KKO:2024:53

Asian käsittely alemmassa oikeudessa

Asian tausta

A ry toimi tekijänoikeuslain 26 §:n (607/2015) 2 momentissa tarkoitettuna opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymänä järjestönä, joka myönsi sopimuslisenssejä lain 25 h §:ssä (446/1995) tarkoitettuun radio- ja televisiolähetysten edelleen lähettämiseen. Lain 25 i §:n nojalla A ry myös keräsi sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 227 §:ssä tarkoitettujen siirtovelvoitteen alaisten ohjelmien edelleen lähettämisestä maksettavat korvaukset.

X Oy:n kaapelitelevisioverkossa oli siirretty vapaasti vastaanotettavia sekä jakeluvelvoitteen alaisia televisio-ohjelmia samanaikaisesti maanpäällisessä verkossa siirrettyjen televisiolähetysten kanssa. X Oy ei ollut hankkinut vapaasti vastaanotettavien televisio-ohjelmien siirtämistä varten A ry:ltä tekijänoikeuslain 25 h §:ssä (446/1995) tarkoitettua sopimuslisenssiä eikä suorittanut sille lain 25 i §:ssä tarkoitettua korvausta jakeluvelvoitteen alaisten televisio-ohjelmien edelleen lähettämisestä.

Kanne ja vastaus markkinaoikeudessa

A ry vaati omissa nimissään ajamassaan kanteessa markkinaoikeutta vahvistamaan, että:
- X Oy:n menettelyssä on kysymys tekijäoikeuslain 25 h ja 25 i §:ssä tarkoitetusta televisiolähetysten edelleen lähettämisestä (kannevaatimukset 1a ja 3a); ja
- X Oy oli loukannut A ry:n edustamien oikeudenhaltijoiden tekijänoikeuksia, kun se oli ilman oikeudenhaltijoiden lupaa lähettänyt edelleen yleisön vastaanotettavaksi näiden teoksia tai esityksiä, jotka sisältyivät kotimaisiin, muihin kuin jakeluvelvoitteen alaisiin vapaasti vastaanotettaviin televisiolähetyksiin (kannevaatimus 1b); ja
- X Oy:llä oli jakeluvelvoitteen alaisten televisiolähetysten osalta tekijänoikeuslain 25 i §:ssä tarkoitettu korvausvelvollisuus A ry:lle (kannevaatimus 3b).

A ry vaati lisäksi, että X Oy velvoitetaan suorittamaan sille ilman sopimuslisenssiä tapahtuneen lähettämisen osalta sen edustamien oikeudenhaltijoiden tekijänoikeuksien loukkauksen perusteella hyvitystä ja vahingonkorvausta sekä jakeluvelvoitteen alaisten lähetysten osalta tekijänoikeuslain 25 i §:ssä tarkoitetun korvauksen (kannevaatimukset 2 ja 4).

A ry katsoi, että sillä oli oikeus ajaa omissa nimissään myös tekijänoikeuden loukkaukseen perustuvaa kannetta oikeudenhaltijoiden puolesta ensinnä sillä perusteella, että sillä oli tekijänoikeuslain 25 h §:n (446/1995) mukaisesti televisio-ohjelmien edelleen lähettämisen osalta opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymänä lain 26 §:n (607/2015) 2 momentissa tarkoitettuna sopimuslisenssijärjestönä sanotun pykälän 1 ja 4 momentin perusteella lakiin perustuva yleinen asiavaltuus edustaa sellaisiakin saman alan teosten tekijöitä, joita se ei suoraan edusta. A ry:llä oli joka tapauksessa asiavaltuus ajaa kannetta omissa nimissään edustamiensa oikeudenhaltijoiden kanssa tehtyjen tekijänoikeuden siirtoa koskevien tekijänoikeussopimusten ja näiden antamien valvontavaltakirjojen nojalla. Ulkomaisten oikeudenhaltijoiden osalta sen asiavaltuus perustui vastavuoroisiin edustamissopimuksiin (vastavuoroisuussopimus).

X Oy kiisti A ry:n asiavaltuuden tekijänoikeuden loukkausta koskevien vaatimusten osalta. X Oy katsoi, että vain oikeudenhaltija voi omissa nimissään ajaa kannetta tekijänoikeuden loukkauksen vahvistamisesta ja loukkaukseen perustuvasta vahingonkorvauksesta ja hyvityksestä. A ry:n asemasta tekijänoikeuslain 26 §:n (607/2015) mukaisena lain 25 h §:ssä (446/1995) tarkoitettuja sopimuslisenssejä myöntämään hyväksyttynä järjestönä tai opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymispäätöksen määräyksistä ei johtunut oikeutta omissa nimissään ajaa loukkauskannetta oikeudenhaltijoiden puolesta. Oikeudenhaltijat eivät olleet myöskään siirtäneet kanteen perusteena vedottuja yksinoikeuksiaan A ry:lle eikä sen asiavaltuutta voitu kaikkia oikeudenhaltijoita koskien perustaa myöskään A ry:n esimerkkeinä esittämiin oikeudenhaltijoiden antamiin oikeudenkäyntivaltuutuksiin tai ulkomaisten järjestöjen kanssa tehtyihin vastavuoroisuussopimuksiin.

Markkinaoikeuden välituomio 18.6.2019 nro 285/19

Markkinaoikeus totesi, että A ry:n asiavaltuus oli riidaton siltä osin kuin kanteen vahvistamisvaatimus ja suoritusvaatimus perustuivat jakeluvelvoitteen alaisten televisio-ohjelmien väitettyyn tekijänoikeudellisesti merkitykselliseen edelleen lähettämiseen. Riidatonta oli lisäksi, että A ry:llä oli asiavaltuus vaatia vahvistettavaksi, että X Oy:n toiminnassa oli muiden kuin jakeluvelvoitteen alaisten vapaasti vastaanotettavien televisiolähetysten osalta kysymys tekijänoikeudellisesti merkityksellisestä edelleen lähettämisestä.

Välituomiolla tuli sen sijaan ratkaistavaksi se, oliko A ry:llä asiavaltuus omissa nimissään ajamallaan kanteella vaatia vahvistettavaksi, että X Oy oli loukannut A ry:n edustamien oikeudenhaltijoiden tekijänoikeuksia, kun se oli ilman sopimuslisenssiä lähettänyt edelleen näiden teoksia tai esityksiä, jotka sisältyivät kotimaisiin, muihin kuin jakeluvelvoitteen alaisiin vapaasti vastaanotettaviin televisiolähetyksiin sekä vielä vaatia tällä perusteella X Oy:ltä hyvitystä ja vahingonkorvausta tekijänoikeuksien loukkauksesta.

Markkinaoikeus totesi, että tekijänoikeuslaissa oli nimenomaisesti säädetty sopimuslisenssijärjestön oikeudesta edustaa kaikkia kyseisen alan tekijöitä vain tietyissä käyttöluvan myöntämistä ja sen ehtoja koskevissa tilanteissa. Laista ei ilmennyt, että sopimuslisenssijärjestölle olisi tarkoitettu antaa asiavaltuus kanteen ajamiseen omissa nimissään silloinkin, kun käyttöluvasta ei ollut sovittu ja kun kanteessa oli kysymys tekijänoikeuden loukkauksen vahvistamisesta ja tekijänoikeuslain 57 §:n mukaisen hyvityksen saamisesta.

Markkinaoikeus totesi, että sopimuslisenssijärjestelmän tarkoitus ja tehokkuus saattaisivat puoltaa sitä, että sopimuslisenssijärjestön edustusvalta koskisi käyttöluvasta ja sen ehdoista sopimisen ohella myös tilanteita, joissa teoksen tai muun suojan kohteen käyttäjä ei ollut hankkinut käyttölupaa. Tällöin oikeussuojakeinot ja mahdolliset seuraamukset poikkesivat kuitenkin olennaisesti sopimuslisenssijärjestelmän sopimuksen tekemiseen perustuvista lähtökohdista.

Euroopan unionin oikeudessa sopimuslisenssijärjestöjen asiavaltuus loukkausasioissa oli jätetty kansallisen lainsäädännön varaan (Euroopan parlamentin ja neuvoston teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta antaman direktiivin 2004/48/EY 4 artiklan c kohta ja unionin tuomioistuimen tuomio 7.8.2018, SNB-REACT, C-521/17, EU:C:2018:639, kohta 34).

A ry:llä ei siten opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymänä sopimuslisenssijärjestönä ollut tekijänoikeuslakiin tai unionin oikeuteen perustuvaa yleistä asiavaltuutta ajaa omissa nimissään oikeudenhaltijoiden tekijänoikeuksien loukkaukseen perustettuja vahvistamis- ja suoritusvaatimuksia.

A ry:n esittämien tekijänoikeuden siirtosopimusten osalta markkinaoikeus totesi, että A ry:n esittämissä sopimuksissa alkuperäiset oikeudenhaltijat olivat siirtäneet tekijänoikeuslakiin perustuvia yksinoikeuksiaan A ry:n jäsenjärjestöille. Asiassa ei kuitenkaan ollut esitetty selvitystä siitä, että jäsenjärjestöt olisivat siirtäneet näitä oikeuksia edelleen A ry:lle tai että sille olisi millään muullakaan tavalla siirretty riidan kohteena olevia tekijänoikeuslakiin perustuvia yksinoikeuksia.

Mainituilla sopimuksilla A ry:lle oli sen sijaan annettu valtuutus toimia omissa nimissään oikeudenkäynnissä edustettujen tahojen puolesta. Tältä osin markkinaoikeus katsoi, että A ry:n esittämissä valtakirjoissa ja sopimuksiin sisältyvissä valtuutuksissa oli kysymys kielletystä prosessimandaatista. Oikeudenhaltijat olivat siten pyrkineet luomaan sopimuksin A ry:lle aseman, jossa se omissa nimissään käy oikeutta oikeudenhaltijan oikeudesta. Markkinaoikeus katsoi, ettei käsillä ollut tilanne, jossa prosessimandaatin kieltoa koskevasta pääsäännöstä voitaisiin poiketa.

Koska A ry ei ollut osoittanut, että sillä olisi ollut asiavaltuutta tekijänoikeuden loukkauksen perustuviin vaatimuksiin miltään osin, markkinaoikeus jätti tekijänoikeuden loukkaukseen perustetut vahvistamis- ja suoritusvaatimukset tutkimatta. Mainitsemillaan perusteilla markkinaoikeus katsoi, ettei X Oy:n toiminnassa ollut kysymys tekijänoikeuksien kannalta merkityksellisestä televisiolähetysten edelleen lähettämisestä ja hylkäsi kanteen muiden kuin tutkimatta jätettyjen vahvistamis- ja suoritusvaatimusten osalta.

Asian on ovat ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Anne Ekblom-Wörlund, Sami Myöhänen ja Pekka Savola.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A ry:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna koskemaan kysymystä siitä, oliko A ry:llä asiavaltuus omissa nimissään vaatia vahvistusta ja korvauksia sillä perusteella, että vastaajan menettelyä oli pidettävä tekijänoikeuslain 25 h §:ssä (446/1995) tarkoitettuna televisiolähetysten edelleen lähettämisenä ja ettei vastaaja ollut sopinut A ry:n kanssa toimintaa koskevasta sopimuslisenssistä.

A ry vaati valituksessaan, että markkinaoikeuden välituomio kumotaan ja asia palautetaan markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekijänoikeuden loukkausta koskevan vahvistamisvaatimuksen 1 b osalta.

X Oy vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. X Oy:llä on kaapelitelevisioverkko, jossa siirretään kotimaisten vapaasti vastaanotettavien televisiokanavien lähetyssignaalia yleisön vastaanotettavaksi.

2. A ry on teosten tekijöitä edustava järjestö, jonka opetus- ja kulttuuriministeriö on hyväksynyt tekijänoikeuslain 26 §:ssä (607/2005) tarkoitettuna sopimuslisenssijärjestönä sopimaan teosten käyttäjien kanssa tekijänoikeuslain 25 h §:n (446/1995) mukaisesta radio- tai televisiolähetykseen sisältyvän teoksen edelleen lähettämisestä.

3. X Oy ei ole hankkinut menettelylleen A ry:ltä tekijänoikeuslain 25 h §:ssä (446/1995) tarkoitettua sopimuslisenssiä.

4. A ry on X Oy:tä vastaan markkinaoikeudessa nostamassaan kanteessaan vaatinut vahvistettavaksi, että X Oy loukkaa A ry:n edustamien oikeudenhaltijoiden tekijänoikeuslakiin perustuvia yksinoikeuksia sekä vaatinut loukkaukseen perustuvaa hyvitystä ja vahingonkorvausta. Kanteensa perusteena A ry on vedonnut siihen, että X Oy:n menettely on tekijänoikeuslain 25 h §:ssä (446/1995) tarkoitettua televisiolähetysten edelleen lähettämistä ja että ilman sopimuslisenssiä tapahtunut edelleen lähettäminen on merkinnyt sen edustamien oikeudenhaltijoiden tekijänoikeuslakiin perustuvien yksinoikeuksien loukkausta.

5. Markkinaoikeus on jättänyt yksinoikeuksien loukkaukseen perustuvat vaatimukset tutkimatta A ry:n puuttuvan asiavaltuuden perusteella. Markkinaoikeus on katsonut, että A ry:llä ei ollut lakiin perustuvaa yleistä asiavaltuutta ja oikeutta omissa nimissään ajaa loukkauskannetta sellaisten oikeudenhaltijoiden puolesta, joita se voi sopimuslisenssijärjestönä edustaa tekijänoikeuslain 26 §:ssä (607/2015) säädetyissä tilanteissa.

6. Markkinaoikeus on katsonut, ettei A ry:llä ollut asiavaltuutta loukkauskanteen ajamiseen myöskään A ry:n, sen jäsenjärjestöjen ja oikeudenhaltijoiden välisten sopimusjärjestelyjen taikka A ry:n ja ulkomaisten järjestöjen välisten vastavuoroisuussopimusten perusteella. Markkinaoikeus on katsonut, että A ry:lle oli sopimusjärjestelyissä annettu valtuutus toimia omissa nimissään oikeudenkäynnissä edustettujen tahojen puolesta, missä oli kysymys kielletystä niin sanotusta prosessimandaatista.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

7. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko A ry:llä tekijänoikeuslain 26 §:ssä (607/2015) tarkoitettuna sopimuslisenssijärjestönä tai ainakin edellä viitattujen sopimusten ja valtuutusten perusteella oikeus ajaa edustamiensa oikeudenhaltijoiden puolesta omissa nimissään kannetta tekijänoikeuden loukkauksesta sekä vaatia hyvitystä ja vahingonkorvausta sillä perusteella, että X Oy on harjoittanut televisiolähetysten edelleen lähettämistä ilman sopimuslisenssiä.

Asiavaltuutta koskevan arvioinnin lähtökohdat

8. Asiavaltuudesta ei ole yleistä säännöstä oikeudenkäymiskaaressa. Tavanomaisesti asiavaltuus riita-asioissa kuuluu riitautetun oikeussuhteen osapuolille, jollei muusta ole laissa säädetty. Vakiintuneesti noudatetun niin sanotun prosessimandaatin kiellon mukaisesti oikeuskäytännössä on katsottu, että asianosaiset eivät pääsääntöisesti voi määräämistoimillaan luoda kolmannelle henkilölle asemaa, jossa tämä omissa nimissään käy oikeutta asianosaisen oikeudesta (ks. esim. KKO 2018:8, kohta 16).

9. Korkein oikeus on ratkaisussaan 2018:8 (kohdat 17–18) todennut, että edellisessä kohdassa todetusta pääsäännöstä on voitu poiketa paitsi laissa olevien asiavaltuutta koskevien säännösten nojalla myös varallisuusoikeudellisissa asioissa oikeudessamme vanhastaan tunnetun perimis- tai prokurasiirroksi luonnehditun oikeustoimen perusteella. Oikeuskirjallisuudessa perimissiirron on katsottu merkitsevän sitä, että velkoja siirtää saatavansa toiselle tämän nimissä tapahtuvaa perimistä varten siirtäjän jäädessä edelleen saatavan perusteena olevan oikeussuhteen osapuoleksi. Toisaalta perimissiirtoa on luonnehdittu järkevään intressiin perustuvaksi poikkeukseksi prosessimandaatin kieltoa koskevasta pääsäännöstä.

10. Tekijänoikeuslaissa, oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetussa laissa tai muuallakaan lainsäädännössä ei ole nimenomaisesti säädetty tekijänoikeuksien hallinnointia ja valvontaa suorittaville järjestöille oikeutta käyttää tuomioistuimissa omissa nimissään puhevaltaa edustamiensa oikeudenhaltijoiden puolesta näiden yksinoikeuksien loukkausta koskevissa asioissa. Tekijänoikeuslakiin perustuvan yksinoikeuden loukkausta koskevissa asioissa asiavaltuus on siten edellä todetun pääsäännön mukaisesti loukkauksen kohteena olevan yksinoikeuden alkuperäisellä haltijalla tai sillä, jolle kysymyksessä oleva oikeus on siirtynyt. Tekijänoikeuslakiin perustuvan yksinoikeuden loukkausta koskevassa asiassa riidanalaisen oikeussuhteen osapuolena on vakiintuneesti pidetty myös sitä, jolla on loukkauksen kohteena olevaan oikeuteen yksinomainen käyttöoikeus. Asiavaltuuden perustava yksinomaisen oikeuden luovutus voi olla rajattu teoksen määrättyyn käyttötapaan, kuten televisiolähetysten edelleen lähettämiseen.

11. Oikeudenhaltijoita edustavilla järjestöillä on Korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä tämän mukaisesti katsottu olevan asiavaltuus vaatimusten esittämiseen niille luovutettujen yksinomaisten oikeuksien perusteella (esim. KKO 1942 II 192). Näin on katsottu myös tilanteessa, jossa kysymyksessä olevien yksinoikeuksien siirtoketjuista esitetty selvitys oli ollut osittain aukollista ja esimerkinomaista, kun aukottoman selvityksen esittäminen olisi ollut teosten suuren määrän ja niiden levitysoikeuksia koskevan selvityksen monitahoisuuden vuoksi erittäin vaikeaa, eikä asiassa ollut väitetty, että kysymyksessä olevat yksinoikeudet olisivat Suomessa jollakin muulla kuin kanteessa niihin vetoavilla tahoilla (KKO 1989:87).

12. Teollis- ja tekijänoikeuksien täytäntöönpanoon ja muun ohella asiavaltuuteen liittyviä seikkoja on harmonisoitu unionin oikeudessa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2004/48/EY teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta (täytäntöönpanodirektiivi), joka sisältää säännöksiä teollis- ja tekijänoikeuksien loukkauksen perusteella sovellettavista toimenpiteistä, menettelyistä ja oikeussuojakeinoista, kuten tekijänoikeuden loukkausta koskevista turvaamistoimista, kieltotuomioista ja vahingonkorvauksesta. Täytäntöönpanodirektiivin 4 artiklassa säädetään tahoista, joilla on oikeus pyytää direktiivissä tarkoitettujen toimenpiteiden, menettelyjen ja oikeussuojakeinojen soveltamista. Artiklan c alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on myönnettävä sanottu oikeus teollis- ja tekijänoikeuksia kollektiivisesti hallinnoiville elimille, joilla on säännönmukaisesti tunnustettu oikeus edustaa teollis- ja tekijänoikeuksien haltijoita, jos sovellettava lainsäädäntö sen sallii ja mainitun lainsäädännön mukaisesti. Direktiivin johdanto-osan 18 perustelukappaleessa on todettu, että niiden tahojen, joilla on oikeus pyytää direktiivin mukaisten toimenpiteiden, menettelyjen ja oikeussuojakeinojen soveltamista, ei tarvitse välttämättä olla oikeudenhaltijoita, vaan ne voivat olla myös tahoja, joilla on asiassa välittömiä etuja ja oikeudellinen asema.

13. Täytäntöönpanodirektiivin kansallista voimaan saattamista koskevien esitöiden (HE 26/2006 vp s. 7) mukaan oikeudenhaltijoiden etuja valvovat järjestöt eivät lähtökohtaisesti ole asianosaisia teollis- ja tekijänoikeutta koskevissa asioissa, mutta oikeudenhaltija voi valtuuttaa järjestön toimimaan asiamiehenä puolestaan. Esitöissä on edelleen todettu, että teollis- ja tekijänoikeuden noudattamisen varmistamista koskevat asiat kuuluvat dispositiivisina asioina asianosaisten määräämisvallan piiriin eikä niiden käsittelyyn liity sellaista riittävää julkista intressiä, joka antaisi perusteet poikkeuksellisiin asianosaisjärjestelyihin. Voimassa olleeseen lainsäädäntöön ei tältä osin esitetty muutoksia.

14. Unionin tuomioistuin on katsonut, että direktiivin 4 artiklan c alakohtaa ei voida tulkita siten, että siinä annettaisiin jäsenvaltioille rajoittamaton oikeus tunnustaa tai olla tunnustamatta teollis- ja tekijänoikeuksia kollektiivisesti hallinnoiville järjestöille oikeus pyytää omissa nimissään direktiivissä säädettyjen oikeussuojakeinojen soveltamista. Unionin tuomioistuin on todennut mainitun säännöksen tarkoituksena olevan taata, että jos teollis- ja tekijänoikeuksien kollektiivisesta hallinnoinnista vastaavalla järjestöllä, joka edustaa näiden oikeuksien haltijoita, on kansallisen oikeuden mukaan kelpoisuus esiintyä tuomioistuimessa asianosaisena näiden oikeuksien puolustamiseksi, sille on nimenomaisesti myönnettävä samanlainen kelpoisuus kyseisessä direktiivissä säädettyjen toimenpiteiden, menettelyjen ja oikeussuojakeinojen pyytämiseksi. Unionin tuomioistuin on edelleen katsonut, että jäsenvaltioilla on velvollisuus tunnustaa tällainen järjestö henkilöksi, jolla on oikeudenhaltijoiden oikeuksien suojaamiseksi niiden loukkaamiselta oikeus pyytää omissa nimissään direktiivissä säädettyjen oikeussuojakeinojen soveltamista ja nostaa omissa nimissään tuomioistuimessa kanne näiden oikeuksien panemiseksi täytäntöön, edellyttäen että järjestöllä katsotaan kansallisen lainsäädännön mukaan olevan välitön intressi näiden oikeuksien puolustamiseen ja että sillä on kansallisen lainsäädännön mukaan kelpoisuus esiintyä asianosaisena tässä tarkoituksessa, minkä tutkiminen on kansallisen tuomioistuimen tehtävä (tuomio 7.8.2018, SNB-REACT, C-521/17, EU:C:2018:639, 32, 34–35 ja 38–39 kohta).

Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisupyyntö

15. Korkein oikeus on katsonut, että sen ratkaisemiseksi, seuraako täytäntöönpanodirektiivistä velvollisuus myöntää A ry:lle tässä asiassa oikeus ajaa omissa nimissään loukkauskannetta X Oy:tä vastaan, on tarpeen saada unionin tuomioistuimen ratkaisu edellä mainitusta tuomiosta SNB-REACT ilmenevien välitöntä intressiä sekä asianosaiskelpoisuutta koskevien arviointiperusteiden tulkinnasta. Korkein oikeus on ennakkoratkaisupyynnössä lähemmin kuvatuilla perusteilla esittänyt unionin tuomioistuimelle siltä osin kuin nyt on kysymys seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

1. Onko teollis- ja tekijänoikeuksia kollektiivisesti hallinnoivien sopimuslisenssijärjestöjen osalta täytäntöönpanodirektiivin 4 artiklan c alakohtaan perustuvan asiavaltuuden edellytyksenä olevalla kelpoisuudella esiintyä asianosaisena näiden oikeuksien puolustamiseksi tarkoitettu yksinomaan kansallisessa laissa säädettyä yleistä kelpoisuutta esiintyä tuomioistuimessa asianosaisena riita-asioissa vai edellytetäänkö siinä nimenomaisesti kansallisessa laissa hyväksyttyä oikeutta ajaa kannetta omissa nimissään kyseisten oikeuksien puolustamiseksi?

2. Onko täytäntöönpanodirektiivin 4 artiklan c alakohtaan perustuvassa tulkinnassa ilmaisua ”välitön etu edustamiensa oikeudenhaltijoiden tekijänoikeuksien puolustamiseen” tulkittava yhdenmukaisesti kaikissa jäsenvaltioissa silloin, kun on kysymys yhteishallinnointidirektiivin 3 artiklan a alakohdassa tarkoitetun yhteishallinnointijärjestön oikeudesta ajaa tekijänoikeuden loukkauskannetta omissa nimissään tilanteessa, jossa:

(i) kysymys on teosten sellaisesta käytöstä, jonka osalta järjestöllä on tekijänoikeuslaissa tarkoitettuna sopimuslisenssijärjestönä oikeus myöntää laajennettuja kollektiivisia käyttölupia, joiden perusteella käyttöluvan saanut voi käyttää myös sellaisten tämän alan tekijöiden teoksia, jotka eivät ole valtuuttaneet järjestöä hallinnoimaan oikeuksiaan;

(ii) kysymys on teosten sellaisesta käytöstä, jonka osalta tekijät ovat sopimuksin tai valtakirjoilla antaneet järjestölle oikeuksien hallinnointia koskevan valtuutuksen, jolla tekijänoikeuksia ei ole siirretty järjestölle.

Unionin tuomioistuimen vastaus Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisupyyntöön

16. Unionin tuomioistuin on tuomiollaan 23.11.2023 Telia Finland, C-201/22, EU:C:2023:914, vastannut Korkeimman oikeuden esittämiin kysymyksiin ratkaisustaan tarkemmin ilmenevillä perusteilla seuraavasti:

Täytäntöönpanodirektiivin 4 artiklan c alakohtaa on tulkittava siten, että

1) sen edellytyksenä, että teollis- ja tekijänoikeuksia kollektiivisesti hallinnoiville elimille myönnetään oikeus pyytää omissa nimissään direktiivin II luvussa tarkoitettujen toimenpiteiden, menettelyjen ja oikeussuojakeinojen soveltamista, on – sen lisäksi, että kyseessä olevien oikeuksien puolustamiseen on oltava välitön intressi – tällaisten elinten asiavaltuus teollis- ja tekijänoikeuksien puolustamiseen, ja tällainen asiavaltuus voi perustua joko tästä erikseen annettuun säännökseen tai prosessioikeuden yleisiin sääntöihin, ja että

2) unionin oikeuden nykytilassa jäsenvaltioilla ei ole velvollisuutta tunnustaa, että teollis- ja tekijänoikeuksia kollektiivisesti hallinnoivilla elimillä, joilla on säännönmukaisesti tunnustettu oikeus edustaa teollis- ja tekijänoikeuksien haltijoita, on välitön intressi pyytää omissa nimissään direktiivin II luvussa tarkoitettujen toimenpiteiden, menettelyjen ja oikeussuojakeinojen soveltamista, tilanteessa, jossa tällaisten elinten välitön intressi puolustaa kyseisiä oikeuksia ei perustu sovellettavaan kansalliseen lainsäädäntöön.

17. Korkein oikeus toteaa unionin tuomioistuimen sanotussa tuomiossa lausuttuun perustuen, että täytäntöönpanodirektiivin 4 artiklan c alakohdan soveltamisen kannalta kysymystä A ry:n asiavaltuudesta sekä välittömästä intressistä merkityksellisenä tekijänoikeuksia kollektiivisesti hallinnoivana järjestönä arvioidaan kansallisten oikeussääntöjen perusteella.

A ry:n sopimuslisenssisäännöksiin perustuvan asiavaltuuden arviointi

18. A ry on esittänyt, että sillä on kansallisessa oikeuskäytännössä vahvistettu asiavaltuus sekä välitön intressi puolustaa sopimuslisenssijärjestönä edustamiensa oikeudenhaltijoiden yksinoikeuksia niiden luvatonta käyttöä vastaan. A ry:n mukaan sopimuslisenssijärjestön kanneoikeus teosten luvatonta käyttöä koskevissa asioissa on tarpeen muun ohella oikeudenhaltijoiden yksinoikeuksien tehokkaan toteutumisen turvaamiseksi. X Oy:n mukaan A ry:llä on sopimuslisenssijärjestönä ainoastaan oikeus myöntää edelleen lähettämistä koskevia lupia sekä periä niihin perustuvia korvauksia.

19. Korkein oikeus toteaa, että tekijänoikeuslakiin perustuvien yksinoikeuksien hallinnointi ja valvonta oikeudenhaltijoiden heidän etuaan valvomaan perustetuille järjestöille luovuttamien oikeuksien tai antamien valtuutusten perusteella on jo pitkään ollut kansallisessa oikeudessa vakiintunut. Käytännössä merkittävä osa tekijänoikeuslakiin perustuvien oikeuksien käyttöoikeutta koskevista sopimuksista tehdäänkin tällaisten niin sanottujen tekijänoikeusjärjestöjen toimesta.

20. Korkein oikeus toteaa, että arvioitaessa A ry:n asiavaltuutta on otettava erityisesti huomioon sille tekijänoikeuslain sopimuslisenssisäännöksissä tai muuten säädetyt tehtävät ja annettu toimivalta.

21. Tekijänoikeusjärjestöjen toiminnasta sopimuslisenssijärjestönä säädettiin jo 1.9.1961 voimaan tulleessa tekijänoikeuslaissa. Kyseisen lain tässä asiassa sovellettavan 26 §:n (607/2015) 1 momentin mukaan lain sopimuslisenssiä koskevia säännöksiä sovelletaan sopimukseen, joka on tehty tietyn alan tekijöiden teosten käyttämisestä käyttäjän ja opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymän, lukuisia tämän alan Suomessa käytettyjen teosten tekijöitä edustavan järjestön välillä. Hyväksyttyä järjestöä pidetään tämän sopimuksen osalta oikeutettuna edustamaan muitakin saman alan tekijöitä. Mainitulla sopimuksella laajennetun kollektiivisen käyttöluvan saanut voi luvan mukaisin ehdoin käyttää kaikkia tämän alan tekijöiden teoksia.

22. Radio- ja televisiolähetysten edelleen lähettäminen on säädetty sopimuslisenssijärjestelmän piiriin tekijänoikeuslain 25 h §:ssä (446/1995), jonka 1 momentin (821/2005) mukaan radio- ja televisiolähetykseen sisältyvän teoksen saa lähetystä muutamatta sopimuslisenssin nojalla, siten kuin 26 §:ssä (607/2015) säädetään, lähettää edelleen yleisön vastanotettavaksi samanaikaisesti alkuperäisen lähetyksen kanssa.

23. Sopimuslisenssijärjestelmä on lakiin perustuva ja vakiintunut tekijänoikeuksien yhteisvalvonnan muoto, joka tarkoituksena on muun ohella helpottaa teosten käyttäjien mahdollisuuksia hankkia tekijänoikeuslainsäädännön edellyttämät luvat etenkin aineiston massaluonteisia käyttötilanteita varten (PeVL 7/2005 vp s. 7). Tekijänoikeuslain perustelujen mukaan massaluonteisessa käytössä, kuten radio- ja televisiolähetyksissä teosten käyttötapahtumien määrä on suuri. Massaluonteisen käytön tapauksissa erillisten lupien hankinta voi olla käytännössä mahdotonta esimerkiksi tilanteissa, joissa käyttölupien saaminen edellyttää lukuisten oikeudenhaltijoiden tavoittamista (HE 28/2004 vp s. 62).

24. Perustuslakivaliokunta on tekijänoikeuslain muuttamista koskevassa lausunnossaan katsonut, että sopimuslisenssijärjestön oikeus tehdä sopimuksia myös muiden kuin järjestölle sopimusoikeuden luovuttaneiden tekijöiden puolesta on perustuslaissa turvatun omaisuudensuojan näkökulmasta merkityksellinen tekijän sopimusvapauteen kohdistuva rajoitus. Järjestelmälle on kuitenkin käyttäjien perusoikeuksien, kuten sananvapauden ja sivistyksellisten oikeuksien edistämiseen liittyvät hyväksyttävät perusteet (PeVL 7/2005 vp s. 7). Perustuslakivaliokunnan arviointi on kuitenkin koskenut vain mahdollisuutta säätää lailla tällaisesta rajoituksesta. Arviointi ei siten ole koskenut sopimuslisenssijärjestöjen oikeutta ajaa lisenssin piiriin kuuluvien oikeudenhaltijoiden puolesta kannetta tilanteessa, jossa sopimuslisenssiä ei ole hankittu.

25. A ry toimii tekijänoikeuslain 26 §:n (607/2015) mukaisena sopimuslisenssijärjestönä ja sillä on edellä selostetun mukaisesti oikeus kaikkien kysymyksessä olevan alan oikeudenhaltijoiden puolesta näitä sitovasti neuvotella ja myöntää teosten käyttäjille televisiolähetysten edelleen lähettämistä koskevia sopimuslisenssejä. A ry:llä on sopimuslisenssijärjestönä tekemänsä sopimuksen osapuolena myös oikeus omissa nimissään ajaa tähän oikeussuhteeseen perustuvia kanteita, kuten lisenssimaksujen velkomuskannetta.

26. Sopimuslisenssijärjestön tehtäväksi ei sen sijaan ole säädetty sopimuslisenssin piiriin kuuluvien oikeudenhaltijoiden yksinoikeuksien luvattomaan käyttöön perustuvien seuraamusten, kuten hyvityksen ja vahingonkorvauksen vaatimista ja täytäntöönpanoa. Sopimuslisenssiä koskevissa säännöksissä ei myöskään ole rajoitettu oikeudenhaltijoiden oikeutta määrätä yksinoikeudestaan tältä osin.

27. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo, ettei A ry sopimuslisenssijärjestönä ole sen oikeussuhteen osapuoli, josta oikeudenhaltijoiden yksinoikeuksien luvattomaan käyttöön perustuvassa loukkauskanteessa on kysymys, eikä sillä siten edellä kohdassa 8 kuvatun asiavaltuutta koskevan pääsäännön mukaan lähtökohtaisesti ole loukkausasiassa asiavaltuutta. Vastaavasti A ry:llä ei ole myöskään sille sopimuslisenssijärjestönä laissa säädettyihin tehtäviin ja oikeuksiin perustuvaa välitöntä intressiä ajaa omissa nimissään loukkauskannetta sopimuslisenssisuhteen ulkopuolisia tahoja vastaan.

28. Korkein oikeus toteaa edelleen, että sopimuslisenssijärjestöjen asiavaltuudesta loukkauskanteiden ajamiseen ei myöskään ole sellaista nimenomaista oikeuskäytäntöä, jonka perusteella niiden kanneoikeutta voitaisiin pitää vakiintuneena. Korkein oikeus on tosin tekijänoikeusrikkomukseen liittyneessä ratkaisussa KKO 1998:155 pysyttänyt hovioikeuden tuomion, jolla vastaajat on A ry:n vaatimuksesta tuomittu suorittamaan sille tekijänoikeuslain mukainen kohtuullinen hyvitys sillä perusteella, että vastaajien menettelyä pidettiin tekijänoikeuslain 22 a §:n (54/1986) mukaisena televisiolähetysten edelleen lähettämisenä ja ettei menettelylle ollut hankittu A ry:ltä sopimuslisenssiä. Korkeimman oikeuden ratkaistavana ollut kysymys ei koskenut A ry:n kanneoikeutta, eikä siitä ratkaisussa myöskään lausuttu.

29. Tekijänoikeusjärjestöjen oikeutta ajaa loukkauskannetta edustamiensa oikeudenhaltijoiden puolesta kuitenkin puoltaa erityisesti teosten massakäyttöä koskevissa tilanteissa se, että yksittäisillä oikeudenhaltijoilla ei yleensä ole riittävää taloudellista intressiä kanteen ajamiseen. Oikeudenhaltijoiden kynnys puuttua loukkaukseen on tällöin korkea, millä on tekijänoikeussuojan tehokkuutta heikentävä vaikutus. Suurta oikeudenhaltijoiden joukkoa koskevissa tilanteissa tekijänoikeusjärjestön kanneoikeutta puoltavat myös kanteen käsittelyyn ja oikeudenhaltijoille mahdollisesti tuomittavien korvausten jakamiseen liittyvät tarkoituksenmukaisuusnäkökohdat.

30. A ry:n asiavaltuuden hyväksyminen tekijänoikeuden loukkausta koskevassa asiassa sillä sopimuslisenssijärjestönä olevan aseman perusteella merkitsisi kuitenkin edellä todetun mukaisesti laissa säädettyä pidemmälle menevää puuttumista oikeudenhaltijoiden omaisuudensuojan piiriin kuuluvaan yksinoikeuteen. Tältä osin on otettava erityisesti huomioon, että A ry:n vaatima kanneoikeus koskisi myös niiden sopimuslisenssin piiriin kuuluvien yksinoikeuksien loukkausta, joiden haltijat eivät ole luovuttaneet oikeuksiaan tai niiden valvontaa ja hallinnointia A ry:lle.

31. Edellä todetun perusteella Korkein oikeus katsoo, että sopimuslisenssijärjestön kanneoikeutta teosten massakäyttöä koskevissa loukkaustilanteissa puoltavista tehokkuus- ja tarkoituksenmukaisuusnäkökohdista huolimatta A ry:llä ei voida katsoa olevan oikeutta ajaa omissa nimissään sopimuslisenssijärjestönä edustamiensa oikeudenhaltijoiden yksinoikeuksien loukkaukseen perustuvaa kannetta.

Oikeudenhaltijoiden antamiin valtuutuksiin perustuvan asiavaltuuden arviointi

32. A ry on katsonut, että sillä on oikeus ajaa loukkauskannetta ainakin niiden oikeudenhaltijoiden puolesta, joita se edustaa näiden yksinoikeuksien hallinnointia ja valvontaa varten sille antaminen valtuutusten perusteella. A ry on tältä osin vedonnut yhtäältä oikeudenhaltijoiden ja A ry:n sekä sen jäsenjärjestöjen välisiin sopimuksiin ja toisaalta A ry:n sekä ulkomaisten järjestöjen välisiin vastavuoroisuussopimuksiin sisältyviin oikeudenkäyntivaltuutuksiin. A ry:n mukaan tekijänoikeusjärjestöille on oikeuskäytännössä vakiintuneesti myönnetty oikeus ajaa omissa nimissään edustamiensa oikeudenhaltijoiden yksinoikeuksien loukkaukseen perustuvia kanteita oikeudenkäyntivaltuutusten nojalla.

33. Korkein oikeus toteaa, että tekijänoikeusjärjestölle annettu valtuutus ajaa sopimuksen perusteella hallinnoimiensa yksinoikeuksien loukkaukseen perustuvia kanteita omissa nimissään on lähtökohtaisesti kielletty prosessimandaatti. Tällainen yleisluontoinen oikeudenkäyntivaltuutus ei myöskään rinnastu edellä viitattuun perimissiirtoon, jossa asiavaltuus syntyy määrätyn, kanteen perusteena olevan saatavan siirrolla. Tekijänoikeusjärjestöllä ei siten lähtökohtaisesti ole yksinoikeuksien hallinnointi- ja oikeudenkäyntivaltuutusten perusteella asiavaltuutta eikä myöskään lainsäädäntöön perustuvaa välitöntä intressiä kysymyksessä olevien yksinoikeuksien puolustamiseen.

34. Myöskään Korkeimman oikeuden ratkaisuissa ei ole otettu kantaa siihen, voidaanko oikeudenhaltijoita edustavan tahon oikeus loukkauskanteen ajamiseen perustaa oikeudenhaltijoilta saatuun valtuutukseen. Ratkaisussa KKO 1989:87 on kuitenkin katsottu, että Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat r.y:llä (ÄKT) oli asiavaltuus tekijänoikeuden loukkaukseen perustuvaa hyvitystä koskevan kanteen ajamiseen, kun kysymyksessä olevien yksinoikeuksien siirtymisestä sen edustamille yhtiöille katsottiin esitetyn riittävä selvitys. Ratkaisussa ei kuitenkaan otettu kantaa kysymyksessä olleiden yhtiöiden ja asiassa kantajana omissa nimissään esiintyneen ÄKT:n välisen sopimussuhteen sisältöön.

35. Käräjä- ja hovioikeuskäytännössä oikeudenhaltijoita edustavilla järjestöillä on ainakin rikosasioissa usein katsottu olevan asiavaltuus tekijänoikeuden loukkaukseen perustuvien yksityisoikeudellisten vaatimusten esittämiseen. Myös tämän käytännön merkitystä asian arvioinnissa heikentää kuitenkin muun ohella se, ettei ratkaisuista yleensä ole riittävästi pääteltävissä, minkälaisiin sopimusjärjestelyihin asiavaltuuden tueksi on vedottu. Yksittäisissä ratkaisuissa tekijänoikeusjärjestöjen asiavaltuutta on käsitelty myös nimenomaisesti ja katsottu, että tekijänoikeusjärjestöillä oli hallinnointi- ja valvontavaltakirjoihin sisältyvän oikeudenkäyntivaltuutuksen perusteella rikosasiassa oikeus esittää omissa nimissään yksityisoikeudellisia vaatimuksia edustamiensa oikeudenhaltijoiden puolesta. Korkein oikeus katsoo, että kysymyksestä ei ole sellaista oikeuskäytäntöä, jonka perusteella olisi pääteltävissä oikeustilan vakiintuneen.

36. Korkein oikeus toteaa, että edellä kohdassa 29 todetut tehokkuus- ja tarkoituksenmukaisuusnäkökohdat puoltavat sitä, että prosessimandaattia koskevasta kiellosta poikkeamiselle olisi riittävä järkevä intressi ja A ry:lle voitaisiin myöntää oikeus ajaa loukkauskannetta omissa nimissään. Toisaalta tekijänoikeusjärjestön asiavaltuus voidaan lähtökohtaisesti sopimusjärjestelyin perustaa myös järjestölle tehtäviin oikeudenluovutuksiin ja siten prosessimandaatin kiellosta poikkeamatta. Tekijänoikeuslakiin perustuvia yksinoikeuksia hallinnoivat tahot voivat myös avustaa loukkausasiaa omissa nimissään ajavia oikeudenhaltijoita, eikä niitä koskevista erityisistä asianosaisjärjestelyistä säätämistä ole kohdasta 13 ilmenevän mukaisesti muun ohella tästä syystä pidetty täytäntöönpanodirektiiviä implementoitaessa tarpeellisena.

37. Edellä todettuja seikkoja punnittuaan Korkein oikeus katsoo, että tekijänoikeusjärjestölle annetun oikeudenkäyntivaltuutuksen hyväksymistä puoltavat näkökohdat tai sitä koskeva oikeuskäytäntö eivät ole riittävän painavia perusteita poiketa prosessimandaatin kiellosta.

Johtopäätös

38. Korkein oikeus katsoo, että A ry:llä ei ole ollut oikeutta omissa nimissään ajaa sopimuslisenssijärjestönä eikä myöskään sille annettujen valtuutusten perusteella edustamiensa oikeudenhaltijoiden yksinoikeuksien loukkaukseen perustuvaa kannetta. Aihetta markkinaoikeuden ratkaisun lopputuloksen muuttamiseen ei siten ole.

Tuomiolauselma

Markkinaoikeuden välituomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Ari Kantor, Kirsti Uusitalo (eri mieltä), Juha Mäkelä ja Alice Guimaraes-Purokoski (eri mieltä). Esittelijä Sanna Holkeri.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Guimaraes-Purokoski: Olen samaa mieltä kuin enemmistö ratkaisun perusteluista kappaleiden 1–25 osalta. Sen jälkeen totean A ry:n sopimuslisenssisäännöksiin perustuvan asiavaltuuden arvioinnista seuraavan.

A ry on tekijänoikeuslain 26 §:n 2 momentissa tarkoitettu opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymä sopimuslisenssijärjestö ja tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista annetussa laissa (yhteishallinnointilaki) tarkoitettu yhteishallinnointiorganisaatio, jolla on kyky hallinnoida ja jakaa tekijänoikeuskorvaukset sekä intressi valvoa edustamiensa alojen tekijänoikeuksien haltijoiden oikeuksien noudattamista.

Tekijänoikeuslain 25 h §:n mukaisesti radio- tai televisiolähetykseen sisältyvän teoksen saa lähetystä muuttamatta sopimuslisenssin nojalla, siten kuin lain 26 §:ssä säädetään, lähettää edelleen yleisön vastaanotettavaksi samanaikaisesti alkuperäisen lähetyksen kanssa. X Oy olisi siten, jos se olisi pitänyt toimintaansa tekijänoikeudelliselta kannalta relevanttina radio- tai televisiolähetysten edelleen lähettämisenä, voinut oikeuttaa toimintansa sopimalla käytöstä suoraan oikeudenhaltijoiden kanssa taikka sopimalla sopimuslisenssistä A ry:n kanssa, joka tällöin olisi edustanut myös niitä kaikkia saman alan tekijänoikeuksien haltijoita, joita se ei edusta sopimusjärjestelyjen tai edunvalvontavaltuutusten perusteella.

Asiassa on nimenomaisesti ollut riitaista se, onko kysymyksessä tekijänoikeudellisesti relevantti televisiolähetysten edelleen lähettäminen ja tältä osin X Oy on katsonut A ry:llä olevan asiavaltuus kanteen ajamiseen.

Totean, että tekijänoikeuslain esitöissä on korostettu sitä, että sopimuslisenssi on Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2001/29/EY tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa (tietoyhteiskuntadirektiivi) sallittu oikeuksien hallinnointia koskeva lainsäädäntöratkaisu. Unionin tuomioistuin on lisäksi tulkinnut Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/48/EY (täytäntöönpanodirektiivi) 4 artiklan c alakohtaa direktiivin johdanto-osan 18 perustelukappaleen valossa siten, että sopimuslisenssijärjestölle on myönnettävä oikeus pyytää tavaramerkinhaltijoiden oikeuksien suojaamiseksi niiden loukkaamiselta omissa nimissään, jos tällaisella järjestöllä katsotaan olevan kansallisen lainsäädännön mukaan välitön intressi näiden oikeuksien puolustamiseen ja sillä on kansallisen lainsäädännön mukaan kelpoisuus esiintyä tuomioistuimessa tässä tarkoituksessa. Unionin oikeudessa ei tällaisen välittömän intressin edellytyksiä säännellä (tuomio 23.11.2023, Telia Finland, C-201/22, EU:C:2023:914, 30 ja 48 kohta). Katson, että arvioitaessa sopimuslisenssijärjestön asiavaltuutta käsillä olevan kaltaisessa asiassa on nämä lähtökohdat otettava huomioon.

Katson, että tilanteessa, jossa X Oy ei ole hankkinut A ry:ltä sopimuslisenssiä ja jossa teosten tekijänoikeuksien haltijoille ei ole suoritettu korvausta heidän yksinoikeuksiensa käyttämisestä, A ry:llä on sopimuslisenssijärjestönä välitön intressi vaatia tuomioistuimessa sen riitaisen kysymyksen ratkaisemista, onko X Oy:n toiminnassa kysymys tekijänoikeudellisesti relevantista radio- ja televisiolähetysten edelleen lähettämisestä. Samalla on tekijänoikeuslain sopimuslisenssijärjestelmää koskevaa sääntelyä täytäntöönpanodirektiivin 4 artiklan c alakohdan ja unionin tuomioistuimen asiassa C-521/17 SNB-REACT (tuomion 32, 34–35 ja 38–39 kohta) sekä asiassa C-201/22 Telia Finland (tuomion 30 ja 31 kohta) lausuman mukaisesti tulkiten perusteltua katsoa, että A ry:llä on sopimuslisenssijärjestönä tekijänoikeuden haltijoiden oikeuksien puolustamiseksi välitön intressi vaatia tekijänoikeuksien loukkauksen vahvistamista ja myös tekijänoikeuslain mukaista hyvitystä ja vahingonkorvausta yksinoikeuksien loukkauksesta käsillä olevan kaltaisessa tilanteessa.

Muunlainen laintulkinta tarkoittaisi sitä, että sopimuslisenssejä tekijänoikeuslain 26 §:n nojalla myöntämään oikeutettu sopimuslisenssijärjestö, jolla on oikeus periä sopimuksen mukaiset lisenssimaksut, ei voisi tehokkaasti, tekijänoikeuden loukkauskannetta oikeussuojakeinona käyttäen puuttua havaitsemaansa tekijänoikeuksia loukkaavaan toimintaan. Tällaisessa tilanteessa siltä ja teosten tekijöiltä on jäänyt saamatta ainakin sopimuslisenssimaksua vastaava varallisuusoikeudellinen etuus, jonka kerääminen nyt kysymyksessä olevan kaltaisessa massaluontoisessa toiminnassa on sopimuslisenssijärjestelmän perustuslaillisen hyväksyttävyydenkin keskeinen perusta (PeVL 7/2005 vp s. 7). Kysymys siitä, millaiseen vahingonkorvaukseen A ry:llä voisi tällä perusteella olla oikeus, ja siitä, onko A ry:llä sopimuslisenssijärjestönä oikeus tekijänoikeuslain 57 §:n mukaiseen hyvitykseen, on itse varallisuusoikeudellisen kysymyksen aineellinen ratkaisu.

Totean lisäksi, ettei puhevallan käyttämisen edellytykseksi voida näissä olosuhteissa asettaa sitä, että puhevallan käytöstä olisi sopimuslisenssijärjestön osalta nimenomaisesti säädetty tekijänoikeuslaissa. Myöskään unionin tuomioistuin ei ole tulkinnut täytäntöönpanodirektiivin 4 artiklan c alakohtaa siten, että tällainen asiavaltuus tulisi myöntää nimenomaisesti erillisellä säännöksellä. Asiavaltuus voi perustua myös prosessioikeuden yleisiin sääntöihin (tuomio Telia Finland, 35–38 kohta). Asiavaltuudesta ei oikeudessamme yleisesti säädetä sen paremmin oikeudenkäymiskaaressa kuin aineellisen lain säännöksissä, eikä tällaista vaatimusta ole asetettu tekijänoikeusjärjestön loukkauskannetta koskevan puhevallan edellytykseksi myöskään ratkaisukäytännössä (KKO 1989:87). Nimenomaista sääntelyä koskevan vaatimuksen asettaminen sopimuslisenssijärjestön asiavaltuuden edellytykseksi merkitsisi näin ollen aiempaan oikeustilaan nähden pidemmälle menevää vaatimusta, jolle ei ole perustetta unionin oikeudessa.

Tässä asiassa ei myöskään ole tarpeen ottaa kantaa siihen, tulisiko sopimuslisenssijärjestön puhevallan tällöin katsoa olevan eksklusiivinen niin, että sen käyttö sulkisi pois oikeudenhaltijan oman puhevallan käytön. Viimeksi mainittu kysymys voidaan ratkaista asioiden yhdessä käsittelemistä koskevien säännösten ja tekijänoikeuslain 26 §:n 5 momentissa säädetyn perusteella sekä huomioon ottaen kanteiden aikaprioriteettijärjestys, vaatimusten samuus tai erilaisuus ja lis pendens -oppi.

Perustuslakivaliokunta on katsonut, että sopimuslisenssijärjestelmästä aiheutuu muille kuin sopimuslisenssijärjestölle sopimusoikeuden luovuttaneille tekijänoikeuden haltijoille sopimusvapauden rajoitus. Rajoitukselle on kuitenkin olemassa hyväksyttävät, sananvapauteen ja sivistyksellisten oikeuksien edistämiseen liittyvät perusteet. Sääntely on myös oikeasuhtaista, sillä tekijällä on oikeus kieltää teoksensa käyttö (PeVL 7/2005 vp s. 7). Tähän sekä edellä puhevallan eksklusiivisuudesta lausuttuun nähden loukkauskanteen ajamista koskevan asiavaltuuden myöntäminen A ry:lle ei anna aihetta katsoa, että kysymys olisi sopimuslisenssijärjestelmään jo sen luonteen vuoksi olennaisella tavalla kuuluvan ja hyväksyttävänä pidettävän tekijänoikeuden rajoituksen laajentamisesta enemmälti.

A ry on rekisteröitynä yhdistyksenä myös oikeushenkilö, jolla kansallisen lain mukaan on oikeus kantaa ja vastata tuomioistuimessa (ks. myös tuomio Telia Finland, 33 kohta). Katson, että Korkeimman oikeuden tulee tällöin sallia A ry:n käyttää puhevaltaa kaikkia saman alan tekijöitä edustavana sopimuslisenssijärjestönä käsillä olevassa asiassa, kun tekijänoikeuslain sopimuslisenssijärjestöjä koskevaa sääntelyä tulkitaan yhdenmukaisesti täytäntöönpanodirektiivin 4 artiklan c alakohdan ja edellä todetuin tavoin unionin tuomioistuimen asiassa SNB-REACT sekä Telia Finland antamien tuomioiden kanssa.

Oikeudenhaltijoiden antamiin valtuutuksiin perustuvan asiavaltuuden arvioinnin osalta totean seuraavan.

Tuomioistuinkäytännössä tekijänoikeusjärjestöt ovat tosiasiallisesti käyttäneet oikeudenhaltijoiden antaman oikeudenkäyntivaltuutuksen perusteella näiden puolesta puhevaltaa asioissa, joissa on ollut kysymys järjestöille annettujen hallinnointi- ja valvontavaltuuksien kohteena olevien yksinoikeuksien loukkauksesta. Kun järjestö on oikeudenhaltijoiden sille luovuttamien hallinnointioikeuksien perusteella oikeutettu sopimaan käyttäjien kanssa teosten käyttöoikeuksista sekä perimään käytöstä maksettavat korvaukset, puoltavat tarkoituksenmukaisuusnäkökohdat sitä, että järjestöllä on oikeudenhaltijan nimenomaisen valtuutuksen perusteella oikeus puuttua myös kysymyksessä olevia oikeuksia loukkaavaan teosten käyttöön. Näin on erityisesti silloin, kun loukkauksessa on kyse teosten niin sanotusta massaluonteisesta käytöstä, jossa järjestön edustamien oikeudenhaltijoiden määrä on suuri ja loukkaukseen kohdistuva intressi kunkin yksittäisen oikeudenhaltijan osalta on tyypillisesti vähäinen. Tekijänoikeusjärjestölle hallinnointi- ja valvontaoikeuksien ohella annettuun oikeudenkäyntivaltuutukseen ja siten oikeudenhaltijan tahdonilmaisuun perustuva asiavaltuus ei myöskään merkitse oikeudenhaltijoiden yksinoikeuksien rajoittamista.

Yhteishallinnointilaissa tarkoitettuina yhteishallinnointiorganisaatioina pidettävillä tekijänoikeusjärjestöillä on muun ohella niiden toimintaan sovellettavassa lainsäädännössä asetetut velvollisuudet ja valvonta huomioon ottaen edellytykset asianmukaisesti hallinnoida ja jakaa oikeudenhaltijoille loukkauksen perusteella mahdollisesti maksettavia korvauksia. Myöskään oikeudenkäyntivaltuutuksen käyttämiseen liittyvää väärinkäytön riskiä ei voitane tällaisen järjestön osalta pitää erityisen merkittävänä. Edellä todetun perusteella katson, että niin sanotusta prosessimandaatin kiellosta on perusteltua poiketa siten, että tekijänoikeusjärjestö, joka on yhteishallinnointilaissa tarkoitettu yhteishallinnointiorganisaatio ja joka oikeudenhaltijan antaman valtuutuksen perusteella hallinnoi ja valvoo loukkauksen kohteena olevia yksinoikeuksia, voi oikeudenhaltijan sille antaman oikeudenkäyntivaltuutuksen perusteella omissa nimissään ajaa kysymyksessä olevien yksinoikeuksien loukkaukseen perustuvaa kannetta.

A ry on tällainen yhteishallinnointiorganisaatio. Markkinaoikeuden ratkaisussa todetun mukaiseesti A ry on asiavaltuutensa tueksi esittänyt selvitystä sopimuksista, joissa sille on luovutettu edustamiensa oikeudenhaltijoiden tekijänoikeuslakiin perustuvien oikeuksien hallinnointi- ja valvontavaltuudet sekä annettu valtuutus toimia oikeudenkäynneissä omissa nimissään näiden oikeudenhaltijoiden puolesta. Katson, että A ry:n asiavaltuutensa tueksi esittämät sopimukset ovat koskeneet teosten käyttöä televisiolähetysten edelleen lähettämisessä.

A ry:n asiavaltuutensa tueksi esittämä selvitys ei sisällä kaikkien sen edustamien oikeudenhaltijoiden kanssa tehtyjä sopimuksia, vaan selvitys on koostunut muutamista esimerkeistä. Katson, että se, mitä kulloinkin voidaan pitää asiavaltuuden osoittamiseksi riittävänä selvityksenä, on arvioitava tapauskohtaisesti.

A ry:n kanne on koskenut X Oy:n usean vuoden ajan kestänyttä menettelyä, joka A ry:n mukaan on merkinnyt televisiolähetysten edelleen lähettämistä ilman niihin sisältyvien teosten oikeudenhaltijoiden lupaa. Katson, ettei asiavaltuuden osoittamiseksi tällaisen käytön osalta voida edellyttää jokaisen televisiolähetyksiin sisältyvän teoksen ja kaikkien oikeudenhaltijoiden yksilöimistä sekä täydellisen sopimusketjun esittämistä kunkin osalta, vaan esimerkinomaista selvitystä sopimusjärjestelyistä on lähtökohtaisesti pidettävä riittävänä.

Katson, että A ry on edellä todetun perusteella esittänyt riittävän selvityksen siitä, että ainakin osa kysymyksessä olevan alan tekijöistä on antanut sille teostensa käyttöä televisiolähetysten edelleen lähettämisessä koskevat hallinnointi- ja valvontavaltuudet sekä tähän liittyvän oikeudenkäyntivaltuutuksen. Katson, ettei asiassa ole ilmennyt aihetta epäillä, ettei A ry:n esimerkinomaisesti esittämien sopimusten edellä kuvattu keskeinen sisältö vastaisi sen yleistä sopimuskäytäntöä.

A ry:n edustamien oikeudenhaltijoiden määrän osalta katson, että A ry:n hyväksyminen edelleen lähettämisen osalta tekijänoikeuslain 26 §:ssä tarkoitetuksi sopimuslisenssijärjestöksi on edellyttänyt, että se on lukuisia kysymyksessä olevan alan Suomessa käytettyjen teosten tekijöitä edustava järjestö. A ry:n voidaan siten jo tällä perusteella katsoa edustavan sopimusten perusteella merkittävää osuutta televisiolähetysten edelleen lähettämisessä käytettävien teosten tekijöistä.

Edellä todetun perusteella katson, että A ry:llä on sille annettujen hallinnointi- ja valvontavaltuuksien sekä oikeudenkäyntivaltuutusten perusteella edustamiensa oikeudenhaltijoiden puolesta ollut oikeus omissa nimissään ajaa X Oy:tä vastaan kannetta, joka on perustunut oikeudenhaltijoiden edelleen lähettämistä koskevien yksinoikeuksien väitettyyn loukkaukseen.

Oikeusneuvos Uusitalo: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Guimaraes-Purokoski.