KKO:2024:62

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 25.5.2022 nro 22/122218

Käräjäoikeus katsoi syytekohdassa 1 selvitetyksi, että A oli pakottanut 15-vuotiaan asianomistaja B:n kanssaan sukupuoliyhteyteen käyttämällä väkivaltaa sekä käyttämällä hyväkseen sitä, että asianomistaja oli päihtymyksestä johtuvan avuttoman tilan vuoksi ollut kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. A oli asunnollaan kosketellut B:tä ainakin rinnoista ja emättimen kohdalta vaatteiden päältä sekä riisunut B:n housut, mitä B ei ollut päihtymyksestään johtuen kyennyt vastustelemaan. A oli tämän jälkeen yrittänyt riisua B:n alushousuja siinä onnistumatta asianomistajan ja kolmannen henkilön estettyä riisumisen.

Riisuttuaan omat vaatteensa A oli ottanut B:tä päästä kiinni ja työntänyt paljaan sukuelimensä B:n suuhun. Lisäksi A oli istunut hajareisin B:n kasvojen päälle B:n maatessa sohvalla ja työntänyt sukuelimensä B:n suuhun. A oli ollut sukupuoliyhteydessä B:n kanssa ainakin kaksi kertaa.

Tekoa oli pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä ottaen huomioon osapuolten välinen yhdeksän vuoden ikäero, A:n asianomistajalle tarjoama alkoholi, B:n päihtymystila sekä teossa käytetty väkivalta.

Käräjäoikeus luki A:n syyksi törkeän lapsenraiskauksen tekohetkellä voimassa olleen rikoslain 20 luvun 7 b §:n (486/2019) nojalla ja tuomitsi hänet tästä rikoksesta sekä alkoholirikkomuksesta yhteiseen 5 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Juha Fredriksson ja lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 31.3.2023 nro 23/112884

A valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus katsoi A:n menetelleen käräjäoikeuden hänen syykseen lukeman teonkuvauksen mukaisesti. Hovioikeus totesi, että teko ei täyttänyt tuomitsemishetkellä voimassa olleen rikoslain 20 luvun 13 §:n 1 momentin 1, 3 tai 4 kohtien (732/2022) ankaroittamisperusteita, eli sitä ei ollut tehty käyttäen vakavaa henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa, aiheuttaen erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä eikä erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla. Teko ei siten täyttänyt tuomitsemishetkellä voimassa olleen rangaistussäännöksen mukaista törkeän lapsenraiskauksen tunnusmerkistöä. Sen sijaan teko täytti tuomiota annettaessa voimassa olleen rikoslain 20 luvun 12 §:n 1 momentin (723/2022) mukaisen lapsenraiskauksen tunnusmerkistön. Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että teko täytti myös tekohetkellä voimassa olleen rikoslain 20 luvun 7 b §:n (489/2019) 1 momentin törkeän lapsenraiskauksen tunnusmerkistön.

Tekohetken rangaistussäännöstä soveltaen rikoksesta olisi hovioikeuden mukaan ollut tuomittava viiden vuoden vankeusrangaistus. Hovioikeus katsoi, että rikoksen moitittavuutta osoittavat tekijät tuli ottaa huomioon rangaistusta mitattaessa, vaikka ne eivät täyttäneetkään tuomitsemishetkellä voimassa olleen lain mukaisia ankaroittamisperusteita. Näin ollen teosta olisi myös tuomitsemishetkellä voimassa olleen lain mukaan tullut tuomita viiden vuoden vankeusrangaistus, joten uuden lain soveltaminen ei olisi johtanut A:n kannalta lievempään lopputulokseen.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota syyksilukemisen osalta, mutta alensi tuomitun rangaistuksen 5 vuoteen vankeutta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Asko Välimaa sekä hovioikeudenneuvokset Pertti Lenkkeri ja Heidi Paananen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna koskemaan kysymystä sovellettavasta laista syytekohdassa 1 sekä rangaistuksen mittaamisesta.

A vaati valituksessaan, että syytekohdassa 1 hänen syykseen luettua tekoa arvioidaan tuomitsemishetkellä voimassa olevan rikoslain 20 luvun 12 §:n mukaisena lapsenraiskauksena ja että hänelle tuomittua rangaistusta alennetaan.

Syyttäjä ja asianomistaja vaativat vastauksissaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Hovioikeus on katsonut selvitetyksi, että tekohetkellä 24-vuotias A oli 13.–14.3.2021 asunnollaan kosketellut 15-vuotiasta asianomistajaa rinnoista ja emättimen kohdalta vaatteiden päältä, riisunut tämän housut ja yrittänyt riisua myös tämän pikkuhousut, minkä asianomistaja ja kolmas henkilö olivat estäneet. Tämän jälkeen A oli ollut sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa työntämällä sukuelimensä tämän suuhun ainakin kaksi kertaa. A oli pakottanut asianomistajan sukupuoliyhteyksiin käyttämällä väkivaltaa siten, että hän oli ensin pitänyt asianomistajan päästä kiinni ja myöhemmin istunut tämän päälle, sekä käyttämällä hyväkseen sitä, että asianomistaja ei ollut päihtymyksestä johtuneen avuttoman tilan vuoksi kyennyt puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan.

2. Hovioikeus on katsonut, että teko ei täyttänyt mitään tuomitsemishetkellä voimassa olleen rikoslain 20 luvun 13 §:n (723/2022) ankaroittamisperustetta, joten sitä olisi pidettävä saman luvun 12 §:n mukaisena perusmuotoisena lapsenraiskauksena. Tämän säännöksen soveltaminen ei kuitenkaan hovioikeuden mukaan ole johtanut A:n kannalta lievempään lopputulokseen kuin tekoaikana voimassa ollut törkeää lapsenraiskausta koskenut rikoslain 20 luvun 7 b § (486/2019), minkä vuoksi asiassa on tullut soveltaa käräjäoikeudenkin soveltamaa tekoaikana voimassa ollutta lakia. Hovioikeus on alentanut A:lle tuomitun rangaistuksen 5 vuoteen vankeutta.

Kysymyksenasettelu

3. Korkeimman oikeuden ratkaistavana on se, johtaako tuomitsemishetkellä voimassa olevan lain soveltaminen A:n kannalta lievempään lopputulokseen kuin rikoksen tekohetkellä voimassa olleen lain soveltaminen. Kysymys on myös rangaistuksen mittaamisesta.

Sovellettavat säännökset

4. Tekohetkellä voimassa olleen rikoslain 20 luvun 7 b §:n (486/2019) mukaan törkeän lapsenraiskauksen rangaistavuus edellytti syyllistymistä samalla teolla sekä törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön että lapseen kohdistuvaan törkeään raiskaukseen. Raiskauksen eräänä ankaroittamisperusteena on tuolloisen rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdan (509/2014) mukaan ollut se, että teon kohteena oli kahdeksaatoista vuotta nuorempi lapsi. Törkeän lapsenraiskauksen rangaistusasteikko on ollut tekoaikana vankeutta
4–12 vuotta.

5. Voimassa olevaan sääntelyyn (723/2022) sisältyvät erikseen rangaistussäännökset lapsenraiskauksesta ja sen törkeästä tekomuodosta. Rikoslain 20 luvun 12 §:n 1 momentin mukaan lapsenraiskauksesta tuomitaan se, joka on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa. Rikoksentekijä on tuomittava saman luvun 13 §:n nojalla törkeästä lapsenraiskauksesta, jos teossa toteutuu jokin pykälän 1 momentissa mainittu ankaroittamisperuste ja lapsenraiskaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Voimassa olevan lain mukaisen lapsenraiskauksen rangaistusasteikko on vankeutta 2–10 vuotta ja törkeän lapsenraiskauksen vankeutta 4–12 vuotta.

6. Voimassa olevan rikoslain 20 luvun säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 13/2022 vp s. 58–59) todetaan, että lapsenraiskausta koskevan sääntelyn porrastaminen toteuttaa rikosoikeudellista suhteellisuusperiaatetta ja johtuu myös siitä, että lapsenraiskausta koskeviin tunnusmerkistöihin lukeutuu käytännössä vakavuudeltaan hyvin eri asteisia tekoja. Lisäksi porrastaminen viestii paremmin rikosten moitittavuudesta ja edistää soveltamiskäytännön yhtenäisyyttä.

7. Voimassa oleva lapsenraiskausta koskeva säännös tulee sovellettavaksi tilanteissa, joissa tekijä on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman tai tietyissä tilanteissa kahdeksaatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa. Lapsenraiskausta koskeva rangaistusasteikko on verrattain laaja ja lapsenraiskausta koskevaan tunnusmerkistöön lukeutuu myös tekoja, joiden voidaan katsoa täyttävän aiemman lain 7 b §:n mukaisen törkeän lapsenraiskauksen tunnusmerkistön. Lapsenraiskausta koskevan lainkohdan esitöiden mukaan 1 §:n mukaisen raiskauksen tunnusmerkistön täyttävät seikat tulisi ottaa huomioon arvioitaessa lapsenraiskauksen moitittavuutta yksittäistapauksessa. Myös lapsen taivuttelu, houkuttelu tai muu epäasiallinen vaikuttaminen tähän sukupuoliyhteyden aikaansaamiseksi samoin kuin kohteena olevan lapsen ikä vaikuttaisivat teon moitittavuuteen perustunnusmerkistönkin puitteissa. Tällaiset seikat tulisi ottaa huomioon rangaistusta määrättäessä rikoslain 6 luvun säännösten nojalla. (HE 13/2022 vp s. 123.)

Lievemmän lain periaate

8. Rikoslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan rikokseen sovelletaan sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin. Pykälän 2 momentin mukaan silloin, kun tuomittaessa on voimassa toinen laki kuin rikosta tehtäessä, sovelletaan kuitenkin uutta lakia, jos sen soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen.

9. Lain perusteluissa (HE 44/2002 vp s. 37) todetulla tavalla sovellettavaa lakia koskevassa arvioinnissa vertailun kohteena ovat lakien ajatellun soveltamisen lopputulokset. Vertailu on perustettava siihen, mihin konkreettiseen lopputulokseen uuden tai vanhan lain soveltaminen esillä olevassa tapauksessa johtaa. Jos lopputulos on kummassakin tapauksessa sama, sovelletaan rikoksen tekoajan lakia.

10. Syyttäjä ei ole Korkeimmassa oikeudessa vedonnut mihinkään voimassa olevan rikoslain 20 luvun 13 §:n mukaiseen ankaroittamisperusteeseen tai niitä vastaaviin tosiseikkoihin, joten voimassa olevan lain mukainen törkeä tekomuoto ei ole tässä asiassa Korkeimman oikeuden tutkittavana.

11. A:n on selvitetty pakottaneen 15-vuotiaan asianomistajan kanssaan sukupuoliyhteyteen käyttämällä väkivaltaa sekä käyttämällä hyväkseen sitä, että asianomistaja on päihtymyksestä johtuvan avuttoman tilan vuoksi ollut kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. Teko on ollut myös kokonaisuutena arvostellen törkeä ottaen huomioon osapuolten välinen 9 vuoden ikäero, vastaajan asianomistajalle tarjoama alkoholi sekä väkivallan käyttäminen painamalla asianomistajan pää sukuelimelle ja sukuelimen tunkeminen asianomistajan suuhun.

12. A on ollut sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa, mistä seuraa, että teko täyttää tekohetkellä voimassa olleen rikoslain 20 luvun 7 b §:n 1 momentin törkeän lapsenraiskauksen tunnusmerkistön ja voimassa olevan rikoslain 20 luvun 12 §:n 1 momentin mukaisen lapsenraiskauksen tunnusmerkistön.

13. Rikoksen tekoaikana voimassa olleen rikoslain 20 luvun 7 b §:n tunnusmerkistö ja rangaistusasteikko poikkeavat voimassa olevasta rikoslain 20 luvun 12 §:n rangaistussäännöksestä. Voimassa olevan lapsenraiskauksen rangaistusasteikko 2–10 vuotta vankeutta on lievempi kuin tekohetkellä voimassa olleen törkeää lapsenraiskausta koskevan rikoksen rangaistusasteikko 4–12 vuotta vankeutta. Rangaistusasteikkojen vertailun perusteella ei kuitenkaan voida nyt arvioitavana olevan kaltaisessa tilanteessa suoraan päätellä, että voimassa olevan lain soveltaminen johtaisi lievempään lopputulokseen.

14. Korkein oikeus toteaa, että arvioitaessa sitä, johtaako tuomitsemishetkellä voimassa olevan lain soveltaminen A:n kannalta lievempään lopputulokseen, vertailu on perustettava siihen, mihin konkreettiseen lopputulokseen yhtäältä tekohetkellä voimassa olleen törkeää lapsenraiskausta koskevan rangaistussäännöksen ja toisaalta tuomitsemishetkellä voimassa olevan lapsenraiskausta koskevan rangaistussäännöksen soveltaminen johtaa.

Konkreettista lopputulosta koskeva vertailu tässä tapauksessa

15. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Saman luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

16. Korkein oikeus on ennakkopäätöksessä KKO 2017:69 (kohta 32) todennut, että raiskauksesta tuomittavan rangaistuksen mittaamisen kannalta keskeisenä on pidettävä sen arvioimista, kuinka vakavasti teko on loukannut uhrin seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntöä rangaistuksen mittaamisesta tekohetkellä voimassa olleen törkeän lapsenraiskauksen tai uuden lapsenraiskausta koskevan rangaistussäännöksen osalta ei ole.

17. A on tarjonnut ensin asunnollaan asianomistajalle alkoholia ja asianomistajan päihdyttyä kosketellut tätä rinnoista ja emättimen kohdalta vaatteiden päältä, riisunut tämän housut sekä yrittänyt riisua tämän pikkuhousut, minkä asianomistaja ja kolmas henkilö ovat estäneet. Kyseinen menettely osoittaa A:ssa suunnitelmallista ja vakaata pyrkimystä päästä sukupuoliyhteyteen asianomistajan kanssa, piittaamattomuutta tämän seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta ja siten huomattavaa syyllisyyttä.

18. Sukupuoliyhteyksiä on ollut ainakin kaksi ja ne ovat olleet ainakin osittain suojaamattomia. Sukupuoliyhteyksien toteuttamiseksi A on käyttänyt väkivaltaa pitämällä kiinni asianomistajan päästä ja myöhemmin estämällä tätä liikkumasta istumalla tämän päälle. A:n ja asianomistajan välinen 9 vuoden ikäero on ollut huomattava. Nämä seikat osoittavat teon vahingollisuutta ja vaarallisuutta.

19. Korkein oikeus katsoo, että tekohetkellä voimassa olleen rikoslain 20 luvun 7 b §:n nojalla teosta olisi tuomittava neljän vuoden vähimmäisrangaistusta selvästi ankarampi seuraamus. Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukainen seuraamus A:lle tekohetken lakia sovellettaessa olisi teon moittavuusarviointiin vaikuttavat seikat huomioon ottaen 5 vuoden vankeusrangaistus.

20. Korkein oikeus toteaa, että rikoslain 20 luvun uudistuksella on pyritty ankaroittamaan erityisesti sukupuoliyhteyden sisältävien lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia. Voimassa olevassa sääntelyssä ei muutoinkaan ole lievennetty arvioitavana olevan menettelyn rikosoikeudellista arvostelua tekoajan mukaiseen sääntelyyn verrattuna. Korkein oikeus katsoo, että A:n teosta tulisi siten myös voimassa olevan rikoslain 20 luvun 12 §:n nojalla mitata huomattavasti kahden vuoden vähimmäisrangaistusta ankarampi seuraamus. Kun teon moitittavuutta arvioitaessa otetaan erityisesti huomioon, että teko on edellä kohdissa 17 ja 18 lausutuin perustein ollut pelkän lapseen kohdistuvan sukupuoliyhteyden sisältävää tekoa merkittävästi moitittavampi, edellä mainittua 5 vuoden vankeusrangaistusta on pidettävä oikeudenmukaisena seuraamuksena myös A:n tekoa voimassa olevan lain mukaisena lapsenraiskauksena arvioitaessa.

Sovellettavaa lakia koskeva johtopäätös

21. Kun tuomitsemishetkellä voimassa oleva laki ei johtaisi A:n kannalta lievempään lopputulokseen, asiassa on sovellettava rikoslain 3 luvun 2 §:n mukaisesti tekoaikana voimassa ollutta rikoslain säännöstä.

Rangaistusseuraamus

22. Edellä todetun perusteella oikeudenmukainen rangaistus A:n syyksi luetusta törkeästä lapsenraiskauksesta on viisi vuotta vankeutta. A:n syyksi luetulla alkoholirikkomuksella ei ole käytännössä vaikutusta A:lle määrättävään rangaistukseen. Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei siten ole syytä muuttaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Kirsti Uusitalo, Tuija Turpeinen, Pekka Pulkkinen ja Pasi Pölönen. Esittelijä Jurkka Jämsä.