KKO:2024:46

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian riidaton tausta

Lapsi C on syntynyt kesäkuussa 2013 äitinsä B:n ja D:n avioliiton aikana, ja D on siten avioliittoon perustuvan isyysolettaman nojalla lapsen isä. Lapsi on äitinsä ja D:n yhteisessä huollossa, mutta lapsen äiti on asunut erillään D:stä tammikuusta 2013 lukien ja heidän avioliittonsa on päättynyt avioeroon vuonna 2015. Lapsi on tavannut D:tä tuomioistuinsovittelussa vuosina 2017 ja 2018 vahvistettujen sovintojen mukaisesti. B on vuonna 2016 solminut avioliiton A:n kanssa, jonka on samana vuonna oikeusgeneettisellä isyystutkimuksella todettu olevan lapsen biologinen isä. A:n ja B:n perheeseen on syntynyt heidän avioliittonsa aikana kaksi muutakin lasta.

D on vastustanut A:n vahvistamista lapsen isäksi. B on vuonna 2016 nostanut kanteen D:n isyyden kumoamiseksi, mutta kanne on kahden vuoden kanneajan umpeen kulumisen johdosta jätetty tutkimatta.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden päätös 12.3.2021 nro 21/17153

A vaati käräjäoikeudessa adoption vahvistamista hänen ja lapsen välille. Lapsen äiti antoi suostumuksensa adoptioon. D ja lapselle määrätty edunvalvojan sijainen vastustivat A:n hakemusta.

Käräjäoikeus hylkäsi hakemuksen.

Käräjäoikeus totesi, että lapsi oli asunut biologisen isänsä A:n kanssa samassa taloudessa vuodesta 2016 lukien ja että A oli ollut lapsen elämässä mukana jo tämän syntymästä lähtien. Lapsen ja A:n välillä oli läheinen lapsen ja vanhemman välinen suhde, ja äidin mukaan lapsi kutsui A:ta isäkseen. Tähän nähden käräjäoikeus katsoi, että adoption vahvistaminen ei olisi lapsen edun vastaista. Adoption vahvistaminen voisi myös olla omiaan lisäämään lapsen turvallisuuden ja yhdenvertaisuuden tunnetta lapsen äidin ja A:n perheessä.

Asiaan osalliset olivat käräjäoikeudessa kertoneet D:n tapaamista koskevasta lapsen mielipiteestä hyvin eri tavoin. Adoptioneuvonnassa lapsi ei ollut ilmaissut vastustavansa D:n tapaamista, ja lapsen ja D:n välinen vuorovaikutus oli vaikuttanut rennolta ja läheiseltä. Huolta siitä, että lapsen ja D:n tapaamiset olisivat lapselle vahingollisia, ei ollut noussut esille.

Käräjäoikeus piti lapsen kehityksen kannalta tärkeänä, että lapsen suhteet kaikkiin hänelle tärkeisiin henkilöihin säilyisivät jatkossakin, vaikka eri osapuolten perhe-elämän suojaan liittyvät intressit olivat hyvin vaikeasti yhteensovitettavissa.

Käräjäoikeus totesi, että D oli lapsen toinen huoltaja ja tämän oikeudellinen isä. D oli tavannut lasta vuodesta 2017 lukien ja oli ollut mukana tämän elämässä jo aiemminkin. Lapsen ja D:n välillä oli tavanomaista lapsen ja vanhemman välistä suhdetta vastaava pitkäaikainen suhde. Adoption vahvistaminen merkitsisi lapsen ja D:n suhteen katkeamista, mitä ei voitu pitää lapsen edun mukaisena. Käräjäoikeus otti huomioon, että lapsella oli äitinsä lisäksi myös toinen, oikeudellinen vanhempi D, minkä vuoksi lapsen etu ei voimakkaasti puoltanut adoption vahvistamista lapsen ja A:n välille.

Lapsen ja D:n välisen kanssakäymisen tiiviys ja heidän välillään vallinnut suhde huomioon ottaen käräjäoikeus katsoi, että D:llä oli riittävä aihe kieltäytyä antamasta suostumustaan adoptioon eikä adoption vahvistamiselle siten ollut lain edellyttämiä erittäin poikkeuksellisia syitä.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Iiris Anttila.

Helsingin hovioikeuden päätös 26.4.2023 nro 658

Hovioikeus, jonne A valitti, ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

Myös hovioikeus katsoi, että lapsen ja A:n välillä oli lapsen syntymästä saakka ollut läheinen lapsen ja vanhemman välinen suhde, joka jatkui edelleen. Hovioikeus katsoi lisäksi käräjäoikeuden tavoin, että adoption vahvistaminen ei olisi lapsen edun vastaista ja se voisi myös olla omiaan lisäämään lapsen turvallisuuden ja yhdenvertaisuuden tunnetta lapsen äidin ja A:n perheessä.

Hovioikeus totesi, että D oli tavannut lasta tämän syntymästä lähtien säännöllisesti ja lapsen tapaamisesta vahvistettuja sovintoja oli noudatettu, kunnes lapsi oli valituksen kohteena olevan käräjäoikeuden päätöksen antamisen jälkeen alkanut vastustaa D:n tapaamista, eivätkä tapaamiset olleet toteutuneet enää juhannuksesta 2022 lukien. Hovioikeus totesi, että lapsen ja D:n välille oli muodostunut lapsen ja vanhemman välistä suhdetta vastaava pitkäaikainen suhde.

Hovioikeus totesi, että lapsen suhde sekä A:han että D:hen oli sen laatuinen, että asia kuului sekä A:n että D:n Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa tarkoitetun perhe-elämän suojan piiriin. Tämä ristiriita oli vaikeasti yhteensovitettavissa.

Lapsen oikeudellisesta isästä D:stä oli tiiviin ja säännöllisen yhteydenpidon myötä tullut myös lapsen sosiaalinen isä, ja lapsen ja D:n suhde oli vasta jokin aika sitten ollut lämmin ja läheinen. Adoption vahvistaminen merkitsisi tämän suhteen väistämätöntä katkeamista kokonaan, mikä ei olisi lapsen edun mukaista. Sitä, että lapsi ei tällä hetkellä halunnut tavata D:tä, ei adoption vahvistamisen kannalta voitu pitää ratkaisevana seikkana. Lapsen käräjäoikeuden päätöksen antamisen jälkeen osoittama D:n tapaamisen vahva vastustaminen kuitenkin puhui sen puolesta, että adoption vahvistaminen olisi hänen tahtonsa ja etunsa mukaista.

Adoption vahvistamisella saavutettaisiin lapsen edun mukaisia vaikutuksia, mutta sen vahvistamisella olisi myös lapsen edun kannalta kielteisiä vaikutuksia. Edellä selostettuja seikkoja kokonaisuutena punniten hovioikeus katsoi, ettei lapsen etu voimakkaasti puoltanut adoption vahvistamista.

Lapsen ja D:n välisestä suhteesta lausuttuun nähden ja huomioon ottaen heidän kanssakäymisensä tiiviys D:llä oli riittävä aihe kieltäytyä antamasta suostumustaan adoptioon. Edellytykset adoption vahvistamiselle eivät siten täyttyneet.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Johanna Jylhä (eri mieltä) ja Juhana Moilanen sekä asessori Anna Suksi.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Jylhä katsoi, että adoption vahvistamisella voitiin parhaiten turvata lapselle pysyvä perhe sekä tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi. Asiassa oli erityisen painavat syyt hakemuksen hyväksymiselle. Eri mieltä ollut jäsen kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja hyväksyi A:n hakemuksen.

Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja adoption vahvistamista koskeva hakemus hyväksytään.

D vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

B ilmoitti yhtyvänsä A:n vaatimuksiin.

Lapselle määrätty edunvalvojan sijainen ilmoitti, ettei hän vastusta A:n muutosvaatimuksia.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. C on syntynyt kesäkuussa 2013 äitinsä B:n ja tämän silloisen aviopuolison D:n avioliiton aikana. D on avioliittoon perustuvan legaalisen isyysolettaman nojalla C:n isä. D on myös C:n toinen huoltaja, mutta hän ei ole asunut yhdessä C:n kanssa. D on ollut tekemisissä C:n kanssa tämän syntymästä lukien, ja hän on tavannut säännöllisesti C:tä vuosina 2017 ja 2018 tuomioistuinsovittelussa vahvistettujen sovintojen mukaisesti aina kesään 2022 saakka, jolloin tapaamiset ovat C:n vastustuksen vuoksi toistaiseksi päättyneet.

2. Oikeusgeneettisellä isyystutkimuksella maaliskuussa 2016 A:n on todettu olevan C:n biologinen isä, ja hän on myöhemmin samana vuonna avioitunut B:n kanssa. A on muuttanut vuonna 2017 virallisesti Suomeen ja yhteen B:n, C:n sekä tämän vuonna 2016 syntyneen pikkuveljen kanssa. Jo ennen tuota ajankohtaa A on vieraillut Suomessa B:n ja C:n luona ja viettänyt paljon aikaa heidän kanssaan maahantulosäännösten sallimissa puitteissa. B:n ja A:n perheeseen on vuonna 2021 syntynyt kolmas lapsi.

3. A on vaatinut hakemuksessaan vuonna 2019 adoption vahvistamista hänen ja C:n välille, mitä D on vastustanut. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat katsoneet, että A:n ja C:n välillä on lapsen ja vanhemman välinen läheinen suhde ja että myös C:n suhde D:hen on lapsen ja vanhemman välistä suhdetta vastaava pitkäaikainen suhde. Sekä käräjäoikeus että hovioikeus ovat hylänneet A:n hakemuksen katsoen, että adoption vahvistamiselle ei ollut adoptiolain 11 §:n 2 momentissa tarkoitettuja erittäin poikkeuksellisia syitä.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

4. Korkeimman oikeuden arvioitavana on kysymys siitä, onko asiassa adoptiolain 11 §:n 2 momentissa tarkoitettuja erittäin poikkeuksellisia syitä vahvistaa adoptio.

Sovellettavat adoptiolain säännökset

5. Adoptiolain 1 §:n mukaan adoption tarkoituksena on edistää lapsen parasta vahvistamalla lapsen ja vanhemman suhde adoptoitavan ja adoptionhakijan välille. Lain 2 §:n 1 momentin mukaan kaikissa alaikäisen lapsen adoptiota koskevissa päätöksissä on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Pykälän 2 momentin mukaan lapsen etua arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota erityisesti siihen, miten voidaan parhaiten turvata pysyvä perhe sekä tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi lapselle, joka ei voi kasvaa omassa perheessään.

6. Adoptiolain 3 §:n 1 momentin mukaan alaikäisen lapsen adoptio voidaan vahvistaa, jos sen harkitaan olevan lapsen edun mukaista ja on selvitetty, että lapsi tulee saamaan hyvän hoidon ja kasvatuksen. Pykälän 2 momentin mukaan asiaa ratkaistaessa on otettava huomioon lapsen toivomukset ja mielipide lapsen iän ja kehitystason edellyttämällä tavalla.

7. Adoptiolain 11 §:n 1 momentin mukaan alaikäisen adoptiota ei voida vahvistaa, elleivät hänen vanhempansa ole antaneet siihen suostumustaan. Pykälän 2 momentin mukaan adoptio voidaan kuitenkin erittäin poikkeuksellisista syistä vahvistaa, vaikka vanhempi on kieltäytynyt antamasta siihen suostumustaan, jos lapsen etu voimakkaasti puoltaa adoptiota eikä suostumuksen antamisesta kieltäytymiseen ole riittävää aihetta, kun otetaan huomioon lapsen ja vanhemman välisen yhteydenpidon tiiviys ja heidän välillään vallitsevan suhteen laatu.

Adoptiolain esityöt ja adoptiota koskeva kansallinen oikeuskäytäntö

8. Adoptiolain esitöissä (HE 47/2011 vp s. 21 ja 44 ja LaVM 9/2011 vp) on korostettu lapsen edun ensisijaisuutta adoptioratkaisua tehtäessä siten kuin jo aiemman lapseksiottamisesta annetun lainkin esitöissä. Periaatteen kirjaamisella lakiin on pyritty ohjaamaan tuomioistuimia arvioimaan asiaa ennen kaikkea lapsen näkökulmasta sekä hakemaan sellaista ratkaisua, joka kussakin yksittäistapauksessa parhaiten vastaa lapsen etua. Sama periaate on vahvistettu muun muassa Suomea sitovissa Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien yleissopimuksen 3 ja 21 artiklan sekä Euroopan neuvoston adoptiosopimuksen 4 artiklan 1 kappaleen määräyksissä.

9. Vanhempien suostumuksia koskevan adoptiolain 11 §:n perusteluissa (s. 48–49) on todettu, että vanhemmalla tarkoitetaan siinä pykälässä, kuten muuallakin lakiehdotuksessa, henkilöä, joka ennen adoptiota on juridisesti lapsen vanhempi. Tyypillisimmin suostumus tarvitaan lapsen synnyttäneeltä äidiltä sekä lapsen isältä, jonka isyys on todettu avioliiton perusteella.

10. Adoptiolain 11 §:n 2 momenttia asiallisesti vastanneen aiemman lapseksiottamisesta annetun lain perusteluissa (HE 147/1978 vp s. 26) on todettu, että joissain tapauksissa lapseksiottamisen vahvistamatta jättäminen siitä syystä, että vanhempi ei ole antanut suostumustaan, voisi räikeästi loukata lapsen etua. Jos vanhemman suostumus asetettaisiin alaikäisen lapseksiottamisen ehdottomaksi edellytykseksi, voisi muun muassa tosiasiallisesti jo muuttuneiden perhesuhteiden laillistaminen eräissä tapauksissa estyä siihen saakka, kun lapsi on tullut täysi-ikäiseksi. Oikeudellisen vahvistamisen viivästyminen lapsen aikuisikään saakka ei vastaisi lapsen etua eikä lapseksiottamisen tarkoitusta. Näistä syistä on katsottu tarpeelliseksi antaa tuomioistuimelle oikeus harkita, mikä vaikutus vanhemman suostumuksen puuttumiselle on annettava lapseksiottamisen vahvistamisessa.

11. Arvioitaessa, mikä merkitys lapseksiottamisen vahvistamisella on lapsen edun kannalta, on viimeksi mainittujen esitöiden (s. 25–27) mukaan selvitettävä ne syyt, joiden perusteella vanhempi on kieltäytynyt antamasta suostumustaan. Painavia näkökohtia ovat muun muassa se, kuinka pitkäaikainen ja läheinen suhde on jo muodostunut yhtäältä lapsen ja vanhemman välille ja toisaalta lapsen ja lapseksiottajan välille, sekä se, miten suhteen katkeaminen voi vaikuttaa häiritsevästi lapsen vastaiseen kehitykseen ja turvallisten ihmissuhteiden muodostumiseen. Jos lapseksiottamisella on tarkoitus oikeudellisesti vahvistaa lapsen ja hänen kasvattajansa välille tosiasiallisesti jo syntynyt lapsen ja vanhemman suhde, eikä vanhempi anna suostumustaan, on harkittava, vastaako tilanteen jatkuminen vailla oikeudellista vahvistamista lapsen etua.

12. Lapseksiottamisesta annetun lain esitöissä (HE 147/1978 vp s. 26) on vielä arvioitu, että käytännössä vaikeimmin arvioitaviksi muodostuvat ne tapaukset, jolloin huoltajana olevan vanhemman uusi aviopuoliso haluaa ottaa puolisoiden yhteisessä kodissa elävän, toisen puolison lapsen ottolapsekseen. Erityisesti näitä tilanteita silmällä pitäen säännösehdotuksessa on korostettu ratkaisuun vaikuttavina tekijöinä lapsen ja suostumuksensa epäävän vanhemman välistä kanssakäymistä, heidän välillään vallitsevaa suhdetta sekä suhteen laatua. Jos lapsen ja vanhemman välillä vallitsee jatkuva ja kiinteä kanssakäyminen sekä hyvä, läheinen suhde, olisi yksityiskohtaisesti selvitettävä, mitä tämän suhteen katkeaminen lapseksiottamisen johdosta merkitsee lapselle. Ainoastaan jos painavat syyt puhuvat sen puolesta, että lapseksiottaminen ilmeisen ratkaisevasti on lapsen edun mukaista, voidaan lapseksiottaminen vahvistaa ilman vanhemman suostumusta.

13. Korkein oikeus on antanut kolme ennakkopäätöstä (KKO 1981 II 185, KKO 1987:41 ja KKO 2009:40), joissa on ollut kysymys adoption vahvistamisesta vastoin vanhemman suostumusta. Mikään niistä ei ole olosuhteiltaan suoraan rinnastettavissa nyt käsillä olevaan tapaukseen.

Perus- ja ihmisoikeussääntely sekä sitä koskeva oikeuskäytäntö

14. Perustuslain 10 §:n 1 momentissa turvataan jokaiselle oikeus yksityiselämän suojaan, jonka piiriin myös perhe-elämän suoja kuuluu (HE 309/1993 vp s. 53, ks. myös PeVL 23/1998 vp). Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

15. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kohdassa säädetään jokaisen oikeudesta nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta. Artiklan 2 kohdan mukaan viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä muun muassa muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

16. Voimassa olevaa adoptiolakia valmisteltaessa perustuslakivaliokunta korosti suostumukseen perustumattoman adoption ihmisoikeusvaikutuksia sekä adoptiolain 11 §:n luonnetta poikkeussäännöksenä. Se totesi, että adoptio ilman vanhempien suostumusta merkitsee erittäin tuntuvaa puuttumista perustuslain 10 §:ssä sekä ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvattuun perhe-elämän suojaan (PeVL 15/2011 vp). Lakivaliokunnassa ilman vanhemman suostumusta tapahtuvan adoption edellytysten ehdotettua sanamuotoa ”erittäin painavista syistä” tiukennettiin vielä nykymuotoonsa ”erittäin poikkeuksellisiin syihin”, minkä ajateltiin paremmin korostavan sitä, että suostumukseen perustumaton adoptio tulee kyseeseen vain erittäin poikkeuksellisissa tapauksissa (LaVM 9/2011 vp).

17. Korkein oikeus on täysi-ikäisen henkilön isyyden vahvistamista koskevassa asiassa KKO 2021:88 todennut, että biologisen alkuperän tunteminen ja sen oikeudellinen vahvistaminen ja julkistaminen ovat nykyisen tietämyksen mukaan henkilön identiteetin tärkeitä osia ja kuuluvat siten perustuslain 10 §:n ja ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvatun yksityiselämän suojan ydinalueeseen (kohta 10 ja siinä viitatut ratkaisut sekä niistä ilmenevä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö).

18. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan tarkoittaman perhe-elämän suojan piiriin on katsottu kuuluvan paitsi avioliitossa syntyneiden lasten ja heidän vanhempiensa väliset perhesuhteet, myös avioliittoon perustumattomat tosiasialliset perhesuhteet, esimerkiksi lapsen ja tämän sosiaalisen vanhemman välinen suhde (esim. Nazarenko v. Venäjä 16.7.2015). Toisaalta pelkkä biologinen suhde lapsen ja vanhemman välillä ilman oikeudellista tai tosiasiallista suhdetta ei kuulu perhe-elämän suojan piiriin (esim. Anayo v. Saksa 21.12.2010, kohdat 55 ja 56; Schneider v. Saksa 15.9.2011, kohta 80 ja Krisztián Barnabás Tóth v. Unkari 12.2.2013, kohta 27).

19. Perhe-elämän olemassaolo 8 artiklassa tarkoitetuin tavoin riippuu lähtökohtaisesti siitä, onko lapsen ja vanhemman välillä todellisia läheisiä henkilökohtaisia siteitä (ks. suuren jaoston ratkaisu K. ja T. v. Suomi 12.7.2001, kohta 150 ja siinä mainitut ratkaisut). Perheside voi myöhemmin myös katketa puuttuvan yhteydenpidon tai muun syyn takia (esim. Berrehab v. Alankomaat 21.6.1988, kohta 21). Ihmisoikeustuomioistuin on korostanut, että tilanteessa, jossa lapsen ja aikuisen välillä on perheyhteys, valtion tulee toimia siten, että tuo side voi kehittyä ja sen tulee toimillaan taata, että lapsi voi integroitua perheeseensä joko heti syntymästään lukien tai myöhemmin, kun se on käytännössä mahdollista (esim. Kroon ja muut v. Alankomaat 27.10.1994, kohta 32).

20. Isyyden kumoamista ja legaalista isyysolettamaa koskeneessa edellä mainitussa Kroon-ratkaisussa oli kysymys siitä, oliko valittajina olevien lapsen biologisen isän, lapsen sekä tämän äidin yksityis- ja perhe-elämän suojaa rikottu, kun legaalisen isyysolettaman perusteella avioliitossa syntyneen lapsen isyydestä tehty merkintä esti lapsen biologista isää tunnustamasta lastaan ja kun isyyden kumoamista saattoi vaatia vain mainittu isäksi vahvistettu aviomies, jonka olinpaikkaa ei tiedetty. Ihmisoikeustuomioistuin korosti ratkaisussaan sitä, että lapsen ja tämän biologisen isän välillä oli riittävä perheside, jonka takia toimivaltaisilla viranomaisilla oli positiivinen velvoite sallia myös oikeudellisten perhesiteiden perustaminen näiden välille (kohta 36). Ihmisoikeustuomioistuin katsoi perhe-elämän suojan edellyttävän, että biologiselle ja sosiaaliselle isyydelle annettiin legaalista isyysolettamaa painavampi merkitys, kun legaalinen isyysolettama oli ristiriidassa asianosaisten todellisen tilanteen ja toivomusten kanssa eikä se hyödyttänyt ketään (kohta 40).

21. Adoptiota koskevassa ratkaisukäytännössään ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että vanhemman suostumuksen vastainen adoptio on ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan valossa sallittu vain poikkeuksellisissa olosuhteissa ja tilanteessa, jossa se on perusteltavissa lapsen edun vaatimilla erittäin tärkeillä syillä (esim. Aune v. Norja 28.10.2010, kohta 66). Yksityis- ja perhe-elämän suoja edellyttää, että viranomaiset löytävät oikeudenmukaisen tasapainon eri intressien välillä ja että tällöin erityistä painoa annetaan nimenomaan lapsen edulle, joka sen laadusta ja tärkeydestä riippuen saattaa syrjäyttää vanhempien edut. Toisaalta on katsottu, että lapsen etu on lähtökohtaisesti aina – poikkeuksellisia lasta vahingoittavia tilanteita lukuun ottamatta – se, että suhteet tämän perheeseen säilyvät (esim. suuren jaoston ratkaisu Strand Lobben ja muut v. Norja 10.9.2019, kohdat 206–207).

22. Ihmisoikeustuomioistuin on myös sijaissynnytyksiä koskevassa ratkaisukäytännössään (esim. Mennesson v. Ranska 26.6.2014, kohta 100 ja Labassee v. Ranska 26.6.2014, kohta 79) korostanut oikeudellisen vanhemmuuden vahvistamisen tärkeyttä nimenomaan lapsen yksityiselämän suojan sekä lapsen edun toteutumisen kannalta silloin, kun lapsen ja tämän oikeudelliseksi vanhemmaksi aikovan välillä on myös biologinen suhde. Ihmisoikeustuomioistuin on todennut lapsen edun mukaista olevan, että lapsi voi kasvaa ja kehittyä vakaassa ympäristössä, jossa hänen kasvattamisestaan, tarpeidensa tyydyttämisestä ja hyvinvoinnistaan huolehtimisesta vastaavat henkilöt tunnistetaan ja tunnustetaan myös oikeudellisesti. (Ks. esim. ihmisoikeustuomioistuimen 10.4.2019 Ranskalle antama neuvoa-antava lausunto no. P16-2018-001 sijaissynnytystä koskevassa asiassa, kohta 42.)

Lapsen mielipide ja sen merkitys

Sääntely

23. Perustuslain 6 §:n 3 momentin mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.

24. Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien yleissopimuksen 12 artiklan 1 kappaleen mukaan sopimusvaltioiden tulee taata lapselle, joka kykenee muodostamaan omat näkemyksensä, oikeus vapaasti ilmaista nämä näkemyksensä kaikissa lasta koskevissa asioissa. Lapsen näkemykset on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Tämän toteuttamiseksi lapselle on artiklan 2 kappaleen mukaan annettava erityisesti mahdollisuus tulla kuulluksi häntä koskevissa oikeudellisissa ja hallinnollisissa toimissa. Lapsen oikeuksien komitea on yleiskommentissaan nro 12 katsonut, että lapsen näkemyksen huomioon ottaminen on ratkaisevan tärkeää juuri adoptiota koskevissa asioissa (kappale 55).

25. Adoptiolain 3 §:n 2 momentti edellyttää edellä kohdassa 6 todetulla tavalla lapsen toivomusten ja mielipiteen huomioon ottamista adoptiota koskevaa asiaa ratkaistaessa lapsen iän ja kehitystason edellyttämällä tavalla. Lapsen toivomusten ja mielipiteen huomioon ottaminen ei kuitenkaan tarkoita, että lapsella olisi päätösvalta asiassa (HE 47/2011 vp s. 45). Lain 10 §:n mukaan adoption vahvistaminen ei lähtökohtaisesti kuitenkaan ole mahdollista vastoin 12-vuotiaan ja pykälän 2 momentin edellytysten täyttyessä tätä nuoremmankaan lapsen tahtoa.

C:n mielipiteestä esitetty selvitys

26. Adoptioneuvonnan antamisesta 8.12.2019-25.2.2020 annetun selvityksen mukaan sosiaalityöntekijät olivat tavanneet kaikkia osapuolia, ja tapaamisten aikana tuolloin 6-vuotiaan C:n ja D:n vuorovaikutus oli vaikuttanut rennolta ja läheiseltä. C ei ollut puheessaan tai käytöksellään ilmaissut vastustavansa tapaamisia D:n kanssa. Hovioikeus on pyytänyt Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan adoptioneuvontaa keskustelemaan C:n kanssa uudelleen hänen mielipiteensä selvittämiseksi, ja adoptioneuvonta on tuon keskustelun perusteella antanut asiassa selvityksen 21.9.2022. C:n mielipidettä koskevaa tietoa ilmenee lisäksi asiassa todisteeksi esitetystä lapsen tapaamisoikeuden täytäntöönpanoasiassa laaditusta sovittelijan kertomuksesta 17.8.2022. Molempien selvitysten mukaan tuolloin 9-vuotias C on tuonut esille kielteisen kantansa D:n tapaamisiin selkeästi ja yksiselitteisesti. Selvitysten mukaan C ei halua, että hänet erotetaan perheestään tapaamisten vuoksi. Sovittelijan kertomuksen mukaan C on niin kehittynyt, että hänen tahtoonsa voidaan asiaa ratkaistaessa kiinnittää huomiota.

27. C:n edunvalvojan sijainen on alemmissa oikeuksissa vastustanut adoption vahvistamista, koska se ei olisi C:n edun mukaista. Korkeimmassa oikeudessa edunvalvojan sijainen on katsonut, että C:n etu puoltaa nykyisessä tilanteessa voimakkaasti adoption vahvistamista. Hän on todennut, että pian 11-vuotiaan C:n oma mielipide puoltaa adoption hyväksymistä ja että nykyinen epäselvä tilanne myös selvästi kuormittaa C:tä ja on haitaksi hänen kehitykselleen.

Korkeimman oikeuden arviointi tässä tapauksessa

C:n suhde oikeudelliseen ja biologiseen isäänsä

28. B on muuttanut pois D:n luota ennen C:n syntymää eikä C siten ole koskaan asunut yhdessä D:n kanssa. D on kuitenkin ollut mukana C:n elämässä tämän syntymästä saakka, ja hän on viettänyt säännöllisesti aikaa lapsen kanssa siten, että heidän välilleen on syntynyt läheinen lapsen ja vanhemman välistä suhdetta vastaava suhde. C:n ja D:n välinen säännöllinen yhteydenpito ja tapaamiset ovat jatkuneet aina kesään 2022 saakka, minkä jälkeen C ei ole enää halunnut tavata D:tä.

29. A puolestaan on vuonna 2017 muuttanut virallisesti Suomeen ja asumaan yhdessä B:n, C:n sekä tämän pikkuveljen kanssa. A on jo ennen tuota ajankohtaa vieraillut Suomessa B:n ja C:n luona ja viettänyt paljon aikaa heidän kanssaan. B:n ja A:n perheeseen on syntynyt kolmas lapsi vuonna 2021. A:n ja C:n välillä on lapsen ja vanhemman välinen läheinen suhde ja vakiintunutta tosiasiallista perhe-elämää.

30. Yksityis- ja perhe-elämän suoja voi edellä kohdissa 18 ja 19 kuvatusta ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä ilmenevin tavoin koskea lapsen ohella sekä biologisen että oikeudellisen tai sosiaalisen vanhemman oikeutta. Korkein oikeus katsoo hovioikeuden tavoin, että C:n suhde sekä biologiseen isäänsä A:han että oikeudelliseen isäänsä D:hen on sen laatuinen, että ne nauttivat yksityis- ja perhe-elämän suojaa. Tätä johtopäätöstä ei muuta se, että C:n ja D:n välinen suhde on oikeudenkäynnin aikana hiipunut siten, että tapaamisia ei tällä hetkellä ole.

31. Korkein oikeus toteaa, että adoptiolla on merkittäviä ja kauaskantoisia vaikutuksia lapsen oikeudelliseen ja taloudelliseen asemaan. Adoption vahvistamisen myötä C:stä tulisi A:n lapsi sekä tämän lakimääräinen perillinen. D:n vanhemmuus lakkaisi ja A:sta tulisi C:n isä myös oikeudellisesti.

Adoption edellytysten arviointi

32. Kohdassa 5 selostetun adoptiolain 2 §:n mukaisesti adoptiota koskevassa päätöksessä on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Tätä arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota erityisesti siihen, miten voidaan parhaiten turvata pysyvä perhe sekä tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi lapselle, joka ei voi kasvaa omassa perheessään.

33. Adoptiolain 2 §:n 2 momenttia koskevista lain esitöistä (HE 47/2011 vp s. 44–45) ilmenee, että adoptiolakia säädettäessä huomiota on kiinnitetty erityisesti sellaisen lapsen etuun, joka ei voi kasvaa ja elää omassa perheessään. Adoptoitavan lapsen olosuhteiden on arvioitu tyypillisesti muuttuneen useasti, ja lapsen edun on katsottu edellyttävän lapsen olosuhteiden vakiinnuttamista. Korkein oikeus toteaa näiden ja muiden edellä selostettujen esityölausumien perusteella olevan ilmeistä, että adoptiota koskevan lainsäädännön on sitä säädettäessä ajateltu tulevan pääsääntöisesti sovellettavaksi hyvin erilaisessa tilanteessa kuin mistä nyt on kysymys.

34. Asiassa on edellä kohdassa 7 kuvatun adoptiolain 11 §:n 2 momentin mukaisesti ensin arvioitava, puoltaako C:n etu voimakkaasti adoption vahvistamista. Mikäli tämä edellytys ei täyty, adoption vahvistaminen estyy jo tällä perusteella.

35. Asiassa on selvitetty, että C on viettänyt suurimman osan elämästään A:n, B:n ja sisarustensa muodostamassa perheessä, jossa C:llä on asianmukainen kasvuympäristö sekä hyvät ja läheiset suhteet perheenjäseniinsä. A on siten paitsi C:n biologinen isä ja tämän äidin aviopuoliso, myös C:n vakiintuneen ydinperheen toinen vanhempi ja C:stä arjessa huolta pitävä aikuinen. Perheen muut lapset ovat C:n biologisia täyssisaruksia, mutta C:stä poiketen myös oikeudellisesti A:n lapsia.

36. Korkein oikeus toteaa, että vaikka adoption vahvistaminen ei tällä hetkellä vaikuta juurikaan C:n ja A:n mahdollisuuksiin viettää tosiasiallista perhe-elämää, C:n asema B:n ja A:n perheessä on erilainen kuin perheen muilla lapsilla. Eroja on paitsi lapselle konkreettisten asioiden, kuten C:n ja D:n välisten vahvistettujen tapaamisten suhteen, myös esimerkiksi lapsen huoltoon ja perintöoikeuteen liittyvien seikkojen osalta. A on lisäksi tuonut esiin konkreettisia huolia, jotka liittyvät siihen, ettei hänen ja C:n välillä tällä hetkellä ole minkäänlaista virallista oikeussuhdetta.

37. Ihmisoikeustuomioistuin on edellä kohdassa 22 kuvatussa ratkaisukäytännössään todennut lapsen edun mukaista olevan, että valtio tunnustaa oikeudellisesti ne henkilöt, jotka ovat vastuussa lapsen kasvattamisesta ja jotka huolehtivat hänen hyvinvoinnistaan ja tarpeidensa täyttämisestä. Tilanteessa, jossa aiottujen vanhempien ja lapsen välillä on biologinen suhde, oikeudellisen vanhemmuuden vahvistamista on pidetty tärkeänä lapsen yksityiselämän suojan ja lapsen edun toteutumisen kannalta. Myös nämä seikat on otettava huomioon C:n etua arvioitaessa.

38. C:n suhtautuminen tapaamisiin D:n kanssa on oikeudenkäynnin aikana muuttunut niin, ettei hän ole enää halunnut tavata D:tä. Korkein oikeus toteaa tämän viittaavan siihen, että C:n perhesuhteiden epäselvä tilanne on alkanut merkittävästi kuormittaa 11-vuotiasta C:tä. Korkein oikeus katsoo, että tapaamisista lapselle aiheutuvaa huolta ja nykyisen perhesuhteita koskevan epäselvyyden ja ristiriidan pitkittymistä mahdollisesti C:n aikuisikään saakka ei voida pitää C:n edun mukaisena.

39. C:n mielipiteestä esitetyn selvityksen perusteella on ilmeistä, että adoption vahvistaminen olisi C:n tahdon mukaista. C:n kielteinen suhtautuminen tapaamisiin D:n kanssa on jatkunut jo pidemmän aikaa eikä mikään viittaa siihen, että kysymys olisi vain väliaikaisesta, ohi menevästä mielipiteestä. Mikään asiassa esitetty taikka muutoin esiin tullut ei viittaa siihenkään, että C:n mielipiteessä tapahtunut muutos johtuisi ainakaan merkittävässä määrin B:n tai A:n vaikuttamisesta. Korkein oikeus katsoo, että myös C:n omalle mielipiteelle voidaan hänen ikänsä ja kehitystasonsa huomioon ottaen antaa painoarvoa hänen etuaan arvioitaessa, vaikka se ei olekaan arvioinnissa ratkaiseva tekijä.

40. Edellä todetut seikat huomioon ottaen adoption vahvistaminen tukisi Korkeimman oikeuden arvion mukaan selvästi nykyistä tilannetta paremmin C:n hyvinvointia ja tämän tasapainoista kehitystä. C itse mieltää A:n isäkseen ja kokee nykyisen tilanteen hämmentäväksi, kun hänellä on oikeudellisesti eri isä kuin perheen muilla lapsilla, jotka ovat hänen biologisia täyssisaruksiaan. Adoption vahvistaminen selkeyttäisi C:n perhesuhteita ja saattaisi hänet oikeudellisesti ja taloudellisesti samaan asemaan perheen muiden lasten kanssa, mikä puolestaan olisi omiaan lisäämään C:n turvallisuuden, yhteenkuuluvuuden ja yhdenvertaisuuden tunnetta suhteessa perheenjäseniinsä. Adoptiolla C:n suhde A:han saatettaisiin myös oikeudellisesti vastaamaan vallitsevaa ja vakiintunutta tosiasiallista tilannetta.

41. C:n ja D:n välinen suhde on hiipunut siten, että adoption vahvistamisen aiheuttamaa oikeudellisen perhesuhteen katkeamista C:n ja D:n väliltä ei sellaisenaan voida pitää C:n edun vastaisena. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että adoption vahvistaminen yksinään ei myöskään estäisi C:n ja D:n välistä yhteydenpitoa tulevaisuudessa ottaen huomioon lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 9 c §:n mukainen mahdollisuus vahvistaa lapselle oikeus tavata hänelle erityisen läheistä henkilöä. Myös adoptiolain 58 §:n nojalla voidaan vahvistaa alaikäisen adoptiolapsen oikeus tavata aikaisempaa vanhempaansa. Tämä edellyttää kuitenkin, että aikaisempi vanhempi ja adoptiovanhemmat ovat tästä sopineet.

42. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että C:n etu puoltaa voimakkaasti adoptiota. Asiassa on tämän jälkeen arvioitava, onko D:llä riittävä aihe kieltäytyä suostumuksensa antamisesta. Tämän arvioinnin yhteydessä on otettava huomioon myös asianosaisten perhe-elämän suojaan liittyvät seikat.

43. Adoptiolain 11 §:n 2 momentti edellyttää, että suostumuksesta kieltäytymisen peruste on riittävä, kun otetaan huomioon lapsen ja vanhemman välisen yhteydenpidon tiiviys ja heidän välillään vallitsevan suhteen laatu. D:n esittämät syyt adoption vastustamiselle liittyvät hänen ja C:n väliseen vakiintuneeseen ja läheiseen suhteeseen ja sen jatkuvuuden turvaamiseen.

44. Edellä kohdissa 35–42 todetuin tavoin C:n etu puoltaa vahvasti adoption vahvistamista. Korkein oikeus katsoo, että C:n etuun liittyvät edellä kerrotut näkökohdat ovat käsillä olevissa olosuhteissa selvästi painavampia kuin D:n oikeus pitäytyä jo päättyneeseen avioliittoon nojautuvaan legaaliseen isyysolettamaan perustuvaan, tosiasioita ja C:n tahtoa vastaamattomaan isyyteen. Tässä tilanteessa myös C:n ja A:n perhe-elämän suoja edellyttää, että biologiselle ja sosiaaliselle isyydelle annetaan painavampi merkitys kuin legaaliseen olettamaan perustuvalle isyydelle. Ottaen huomioon edellä mainitut seikat sekä C:n ja D:n välisen suhteen ja yhteydenpidon nykytilasta todettu Korkein oikeus katsoo, että D:llä ei ole käsillä olevissa olosuhteissa adoptiolain 11 §:n 2 momentissa tarkoitettua riittävää aihetta suostumuksensa antamisesta kieltäytymiseen.

Korkeimman oikeuden johtopäätös

45. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että adoption vahvistamiseen on adoptiolain 11 §:n 2 momentin mukaiset erittäin poikkeukselliset syyt siitä huolimatta, että D ei ole antanut siihen suostumustaan.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan.

C:n ja A:n välille vahvistetaan adoptio.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Kirsti Uusitalo, Lena Engstrand, Juha Mäkelä ja Pasi Pölönen. Esittelijä Paula Jutila.