KKO:2024:30

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio 21.5.2021 nro 21/122714

Käräjäoikeus luki A:n syyksi 27.4.2020 tehdyt kaksi vahingontekoa, haitanteon virkamiehelle ja lievän vahingonteon sekä määräsi hänelle niistä 40 päiväsakon rangaistuksen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Heidi Fröberg.

Turun hovioikeuden tuomio 23.8.2022 nro 22/131760

A valitti hovioikeuteen vaatien, että Pirkanmaan käräjäoikeuden hänelle aikaisemmin eli 16.4.2021 hänen 20.8.2020 tekemistään rikoksista tuomitsema ehdollinen vankeusrangaistus katsotaan riittäväksi seuraamukseksi myös nyt kysymyksessä olleista teoista.

Hovioikeus katsoi, ettei rikoslain 7 luvun 6 §:n säännös aikaisemmin tuomitun ehdottoman vankeusrangaistuksen huomioon ottamisesta lähtökohtaisesti voinut tulla sovellettavaksi arvioitaessa aikaisemmin tuomitun ehdollisen vankeusrangaistuksen vaikutusta. Hovioikeus katsoi lisäksi, että aikaisemmin tuomitun ehdollisen vankeusrangaistuksen perusteella oli sinänsä mahdollista jättää sakkorangaistus tuomitsematta, jos syytteiden erikseen käsitteleminen on johtanut ankarampaan kokonaisrangaistukseen kuin syytteiden käsitteleminen yhdessä. Hovioikeus viittasi tältä osin erityisesti rikoslain 6 luvun 12 §:n 5 kohtaan, syytteiden lähtökohtaista yhteiskäsittelyä koskevaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 18 §:n 1 momenttiin sekä siihen tavoitteeseen, ettei rikoksentekijän kokonaisrangaistuksen tulisi riippua siitä sattumanvaraisesta seikasta, käsitelläänkö eri aikoina tehdyt rikokset yhdessä vai useammassa oikeudenkäynnissä. Kysymyksessä olevassa asiassa oli kuitenkin ilmeistä, että rangaistus olisi ollut ankarampi kuin aikaisemmin tuomittu 5 kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus, jos nyt syyksi luetut rikokset olisi käsitelty tuossa yhteydessä. Sen vuoksi nyt tuomittu sakkorangaistus ei johtanut A:n kannalta ankarampaan kokonaisseuraamukseen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Kimmo Suorsa (eri mieltä) ja Essi Kinnunen sekä asessori Helena Virtanen. Esittelijä Timo Paara.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Suorsa jätti A:n rangaistukseen tuomitsematta rikoslain 6 luvun 12 §:n 5 kohdan nojalla.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio 16.4.2021 nro 21/116751, jolla hänet on tuomittu oheisvalvonnalla tehostettuun ehdolliseen vankeusrangaistukseen, katsotaan riittäväksi seuraamukseksi myös tässä asiassa hänen syykseen luetuista rikoksista tai että rangaistus jätetään tällä perusteella tuomitsematta.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

1. A:lla on ollut Pirkanmaan käräjäoikeudessa samanaikaisesti vireillä kaksi eri rikosasiaa. Hänelle on ensin 16.4.2021 tuomittu ehdollinen vankeusrangaistus oheisvalvonnalla tehostettuna sekä sen jälkeen 21.5.2021 nyt muutoksenhaun kohteena olevassa asiassa sakkorangaistus rikoksista, joihin kaikkiin hän oli syyllistynyt ennen edellä mainitun ehdollisen vankeusrangaistuksen tuomitsemista.

2. Hovioikeus on katsonut, ettei rikoslain 7 luvun 6 §:n säännös aikaisemmin tuomitun ehdottoman vankeusrangaistuksen huomioon ottamisesta lähtökohtaisesti voi tulla sovellettavaksi arvioitaessa aikaisemmin tuomitun ehdollisen vankeusrangaistuksen vaikutusta, kun taas rangaistuksen tuomitsematta jättäminen rikoslain 6 luvun 12 §:n 5 kohdan perusteella olisi tällaisessa asetelmassa sinänsä mahdollista. Hovioikeus on kuitenkin katsonut, ettei viimeksi mainitunkaan säännöksen soveltamiselle ollut tässä asiassa edellytyksiä, koska A:lle ensin tuomittu rangaistus olisi ollut ankarampi, jos nyt esillä olevat rikokset olisi käsitelty tuossa yhteydessä.

3. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, voidaanko A:lle 16.4.2021 tuomittu oheisvalvonnalla tehostettu ehdollinen vankeusrangaistus katsoa rikoslain 7 luvun säännösten perusteella riittäväksi seuraamukseksi tässä asiassa syyksi luetuista rikoksista tai voidaanko rangaistus jättää rikoslain 6 luvun 12 §:n 5 kohdan nojalla tuomitsematta mainitun aikaisemman tuomion perusteella.

Mahdollisuus katsoa aikaisemmin tuomittu ehdollinen vankeusrangaistus riittäväksi seuraamukseksi

4. Rikoslain 7 luvun 6–9 §:n säännöksissä on määritelty, millaiset aikaisemmin tuomitut rangaistukset voidaan rangaistuslajinsa puolesta ottaa myöhemmässä tuomitsemistilanteessa huomioon rangaistusta alentavana tai lieventävänä seikkana taikka katsoa riittäväksi seuraamukseksi myös myöhemmin käsiteltäväksi tulleesta rikoksesta. Ehdollinen vankeusrangaistus ei kuulu tällaisiin rangaistuksiin, eikä ratkaisusta KKO 2011:53 (kohdat 6–8) ilmenevin tavoin merkitystä ole tässä suhteessa myöskään mahdollisella ehdolliseen vankeusrangaistukseen liitetyllä oheisseuraamuksella.

5. A:lle aikaisemmin tuomittua ehdollista vankeusrangaistusta, johon on liitetty valvonta, ei siten ole mahdollista rikoslain 7 luvun mainittujen säännösten nojalla katsoa riittäväksi seuraamukseksi tässä asiassa käsitellyistä rikoksista.

Mahdollisuus jättää rangaistus tuomitsematta rikoslain 6 luvun 12 §:n 5 kohdan nojalla

Sovellettava säännös ja sen tulkinnan lähtökohdat

6. Rikoslain 6 luvun 12 §:n 5 kohdan mukaan tuomioistuin saa jättää rangaistuksen tuomitsematta, jos rikos ei yhteisen rangaistuksen määräämistä koskevien säännösten johdosta olennaisesti vaikuttaisi kokonaisrangaistuksen määrään.

7. Lainkohdassa viitatut yhteisen rangaistuksen määräämistä koskevat säännökset sisältyvät rikoslain 7 lukuun. Luvun alkupuolen säännökset koskevat sanamuotonsa mukaan ”samalla kertaa” tuomittavana olevia rikoksia, jolloin rikoksista määrätään rangaistus samalla päätöksellä (ks. myös HE 40/1990 vp s. 30). Tällaisesta tilanteesta ei ole nyt kysymys. Kysymys on sen sijaan erillisistä tuomitsemistilanteista eli jo aiemmin tuomitun rangaistuksen mahdollisesta vaikutuksesta tässä asiassa tuomittavaan rangaistukseen, mistä säädetään mainitun luvun 6–9 §:ssä.

8. Ratkaisussa KKO 2021:71 (kohta 9) on todettu, että rikoslain 7 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan aikaisempi rangaistus voidaan katsoa riittäväksi seuraamukseksi myös myöhemmin käsiteltäväksi tulleesta rikoksesta vastaavassa tilanteessa, jossa rangaistus voidaan 6 luvun 12 §:n 5 kohdan mukaan jättää tuomitsematta.

9. Korkein oikeus ei ole aiemmissa ennakkopäätöksissään arvioinut sitä, voiko viimeksi mainittu säännös tulla sovellettavaksi myös muissa kuin rikoslain 7 luvun 6–9 §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa eli esimerkiksi siten, että aikaisemmin tuomitun ehdollisen vankeusrangaistuksen perusteella jätettäisiin rangaistus tuomitsematta sitä ennen tehdystä, myöhemmin käsiteltäväksi tulleesta rikoksesta.

10. Korkein oikeus toteaa, että rikoslain 6 luvun 12 §:n 5 kohdan tulkinnassa on perusteltua kiinnittää huomiota muun muassa säännöksen tarkoitukseen, yhteisen rangaistuksen määräämistä koskevan sääntelyn systematiikkaan ja erityisesti ehdollisen vankeusrangaistuksen asemaan tässä yhteydessä.

11. Rikoslain 6 luvun 12 §:n 5 kohdan säännöstä vastaava säännös otettiin lakiin alkujaan toimenpiteistä luopumista koskevan kokonaisuudistuksen yhteydessä 1.1.1991 voimaan tulleella lailla (302/1990). Tuolloin säädetyn rikoslain 3 luvun 5 §:n 3 momentin 4 kohdan mukaan tuomioistuin sai jättää rangaistuksen tuomitsematta, milloin rikos ei rikosten yhtymistä koskevien säännösten johdosta olennaisesti vaikuttaisi kokonaisrangaistuksen määrään.

12. Mainitun säännöksen perustelujen mukaan säännös soveltuisi, kun rikoksesta määrättävä, yhteiseen tai yhdistettyyn vapausrangaistukseen sisällytettävä rangaistus tai tuomittava sakkorangaistus ei tekisi kokonaisrangaistusta olennaisesti ankarammaksi. Säännöksen tarkoitukset ovat ensi sijassa prosessitaloudelliset ja vaikuttavat etenkin syyttämistasolla. Kun rikoksesta on esitutkinta suoritettu ja syyte nostettu, ei näillä näkökohdilla ole tuomioistuinten toiminnan kannalta enää aivan samaa merkitystä. Säännökseen katsottiin olevan tarvetta turvautua lähinnä erilaisissa jälkikonkurrenssitilanteissa. Mikäli uudesta rikoksesta tuomittava vähäinen ja kokonaisseuraamukseen jokseenkin vaikuttamaton vankeusrangaistus edellyttäisi aikaisemman rangaistusten yhdistämisen purkamista, olisi usein tarkoituksenmukaista jättää syytetty rangaistukseen tuomitsematta. (HE 79/1989 vp s. 21.)

13. Rikosten yhtymistä koskeva sääntely korvattiin 1.4.1992 voimaan tulleella yhteistä rangaistusta koskevalla rikoslain 7 luvun sääntelyllä (697/1991). Tässä yhteydessä rikoslain 7 luvun 6–8 §:ään sisällytettiin varsin yksityiskohtaiset säännökset yhteisen rangaistuksen jälkikäteisestä määräämisestä erilaisissa tilanteissa. Sääntelyä täydensi ehdollisesta rangaistuksesta annetun lain (135/1976) 5 § (700/1991). Säännöksen mukaan jos ehdolliseen vankeusrangaistukseen tuomittua ennen koetusajan päättymistä syytetään ennen tuomiota tehdystä muusta rikoksesta, josta hänet olisi tuomittava rangaistukseen, eikä häntä ole ehdollisen rangaistuksen tuomitsemisen jälkeen tuomittu rikoslain 7 luvun 6 §:n 1 tai 3 momentissa tarkoitettuun rangaistukseen, hänet on tuomittava rikoksista yhteiseen rangaistukseen noudattaen soveltuvin osin rikoslain 7 luvun säännöksiä sekä samalla määrättävä, onko yhteinen rangaistus oleva ehdollinen. Säännös mahdollisti aiemmasta sääntelystä poiketen ehdollisen vankeusrangaistuksen huomioon ottamisen myös sellaisessa nyt kysymyksessä olevaa asetelmaa vastaavassa tilanteessa, jossa myöhemmin käsiteltäväksi tulleesta rikoksesta olisi tullut tuomita sakkorangaistus (ks. HE 40/1990 vp s. 47).

14. Koska kuitenkin yhteisen rangaistuksen jälkikäteistä määräämistä koskeva rikoslain 7 luvun järjestelmä osoittautui monimutkaiseksi ja vaikeaselkoiseksi, mainitun luvun säännöksiä muutettiin 1.10.1997 voimaan tulleella lailla (751/1997) siten, että vain samalla kertaa tuomittavista vankeusrangaistuksista määrättäisiin yhteinen vankeusrangaistus, johon ei enää jälkikäteen voisi puuttua. Lain perustelujen mukaan siitä tavoitteesta ei luovuttu kokonaan, että rikoksentekijän kokonaisrangaistus olisi sama siitä riippumatta, onko eri aikoina tehdyt rikokset käsitelty yhdessä vai useammassa oikeudenkäynnissä, jos ne periaatteessa olisi voitu kaikki käsitellä yhdessä. Tavoitteen saavuttamiseksi katsottiin kuitenkin riittäväksi se, että tuomioistuin ottaisi uudesta rikoksesta tuomittaessa kohtuuden mukaan huomioon rangaistusta lieventävänä seikkana aikaisemman ehdottoman vankeusrangaistuksen, mikäli ainakin yksi rikoksista olisi tehty ennen mainittua tuomiota (ks. HE 48/1997 vp s. 5).

15. Kyseisen uudistuksen yhteydessä edellä mainittu ehdollisesta rangaistuksesta annetun lain 5 §:n säännös kumottiin. Lain perusteluissa on todettu säännöksen kumoamisen liittyvän yhteisen vankeusrangaistuksen jälkikäteisestä määräämisestä luopumiseen ja siihen, että kumottavaksi ehdotettu säännös oli ristiriidassa järjestelmän perusratkaisujen kanssa, kun siinä oli annettu ehdolliselle vankeusrangaistukselle määrätyissä tapauksissa konkurrenssin katkaiseva vaikutus, vaikka sitä ei yleensä enää ehdollisella vankeusrangaistuksella ollut (HE 48/1997 vp s. 5 ja 9). Edelleen perusteluissa (s. 8) on pidetty ehdollisen vankeusrangaistuksen jälkikäteistä huomioon ottamista kohtuullistamisharkinnassa tarpeettomana sen vuoksi, että tarpeellinen kohtuullistaminen voidaan tehdä siinä vaiheessa, kun ehdollinen vankeusrangaistus määrätään pantavaksi täytäntöön ja täytäntöönpantavaksi määrätystä rangaistuksesta ja uudesta rikoksesta tuomittavasta rangaistuksesta samalla yleensä määrätään 7 luvun säännöksiä soveltaen yhteinen ehdoton vankeusrangaistus.

16. Rikoslain 3 luvun 5 §:n 3 momentin 4 kohdan säännökseen (302/1990) ei viimeksi kuvatun vuoden 1997 uudistuksen yhteydessä tehty muutoksia, eikä uudistusta koskevista lainvalmistelutöistä (HE 48/1997 vp ja LaVM 7/1997 vp) ilmene, että mahdollisuus jättää rangaistus tuomitsematta yhteisen rangaistuksen määräämistä koskevien säännösten perusteella olisi tarkoitettu säännösten uudistettua sisältöä laveammaksi. Tällaista tarkoitusta ei ilmene myöskään niistä lainvalmistelutöistä, jotka johtivat mainitun säännöksen siirtämiseen nykyiselle paikalleen rikoslain 6 luvun 12 §:n 5 kohdaksi (HE 44/2002 vp ja LaVM 28/2002 vp). Viimeksi mainituissa lainvalmistelutöissä ei ylipäänsä ole enää viitattu soveltamisesimerkkinä jälkikonkurrenssiin eli erillisiin tuomitsemistilanteisiin. Sitä vastoin hallituksen esityksen mukaan (HE 44/2002 vp s. 213) säännös voi edelleen tulla periaatteessa sovellettavaksi tuomittaessa useita törkeysasteeltaan kovin erilaisia rikoksia tai rikossarjan sisältäessä pitkiin vapausrangaistuksiin johtavia rikoksia, jolloin on usein tarpeetonta ja tarkoituksetonta liittää vapausrangaistusten oheen vähäisiä sakkorangaistuksia. Perusteluista käy myös ilmi, että säännöksen taustasyyt on edelleen katsottu ensi sijassa prosessitaloudellisiksi ja että ne vaikuttavat tehokkaimmin syyttämistasolla, kun taas tuomioistuimessa saatu työekonominen säästö on varsin vähäinen.

Korkeimman oikeuden arviointi

17. Korkein oikeus katsoo, että rikoslain 6 luvun 12 §:n 5 kohdan sanamuoto, lainkohdan edellä kuvattu lainvalmisteluaineisto sekä edeltä ilmenevä lainsäädännön systematiikka ja kehitys kokonaisuutena puoltavat selvästi käsitystä, että säännöksen soveltamisala on määräytynyt yhdenmukaisesti kulloinkin voimassa olevan rikosten yhtymistä tai yhteistä rangaistusta koskevan sääntelyn kanssa. Rangaistusjärjestelmässä lähtökohtaisesti varsin harkinnanvaraisesti ja pidättyvästi sovellettavaksi tarkoitettua mahdollisuutta jättää rikoksentekijälle syyksi luetusta teosta rangaistus tuomitsematta ei ole perusteltua laajentavasti soveltaa asetelmissa, joita kyseisessä säännöksessä tarkoitetut rikoslain 7 luvun säännökset eivät koske.

18. Vuonna 1997 toteutetun, jälkikonkurrenssijärjestelmän yksinkertaisemiseen nimenomaisesti tähdänneen uudistuksen jälkeen yhteisen rangaistuksen määräämistä koskevien rikoslain 7 luvun säännösten mukaan ehdollisella vankeusrangaistuksella ei enää ole merkitystä myöhemmässä tuomitsemistilanteessa lukuun ottamatta ehdollisen vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa koskevia tilanteita. Kun huomioon otetaan konkurrenssiperusteisten yhteisen rangaistuksen määräämistä ja tuomitsematta jättämistä koskevien säännösten soveltamisalojen yhdenmukaisuus, ei tätä lainsäädännössä tietoisesti omaksuttua ratkaisua ole perusteltua sivuuttaa rikoslain 6 luvun 12 §:n 5 kohdan laajentavalla tulkinnalla. Tällaista tulkintaa ei tue myöskään sanotun säännöksen ensisijainen tarkoitus edistää prosessitaloudellisia hyötyjä.

19. Vastakkaista tulkintaa puoltaisi hovioikeuden perusteluissa mainittu rikoslain 7 luvun 6 §:n ilmentämä tavoite siitä, että rikoksentekijän kokonaisrangaistus muodostuisi samaksi riippumatta siitä, onko eri aikoina tehdyt rikokset käsitelty yhdessä vai useammassa oikeudenkäynnissä (ks. myös esim. KKO 2020:90, kohta 16 ja KKO 2022:43, kohta 11). Tämä tavoite ei kuitenkaan edes rikoslain 7 luvun 6 §:n soveltamisen yhteydessä mahdollista ehdollisen vankeusrangaistuksen huomioon ottamista rangaistusta määrättäessä, eikä rikoslain 6 luvun 12 §:n 5 kohtaa ole tälläkään perusteella syytä tulkita toisin kuin lain 7 luvun 6 §:ää.

20. Korkein oikeus toteaa vielä selvyyden vuoksi, että oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 18 §:n pääsääntö samaa vastaajaa koskevien syytteiden lähtökohtaisesta yhteiskäsittelystä on sinänsä tärkeä muun ohessa yhteisen rangaistuksen määräämiseen liittyvien näkökohtien vuoksi. Eri syytteiden yhdessä tai erikseen käsitteleminen ratkaistaan kuitenkin lain mukaan tarkoituksenmukaisuusperusteilla, ja käytännön oikeuselämässä esiintyy tilanteita, joissa juttukokonaisuus on perusteltua muun ohella käsittelyn viivytyksettömyyden takaamiseksi pilkkoa eri oikeudenkäynneissä käsiteltäväksi. Korkein oikeus katsoo, ettei syytteiden lähtökohtaista yhteiskäsittelyä koskeva periaatekaan oikeuta poikkeamaan siitä, miten rikoslain 6 luvun 12 §:n 5 kohdan säännöstä on edellä kohdissa 17 ja 18 mainittujen syiden vuoksi tulkittava.

21. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei rikoslain 6 luvun 12 §:n 5 kohdan säännöksen nojalla ole mahdollista jättää rangaistusta tuomitsematta aikaisemmin tuomitun ehdollisen vankeusrangaistuksen perusteella.

Johtopäätös

22. Koska A:lle aikaisemmin tuomittua oheisvalvonnalla tehostettua ehdollista vankeusrangaistusta ei ole mahdollista katsoa riittäväksi seuraamukseksi nyt syyksi luetuista rikoksista eikä myöskään rangaistusta voida jättää sen perusteella tuomitsematta, hovioikeuden tuomion lopputulosta ei ole aihetta muuttaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Kirsti Uusitalo, Eva Tammi-Salminen, Alice Guimaraes-Purokoski ja Tuija Turpeinen. Esittelijä Tuukka Vähätalo.