KKO:2024:72

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

A on synnyttänyt lokakuussa 2019 lapsen, C:n. Koska A ei ole ollut avioliitossa lapsen syntymän aikaan, lapselle ei ole vahvistettu isää äidin avioliiton perusteella.

Y:n perusturvakuntayhtymän lastenvalvoja on selvittänyt lapsen isyyttä ja tehnyt 8.1.2020 päätöksen isyyden selvittämisen keskeyttämisestä, koska A ei ollut antanut tietoja isyyden selvittämistä varten eikä isyyden selvittämiseksi siten ollut ollut saatavissa riittävästi tietoa.

B on syyskuussa 2021 ottanut yhteyttä Z:n kaupungin lastenvalvojaan ja ilmoittanut haluavansa tunnustaa C:n isyyden. Z:n kaupungin lastenvalvoja ei ole tehnyt kirjallista päätöstä isyyden selvittämisen uudelleen aloittamisesta. Hän on B:n yhteydenoton perusteella käynyt B:n kanssa isyyden selvittämistarkoituksessa neuvottelun. Lisäksi lastenvalvoja on pyrkinyt neuvottelemaan A:n kanssa, mutta ehdotetut tapaamiset olivat peruuntuneet A:n ilmoitettua esteestä. Isyyden selvittämispöytäkirjan 30.9.2022 mukaan lapsen äiti ei ollut osallistunut isyyden selvittämiseen.

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden päätös 26.1.2023 nro 1008 3045

C vaati Z:n kaupungin lastenvalvojan hänen edustajanaan nostamassa kanteessa, että B vahvistetaan hänen isäkseen ja että asian selvittämiseksi määrätään oikeusgeneettinen isyystutkimus.

B hyväksyi kanteen. A sen sijaan vaati, että haastehakemus jätetään tutkimatta. A:n mukaan isyyden selvittäminen oli keskeytetty eikä sen uudelleen aloittamisesta ollut tehty päätöstä, minkä vuoksi lastenvalvojalla ei ollut oikeutta käyttää C:n puhevaltaa asiassa.

Käräjäoikeus otti kanteen tutkittavaksi ja määräsi oikeusgeneettisen isyystutkimuksen suoritettavaksi C:stä ja A:sta. B:stä oli jo aikaisemmin otettu tarvittavat näytteet. Käräjäoikeus totesi, että lastenvalvojalla oli lakiin perustuva velvollisuus käyttää lapsen puolesta puhevaltaa, kun hänellä oli tieto 18 vuotta nuoremmasta henkilöstä, jonka osalta isyyttä ei ole todettu tai vahvistettu. Se, että virallista päätöstä isyyden selvittämisen uudelleen aloittamisesta ei tässä tapauksessa ollut tehty, ei ilman nimenomaisen lain säännöksen olemassaoloa poistanut lastenvalvojan oikeutta edustaa lasta käräjäoikeudessa. Perusteita kanteen tutkimatta jättämiselle ei siksi ollut.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Hanna Väliaho.

Turun hovioikeuden päätös 21.12.2023 nro 821

A valitti hovioikeuteen, joka ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

Hovioikeus totesi, että kanneoikeuden edellytyksiä ja rajoituksia koskevista isyyslain 29 ja 30 §:istä ei ilmennyt, että lastenvalvojan päätös isyyden selvittämisen uudelleen aloittamisesta olisi isyyden vahvistamista koskevan oikeudenkäynnin edellytyksenä, eikä sitä ollut sellaiseksi tulkittavakaan ottaen huomioon isyyslain päämäärät sekä isyyslain 2 ja 6 lukuihin sisältyvien menettelyjen erillisyys. Lastenvalvojan nimenomaista kirjallista päätöstä isyyden selvittämisen uudelleen aloittamisesta ei siksi ollut ilman lain nimenomaista säännöstä syytä asettaa lastenvalvojan puhevallan edellytykseksi. Se ei ollut myöskään edellytys sille, että vain tuollaisen nimenomaisen kirjallisen päätöksen jälkeen isyyttä voitaisiin katsoa isyyslain 31 §:ssä tarkoitetulla tavalla selvitetyn. Kun otettiin huomioon, että alueellisesti toimivaltainen lastenvalvoja oli tosiasiassa selvittänyt C:n isyyttä, lastenvalvojalla oli isyyslain 31 §:n nojalla oikeus käyttää lapsen puhevaltaa isyyden selvittämistä koskevassa oikeudenkäynnissä ja siten oikeus nostaa C:n nimissä kanne isyyden vahvistamiseksi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Juha Laaksonen ja Anne Laine sekä asessori Mikael Pulkkinen. Esittelijä Anni Honka.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös kumotaan ja kanne jätetään tutkimatta, koska lastenvalvojalla ei ollut ollut oikeutta nostaa isyyskannetta lapsen nimissä. Mikäli lastenvalvojalla katsotaan olleen oikeus nostaa kanne, A vaati toissijaisesti, että isyyden selvittäminen päätetään lopettaa, koska asiassa ei ollut ilmennyt perusteita selvittää B:n isyyttä ja sen selvittäminen on lapsen edun vastaista.

B ja C vaativat vastauksissaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. C on Z:n kaupungin lastenvalvojan edustamana käräjäoikeuteen 2.12.2022 saapuneessa kanteessa vaatinut, että B vahvistetaan hänen isäkseen ja asian selvittämiseksi määrätään oikeusgeneettinen isyystutkimus. B on hyväksynyt kanteen, mutta lapsen äiti A on vaatinut, että kanne jätetään tutkimatta. A on todennut, että isyyden selvittäminen oli keskeytetty eikä sen uudelleen aloittamisesta ollut tehty päätöstä, minkä vuoksi lastenvalvojalla ei ollut oikeutta käyttää C:n puhevaltaa asiassa.

2. Alemmat oikeusasteet ovat ottaneet lastenvalvojan nostaman kanteen tutkittavaksi ja määränneet oikeusgeneettisen isyystutkimuksen tehtäväksi C:stä ja A:sta. Alemmat oikeudet ovat katsoneet, ettei lastenvalvojan puhevallan kannalta merkitystä ollut sillä, ettei virallista päätöstä aiemmin keskeytetyn isyyden selvittämisen uudelleen aloittamisesta ollut tehty.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

3. Korkeimman oikeuden ratkaistavana on kysymys siitä, voidaanko lastenvalvojan käräjäoikeudessa nostaman kanteen perusteella määrätä A:sta ja C:stä otettavaksi oikeusgeneettistä isyystutkimusta varten tarpeelliset näytteet. Asiassa on tällöin ensin arvioitava, onko lastenvalvojalla ollut oikeus nostaa lapsen nimissä isyyden vahvistamista koskeva kanne, kun isyyden selvittäminen oli aiemmin keskeytetty eikä sen uudelleen aloittamisesta ollut tehty kirjallista valituskelpoista päätöstä. Mikäli lastenvalvojalla katsotaan olleen oikeus käyttää lapsen puhevaltaa, kysymys on lisäksi siitä, voidaanko isyyden selvittäminen kieltää A:n vetoamilla perusteilla.

Lastenvalvojan oikeus ajaa kannetta lapsen puolesta (puhevalta) isyyslain nojalla

Sovellettavat säännökset ja arvioinnin lähtökohdat

4. Isyyslaki (11/2015) on kumottu 1.1.2023 voimaan tulleella vanhemmuuslailla (775/2022). Vanhemmuuslain 73 §:n mukaan jos isyyden vahvistamista koskeva kanne on vireillä tuomioistuimessa vanhemmuuslain tullessa voimaan, siihen sovelletaan kanteen vireillepanohetkellä voimassa olleita säännöksiä. Tässä asiassa kanne isyyden vahvistamiseksi on pantu vireille käräjäoikeudessa 2.12.2022. Asiassa on siten sovellettava vuoden 2015 isyyslain säännöksiä.

5. Jos isyyttä ei todeta isyyslain 2 §:n mukaisesti äidin avioliiton perusteella, lapsen isyys vahvistetaan isyyslain 3 §:n 1 momentin mukaan Digi- ja väestötietoviraston tai tuomioistuimen päätöksellä. Isä on pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan tällöin se, joka on siittänyt lapsen.

6. Isyyden selvittämisen tarkoituksena on isyyslain 4 §:n 1 momentin mukaan hankkia sellaisia tietoja, joiden nojalla isyys voidaan vahvistaa tai todentaa. Pykälän 2 momentin mukaan lastenvalvoja selvittää isyyden muun ohella silloin, kun hän saa tiedon 18 vuotta nuoremmasta lapsesta, jonka osalta isyyttä ei ole todettu avioliiton perusteella (1 kohta), tai kun mies haluaa tunnustaa isyytensä, eikä isyyttä ole todettu 2 §:n nojalla (2 kohta).

7. Isyyden selvittää isyyslain 5 §:n 1 momentin mukaan lastenvalvoja sillä hyvinvointialueella, jonka alueella lapsen äidillä on kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta. Lastenvalvojan on, saatuaan tiedon seikasta, jonka vuoksi isyys on selvitettävä, isyyslain 6 §:n 1 momentin mukaisesti neuvoteltava äidin, 15 vuotta täyttäneen lapsen ja, jos mahdollista, sen miehen kanssa, joka saattaa olla lapsen isä. Lain 7 §:ssä säädetään tarkemmin isyyden selvittämisneuvottelun toimittamisesta. Pykälän mukaan neuvottelussa pyritään saamaan ne tiedot, joiden avulla isyys voidaan selvittää. Isyyden selvittämisestä on lastenvalvojan laadittava isyyslain 12 §:n mukaan pöytäkirja.

8. Isyyslain 9 §:n mukaan lastenvalvojan on tilattava isyyden selvittämisen yhteydessä oikeusgeneettinen isyystutkimus lapsesta, äidistä ja miehestä, joka saattaa olla lapsen isä, jos mies pyytää tutkimusta tai jos lastenvalvoja muuten katsoo sen tarpeelliseksi. Lastenvalvojan tilaama oikeusgeneettinen isyystutkimus voidaan kuitenkin tehdä vain sen suostumuksella, josta näyte on tarkoitus ottaa.

9. Isyyden selvittämisen keskeyttämisestä säädetään isyyslain 11 §:ssä. Pykälän 2 momentin mukaan lastenvalvoja voi päättää, että isyyden selvittäminen keskeytetään muun ohella, jos on ilmeistä, ettei isyyden vahvistamista varten ole saatavissa riittävästi tietoja (1 kohta), tai jos mies ei ole tunnustanut lasta ja on erityinen syy olettaa, että isyyden selvittäminen ei olisi lapsen edun mukaista, eikä 15 vuotta täyttänyt lapsi vaadi isyyden selvittämistä (3 kohta).

10. Isyyslain 11 §:n 3 momentin mukaan keskeytetty isyyden selvittäminen on aloitettava uudestaan äidin, 15 vuotta täyttäneen lapsen tai isänä itseään pitävän miehen pyynnöstä, jos 2 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitetut keskeyttämisen edellytykset eivät enää täyty (1 kohta), tai äidin, 15 vuotta täyttäneen lapsen tai isyyden tunnustaneen miehen pyynnöstä, jos selvittämisen keskeyttäminen on perustunut 2 momentin 3 kohtaan (2 kohta). Oikeusministeriön isyys- ja elatusasioissa käytettävistä lomakkeista annetun asetuksen (1474/2015) 1 §:n mukaan päätös isyyden selvittämisen keskeyttämisestä (2 kohta) ja uudelleen aloittamisesta (3 kohta) on laadittava Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vahvistaman kaavan mukaiselle lomakkeelle.

11. Isyyden selvittämisen keskeyttämiseen ja selvittämisen uudelleen aloittamiseen liittyvistä oikeusturvatakeista säädetään isyyslain 14 §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan lapsen äiti, 15 vuotta täyttänyt lapsi ja mies, joka katsoo olevansa lapsen isä, saa hakea muutosta isyyden selvittämisen keskeyttämistä tai sen uudelleen aloittamista koskevaan lastenvalvojan päätökseen valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa säädetään. Pykälän perusteluissa (HE 91/2014 vp s. 38) on todettu, että muutoksenhakua koskeva säännös on tarpeen, koska ehdotuksen mukaan lastenvalvoja tekee keskeyttämispäätöksen jatkossa itsenäisesti eikä enää alista keskeyttämispäätöstä sosiaalilautakunnalle kuten aiemmin. Säännöksen perusteella asia voitaisiin saattaa arvioitavaksi toiselle viranomaiselle.

12. Isyyslain 6 luvussa säädetään isyyden vahvistamista koskevasta tuomioistuinmenettelystä. Sen 29 §:n 1 momentin mukaan lapsi, jonka osalta isyyttä ei ole äidin avioliiton perusteella todettu eikä Digi- tai väestötietoviraston tai tuomioistuimen päätöksellä vahvistettu, voi vaatia isyyden vahvistamista nostamalla kanteen isäksi otaksumaansa miestä vastaan.

13. Isyyslain 31 §:n 1 momentin mukaan alaikäisen lapsen puhevaltaa isyyden vahvistamista koskevassa oikeudenkäynnissä käyttää lastenvalvoja, joka on 5 §:n nojalla selvittänyt isyyden. Pykälän 2 momentin mukaan isyyden vahvistamista koskevassa oikeudenkäynnissä alaikäisen puhevaltaa saavat lastenvalvojan ohella käyttää lapsen huoltaja tai muu laillinen edustaja ja 15 vuotta täyttänyt lapsi itse soveltaen, mitä oikeudenkäymiskaaren 12 luvussa säädetään. Jos lastenvalvoja ja lapsen muu edustaja ovat puhevaltaa käyttäessään erimielisiä, on noudatettava lastenvalvojan mielipidettä. Pykälän 3 momentin mukaan tuomioistuimen tulee varata tilaisuus tulla kuulluksi jokaiselle, joka 1 tai 2 momentin mukaan saa käyttää lapsen puhevaltaa. Myös lapsen äidille tulee varata tilaisuus tulla kuulluksi, vaikka hän ei olisi lapsen huoltaja, jos kuuleminen on hankaluudetta järjestettävissä. Isyyslain 32 §:n 1 momentin mukaan lapsen tulee haastaa vastaajaksi mies, jonka voidaan olettaa olevan lapsen isä.

14. Ennen vuotta 2015 voimassa olleen vuoden 1975 isyyslain mukaan lastenvalvoja ei saanut aloittaa tai jatkaa isyyden selvittämistä vastoin äidin tahtoa, jos lapsen äiti oli kirjallisesti ilmoittanut lastenvalvojalle vastustavansa isyyden selvittämistä ja lapsi oli äitinsä huollossa tai hoidettavana. Vuoden 2015 isyyslailla poistettiin lapsen äidin yksipuolinen mahdollisuus kieltää isyyden selvittäminen ja isyyden vahvistamiskanteen ajaminen lapsen puolesta. Tätä perusteltiin lapsen lähtökohtaisella oikeudella tuntea alkuperänsä, mistä syystä katsottiin, että äidin yksipuolinen vastustusmahdollisuus oli syytä poistaa ja korvata se lastenvalvojan arviolla lapsen edusta. (HE 91/2014 vp s. 36–37.)

15. Isyyslain yleisenä ja ensisijaisena tavoitteena on edistää lapsen edun toteutumista isyysasioissa. Isyyslain lähtökohtana on pidetty lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 7 artiklassa vahvistettua periaatetta, että lapsella on, mikäli mahdollista, syntymästään lähtien oikeus tuntea molemmat vanhempansa riippumatta siitä, millaisiin perheolosuhteisiin hän syntyy. Isyyslailla on pyritty turvaamaan lapsen oikeutta molempiin vanhempiin ja suojaamaan lapsen etua ja yhdenvertaisuutta eri perherakenteissa. (HE 91/2014 vp s. 17 ja 22.)

Korkeimman oikeuden arviointi lastenvalvojan puhevallasta

16. Korkeimman oikeuden arvioitavana on edellä mainitulla tavalla se, mikä merkitys lastenvalvojan puhevallan kannalta on sillä, ettei lastenvalvoja ollut tehnyt kirjallista valituskelpoista päätöstä isyyden selvittämisen uudelleen aloittamisesta sen jälkeen, kun isyyden selvittäminen oli aikaisemmin päätöksellä keskeytetty.

17. Asiassa on riidatonta, että Y:n perusturvakuntayhtymän lastenvalvoja on selvittänyt C:n isyyttä tämän syntymän jälkeen ja allekirjoittanut päätöksen isyyden selvittämisen keskeyttämisestä 8.1.2020. Keskeyttämisen perusteena on ollut se, ettei isyyden vahvistamiseksi ollut riittävästi tietoa. Isyyden selvittämispöytäkirjan 30.9.2022 mukaan isyyden selvittämistä koskeva asia on tullut uudelleen vireille mahdollisen isän B:n aloitteesta tämän ilmoitettua, että hän haluaa tunnustaa lapsen. Pöytäkirjan lisätiedoissa on maininta siitä, että isyyden selvittäminen on ollut keskeytettynä 8.1.2020 tehdyn päätöksen nojalla.

18. Edelleen riidatonta on, että Z:n kaupungin hyvinvoinnin palvelukokonaisuuden lastenvalvoja, joka sittemmin on nostanut tässä esillä olevan kanteen, ei ollut tehnyt kirjallista päätöstä C:n isyyden selvittämisen uudelleen aloittamisesta. Mainittu lastenvalvoja oli tästä huolimatta käynyt isyyslain 6 §:ssä tarkoitetun neuvottelun B:n kanssa. Hän oli pyrkinyt neuvottelemaan myös A:n kanssa, mutta ehdotetut tapaamiset olivat peruuntuneet tämän ilmoitettua esteestä.

19. Korkein oikeus toteaa, että lastenvalvojan velvollisuutena on isyyslain 4 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaisesti ollut selvittää C:n isyys, kun B oli ilmoittanut haluavansa tunnustaa lapsen ja pyytänyt isyyden selvittämistä. Isyyslain 11 §:n 3 momentin 1 kohdan nojalla lastenvalvojan velvollisuutena on niin ikään ollut jatkaa isyyden selvittämistä isänä itseään pitävän B:n pyynnöstä, kun olosuhteet olivat muuttuneet eikä enää ole ollut ilmeistä, että isyyden vahvistamista varten ei ollut saatavissa riittävästi tietoja. Korkein oikeus katsoo, että ryhtyessään edellä kohdassa 18 mainittuihin selvitystoimiin lastenvalvoja on tosiasiallisesti päättänyt isyyden selvittämisen aloittamisesta uudelleen, vaikka hän ei ollut tehnyt asiasta kirjallista päätöstä.

20. Korkein oikeus toteaa edelleen, että isyyslain 14 §:n säännös sekä edellä kohdassa 10 mainitun asetuksen 1 §:n 3 kohta olisivat edellyttäneet, että lastenvalvojan päätös isyyden selvittämisen uudelleen aloittamisesta olisi laadittu kirjallisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vahvistaman kaavan mukaiselle lomakkeelle. Päätös olisi myös pitänyt antaa hallintolain säännösten mukaisesti tiedoksi asianosaisille, joilla olisi ollut oikeus hakea siihen muutosta isyyslain 14 §:ssä säädetyssä menettelyssä.

21. Arvioitaessa kirjallisen ja valituskelpoisen päätöksen puuttumisen merkitystä asiassa on huomattava, että isyyslaissa ei säädetä isyyden vahvistamisen yleisistä esteistä eikä lapsen äidillä ole lähtökohtaista oikeutta estää isyyden selvittämistä silloin, kun isänä itseään pitävä mies haluaa tunnustaa lapsen, vaikka lapsen äiti pitäisi miestä epäsopivana isäksi. Isyyslaki perustuu ajatukselle siitä, että isyyden selvittäminen on lähtökohtaisesti sekä lapsen että yhteiskunnan etu.

22. Isyyslain 31 §:n 1 momentin mukaisesti lapsen puhevaltaa isyyden vahvistamista koskevassa oikeudenkäynnissä saa käyttää se lastenvalvoja, joka on 5 §:n nojalla selvittänyt isyyden. Viitatussa isyyslain 5 §:ssä säädetään tarkemmin vain lastenvalvojan alueellisesta toimivallasta, eikä pykälää ja mainittua lakiviittausta ole perusteltua tulkita siten, että lastenvalvojan puhevallalle asetettaisiin muita, selvittämisen sisältöön, laatuun taikka lastenvalvojan aikaisempaan menettelyyn liittyviä edellytyksiä. Kanneoikeuden edellytyksiä koskevasta isyyslain 29 §:stä ei puolestaan ilmene, että lastenvalvojan päätös isyyden selvittämisen uudelleen aloittamisesta olisi isyyden vahvistamista koskevan oikeudenkäynnin edellytys.

23. Isyyslain säännöksistä ei ole myöskään perusteltua tehdä sellaista päätelmää, että lastenvalvojan oikeus käyttää lapsen puhevaltaa riippuisi isyyslain 14 §:n mukaisen muutoksenhaun lopputuloksesta ja siitä, onko hallinto-oikeus katsonut isyyden selvittämisen jatkamiselle olleen perusteita. Kun isyyden selvittäminen on tässä tapauksessa keskeytetty isyyslain 11 §:n 2 momentin 1 kohdan perusteella riittävien tietojen puuttumisen vuoksi, selvittämisen jatkaminen on tällöin saman pykälän 3 momentin 1 kohdan mukaisesti edellyttänyt vain, että säännöksessä mainittu taho pyytää selvittämisen jatkamista ja että olosuhteet ovat muuttuneet siten, että isyyden vahvistamiseksi on saatavilla enemmän tietoja. Näiden edellytysten täyttyessä selvittäminen on lain mukaan tullut aloittaa uudelleen, eikä jatkamiseen tässä vaiheessa ole sisältynyt muuta harkintaa.

24. Kun otetaan huomioon edellä mainitut seikat sekä isyyslain tavoitteet ja päämäärät, Korkein oikeus katsoo, että lastenvalvojalla on ollut isyyslain 31 §:n säännöksessä tarkoitettu oikeus käyttää lapsen puhevaltaa ja nostaa isyyden vahvistamista tarkoittava kanne lapsen nimissä.

Perus- ja ihmisoikeussääntelyn merkitys asian arvioinnissa

25. A on vedonnut siihen, että hänen ja hänen lapsensa oikeutta Suomen perustuslain 21 §:ssä taattuun oikeusturvaan sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6, 13 ja 17 artikloissa turvattuihin oikeuksiin loukataan, mikäli lastenvalvojan katsotaan selvittäneen lapsen isyyttä siten, että hänelle on syntynyt oikeus käyttää lapsen puhevaltaa, vaikka lain edellyttämää kirjallista päätöstä isyyden selvittämisen jatkamisesta ei ollut tehty.

Oikeusturva ja pääsy tuomioistuimeen

26. Perustuslain 21 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.

27. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä.

28. Ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan mukaan jokaisella, jonka yleissopimuksessa tunnustettuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä siinäkin tapauksessa, että oikeuksien ja vapauksien loukkauksen ovat tehneet virantoimituksessa olevat henkilöt.

29. Ihmisoikeussopimuksen 17 artiklan mukaan minkään yleissopimuksessa ei saa tulkita suovan millekään valtiolle, ryhmälle tai henkilölle oikeutta ryhtyä sellaiseen toimintaan tai tehdä sellaista tekoa, jonka tarkoituksena on tehdä tyhjäksi jokin yleissopimuksessa tunnustettu oikeus tai vapaus tai rajoittaa niitä enemmän kuin yleissopimuksessa on sallittu.

Korkeimman oikeuden arviointi

30. Korkein oikeus on edellä todennut, että isyyslain säännökset olisivat edellyttäneet, että lastenvalvoja olisi tehnyt kirjallisen ja valituskelpoisen päätöksen isyyden selvittämisen uudelleen aloittamisesta. Lastenvalvojan menettely ei tältä osin ole ollut isyyslain säännösten eikä myöskään hyvän hallinnon periaatteiden mukaista. Arvioidessaan sitä, loukkaako isyyskanteen tutkiminen mainituissa olosuhteissa C:n tai A:n edellä mainittuja perustuslaissa ja ihmisoikeussopimuksessa turvattuja oikeuksia, Korkein oikeus toteaa seuraavaa.

31. Perustuslain 21 § ja ihmisoikeussopimuksen 6 artikla tulevat sovellettavaksi, kun on kyse henkilön oikeuksia tai velvollisuuksia koskevasta päätöksestä tai riidasta (ks. esim. ihmisoikeustuomioistuimen neuvoa-antava lausunto 13.4.2023 ratkaisuun KKO 2024:18). Myös ihmisoikeussopimuksen 13 ja 17 artiklan soveltaminen edellyttää, että mainittuihin artikloihin vetoavalla on muualla ihmisoikeussopimuksessa tunnustettuja oikeuksia tai vapauksia, joita on loukattu. Perustuslain 21 § tai ihmisoikeussopimuksen mainitut artiklat eivät itsessään takaa aineellisia oikeuksia taikka tietynlaista sisältöä näille oikeuksille, vaan vaateella on oltava perusta muussa valtionsisäisessä oikeudessa tai ihmisoikeussopimuksessa.

32. Korkein oikeus toteaa, että isyyslain 6 luvun säännösten perusteella isyyden vahvistamista koskevassa asiassa ei ole kysymys A:n vaan C:n oikeudesta oikeudenkäynnissä, jossa A on yhtäältä lastenvalvojan kanssa rinnakkain lapsen edustajan ja toisaalta lapsen äitinä myös kuultavan roolissa. Kyseessä ei siten ole sellainen A:n oikeuksia tai velvollisuuksia koskeva riita tai päätös, jonka perusteella perustuslain 21 § tai ihmisoikeussopimuksen 6 artikla voisivat tulla hänen katsomallaan tavalla sovellettavaksi.

33. Siltä osin kuin kysymys on oikeusgeneettisen näytteen ottamisesta A:sta, asia koskee suoraan myös hänen oikeuttaan. Tältä osin A on kuitenkin saanut tuomioistuimesta perustellun päätöksen, josta hän on voinut ja on myös hakenut muutosta tässä asiassa. Koska A:lla ei muilta osin ole käsillä olevassa isyysasiassa perustuslain 21 §:ssä tai ihmisoikeussopimuksen 6, 13 ja 17 artiklassa tarkoitettuja oikeuksia, mainitut säännökset eivät tule hänen osaltaan sovellettavaksi.

34. Korkein oikeus toteaa, että C:n oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin tässä isyysasiassa ei vaarannu isyyden selvittämisen uudelleen aloittamista koskevan kirjallisen päätöksen puuttumisen vuoksi ottaen huomioon se, että edes päätökseen liittyvä muutoksenhaku ei olisi edellä kohdassa 23 kuvatulla tavalla estänyt nyt kysymyksessä olevan kanteen nostamista ja tutkimista.

35. Toimivaltainen lastenvalvoja on selvittänyt C:n isyyttä ja nostanut isyyslain 31 §:n mukaisesti kanteen lapsen puhevaltaa käyttäen. Vaikka lastenvalvoja on vastoin isyyslain ja sen nojalla annetun asetuksen säännöksiä jättänyt tekemättä isyyden selvittämisen uudelleen aloittamista koskevan kirjallisen päätöksen ja C:n isyyttä on siitä huolimatta vaadittu vahvistettavaksi oikeudenkäynnissä, menettelyn ei voida katsoa edellä lausutuilla perusteilla loukkaavan C:n eikä A:n perustuslain ja ihmisoikeussopimuksen mukaisia oikeuksia.

A:n vaatimukset isyyden selvittämisen päättämisestä

36. Korkein oikeus on edellä katsonut, että lastenvalvojalla on asiassa oikeus käyttää lapsen puhevaltaa isyyskanteen nostamiseen tämän nimissä. Sen jälkeen on vielä arvioitava, tulisiko isyyden selvittäminen enemmälti päättää A:n vetoamilla perusteilla.

37. Hovioikeus on jättänyt tutkimatta A:n toissijaisen vaatimuksen, jonka mukaan isyyden selvittäminen pitää lopettaa, koska asiassa ei ole ilmennyt perusteita selvittää B:n isyyttä ja koska isyyden selvittäminen on lapsen edun vastaista. Hovioikeus on perustellut ratkaisuaan muun ohella sillä, että määräys oikeusgeneettisestä tutkimuksesta ei ole asian lopullinen päätös vaan käräjäoikeus jatkaa isyyden vahvistamista koskevan asian käsittelyä oikeusgeneettisen tutkimuslausunnon saavuttua.

38. Korkein oikeus on todennut täysi-ikäisen lapsen adoptiota koskevassa ratkaisussa KKO 2024:18 ihmisoikeustuomioistuimen edellä kohdassa 31 mainittuun neuvoa-antavaan lausuntoon viitaten (kohdat 28–30), että henkilöllä, jonka yksityiselämää asia koskettaa, tulee olla oikeus tulla kuulluksi ja hänen esittämänsä seikat tulee ottaa huomioon päätöksenteossa siinä määrin kuin ne ovat asian kannalta merkityksellisiä. Korkein oikeus toteaa, että asia koskettaa C:n yksityiselämää sekä siltä osin kuin kysymys on A:n määräämisestä oikeusgeneettiseen tutkimukseen myös A:n yksityiselämää. Korkein oikeus katsoo, että A:n omasta ja C:n puolesta esittämät seikat on otettava sen vuoksi huomioon päätöksenteossa siinä määrin kuin ne ovat oikeusgeneettiseen tutkimukseen määräämisen kannalta merkityksellisiä.

39. Kuten edellä kohdassa 15 on todettu, isyyslain yleisenä ja ensisijaisena tavoitteena on edistää lapsen edun toteutumista isyysasioissa ja isyyslaki perustuu ajatukselle siitä, että isyyden selvittäminen on lähtökohtaisesti sekä lapsen että yhteiskunnan etu. Korkein oikeus toteaa, että isyyslaissa ei säädetä mahdollisuudesta torjua isyyden vahvistamista koskevaa kannetta taikka jättää sitä tutkimatta sillä perusteella, että isyyden vahvistamisen katsottaisiin olevan lapsen edun vastaista. Ainoastaan isyyslain edellä kohdassa 9 kuvatussa 11 §:n 2 momentin 3 kohdassa on säädetty isyyden selvittämisen keskeyttämisestä lapsen edun vastaisena. Lapsen edun vastaisenakaan isyyden selvittämistä ei säännöksen mukaan voida keskeyttää silloin, kun mies on tunnustanut isyyden, minkä on perusteltua katsoa koskevan myös tilannetta, jossa mies ilmoittaa aikovansa tunnustaa isyyden selvityksen osoittaessa hänet lapsen isäksi. Isyyslain säännösten perusteella väitetyn lapsen edun vastaisuuden huomioon ottaminen harkittaessa isyyden selvittämistä ja vahvistamista on siten mahdollista vain hyvin rajoitetusti.

40. Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 3 artiklan mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Korkein oikeus toteaa, että lapsen etuun liittyvät näkökohdat on siten otettava huomioon myös isyyden vahvistamista koskevassa oikeudenkäynnissä siitä huolimatta, että isyyslaissa ei säädetä mahdollisuudesta torjua isyyden vahvistamista sillä perusteella, että sen katsottaisiin olevan lapsen edun vastaista.

41. Korkein oikeus katsoo, että hovioikeus ei olisi saanut ennen lapsen ja tämän äidin määräämistä oikeusgeneettiseen tutkimukseen jättää tutkimatta esitettyjä väitteitä siitä, että isyyden selvittäminen on lapsen edun vastaista. Näiden väitteiden tutkiminen isyystutkimuksen valmistumisen jälkeen vasta pääsian yhteydessä merkitsisi C:n ja A:n yksityiselämään puuttuvan viranomaismääräyksen antamista ennen kuin lapsen edun kannalta mahdollisesti merkitykselliset seikat on asianmukaisesti arvioitu. Korkein oikeus toteaa, että lapsen etua koskevat väitteet ja niitä koskeva selvitys on tässä asiassa tosiasiassa esitetty jo alemmissa oikeusasteissa ja myös vastapuolet ovat saaneet niistä lausua. Näin ollen Korkein oikeus viivästyksen välttämiseksi ja asian laatu huomioon ottaen tutkii mainitut väitteet itse asiaa hovioikeuteen tältä osin palauttamatta.

42. A on perustellut isyyden selvittämisen lapsen edun vastaisuutta sillä, että B on vainonnut häntä ja syyllistynyt häneen ja hänen lapsiinsa kohdistuneeseen laittomaan uhkaukseen. A on lisäksi esittänyt väitteidensä tueksi selvitystä.

43. Isyyslain säännökset lähtevät edellä mainitulla tavalla siitä, että isyyden vahvistamiseen ei sisälly isyyden laatuun liittyviä edellytyksiä taikka muutakaan intressipunnintaa. Isäksi vahvistetaan isyyslain 2 §:n mukaisesti lähtökohtaisesti se, joka on siittänyt lapsen, eikä isyyden vahvistamiseen lain 6 luvun säännösten perusteella sisälly harkintaa. Isyyden selvittämisen keskeyttämistä lapsen edun vastaisena koskevan isyyslain 11 §:n 2 momentin 3 kohdan perustelujen (HE 91/2014 vp s. 36) mukaan säännöksen tarkoituksena on kuitenkin ottaa huomioon tilanteet, joissa pyrkimyksen isyyden selvittämiseksi tulee väistyä tätä painavampien inhimillisten syiden vuoksi. Tällaisia syitä voi liittyä esimerkiksi tilanteisiin, joissa lapsi on saanut alkunsa raiskauksen tai insestin seurauksena tai joissa lapsen ja äidin terveys ja turvallisuus ovat uhattuina. Tällöinkin isyytensä tunnustaneella miehellä on lähtökohtaisesti oikeus vaatia isyyttään vahvistettavaksi.

44. Korkein oikeus toteaa, että isyyslaissa on tietoisesti valittu järjestelmä, jossa lapsen oikeutta biologisen alkuperänsä tuntemiseen painotetaan voimakkaasti muiden asiassa vaikuttavien intressien kustannuksella. Henkilön oikeus tuntea biologinen alkuperänsä on osa perustuslain 10 §:ssä turvattua yksityiselämän suojaa. Myös Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 7 ja 8 artiklassa turvataan muun ohella lapsen oikeus vanhempaansa ja sukulaisuussuhteisiin, mitä oikeuksia tulee kunnioittaa niin kuin lainsäädännössä niistä määrätään. Lisäksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä on vakiintuneesti vahvistettu, että oikeus oman alkuperänsä tuntemiseen on osa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan turvaamaa yksityiselämän suojaa (KKO 2021:88, kohta 12 ja viitattu ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö). Edellä todetun perusteella Korkein oikeus katsoo, että lapsen isyyden selvittäminen ja vahvistuskanteen tutkiminen voi estyä A:n tässä asiassa vetoaman kaltaisilla syillä vain hyvin poikkeuksellisissa tilanteissa.

45. Korkein oikeus katsoo edellä todettuun nähden, että A:n lapsen edun vastaisuuden perusteiksi vetoamat seikat eivät edes toteennäytettyinä ole niin painavia, että ne voisivat johtaa isyyden selvittämisen ja sen mahdollisen vahvistamisen estymiseen. Tähän nähden suullisen käsittelyn toimittaminen Korkeimmassa oikeudessa A:n ilmoittamien seikkojen selvittämiseksi ei ole tarpeen, ja suullisen käsittelyn toimittamista koskeva pyyntö hylätään.

46. Korkein oikeus hylkää edellä mainituilla perusteilla A:n toissijaisen vaatimuksen siitä, että isyyden selvittämistä ei jatketa lapsen edun vastaisena.

[Perustelujen kohdat 47–50 jätetään tässä julkaisematta, koska ne eivät liity julkaistavaan oikeuskysymykseen.]

Oikeusgeneettiseen isyystutkimukseen määrääminen

51. Isyyslain 37 §:n mukaan tuomioistuimen on omasta aloitteestaan määrättävä hankittavaksi kaikki se selvitys, minkä se katsoo asian ratkaisemisen kannalta tarpeelliseksi. Oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 2 §:n mukaan tuomioistuin voi käsiteltävänään olevassa isyyden vahvistamista koskevassa asiassa määrätä oikeusgeneettisen isyystutkimuksen tehtäväksi, jos asianosainen sitä vaatii tai jos tuomioistuin pitää sitä muutoin tarpeellisena asian selvittämiseksi.

52. Alempien oikeuksien ratkaisuissa todetuilla perusteilla on mahdollista, että B on lapsen isä. Lapsella on oikeus tuntea alkuperänsä ja saada isyys selvitetyksi. Näillä perusteilla Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden päätöksen oikeusgeneettiseen isyystutkimukseen määräämisestä.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöstä muutetaan oikeusgeneettistä isyystutkimusta koskevien määräaikojen osalta siten, että A:n ja C:n on mentävä tutkimukseen 2.1.2025 mennessä.

Muilta osin hovioikeuden päätöstä ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ari Kantor, Kirsti Uusitalo, Eva Tammi-Salminen, Jussi Tapani ja Tuija Turpeinen. Esittelijä Paula Jutila.