KKO:2025:105

A:n parisuhdekumppani oli saanut surmansa, ja A:ta oli epäilty kumppaniinsa kohdistuneista rikoksista. A oli ollut näiden epäilyjen takia kaksi kertaa kiinni otettuna ja pidätettynä poliisivankilassa yhteensä noin neljän vuorokauden ajan. Syyttäjä oli sittemmin tehnyt asiassa syyttämättäjättämispäätöksen.

Korkein oikeus katsoi, että valtion varoista syyttömästi vapautensa menettäneelle kärsimyksestä tuomittavaa korvausta määrättäessä oli otettava korottavana seikkana huomioon se, että vapaudenmenetys oli tapahtunut olosuhteissa, joissa A:n läheinen oli juuri menehtynyt. Poliisivankilan olosuhteilla tai A:han kohdistuneilla yhteydenpitorajoituksilla ei katsottu ratkaisusta ilmenevillä perusteilla olevan kärsimyskorvausta korottavaa vaikutusta.

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

A oli otettu kiinni 25.10.2020 klo 04.05 parisuhdekumppaninsa taposta epäiltynä ja pidätetty samana päivänä. A oli vapautettu 26.10.2020 klo 11.12. A oli otettu uudelleen kiinni 2.11.2020 klo 15.20 parisuhdekumppaninsa pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta epäiltynä, pidätetty seuraavana päivänä ja vapautettu 5.11.2020 klo 11.47. A:n vapaudenmenetysaika oli yhteensä kestänyt noin 99,5 tuntia ja häntä oli säilytetty koko tuon ajan poliisivankilassa.

Syyttäjä on tehnyt A:ta koskevan syyttämättäjättämispäätöksen 3.1.2023.

A on Valtiokonttorille 19.1.2023 toimittamassaan hakemuksessa vaatinut korvausta aiheettomasta vapaudenmenetyksestä 99,5 tunnin ajalta 300 euroa vuorokaudelta eli yhteensä 1 243,75 euroa. Valtiokonttori on päätöksellään 7.2.2023 korvannut A:lle 130 euroa vapaudenmenetysvuorokaudelta eli yhteensä 540 euroa. Valtiokonttori on päätöksessään todennut huomioineensa korvausta määrätessään epäillyn teon törkeyden sekä odotettavissa olevan rangaistuksen pituuden.

Kanne ja vastaus Satakunnan käräjäoikeudessa

A vaati kanteessaan, että valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle lisäkorvauksena aiheettoman vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä 703,75 euroa. A totesi, että aiheettomasta vapaudenmenetyksestä maksettavan kärsimyskorvauksen perusmäärää 120 euroa vuorokaudelta oli korotettava enemmän kuin valtion hyväksymä 10 euron korotus vuorokaudelta. A oli ollut vapautensa menettäneenä kysymyksessä olevan asian takia kahteen kertaan poliisivankilassa, rikosepäilyt olivat olleet vakavia ja niistä tuomittava rangaistus ankara ja A:han oli lisäksi kohdistunut yhteydenpitorajoituksia. Vapaudenmenetyksen aiheuttamaa kärsimystä oli lisännyt se, että menehtynyt henkilö oli A:n pitkäaikainen parisuhdekumppani.

Valtio kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. Valtiokonttorin korvauskäytännössä kärsimyskorvauksen perusmäärä oli 120 euroa vuorokaudelta ilman korottavia tai alentavia tekijöitä. Valtiokonttori oli katsonut nyt korottaviksi tekijöiksi epäillyn rikoksen törkeyden ja odotettavissa olevan rangaistuksen ja katsonut riittäväksi 130 euroa vuorokaudelta. Tätä ei ollut aihetta korottaa.

Käräjäoikeuden tuomio 29.6.2023 nro 1010 9623

Käräjäoikeus totesi, että A:n kanteessaan esittämät kärsimyskorvauksen määrän korottamisperusteet oli jo otettu huomioon Valtiokonttorin korvauspäätöksen perusteluissa riittävällä ja oikeuskäytännön kanssa yhdenmukaisella tavalla. Asiassa ei ollut perusteita arvioida kärsimyskorvauksen määrää toisin.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Elina Arnamo.

Vaasan hovioikeuden tuomio 18.12.2023 nro 420

A valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus totesi, että A:lle kärsimyksestä maksettavaksi tuomittua korvausta ei ollut aihetta korottaa sen johdosta, että hänen asemansa oli tutkinnan kuluessa muuttunut asianomistajasta epäillyksi. Tämä seikka ei ollut yhteydessä vapaudenmenetykseen, vaan sittemmin aiheettomiksi osoittautuneiden rikosepäilyjen tutkinnan aikaisiin päätöksiin.

Sen sijaan vapaudenmenetys poliisivankilassa oli lisännyt A:n kärsimystä, koska A:n olot ja oikeudet olivat vankilassa rangaistusta suorittavaan vankeusvankiin verrattuna olleet selvästi heikommat ja rajallisemmat. Niin ikään sen, että A:n pitkäaikainen parisuhdekumppani oli menehtynyt ja että A:ta oli sittemmin aiheettomaksi todetulla tavalla epäilty tämän kuolemaan johtaneista rikoksista, katsottiin lisänneen vapaudenmenetyksestä A:lle aiheutunutta kärsimystä. Hovioikeus totesi olevan selvää, että A:n mahdollisuudet kohdata läheisen ihmisen poismenosta aiheutunut suru ja käsitellä sitä olivat olleet vapaudenmenetyksen johdosta selvästi rajallisemmat kuin ne olisivat olleet ilman vapaudenmenetystä olleet.

Edelleen hovioikeus totesi, että A:lle määrätyt yhteydenpitorajoitukset olivat olleet omiaan lisäämään hänelle vapaudenmenetyksestä aiheutunutta kärsimystä. Koska yhteydenpitorajoituksista ei kuitenkaan ollut esitetty tarkempaa selvitystä, tälle seikalle ei voitu antaa sanottavaa korvausta korottavaa merkitystä.

Edellä mainitut seikat huomioon ottaen hovioikeus katsoi, että oikeudenmukaisena korvauksena kärsimyksestä oli tässä tapauksessa pidettävä 180 euroa vuorokaudelta. Kärsimyskorvauksen määrä oli vapaudenmenetysaika huomioon ottaen yhteensä 746,25 euroa, mihin määrään korvaus tuli korottaa.

Hovioikeus velvoitti valtion suorittamaan A:lle korvausta aiheettoman vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä jo maksetun 540 euron lisäksi 206,25 euroa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Timo Saranpää ja Samuli Nyblom sekä asessori Pauli Kataja.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Valtiolle myönnettiin valituslupa.

Valtio vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan.

A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A on ollut kiinni otettuna ja pidätettynä surmansa saaneeseen parisuhdekumppaniinsa kohdistuneista rikoksista epäiltynä yhteensä reilun neljän vuorokauden ajan. Syytettä A:ta vastaan ei ole nostettu. A on vaatinut valtiolta korvausta aiheettomasta vapaudenmenetyksestä aiheutuneesta kärsimyksestä 99,5 tunnin vapaudenmenetysajan ja 300 euron päiväkohtaisen korvauksen perusteella yhteensä 1 243,75 euroa.

2. Valtiokonttori on syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain (jäljempänä syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annettu laki) nojalla korvannut A:lle vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä 99,5 tunnin vapaudenmenetysajan ja 130 euron päiväkohtaisen korvauksen perusteella yhteensä 540 euroa. Käräjäoikeus on hylännyt A:n kanteen katsoen, ettei asiassa ollut perusteita arvioida kärsimyskorvauksen määrää toisin. Hovioikeus on katsonut A:n valituksesta oikeudenmukaiseksi korvaukseksi kärsimyksestä 180 euroa vuorokaudelta ja korottanut korvauksen 746,25 euroksi. Valtio on valituksessaan vaatinut, että hovioikeuden tuomio kumotaan.

3. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä tuomittavaa korvausta alennettava hovioikeuden tuomitsemasta määrästä.

Syyttömästi vapautensa menettäneelle aiheutuneen kärsimyksen korvaamisen lähtökohdat

4. Syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annetun lain 4 §:n 1 momentin mukaan laissa tarkoitettuna korvauksena maksetaan hyvitys kuluista, tulojen tai elatuksen vähentymisestä ja kärsimyksestä. Laissa tai sen esitöissä ei ole tarkemmin määritelty, mitä eri seikkoja tulee ottaa huomioon kärsimyskorvauksen määrää arvioitaessa.

5. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2017:73 syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annetun lain esityölausumiin viitaten todennut, että tässä laissa kärsimyksellä tarkoitetaan samaa kuin vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:ssä, jossa on kysymys muun muassa vapauteen kohdistuvan rikoksen aiheuttaman kärsimyksen korvaamisesta (kohta 3). Korkein oikeus on edelleen kiinnittänyt huomiota vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n muutoksiin ja erityisesti pykälän toiseen momenttiin, jonka mukaan korvaus määrätään sen kärsimyksen perusteella, jonka loukkaus on omiaan aiheuttamaan ottaen erityisesti huomioon loukkauksen laatu, loukatun asema, loukkaajan ja loukatun välinen suhde sekä loukkauksen julkisuus. Esityölausumiin viitaten Korkein oikeus on todennut, että vahingonkorvauslain uudistuksella katsottiin edistettävän pyrkimystä mahdollisimman yhtenäiseen oikeus- ja korvauskäytäntöön kärsimyksen ja muiden aineettomien vahinkojen korvaamisessa. Korvaukset aineettomasta vahingosta määrätään objektiivisesti arvioitavien seikkojen perusteella. (Kohta 5.)

6. Ratkaisussa on edelleen todettu, että syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annetussa laissa tarkoitetun kärsimyksen korvaamisen perusteiden ja korvauksen määrän harkinnassa tulee ottaa huomioon myös yleisessä vahingonkorvausoikeudellisessa sääntelyssä sekä oikeus- ja korvauskäytännössä tapahtunut kehitys ja lainsäädännöstä ilmenevä pyrkimys yhdenmukaistaa aineettomien vahinkojen korvauskäytäntöä. Kunkin tapauksen ominaispiirteet voidaan kuitenkin ottaa huomioon korvauksen suuruutta määrättäessä ja korvauksen määrää harkittaessa on mahdollista ottaa huomioon sekä korottavia että alentavia seikkoja. (Kohdat 7 ja 8.)

7. Mainitussa ratkaisussa KKO 2017:73 Korkein oikeus on arvioinut korvauksen määrässä huomioon otettavina seikkoina muun muassa vankeusvangin vankilaolosuhteita sekä vapaudenmenetyksen saamaa poikkeuksellista julkisuutta. Korkein oikeus on todennut (kohta 16), että tutkintavangin ja rangaistusta suorittavan vangin sijoittaminen, olosuhteet, toimintamahdollisuudet ja oikeudet poikkeavat jo lainsäädännölliseltä perustaltaan merkittävästi toisistaan. Toisaalta myös tutkintavankien säilyttämisessä ja olosuhteissa voi olla huomattavia tapauskohtaisia eroja. Korkein oikeus on katsonut, että perusteettomasta vapaudenmenetyksestä aiheutuneen kärsimyksen määrää arvioitaessa oli tarkasteltava kunkin tapauksen olosuhteita, eikä pelkästään se seikka, että vapaudenmenetys oli perustunut tuomitun rangaistuksen suorittamiseen, perustanut oikeutta saada korotettua korvausta. Korkein oikeus on toisaalta katsonut (kohta 31), että käsiteltävässä tapauksessa vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoon kohdistunut julkisuus oli ollut niin suurta ja sen vaikutukset vapautensa menettäneen henkilön ammatilliseen asemaan ja maineeseen siinä määrin merkittäviä, että hänelle vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä tuomittavan korvauksen tuli olla tuntuvasti tavanomaista korkeampi siitäkin huolimatta, että vapaudenmenetykseen oli liittynyt myös korvausta alentavia piirteitä, kuten mahdollisuus suorittaa rangaistus avolaitoksessa.

8. Korkein oikeus toteaa aiheettomasti vapautensa menettäneiden yhdenvertaisen kohtelun edellyttävän, että kärsimyskorvaus määrätään objektiivisin kriteerein ottaen lähtökohdaksi se kärsimys, joka vapaudenmenetyksestä tyypillisesti tietyissä tavanomaisissa olosuhteissa aiheutuu. Vaikka korvausta määrättäessä voidaan edellä todetusti ottaa huomioon myös tapauskohtaisia seikkoja, korvattavaksi tulee vain sellainen kärsimys, joka on johtunut vapaudenmenetyksestä. Pelkästään aiheettomaksi osoittautuneesta rikosepäilystä, syyteasian käsittelystä ja väärästä syyksilukevasta tuomiosta itsestään johtuva kärsimys ei sitä vastoin tule lain mukaan korvattavaksi. (KKO 2017:73, kohta 22.)

9. Sääntelyn ja oikeuskäytännön valossa voidaan pitää perusteltuna, että vapaudenmenetykseen liittyvistä erityisistä olosuhteista ja eräissä tapauksissa myös henkilön henkilökohtaisiin olosuhteisiin liittyvistä syistä johtuva tavanomaista suurempi kärsimys voidaan ottaa korvausta määrät­täessä huomioon (ks. esim. KKO 1991:128 ja KKO 1992:90). Tällöin kysymys on kuitenkin sellaisista poikkeuksellisista olosuhteista, jotka objektiivisesti arvioituina selvästi lisäävät vapaudenmenetyksen aiheuttamaa kärsimystä.

10. Syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annettu laki ei edellytä kärsimyskorvauksen määrittämistä päiväkohtaisesti, vaikka oikeus- ja korvauskäytännössä näin on vakiintuneesti menetelty. Korkein oikeus katsoo, että tavanomainen korvaus vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä ilman erityisiä korvausta alentavia tai korottavia tekijöitä on valtion toteamin tavoin tällä hetkellä 120 euroa vuorokaudelta.

Kärsimyskorvauksen määräämisessä huomioon otettavien tekijöiden arviointi tässä tapauksessa

Läheisen kuolema

11. A on ollut aiheettomasti epäiltynä läheisensä kuolemaan johtaneista rikoksista ja menettänyt vapautensa näiden rikosepäilyjen johdosta. Valtio on edellä todetusti vakiintuneen korvauskäytäntönsä nojalla ottanut korvausta määrätessään korvausta korottavina seikkoina huomioon rikosepäilyn vakavuuden sekä odotettavissa olevan rangaistuksen ankaruuden. Nyt on kysymys siitä, onko korvausta korottavana tekijänä hovioikeuden katsomin tavoin otettava huomioon se, että rikoksen uhrina on ollut A:n läheinen.

12. Syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annetun lain nojalla korvausta maksetaan edellä kerrotusti vain sellaisesta kärsimyksestä, joka on johtunut vapauden menetyksestä. Esimerkiksi aiheettomasta rikosepäilystä itsessään aiheutunut kärsimys ei kuulu tämän lain nojalla korvattavaksi.

13. Selvää on, että pitkäaikaisen parisuhdekumppanin äkillinen kuolema on jo sellaisenaan omiaan aiheuttamaan kärsimystä. Samoin voidaan katsoa, että aiheeton rikosepäily itsessään aiheuttaa tyypillisesti enemmän kärsimystä tilanteessa, jossa rikoksen uhrina on epäillyn läheinen. Tällainen kärsimys ei kuitenkaan edellä todetusti kuulu syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annetun lain nojalla korvattavaksi.

14. Korkein oikeus toteaa olevan kuitenkin objektiivisesti arvioiden selvää, että A:n mahdollisuudet pitkäaikaisen parisuhdekumppaninsa äkillisestä kuolemasta johtuneen menetyksen käsittelemiselle ovat olleet vapaudenmenetysaikana huomattavasti rajatummat kuin millaiset ne olisivat muutoin olleet. Korkein oikeus katsoo, että sanotuissa olosuhteissa A on ollut erityisen haavoittuvaisessa asemassa niin, että verraten lyhytaikainenkin vapaudenmenetys on ollut omiaan aiheuttamaan hänelle tavanomaista suurempaa kärsimystä ja tulee siten ottaa huomioon korvausta korottavana seikkana.

Vapaudenmenetysaika poliisivankilassa

15. A on ollut pidätetty, joten hän on koko vapaudenmenetysajan ollut sijoitettuna poliisivankilaan eli poliisin säilytystilaan.

16. Kuten edellä on todettu, tutkintavangin ja rangaistusta suorittavan vangin sijoittaminen, olosuhteet, toimintamahdollisuudet ja oikeudet poikkeavat jo lainsäädännölliseltä perustaltaan merkittävästi toisistaan. Lisäksi tutkintavangin oikeuksia rajoitetaan yleensä enemmän kuin vankeusvangin. Korkein oikeus toteaa, että vastaavasti myös pidätetyn ja siten poliisivankilassa säilytetyn henkilön olosuhteet poikkeavat lainsäädännölliseltä perustaltaan ja usein myös tosiasiallisilta olosuhteiltaan varsin paljon sekä tutkintavangin että erityisesti vankeusrangaistusta suorittavan vangin olosuhteista vankilassa. Korkein oikeus katsoo, että näihin olosuhteisiin liittyvät erot sekä toimintamahdollisuuksien ja oikeuksien rajoitukset voidaan tapauskohtaisen harkinnan perusteella ottaa huomioon kärsimyskorvauksen suuruutta arvioitaessa, mikäli vapaudenmenetyksen aikaiset olosuhteet poikkeavat selvästi tavanomaisista kyseisen kaltaiseen vapaudenmenetykseen liittyvistä olosuhteista.

17. Korkein oikeus toteaa, että kiinni otetut ja pidätetyt säilytetään poliisin säilytystiloissa. Myöskään sittemmin vangittavaksi määrättyjen henkilöiden sijoittaminen vapaudenmenetyksen alkuvaiheessa tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:ssä säädettyjen edellytysten täyttyessä poliisivankilaan eli poliisin säilytystilaan ei ole epätavallista. Kun otetaan lisäksi huomioon, että poliisin säilytystilassa suoritettava vapaudenmenetys on tarkoitettu varsin lyhytaikaiseksi, Korkein oikeus katsoo, että poliisivankilaan sijoittamisesta aiheutuva kärsimys tulee lähtökohtaisesti korvatuksi jo vakiintuneen korvaustason mukaisella korvauksella. Ottaen huomioon, että kaikki pidätetyt sijoitetaan poliisin säilytystilaan, kärsimyskorvauksen korottaminen poliisivankilan olosuhteiden perusteella voisi tulla kysymykseen vain poikkeuksellisissa olosuhteissa. Tässä tapauksessa poliisivankilan olosuhteista ei ole esitetty mitään sellaista, jonka nojalla kärsimyskorvauksen korottamiselle vapaudenmenetyksen aikaisten poliisivankilan olosuhteiden ja poliisivankilassa säilyttämisen perusteella olisi aihetta.

Yhteydenpidon rajoittaminen

18. A:han oli kohdistunut yhteydenpidonrajoitus koko vapaudenmenetyksen ajan.

19. Korkein oikeus toteaa, että A:n vapaudenmenetys ja siihen liittynyt yhteydenpitorajoitus on kokonaisuudessaan kestänyt varsin lyhyen aikaa. Yhteydenpitorajoitusten määrääminen on ollut tavanomaista A:han kohdistuneiden rikosepäilyjen luonteen ja vakavuuden johdosta. Valtiokonttori on jo suorittamassaan korvauksessa korottanut A:n kärsimyskorvausta tavanomaisesta korvaustasosta rikosepäilyjen vakavuuden vuoksi. Yhteydenpidon rajoittamista ei ole perusteltua ottaa erikseen huomioon korvausta korottavana seikkana.

Kärsimyskorvauksen määrä tässä tapauksessa

20. Korkein oikeus toteaa, että vapaudenmenetyksestä on edellä kohdassa 14 todetuista seikoista johtuen aiheutunut A:lle enemmän kärsimystä kuin vapaudenmenetyksestä vastaavanlaisissa olosuhteissa yleensä, josta maksettava korvaus on vakiintuneesti 120 euroa vuorokaudelta.

21. A:lle tuomittavan kärsimyskorvauksen on tästä syystä perusteltua olla suurempi kuin Valtiokonttorin suorittama 130 euroa vuorokaudelta, missä määrässä ei ole huomioitu edellä todettua korotusperustetta. Vapaudenmenetykseen ei toisaalta ole liittynyt hovioikeuden katsomia, poliisivankilan olosuhteista tai yhteydenpitorajoituksista johtuvia kärsimystä lisääviä piirteitä. Korvauksen määrää harkittaessa on lisäksi otettava huomioon, että vapaudenmenetys on kestänyt vain lyhyen aikaa. Ottaen huomioon vapautensa aiheettomasti menettäneiden yhdenvertaisen kohtelun vaatimuksen ja vakiintuneen 120 euron päiväkohtaisen korvauksen määrän sekä tässä tapauksessa korvausta korottavat erityispiirteet, Korkein oikeus harkitsee oikeudenmukaiseksi korvaukseksi aiheettoman vapaudenmenetyksen A:lle aiheuttamasta kärsimyksestä 150 euroa vuorokaudelta. Hovioikeuden tuomitsemaa korvausta on sen vuoksi alennettava.

22. A:n vapaudenmenetys on kestänyt 99,5 tuntia eli hieman yli neljä vuorokautta. Korkeimman oikeuden oikeaksi harkitsema korvaus 150 euroa vuorokaudelta huomioon ottaen kärsimyskorvauksen kokonaismääränä on pidettävä 620 euroa. Kun Valtiokonttori on jo korvannut A:lle 540 euroa, korvausta on suoritettava tämän lisäksi 80 euroa, mihin määrään hovioikeuden tuomitsema korvaus tulee alentaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että Valtiokonttorin / Suomen valtion A:lle hovioikeudessa maksettavaksi tuomittua korvausta alennetaan niin, että aiheettoman vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä jo maksetun 540 euron lisäksi hovioikeuden tuomitseman 206,25 euron asemesta Valtiokonttori / Suomen valtio velvoitetaan suorittamaan A:lle 80 euroa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kirsti Uusitalo, Jussi Tapani, Timo Ojala, Tuija Turpeinen ja Heli Melander. Esittelijä Paula Jutila.