KKO:2025:100

Asianajajalla ja hänen asianajotoimistollaan oli ollut toistuvasti verovelkoja ja muita julkisia maksuja ulosottoperinnässä, vaikka velkojen maksamiseen olisi ollut taloudelliset edellytykset.

Korkein oikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla, että asianajaja voitiin erottaa asianajajayhdistyksen jäsenyydestä sillä perusteella, että hän ei ollut enää kelpoisuusvaatimuksissa tarkoitetulla tavalla sopiva harjoittamaan asianajajan tointa. Vrt. KKO:1997:29

L asianajajista 3 § 1 mom 1 kohta
L asianajajista 9 § 3 mom

Asian aikaisempi käsittely

Suomen Asianajajaliiton hallituksen päätös 18.6.2021

Suomen Asianajajaliiton hallitus totesi päätöksessään, että A oli ollut liiton hallituksen seurannassa ulosottoperinnässä olleiden henkilökohtaisten velkojensa vuoksi vuosina 2015 ja 2019–2021, sekä Asianajotoimisto A Oy:n velkojen vuoksi vuosina 2015–2016 ja 2019–2021. A:ta oli kuultu henkilökohtaisesti hallituksen kokouksessa 12.3.2021, jolloin A oli ilmoittanut pystyvänsä suorittamaan ulosottoperinnässä olleet henkilökohtaiset velkansa joko tulorahoituksella, pankkilainalla tai myymällä omaisuuttaan.

Hallitus oli A:n selvityksen kuultuaan päättänyt velvoittaa hänet maksamaan pois kaikki ulosottoperinnässä olleet velat 8.6.2021 mennessä. Hallitus oli päättänyt lisäksi, että se käsittelee A:n velkaantumista ja jäsenyyden kelpoisuusedellytyksiä 18.6.2021 pidettävässä kokouksessa.

Ulosottolaitoksen 10.6.2021 päivättyjen todistusten mukaan Asianajotoimisto A Oy:n ulosottoperinnässä olleet velat oli maksettu pois. A:lla oli edelleen ulosottoperinnässä henkilökohtaisia jäännösveroista ja YEL-maksuista koostuvia velkoja yhteensä 45 723,49 euroa. A oli vielä 15. ja 17.6.2021 ilmoittanut maksaneensa henkilökohtaisia ulosottovelkoja yhteensä 15 000 euroa.

Asianajajaliiton hallitus katsoi, että A:n toistuva ja useita vuosia kestänyt menettely maksaa veroja sekä YEL-maksuja vasta ulosottoperinnän kautta osoitti hänessä piittaamattomuutta maksuvelvoitteidensa hoitamisessa ja oli omiaan alentamaan asianajajakunnan arvoa sekä luottamusta asianajajakuntaan.

Ottaen huomioon A:n velkaantumisseurannan ajallinen kesto ja verovelkojen toistuva perintä ulosoton kautta hallitus katsoi, että A ei täyttänyt liiton kelpoisuusedellytyksiä. Hallitus päätti erottaa A:n Suomen Asianajajaliiton jäsenyydestä ja poistaa hänet asianajajaluettelosta.

Helsingin hovioikeuden päätös 1.9.2023 nro 1248

Hovioikeus ei muuttanut Suomen Asianajajaliiton hallituksen päätöstä.

Hovioikeus lausui perusteluinaan, ettei liiton hallituksen päätös perustunut siihen, että A olisi maksukyvytön. A oli itsekin todennut, että Asianajotoimisto A Oy oli vakavarainen ja voitollinen yhtiö. Lisäksi A oli esittänyt selvitystä siitä, ettei ollut ylivelkaantunut ja että maksamattomat verot olivat hyvin vähäisiä verrattuna hänen nettovarallisuuteensa ja maksukykyynsä. Liiton hallituksen päätös oli perustunut A:n tapaan hoitaa maksuvelvoitteensa.

Hovioikeus totesi, että käsiteltävänä olevan kaltainen asia voi tulla arvioitavaksi sekä valvonta-asiana että arvioitaessa sitä, täyttääkö henkilö asianajajan kelpoisuusvaatimuksia. Kelpoisuusvaatimuksella, jonka mukaan henkilön tulee olla ominaisuuksiltaan ja elämäntavoiltaan sopiva harjoittamaan asianajajan tointa, pyrittiin suojaamaan asianajajakunnan arvoa ja luottamusta asianajajakuntaan ja siten asianajajien julkisuuskuvaa. Tapaohjeilla ja asianajajaksi hyväksymistä koskevilla edellytyksillä oli siten osaltaan samoja tavoitteita. Hovioikeus piti perusteltuna, että arviointi sopivuudesta asianajajaksi kuului lähtökohtaisesti asianajajalaitokselle itselleen. Vaikka nyt kysymys ei sinänsä ollut valvonta-asiasta ja seuraamuksen määräämisestä hyvän asianajajatavan vastaisesta menettelystä, hovioikeuden roolin muutoksenhakuasteena voitiin katsoa olevan vastaavanlainen kuin valvonta-asioissa.

Hovioikeus totesi lisäksi, että asianajajakunta muodosti tärkeän osan oikeusvaltiota ja sillä oli erityinen asema ja samalla vastuu hyvin toimivassa oikeusvaltiossa. Asianajajan tuli olla itsenäinen ja riippumaton. Asianajajan ammatillisiin velvollisuuksiin kuului myös taloudellisten asioiden hoitamista ja niihin liittyvien neuvojen antamista asiakkaille ja muun muassa asiakasvaroista huolehtiminen. Asianajajan oli asianajotoiminnassaan ja muutenkin vältettävä kaikkea, mikä saattoi alentaa asianajajakunnan arvoa tai vähentää luottamusta asianajajakuntaan. Ottaen huomioon mainittu asema ja asianajajan velvollisuudet, tulisi asianajajan huolehtia siitä, että paitsi asianajotoimiston myös hänen oma taloudenpitonsa on asianmukaisesti järjestetty. Tähän taloudenpitoon voitiin katsoa kuuluvaksi se, että sellaiset julkiset saatavat kuten verot ja eläkemaksut olivat ajallaan maksettu.

A oli toistuvasti pitkän aikaa jättänyt hoitamatta julkisoikeudellisia maksuvelvoitteitaan ajallaan ilman, että siihen olisi ollut hyväksyttävää syytä. Asianajajaliiton hallitus oli käsitellyt A:n sekä Asianajotoimisto A Oy:n ulosottoperinnässä olevia saatavia lukuisia kertoja ennen A:n erottamista koskevaa päätöstä. A ei kehotuksista huolimatta ollut maksanut ulosottovelkaansa. A ei ollut voinut olla tietämätön siitä, että hänet voitiin erottaa Asianajajaliiton jäsenyydestä, jos hän ei maksanut ulosottoperinnässä olevia velkojaan.

Hovioikeus katsoi, että näissä olosuhteissa toistuva useita vuosia kestänyt tarkoituksellinen julkisten saatavien maksaminen ulosottoperinnän kautta osoitti vakavaa piittaamattomuutta julkisten velvoitteiden hoitamisessa. A:n menettely oli ollut omiaan alentamaan asianajajakunnan arvoa ja vähentämään luottamusta asianajajakuntaan. Näin ollen liiton hallitus oli harkintavaltansa puitteissa voinut katsoa, ettei A enää täyttänyt asianajajista annetun lain 3 §:n 1 momentin 1 kohdan kelpoisuusedellytyksiä. A:n erottamista asianajajayhdistyksestä ei ollut edellä lausuttu huomioon ottaen pidettävä kohtuuttomana.

Mainituilla perusteilla hovioikeus hyväksyi Asianajajaliiton hallituksen johtopäätöksen siitä, että A oli sopimaton harjoittamaan asianajajan tointa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden presidentti Asko Välimaa sekä hovioikeudenneuvokset Pia Sandvik, Jussi Heiskanen, Maria Ahlström, Minna Mattila, Jaana Hemminki ja Kristian Sjöblom (eri mieltä). Esittelijä Tarik Ahsanullah (mietintö).

Hovioikeuden esittelijä lausui mietinnössään, että Asianajajaliiton hallituksen ratkaisu poikkesi aiemmasta pitkäaikaisesta käytännöstä koskien kelpoisuusedellytysten arviointia velkaantumistilanteessa. Ratkaisussa ei ollut perusteltu lainkaan sitä, miksi hallitus aikaisemmasta ratkaisukäytännöstä poiketen ei ollut edellyttänyt Korkeimman oikeuden ratkaisussa vahvistetun maksukyvyttömyysedellytyksen täyttymistä, kun velkaantumista arvioidaan kelpoisuusedellytyksiin liittyvänä kysymyksenä. Ratkaisusta ei myöskään ilmennyt, miksi valvontamenettelyssä huomautuksen tai varoituksen arvoisena pidettävästä moitittavasta menettelystä kelpoisuusvaatimuksia arvioitaessa seuraisi liitosta erottaminen.

Syyn asianajajan erottamiseksi sopivuuskriteerin perusteella tulisi olla merkitykseltään varsin painava. Yksinomaan asianajajakunnan arvoa alentavaan menettelyyn syyllistyminen ei valvontamenettelyssäkään automaattisesti johtanut erottamiseen. Ratkaisussa määrätty seuraamus eli liitosta erottaminen oli yllättävän ankara suhteessa valvontalautakunnan toistuviin ratkaisuihin vastaavan kaltaisissa velkaantumistapauksissa. Kun päätöksessä ei ollut esitetty siinä määrin yksityiskohtaisia ja avoimia perusteluita kuin tämän kaltaiselta ratkaisulta voitaisiin edellyttää, ratkaisu oli A:n näkökulmasta ennalta arvaamaton ja sen vuoksi kohtuuton. Asianajajaliiton hallituksen päätös oli kumottava.

Hovioikeudenneuvos Sjöblom hyväksyi esittelijän mietinnön.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna koskemaan kysymystä siitä, onko Suomen Asianajajaliiton hallitus voinut harkintavaltansa puitteissa erottaa hänet liitosta.

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden ja Suomen Asianajajaliiton hallituksen päätökset kumotaan.

Valtioneuvoston oikeuskansleri ja Suomen Asianajajaliitto antoivat pyydetyt lausumat.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Asianajaja A on ollut Suomen Asianajajaliiton (nyk. Suomen Asianajajat; jäljempänä myös Asianajajaliitto tai liitto) hallituksen seurannassa ulosottoperinnässä olleiden henkilökohtaisten velkojensa sekä Asianajotoimisto A Oy:n velkojen vuoksi vuosina 2015–2016 ja 2019–2021. Velkaantumisseurannan perusteella Asianajajaliiton hallitus on ottanut arvioitavaksi kysymyksen siitä, täyttääkö A edelleen asianajajan kelpoisuusvaatimukset.

2. Asianajajaliiton hallitus on katsonut, että A:n toistuva ja useita vuosia kestänyt menettely maksaa veroja sekä eläkemaksuja vasta ulosottoperinnän kautta osoittaa piittaamattomuutta hänen maksuvelvoitteidensa hoitamisessa ja on omiaan alentamaan asianajajakunnan arvoa sekä luottamusta asianajajakuntaan. Ottaen huomioon A:n velkaantumisseurannan ajallisen keston ja verovelkojen toistuvan perinnän ulosoton kautta liiton hallitus on katsonut, että A ei täyttänyt asianajajan kelpoisuusvaatimuksia, ja erottanut hänet Asianajajaliiton jäsenyydestä.

3. Hovioikeus on katsonut, että Asianajajaliiton hallitus on voinut harkintavaltansa puitteissa katsoa, ettei A enää täyttänyt asianajajista annetun lain (asianajajalaki) 3 §:n 1 momentin 1 kohdan kelpoisuusvaatimuksia. Hovioikeus ei ole muuttanut Asianajajaliiton hallituksen päätöstä.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

4. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana kysymys siitä, onko Asianajajaliiton hallitus voinut katsoa, ettei A täyttänyt enää asianajajan kelpoisuusvaatimuksia, ja erottaa A:n liiton jäsenyydestä sillä perusteella, että hän on toistuvasti maksanut velkojaan ulosottoperinnän kautta.

Arvioinnin lähtökohdat

5. Asianajajalain 3 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan asianajajaksi hyväksyttävältä edellytetään muun muassa, että hän on rehelliseksi tunnettu sekä muilta ominaisuuksiltaan ja elämäntavoiltaan sopiva harjoittamaan asianajajan tointa. Lain 9 §:n 3 momentin mukaan hallituksen on erotettava asianajaja asianajajayhdistyksestä, jos hän ei enää täytä 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuja kelpoisuusvaatimuksia.

6. Asianajajan tulee asianajajalain 5 §:n 1 momentin mukaisesti kaikessa toiminnassaan noudattaa hyvää asianajajatapaa. Kuten Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä (KKO 2019:11, kohta 13 ja siinä viitatut ratkaisut) on todettu, asianajajia sitovat ammattieettiset ohjeet perustuvat keskeisesti ammattikunnan omassa piirissä hyväksyttyihin sääntöihin ja käytäntöihin. Hyvä asianajajatapa asettaa asianajajille pidemmälle meneviä velvollisuuksia kuin asianajotehtävän suorittamista koskevat lain säännökset. Hyvän asianajajatavan sisältö kehittyy ja täsmentyy toimintaympäristön muuttuessa.

7. Asianajajaliiton hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden (tapaohjeet) kohdan 1.1 mukaan hyvä asianajajatapa ilmenee laissa ja Asianajajaliiton säännöissä säädetyn lisäksi tapaohjeista itsestään, muista asianajajaa velvoittavista ohjeista, valvonta- ja kurinpitoasioissa annetuista ratkaisuista ja asianajajakunnan omaksumista hyväksyttävistä käytännöistä. Tapaohjeiden asianajajan perusarvoja koskevassa osassa edellytetään muun muassa, että asianajajan on tehtävää hoitaessaan oltava riippumaton sellaisista ulkopuolisista vaikutteista, jotka voivat haitata hänen kykyään täysipainoisesti valvoa asiakkaansa etua (3.2 kohta), ja että asianajajan on asianajotoiminnassaan ja muutenkin vältettävä kaikkea, mikä saattaa alentaa asianajajakunnan arvoa tai vähentää luottamusta asianajajakuntaan (3.5 kohta).

8. Korkein oikeus toteaa, että asianajajalain 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu sopivuus on yksi asianajajan keskeisistä kelpoisuusvaatimuksista. Sisällöltään avoin ja arvostuksenvarainen säännös jättää soveltajalleen tulkinnanvaraa ja soveltuu siten asianajajan kelpoisuusvaatimuksia arvioitaessa erilaisiin tilanteisiin, joissa henkilö ei ominaisuuksiltaan tai elämäntavoiltaan ole sopiva asianajajan toimeen. Tällaisen lailla säädetyn ja elinkeinovapautta rajoittavan kelpoisuusvaatimuksen soveltamisen tulee kuitenkin olla erityisesti asianajajalain 9 §:n 3 momentissa tarkoitetussa erottamisharkinnassa ennakoitavaa ja oikeasuhtaista sekä päätöksentekomenettelyn tulee myös täyttää riittävät oikeusturvatakeet.

9. Kuten hovioikeus on todennut, asianajajan sopivuutta koskevalla kelpoisuusvaatimuksella pyritään tapaohjeiden tavoin osaltaan suojaamaan asianajajakunnan arvoa ja luottamusta asianajajakuntaan. Huomioon on myös otettava, että asianajajan toiminta voi tulla arvioitavaksi kelpoisuuskysymyksenä Asianajajaliiton hallituksessa tai kurinpitoasiana hyvän asianajajatavan vastaisena menettelynä valvontalautakunnassa. Perusteltua on, ettei arviointi näissä tilanteissa merkittävästi eriydy toisistaan. Näistä syistä Korkein oikeus katsoo, että asianajajan laissa säädetyn sopivuutta koskevan kelpoisuusvaatimuksen tulkintaan voidaan osaltaan hakea johtoa hyvän asianajajatavan asettamista vaatimuksista.

10. Asianajajan Asianajajaliitosta erottamisessa on kysymys merkittävästä puuttumisesta menettelyn kohteena olevan henkilön oikeuteen harjoittaa elinkeinoaan. Elinkeinotoiminnan sääntelyn yhteydessä on vakiintuneesti katsottu, että elinkeinoluvan peruuttamista on pidettävä jyrkempänä yksilön oikeusasemaan puuttumisena kuin luvan epäämistä. Perustuslakivaliokunta on edellyttänyt, että elinkeinoluvan peruuttamismahdollisuus on sidottu vakaviin tai olennaisiin rikkomuksiin tai laiminlyönteihin sekä siihen, että luvanhaltijalle mahdollisesti annetut huomautukset tai varoitukset eivät ole johtaneet toiminnassa esiintyneiden puutteiden korjaamiseen (ks. esim. PeVL 13/2014 vp s. 2–3).

11. Korkein oikeus on ratkaisukäytännössään katsonut, että tuomioistuimet toimivat oikeussuojaa takaavina valitusasteina asianajajien valvonta-asioissa (KKO 2019:11, kohta 13 ja siinä viitatut ratkaisut). Tuomioistuinten ratkaisuissa korostuvat kysymykset kurinpitoratkaisujen mahdollisesta kohtuuttomuudesta tai ilmeisestä virheellisyydestä sekä ihmis- ja perusoikeuksien asettamien vaatimusten täyttymisestä.

12. Korkein oikeus on ratkaisuissaan KKO 2016:94 (kohta 16) ja KKO 2019:18 (kohta 40) katsonut, että edellä mainitut periaatteet soveltuvat tuomioistuimen tehtäviin myös luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain mukaista lupaharkintaa koskevissa asioissa, joissa on viime kädessä kysymys oikeudenkäyntiasiamiehen soveltuvuudesta ammattiinsa. Vastaavasti Korkein oikeus katsoo, että kyseiset periaatteet tuomioistuimen tehtävistä valvonta- ja lupa-asioissa tulevat sovellettavaksi myös asianajajien kelpoisuusharkintaa koskevassa muutoksenhaussa.

13. Koska asianajajan erottaminen Asianajajaliitosta rajoittaa merkittävästi henkilön oikeutta harjoittaa elinkeinoaan, asianajajan erottamista koskevan asian muutoksenhaussa korostuu oikeusturva myös aineellisesti oikean ratkaisun tavoitteen näkökulmasta.

Arviointi tässä tapauksessa

14. Asianajajaliiton hallitus on erottanut A:n Asianajajaliitosta sillä perusteella, että hän on toistuvasti maksanut veroja ja eläkemaksuja vasta ulosottoperinnän kautta. Hallituksen päätöksen mukaan A:n menettely on osoittanut piittaamattomuutta maksuvelvoitteiden hoitamisessa ja ollut omiaan alentamaan asianajajakunnan arvoa sekä luottamusta asianajajakuntaan.

15. A on valituksessaan Korkeimmalle oikeudelle vedonnut keskeisesti siihen, että hän ei ole ollut ylivelkaantunut, että hänen erottamistaan koskeva päätös on ollut ennakkopäätöksessä KKO 1997:29 asetetun asianajajan maksukyvyttömyyttä koskevan perusedellytyksen ja valvontalautakunnan ratkaisukäytännön vastainen sekä että päätös on ollut ennalta arvaamaton ja ankaruudessaan kohtuuton.

16. Mainitussa ennakkopäätöksessään Korkein oikeus on katsonut, että asianajajan huomattava velkaantuminen voi johtaa tilanteeseen, jossa hänen itsenäisyytensä asianajajana esimerkiksi suhteessa velkojaan saattaa vaarantua. Velkojen suuri määrä sellaisenaan ei kuitenkaan tehnyt asianajajasta sopimatonta harjoittamaan asianajajan tointa. Korkein oikeus piti asianajajan muuta kuin tilapäistä maksukyvyttömyyttä perusedellytyksenä sille, että asianajaja velkaantumisensa johdosta voitiin katsoa sopimattomaksi harjoittamaan asianjajajan tointa. Sen lisäksi sopivuusarvostelussa oli kiinnitettävä huomiota velkaantumisen syihin ja ajalliseen kestoon sekä velkojen hoitotapaan. Vasta näiden tekijöiden pohjalta muodostuva kokonaiskuva saattoi antaa aiheen katsoa, että henkilö ei ole sopiva harjoittamaan asianajajan tointa. Korkein oikeus katsoi, että ylivelkaantunut asianajaja, joka ei ollut kyennyt useiden vuosien aikana lyhentämään määrältään suurten velkojensa pääomaa, ei ollut sopiva harjoittamaan asianajajan tointa.

17. A ja hänen asianajotoimistonsa ovat olleet ulosottoperinnässä maksamattomien verojen ja eläkkeiden vuoksi viimeksi vuosina 2019–2021, vaikka esitetyn selvityksen perusteella A:lla on ollut huomattava määrä nettovarallisuutta ja hänen asianajotoimistonsa on ollut vakavarainen ja voitollinen. A ei siten ole ollut velkaantunut tavalla, joka vaarantaisi hänen riippumattomuutensa asianajajana ja tekisi hänet tällä perusteella sopimattomaksi toimeensa. Asianajajaliiton hallituksen päätös onkin perustunut siihen, että hallitus on katsonut A:n sopimattomaksi asianajajan toimeen hänen piittaamattomana pidetyn ja asianajajakunnan arvoa alentavan menettelynsä perusteella. Näin ollen asiassa on arvioitava, osoittaako A:n menettely hänet tällä perusteella sopimattomaksi harjoittamaan asianajajan tointa.

18. Kuten hovioikeus on todennut, asianajajan ammatillisiin velvollisuuksiin kuuluu taloudellisten asioiden hoitamista ja niihin liittyvien neuvojen antamista asiakkaille sekä muun muassa asiakasvaroista huolehtiminen. Asianajajalta voidaan edellyttää, että hänen asianajotoimistonsa taloudenpito ja hänen oma taloudenpitonsa on asianmukaisesti järjestetty. Tähän kuuluu muun ohessa se, että julkiset saatavat on ajallaan maksettu.

19. Valvontalautakunnan ratkaisukäytännössä on katsottu, että toistuva verovelkojen maksaminen vasta ulosottomenettelyn kautta on ollut omiaan alentamaan asianajajakunnan arvoa ja vähentämään luottamusta asianajajakuntaan ja siten hyvän asianajajatavan vastaista menettelyä (esimerkiksi valvontalautakunnan ratkaisut 17.9.2012, 1.3.2013 ja 26.4.2019).

20. Korkein oikeus toteaa, että taloudellisten asioiden hoitamistavalla voi olla merkitystä arvioitaessa sitä, onko henkilö ominaisuuksiltaan ja elämäntavoiltaan sopiva asianajajan toimeen. Edellä esitetyistä syistä ja valvontalautakunnan käytäntökin huomioon ottaen toistuvaa julkisten saatavien maksuvelvollisuuksien laiminlyöntiä ja tällaisten velkojen suorittamista ulosottoperinnän kautta on pidettävä asianajajalle sopimattomana ja hyvän asianajajatavan vastaisena menettelynä. Jos tällaiset puutteet taloudellisten asioiden hoitamisessa ovat pitkäaikaisia tai koskevat määrältään huomattavia velkoja, on perusteltua katsoa, että henkilö ei yleensä täytä asianajajalain 3 §:n 1 momentin 1 kohdan kelpoisuusvaatimuksia. Ottaen kuitenkin huomioon, että asianajajan erottamisessa on kysymys merkittävästä puuttumisesta menettelyn kohteena olevan henkilön oikeuteen harjoittaa elinkeinoaan, on asianajajalle ennen erottamista varattava tällaisessa tapauksessa tilaisuus kohtuullisessa ajassa korjata menettelynsä.

21. Tässä tapauksessa A:lla ja hänen asianajotoimistollaan on noin puolitoista vuotta kestäneen Asianajajaliiton hallituksen taholta käynnistetyn velkaantumisseurannan aikana ollut jatkuvasti huomattava määrä julkisia saatavia ulosottoperinnässä. A:n velkaa ulosottoperinnässä on ollut noin 50 000 euroa ja asianajotoimiston velkaa eri aikoina noin 5 000–20 000 euroa. Velkaantumisseurannan aikana A ei Asianajajaliiton hallituksen useista kehotuksista huolimatta ole maksanut ulosottoperinnässä olleita velkojaan kokonaan, vaikka hänellä olisi jo oman ilmoituksensa perusteella ollut siihen taloudelliset edellytykset. Asianajajaliiton hallituksen asettamana määräpäivänä A:lla on ollut ulosottoperinnässä henkilökohtaisia velkoja yhteensä noin 45 000 euroa. A on ilmoituksensa mukaan lyhentänyt näitä velkoja vielä ennen erottamistaan 15 000 eurolla ja maksanut loput velat muutoksenhaun ollessa vireillä hovioikeudessa.

22. Korkein oikeus katsoo Asianajajaliiton hallituksen ja hovioikeuden tavoin, että A:n menettely osoittaa piittaamattomuutta julkisten maksuvelvoitteiden hoitamisessa. A:lle on varattu kohtuullinen aika velkojen hoitamiseksi, ja hänelle on myös jo ennen Asianajajaliiton hallituksen kuulemistilaisuutta ilmoitettu, että hänen toimintaansa tullaan tarkastelemaan siitä näkökulmasta, täyttääkö hän edelleen asianajajan kelpoisuusehdot. Kun A:lla on vielä mainitun kohtuullisen ajan jälkeen ollut huomattava määrä ulosottoperinnässä olleita velkoja suorittamatta, Asianajajaliiton hallitus on voinut katsoa, että A ei enää ole täyttänyt asianajajalain 3 §:n 1 momentin 1 kohdan kelpoisuusvaatimuksia, ja erottaa hänet liiton jäsenyydestä.

23. Kysymystä A:n erottamisesta ei ole syytä arvioida toisin sen perusteella, että hän on vielä juuri ennen erottamistaan maksanut osan ja muutoksenhaun aikana loput veloistaan, kun otetaan huomioon muun ohessa velkojen maksulle varattu aika sekä A:n maksukyvystä edellä lausuttu. Liitosta erottamista ei voida pitää A:n kannalta myöskään kohtuuttomana tai ennalta arvaamattomana yksin sillä perusteella, että asianajajien valvonta-asioissa valvontalautakunnan ratkaisukäytännössä erilaisista julkisten saatavien maksulaiminlyönneistä on määrätty myös lievempiä seuraamuksia.

24. Johtopäätöksenään Korkein oikeus katsoo, että päätöstä erottaa A Suomen Asianajajaliitosta sillä perusteella, että hän ei enää ollut ollut sopiva harjoittamaan asianajajan tointa, ei ole aihetta muuttaa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lena Engstrand, Timo Ojala, Pekka Pulkkinen, Kaarlo Hakamies ja Heli Melander. Esittelijä Ville Hiltunen.