KKO:2025:25

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kanne ja vastaus Helsingin käräjäoikeudessa

A vaati, että B Oyj (jäljempänä myös lentoyhtiö) velvoitetaan suorittamaan hänelle vakiokorvauksena lennon viivästymisestä 600 euroa korkoineen matkustajille heidän lennolle pääsynsä epäämisen sekä lentojen peruuttamisen tai pitkäaikaisen viivästymisen johdosta annettavaa korvausta ja apua koskevista yhteisistä säännöistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 261/2004 (jäljempänä asetus) nojalla. A:lla oli ollut varaus B Oyj:n lennolle Helsingistä Bangkokiin 25.3.2016. Lento oli peruutettu teknisen vian vuoksi ja toteutettu B Oyj:n varakoneella seuraavana päivänä. A:n saapuminen Bangkokiin oli viivästynyt noin 20 tuntia.

B Oyj vaati kanteen hylkäämistä. Lennon viivästymisen syynä oli ollut piilevä suunnitteluvirhe 5,5 kuukauden ikäisen Airbus A350 -tyyppisen lentokoneen polttoaineen määrämittausjärjestelmässä. Kyseinen vikatilanne oli ilmennyt juuri ennen lentoa polttoaineen tankkaamisen yhteydessä. Vikatilanne oli ollut uusi, eikä ohjeita sen korjaamiseksi ollut ollut nopeasti saatavissa. Lentokonevalmistajan tarkemmissa tutkimuksissa oli selvinnyt, että suunnitteluvirhe koski koko A350-laivastoa. Kyseessä olevan kaltainen piilevä suunnitteluvirhe oli asetuksen 5 artiklan 3 kohdan mukainen poikkeuksellinen olosuhde. B Oyj oli tehnyt lennon peruuttamisen estämiseksi kaikki toimenpiteet, joita siltä kohtuudella voitiin edellyttää.

Lisäksi B Oyj vaati, että A velvoitetaan korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut.

Käräjäoikeuden tuomio 2.4.2020 nro 20/17690

Käräjäoikeus katsoi asiassa tulleen näytetyksi, että B Oyj ei olisi kyennyt muutoin toimimalla estämään kyseistä piilevästä suunnitteluvirheestä johtuvaa vikaa ja siitä johtunutta lennon viivästymistä. Tästä ei kuitenkaan välttämättä seurannut, että kysymys olisi ollut asetuksessa tarkoitetusta poikkeuksellisesta olosuhteesta.

Lentokoneen valmistaja ei ollut ennen vian ilmenemistä ilmoittanut kyseistä konemallia käyttäville lentoyhtiöille, että konemallissa olisi lentoturvallisuuteen vaikuttava piilevä valmistusvika. Vian ilmettyä vika oli saatu korjattua, kun polttoainetankit oli tyhjennetty ja tankattu uudelleen. Tämän jälkeen kyseisellä lentokonemallilla lentämistä oli jatkettu useiden kuukausien ajan ennen kuin lopullinen ratkaisu vikaan oli saatu helmikuussa 2017.

Käräjäoikeus katsoi, että lentoyhtiön oli otettava toiminnassaan huomioon, että uusissa konemalleissa voi alkuvaiheessa esiintyä vikoja, joista lentoyhtiöllä tai lentokoneen valmistajalla ei ollut ennalta tietoa. Koska B Oyj oli ollut ensimmäisiä lentoyhtiöitä, joka oli ottanut käyttöön kyseisen lentokonetyypin, sen oli täytynyt varautua siihen, että se kohtaa tämänkaltaisia lentokoneen suunnittelu- ja valmistusvirheistä johtuvia vaikeasti ennakoitavia korjaustarpeita. Käräjäoikeus viittasi tältä osin myös lentomatkustajien korkean suojan tason tavoitteeseen ja siihen, että unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännössä oli katsottu tämän tavoitteen tärkeyden voivan oikeuttaa sen, että tietyille talouden toimijoille koituu huomattaviakin epäedullisia taloudellisia seurauksia.

Käräjäoikeus katsoi, että nyt kysymyksessä olevan vian kaltaiset piilevät viat kuuluvat lentoyhtiön tavanomaiseen toimintaan, koska viat ovat yhteydessä lentokoneen monimutkaiseen järjestelmään, jota käytetään äärimmäisissä olosuhteissa. Ainoastaan sillä perusteella, että lentokoneen valmistaja ei ollut virheen olemassaolosta tietämättömänä, uuden lentokonemallin osalta, antanut lentoyhtiölle ohjetta siitä, miten tällaisessa virhetilanteessa tuli toimia, ei voitu katsoa, että kyseessä olisi ollut sellainen poikkeuksellinen tapahtuma, joka ei liittynyt B Oyj:n tavanomaiseen toiminnan harjoittamiseen eikä ollut tämän tosiasiallisesti hallittavissa.

Käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että lennon peruuttaminen olisi johtunut asetuksen 5 artiklan 3 kohdan mukaisista poikkeuksellisista olosuhteista, joita ei olisi voitu välttää, vaikka kaikki kohtuudella edellytettävät toimenpiteet olisi toteutettu. Käräjäoikeus hyväksyi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Mirko Pennanen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 2.6.2022 nro 720

B Oyj valitti hovioikeuteen ja vaati kanteen hylkäämistä sekä A:n velvoittamista korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut. A vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä. Sen varalta, että valitus menestyisi, A vaati, että B Oyj velvoitettaisiin pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, koska asia oli oikeudellisesti epäselvä.

Hovioikeus totesi, ettei unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä ollut tyhjentävästi määritelty poikkeuksellisten olosuhteiden käsitettä eikä asetuksen johdanto-osan 14 perustelukappaleen näitä olosuhteita koskeva esimerkkiluettelo ollut tyhjentävä.

Hovioikeus katsoi, että kysymyksessä ei ollut sellainen vika, jonka B Oyj olisi voinut huolto- tai muilla ennakollisilla toimenpiteillä välttää. Myöskään sitä seikkaa, että kyse oli ollut uudessa konetyypissä ilmenneestä viasta, ei voitu pitää tässä tapauksessa merkityksellisenä.

Kyseinen polttoaineen määrämittausjärjestelmän vikaantuminen ei ollut liittynyt B Oyj:n toiminnan tavanomaiseen harjoittamiseen eikä luonteensa tai alkuperänsä vuoksi ollut ollut yhtiön tosiasiallisesti hallittavissa. Kyse oli ollut odottamattomasta lentoturvallisuuteen vaikuttavasta puutteesta. Näin ollen vikaa voitiin pitää asetuksen 5 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla poikkeuksellisena. Asetus tai sitä koskeva unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntö ei edellyttänyt sitä, että valmistajan ilmoitus piilevästä lentoturvallisuuteen vaikuttavasta viasta olisi annettava ennen lennon peruutusta tai viivästystä.

Hovioikeus katsoi näytetyksi, että B Oyj oli toteuttanut kaikki siltä kohtuudella edellytettävät toimenpiteet kyseisessä odottamattomassa ja lentoturvallisuuteen vaikuttavassa vikatilanteessa. Näistä toimenpiteistä huolimatta ei polttoaineen määrämittausjärjestelmän vikaantumista ollut voitu välttää.

Kun kyse oli siten ollut asetuksen 5 artiklan 3 kohdan mukaisesta poikkeuksellisesta olosuhteesta, jota ei ollut voitu välttää, vaikka B Oyj oli toteuttanut kaikki kohtuudella edellytettävät toimenpiteet, A ei ollut oikeutettu vaatimaansa korvaukseen lennon viivästymisestä. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja vapautti B Oyj:n korvausvelvollisuudesta.

Oikeudenkäyntikuluvastuun jakautumisen osalta hovioikeus totesi, että A oli lähtökohtaisesti velvollinen korvaamaan yhtiön kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Arvioidessaan sitä, oliko asiassa perusteet määrätä, että asianosaiset vastaisivat oikeudenkäyntikuluistaan, hovioikeus katsoi, ettei oikeudellisesta kysymyksestä ollut vallinnut sellaista epäselvyyttä, että A:lla olisi sen vuoksi ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin, vaan kyse oli ollut näytöllisestä epäselvyydestä. Näin ollen asiassa ei ollut perusteita määrätä, että B Oyj osaksi tai kokonaan vastaisi itse oikeudenkäyntikuluistaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n nojalla. Oikeudenkäyntiin johtanutta seikkaa, asianosaisten asemaa ja asian merkitystä kokonaisuutena arvioituaan hovioikeus katsoi, ettei A:n velvoittamista korvaamaan B Oyj:n oikeudenkäyntikulut myöskään voitu pitää kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuuttomana oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n nojalla. Hovioikeus velvoitti A:n korvaamaan B Oyj:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa vaaditun mukaisesti.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Virva Nyman ja Karita Lassila sekä asessori Inkeri Kuuskoski.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hyväksytään. Lisäksi A vaati, että B Oyj joka tapauksessa määrätään vastaamaan itse oikeudenkäyntikuluistaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n perusteella.

B Oyj vaati vastauksessaan, että valitus hylätään. Lisäksi B Oyj vaati, että A velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut myös Korkeimmassa oikeudessa.

Välitoimet

Varattuaan asianosaisille tilaisuuden lausua käsityksensä ennakkoratkaisupyynnön esittämisestä sekä sen sisällöstä ja asianosaisten annettua lausumansa Korkein oikeus esitti Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 267 artiklan mukaisen ennakkoratkaisupyynnön Euroopan unionin tuomioistuimelle.

Unionin tuomioistuin antoi pyydetyn ennakkoratkaisun tuomiollaan 13.6.2024 Finnair, C-385/23, EU:C:2024:497.

Asianosaiset antoivat pyydetyt lausumat ennakkoratkaisun johdosta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. A:lla on ollut varaus B Oyj:n lennolle Helsingistä Bangkokiin 25.3.2016. Lento on ollut tarkoitus suorittaa Airbus A350 -tyyppisellä lentokoneella, joka oli ollut käytössä 5,5 kuukautta. Lentokoneen polttoaineen määrämittausjärjestelmässä on ilmennyt vika juuri ennen lähtöä polttoainesäiliön täyttämisen yhteydessä. Vikaa on pidetty lentoturvallisuuden kannalta siten olennaisena, että lento kyseisellä lentokoneella on peruutettu ja toteutettu 26.3.2016 yhtiön varakoneella. Lento on saapunut määränpäähän noin 20 tuntia viivästyneenä.

2. Käytetty lentokonetyyppi on ollut uusi, eikä viasta ollut ollut tietoa ennen kyseistä tapahtumaa, jossa vika on ilmennyt maailmassa ensimmäisen kerran. Lentokoneen valmistaja tai lentoturvallisuusviranomainen ei näin ollen ollut tehnyt viasta ilmoitusta. Vian syytä on ryhdytty heti selvittämään. Noin vuorokauden kuluttua vika on saatu ohitettua siten, että polttoaine on poistettu tankista ja polttoainesäiliö on täytetty uudelleen, minkä jälkeen koneella on voitu taas lentää. Myöhemmin lentokoneen valmistajan tekemissä tutkimuksissa on ilmennyt, että kysymyksessä oleva polttoaineen määrämittausjärjestelmän vika on johtunut koko lentokonetyyppiä koskevasta piilevästä suunnitteluvirheestä.

3. Kyseisellä lentokonetyypillä lentämistä on jatkettu useiden kuukausien ajan ennen kuin vikaan on saatu lopullinen ratkaisu ohjelmistopäivityksellä helmikuussa 2017. Tämän jälkeen Airbus A350 -koneissa ei ole ilmennyt vastaavia vikatilanteita.

4. A on kanteessaan vaatinut B Oyj:ltä 600 euron suuruista vakiokorvausta matkustajille heidän lennolle pääsynsä epäämisen sekä lentojen peruuttamisen tai pitkäaikaisen viivästymisen johdosta annettavaa korvausta ja apua koskevista yhteisistä säännöistä annetun asetuksen (EY) N:o 261/2004 (jäljempänä asetus) nojalla. B Oyj on kiistänyt kanteen. Yhtiö on katsonut, että kyse on ollut sellaisesta piilevästä suunnitteluvirheestä, joka lentoyhtiön kannalta on asetuksen 5 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu poikkeuksellinen olosuhde. B Oyj on myös katsonut, että se on tehnyt kaikki toimenpiteet, joita siltä kohtuudella voidaan edellyttää tämän poikkeuksellisen olosuhteen välttämiseksi.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

5. A:n valituksen johdosta Korkeimman oikeuden ratkaistavana on kysymys siitä, onko B Oyj velvollinen maksamaan A:lle asetuksen 7 artiklan mukaisen vakiokorvauksen vai onko kyseessä ollut korvauksen maksamisesta vapauttava asetuksen 5 artiklan 3 kohdan mukainen poikkeuksellinen olosuhde, jota ei olisi voitu välttää, vaikka kaikki kohtuudella edellytettävät toimenpiteet olisi toteutettu.

Sovellettavat säännökset

6. Asetuksen 5 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan, jos lento peruutetaan, matkustajalla on oikeus saada lennosta vastaavalta lentoliikenteen harjoittajalta korvaus asetuksen 7 artiklan mukaisesti tietyin poikkeuksin. Saman artiklan 3 kohdan mukaan lennosta vastaavan lentoliikenteen harjoittajan ei tarvitse maksaa asetuksen 7 artiklan mukaista korvausta, jos se pystyy osoittamaan, että peruutus johtuu poikkeuksellisista olosuhteista, joita ei olisi voitu välttää, vaikka kaikki kohtuudella edellytettävät toimenpiteet olisi toteutettu.

Poikkeuksellisten olosuhteiden käsite

7. Poikkeuksellisten olosuhteiden käsitettä ei ole asetuksessa määritelty. Asetuksen johdanto-osan 14 perustelukappaleessa on todettu, että tällaisia poikkeuksellisia olosuhteita saattaa syntyä erityisesti poliittisesti epävakaissa oloissa, sääolosuhteiden ollessa kyseisen lennon suorittamiseen sopimattomat, turvallisuusriskien ja odottamattomien lentoturvallisuuteen vaikuttavien puutteiden ilmetessä ja lennosta vastaavan lentoliikenteen harjoittajan toimintaan vaikuttavissa työtaistelutilanteissa.

8. Korkein oikeus on pitänyt poikkeuksellisten olosuhteiden käsitteen tulkintaa tapauksessa tulkinnanvaraisena ja esittänyt unionin tuomioistuimelle sitä koskevan ennakkoratkaisupyynnön. Unionin tuomioistuin on vastannut Korkeimman oikeuden esittämään ennakkoratkaisupyyntöön tuomiollaan 13.6.2024 Finnair, C-385/23, EU:C:2024:497.

9. Unionin tuomioistuin katsoi ennakkoratkaisussaan, että kun teknisen vian oli osoitettu johtuneen kaikkia samantyyppisiä lentokoneita koskeneesta lentoturvallisuuteen vaikuttavasta piilevästä suunnitteluvirheestä, ei tämä tapahtuma liittynyt lentoliikenteen harjoittajan toiminnan tavanomaiseen harjoittamiseen (tuomion 31 kohta). Lentokoneen valmistajan tai toimivaltaisen viranomaisen ilmoitettua piilevästä suunnitteluvirheestä vasta lennon peruuttamisen jälkeen voitiin unionin tuomioistuimen mukaan epäillä, oliko lentoliikenteen harjoittajalla tosiasiallisia edellytyksiä yksilöidä tämä virhe ja korjata se. Tällaisen virheen esiintymisen ei siten voitu katsoa olevan lentoliikenteen harjoittajan hallittavissa (34 kohta).

10. Unionin tuomioistuimen mukaan äskettäin käyttöön otettuun uuteen lentokonetyyppiin kohdistuva odottamaton ja ennestään tuntematon tekninen vika, jonka vuoksi lentoliikenteen harjoittaja on peruuttanut lennon, kuuluu siis asetuksen 5 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun poikkeuksellisten olosuhteiden käsitteen alaan. Näin on unionin tuomioistuimen mukaan siitä huolimatta, että kyseisen lentokoneen valmistaja on ilmoittanut vasta lennon peruuttamisen jälkeen, että vika on johtunut kaikkia samantyyppisiä lentokoneita koskevasta lentoturvallisuuteen vaikuttavasta piilevästä suunnitteluvirheestä (ks. erityisesti tuomion 37 kohta).

11. Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisun tuomiolauselman mukaan asetuksen 5 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että äskettäin käyttöön otettuun uuteen lentokonetyyppiin kohdistuva odottamaton ja ennestään tuntematon tekninen vika, jonka vuoksi lentoliikenteen harjoittaja peruuttaa lennon, kuuluu kyseisessä säännöksessä tarkoitetun poikkeuksellisten olosuhteiden käsitteen alaan, kun kyseisen lentokoneen valmistaja myöntää lennon peruuttamisen jälkeen, että vika johtui kaikkia samantyyppisiä lentokoneita koskevasta lentoturvallisuuteen vaikuttavasta piilevästä suunnitteluvirheestä.

Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa

12. Edellä todetun mukaisesti B Oyj:n kyseisellä lennolla käyttämä lentokonetyyppi on ollut uusi. Koneeseen tullut tekninen vika, jonka vuoksi lento on peruutettu, on ollut odottamaton ja ennestään tuntematon. Lentokoneen valmistaja on sittemmin ilmoittanut, että vika on johtunut kaikkia samantyyppisiä lentokoneita koskevasta lentoturvallisuuteen vaikuttavasta piilevästä suunnitteluvirheestä. Unionin tuomioistuimen tuomiossa todetun mukaisesti tällainen tapahtuma ei ole liittynyt lentoliikenteen tavanomaiseen harjoittamiseen eikä sanotunlaisen virheen esiintymisen voida katsoa olleen B Oyj:n hallittavissa. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, että kyse on ollut asetuksen 5 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuista poikkeuksellisista olosuhteista. Näin on siitä huolimatta, että lentokoneen valmistaja on vasta lennon peruuttamisen jälkeen ilmoittanut vian johtuneen kaikkia samantyyppisiä lentokoneita koskeneesta suunnitteluvirheestä.

13. Olosuhteiden poikkeuksellisuuden lisäksi korvauksen maksamisesta vapautumisen edellytyksenä on, että lennosta vastaava lentoliikenteen harjoittaja pystyy osoittamaan, että poikkeuksellisia olosuhteita ei olisi voitu välttää, vaikka kaikki kohtuudella edellytettävät toimenpiteet olisi toteutettu.

14. Viimeksi mainituilta osin hovioikeus on todennut tulleen näytetyksi, että B Oyj oli toteuttanut kaikki siltä kohtuudella edellytettävät toimenpiteet eikä näistä toimenpiteistä huolimatta polttoaineen määrämittausjärjestelmän vikaantumista ollut voitu välttää. A ei ole Korkeimmassa oikeudessa kiistänyt tätä johtopäätöstä.

15. Edellä todetun perusteella Korkein oikeus katsoo, että B Oyj ei ole velvollinen maksamaan A:n vaatimaa asetuksen 7 artiklassa tarkoitettua vakiokorvausta.

Oikeudenkäyntikulut

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n soveltuminen

16. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jollei muualla laissa toisin säädetä. Saman luvun 8 a §:n mukaan tuomioistuin voi määrätä asianosaiset osaksi tai kokonaan vastaamaan itse oikeudenkäyntikuluista, jos asia on ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että hävinneellä asianosaisella on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin.

17. A on hävinnyt asian, ja siten hän olisi pääsäännön mukaan velvollinen korvaamaan B Oyj:n oikeudenkäyntikulut. A on kuitenkin katsonut, että yhtiön tulee vastata itse oikeudenkäyntikuluistaan mainitun 8 a §:n perusteella.

18. Korkein oikeus toteaa, että asiassa on ollut kysymys lentomatkustajien oikeuksia koskevan asetuksen tulkinnasta. Ennen kanteen vireillepanoa asiaa on käsitelty kuluttajariitalautakunnassa, joka on suosittanut korvauksen maksamista. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat päätyneet asiassa keskenään päinvastaisiin lopputuloksiin. Korkein oikeus on myöntänyt A:lle valitusluvan ja valitusta käsitellessään pitänyt kysymystä unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännön valossa tulkinnanvaraisena, minkä vuoksi asiassa on pyydetty ennakkoratkaisua unionin tuomioistuimelta. Lisäksi lentomatkustajien oikeuksia koskevan asetuksen noudattamista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välillä kansallisesti valvovan ja A:ta tässä asiassa avustaneen kuluttaja-asiamiehen käsitys asetuksen tulkinnasta on poikennut siitä, miten unionin tuomioistuin on ennakkoratkaisupyyntöön vastannut. Nämä seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että asia on ollut oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:ssä tarkoitetulla tavalla oikeudellisesti niin epäselvä, että A:lla on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin.

Kulujen kuittaaminen vai kuluvastuun alentaminen?

19. Korkein oikeus on ratkaisussa KKO 2019:65 todennut oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen perusteluihin (HE 107/1998 vp s. 19) viitaten, että pykälää sovellettaessa on hävinneen asianosaisen vastapuolelle maksettavia kuluja ensisijaisesti alennettava ja vasta toissijaisesti kulut voidaan kuitata kokonaan. Ratkaisun mukaan tätä arvioitaessa voidaan ottaa asianmukaisesti huomioon alentamisen puolesta ja sitä vastaan puhuvat seikat. (KKO 2019:65, kohta 17.)

20. Mainitun ratkaisun kohteena olleessa asiassa työntekijän työnantajaansa vastaan ajama työsuhdesaatavia koskeva kanne oli hyväksytty. Vaikka asian katsottiin olleen oikeudellisesti niin epäselvä, että työnantajalla oli ollut perusteltu syy vastustaa kannetta oikeudenkäynnissä, Korkein oikeus alensi työnantajan kulukorvausvelvollisuutta työntekijälle vain yhdellä kolmasosalla ottaen huomioon muun ohella työntekijän aseman heikompana osapuolena ja kuluvastuun jakautumisen merkityksen asianosaisille (KKO 2019:65, kohdat 12–14 ja 18).

21. Korkein oikeus katsoo, että harkittaessa, määrätäänkö oikeudellisesti epäselvän asian voittanut asianosainen vastaamaan itse oikeudenkäyntikuluistaan kokonaan vai vain osaksi, on mainitusta ratkaisusta ilmenevin tavoin kiinnitettävä huomiota muun ohella asianosaisten asemaan. Säännöksen antamaa harkinnanvaraa tällä tavalla käyttämällä voidaan osaltaan edistää sitä, että heikommassa asemassa olevalla asianosaisella on tosiasiallinen mahdollisuus saattaa oikeuksiaan koskeva asia tuomioistuimen arvioitavaksi myös oikeudellisesti tulkinnanvaraisissa asioissa.

22. Nyt kysymyksessä olevan kaltaisissa kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisissä riita-asioissa on edellä todetun mukaisesti perusteltua ottaa huomioon, että asianosaisten taloudelliset edellytykset vastata oikeudenkäynnin kustannuksista ja kantaa kuluvastuuseen liittyvää riskiä ovat tyypillisesti hyvin erilaiset. Myös asianosaisten intressit oikeudellisesti tulkinnanvaraisen asian lopputuloksen suhteen poikkeavat tavallisesti toisistaan. Kuluttajan intressi liittyy tyypillisesti vain hänen omaan asiaansa, kun taas elinkeinonharjoittajan kannalta yksittäisen asian ratkaisulla on usein merkitystä lukuisissa muissakin vastaavanlaisissa tapauksissa. Elinkeinonharjoittaja on usein valmis käyttämään huomattavasti enemmän taloudellisia voimavaroja oikeudenkäynnin hoitamiseen kuin kuluttaja, mikä voi johtaa kuluttajan kuluriskin kasvamiseen. Toisaalta on otettava huomioon, että osapuolten taloudellinen asema, elinkeinonharjoittajan olosuhteet ja muut seikat saattavat tapauskohtaisesti poiketa mainituista tyypillisistä tilanteista.

23. Edellä todetut näkökohdat puoltavat sellaista lähtökohtaa, että oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n soveltamisedellytysten täyttyessä kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisessä riita-asiassa, jonka kuluttaja häviää, elinkeinonharjoittaja määrätään vastaamaan itse oikeudenkäyntikuluistaan kokonaan, jollei tapauskohtaisia vastasyitä ole.

Kulujen maksaminen Kilpailu- ja kuluttajaviraston varoista

24. B Oyj on vielä esittänyt, että sitä ei joka tapauksessa tulisi määrätä vastaamaan itse oikeudenkäyntikuluistaan sen vuoksi, että A:lle itselleen aiheutuvat ja hänen korvattavakseen tuomittavat vastapuolen oikeudenkäyntikulut maksetaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimintamenoista.

25. Korkein oikeus toteaa, että oikeudenkäymiskaaren 21 luvun kulusäännösten soveltamista koskevassa oikeuskäytännössä ei yleensä ole annettu merkitystä sille, mikä taho asianosaisen kuluista tosiasiallisesti vastaa. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2008:55 (kohta 8) todennut, ettei oikeudenkäyntikuluja koskevan korvausvelvollisuuden kohtuullistamista harkittaessa ollut merkitystä sillä, että oikeus oikeudenkäyntikulujen korvaukseen oli siirtynyt oikeusapulain 22 §:n nojalla oikeusavun saajalta valtiolle, vaan vaatimus kohtuullistamisesta tuli tältäkin osin ratkaista oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n nojalla. Tätä säännöstä sovellettaessa asian hävinneen asianosaisen asemaa oli siten arvioitava suhteessa oikeudenkäynnin vastapuoleen eikä valtioon, jolle oikeus kulukorvaukseen oli siirtynyt. Korkein oikeus on lisäksi ratkaisussaan KKO 2002:71 katsonut, ettei kuluvastuun jakaantumista harkittaessa ollut merkitystä sillä, että asiassa kantajana ollut työntekijä oli ammattiliiton jäsenyyden perusteella oikeutettu saamaan liitolta oikeusapua.

26. Edellä selostetun oikeuskäytännön mukaisesti Korkein oikeus katsoo, että oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:ää sovellettaessa ei oteta huomioon sitä, että A:n oikeudenkäyntikulut on ilmoitettu maksettavaksi kokonaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimintamenoista. Sen sijaan harkinta on perusteltua tehdä vertaamalla B Oyj:n asemaa elinkeinonharjoittajana suhteessa A:n asemaan kuluttajana.

Johtopäätökset

27. Korkein oikeus katsoo, että asiassa ei ole tullut esiin sellaisia vastasyitä, joiden vuoksi olisi perusteita poiketa edellä kohdassa 23 todetusta lähtökohdasta, jonka mukaan kuluttajan hävitessä hänen ja elinkeinonharjoittajan välisen oikeudellisesti epäselvän asian elinkeinonharjoittaja on yleensä perusteltua määrätä vastaamaan itse oikeudenkäyntikuluistaan kokonaan. Näin ollen Korkein oikeus määrää, että asianosaiset pitävät oikeudenkäyntikulunsa asiassa kokonaan vahinkonaan.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A vapautetaan velvollisuudesta suorittaa B Oyj:lle korvausta oikeudenkäyntikuluista. Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

B Oyj:n oikeudenkäyntikuluvaatimus Korkeimmassa oikeudessa hylätään.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Tatu Leppänen sekä oikeusneuvokset Tuomo Antila, Timo Ojala, Alice Guimaraes-Purokoski ja Kaarlo Hakamies. Esittelijä Sofia Aspelund.