KKO:2024:70

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

A myötäpuolineen oli työskennellyt Valtionrautateiden palveluksessa ja kuulunut tuolloin valtion eläkelain (VEL, 280/1966) piiriin. Valtion liikelaitoksena toiminut Valtionrautatiet oli yhtiöitetty 1.7.1995 voimaan tulleella lailla Valtionrautateiden muuttamisesta osakeyhtiöksi (yhtiöittämislaki). Valtionrautateiden palveluksessa ollut henkilöstö oli tuolloin siirtynyt osakeyhtiön palvelukseen ja heihin sovellettiin työntekijäin eläkelakia (395/1961) ja sittemmin työntekijän eläkelakia.

Valtionrautatiet ja eräät henkilöstöjärjestöt olivat 11.5.1994 sopineet, että yhtiöittämisessä noudatettaisiin henkilöstöä koskevista asioista laaditussa sopimuksessa (ns. yhtiöittämissopimus) mainittuja periaatteita. Sopimuksen kohdan 2 määräyksen mukaan työntekijöiden eläke-edut määräytyivät sopimuksen liitteen 1 mukaisesti, jonka perusteella laadittaisiin perustettavan eläkesäätiön säännöt. Liitteen 1 otsikkona oli ”Yhtiöittämisen eläkeratkaisu” ja sen erityisen eläkeiän piiriin kuuluvia koskevassa kohdassa 4 oli kirjauksia lakisääteistä eläketurvaa täydentävästä lisäeläkkeestä. Kohdan mukaan alle 63 vuoden eläkeiän piiriin kuuluvien osalta taataan 60 prosentin eläke eläkepalkasta sellaisille, joilla kertyy VEL:stä ja yhtiön ajalta eläkkeeseen oikeuttavaa palvelusaikaa yhteensä vähintään 30 vuotta. 60 prosentin tasoa laskettaessa otetaan huomioon VEL:n eläke, säätiön peruseläke, muut lakisääteiset eläkkeet sekä säätiön lisäeläke. A:n ja tämän myötäpuolten ammateissa eläkeikä oli 58 vuotta ja eläkekarttuma 60 prosenttia ja he kuuluvat sanotun eläkeliitteen kohdan 4 piiriin.

Perus- ja lisäeläketurvan järjestämistä varten oli yhtiöittämisen yhteydessä perustettu eläkesäätiö, joka oli perustamisestaan lähtien vastannut yhtiön henkilöstöön liittyvistä eläkevastuista.

Ennen 1.1.2017 eläkkeelle jääneiden työntekijöiden lisäeläke oli sovitettu yhteen lakisääteisen eläkkeen kanssa siten, että eläkesäätiön maksama eläke yhdessä muiden eläköityneelle työntekijälle maksettavien eläkkeiden ja korvausten kanssa oli yhteensä 60 prosenttia eläkkeen perusteena olevasta palkasta.

Työeläkejärjestelmän muutos 1.1.2017 oli tuonut A:n ja tämän myötäpuolten lakisääteisiin eläkkeisiin ns. varhennusvähennyksen. Henkilön jäädessä eläkkeelle esimerkiksi 58-vuotiaana, lakisääteistä eläkettä vähennetään varhennusvähennyksellä henkilön koko eliniän loppuun asti. Eläkesäätiö oli muuttanut eläkesääntöjään 1.1.2017 lukien siten, että yhteensovituslaskennassa lakisääteinen eläke otetaan laskennallisesti huomioon varhentamattomana eli määrältään todellista suurempana. Sen johdosta A:n ja hänen myötäpuoliensa kokonaiseläkkeen taso jäisi 60 prosentin tasosta ainakin varhennusvähennyksen määrän verran pienemmäksi, kun kukin heistä oli jäänyt eläkkeelle 1.1.2017 jälkeen.

Kanne ja vastaus Helsingin käräjäoikeudessa

A myötäpuolineen (kantajat) vaati vahvistettavaksi, että VR-Yhtymä Oyj:n (yhtiö) ja kunkin kantajan välisessä työsuhteessa tulivat työsuhteen ehtona noudatettaviksi yhtiöittämissopimuksen liitteessä 1 kuvatut eläke-edut. Kantajat vaativat vahvistettavaksi myös, että yhtiö oli velvollinen maksamaan kullekin kantajalle siltä kalenterikuukaudelta, jonka alusta lukien kantajan eläkettä rajoitetaan eläkesäännön mukaisesti, ja jokaiselta kalenterikuukaudelta sen jälkeen kantajan eliniän loppuun asti sen suuruisen määrän, että kantajan kokonaiseläke vastaa 60 prosenttia eläkkeen perusteena olevasta palkasta.

Kantajien mukaan yhtiö oli tullut yhtiöittämissopimuksen sekä yhtiöittämislain perusteella sidotuksi sopimuksessa ja sen liitteessä mainittuihin eläke-etuihin, joita noudatettiin työsuhteen ehtoina. Eläke-etu ei ollut sillä tavoin ehdollinen, että lain tai eläkesäätiön sääntöjen mahdollisilla muutoksilla olisi ollut merkitystä yhtiön velvoitteiden kannalta. Merkitystä ei ollut myöskään sillä, että eläkkeiden maksu oli toteutettu eläkesäätiön kautta. Joka tapauksessa kantajilla oli ollut perusteltu syy luottaa eläke-etujen sitovuuteen. Yhtiöllä ei ollut oikeutta asettaa kantajia epäedullisempaan asemaan kuin niitä yhtiön palveluksessa olleita työntekijöitä, verrokkeja, jotka olivat jääneet eläkkeelle ennen 1.1.2017.

Yhtiö kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. Yhtiöittämissopimuksessa ja sen liitteessä mainitut eläke-edut eivät olleet tulleet noudatettaviksi kantajien työsuhteen ehtoina, vaan sopimuksessa oli sovittu niistä periaatteista, joita noudatettaisiin yhtiöittämisen yhteydessä henkilöstöä koskeviin asioihin. Näiden periaatteiden perusteella oli laadittu eläkesäätiön säännöt, joiden mukaan henkilöstön eläke-etuuksien sisältö määräytyi. Sopimuksen liitteessä oli kuvattu eläke-etujen sen hetkinen tilanne.

Yhtiö ei ollut sitoutunut kanteessa vaadittuihin eläke-etuuksiin taikka korvaamaan kantajille muutoksia etuuksien määrässä. Yhtiöittämissopimuksessa sovittu velvoite lisäeläketurvan järjestämisestä oli täytetty, kun eläkesäätiö oli perustettu. Velvollisuus eläke-etuuksien antamiseen oli eläkesäätiöllä, joka oli yhtiöstä erillinen oikeushenkilö. Eläkesäätiön sääntöjä oli muutettu kymmeniä kertoja, eikä kantajille ollut syntynyt perusteltua syytä luottaa sääntöjen sitovuuteen. Sääntömuutokseen ei ollut haettu muutosta.

Yhtiö ei ollut rikkonut tasapuolisen kohtelun vaatimusta, sillä kantajien erilainen asema suhteessa niihin verrokkityöntekijöihin, jotka olivat jääneet eläkkeelle ennen 1.1.2017, oli seurannut lainsäädännön muutoksesta ja sen vuoksi muutetuista eläkesäätiön säännöistä.

Käräjäoikeuden tuomio 17.6.2021 nro 21/30892

Käräjäoikeus totesi, että eläke-etuuksia oli yhtiöittämissopimuksessa käsitelty omassa sopimuskohdassaan erillään palvelussuhteiden ehtoja sekä konsernissa noudatettavia sopimus- ja työehtoperiaatteita koskevista kohdista. Eläke-etuja koskeva sopimuskohta oli sisällöltään täsmällinen, eikä se sisältänyt viittauksia myöhemmin sovittaviin ehtojen tarkennuksiin. Myös yhtiöittämissopimuksen eläkeliite oli sisällöltään täsmällinen ja yksityiskohtainen siten, että Valtionrautateiden palveluksessa yhtiöittämishetkellä olleille turvattavan lisäeläkeoikeuden sisältö oli yksiselitteinen. Sopimuksen sisältö viittasi siihen, että osapuolten tarkoituksena oli ollut varmistaa, että henkilöstön eläke-etuudet tulevat yhtiöittämisessä turvatuiksi eläkeliitteen mukaisesti, jonka perusteella laaditaan perustettavan eläkesäätiön säännöt. Myös yhtiöittämislaki esitöineen osaltaan viittasi siihen, että sopimuksen osapuolten yhteisenä tarkoituksena oli turvata eläkeliitteen mukainen eläketurva perustettavaan yhtiöön siirtyvälle Valtionrautateiden henkilöstölle.

Yhtiöittämissopimusta oli tulkittava antamalla siinä käytetyille käsitteille niiden yleiskielen mukainen merkitys. Siten yhtiön vastuun ei voitu katsoa rajoittuvan eläkesäätiön perustamiseen eikä eläke-etuuksien määräytyvän yksinomaan säätiön sääntöjen perusteella. Valtionrautatiet/yhtiö oli sitoutunut vastaamaan siitä, että työntekijät saavat hyväkseen sopimuksessa määrätyn, eläkeliitteen mukaisesti turvatun lisäeläkeoikeuden, ja sopimusmääräyksiä tuli noudattaa työsuhteissa työsuhteen ehtoina.

Käräjäoikeus hyväksyi kanteen ja vahvisti, että yhtiön ja kunkin kantajan välisessä työsuhteessa tulivat noudatettaviksi yhtiöittämissopimuksen liitteessä 1 kuvatut eläke-edut sekä että yhtiö oli velvollinen maksamaan kullekin kantajalle eläkettä sen suuruisena, että kantajan kokonaiseläke vastaa 60 prosenttia eläkkeen perusteena olevasta palkasta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Jouni Jarnamo.

Helsingin hovioikeuden tuomio 15.12.2022 nro 1729

Yhtiö valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus totesi, että osakeyhtiön perustamisen jälkeen työntekijöiden työsuhteiden ehdoista oli sovittu työsopimuksissa ja työehtosopimuksissa. Kantajat eivät olleet väittäneet, että näissä sopimuksissa olisi ollut mainintoja lisäeläketurvasta. Lisäeläketurvasta oli sen sijaan määrätty eläkesäätiön säännöissä. Lisäeläketurvan osalta eläkesäätiön sääntöjä oli muutettu 1.1.2017 samaan aikaan voimaan tulleen työeläkelain muutoksen yhteydessä siten, että lakisääteiseen eläketurvaan tulleita heikennyksiä ei ollut kompensoitu.

Hovioikeus katsoi, että yhtiöittämissopimukseen sisältyneet kohdat, sopimuksen solmimisen ajankohta ja se, että yhtiöittämissopimuksessa toistuvasti todettiin osapuolten sitoutuneen noudattamaan sopimuksessa mainittuja periaatteita, osoittivat, että yhtiöittämissopimuksessa oli ollut kysymys sopimuksesta, jonka mukaisesti henkilöstön siirto liikelaitoksesta uuden osakeyhtiön palvelukseen oli toteutettu. Sopimuksen tarkoituksena oli ollut sopia siitä, miten henkilöstön asema järjestettiin organisaatiomuutoksen yhteydessä. Kyseessä oli ollut siirtymävaiheen sopimus, jonka perusteella oli ollut tarkoitus vastaisuudessa sopia tarkemmat palvelussuhteiden ehdot ja järjestää henkilöstön eläketurva. Työntekijöiden työsuhteiden ehdoista oli sovittu myöhemmin muilla sopimuksilla. Yhtiöittämissopimuksessa oli sovittu siitä, että työntekijöiden eläketurvan järjestäminen oli yhtiöittämisen jälkeen perustunut työeläkelainsäädäntöön ja eläkesäätiön sääntöihin, kuten oli tapahtunutkin.

Yhtiöittämissopimuksen sanamuodoista ja siitä asiayhteydestä, jossa sopimus oli solmittu, oli pääteltävissä, ettei sopimusosapuolten yhteisenä tarkoituksena ollut ollut, että yhtiö takaisi ja siten viime kädessä myös maksaisi eläkesäätiön asemesta itse työntekijöiden eläke-edut yhtiöittämissopimuksen eläkeratkaisua koskevan liitteen mukaisena siinäkin tapauksessa, että työeläkelainsäädäntöä tai eläkesäätiön sääntöjä muutettaisiin työntekijöiden kannalta epäedullisesti.

Hovioikeus hylkäsi kanteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Jaakko Rautio ja Kaarlo Hakamies sekä asessori Mari Vihla.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myötäpuolineen myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A myötäpuolineen vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan.

Yhtiö vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Valtion liikelaitoksena toiminut Valtionrautatiet on yhtiöitetty 1.7.1995 voimaan tulleella lailla Valtionrautateiden muuttamisesta osakeyhtiöksi (yhtiöittämislaki). Yhtiöittämisessä Valtionrautateiden palveluksessa ollut ja valtion eläkelain (VEL, 280/1966) soveltamispiiriin kuulunut henkilöstö on siirtynyt työsopimussuhteisena VR-Yhtymä Oyj:n (yhtiö) palvelukseen ja heihin alettiin soveltaa työntekijäin eläkelakia (395/1961) ja sittemmin työntekijän eläkelakia. Perus- ja lisäeläketurvan järjestämistä varten on yhtiöittämisen yhteydessä perustettu VR Eläkesäätiö.

2. Valtionrautatiet ja henkilöstöjärjestöt ovat 11.5.1994 solmineet sopimuksen (yhtiöittämissopimus). Yhtiöittämissopimuksen mukaan eläke-edut VR-konserniin kuuluvissa yhtiöissä määräytyvät sopimuksen liitteen 1 mukaisesti, jonka perusteella laaditaan perustettavan eläkeyhtiön säännöt. Mainitun liitteen 1 mukaan lakisääteistä eläketurvaa täydentää lisäeläke, jonka etuuksina olivat kantajien ammateissa oikeus valita lakisääteistä eläkeikää alempi 58 vuoden eläkeikä ja edullisempi 60 prosentin eläkekarttuma.

3. Työntekijän eläkelakia on muutettu 1.1.2017 (69/2016) nostamalla työntekijän alinta yleistä vanhuuseläkeikää ja tekemällä osittaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle ennen lakisääteistä vanhuuseläkeikää jäävän työntekijän lakisääteisen eläkkeen suuruuteen vaikuttava varhennusvähennys. VR Eläkesäätiön sääntöihin on 1.1.2017 lukien tehty työeläkeuudistuksesta johtuneet muutokset siten, että mainitun ajankohdan jälkeen varhennetulle vanhuuseläkkeelle jääneiden työntekijöiden kokonaiseläkettä laskettaessa ei oteta huomioon lakisääteisen eläkkeen varhennusvähennystä eikä sanottua vähennystä ole muutoinkaan kompensoitu. Tällaisen työntekijän kokonaiseläke jää tällöin 60 prosentin tasoa alhaisemmaksi.

4. Kantajat ovat kanteessaan vaatineet vahvistettavaksi, että yhtiöittämissopimuksen liitteessä 1 kuvatut eläke-edut tulevat kunkin kantajan työsuhteessa noudatettaviksi työsuhteen ehtoina ja että yhtiö on velvollinen maksamaan kanteessa yksilöidyllä tavalla kullekin kantajalle sen suuruisen rahamäärän, että kantajan kokonaiseläke kultakin kalenterikuukaudelta vastaa määrältään 60 prosenttia eläkkeen perusteena olevasta palkasta.

5. Hovioikeus on hylännyt kanteen. Hovioikeus on katsonut, että yhtiöittämissopimus on ollut siirtymävaiheen sopimus henkilöstön aseman järjestämisestä yhtiöittämisen yhteydessä. Yhtiöittämissopimuksen perusteella on ollut tarkoitus vastaisuudessa sopia tarkemmat palvelussuhteiden ehdot ja järjestää henkilöstön eläketurva. Yhtiöittämissopimuksessa on sovittu siitä, että työntekijöiden eläketurvan järjestäminen on yhtiöittämisen jälkeen perustunut työeläkelainsäädäntöön ja eläkesäätiön sääntöihin, kuten on tapahtunutkin. Tarkoituksena ei ole ollut, että yhtiö takaisi työntekijöiden eläke-edut sopimuksen eläkeratkaisua koskevan liitteen mukaisena siinäkin tapauksessa, että työeläkelainsäädäntöä tai eläkesäätiön sääntöjä muutettaisiin työntekijöiden kannalta epäedullisesti.

Korkeimmassa oikeudessa ratkaistavana olevat kysymykset

6. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, ovatko Valtionrautateiden ja henkilöstöjärjestöjen välisessä yhtiöittämissopimuksessa ja sen liitteessä 1 kuvatut eläke-edut tulleet työsuhteen ehtoina noudatettaviksi yhtiön ja kantajien välillä ja onko yhtiö velvollinen maksamaan kullekin kantajalle kokonaiseläkettä, jonka suuruus on 60 prosenttia eläkkeen perusteena olevasta palkasta. Toissijaisesti on arvioitava, rikkooko yhtiö tasapuolisen kohtelun vaatimusta maksamalla kantajille pienempää eläkettä kuin ennen 1.1.2017 eläkkeelle jääneille työntekijöille, jotka saavat eläkettä 60 prosenttia eläkepalkasta, ja onko yhtiö velvollinen korvaamaan tästä kantajille aiheutuneen vahingon.

Työntekijän lakisääteistä eläketurvaa ja lisäeläketurvaa koskeva sääntely

7. Lisäeläkkeellä tarkoitetaan työnantajan työntekijöilleen vapaaehtoisesti tarjoamaa lakisääteistä työeläkettä täydentävää eläketurvaa, jonka etuuksia ovat esimerkiksi lakisääteistä alempi eläkeikä ja edullisempi eläkekarttuma. Lisäeläketurva voidaan järjestää eläkesäätiön, eläkekassan tai vakuutuksen kautta taikka työnantajan itsensä maksamana.

8. Eläkkeiden järjestäminen eläkesäätiön kautta tarkoittaa työnantajan kaikkia työntekijöitä koskevaa yhteistä eli kollektiivista eläkkeiden järjestämistä. Työntekijöiden eläkkeet määräytyvät tällöin kulloinkin voimassa olevien eläkesäätiön sääntöjen mukaan. Oikeuskäytännössä tällaista eläkeoikeutta on pidetty sellaisena työsuhteen ehtona, josta työnantaja oli työntekijään nähden vastuussa, kun eläkkeestä vastannut yhteisö oli tullut kykenemättömäksi vastaamaan siitä (KKO 2009:83, kohta 18 viittauksineen). Työnantaja ja työntekijät voivat kuitenkin sopia eläkkeistä kollektiivisesta järjestelmästä poikkeavin tavoin (KKO 2006:68, kohdat 1 ja 2).

9. VR:n eläkesäätiön sääntöjä muutettaessa voimassa olleen eläkesäätiölain (1774/1995, kumottu lailla 951/2021) 11 §:n 6 momentin mukaan eläkesäätiön vapaaehtoisen lisäeläketurvan mukaisia eläkkeitä ja muita etuuksia saatiin eläkesäätiön sääntöjä muuttamalla vähentää tai rajoittaa vastaavasti kuin lakisääteisen eläketurvan mukaisia eläkkeitä ja muita etuuksia. Eläkesäätiön vapaaehtoisen lisäeläketurvan mukaisilla eläkkeillä ja muilla etuuksilla ei myöskään tarvinnut korvata lakisääteisen eläketurvan mukaisiin eläkkeisiin ja muihin etuuksiin tehtyjä vähennyksiä ja rajoituksia. Momentin perustelujen mukaan siinä tarkoitettuja vähennyksiä tai rajoituksia voitaisiin tehdä, vaikka eläkesäätiön vapaaehtoisen lisäeläketurvan eläkevastuu olisi täysin katettu. Ylikatetta käsiteltäisiin kuten eläkesäätiön muuta ylikatetta. (Ks. HE 187/1995 vp s. 25.)

10. Työntekijäin eläkelakiin vuonna 2005 tehdyn uudistuksen (634/2003) perusteluissa lausuttiin, että rekisteröity lisäeläkejärjestelmä oli perinteisesti seurannut perusturvan muutoksia. Tuolloin lakisääteiseen eläkeikään tehtyjen muutosten vuoksi työnantajilla saattoi kuitenkin olla vaikeuksia pitää antamansa työsuhteeseen liittyvät, muun muassa alempaa eläkeikää koskevat eläkelupauksensa äkillisesti kohoavien kustannusten vuoksi. Toisaalta ikääntyneillä työntekijöillä ei ollut enää riittävästi työssäoloaikaa korvaavien etuuksien järjestämiseksi. Tämän vuoksi tuolloin säädettiin, että lakisääteisen eläkkeen saattoi poikkeuksellisesti saada maksuun perusturvan mukaista eläkeikää alemmassa lisäeläketurvan eläkeiässä, jos lisäeläketurva oli perustunut voimaantulosäännöksessä mainittuihin järjestelymuotoihin. (HE 242/2002 vp s. 19 ja 44 sekä HE 16/2015 vp s. 26.)

11. Myös 1.1.2017 voimaan tulleessa eläkeuudistuksessa on säädetty tiettyjen lisäeläkejärjestelmien takaamien etuuksien suojaamisesta (HE 16/2015 vp s. 26). Työntekijän eläkelain muuttamisesta annetun lain (69/2016) voimaanpanolain (71/2016) suojasäännökseksi kutsutun 8 §:n 1 momentin 4 kohdasta ilmenevällä tavalla sellaiset valtion toimintojen yhtiöittämiset, jotka ovat tapahtuneet ennen 3 päivää syyskuuta 2015 ja joissa entistä valtion eläketurvaa on korvattu muun ohella eläkesäätiössä järjestetyllä lisäeläketurvalla, kuuluvat suojasäännöksen piiriin.

12. Suojasäännöksen piiriin kuuluvalla työntekijällä on oikeus saada työntekijän eläkelain mukainen eläke uuden lain 11 §:n 2 momentissa säädettyä alinta vanhuuseläkeikäänsä alemmassa iässä myös uuden lain voimaantulon jälkeen, kuitenkin niin, että eläkettä vähennetään pysyvästi varhennusvähennyksellä voimaanpanolain 8 §:n 4 momentissa säädetyllä tavalla jokaiselta kuukaudelta, jolla työntekijän eläkelain mukainen eläke alkaa ennen kyseisen työntekijän ikäluokalle laissa säädettyä alinta vanhuuseläkeikää. Lain voimaan tullessa lisäeläkejärjestelyin eläkkeellä jo olevien henkilöiden eläke myönnetään sen sijaan aiemmin voimassa olleiden säännösten mukaisesti ja heillä on siten 63 vuoden iässä oikeus varhentamattomaan työntekijän eläkelain mukaiseen eläkkeeseen. Voimaanpanolain 8 §:n 5 momentin mukaan työnantajan järjestämä lisäturva ei automaattisesti korotu, vaan tämä ratkeaa lisäturvan ehtojen perusteella. Lisäturvan mahdollisten muutosten osalta merkittävää on myös se, ovatko lisäturvajärjestelyt osa työsuhteen ehtoja vai eivät. (HE 16/2015 vp s. 27, 81 ja 82.)

13. Valtionrautateiden ja henkilöstöjärjestöjen välisen yhtiöittämissopimuksen solmimisen aikaan virka- tai työsuhteessa valtioon olleiden henkilöiden oikeudesta vanhuuseläkkeeseen säädettiin valtion eläkelailla (280/1966), joka on kumottu 1.1.2007 voimaan tulleella valtion eläkelailla (1295/2006). Valtion henkilöstöllä on ollut 31.12.2016 saakka oikeus jäädä varhennetulle vanhuuseläkkeelle valtion eläkelain muuttamisesta annetussa laissa (679/2004) säädetyllä tavalla. Tämä oikeus on kuitenkin poistunut 1.1.2017 lukien, kun julkisten alojen eläkelaki, jolla on kumottu muun ohella valtion eläkelaki (1295/2006), on tullut voimaan. Edellä kohdissa 11 ja 12 selostetulla tavalla työntekijällä, joka jää eläkkeelle 1.1.2017 jälkeen, ei ole myöskään työntekijän eläkelain nojalla tällaista oikeutta.

Eläke-etuuksien sitovuutta koskeva oikeuskäytäntö

14. Korkein oikeus on useissa ratkaisuissaan arvioinut erilaisia eläke-etuuksia koskevien sopimusten sisältöä ja asemaa osana työsuhteen ehtoja sekä eläke-etuuksien sitovuutta eri tilanteissa.

15. Ratkaisussa KKO 1990:72 työntekijä ja työnantajayhtiö olivat työsopimuksessa sopineet noudattavansa yhtiön kulloinkin voimassa olevaa eläkesääntöä työsuhteen ehtona. Työsopimuksen mukaan eläke-ehtojen määräytyminen oli muun ohella eläkeiän osalta jätetty eläkesäännöstä riippuvaksi. Kun työsopimuksesta ei ilmennyt, että eläkesäännön muutoksista olisi sovittava työntekijän kanssa, työnantajan on katsottu voineen yksipuolisesti muuttaa eläkesäännön mukaista eläkeikää työntekijää sitovalla tavalla. Niin ikään ratkaisussa KKO 1995:184 työntekijän työsuhteen ehtona noudatettavia eläke-etuja on katsottu voitavan vähentää eläkesäätiön sääntöjen muutoksella, kun työsopimuksessa oli eläkejärjestelyjen osalta viitattu yhtiön eläkesäätiön voimassa olleisiin sääntöihin.

16. Ratkaisussa KKO 1996:142 valtion liikelaitoksesta lailla osakeyhtiöksi muutetun yhtiön ei ole katsottu olleen vastuussa valtion eläkelain tasoisen eläketurvan järjestämisestä työntekijälle. Kysymys henkilöstön eläke-eduista oli tarkoituksella jätetty yhtiön ja henkilöstön välisen sopimuksen varaan. Pelkästään sen johdosta, että liikelaitos työnantajana oli noudattanut tiettyä työntekijän eläke-edut säännellyttä lakia, eläke-etujen toteuttaminen kaikissa tapauksissa tuon lain tasoisina ei ollut tullut työsuhteen ehdoksi. Yhtiö ei myöskään ollut sitoutunut järjestämään työntekijälle valtion eläkelain mukaista eläketurvaa eikä eläke-eduista ollut muutoinkaan sovittu.

17. Ratkaisussa KKO 1999:67 Korkein oikeus on katsonut työsopimuksen ehdon tarkoittaneen, että työntekijän eläketurva määräytyi kunnallisten viranhaltijain ja työntekijäin eläkelaissa säännellyn KVTEL-järjestelmän nojalla. Kun KVTEL-järjestelmän muutoksen mahdollisuus oli siten ollut työsuhteen ehtona, kaupungilla oli ollut KVTEL:n muuttamisen johdosta oikeus yksipuolisesti muuttaa työsopimuksen eläkeikää koskevaa ehtoa.

18. Ratkaisussa KKO 1999:68 työsopimuksessa oli ehto, jossa viitattiin eläkevakuutukseen, jonka tuli jatkuvasti pääpiirteittäin vastata valtion eläkkeitä. Asiassa esitetystä selvityksestä ei voitu päätellä, ettei ehdon olisi tarkoitettu koskevan myös tilannetta, jossa valtion eläkkeet heikentyivät. Työnantajalla katsottiin olevan ehdon nojalla oikeus muuttaa työntekijän eläke-etuja valtion eläke-etujen heikentymistä vastaavalla tavalla.

19. Ratkaisussa KKO 2006:68 Korkein oikeus on todennut suullisten työsopimusten ehtojen olleen yleisluonteisia ja katsonut, että työnantaja ei ollut antanut kenellekään kantajatyöntekijöistä sitoumusta siitä, että näillä olisi ollut muuttumaton oikeus tiettyyn lisäeläkkeeseen, kun eläke-etuus oli järjestetty kollektiivisesti eläkekassan kautta. Työnantajan ei ollut myöskään näytetty sitoutuneen vastaamaan tietyn suuruisesta lisäeläkkeestä eläkekassan sääntöjä muutettaessa.

Johtopäätös lisäeläketurvaa koskevan etuuden sitovuudesta lakisääteisen eläkkeen muuttuessa

20. Korkein oikeus toteaa, että eläkesäätiöitä tai työeläkkeitä koskevassa lainsäädännössä ei ole säädetty työnantajan velvollisuudesta korottaa lisäeläketurvaa lakisääteisen eläkkeen heikennyksen kompensoimiseksi. Toisaalta laissa tai esitöissä ei ole myöskään poissuljettu tällaisen velvollisuuden mahdollisuutta. Keskeistä lisäeläketurvan sisältöä ja sitovuutta arvioitaessa on se, mitä eläketurvasta on tapauskohtaisesti sovittu tai määrätty.

Korkeimman oikeuden arviointi eläke-etuuksien sitovuudesta ja sisällöstä tässä tapauksessa

21. Valtionrautateiden ja henkilöjärjestöjen solmiman yhtiöittämissopimuksen johdantovirkkeen mukaan osapuolet ovat sopineet yhtiöittämisessä noudatettavan henkilöstöä koskevissa asioissa periaatteita, jotka mainitaan jäljempänä sopimuksessa. Sopimuksen kohdassa 1 on määräyksiä palvelussuhteiden ehdoista, kohdassa 2 eläke-eduista konsernissa, kohdassa 3 henkilöetuuksien jatkumisesta yhtiömuodossa, kohdassa 4 palvelussuhteen ehtojen jatkumisesta yhtiössä, kohdassa 5 konsernissa noudatettavista sopimus- ja työehtoperiaatteista sekä kohdassa 6 yhtiöittämisen toteuttamisesta.

22. Sopimuskohdan 2 mukaan eläke-edut konserniin kuuluvissa yhtiöissä määräytyvät sopimuksen liitteen 1 mukaisesti, jonka perusteella laaditaan perustettavan eläkesäätiön säännöt. Eläkeliitteen (liite 1) kohdan 4 ensimmäisen kappaleen mukaan sellaiset, joilla on yhtiöittämishetkellä voimassa VEL:n mukainen oikeus valita 63 vuotta alempi eläkeikä, säilyttävät oikeutensa. Heidän on tehtävä valinta 31.12.1995 mennessä. Kohdan kolmannen kappaleen mukaan alle 63 vuoden eläkeiän piiriin kuuluvien osalta taataan 60 prosentin eläke eläkepalkasta sellaisille, joilla kertyy VEL:stä ja yhtiön ajalta eläkkeeseen oikeuttavaa palvelusaikaa yhteensä vähintään 30 vuotta. 60 prosentin tasoa laskettaessa otetaan huomioon VEL:n eläke, säätiön peruseläke, muut lakisääteiset eläkkeet sekä säätiön lisäeläke.

23. Korkein oikeus toteaa, että eläke-etuuksia on yhtiöittämissopimuksessa käsitelty omassa sopimuskohdassaan erillään palvelussuhteen ehtoja ja palvelussuhteen ehtojen jatkumista koskevista kohdista. Sopimusehdon luonnetta palvelussuhteen ehtona ei voida määrittää yksin siitä sopimuksessa käytetyn nimityksen perusteella, vaan sopimusehtoa on aiheellista tulkita osana sitä sopimuskokonaisuutta, johon se kuuluu. Toisin kuin yhtiöittämissopimuksen johdantovirkkeessä sekä useissa muissa sopimuskohdissa, eläke-etuja koskevassa sopimuskohdassa 2 ei käytetä periaatteen käsitettä eikä viitata erikseen tarkemmin sovittaviin ehtoihin tai tehtäviin selvityksiin. Sopimuskohta 2 sisältää täsmällisen viittauksen sopimuksen eläkeliitteeseen, josta se saa sisältönsä. Kohdan 2 mukaan eläke-edut määräytyvät sopimuksen liitteen 1 mukaisesti, jonka perusteella laaditaan perustettavan eläkesäätiön säännöt. Yhtiöittämissopimuksen eläkeratkaisua koskevan liitteen 1 kohta 4 on sanamuodoltaan yksiselitteinen, kun siinä todetaan, että erityisen eläkeiän piiriin kuuluvat säilyttävät oikeutensa ja että heille taataan 60 prosentin eläke. Kohdassa on myös täsmennetty, mitkä eläke-erät otetaan huomioon 60 prosentin tasoa laskettaessa.

24. Korkein oikeus toteaa, että eläkeliitteen 1 kohdan 4 sanamuoto ja edellä kohdassa 23 todetut seikat puoltavat sellaista tulkintaa, että osapuolten tarkoituksena on ollut sopia työnantajaa sitovasti siitä, että työntekijät säilyttävät yhtiöittämistä edeltäneet eläke-etuutensa. Tätä tulkintaa tukee myös eduskunnan liikennevaliokunnan yhtiöittämislakia koskevasta hallituksen esityksestä annetussa mietinnössä (LiVM 16/1994 vp s. 2) todettu, että valtio on sitoutunut toteuttamaan eläkejärjestelyn vanhojen eläke-etujen turvaamiseksi.

25. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että osapuolet ovat yhtiöittämissopimuksella ja sen liitteellä 1 sopineet yksityiskohtaisesti ja työnantajaa sitovasti työntekijöille annettavasta eläke-etuudesta. Sopimuksessa ja sen liitteessä yksilöity lisäeläketurva on tullut kunkin kantajatyöntekijän työsuhteen ehdoksi.

26. Lisäeläke-ehdon sisällön tulkinnassa on kuitenkin otettava huomioon myös sopimuksen tekemisen asiayhteys ja toiminnallinen ympäristö. Yhtiöittämisen myötä yhtiön palvelukseen siirtyneet työntekijät olivat ennen yhtiöittämistä kuuluneet valtion eläkelain piiriin. Yhtiöittämissopimuksessa ei ole nimenomaisia määräyksiä tai mainintoja mahdollisten lainsäädäntömuutosten vaikutuksesta kokonaiseläketurvaan. Korkein oikeus katsoo, että lisäeläke-ehdon mukaisten etuuksien säilyttäminen on liittynyt nimenomaan henkilöstön aseman turvaamiseen yhtiöittämisen yhteydessä ja vertailukohtana on ollut yhtiöittämistä edeltänyt Valtionrautateiden henkilöstön asema silloisessa lainsäädäntöympäristössä. Sen sijaan osapuolten ei voida katsoa tarkoittaneen sopia, että yhtiöittämisajankohdan mukainen kokonaiseläkkeen taso säilyisi muuttumattomana riippumatta työeläkelainsäädännössä tapahtuvista muutoksista taikka että työnantaja olisi tällaisessa tilanteessa velvollinen kompensoimaan muuttuneesta lainsäädännöstä aiheutuneen kokonaiseläketason laskun.

27. Edellä lausuttuun nähden Korkein oikeus katsoo, että työnantaja on yhtiöittämissopimuksessa ja sen liitteessä 1 sitoutunut säilyttämään työntekijöille yhtiöittämissopimuksen solmimisen ajankohtana voimassa olleen valtion eläkelain (280/1966) mukaisen oikeuden. Kun tuolloin voimassa ollut valtion eläkelain mukainen oikeus jäädä varhennetulle vanhuuseläkkeelle on poistunut 1.1.2017 lukien ja kun yhtiöittämissopimuksessa tai sen liitteessä ei ole sovittu siitä, että työntekijöillä olisi tällainen oikeus myös lainsäädännön muututtua tai että työnantajalla olisi velvollisuus kompensoida lakisääteisiin eläkkeisiin ja muihin etuuksiin tehtyjä vähennyksiä ja rajoituksia, yhtiö ei ole vastuussa kantajien vaatimusten mukaisten eläke-etujen suorittamisesta.

Onko työnantaja rikkonut tasapuolisen kohtelun vaatimusta?

28. Työsopimuslain 2 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan työnantajan on kohdeltava työntekijöitä tasapuolisesti, jollei siitä poikkeaminen ole työntekijöiden tehtävät ja asema huomioon ottaen perusteltua. Säännöksen perusteluissa on todettu, että työnantajan on kohdeltava samankaltaisissa ja vertailukelpoisissa tilanteissa olevia työntekijöitä samalla tavoin. Työnantajan tulee noudattaa tasapuolisen kohtelun vaatimusta myös työsuhteeseen perustuvien etujen myöntämisessä. (HE 19/2014 vp s. 125 ja 126.)

29. Jotta työnantajalla voitaisiin katsoa olevan velvollisuus kohdella työntekijää samalla tavalla kuin jotakuta toista työntekijää, toisiinsa verrattavien työntekijöiden on oltava keskenään samankaltaisessa tai vertailukelpoisessa tilanteessa.

30. Tässä tapauksessa vertailuryhmäksi esitettyjen työntekijöiden kantajia paremmat eläke-etuudet ovat johtuneet siitä, että nämä työntekijät olivat jääneet eläkkeelle ennen eläkelainsäädännön 1.1.2017 voimaan tullutta muutosta. Korkein oikeus katsoo, että muuttunut lainsäädäntö ja sitä vastaavaksi muutetut eläkesäätiön säännöt ovat yhdessä sellaisia seikkoja, joiden vuoksi kantajien ja ennen mainittua ajankohtaa eläkkeellä jääneiden työntekijöiden tilanteet eivät ole keskenään vertailukelpoisia. Siksi työnantajan ei voida katsoa rikkoneen tasapuolisen kohtelun vaatimusta yksinomaan sillä perusteella, että kantajien kokonaiseläkkeen taso on jäänyt aiemmin eläkkeelle jääneiden työntekijöiden kokonaiseläkkeen tasoa alhaisemmaksi.

Korkeimman oikeuden johtopäätös

31. Edellä esitetyin perustein Korkein oikeus katsoo, ettei hovioikeuden ratkaisun lopputulosta ole aihetta muuttaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Mika Huovila, Lena Engstrand, Alice Guimaraes-Purokoski ja Tuija Turpeinen. Esittelijä Paula Klami-Wetterstein.