KKO:2025:37

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Lapin käräjäoikeuden tuomio 28.1.2022 nro 22/104006

Käräjäoikeus luki A:n syyksi 16.1.2019 tehdyt metsästyslain säännösten rikkomisen ja vahingonteon.

Käräjäoikeus totesi metsästyslain säännösten rikkomisen osalta riidattomaksi, että A oli aamulla kello 5–6 aikoihin jättänyt lapinkoiransa irti omalle pihalleen kytkemättömänä. A oli noin tunnin päästä huudellut koiriaan sisälle, mutta koiria ei ollut näkynyt. A oli noin kello 8 aikaan lähtenyt etsimään koiria. Muutaman kilometrin päässä A oli ottanut toisen koirista kiinni, minkä jälkeen hän oli mennyt B:n luokse, jolloin B oli ilmoittanut koirien olleen hänen porotarhassaan.

A:n piha-aluetta ympäröi metalliverkosta valmistettu noin 70 senttimetrin korkuinen aita. Tämän korkuista aitaa ei voitu pitää riittävän korkeana estämään koiran karkaamista. Käräjäoikeus katsoi siten selvitetyksi, että koirilla oli ollut mahdollisuus karata pihamaan aidatulta alueelta vaikka se, mitä kautta koirat olivat lopulta päässeet karkuun, oli jäänyt epäselväksi. Edelleen käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että koirat olivat olleet kytkemättömänä ja valvomatta pihalla vähintään tunnin ja korkeintaan kolmen tunnin ajan.

Käräjäoikeus totesi, ettei A:n ollut näytetty rikkoneen koirien kiinnipitovelvollisuutta tahallaan. Lähtökohtana kuitenkin oli, että koiran omistaja oli aina vastuussa koirastaan ja että koiria ei saanut jättää irralleen niin, että ne eivät olleet isäntänsä valvottavissa. A oli jättänyt koirat irralleen pihalle valvomatta vähintään tunnin ajaksi, eikä A siten ollut toiminut niin kuin huolelliselta koiran omistajalta edellytettiin. A:n menettely oli ollut huolimatonta.

Vahingonteon osalta käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että B oli aamulla noin kello 8–9 poroaidalle mentyään kuullut koirien haukuntaa aidan takaosassa ja havainnut porojen vauhkoontuneen ja lähteneen laukkomaan. Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A:n koirat olivat olleet B:n poroaitauksessa. Koirat olivat siten olleet irrallaan alueella, jossa A:lla ei ollut ollut oikeutta pitää niitä.

Koirien porotarhassa olon ei ollut näytetty aiheutuneen siitä, että A olisi rikkonut koirien kiinnipitovelvollisuutta tahallaan. A:n oli kuitenkin koirat aamulla aitaukseen päästäessään tullut pitää vähintään varsin todennäköisenä, että ilman koirien kokoaikaista valvontaa voi seurata koirien aitauksesta karkaaminen ja se, että koirat laukottavat B:n poroja aiheuttaen vahinkoa. Arviointia ei muuttanut se, etteivät koirat olleet aiemmin aiheuttaneet pahaa eläimille tai että ne olivat olleet tottuneita poroihin eivätkä koskaan olleet hyökänneet niiden kimppuun taikka se, että koirien ei ollut osoitettu aiemmin karanneen aitauksesta.

Käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että koirat olivat hätyyttäneet poroja niin, että porot olivat juosseet vauhkoina ympäriinsä. Poron kompastuminen kuoppaan tai juokseminen aitaa vasten oli tällaisen hätyyttämisen tyypillinen seuraus, ja se oli aiheuttanut yhden poron vammautumisen.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n sakkorangaistukseen ja velvoitti hänet suorittamaan B:lle korvauksia porolle aiheutuneesta vahingosta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Silja Rissanen.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 27.10.2023 nro 23/142405

A valitti hovioikeuteen ja vaati syytteen ja korvausvaatimusten hylkäämistä.

Hovioikeus pääkäsittelyn toimitettuaan teki tapahtumienkulusta vastaavanlaiset johtopäätökset kuin käräjäoikeus.

Metsästyslain säännösten rikkomista koskevan syytekohdan osalta hovioikeus totesi, ettei teko ollut tapahtunut metsästyslain 51 §:n 1 momentissa tarkoitettuna koirien kiinnipitoaikana. A oli päästänyt koiransa kytkemättöminä lumiselle piha-alueelle, josta koirat olivat vartioimattomina päässeet karkaamaan ja menneet B:n poroaidalle. A oli havainnut koirien karkaamisen vasta noin tunnin kuluttua ja lähtenyt etsimään koiria noin kahden tai kolmen tunnin kuluttua niiden ulospäästämisestä. A oli siten laiminlyönyt koirien valvontavelvollisuutensa. Koirien karkaamisessa ei ollut ollut kyse ennalta-arvaamattomasta tilanteesta tai tapaturmasta.

Hovioikeus katsoi siten A:n huolimattomuudesta vastoin metsästyslain 53 §:n 1 momentin kieltoa pitäneen koiriaan luvatta irti toisen alueella ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa.

Hovioikeus katsoi vahingontekoa koskevan syytekohdan osalta käräjäoikeuden tavoin, että A:n oli päästäessään koirat aidatulle piha-alueelle ilman kokoaikaista valvontaa täytynyt pitää vähintään varsin todennäköisenä, että koirien irti pitämisestä ilman valvontaa voi poronhoitoalueella seurata koirien aitauksesta karkaaminen ja sen seurauksena se, että koirat menevät lähellä olevaan poroaitaukseen ja laukottavat poroja ja että sen seurauksena voi olla poron vammautuminen. A:n menettely oli siten ollut syy-yhteydessä B:lle aiheutuneeseen vahinkoon.

Hovioikeus katsoi siten A:n oikeudettomasti vahingoittaneen B:n omaisuutta päästämällä kaksi koiraansa valvomatta pihalleen sellaiseen aitaukseen, josta koirat voivat päästä karkaamaan sillä seurauksella, että koirat olivat karanneet ja menneet B:n poroaitaukseen ja laukottaneet poroja. Tämän seurauksena yhden poron jalka oli katkennut, poro oli vammautunut ja B oli joutunut lopettamaan poron. Teosta oli aiheutunut B:lle taloudellista vahinkoa.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Virve Salo ja Marjo Juotasniemi sekä asessori Sari Semenoff.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että syyte ja korvausvaatimukset hylätään.

Syyttäjä ja B vaativat vastauksissaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A on aamulla 16.1.2019 päästänyt aidatulle pihalleen kaksi lapinkoiraansa, jotka ovat A:n sisällä ollessa karanneet. Hovioikeus on katsonut selvitetyksi, että koirat ovat menneet B:n poroaitaukselle. Hovioikeus on käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen pysyttäen katsonut A:n edellä kuvatulla menettelyllään huolimattomuudesta pitäneen koiriaan ilman lupaa irti toisen alueella metsästyslain 53 §:n kiellon vastaisesti ja syyllistyneen metsästyslain säännösten rikkomiseen. Hovioikeus on katsonut myös selvitetyksi, että A:n valvomatta pihalle päästämät koirat ovat karattuaan ja B:n poroaidalle mentyään laukottaneet poroja sillä seurauksella, että yksi poroista on vammautunut ja se on jouduttu lopettamaan. A:n on katsottu tällä menettelyllään oikeudettomasti vahingoittaneen B:n omaisuutta ja syyllistyneen vahingontekoon. A on tuomittu hänen syykseen luetuista rikoksista yhteiseen sakkorangaistukseen.

2. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys ensinnäkin siitä, onko A syyllistynyt metsästyslain säännösten rikkomiseen. Tältä osin on ratkaistava, onko A pitänyt koiriaan luvatta irti toisen alueella metsästyslain 53 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, ja jos vastaus on myöntävä, onko A tällöin menetellyt huolimattomasti. Lisäksi kysymys on siitä, onko A menettelyllään syyllistynyt myös vahingontekoon.

Metsästyslain säännösten rikkominen

Sovellettavat säännökset

3. Metsästyslain 53 §:n 1 momentin mukaan ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koiraa ei saa pitää irti toisen alueella. Metsästyslain 51 §:n 1 momentin mukaan maaliskuun 1 päivästä elokuun 19 päivään ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä. Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan edellä sanottu ei kuitenkaan koske alueen omistajan tai haltijan luvalla pihamaalla tai puutarhassa taikka koiran pitämiseen varatulla aidatulla alueella olevaa koiraa.

4. Metsästyslain 75 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan metsästyslain säännösten rikkomisesta sakkoon tuomitaan se, joka tahallaan tai huolimattomuudesta pitää koiraa luvatta irti vastoin 51–53 §:n kieltoa. Lain perustelujen (HE 300/1992 vp s. 27) mukaan metsästyslain säännösten rikkominen olisi rangaistava teko paitsi tahallisesti, myös huolimattomuudesta tehtynä, sillä näin saatettaisiin rangaistusuhkan alaisiksi myös törkeimmät piittaamattomuutta osoittavat tuottamukselliset teot.

5. Metsästyslain 1 §:n 1 momentin mukaan lakia sovelletaan paitsi metsästykseen, myös muun muassa koiran pitämiseen. Lain esitöissä (HE 300/1992 vp s. 7) koiran pitämistä koskevien säännösten sisältymistä metsästyslakiin on perusteltu sillä, että koiralla on tärkeä merkitys metsästyksessä, mutta koira voi myös aiheuttaa riistakannoille vahinkoa. Edelleen esitöiden mukaan koiraa koskevien säännösten tarkoituksena on järjestää koiran pitäminen siten, että siitä ei aiheudu haittaa riistalle. Koiran kiinnipitovelvollisuuden tulisi koskea lähinnä aikaa, jona riistaeläimillä on poikasia. (HE 300/1992 vp s. 23.) Lain perusteluissa kieltoa pitää koiraa irrallaan toisen alueella ei perustella vastaavanlaisilla riistanhoidollisilla syillä.

Metsästyslain 53 §:n tulkinta

6. Rikoslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Nyt sovellettavaksi tuleva metsästyslain 75 §:n rangaistussäännös saa tarkemman sisältönsä sanotun lain koiran pitämistä koskevista säännöksistä. Edellä mainittu rikosoikeudellinen laillisuusperiaate asettaa näille säännöksille selvyys- ja ennakoitavuusvaatimuksia, joihin kuuluu muun ohella se, ettei tuomioistuin saa rangaistussäännöstä soveltaessaan mennä lain kirjaimen ulkopuolelle eikä täydentää tai korjata lakia analogiapäätelmään turvautumalla. Tuomioistuin ei saa poiketa lakitekstin yleiskielen mukaisesta tai juridisteknisestä merkityksestä. Korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä käsitteiden tulkinnan on kuitenkin katsottu olevan välttämätöntä ja oikeutettua yksittäisiä rikostunnusmerkistöjä sovellettaessa edellyttäen, että tulos on sopusoinnussa tunnusmerkistöstä ilmenevän, rangaistusuhalla tavoitellun suojan tarkoituksen kanssa ja että lopputulos on kohtuudella tekijän ennakoitavissa (esim. KKO 2018:90, kohdat 15–17).

7. Korkein oikeus toteaa, että metsästyslain 53 §:n soveltamisalaa ei ole rajattu, vaan pykälässä säädettyjä poikkeustilanteita lukuun ottamatta se koskee kaikkea koiran irti pitämistä toisen alueella, riippumatta menettelyn yhteydestä metsästykseen tai riistanhoitoon.

8. Metsästyslain 53 ja 75 §:ssä käytetty ilmaisu ”pitää irti” kattaa sanamuotonsa perusteella yhtäältä tekijän aktiivisen, tarkoituksellisen koiran irti pitämisen sekä toisaalta kaikenlaisen muun toiminnan, jossa koirasta huolehtivan vastuulla oleva koira on jostain syystä irrallaan toisen alueella. Lain esitöissä (HE 300/1992 vp, MmVM 7/1993 vp) ei tarkemmin perustella, mitä säännöksissä mainittu koiran irti pitäminen tarkoittaa. Maanomistajan oikeuksien näkökulmasta merkitystä ei ole sillä, mistä syystä koira on tämän alueella irti, eikä myöskään 53 §:n 2 momentissa säädetty koiran alueelta poistamisoikeus tai talteenotto-oikeus ole riippuvainen koiran irti olon syistä. Korkein oikeus näin ollen katsoo, että myös sellainen tilanne, jossa koira karkaamisen seurauksena on toisen alueella, on metsästyslain 53 §:ssä tarkoitettua irti pitämistä. Tällainen tulkinta on kohtuudella myös koiran pitämisestä vastuussa olevan henkilön ennakoitavissa.

9. Metsästyslain 75 §:n nojalla rangaistavaa on kuitenkin vain koiran pidosta vastuussa olevan henkilön tahallinen tai huolimattomuudesta tapahtunut 53 §:n kiellon vastainen koiran irti pitäminen. Jos koiran irti pitäminen luvatta toisen alueella johtuu siitä, että koira on karannut tai muutoin päässyt omistajansa hallinnasta, metsästyslain säännösten rikkomista arvioitaessa ratkaisevaa on siten omistajan tahallisuuden tai huolimattomuuden arviointi suhteessa siihen, että koira on päässyt karkaamaan.

Koiran pitämistä koskeva huolimattomuusarviointi

10. Rikoslain 3 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan tekijän menettely on huolimatonta, jos hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan. Pykälän 3 momentin mukaan pikemmin tapaturmaan kuin tuottamukseen perustuvasta teosta ei rangaista.

11. Koiran tai muun eläimen omistajan huolellisuusvelvollisuuden rikkomiseen perustuvasta rikosoikeudellisesta vastuusta ei ole viimeaikaista Korkeimman oikeuden käytäntöä (ks. myös KKO 2012:28, kohta 21). Korkeimman oikeuden muunlaisia tapauksia koskevassa ratkaisukäytännössä huolellisuuden mittapuu on ratkaistavien tapausten ominaispiirteistä riippuen määritetty eri tavoin. Arvioinnin lähtökohdaksi on otettu vaadittavan huolellisuuden määrittävät oikeusnormit tai kysymyksessä olevalla alalla voimassa olevat määräykset, jos sellaisia on ollut osoitettavissa. Myös huolellisuuden astetta täsmentävät hyväksytyt käytännöt tai tavat tai vastaajalle annetut ohjeet tai kehotukset voivat olla asiassa merkityksellisiä. Huolellisuuden mittapuu voidaan soveltuvien normien tai määräysten puuttuessa asettaa myös tapauskohtaisesti arvioimalla eri toimintavaihtoehtojen etuja ja riskejä sekä vertailemalla tehtyjä valintoja siihen, miten huolellinen henkilö vastaavassa tilanteessa toimisi. Noudatettu menettelytapa voi myös olla itsessään niin riskialtis, että huolellista olisi ollut kokonaan pidättyä menettelystä. (KKO 2021:33, kohta 9 ja siinä viitatut ratkaisut.)

12. Huolimattomuusvastuuta ei riitä perustamaan vielä se, että vastaaja olisi voinut toimia tilanteessa huolellisemminkin. Rajanvedossa rangaistavan huolimattomuuden ja tapaturman välillä on muiden teon moitittavuutta osoittavien seikkojen ohella usein kiinnitetty huomiota erityisesti vahinkoriskin todennäköisyyteen (KKO 2021:33, kohta 11 ja siinä viitatut ratkaisut).

13. Korkein oikeus toteaa, että koiran omistajalla tai muulla koiran pidosta vastuussa olevalla henkilöllä on valvontavelvollisuus koirasta eli velvollisuus muun ohella torjua sen ihmiselle ja omaisuudelle aiheuttamat vahingot. Koiran omistajan huolimattomuutta on arvioitava siltä kannalta, millaisia toimenpiteitä huolelliselta koiran omistajalta voidaan edellyttää koiran valvonnassa. Arvioinnissa on tavanomaisten koiran pitoa ja käyttäytymistä koskevien seikkojen ohella otettava huomioon myös käsillä olevat olosuhteet ja kyseiseen koiraan liittyvät tiedossa olevat erityispiirteet. Jos koiran omistaja on tietoinen esimerkiksi koiransa aggressiivisuudesta tai karkaamistaipumuksista, omistajalla on korostunut velvollisuus ottaa toiminnassaan huomioon nämä koiran erityispiirteet.

14. Siitä, miten koiran karkaaminen tulisi estää, ei ole nimenomaista normia. Järjestyslain 14 §:n 3 momentin mukaan koiran kytkettynä pitämisestä voidaan muun muassa suljetulla pihalla poiketa, mutta tällöinkin koiran on oltava omistajansa tai haltijansa valvonnassa. Säännöstä sovelletaan kuitenkin vain taajama-alueella. Metsästyslain 51 §:ssä säädetty koiran kiinnipitovelvollisuus ei pykälässä tarkoitettuna kiinnipitoaikanakaan koske koiran pitämistä alueen omistajan luvalla muun ohella pihamaalla tai puutarhassa. Mikään säännös ei siten lähtökohtaisesti edellytä koiran pitämistä kytkettynä piha-alueella. Ottaen huomioon metsästyslain 53 §:n yleinen kielto koiran omistajan tulee koiraa pihalla pitäessään kuitenkin varmistaa, että koira ei pääse luvatta toisen alueelle.

15. Korkein oikeus katsoo, että koiran omistajalta vaadittava huolellinen menettely ei välttämättä edellytä pihalla olevan koiran kokoaikaista vahtimista, vaan asianmukaisena ja tavanomaisena koiran karkaamisen estävänä varotoimenpiteenä voidaan tyypillisesti pitää riittävää pihan aitaamista. Tapauskohtaiset olosuhteet voivat kuitenkin antaa aihetta toisenlaiseen arvioon.

Arviointi tässä tapauksessa

16. Asiassa on riidatonta, että A:n koirat ovat karanneet A:n pihamaalta, eikä niillä ole ollut lupaa olla B:n alueella. A on siten pitänyt koiriaan irti toisen alueella metsästyslain 53 §:n kiellon vastaisesti. Asiassa on seuraavaksi arvioitava, onko A alempien oikeuksien katsomin tavoin menetellyt huolimattomasti.

17. Kiellon vastainen koirien irti pitäminen on ollut seurausta syytteen teonkuvauksessa mainitusta koirien pihalle päästämisestä ja sieltä karkaamisesta, joten huolellisuusarvioinnin kannalta merkityksellistä on A:n koirien pihalle päästämiseen ja jättämiseen liittyvän menettelyn arvioiminen. Hovioikeus on perustanut johtopäätöksensä A:n huolimattomuudesta siihen, että A oli päästänyt koirat kytkemättöminä noin 70 senttimetriä korkean aidan ympäröimälle lumiselle piha-alueelle, josta koirat olivat vartioimattomina päässeet karkaamaan. Kun A oli havainnut koirien karkaamisen vasta noin tunnin kuluttua ja lähtenyt etsimään koiria noin kahden tai kolmen tunnin kuluttua koirien ulospäästämisestä, hän oli hovioikeuden mukaan laiminlyönyt koirien valvontavelvollisuuden.

18. Korkein oikeus toteaa, että vaikka koirat ovat lähtökohtaisesti saaneet olla kytkemättöminä pihamaalla, A:n on edellä todetusti tullut varmistua siitä, etteivät koirat pääse pihalta toisen alueelle. Koirat ovat riidattomasti karanneet. Korkein oikeus katsoo tämän osoittavan sellaisen huolimattomuuden puolesta puhuvan olosuhteen olemassaoloa, että A:lta voidaan edellyttää selitystä huolellisesta toimimisestaan koirien karkaamisesta huolimatta.

19. A on kiistänyt menetelleensä huolimattomasti ja on esittänyt selvitystä aidatusta pihastaan. A:n mukaan pihaa ympäröivä metalliverkosta valmistettu aita oli ainakin noin 160–170 senttimetriä korkea ja lumen pinnan yläpuolellekin jäävä osuus riittävän korkea estämään koirien karkaamisen. Upottavan lumen vuoksi koirien karkaaminen aidan yli ei ollut mahdollista, ja koirien karkaamistapa olikin jäänyt epäselväksi. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat esitetyn todistelun perusteella ja vastoin A:n aidan korkeudesta väittämää katsoneet aidan olleen noin 70 senttimetriä korkea, mitä ei voitu pitää riittävänä estämään koirien karkaamista.

20. A:n keskeinen peruste vaatimukselleen syytteen ja korvausvaatimuksen hylkäämisestä on Korkeimmassa oikeudessa ollut se, että alemmat oikeudet olivat arvioineet aidan korkeuden väärin. A on perustellut tätä väitettään yksityiskohtaisesti vedoten asiassa todisteina esittämiinsä valokuviin. Syyttäjä ja B eivät ole vastauksissaan Korkeimmalle oikeudelle kiistäneet A:n väitettä tai ottaneet muutoinkaan kantaa aidan korkeuteen. Nämä seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo A:n pihaa ympäröivästä aidasta esittämien valokuvien perusteella, että aita on ollut A:n esittämän mukaisesti noin 160–170 senttimetriä korkea ja pehmeän lumipeitteen yläpuolelle jäävä osuuskin ainakin noin 70 senttimetriä korkea. Korkein oikeus katsoo aidan olleen korkeutensa puolesta lähtökohtaisesti riittävä estämään kysymyksessä olevien kaltaisten koirien karkaamisen. Vaikka valokuvat on otettu muuna kuin syytteessä mainittuna tekoaikana, niiden perusteella A:n väitettä aidan läheisyydessä olevan lumihangen upottavuudesta voidaan pitää mahdollisena.

21. A:n kiistettyä väitteen huolimattomasta menettelystään ja esitettyä uskottavaa selvitystä pihan olosuhteista syyttäjä tai syyttäjän rangaistusvaatimukseen yhtynyt B, joilla on näyttötaakka myös A:n huolimattomuudesta, eivät ole esittäneet vastanäyttöä pihan olosuhteista tai muista A:n huolimattomuuden puolesta puhuvista seikoista. Selvittämättä on siten jäänyt, kuinka koirat ovat pihan aitaamisesta huolimatta karanneet ja ovatko koirat aikaisemmin karanneet kyseisellä tavalla aidatulta piha-alueelta tai minkälaiset pihan lumiolosuhteet ovat kyseisenä ajankohtana olleet. Huolimattomuusarvioinnissa ei ole merkitystä sillä B:n väitteellä, että koiria ei ollut totutettu poroihin. Näyttämättä on näin ollen jäänyt, että koirien karkaaminen olisi johtunut sellaisesta olosuhteesta, joka A:n olisi tullut kohtuudella ennakoida. Pihan aitaamista A:n esittämällä tavalla on pidettävä selvitetyksi tulleissa olosuhteissa riittävänä toimenpiteenä koirien karkaamisen estämiseksi. Valvontavastuun toteuttamisen ei näissä olosuhteissa voida katsoa edellyttäneen koirien kytkemistä tai jatkuvaa valvontaa.

22. A oli havainnut koirien karkaamisen noin tunnin kuluttua koirien pihalle päästämisen jälkeen ja lähtenyt etsimään niitä noin kahden tai kolmen tunnin kuluttua pihalle päästämisestä. Edellä todetusti syytteen mukaan A:n tuottamusarvioinnin kannalta keskeistä tässä asiassa on ollut koirien karkaamisen ja toisen alueelle menemisen estäminen. Siten sillä, että A ei ole välittömästi koirien karkaamisen huomattuaan lähtenyt etsimään koiriaan, ei näissä olosuhteissa ole A:n huolellisuutta arvioitaessa ratkaisevaa merkitystä.

23. Näyttämättä on näin ollen jäänyt, että A olisi syytteessä tarkoitetussa tilanteessa menetellyt huolimattomasti. Syyte metsästyslain säännösten rikkomisesta on hylättävä.

Vahingonteko

24. Vahingonteosta tuomitaan rikoslain 35 luvun 1 §:n mukaan se, joka oikeudettomasti hävittää tai vahingoittaa toisen omaisuutta. Vahingonteko on rangaistava vain tahallisena.

25. Edellä todetusti A ei ole menetellyt huolimattomasti päästäessään koirat pihalleen. Hänen ei siten käsillä olleissa olosuhteissa ole tullut pitää myöskään vähintään varsin todennäköisenä, että koirat karkaavat pihalta, menevät poroaitaukselle ja aiheuttavat poron loukkaantumisen. Näin ollen myös syyte vahingonteosta on hylättävä.

Vahingonkorvaus

26. A:n ei ole katsottu menetelleen edes huolimattomasti, ja syyte metsästyslain säännösten rikkomisesta ja vahingonteosta on hylättävä. Näin ollen myös B:n syytteen teonkuvauksiin perustuva korvausvaatimus poron lopettamiseen liittyvistä vahingoista on hylättävä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan siltä osin kuin A on tuomittu rangaistukseen ja velvoitettu suorittamaan korvauksia B:lle. Syyte metsästyslain säännösten rikkomisesta (tekoaika 16.1.2019) ja vahingonteosta (tekoaika 16.1.2019) hylätään. A vapautetaan tuomitusta rangaistuksesta ja kaikesta korvausvelvollisuudesta B:lle.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mika Huovila, Mika Ilveskero (eri mieltä), Timo Ojala, Pasi Pölönen ja Heli Melander. Esittelijä Elina Elo.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Ilveskero: Olen eri mieltä Korkeimman oikeuden ratkaisun lopputuloksesta metsästyslain säännöksen rikkomisen osalta. Katson, että A:n syyksi on luettava metsästyslain säännösten rikkominen ja että hovioikeuden tuomiota ei tule tältä osin muuttaa.

Olen enemmistön kanssa samaa mieltä perustelujen kohdista 1–16, minkä jälkeen perustelujen kohtien 17–25 asemesta lausun seuraavaa:

Kiellon vastainen koirien irti pitäminen on ollut seurausta syytteen teonkuvauksessa mainitusta koirien pihalle päästämisestä ja sieltä karkaamisesta. Koirien karkaaminen on riidatonta.

Vaikka koirat ovat lähtökohtaisesti saaneet olla kytkemättöminä pihamaalla, A:n on tullut varmistua siitä, etteivät koirat pääse pihalta toisen alueelle. Huolellisuusarvioinnin kannalta merkityksellistä on tässä asiassa A:n menettely pihan aitaamisessa. Totean, että A on koirien pitäjänä tuntenut parhaiten koiriensa kyvyt ja luonteen. Hänellä on siten ollut parhaimmat edellytykset arvioida, millainen aitaus estää hänen koiriaan karkaamasta.

Alemmat oikeudet ovat katsoneet jääneen selvittämättä, mistä ja miten koirat ovat päässeet karkaamaan. Asiassa ei ole esitetty, että lumiolosuhteet olisivat olleet tekoaikaan erityiset tai muutakaan seikkaa, jota A:n ei ole voitu edellyttää ottavan huomioon, kun hän arvioinut koiriensa karkaamisen estävän aidan ominaisuuksia.

Edellä mainituilla perusteilla A on syytteessä tarkoitetussa tilanteessa menetellyt huolimattomasti ja hänen syykseen on luettava metsästyslain säännösten rikkominen.

Vahingonteon osalta olen enemmistön kanssa samaa mieltä siitä, että syyte on hylättävä, koska A:n ei käsillä olleissa olosuhteissa ole tullut pitää vähintään varsin todennäköisenä, että koirat karkaavat pihalta, menevät poroaitaukselle ja aiheuttavat poron loukkaantumisen.

Äänestyksen lopputulos huomioon ottaen velvollisena lausumaan vahingonkorvauksesta ilmoitan olevani siitä samaa mieltä Korkeimman oikeuden enemmistön kanssa.