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella säädetään todistajalle aiheutuneen taloudellisen menetyksen korvauksen enimmäismäärästä. Viimeksi mainitun valtuutussäännöksen sanamuodon mukaan tuomioistuin on sidottu asetuksen mukaiseen määrään toisin kuin tässä asiassa sovellettavan säännöksen mukaan.

Oikeusapulain 17 §:n vaatimus palkkion kohtuullisuudesta velvoittaa myös asetuksenantajaa. Tähän nähden voidaan pitää selvänä, että lainsäätäjä on tarkoittanut tuomioistuinten soveltavan palkkioasetuksen säännöksiä sellaisenaan ja että näin päädytään kohtuulliseen palkkioon. Sen sijaan lain esitöistä ei ole saatavissa selvitystä lainsäätäjän tarkoituksesta sellaista tilannetta varten, jossa tuomioistuin ei enää katso palkkioasetuksen mukaisen määrän johtavan kohtuulliseen palkkioon. Tällöin tuomioistuimen sovellettavaksi voi tulla perustuslain 107 §:n säännös, jonka mukaan lain kanssa ristiriidassa oleva asetus jätetään soveltamatta. Tämän säännöksen soveltamatta jättämiseen ei oikeuta se, että lain säännös, jonka kanssa asetuksen katsotaan olevan ristiriidassa, on avoin ja arvostuksenvarainen.

Tuomioistuimen oikeutta ja velvollisuutta arvioida palkkion kohtuullisuus on tarkasteltava erityisesti lainkäytössä noudatettavien perus- ja ihmisoikeusperiaatteiden kannalta. Tällaisia ovat muun ohella oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaate ja siihen liittyen oikeuden saatavuutta koskeva periaate (Suomen perustuslaki 21 §) sekä ihmisten yhdenvertaisuus lain edessä (Perustuslaki 6 § 1 momentti).

Kuten ratkaisussa KKO 2024:71 (kohta 8) on todettu, oikeusapulain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen mukaan oikeus pätevään oikeusapuun nähdään nykyaikaisessa oikeusajattelussa eräänä keskeisenä oikeuksien ja lainkäytön tosiasiallisen saavutettavuuden sekä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeena. Kysymys on siten prosessuaalisesta perusoikeudesta, joka osaltaan takaa sen, että kansalaisille turvataan tosiasiallinen ja yhdenvertainen mahdollisuus tiedollisen eriarvoisuuden estämättä ja taloudellisesta asemastaan riippumatta päästä oikeuksiinsa (HE 82/2001 vp s. 5). Kyseisessä ratkaisussa on edelleen todettu (kohta 14), että avustajien palkkiotaso vaikuttaa pätevän oikeusavun saatavuuteen. Jos oikeusapulain nojalla maksettavien palkkioiden taso on suhteettoman alhainen verrattuna muutoin vastaavanlaisissa asioissa maksettuihin palkkioihin, oikeus saada pätevää oikeudellista apua taloudellisesta asemasta riippumatta ja siten oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin voivat vaarantua.

Katson mainittujen perus- ja ihmisoikeusperiaatteiden sekä perustuslain 107 §:n säännöksen edellyttävän sitä, että tuomioistuin tarvittaessa arvioi palkkioasetuksen mukaisen tuntipalkkion perusteella määräytyvän palkkion kohtuullisuuden ainakin sellaisessa tilanteessa, jossa tuntipalkkio on jäänyt jälkeen kustannus- ja ansiotason kehityksestä siinä määrin, että se voi vaarantaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisen ja yhdenvertaisuuden lain edessä. Tuomioistuimen velvollisuuteen tarvittaessa arvioida tältä kannalta asetuksen mukaisen palkkiotason lain edellyttämää kohtuullisuutta ei vaikuta se, että muodollisesti kelpoisuusvaatimukset täyttäviä oikeusavustajia olisi vielä saatavilla palkkioasetuksen mukaisella palkkiotasolla. Lainkäytössä sovellettavat keskeiset perus- ja ihmisoikeusperiaatteet puoltavat siten oikeusapulain sanamuodon mukaista tulkintaa.

Totean vielä, ettei tuomioistuimen ratkaisutoiminnassa voida antaa merkitystä oikeudellisen ratkaisun valtiontaloudellisille vaikutuksille, ellei laissa ole tähän velvoittavaa säännöstä. Tämä johtuu perustuslain 2 §:n 3 momentissa ilmauksensa saaneesta oikeusvaltioperiaatteesta, jonka mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Lakien taloudelliset vaikutukset otetaan sen sijaan huomioon lakeja säädettäessä ja muutettaessa. Asiassa ei ole perusteita poiketa tästä oikeusvaltioperiaatteeseen liittyvästä keskeisestä lainsoveltamisperiaatteesta.

Päädyn edellä mainituilla perusteilla siihen, että tuomioistuimen on viime kädessä arvioitava, onko palkkioasetuksen 6 §:n mukaisen tuntipalkkion perusteella määräytyvä palkkio oikeusapulain 17 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla kohtuullinen. Tuomioistuimen ratkaisun siitä, ettei palkkioasetuksen mukainen palkkio ole kohtuullinen, on kuitenkin perustuttava painaviin perusteisiin. Oikeuskäytännön yhtenäisyys puoltaa lisäksi sitä, että palkkioasetuksesta poikkeavan kohtuullisuusarvion tekee ensi vaiheessa oikeusastejärjestyksessä ylin tuomioistuin, jonka lakisääteisenä tehtävänä on oikeuskäytännön ohjaaminen.

Onko palkkioasetuksen 6 § jätettävä soveltamatta tässä asiassa

Korkein oikeus on todennut vahvennetun jaoston ratkaisussa KKO 2024:71, että tuolloin sovelletun palkkioasetuksen 6 §:n (820/2013) mukaista 110 euron tuntipalkkiota ei voitu pitää oikeusapulain 17 §:ssä edellytetyin tavoin kohtuullisena. Korkein oikeus on jättänyt tuossa asiassa palkkioasetuksen 6 §:n soveltamatta ja vahvistanut palkkion esitetyn vaatimuksen mukaisesti 130 euron tuntipalkkion perusteella. Ratkaisussa oikeusapulain vaatimusta palkkion kohtuullisuudesta on arvioitu vertaamalla palkkioasetuksen tuolloin voimassa ollutta 110 euron tuntipalkkiota muulla perusteella kuin oikeusapulain nojalla vastaavanlaisissa asioissa maksettuihin palkkioihin, oikeuspalvelujen tuottamisen kustannuksiin sekä yleiseen kustannus- ja ansiotason kehitykseen.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa mainitut painavat perusteet puoltavat sitä, ettei alle 130 euron tuntipalkkion perusteella määrättävää palkkiota voida pitää kohtuullisena. Tähän arvioon ei vaikuta se, että ennakkopäätöksen jälkeen palkkioasetuksen 6 §:n mukainen tuntipalkkio on korotettu 120 euroon. Näin on varsinkin siksi, että asetuksen perusteluissa ei ole viitattu mihinkään selvitykseen, joka kyseenalaistaisi Korkeimman oikeuden vahvennetun jaoston ratkaisussa esitetyt johtopäätökset lain edellyttämästä kohtuullisesta palkkiotasosta. Asetuksen perusteluissa tuntipalkkion korottamista 120 euroon on selitetty vain oikeustilan selkiinnyttämisellä ja samalla viitattu valtiontalouden tilanteen asettamiin rajoituksiin. Asetusluonnokseen saatu lausuntopalaute sekä kustannus- ja ansiotason kehitys vahvennetun jaoston ratkaisussa kysymyksessä olleen asian jälkeen on kuitenkin pikemminkin vahvistanut vahvennetun jaoston ratkaisun johtopäätöksiä tältä osin.

Korkein hallinto-oikeus on Korkeimman oikeuden vahvennetun jaoston ratkaisun jälkeen antanut täysistuntoratkaisun, jossa se on katsonut, ettei ollut perusteita jättää perustuslain 107 §:n nojalla soveltamatta palkkioasetuksessa säädettyä oikeusavun tuntipalkkion määrää. Oikeuskäytännön yhtenäisyys yhtäältä yleisissä tuomioistuimissa ja toisaalta hallintotuomioistuimissa maksettavissa palkkioissa puoltaisi tämän vuoksi palkkion määräämistä voimassa olevan palkkioasetuksen 6 §:n mukaisen 120 euron perusteella myös yleisissä tuomioistuimissa. Tämän perusteen merkitystä vähentää kuitenkin se, että juttukanta ja avustajille asetettavat vaatimukset ovat yleisesti ottaen erilaisia yhtäältä riita- ja rikosasioissa sekä toisaalta hallintolainkäyttöasioissa. Myös oikeudenkäynnin asianosaisille ihmisoikeutena turvattu oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja sen mukainen oikeus oikeusapuun korostuu erityisesti yleisten tuomioistuinten käsittelemissä rikosasioissa. Lisäksi kun vain noin 4 prosenttia oikeusapuna maksettavista korvauksista muodostuu hallintotuomioistuimissa käsiteltävistä asioista, oikeuskäytännön yhtenäisyydelle eri tuomioistuinlinjoissa ei voida antaa ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa kohtuullista palkkiotasoa yleisissä tuomioistuimissa.

Johtopäätös

Katson edellä mainituilla perusteilla, että palkkioasetuksen 6 §:n säännöksen soveltaminen ja tuntipalkkion maksaminen 120 euron määräisenä olisi ristiriidassa oikeusapulain 17 §:n kanssa, koska asianajaja Y:lle puolustajantehtävästään Korkeimmassa oikeudessa maksettava palkkio ei olisi tällöin oikeusapulain 17 §:ssä edellytetyn mukaisesti kohtuullinen. Näin ollen palkkioasetuksen 6 § on jätettävä soveltamatta perustuslain 107 §:n nojalla. Y on siten oikeusapulain 17 §:n 1 momentin nojalla oikeutettu vaatimaansa 130 euron palkkioon, minkä määrän arvonlisäveroineen velvoitan maksettavaksi hänelle valtion varoista. Määrät jäävät X:n taloudellisiin oloihin nähden valtion vahingoksi.

Oikeusneuvos Pulkkinen: Ratkaistavana oleva kysymys sekä sovellettavat säännökset ja niitä koskevat ylimpien tuomioistuinten ratkaisut on kuvattu perustelujen kohdissa 1–9, joiden jälkeen lausun seuraavan.

Korkein oikeus on ratkaisussa KKO 2024:71 katsonut, että palkkioasetuksen tuolloin voimassa olleen 6 §:n säännös 110 euron tuntipalkkiosta ei johtanut oikeusapulain 17 §:ssä edellytettyyn kohtuulliseen palkkioon, ja määrännyt puolustajan palkkion kyseisessä asiassa vaaditun mukaisesti 130 euron tuntipalkkion perusteella. Tämä tarkoittaa, että Korkein oikeus ei kyseisessä asiassa pitänyt ainakaan 130 euroa alhaisemman tuntipalkkion perusteella määrättyä palkkiota laissa edellytetyllä tavalla kohtuullisena.

Katson Korkeimman oikeuden mainitun ennakkopäätöksen perusteluihin viitaten, että vastaavasti tässä asiassa voitaisiin katsoa olevan perusteet jättää palkkioasetuksen voimassa olevan 6 §:n säännös 120 euron tuntipalkkiosta soveltamatta ja määrätä palkkio vaaditun mukaisesti 130 euron tuntipalkkion perusteella. Sanottuun ei vaikuta se, että valtioneuvosto on Korkeimman oikeuden mainitun ratkaisun jälkeen palkkioasetuksen 6 §:n muuttamista koskevan asetuksen 17/2025 antaessaan ilmeisesti katsonut, että 120 euron tuntipalkkio johtaa oikeusapulain 17 §:n edellyttämään kohtuulliseen palkkioon. Lain tulkinta kuuluu viime kädessä tuomioistuimille, joiden tehtävänä on tällöin muun ohessa perustuslain 107 §:stä ilmenevällä tavalla valvoa, ettei asetuksen tai muun lakia alemmanasteisen säädöksen antaja poikkea laista ja siten loukkaa eduskunnan lainsäädäntövaltaa.

Edellä mainitun Korkeimman oikeuden vahvennetun jaoston ratkaisun jälkeen korkein hallinto-oikeus on kuitenkin antanut täysistuntoratkaisun, jossa se on katsonut, ettei ollut perusteita jättää perustuslain 107 §:n nojalla soveltamatta palkkioasetuksessa säädettyä oikeusavun tuntipalkkion määrää.

Oikeusapulain 17 §:n 1 momentissa käytetty käsite ”kohtuullinen palkkio” jättää lainsoveltajalle huomattavan paljon harkintavaltaa, ja käsitteen tulkinnassa voidaan – kuten molempien ylimpien tuomioistuinten ratkaisuista eriävine mielipiteineen ilmenee – perustellusti päätyä erilaisiin lopputuloksiin. Se, että tuntipalkkion suuruus oikeuspulain 17 §:ssä tarkoitetussa palkkiojärjestelmässä muodostuisi tämän harkinnanvaraisuuden pohjalta oikeuskäytännössä erilaiseksi yhtäältä riita- ja rikosasioissa ja toisaalta hallintolainkäyttöasioissa, tuskin vastaisi lainsäätäjän tarkoitusta.

Kun edellä lainsäätäjän tarkoituksesta lausutun ohella huomioon otetaan oikeustilan selkeyteen ja eri tuomioistuinten lainkäytön ennustettavuuteen liittyvät näkökohdat sekä käsillä olevan tulkintakysymyksen suuri käytännön merkitys, erityisen tärkeänä on pidettävä sitä, että ylimpien tuomioistuinten oikeuskäytäntö kyseisessä tulkintakysymyksessä on yhtenäinen. Tämän vuoksi katson, että vaikka tuntipalkkion yhä matalan tason sinänsä voidaankin katsoa olevan omiaan heikentämään saatavilla olevan oikeusavun laatua, korkeimman hallinto-oikeuden täysistuntoratkaisun jälkeen on perusteltua poiketa Korkeimman oikeuden aiemmin omaksumasta tulkinnasta ja katsoa, että tässä asiassa puolustajalle voimassa olevan palkkioasetuksen 6 §:n mukaisen 120 euron tuntipalkkion perusteella määrättävä palkkio on oikeusapulain 17 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla kohtuullinen.

Näillä perusteilla päädyn Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevään lopputulokseen.

Oikeusneuvos Turpeinen: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Pölönen.

Oikeusneuvos Tapani: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Turpeinen.

Oikeusneuvos Mäkelä: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Pulkkinen.

Oikeusneuvos Uusitalo: Olen sama mieltä kuin oikeusneuvos Mäkelä.

Oikeusneuvos Huovila: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Tapani.

Oikeusneuvos Kantor: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Huovila.

Oikeusneuvos Sippo: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Kantor.