KKO:2025:36

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kanne ja vastaus Helsingin käräjäoikeudessa

A vaati kanteessaan, että jakeluverkonhaltija B Oy velvoitetaan palauttamaan A:n sille maksamat perusteettomat suoritukset 408,46 euroa (sisältäen perintäkuluja 76,28 euroa) viivästyskorkoineen.

Kanteen mukaan A oli tehnyt marraskuussa 2017 puhelimitse sopimuksen sähkön myyjän C Oy:n kanssa sähköenergian ostamisesta sekä omaan asuntoonsa että puolisonsa D:n nimissä D:n omistamalle kesäasunnolle. A oli sopinut puhelun aikana sähkön myyjän C Oy:n kanssa ainoastaan sähköenergian ostamisesta, ei sähkönsiirrosta. Myöhemmin oli käynyt ilmi, että B Oy oli yksipuolisella ilmoituksella päättänyt D:n ja B Oy:n välillä ennestään olleen sähkönsiirtoa koskevan sopimuksen (sähköverkkosopimus) ja siirtänyt sopimuksen A:n nimiin. A on kiistänyt tehneensä puhelunsa yhteydessä sopimusta B Oy:n kanssa.

A oli saanut tiedon sopimuksen siirrosta vieraillessaan sanotulla D:n kesäasunnolla 10.5.2018, jolloin D oli löytänyt postilaatikostaan useita A:lle osoitettuja sähkönsiirtolaskuja, niihin kohdistuvia maksumuistutuksia ja perintäkirjeitä. A oli saanut tuolloin tiedokseen myös sopimusvahvistuksen, josta hän oli reklamoinut B Oy:lle.

A:n ei pitänyt maksaa sähkönsiirrosta, koska sopimusta ei ollut syntynyt A:n ja B Oy:n välillä. A ei voinut olla vastuussa kolmannen osapuolen eli C Oy:n virheen vuoksi aiheutuneista sähkönsiirron kustannuksista. Vastaaja oli uhannut A:ta sähköjen katkaisemisella. A:lle ei ollut annettu ennen sähkönsiirron aloittamista kuluttajansuojalain mukaisia etämyynnissä edellytettyjä tietoja.

A katsoi, ettei ollut vastuussa myöskään perintäkuluista, koska laskut oli lähetetty muuhun kuin väestörekisteriin merkittyyn A:n osoitteeseen, eikä hän ollut saanut laskuja tiedokseen voidakseen niistä reklamoida. B Oy oli laiminlyönyt hyvän perintätavan ryhtyessään perimään perusteetonta saatavaa.

B Oy kiisti kanteen ensisijaisesti väärään vastaajaan kohdistettuna ja toissijaisesti perusteettomana.

A:n irtisanottua tai valtuutettua C Oy:n irtisanomaan A:n puolison D:n B Oy:n kanssa tekemän sähköntoimitussopimuksen oli C Oy ilmoittanut B Oy:lle, että A oli uusi asiakas ja tämän osoite oli käyttöpaikan osoite. B Oy:llä ei ollut syytä epäillä ilmoituksen oikeellisuutta. Ongelma tuli selvittää A:n ja uuden sähkönmyyntiyhtiö C Oy:n välillä. Oikea vastaaja oli C Oy.

B Oy oli joka tapauksessa toiminut sähkömarkkinalain ja sen nojalla annettujen säädösten sekä niiden pohjalta laaditun Sähkön vähittäismarkkinoiden menettelytapa- ja sanomaliikenneohjeen sekä alan käytännön mukaisesti. Sopimus A:n ja B Oy:n välillä oli syntynyt, kun sopimusvahvistus oli lähetetty käyttöpaikan osoitteeseen. Sopimuksen syntymisestä ei ollut reklamoitu kohtuullisessa ajassa. Samaa sähkön käyttöpaikkaa koskeva sähköenergian myyntisopimus ja verkkosopimus tulee olla samalla asiakkaalla. A oli velvollinen maksamaan verkkosopimuksesta aiheutuneet velvoitteet.

Käräjäoikeuden tuomio 10.7.2020 nro 20/41120

Käräjäoikeus katsoi, että A:n ja B Oy:n välillä ei ollut sopimussuhdetta eikä A ollut velvollinen suorittamaan sähkönsiirrosta aiheutuneita kustannuksia B Oy:lle.

Käräjäoikeus hyväksyi kanteen ja velvoitti B Oy:n palauttamaan A:lle tämän vaatimat perusteettomat suoritukset korkoineen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Katriina Luhtanen

Helsingin hovioikeuden tuomio 6.9.2022 nro 1186

B Oy valitti hovioikeuteen ja vaati, että kanne hylätään.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että B Oy oli oikea vastaaja asiassa ja että A:n ja B Oy:n välille ei ollut näytetty syntyneen sitovaa sopimusta sen paremmin A:n nimenomaisesti tai konkludenttisesti antaman valtuutuksen nojalla kuin vailla tällaista valtuutusta. Sillä, että A oli reagoinut B Oy:n toimittamaan sopimusvahvistusilmoitukseen vasta huomautusajan jälkeen, ei ollut merkitystä, kun ilmoitus oli lähetetty A:n puolison kesäasunnon osoitteeseen. Kun B Oy oli ilmoittanut katkaisevansa sähköt kesäasunnolta, jollei laskuja makseta, ei se, että A oli maksanut laskut, osoittanut, että A olisi toimillaan jälkikäteen hyväksynyt sopimuksen. A:lle ei ollut syntynyt sopimusperusteista maksuvelvollisuutta B Oy:tä kohtaan.

A:n kanteen perustuessa siihen, että hän oli maksanut B Oy:n laskut ilman, että laskuille olisi ollut peruste ja että B Oy:n tuli palauttaa saamansa maksu, hovioikeus katsoi A:n tosiasiallisesti vaatineen perusteettoman edun palauttamista.

Edellytyksiä perusteettoman edun palautukselle oli oikeuskirjallisuudessa vakiintuneen käsityksen mukaan kolme: edun syntyminen, edun perusteettomuus ja hyötyminen toisen kustannuksella eli edun ja sitä vastaavan menetyksen syy-yhteys.

A oli riidattomasti maksanut sähkönsiirrosta käyttökohteeseen, mistä B Oy oli saanut vastaavan summan. B Oy:lle oli siten syntynyt etu, joka oli syy-yhteydessä A:n menetykseen.

A oli kertomansa mukaan ollut koko ajan ja näin ollen myös laskut maksaessaankin siinä käsityksessä, että sopimusta B Oy:n kanssa ei ollut syntynyt. Oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä oli katsottu, että maksulla voi olla peruste, vaikka siihen liittyvä sopimus todettaisiin pätemättömäksi. Maksulla voitiin pyrkiä myös siihen, että vastapuoli tekee jonkin konkreettisen toimen. Jos maksulla on saatu aikaan se hyöty, mitä tavoitellaan, suoritus ei ollut perusteeton.

Tässä tapauksessa A oli kanteen mukaan laskujen maksamisella pyrkinyt nimenomaisesti siihen, että sähköntoimitus hänen puolisonsa kesäasunnolle olisi jatkunut. Laskujen maksamisen ei ollut edes väitetty perustuneen erehdykseen tai väärinkäsitykseen.

Sähköntoimitus käyttökohteeseen oli jatkunut, joten maksun suorittamisella oli saavutettu tavoiteltu hyöty. Maksu ei näin ollen ollut ollut perusteeton B Oy:n ja A:n välisessä suhteessa.

Asiassa ei ollut väitettykään, että maksu olisi tapahtunut olosuhteissa, joissa se olisi voitu katsoa oikeustoimena pätemättömäksi esimerkiksi pakottamisen, kiskonnan tai kunnianvastaisen ja arvottoman menettelyn seurauksena. Vaikka sähkön toimituksessa oli kysymys välttämättömyyshyödykkeestä, hovioikeus katsoi, ettei sähkön katkaisemisella uhkaaminen ollut vallinneissa olosuhteissa rinnastettavissa edellä mainittuihin menettelyihin, eikä sellaista kantaja ollut edes väittänyt.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi kanteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Tarja Raiskinen ja Nina Wilkman sekä asessori Pekka Pöyhönen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A toisti kanteessaan esittämänsä vaatimukset.

B Oy vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Tausta

1. A ja sähkönmyyntiyhtiö C Oy:n edustaja olivat marraskuussa 2017 puhelimitse neuvotelleet sähköenergian myynnistä kolmeen käyttöpaikkaan. Aikaisemmista näitä käyttöpaikkoja koskevista sähköenergian myyntiä koskevista sopimuksista (sähkönmyyntisopimuksista) yksi oli ollut A:n nimissä ja kaksi hänen aviopuolisonsa D:n nimissä. C Oy oli puhelinkeskustelun perusteella siirtänyt kaikki sähkönmyyntisopimukset yksin A:n nimiin. A oli jälkikäteen hyväksynyt D:n kesäasuntoa koskevan sähkönmyyntisopimuksen siirron nimiinsä, mutta on kiistänyt irtisanoneensa D:n ja sähkönsiirtoyhtiö B Oy:n välillä voimassa ollutta kesäasuntoa koskevaa sähköverkkosopimusta ja tehneensä tätä korvaavaa verkkosopimusta.

2. Edellä mainitun neuvottelun jälkeen C Oy oli lähettänyt B Oy:lle sähkökaupan sanomaliikennettä koskevaan sääntelyyn ja ohjeistukseen perustuvan ilmoituksen, jonka perusteella B Oy oli olettanut, että sen ja D:n välillä ennestään voimassa ollut sähköverkkosopimus oli irtisanottu ja että A oli omissa nimissään tehnyt yhtiön kanssa uuden sähköverkkosopimuksen. Tämän käsityksen pohjalta B Oy oli usean kuukauden ajan toimittanut sähkönsiirtopalvelua D:n kesäasunnolle ja laskuttanut palvelusta A:ta. A oli kertomansa mukaan saanut tiedon yhtiön kesäasunnolle lähettämistä sopimusvahvistuksesta ja laskuista vasta keväällä 2018. A:n mukaan hän oli tällöin esittänyt reklamaation B Oy:lle ja katsonut, ettei hän ollut sähkönsiirtosopimuksessa osapuolena. Koska B Oy oli uhannut katkaista sähköntoimituksen, A oli kuitenkin maksanut sähkönsiirtolaskut.

3. A on kanteessaan vaatinut, että B Oy velvoitetaan palauttamaan A:n sille sähkönsiirrosta maksamat perusteettomat suoritukset 408,46 euroa, johon on sisältynyt perintäkuluja 76,28 euroa, viivästyskorkoineen. A on katsonut, ettei hänen ollut pitänyt maksaa sähkönsiirtopalvelusta, koska hänen ja B Oy:n välille ei ollut syntynyt palvelun toimittamista koskevaa sähköverkkosopimusta. B Oy on kiistänyt kanteen katsoen, että osapuolten välillä oli syntynyt pätevä sopimus, johon perustuvat velvoitteet A oli velvollinen maksamaan.

4. Käräjäoikeus on katsonut, ettei osapuolten välille ollut syntynyt sopimussuhdetta eikä A ollut ollut suoritusvelvollinen B Oy:lle. B Oy on velvoitettu palauttamaan A:n perusteetta maksamat laskusaatavat ja perintäkulut viivästyskorkoineen.

5. Hovioikeus on käräjäoikeuden tavoin katsonut, ettei B Oy:n ja A:n välillä ollut syntynyt sähkönsiirtoa koskevaa sopimusta. Hovioikeus on edelleen arvioinut kannevaatimuksia perusteettoman edun palautusedellytysten pohjalta. Hovioikeuden mukaan A oli laskujen maksamisella pyrkinyt nimenomaisesti siihen, että sähkön toimitus hänen puolisonsa omistamalle kesäasunnolle jatkuisi. Kun näin oli tapahtunut, maksuilla oli saavutettu tavoiteltu hyöty, eivätkä maksut hovioikeuden mukaan olleet B Oy:n ja A:n välisessä suhteessa perusteettomia. Hovioikeus on sen vuoksi kumonnut käräjäoikeuden tuomion ja hylännyt kanteen.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

6. Korkeimmassa oikeudessa on A:n valituksesta kysymys siitä, onko B Oy velvollinen palauttamaan A:n tekemät maksusuoritukset. B Oy:n vastauksessaan esittämän johdosta asiassa on kuitenkin ensin arvioitava sitä, onko kanne kohdistettu väärään vastaajaan, ja sitä, onko A:n ja B Oy:n välille syntynyt sitova sopimus sähkönsiirrosta (sähköverkkosopimus).

B Oy:n vastaaja-asemaa koskeva väite ja sopimuksen syntyminen

7. B Oy on vaatinut kanteen hylkäämistä sillä perusteella, että kanne olisi tullut kohdistaa A:n sopimuskumppaniin C Oy:hyn, joka oli ilmoittanut uuden sähköverkkosopimuksen syntymisestä B Oy:lle ja joka oli oikea vastaaja asiassa. Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden ratkaisun, jonka mukaan B Oy:hyn kohdistuvaa kannetta ei tule tällä perusteella hylätä, koska kanteessa on kysymys siitä, onko B Oy velvollinen kanteessa vedotuilla perusteilla maksamaan A:n B Oy:lle maksaman summan takaisin A:lle.

8. Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden tuomion perustelut ja lopputuloksen myös siltä osin kuin hovioikeus on katsonut, ettei A:n ja B Oy:n välillä ollut syntynyt sitovaa sopimusta. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että B Oy ei ole näyttänyt A:n ilmaisseen tahtoaan sitoutua yhtiön kanssa tehtävään sähköverkkosopimukseen. Näyttämättä on lisäksi jäänyt, että A olisi toiminut D:n valtuuttamana tämän nimissä olleen sähköverkkosopimuksen irtisanomiseksi ja että A olisi valtuuttanut C Oy:n irtisanomaan D:n sähköverkkosopimuksen ja tekemään uuden sähköverkkosopimuksen B Oy:n kanssa omiin nimiinsä.

A:n tekemien suoritusten palauttamista koskeva vaatimus

9. Korkein oikeus on edellä hyväksynyt hovioikeuden ratkaisun, jonka mukaan verkkosopimusta B Oy:n ja A:n välillä ei ole katsottu syntyneen. Sähkönsiirtoon perustuvien maksujen laskuttamiseen A:lta ei ole siten ollut sopimuksen nojalla perustetta, eikä sanottuja maksuja olisi voitu laillisesti A:lta periä.

10. A on B Oy:n vetoamassa sopimusjärjestelyssä ollut kuluttajan asemassa. Kuluttajansuojaoikeudessa noudatetaan pääsääntöä, jonka mukaan tilaamattomista suorituksista ei, saadusta hyödystä huolimatta, tarvitse maksaa (ks. kuluttajansuojalain 8 luvun 6 §:n perustelut HE 360/1992 vp s. 83). Kuluttajansuojalain 6 luvun 14 §:ssä säädetään kuluttajan oikeudesta peruuttaa koti- tai etämyyntisopimus, luvun 17 §:ssä suoritusten palauttamisesta peruuttamistapauksessa ja 19 §:ssä ennen peruuttamista suoritetusta palvelusta maksettavasta korvauksesta. Viimeksi mainitun säännöksen 2 momentin mukaan kuluttajalla ei ole maksuvelvollisuutta peruuttamisaikana kokonaan tai osittain suoritetusta palvelusta, jos elinkeinonharjoittaja on laiminlyönyt antaa hänelle 9 §:n 1 momentin 10 tai 12 kohdassa tarkoitetut tiedot tai jos elinkeinonharjoittaja on aloittanut sopimuksen täyttämisen peruuttamisaikana ilman 15 §:n 1 momentissa tarkoitettua kuluttajan nimenomaista pyyntöä.

11. Unionin tuomioistuin on tuomiossaan 17.5.2023, DC (Peruuttaminen sopimussuorituksen jälkeen), C-97/22, EU:C:2023:413 tulkinnut kuluttajan oikeuksista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/83/EU (kuluttajaoikeusdirektiivi) 14 artiklan 4 kohdan a alakohdan i alakohtaa ja 5 kohtaa perusteettoman edun palauttamista koskevan periaatteen valossa katsoen johtopäätöksenään, että niissä vapautetaan kuluttaja velvollisuudesta maksaa muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehdyn sopimuksen perusteella suoritetut palvelut, jos elinkeinonharjoittaja ei ole toimittanut kuluttajalle kyseisen 14 artiklan 4 kohdan a alakohdan i alakohdassa tarkoitettuja tietoja ja jos kuluttaja on käyttänyt peruuttamisoikeuttaan kyseisen sopimuksen täyttämisen jälkeen.

12. Elinkeinonharjoittajan oikeutta vaatia kuluttajaa suorittamaan vastiketta tämän saamasta suorituksesta kuluttajan saamaan perusteettomaan etuun vedoten on siten määrätyin edellytyksin voitu kuluttajansuojasääntelyssä rajoittaa.

13. Kysymys ei nyt kuitenkaan ole sanotussa unionin tuomioistuimen tuomiossa esillä olleeseen pääasiaan suoraan rinnastettavasta tilanteesta eli siitä, onko elinkeinonharjoittajalla oikeus periä A:lta vastiketta toimittamastaan verkkopalvelusta, vaan siitä, onko A:lla, joka on sanotut maksut edellä selostetuin tavoin ja edellä kuvatussa tarkoituksessa suorittanut, oikeus saada niitä vastaava määrä takaisin B Oy:ltä.

14. Oikeudessamme voimassa olevan yleisen periaatteen mukaisesti sopimuksen pätemättömäksi toteaminen saa aikaan palautusvelvollisuuden, jos suoritukset on ehditty tehdä joko kokonaan tai osittain. Tässä tapauksessa A on huolimatta siitä, että hän on pitänyt B Oy:n vaatimuksia perusteettomina, kuitenkin tarkoituksellisesti tehnyt kanteessa tarkoitetut suoritukset saadakseen tilaamaansa sähköä toimituspaikalle. Tehdyn vastasuorituksen laadun vuoksi suoritusten vastavuoroinen palauttaminen ei tässä tapauksessa ole mahdollista. Korkein oikeus katsoo, että kyseisten suoritushetkellä riidanalaisia saatavia koskeneiden suoritusten palauttamiseen ei voida velvoittaa yksin sillä perusteella, että B Oy:llä ei ole ollut A:lta pätevää saamisoikeutta ja vaaditut saatavat on sittemmin todettu perusteettomiksi, vaan A:n kannevaatimusta on tässä tilanteessa perusteltua hovioikeuden tavoin arvioida myös perusteettoman edun palautusta koskevan yleisen siviilioikeudellisen periaatteen pohjalta. Kysymys on tällöin keskeisesti sen arvioinnista, onko B Oy:n A:n suoritusten myötä saama taloudellinen etu ollut perusteeton vai voidaanko varallisuudensiirron katsoa perustuneen sellaiseen oikeusperusteeseen, että edellytyksiä suoritusten palauttamiseen ei ole.

Sähköverkkopalvelua koskevat maksut

15. A:n mukaan hän oli C Oy:n edustajan kanssa marraskuussa 2017 käymässään puhelinkeskustelussa toiminut paitsi omasta myös aviopuolisonsa D:n puolesta alkuperäisenä tarkoituksenaan tehdä tämän nimissä uusi sähkönmyyntisopimus D:n kesäasunnolle. A on sittemmin hyväksynyt sen, että uusi sähkönmyyntisopimus kyseiseen käyttöpaikkaan oli vastoin hänen alkuperäistä tarkoitustaan tehty hänen itsensä nimiin. A ei kuitenkaan ole hyväksynyt sitä myöhemmin tietoonsa tullutta seikkaa, että myös kesäasuntoa koskeva sähköverkkosopimus oli siirretty hänen nimiinsä. D:n nimissä ennestään ollut sähköverkkosopimus oli B Oy:lle syntyneen oletuksen perusteella irtisanottu samalla sähkönmyyntisopimuksen kanssa sekä siirretty A:n nimiin ilman tämän tai D:n suostumusta ja siten oli syntynyt tilanne, jossa B Oy oli toimittanut sähkönsiirtopalvelua D:n kesäasunnolle ilman voimassa olevaa sähköverkkosopimusta, ja sähkönsiirrosta oli laskutettu A:ta.

16. A oli kertomansa mukaan tehnyt kanteessa vaaditut suoritukset sen jälkeen, kun B Oy oli hänen kyseenalaistettuaan vaatimusten perusteen uhannut katkaista sähköntoimituksen kesäasunnolle, jos laskuja ei makseta. A:n Korkeimmassa oikeudessa esittämän mukaan sähköntoimitus kesäasunnolle oli myös katkaistu. A on katsonut, ettei hän ole saanut tekemistään suorituksista itselleen hyötyä, koska käyttöpaikan on omistanut hänen puolisonsa.

17. Korkein oikeus toteaa, että D ei ole nimissään olleen sähköverkkosopimuksen irtisanomisen jälkeen ollut sopimusperusteisesti vastuussa sähkönsiirtomaksujen suorittamisesta. Toisaalta myöskään A:lla ei edellä todetuin tavoin ole ollut velvollisuutta sanottujen maksujen suorittamiseen.

18. Kesäasunnolle on kohdassa 15 tarkoitetun sopimusjärjestelyn perusteella toimitettu sähköenergiaa A:n nimissä olleen sähkönmyyntisopimuksen ja sähköverkkosopimuksen nojalla. A:n lausumista ilmenee, että hän on ollut tietoinen siitä, että sähkön toimittaminen edellyttää voimassa olevaa sähköverkkosopimusta, joskin hän on esittänyt, että kenelläkään ei ole ollut voimassa olevaa sähköverkkosopimusta kesäasunnolle. A on sähkönsiirtopalvelun laskutusta koskevat suoritukset B Oy:lle tehdessään pitänyt niitä perusteettomina sillä perusteella, että sähköverkkosopimus oli virheellisesti siirretty hänen nimiinsä. A oli laskujen maksamisella pyrkinyt siihen, että sähköntoimitus olisi jatkunut, eikä hänellä ilmoituksensa mukaan ollut ollut muuta vaihtoehtoa kuin suorittaa maksut. Hän ei siten ollut tehnyt suorituksia erehdyksessä. Suoritukset ovat niihin sisältyneitä perintäkuluja lukuun ottamatta määrältään riidattomasti vastanneet sen sähkönsiirtopalvelun hintaa, jonka B Oy oli kiinteistölle toimittanut.

19. Edellä kohdissa 10–12 todetuin tavoin kuluttaja voi kuluttajansuojasääntelyn nojalla muun ohella etämyyntitilanteissa saada suojaa elinkeinonharjoittajan perusteettoman edun palauttamiseen perustuvilta vaatimuksilta, ja elinkeinonharjoittajalle on voitu asettaa velvollisuus palauttaa saamansa suoritukset vastaavasti kuin alun perin tehottoman sopimuksen kyseessä ollen.

20. Korkein oikeus toteaa, että kuluttajan suojaksi elinkeinonharjoittajalle säädetty velvollisuus antaa ennen sopimuksen tekoa tietoja muun muassa peruuttamisoikeudesta on perustavanlaatuisen tärkeä kuluttajalle. Ennakkoon annetut tiedot mahdollistavat sen, että kuluttaja voi tehdä riittävien tietojen perusteella päätöksen kyseisen sopimuksen tekemisestä tai tekemättä jättämisestä (esim. DC-tuomio, 26 kohta).

21. Kuluttajan suojaksi kuluttajansuojalain 6 luvussa säädetyn peruuttamisoikeuden merkitystä arvioidessaan Korkein oikeus toteaa, että A:n, joka oli hyväksynyt sähköenergian toimittamista koskevan sopimuksen itseään sitovaksi, palautettavaksi vaatimat suoritukset on tehty tarkoituksin, että sähkön toimitus D:n kiinteistölle jatkuisi. Kun A:n tarkoituksena elinkeinonharjoittajan toimittamat tiedot saatuaan on ollut sähkön toimituksen jatkuminen, tilannetta ei voida rinnastaa tilanteeseen, jossa kuluttaja haluaa käyttää oikeuttaan peruuttaa sopimus. Peruuttamisoikeuttaan käyttäessään kuluttaja ei halua sopimukseen perustuvien toimitusten jatkuvan. A:n suoritusten palautettavuutta ei siten tässä tilanteessa ole perusteltua rinnastaa tilanteeseen, jossa kysymys olisi ollut A:n vastikkeen maksamiseksi sopimuksen perusteella tekemistä suorituksista ja niiden palauttamisesta peruuttamisoikeutta käytettäessä.

22. Johtopäätöksenään Korkein oikeus katsoo siltä osin kuin suoritus on koskenut B Oy:n toimittamastaan sähkönsiirtopalvelusta perimää vastiketta, että B Oy:n ei voida katsoa saaneen A:n tekemän suorituksen myötä perusteetonta etua siihen nähden, että suorituksen nimenomaisena tarkoituksena on ollut sähkön toimituksen jatkuminen. Tässä tilanteessa peruuttamisoikeutta koskeva kuluttajansuojasääntely ei tule sovellettavaksi eikä siten anna aihetta arvioida suoritusten palauttamisvelvollisuutta toisin.

Perintäkulut

23. Siltä osin kuin A:n suoritukseen on sisältynyt B Oy:n vaatimia perintäkuluja A on katsonut, että B Oy on toiminut vastoin hyvää perintätapaa ryhtyessään perimään perusteetonta saatavaa. Hän on lisäksi vedonnut siihen, että B Oy oli lähettänyt laskut väärään osoitteeseen, minkä vuoksi A ei ollut voinut ajoissa reklamoida niistä. A on katsonut, ettei hän ollut vastuussa perintäkuluista, vaikka hänen katsottaisiin tulleen sidotuksi sähköverkkosopimukseen.

24. Velallisen velvollisuudesta korvata perintäkulut säädetään laissa saatavien perinnästä (perintälaki). Lain 10 §:n 1 momentin mukaan velallisen on korvattava perinnästä velkojalle aiheutuvat kohtuulliset kulut. Pykälän 3 momentti sisältää säännökset tilanteista, joissa velallinen ei hyvän perintätavan rikkomisen vuoksi tai muusta syystä kuitenkaan ole velvollinen korvaamaan perintäkuluja. Lain 4 b §:n 1 momentista ilmenevän pääsäännön mukaan perintää ei saa jatkaa, jos velallinen kiistää maksuvelvollisuutensa.

25. Ratkaisusta KKO 2012:19 (kohta 7) ilmenevin tavoin perintäkulujen korvaamisvelvollisuus ei ole perinnän kohteena olevasta velasta riippumaton itsenäinen velvoite, vaan sen perusteena on sanottu velkasuhde. Kun B Oy:llä ei ole ollut perustetta periä A:lta väitettyyn sähköverkkosopimukseen perustuvia saatavia, A ei ole ollut vastuussa B Oy:lle myöskään perinnästä aiheutuneista kustannuksista.

26. Korkein oikeus katsoo, että B Oy:n A:n suorituksen myötä saaman edun perusteettomuutta arvioitaessa korvaus sähkönsiirtomaksujen perinnästä aiheutuneista kustannuksista eroaa yhtiön olettaman sopimuksen perusteella toimittamasta palvelusta vaatimasta vastikkeesta. Vaikka perintälaissa tarkoitettu perintäkulukin on laissa tarkoitetuin tavoin korvausta velkojalle aiheutuneista kustannuksista, tällainen kustannus johtuu sopimuksen oletetusta rikkomisesta ja sen saattamisesta perittäväksi. Koska B Oy:llä ei ole ollut perustetta saada A:lta korvausta väitetyn saatavansa perimisestä aiheutuneista kustannuksista, yhtiön voidaan katsoa näiltä osin saaneen A:n suoritusten myötä perusteetonta etua, jonka se on velvollinen palauttamaan A:lle.

27. A on vaatinut, että B Oy velvoitetaan maksamaan palautettavaksi vaaditulle määrälle viivästyskorkoa 11.7.2018 lukien. B Oy on kiistänyt A:n vaatimukset kokonaisuudessaan. Korkein oikeus toteaa, että selvitystä siitä, millä perusteella viivästyskorkoa on vaadittu sanotusta päivästä lukien, ei ole esitetty. Kanteessa vaaditussa suorituksessa on kysymys velasta, jonka eräpäivää ei ole sitovasti ennalta määrätty.

28. Jollei eräpäivää ole velallista sitovasti ennalta määrätty, viivästyskorkoa on korkolain 6 §:n 1 momentin nojalla maksettava siitä lähtien, kun 30 päivää on kulunut siitä päivästä, jona velkoja lähetti velalliselle laskun tai muutoin vaati määrätyn rahamäärän suorittamista. Velallinen ei kuitenkaan ole velvollinen maksamaan viivästyskorkoa ajalta ennen laskun tai vaatimuksen saapumista hänelle.

29. Asiassa ei ole selvitetty, että suoritusta olisi edellä mainitun säännöksen mukaisesti vaadittu B Oy:ltä 11.7.2018 tai aiemmin. A:lla ei tämän vuoksi ole oikeutta viivästyskorkoon vaatimastaan ajankohdasta lukien. Korkolain 9 §:n mukaan lain 6 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa viivästyskorkoa on kuitenkin maksettava viimeistään siitä päivästä, jona velan maksua koskeva haaste annettiin velalliselle tiedoksi. Viivästyskorko perintäkuluille on siten määrättävä maksettavaksi haasteen tiedoksiannosta alkaen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan. B Oy velvoitetaan palauttamaan A:lle hänen yhtiölle maksamansa 76,28 euron perintäkulut korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 2.4.2019 lukien.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Juha Mäkelä, Eva Tammi-Salminen, Alice Guimaraes-Purokoski ja Kaarlo Hakamies (eri mieltä). Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Hakamies: Olen samaa mieltä enemmistön kanssa perustelujen kohdista 1–12. Sen jälkeen lausun seuraavaa:

A on vedonnut siihen, ettei B Oy ole toiminut kuluttajansuojalain mukaisesti, koska yhtiö on muun ohella rikkonut tietojenantovelvollisuuttaan etämyynnissä. Katson, että B Oy:n ja A:n oikeuksia ja velvollisuuksia on arvioitava tapahtuma-aikana voimassa olleiden sähkömarkkinalain 88 §:n ja toisaalta kuluttajansuojalain 6 luvun kotimyyntiä ja etämyyntiä koskevien normien perusteella siltäkin osin, kun kysymys on A:n oikeudesta saada maksamansa rahamäärä takaisin B Oy:ltä.

Unionin tuomioistuin on tuomiossaan DC (peruuttaminen sopimussuorituksen jälkeen) C-97/22, 17.5.2023, kohta 29 arvioinut, oliko kuluttajan saama varallisuuden lisäarvo ristiriidassa perusteettoman edun kieltoa koskevan periaatteen kanssa. Tuomioistuin on korostanut kuluttajansuojan korkeaa tasoa. Kuten tuomiosta ilmenee, kuluttaja ei ole velvollinen maksamaan saamastaan palvelusta siinäkään tapauksessa, että hän käyttää peruuttamisoikeuttaan vasta palvelun suorittamisen jälkeen, mikäli elinkeinonharjoittaja on laiminlyönyt peruuttamisoikeutta koskevan tietojenantovelvollisuutensa. Katson, että perusteettoman edun palauttamista koskevia kansallisia periaatteita ei voida soveltaa tällaisissa olosuhteissa kuluttajan tappioksi silloinkaan, kun kuluttaja on elinkeinonharjoittajan painostuksesta suorittanut maksun.

Asiassa esitettyjen sopimusasiakirjojen perusteella katson selvitetyksi, että B Oy ei ole antanut A:lle pysyvällä tavalla tietoja peruuttamisoikeuden käyttämisestä ja että sopimuksen peruuttamisoikeus on ollut auki vielä siinä vaiheessa, kun A on ilmoittanut yhtiölle kantansa, ettei heidän välillään ollut sitovaa sopimusta. B Oy elinkeinonharjoittajana on myös aloittanut sopimuksen täyttämisen peruuttamisaikana ilman A:n nimenomaista pyyntöä. Edellä perustelujen kohdassa 10 mainittujen kuluttajansuojalain säännösten perusteella kuluttajan asemassa olleella A:lla ei sen vuoksi ole ollut velvollisuutta maksaa korvausta saamastaan hyödystä. Sitä vastoin B Oy:llä olisi näissä olosuhteissa ollut lähtökohtaisesti velvollisuus palauttaa A:lta saamansa suoritukset viivytyksettä. Tässä tapauksessa A on maksanut perityt maksut vasta sen jälkeen, kun B Oy on oikeudettomasti ainakin uhannut sähkönsiirron katkaisemisella kiinteistölle siitäkin huolimatta, että A on kiistänyt maksuvelvollisuutensa. Kun perusteettoman edun palauttamista koskevia periaatteita ei voida soveltaa näissä olosuhteissa A:n vahingoksi, ei asian arvioinnissa ole merkitystä sillä, että A on riitatilanteessa suorittanut maksut.

Koska B Oy:llä ei ole ollut perustetta saada A:lta korvausta sähkönsiirtopalveluista, katson, että yhtiö on kuluttajansuojalain 6 luvun 17 §:n 3 momentin (1211/2013) nojalla velvollinen palauttamaan A:lle hänen maksamansa suoritukset perintäkuluineen kokonaisuudessaan laillisine korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien.