KKO:2025:35

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Tausta

A ja B olivat olleet keskenään avoliitossa. Avoliiton aikana he olivat asuneet yhdessä omakotitalossa kiinteistöllä, johon yksin A:lla oli lainhuuto. Osapuolet olivat eronneet elokuussa 2018, jolloin B oli jäänyt asumaan kiinteistölle.

A:n ja B:n omaisuuden erottelua varten oli määrätty pesänjakaja. B oli vaatinut yhteisomistussuhteen vahvistamista kiinteistöön. Pesänjakaja oli 21.4.2023 hylännyt mainitun vaatimuksen. Pesänjakajan toimittama omaisuuden erottelu ei ollut vielä lainvoimainen, sillä B oli moittinut sitä.

Kanne ja vastaus Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa

A vaati, että B velvoitetaan heti häädön uhalla muuttamaan pois kiinteistöltä ja luovuttamaan sen A:n hallintaan. B ei ollut A:n kehotuksista huolimatta muuttanut pois A:n omistamalta kiinteistöltä.

B vaati kanteen hylkäämistä perusteettomana ja ainakin ennenaikaisena. Kiinteistöllä sijaitseva omakotitalo oli hankittu ja rakennettu yhteiseen lukuun tarkoituksin, että A ja B omistaisivat kiinteistön yhdessä. Pesänjakajan ratkaisu ei ollut vielä lainvoimainen. Poismuuttaminen olisi myös mahdotonta ja kohtuutonta B:n henkilökohtaiset olot huomioon ottaen.

Käräjäoikeuden tuomio 28.8.2023 nro 1012 2273

Käräjäoikeus hyväksyi kanteen ja velvoitti B:n heti häädön uhalla muuttamaan ja luovuttamaan kiinteistön A:n hallintaan.

Käräjäoikeus katsoi, että riippumatta siitä, miten B oli kiinteistön omistusoikeuden jakautumisen omakotitaloa rakennettaessa ja avoliiton aikana mieltänyt, kysymys oli sittemmin avopuolisoiden välillä toimitetussa erottelussa ratkaistu sillä tavoin, että kiinteistön omistaa yksin A. Yhteisomistussuhteen olemassaoloa koskevan väitteen taikka vaateen esittämisestä ei seurannut oikeutta sitä koskevan omaisuuden käyttämiseen haluamallaan tavalla. Näyttämättä oli jäänyt, että B:n kiinteistöllä asuminen olisi perustunut osapuolten väliseen sopimukseen. Edelleen selvää oli, että yksinomaan B:n esille tuomilla kohtuus- tai tarkoituksenmukaisuussyillä ei voitu perustaa oikeutta toisen omaisuuden vapaaseen käyttöön. B:llä ei näin ollen ollut osoitettu olevan laillista oikeutta asua A:n kiinteistöllä.

A:n kiinteistön hallinnan palauttamiseen tähtäävää kannetta ei ollut aihetta pitää ennenaikaisena sen vuoksi, että B oli ilmoittanut aikovansa moittia pesänjakajan ratkaisua.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Peter Arvidsson.

Turun hovioikeuden tuomio 24.6.2024 nro 436

B valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Hovioikeus totesi, että omaisuuden hallinta kuului lähtökohtaisesti sen omistajalle. A:lla oli kiinteistöön lainhuuto, mikä loi vahvan omistusolettaman. Hovioikeuden mukaan se, että yhteisomistussuhteen vahvistamista koskevan vaatimuksen ratkaiseminen kuului avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetun lain 7 §:n 2 momentin nojalla pesänjakajan toimivaltaan, ei suoraan tarkoittanut sitä, ettei häätöä koskevaa erilliskannetta voinut tutkia ennen omaisuuden jakoa. A oli kiinteistön lainhuudon perusteella ilmeisessä vastuussa kiinteistön kuluista. Siten A:lla oli oikeudellinen tarve saada häätöasiaan ratkaisu toimitusjaon vaiheista riippumatta.

Hovioikeus totesi lisäksi, että nyt kysymyksessä olevassa asiassa pesänjakaja oli jo hylännyt B:n vaatimuksen yhteisomistussuhteen vahvistamisesta kiinteistöön. Asiassa oli siten edellytykset todeta, ettei B:llä ollut oikeutta hallita kiinteistöä ja omakotitaloa. Koska A:lla oli oikeudellinen tarve saada asiassa ratkaisu, kanne ei ollut ennenaikainen sen vuoksi, että B oli moittinut pesänjakajan ratkaisua eikä pesänjakajan ratkaisu siten ollut saanut lainvoimaa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Nora Viikari, Tiina Hirvonen ja Elli Äärimaa.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

B:lle myönnettiin valituslupa.

B vaati valituksessaan ensisijaisesti, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja häätöä koskeva kanne hylätään ennenaikaisena. Toissijaisesti B vaati, että asia jätetään lepäämään siihen saakka, kunnes omaisuuden erottelua koskeva asia on lainvoimaisesti ratkaistu. Häätövaatimus oli joka tapauksessa kohtuuton.

A vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A ja B ovat olleet avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetussa laissa (jäljempänä avoliittolaki) tarkoitettuja avopuolisoita. Avoliiton aikana heidän yhteisenä kotinaan ollut omakotitalo on sijainnut kiinteistöllä, johon yksin A:lla on lainhuuto. Avoliitto on päättynyt elokuussa 2018. Tuolloin B on jäänyt kiinteistölle asumaan ja hän asuu siellä edelleen.

2. Kysymys sanotun kiinteistön omistusoikeudesta on ollut avoliittolain 7 §:n 2 momentin nojalla määrätyn pesänjakajan ratkaistavana B:n esitettyä omaisuuden erottelussa vaatimuksen yhteisomistussuhteen vahvistamisesta. Pesänjakaja on 21.4.2023 hylännyt mainitun vaatimuksen. Omistusoikeuskysymystä ei ole kuitenkaan vielä lainvoimaisesti ratkaistu, sillä B on nostanut omaisuuden erottelua koskevan moitekanteen käräjäoikeudessa, ja asian käsittely on edelleen kesken.

3. Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa A on vaatinut, että B velvoitetaan heti häädön uhalla muuttamaan pois kiinteistöltä ja luovuttamaan kiinteistö ja sillä sijaitseva omakotitalo A:n hallintaan. B on vastustanut vaatimusta ja vaatinut ensisijaisesti kanteen hylkäämistä ennenaikaisena. Käräjäoikeus on hyväksynyt A:n kanteen. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

4. B:n valituksen johdosta Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, mikä merkitys häätöasian ratkaisemisen kannalta on sillä, että kysymys kiinteistön omistusoikeudesta on saatettu pesänjakajan ratkaistavaksi, eikä asiaa ole vielä lainvoimaisesti ratkaistu.

Kysymys häätökanteen ennenaikaisuudesta

5. A ei ole nostamassaan häätökanteessa vaatinut omistusoikeuden vahvistamista kiinteistöön. Omistusoikeuskysymys on kuitenkin noussut esiin B:n esitettyä vastauksessaan väitteen kiinteistön yhteisomistuksesta. B on katsonut, että A:n kanne tulisi hylätä ennenaikaisena, koska pesänjakajan toimivaltaan kuuluvaa omistusoikeuskysymystä ei ole vielä ratkaistu lainvoimaisesti.

6. Oikeudessamme yleisesti noudatetun periaatteen mukaan tuomioistuimen on selvitettävä sen käsiteltävänä olevan asian ratkaisemisen edellyttämät ennakko- tai esikysymykset silloinkin, kun ennakkokysymys muutoin kuuluisi eri menettelyssä ratkaistavaksi (ks. KKO 2006:53, kohta 4).

7. Korkein oikeus katsoo, että asiassa riitautettu kysymys kiinteistön omistusoikeudesta on häätövaatimuksen esikysymys, johon tuomioistuimen tulee ottaa häätövaatimuksen ratkaisemiseksi kantaa. Yleisten prosessioikeudellisten periaatteiden mukaan tällainen esikysymystä koskeva ratkaisu ei saavuta oikeusvoimaa. Häätöasian perusteluissa esitetty kannanotto omistusoikeutta koskevaan kysymykseen ei siten sido pesänjakajaa hänen päättäessään omaisuuden erottelusta taikka tuomioistuinta mahdollisessa omaisuuden erottelun moitetta koskevassa asiassa.

8. A:lla on kanteessaan esittämillä perusteilla tarve saada hallinnan palauttamista koskeva häätöasiansa käsiteltyä tuomioistuimessa. Koska hallinnan palauttamista koskevan vaatimuksen tutkiminen ei kuulu pesänjakajan toimivaltaan, tähän arvioon ei vaikuta se, että kysymys kiinteistön omistusoikeudesta on omaisuuden erottelua koskevan asian vireillä ollessa vielä riitainen. Kanne ei siten ole ennenaikainen. Korkein oikeus katsoo, että tuomioistuimen on otettava kantaa kysymykseen kiinteistön omistusoikeudesta häätövaatimuksen esikysymyksenä.

9. Näin ollen ratkaistavaksi tulee kysymys siitä, onko häätövaatimus hyväksyttävä.

Häätövaatimuksen hyväksymisen aineelliset edellytykset

10. Varallisuusoikeudessa esineen omistajana pidetään sitä, jolla on esineeseen laillinen saanto. Lähtökohtaisesti omistusoikeus on sillä, jonka nimiin omaisuus on hankittu. Tämä nimiperiaatteeseen perustuva oletus, johon myös lainhuudon myöntäminen perustuu, voidaan kuitenkin riitauttaa, eikä kirjaamisviranomaisen ratkaisu sido tuomioistuinta. (Ks. KKO 2019:33, kohta 8).

11. Tässä tapauksessa saantona on ollut kiinteistönkauppa, jossa ostajana on ollut yksin A. A:lle on tällä perusteella myönnetty kiinteistöön myös lainhuuto, joka edellä todetun mukaisesti luo oletuksen omaisuuden omistajasta. Jotta myös B:tä voitaisiin pitää kiinteistön osaomistajana, hänen tulisi näyttää, että vastoin kauppakirjan merkintää kiinteistö ja kiinteistöllä sijaitseva omakotitalo on tarkoitettu hankkia puolisoiden yhteiseksi ja että A on toiminut kaupassa myös B:n lukuun. (Ks. vastaavasti KKO 2010:57, kohta 6 sekä KKO 2016:37, kohta 10).

12. B on väittänyt hänen ja A:n sopineen, että kiinteistön hankinta ja talon rakentaminen rahoitetaan puoliksi siten, että A vastaa osuudestaan ottamallaan pankkilainalla ja B tekemällään työllä. Osapuolten yhteisenä tarkoituksena oli omistaa kiinteistö yhdessä. B on katsonut tällä perusteella olevansa kiinteistön yhteisomistaja. A on kiistänyt väitteen.

13. Hovioikeus on otettuaan asiassa esitetyn näytön vastaan katsonut, ettei B:llä ole oikeutta hallita kiinteistöä ja sillä sijaitsevaa omakotitaloa. Korkein oikeus katsoo, ettei sillä ole B:n valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella aihetta arvioida asiaa toisin.

14. Siltä osin kuin B on katsonut, että häätövaatimus on kohtuuton, Korkein oikeus toteaa, että avoliittolakiin ei sisälly avioliittolain 24 §:n kaltaista sääntelyä, jonka perusteella kysymys asumisjärjestelyistä avoliiton aikaisessa yhteisessä kodissa voitaisiin saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi (ks. HE 37/2010 vp s. 18–19). Tällaisessa tilanteessa pelkästään yleisillä kohtuusväitteillä ei voida perustaa oikeutta toisen omaisuuden käyttöön vastoin omistajan tahtoa.

15. Edellä mainituilla perusteilla A on esittänyt häätövaatimuksensa hyväksymiseksi riittävän selvityksen omistusoikeudestaan kiinteistöön, eikä B ole osoittanut hänellä olevan muutoinkaan laillista oikeutta asua kiinteistöllä. Hänet on näin ollen määrättävä muuttamaan sieltä pois ja jättämään kiinteistö A:n hallintaan.

Asian jättäminen lepäämään

16. Edellä mainitut seikat ja asian lopputulos huomioon ottaen ei ole edellytyksiä jättää asiaa lepäämään.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mika Huovila, Lena Engstrand, Alice Guimaraes-Purokoski, Pasi Pölönen ja Kaarlo Hakamies. Esittelijä Sofia Aspelund.