KKO:2024:28

A:lle oli vaadittu käräjäoikeudessa rangaistusta ensisijaisesti väärästä ilmiannosta ja vaihtoehtoisesti kunnianloukkauksesta. Käräjäoikeus oli hylännyt syytteen. Asianomistaja B oli hakenut muutosta hovioikeudelta vain vaihtoehtoisen rangaistusvaatimuksen osalta mutta vaati Korkeimmassa oikeudessa rangaistusta myös ensisijaisen rangaistusvaatimuksen mukaisesti väärästä ilmiannosta.

Korkein oikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla, että arviointi Korkeimmassa oikeudessa saattoi kohdistua ainoastaan vaihtoehtoisen syytteen mukaiseen teonkuvaukseen. Koska kunnianloukkausta koskevan rangaistusvaatimuksen teonkuvaus ei täyttänyt väärän ilmiannon tunnusmerkistöä, A:ta ei voitu Korkeimmassa oikeudessa tuomita vaihtoehtoisen rangaistusvaatimuksen perusteella väärästä ilmiannosta. (Ään.)

Kysymys myös siitä, oliko A syyllistynyt kunnianloukkaukseen.

RL 15 luku 6 §
RL 24 luku 9 §
ROL 11 luku 3 §

‍

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte ja vastaus Pirkanmaan käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta 12.3.2020 tehdystä väärästä ilmiannosta sillä perusteella, että A oli antanut poliisille väärän tiedon ja siten aiheuttanut vaaran, että B joutuu syytteeseen virheellisin perustein.

A oli 12.3.2020 tehnyt poliisille tutkintapyynnön B:stä. A oli tutkintapyynnössään väittänyt, että B oli työyhteisössään esittänyt valheellisina tietoina, että A oli ollut luvattomasti poissa töistä ja että työnantajaviraston ylläpitämään nimikirjaan oli B:n aloitteesta kirjattu valheellisia kirjauksia luvattomista poissaoloista, millä oli tahallisesti pyritty tuhoamaan A:n lakimiesura. Tutkintapyynnön perusteella asiasta oli kirjattu rikosilmoitus kunnianloukkauksesta ja B:tä oli kuulusteltu rikoksesta epäiltynä. Asia oli päättynyt aluesyyttäjän tekemään päätökseen esitutkinnan rajoittamisesta vähäisyysperusteella.

Tiedot A:n luvattomista poissaoloista eivät olleet vääriä.

Vaihtoehtoisesti syyttäjä vaati A:lle rangaistusta kunnianloukkauksesta sillä perusteella, että A oli ensisijaisessa syytteessä kuvatulla menettelyllään esittänyt B:stä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko oli ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä B:lle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

B yhtyi syytteeseen.

A kiisti syytteen. Tiedot, joiden perusteella tutkintapyyntö oli tehty, eivät olleet vääriä tai valheellisia.

Käräjäoikeuden tuomio 6.4.2022 nro 22/114773

Käräjäoikeus totesi, että Turussa asunut A oli määrätty siirtymään uuteen virkapaikkaan Tampereelle 1.1.2015 lukien. A oli terveydentilastaan johtuen ja työterveyslääkärin suosituksen mukaisesti pyytänyt saada tehdä etätöitä, mihin pyyntöön A:n lähiesimies B oli ilmoittanut, ettei sitä hyväksytä. Tämän jälkeen A oli työturvallisuuslain 23 §:ään vedoten jäänyt hoitamaan virkatehtäviään työnantajaorganisaation Turun toimipisteeseen. A:n työnantaja oli antanut 29.5.2015 varoituksen luvattomista poissaoloista, ja luvattomat poissaolot oli kirjattu nimikirjaan.

Riidatonta asiassa oli, että A oli ollut työnantajansa luvattomaksi katsomina poissaolopäivinä hoitamassa virkatehtäviään Turun toimipaikalla ilman työnantajan nimenomaista lupaa. Ratkaistavana ei kuitenkaan ollut kysymys siitä, olivatko A:n poissaolot luvattomia vai eivät. Ratkaistavana oli kysymys siitä, oliko A tutkintailmoitusta tehdessään tiennyt tai pitänyt vähintään varsin todennäköisenä sitä, että hänen esittämänsä tiedot olivat vääriä taikka valheellisia.

Käräjäoikeus totesi, että A:n ja hänen työnantajansa käsitys poissaolojen luvattomuudesta poikkesivat toisistaan. A oli saatuaan varoituksen pyrkinyt hakemaan siihen muutosta käyttäen yhtenä oikeussuojakeinonaan tutkintapyyntöä. Ottaen huomioon A:n poissaolon olosuhteet sekä virkatehtävien hoitaminen toisessa toimipaikassa ei voitu todeta, että A:n olisi tullut pitää omaa käsitystään ilmiselvästi vääränä. Siten tiedot eivät sisältäneet vääriä tai valheellisia tietoja. A:n tutkintailmoitukseen kirjaama kuvaus oli ollut yksipuolinen, mutta ei hänen tahallisuutensa näkökulmasta täysin perätön. Väitteet eivät olleet totuudenvastaisia. Lisäksi mikään asiassa esitetty selvitys ei viitannut siihen, että A olisi toiminut muuten kuin vilpittömässä mielessä oikeuksiensa valvomiseksi.

Käräjäoikeus hylkäsi syytteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Anne Ritala-Kananoja.

Turun hovioikeuden tuomio 5.12.2022 nro 22/149291

Syyttäjä ja B valittivat hovioikeuteen ja vaativat, että A tuomitaan rangaistukseen kunnianloukkauksesta käräjäoikeudessa esitetyn vaihtoehtoisen rangaistusvaatimuksen mukaisesti.

A vaati, että valitus hylätään.

Hovioikeus totesi, että käräjäoikeuden toteamin tavoin ratkaistavana ei ollut kysymys siitä, oliko A:n menettely ollut luvatonta poissaoloa vai ei. Kysymys oli joka tapauksessa sellainen, josta osapuolet voivat sinänsä perustellusti olla eri mieltä, millä oli merkitystä asian rikosoikeudellisessa arvioinnissa. Kysymys oli siitä, oliko A esittänyt tahallisesti valheellisen väitteen B:n toiminnasta. Asiassa oli arvioitava myös sitä, oliko B esittänyt todennäköisiä syitä tosiasiaväitteensä tueksi.

Hovioikeus totesi, että A oli vastustanut saamaansa varoitusta luvattomista poissaoloista. Hänellä oli ollut terveydellinen syy pitää etätyöskentelyään perusteltuna, ja hänen työntekonsa ei ollut väitettykään keskeytyneen. Näiden seikkojen vuoksi asiassa ei voitu arvioida, että A:n käsitys poissaolojen luvallisuudesta olisi ollut selvästi perusteeton. Siten A ei itse ollut pitänyt väitettään valheellisena.

Väite lakimiesuran tuhoamisesta oli liioiteltu ja värittynyt, mutta ottaen huomioon nimikirjaan luvattomasta poissaolosta tehtyjen merkintöjen luonne A:n väitettä haitasta työnhaulle voitiin pitää uskottavana. Väite ei ollut täysin perätön.

Hovioikeus katsoi, että A oli esittänyt riittäviä perusteita väitteensä tueksi eikä A:n väitteitä ollut pidettävä valheellisina. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kaarina Syysvirta, Nora Viikari ja Martta Plathin-Arvidsson. Esittelijä Milla Suonperä.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

B:lle myönnettiin valituslupa.

B vaati valituksessaan, että A tuomitaan käräjäoikeudessa esitetyn syytteen mukaisesti ensisijaisesti väärästä ilmiannosta ja vaihtoehtoisesti kunnianloukkauksesta.

A vaati vastauksessaan, että valitus jätetään tutkimatta siltä osin kuin B on vaatinut rangaistusta väärästä ilmiannosta ja muilta osin hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja alempien oikeuksien ratkaisut

1. Turun seudulla asunut ja siellä Puolustusvoimien palveluksessa virkasuhteessa työskennellyt A oli määrätty siirtymään työskentelemään Tampereelle 1.1.2015 lukien. A oli terveydentilaansa vedoten pyytänyt saada tehdä etätöitä, mutta A:n lähiesihenkilö B oli 6.2.2015 ilmoittanut hänelle, ettei pyyntöä hyväksytä. A oli ajalla 20.2.–14.4.2015 jäänyt hoitamaan virkatehtäviään työnantajaorganisaation Turun toimipisteeseen. A:n työnantaja oli antanut hänelle 29.5.2015 varoituksen luvattomista poissaoloista, ja nimikirjaan oli kirjattu, että hän oli ollut luvattomasti poissa. Varoitus on lainvoimainen.

2. A on 12.3.2020 tehnyt poliisille tutkintapyynnön B:stä. Tutkintapyynnössä hän on väittänyt, että B oli työyhteisössään esittänyt valheellisina tietoina, että A oli ollut luvattomasti poissa töistä. Lisäksi tutkintapyynnön mukaan työnantajaviraston ylläpitämään nimikirjaan oli B:n aloitteesta kirjattu valheellisia kirjauksia luvattomista poissaoloista. Tällä menettelyllä oli tahallisesti pyritty tuhoamaan A:n lakimiesura.

3. B:tä on A:n tutkintapyynnön perusteella kuultu rikoksesta epäiltynä. Syyttäjän ilmoituksen mukaan asiassa on tämän jälkeen tehty päätös esitutkinnan rajoittamisesta vähäisyysperusteella. A on kannellut päätöksestä valtakunnansyyttäjälle.

4. Syyttäjä on vaatinut käräjäoikeudessa A:lle rangaistusta ensisijaisesti väärästä ilmiannosta ja vaihtoehtoisesti kunnianloukkauksesta. Väärää ilmiantoa koskeva syyte on perustunut siihen, että A oli antanut poliisille väärän tiedon ja siten aiheuttanut vaaran, että B joutuu syytteeseen virheellisin perustein. Kunnianloukkausta koskeva syyte on perustunut siihen, että A oli esittänyt B:stä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko oli ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä B:lle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa. B on yhtynyt rangaistusvaatimukseen. Käräjäoikeus on hylännyt syytteen. Syyttäjä ja B ovat valittaneet hovioikeuteen ja toistaneet siellä ainoastaan vaihtoehtoisen syytteen kunnianloukkauksesta. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Korkeimmassa oikeudessa ratkaistavana olevat kysymykset

5. Korkeimman oikeuden ratkaistavana on ensiksi kysymys siitä, voidaanko B:n vaatimus A:n tuomitsemisesta väärästä ilmiannosta tutkia Korkeimmassa oikeudessa. Tämän jälkeen on ratkaistava, täyttääkö A:n menettely asiassa sovellettavan rikostunnusmerkistön. Lopuksi on otettava kantaa mahdollisesti tuomittavaan rangaistukseen.

Väärää ilmiantoa koskevan syytteen tutkiminen

6. Käräjäoikeus on hylännyt A:han kohdistetun syytteen väärästä ilmiannosta, ja käräjäoikeuden tuomio on jäänyt tältä osin lainvoimaiseksi. Kysymys on siitä, estääkö käräjäoikeuden tuomion osittainen lainvoima väärää ilmiantoa koskevan B:n rangaistusvaatimuksen tutkimisen Korkeimmassa oikeudessa.

7. Osittainen lainvoima merkitsee sitä, että osa tuomioistuimen ratkaisusta tulee muutoksenhausta huolimatta lainvoimaiseksi eikä ratkaisuun voida tältä osin muutoksenhakuasteessa puuttua. Näin voi olla esimerkiksi silloin, kun asianosaiset rajoittavat muutoksenhaun koskemaan vain osaa muutoksenhaun kohteena olevasta ratkaisusta (esim. KKO 2014:46, kohta 31). Oikeudenkäymiskaareen tai muuhunkaan lakiin ei sisälly nimenomaista säännöstä tuomion osittaisesta lainvoimasta, vaan kysymys on pääosin tavanomaisoikeudellisista säännöistä.

8. Osittaisen lainvoiman ulottuvuutta rikosasiassa rajoittaa se, että tuomioistuin ei ole oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (rikosoikeudenkäyntilaki) 11 luvun 3 §:n nojalla sidottu rikosnimikkeeseen eikä lainkohtaan, jonka nojalla rangaistusta on vaadittu. Korkein oikeus on ratkaisussa KKO 2003:74 katsonut, ettei säännös estänyt Korkeinta oikeutta ottamasta viran puolesta arvioitavaksi sitä, täyttikö petoksen tunnusmerkistön menettely, josta syyttäjä oli vaatinut rangaistusta kavalluksena. Korkein oikeus katsoo, että lainkohtaa on johdonmukaista tulkita niin, että osittainen lainvoima ei lähtökohtaisesti estä tuomioistuinta arvioimasta, täyttääkö sen arvioitavaksi saatettu menettely sellaisen rikoksen tunnusmerkistön, joka on rikosnimikkeenä rajattu muutoksenhaun ulkopuolelle.

9. Syyttäjä tai B ei ole hakenut hovioikeudessa muutosta käräjäoikeuden tuomioon siltä osin kuin syyte väärästä ilmiannosta on hylätty. Hovioikeuden arvioitavana on sen vuoksi ollut ainoastaan kunnianloukkausta koskeneen vaihtoehtoisen rangaistusvaatimuksen teonkuvauksen mukainen menettely. Asian arviointi Korkeimmassa oikeudessa voi siten kohdistua ainoastaan vaihtoehtoisen syytteen mukaiseen teonkuvaukseen. Näin ollen asiassa on seuraavaksi arvioitava, täyttääkö vaihtoehtoisen rangaistusvaatimuksen teonkuvaus väärää ilmiantoa koskevan rangaistussäännöksen tunnusmerkistön.

Väärää ilmiantoa koskevan tunnusmerkistön täyttyminen kunnianloukkausta koskevan teonkuvauksen perusteella

Arvioinnin lähtökohdat syytesidonnaisuuden kannalta

10. Rikosoikeudenkäyntilain 11 luvun 3 §:n mukaan tuomioistuin saa tuomita vain siitä teosta, josta rangaistusta on vaadittu. Tuomioistuin ei ole sidottu rikosnimikkeeseen eikä lainkohtaan, jonka nojalla rangaistusta on vaadittu.

11. Rikosoikeudenkäyntilain 11 luvun 3 §:n perusteluissa (HE 82/1995 vp s. 126) on todettu, että pykälän nojalla tuomioistuinta sitoo teon ulkoisen tapahtumankuvauksen lisäksi se, mitä syytteessä on selostettu vastaajan käyttäytymisestä ja hänen tarkoituksestaan. Syytteen teonkuvauksesta tulee ilmetä myös teon seuraukset (HE 82/1995 vp s. 63).

12. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä (KKO 2021:54, kohta 9 ja siinä viitatut ratkaisut) on vakiintuneesti katsottu, että teolla tarkoitetaan syytteen teonkuvauksen mukaista tekoa. Koska vastaajalla tulee olla asianmukainen mahdollisuus puolustautua syytettä vastaan, syyksilukeminen ei saa perustua muihin seikkoihin kuin niihin, joihin syytteen teonkuvauksessa on vedottu rangaistusvaatimuksen tueksi. Tuomioistuimella ei siten ole oikeutta perustaa ratkaisuaan vastaajan sellaiseen menettelyyn, jota syytteessä ei ole kuvattu. Syytesidonnaisuutta arvioidaan ensi sijassa syytteen teonkuvauksen sanamuodon mukaisen merkityksen perusteella.

Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa

13. Rikoslain 15 luvun 6 §:n mukaan se, joka antaa esitutkinta- tai muulle viranomaiselle taikka tuomioistuimelle väärän tiedon ja siten aiheuttaa vaaran, että ilmiannettu pidätetään, vangitaan tai joutuu muun pakkokeinon kohteeksi tai joutuu syytteeseen tai tuomitaan rangaistukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen virheellisin perustein, on tuomittava väärästä ilmiannosta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.

14. Korkeimmassa oikeudessa arvioitavana olevan vaihtoehtoisen rangaistusvaatimuksen teonkuvauksen mukaan A on esittänyt B:stä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä B:lle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa. A on 12.3.2020 tehnyt poliisille tutkintapyynnön B:stä väittäen, että B on työyhteisössään esittänyt valheellisina tietoina, että A on ollut luvattomasti poissa töistä ja että työnantajaviraston ylläpitämään nimikirjaan on B:n aloitteesta kirjattu valheellisia kirjauksia luvattomista poissaoloista, millä on tahallisesti pyritty tuhoamaan A:n lakimiesura. Tutkintapyynnön perusteella asiasta on kirjattu rikosilmoitus kunnianloukkauksesta ja B:tä on kuulusteltu rikoksesta epäiltynä. Asia on päättynyt aluesyyttäjän tekemään päätökseen esitutkinnan rajoittamisesta vähäisyysperusteella. Tiedot A:n luvattomista poissaoloista eivät ole valheellisia.

15. Väärää ilmiantoa koskevan rikostunnusmerkistön täyttyminen edellyttää siten sitä, että viranomaiselle annettu tieto on väärä ja että sen antaminen aiheuttaa säännöksessä mainitun vaaran. Kysymys on konkreettisesta vaarasta, joka on seuraus väärän tiedon antamisesta.

16. Kunnianloukkausta koskeva teonkuvaus sisältää väitteen sitä, että A:n poliisille esittämä tieto on ollut väärä. Merkitystä ei ole sillä, että tietoa on kuvattu väärän asemesta valheelliseksi. Näin ollen kunnianloukkausta koskeva teonkuvaus täyttää tältä osin myös väärää ilmiantoa koskevan tunnusmerkistön.

17. Teonkuvaus ei sitä vastoin sisällä väärää ilmiantoa koskevan rikostunnusmerkistön edellyttämää ja sitä koskeneen, lainvoimaisesti hylätyn syytteen sisältämää väitettä siitä, että poliisille annettu väärä tieto olisi aiheuttanut vaaran B:n joutumisesta syytteeseen virheellisin perustein. Sen sijaan teonkuvauksessa on väitetty teon olleen omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä B:lle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Kunnianloukkausta koskevan teonkuvauksen perusteella arvioitavaksi ei siten tule se väärää ilmiantoa koskevan tunnusmerkistön tosiseikka, onko A:n esittämä väitetysti väärä tieto aiheuttanut B:lle vaaran joutumisesta syytteeseen, vaan sen sijasta se tosiseikka, onko se ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa. Koska väärää ilmiantoa koskevassa rangaistussäännöksessä teolla edellytetään aiheutetun konkreettista vaaraa ja koska tekijän tahallisuuden tulee kattaa myös mainitun vaaran aiheutuminen, tällaisten seikkojen tulee ilmetä syytteen teonkuvauksesta. Näin ollen kunnianloukkausta koskeva syytteen teonkuvaus perustuu syytteessä kuvatun menettelyn seurausten osalta eri tosiseikastoon kuin väärää ilmiantoa koskeva tunnusmerkistö siten, että se ei tältä osin täytä väärän ilmiannon tunnusmerkistöä.

18. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A:ta ei voida tuomita kunnianloukkausta koskevan vaihtoehtoisen syytteen perusteella väärästä ilmiannosta.

19. Tämän jälkeen arvioitavaksi tulee, täyttääkö A:n menettely kunnianloukkauksen tunnusmerkistön.

Kunnianloukkaus

Arvioinnin lähtökohdat

20. Kunnianloukkauksesta tuomitaan rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan se, joka esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, ja 2 kohdan mukaan se, joka muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista. Pykälän 3 momentin mukaan 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Pykälän 4 momentin mukaan kunnianloukkauksena ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

21. Kuten ratkaisussa KKO 2021:45 (kohta 9) ja rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin perusteluissa on todettu, vain valheellisten tietojen ja vihjausten esittäminen voi tulla rangaistavaksi 1 kohdan mukaisena kunnianloukkauksena. Kysymys on tällöin tiedosta tai tietoa lähellä olevasta vihjauksesta, joka on perätön. Väitteen totuudellisuus on siis periaatteessa jälkikäteen tarkistettavissa (HE 184/1999 vp s. 33). Momentin 2 kohdassa on puolestaan kysymys muunlaisesta halventavasta lausumasta, joka voi olla tosiseikkoihin perustuva lausuma tai arvostelulausuma ja jonka kohdalla ei ole mielekästä puhua lausuman totuudellisuudesta (KKO 2011:71, kohta 9 ja 2013:100, kohta 15).

22. Mainittua jaottelua vastaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä omaksuttu jako yhtäältä tosiasiatoteamuksiin ja toisaalta arvoarvostelmiin. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on vakiintuneesti todettu, että tosiasioiden olemassaolo voidaan näyttää, mutta arvoarvostelmien totuudenmukaisuus ei ole näytettävissä (esim. Cumpana ja Mazare v. Romania 17.12.2004, kohta 98 ja Egill Einarsson v. Islanti 7.11.2017, kohta 40).

23. Arvioitaessa sitä, täyttyykö kunnianloukkauksen tunnusmerkistössä edellytetty vastaajan esittämän tiedon tai vihjauksen valheellisuus, kysymys on keskeisesti sen arvioimisesta, onko väite tai vihjaus totuudenmukainen vai perätön. Todenmukaisen väitteen esittäjän ei voida katsoa syyllistyneen rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuun kunnianloukkaukseen. (KKO 2021:45, kohta 14)

24. Kuten Korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2006:10 ilmenee (ks. kohta 5), sillä seikalla, että tiedot on annettu viranomaiselle, ei ole lähtökohtaisesti merkitystä arvioitaessa sitä, täyttääkö menettely kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Jos tiedot ovat perättömiä, myös tutkintapyyntö voi tulla kunnianloukkauksena arvioitavaksi.

25. Toisaalta kunnianloukkausta koskevassa arvioinnissa merkitystä on Korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2013:15 (kohdat 11 ja 12) ilmenevällä tavalla myös sillä, koskeeko tutkintapyyntö laittomaksi tai epäasianmukaiseksi koettua virkamiehen menettelyä. Tällöin sananvapauden rajoituksia on tulkittava ahtaammin. Asianomistajan väitteet voivat olla liioiteltuja tai yleistäviä, kunhan ne eivät ole täysin vailla tosiseikkojen tukea eivätkä merkitse aiheetonta henkilökohtaista hyökkäystä rikoksesta epäiltyä tahoa vastaan.

26. Myös kunnianloukkausta koskevassa rikosasiassa kantajan on näytettävä ne seikat, joihin hänen rangaistusvaatimuksensa perustuu. Kantajan esitettyä näytön tiedon tai vihjauksen esittämisestä ja sen valheellisuudesta käsillä voi olla tilanne, jossa vastaajan edellytetään esittävän perusteita tosiasiaväitteelleen syytteestä vapautuakseen. Perusteiden riittävyyttä on arvioitava tapauskohtaisesti ottaen huomioon asiassa esitetyt todisteet ja muut ilmi tulleet seikat sekä asianosaisten mahdollisuudet esittää todistelua väitteen todenmukaisuudesta. Perusteiden riittävyyden kannalta voi tapauskohtaisesti olla merkitystä myös sillä, onko esitetty tieto tai vihjaus ollut merkittävä yleiseltä kannalta. Syylliseksi tuomitsevan tuomion edellytyksenä on kuitenkin aina se, ettei vastaajan syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä. (KKO 2021:45, kohta 18)

Ovatko A:n esittämät väitteet olleet valheellisia

27. Asiassa on riidatonta, että A ei ole ollut työnantajan määräämän mukaisella virkapaikallaan Tampereella ajalla 20.2.–14.4.2015 yhteensä 14 päivänä, jolloin hänellä ei ole ollut virkamatkamääräystä, sopimusta hajautetusta työstä tai muutakaan määräystä tai toimeksiantoa, jonka perusteella hän olisi voinut olla pois virkapaikaltaan. Asiassa on riitaista hänen menettelynsä oikeudellinen arviointi. A on kiistänyt sen, että hänen menettelyssään olisi kysymys ylipäätään poissaolosta tai luvattomasta poissaolosta. Riidatonta kuitenkin on, että hänellä ei ole ollut työnantajan lupaa menettelylleen. Niin ikään riidatonta on, että Puolustusvoimien pääesikunnan päällikkö on 29.5.2015 antanut A:lle varoituksen luvattomista poissaoloista. Varoitus on lainvoimainen. Se, onko A työskennellessään tänä aikana Turussa työnantajan toimipisteessä tehnyt kaikki häneltä edellytetyt työtunnit vai ei, on asiassa riidanalainen seikka, mutta sillä ei ole merkitystä asian ratkaisemisen kannalta.

28. A on menettelynsä oikeuttamisperusteena vedonnut siihen, että hänellä oli ollut terveydentilansa vuoksi työturvallisuuslain 23 §:n nojalla oikeus menettelyynsä. Mainitun lainkohdan mukaan jos työstä aiheutuu vakavaa vaaraa työntekijän omalle tai muiden työntekijöiden hengelle tai terveydelle, työntekijällä on oikeus pidättäytyä tällaisen työn tekemisestä.

29. Korkein oikeus toteaa, että poissaolon yleiskielinen merkitys on selvä. Kun työntekijä ei saavu työnantajan hänelle osoittamaan paikkaan tekemään töitä, kysymys on poissaolosta. Kun A oli riidattomasti jättänyt saapumatta työnantajan osoittamaan työpaikkaan ilman työantajan lupaa, kysymys on lähtökohtaisesti ollut luvattomasta poissaolosta. Työntekijällä voi joissain tapauksissa olla oikeus poissaoloon, vaikka siihen ei olisikaan työnantajan lupaa. Mistään A:n väitteensä tueksi vetoamasta todisteesta ei kuitenkaan ilmene, että työn suorittamisesta Tampereella olisi aiheutunut vakavaa vaaraa hänen terveydelleen. Asiassa ei siten ole osoitettu, että A:lla olisi ollut oikeus poissaoloonsa. Väite poissaolon luvattomuudesta on näin ollen ollut joka tapauksessa totuudenmukainen.

30. Johtopäätöksenään Korkein oikeus toteaa, että A:n tutkintapyynnössään esittämä väite siitä, että poissaolojen luvattomuutta koskeva väite olisi ollut valheellinen, on ollut totuudenvastainen eli valheellinen.

31. A on lisäksi väittänyt, että luvattomat poissaolot oli kirjattu nimikirjaan B:n aloitteesta ja että menettelyllä oli pyritty tarkoituksellisesti tuhoamaan hänen lakimiesuransa. B on kiistänyt, että nimikirjamerkinnät olisi tehty hänen aloitteestaan, ja todennut, että hänellä itsellään ei ollut edes oikeutta nimikirjamerkintöjen tekemiseen.

32. Korkein oikeus toteaa, että nimikirjaan on nimikirjalain 4 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan talletettava virantoimituksen ja työnteon keskeytyksiä sekä niiden perusteita kuvaavat tiedot. Nimikirja-asetuksen 2 §:n 13 d kohdan mukaan nimikirjaan merkitään luvaton poissaolo. Kun työnantajan käsitys on ollut se, että poissaolo oli ollut luvaton ja että virantoimitus oli siten keskeytynyt, tämä tieto on tullut kirjata nimikirjaan. Asiassa ei siten ole merkitystä sillä, onko B ollut asiassa aloitteellinen.

33. Väite B:n tarkoituksellisesta pyrkimyksestä tuhota A:n lakimiesura on varsin vakava. A ei ole pystynyt eikä pyrkinytkään tukemaan väitettä millään merkityksellisillä tavoilla.

34. Johtopäätöksenään Korkein oikeus toteaa, että myös nämä A:n tutkintapyynnössä nimikirjaa ja lakimiesuran tuhoamista koskevat väitteet ovat valheellisia.

35. A:n tutkintapyynnössään B:stä esittämiä väitteitä on edellä lausutuilla perusteilla pidettävä rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla valheellisina.

Onko väitteiden esittäminen ollut hyväksyttävää sananvapauden perusteella

36. Asiassa on vielä arvioitava, onko A:n sananvapaus oikeuttanut mainittujen väitteiden esittämisen. Tätä on ratkaisussa KKO 2021:45 (kohta 25) tehdyin tavoin arvioitava rikoslain 24 luvun 9 §:n 4 momentin perusteella. Mainitun ratkaisun mukaan 4 momentin säätämisen tarkoitus on ollut huomioida Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö entistä tarkemmin perusoikeusherkissä sananvapausrikoksissa. Näin ollen huomiota tulee tarvittaessa kiinnittää myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön, erityisesti ratkaisuissa Axel Springer AG v. Saksa, 7.2.2012, ja von Hannover v. Saksa (nro 2), 7.2.2012 todettuihin sananvapauden ja yksityisyyden suojan välisiin punnintakriteereihin.

37. Korkein oikeus toteaa, että A:n väitteissä ei ole ollut kysymys edellä mainitussa lainkohdassa tarkoitetusta yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitetystä ilmaisusta. A:n väitteissä on ollut kyse tavanomaisesta työntekijän ja hänen esihenkilönsä välisestä henkilöityneestä riitatilanteesta. Asiaan ei tältä osin vaikuta se, että väitteet koskevat kummankin viranhoitoa. Kysymys ei ole ollut sellaisesta sananvapauden ja kunniansuojan välisestä punnintatilanteesta, jossa olisi esimerkiksi asianosaisten aseman tai käsitellyn aiheen perusteella selvää, että asianomistajan kunniansuoja olisi punninnassa toissijainen (KKO 2013:15, kohta 18, sekä ratkaisussa mainitut oikeusohjeet). Väitteet ovat olleet valheellisia ja tarkoittaneet sitä, että B olisi syyllistynyt rikokseen. Merkitystä tässä asiassa ei ole silläkään, että väitteet on esitetty esitutkintaviranomaiselle (KKO 2006:10, kohta 5).

38. Korkein oikeus toteaa, että väitteiden esittäminen ei ole ollut hyväksyttävää myöskään sananvapauden perusteella.

A:n tahallisuus

39. Kunnianloukkaus on rangaistava vain tahallisena. Jotta kysymys olisi kunnianloukkauksesta, vastaajan on täytynyt pitää vähintäänkin varsin todennäköisenä, että hänen antamansa tieto on valheellinen. Tahallisuus joudutaan yleensä arvioimaan objektiivisten seikkojen perusteella, jolloin kysymys on siitä, mitä perusteita vastaajalla on ollut pitää väitettään totena.

40. A on esittänyt väitteet noin viisi vuotta tapahtumien jälkeen. Hän on tuolloin tiennyt työnantajansa käsityksen poissaolojen luvattomuudesta poikkeavan hänen omastaan. Lisäksi hänen työnantajaltaan saamansa varoitus luvattomista poissaoloista on ollut lainvoimainen. Hänen on täytynyt ymmärtää, että perusteet katsoa tutkintapyynnössä esitettyjen väitteiden olevan tosia ovat olleet objektiivisesti arvioiden hyvin heikot. A ei ole esittänyt perusteita väitteilleen siltä osin kuin hän on väittänyt B:n yrittäneen tuhota hänen lakimiesuransa ja olleen aloitteellinen nimikirjamerkinnöissä. Hänen on täytynyt pitää ainakin varsin todennäköisenä sitä, että väitteet ovat valheellisia.

Johtopäätös

41. Edellä todetuilla perusteilla A:n tutkintapyynnössä esittämät väitteet ovat olleet valheellisia. Väite rikokseen syyllistymisestä on tyypillisesti sellainen, joka on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Näin ollen A:n menettely täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkistön.

Syyksilukeminen

42. A:n syyksi luetaan kohdassa 14 selostetun vaihtoehtoisen syytteen teonkuvauksen mukainen kunnianloukkaus.

Rangaistusseuraamus

43. Kunnianloukkauksesta tuomitaan rangaistukseksi sakkoa.

44. Rangaistusta määrättäessä on rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin nojalla otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

45. Verraten usein toistuvissa rikoksissa, jollainen myös kunnianloukkaus on, rangaistuskäytännön yhtenäisyyden arvioinnissa voidaan kiinnittää huomiota myös rangaistuskäytäntöä kuvaaviin tilastollisiin ja muihin selvityksiin, mikäli niistä ilmenevää rangaistustasoa voidaan pitää lain mukaisten rangaistuksen mittaamisperusteiden kannalta oikeudenmukaisena (esim. KKO 2020:33, kohta 38).

46. Suomen virallisen tilaston mukaan kunnianloukkauksesta tuomittujen rangaistusten mediaani on vuosina 2017–2021 vaihdellut välillä 25–30 päiväsakkoa. A:n syyksi luettu kunnianloukkaus on tyypillistä kunnianloukkausta vähemmän moitittava sillä perusteella, että valheellinen tieto on ollut lajissaan keskimääräistä vähemmän vahingollinen. Tieto on esitetty ainoastaan esitutkintaviranomaiselle ja tullut vain varsin rajallisen henkilöpiirin tietoon. Näillä perusteilla oikeudenmukainen rangaistus on 20 päiväsakkoa.

47. Päiväsakon rahamäärä perustuu viimeksi vahvistettuun verotukseen.

48. Koska kunnianloukkauksesta voidaan tuomita vain sakkoa, A:ta ei tuomita maksamaan rikosuhrimaksua.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan.

A:n syyksi luetaan rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla kunnianloukkaus (tekoaika 12.3.2020), josta hänet tuomitaan 20 päiväsakon à 37 euroa sakkorangaistukseen eli maksamaan sakkoa 740 euroa.

A velvoitetaan maksamaan B:lle korvauksena kärsimyksestä 800 euroa vaadittuine viivästyskorkoineen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Mika Huovila, Mika Ilveskero (eri mieltä), Timo Ojala ja Pasi Pölönen (eri mieltä). Esittelijä Johannes Koskenniemi (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Vanhempi oikeussihteeri Koskenniemi: Mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen kohtien 1–16 osalta. Tämän jälkeen esittelijä esitti, että Korkein oikeus lausuisi perusteluinaan seuraavaa.

Korkein oikeus todennee, ettei syytteen teonkuvauksessa ole tarpeen toistaa rangaistussäännöstä, vaan olennaista on se, miten ulkoinen tapahtumakuvaus, vastaajan käyttäytyminen ja hänen tarkoituksensa on tosiseikkoina esitetty. Tässä asiassa teonkuvauksessa on tällaisina tapahtumina mainittu tutkintapyynnön tekeminen, rikosilmoituksen kirjaaminen, B:n kuulusteleminen rikoksesta epäiltynä ja esitutkinnan päättyminen syyttäjän tekemällä ratkaisulla.

Kuten kohdassa 12 on todettu, tuomioistuinta sitoo kuvaus vastaajan menettelystä. Väärän ilmiannon tunnusmerkistössä tarkoitetun vaaran syntyminen ei rikosoikeudellisesti arvioituna ole osa vastaajan menettelyä, vaan ennemmin oikeudellinen arvio, joka tehdään vastaajan menettelystä syytteessä esitetyn ja tuomioistuinta sitovan kuvauksen sekä muiden teon olosuhteiden perusteella.

Tällainen vaara voidaan siten samaistaa sellaiseen tosiasiallisen menettelyn oikeusvaikutukseen, johon viittaaminen teonkuvauksessa ei ole välttämätöntä (KKO 2020:51, kohta 23). Se, että kunnianloukkausta koskevassa teonkuvauksessa ei ole väitetty, että A:n menettely oli aiheuttanut vaaran syytteeseen joutumisesta, ei siten merkitse sitä, että menettely ei voisi täyttää väärän ilmiannon tunnusmerkistöä.

Kunnianloukkausta koskevan teonkuvauksen perusteella arvioitavaksi voi siten tulla, onko A:n esittämä väitetysti väärä tieto aiheuttanut B:lle vaaran joutumisesta syytteeseen. A:lla on hakemuksen perusteella ollut aihe puolustautua väärää ilmiantoa koskevalta syytteeltä sen kaikkien tunnusmerkistötekijöiden osalta.

Asiassa on seuraavaksi arvioitava, onko A:n esittämä tieto ollut väärä. Tunnusmerkistössä tarkoitetussa tiedon vääryydessä on kysymys siitä, että tieto on totuudenvastainen. Tämä tunnusmerkistötekijä vastaa sisällöllisesti rikoslain 24 luvun 9 §:ssä tarkoitettua valheellista tietoa tai vihjausta. Tiedon vääryyden arvioinnissa voidaan siten kiinnittää huomiota tiedon tai vihjauksen valheellisuutta koskevaan soveltamiskäytäntöön.

Perustelukohtien 25–34 osalta Korkeimman oikeuden ratkaisu oli mietinnön mukainen.

Tämän jälkeen asiassa on arvioitava, onko A:n menettelystä aiheutunut väärän ilmiannon tunnusmerkistössä tarkoitettu vaara.

Korkein oikeus todennee, että A:n tutkintailmoituksessa kuvaamaa menettelyä olisi hänen ilmoittamistaan rikosnimikkeistä huolimatta tullut arvioida lähinnä kunnianloukkauksena, jonka syyteoikeus on jo tutkintailmoitusta tehtäessä ollut selvästi vanhentunut. Asiaa ei muuta se, että A on tutkintailmoituksessa arvioinut teon vanhentumista tästä lähtökohdasta poiketen. Poissuljettuna ei kuitenkaan tutkintailmoituksen perusteella voitu pitää sitä, että väitetty menettely olisi tullut arvioiduksi A:n vaatimin tavoin virka-aseman väärinkäyttönä tai törkeänä virka-aseman väärinkäyttönä, joiden rikosten syyteoikeus ei tutkintailmoitusta tehtäessä ollut vanhentunut. Tätä johtopäätöstä tukee sekin, että B on kutsuttu kuultavaksi rikoksesta epäiltynä.

Vaaraa siitä, että B olisi A:n tutkintailmoituksen perusteella joutunut virheellisin perustein syytteeseen, voidaan pitää kohtuullisen vähäisenä. Täysin poissuljettua tämä ei kuitenkaan ole ollut. Tällainen lopputulos on ollut lakimieskoulutuksen saaneen A:n ilmeisenä tarkoituksena. A on vielä Korkeimmalle oikeudelle antamassaan vastauksessa ilmoittanut kannelleensa esitutkinnan rajoittamisesta Valtakunnansyyttäjänvirastoon, millä perusteella on selvää, että hän on itse arvioinut vaaran syytteen nostamisesta täyttyvän. Näin ollen Korkein katsonee, että A:n menettelystä on aiheutunut vaara siitä, että B joutuu virheellisin perustein syytteeseen asetetuksi.

Sananvapauden suojan (kohdat 36–38) ja tahallisuuden (kohdat 39–40) osalta Korkeimman oikeuden ratkaisu oli mietinnön mukainen.

Johtopäätöksenään Korkein oikeus katsonee, että syyte väärästä ilmiannosta on näytetty toteen. A:lle luettaneen syyksi teonkuvauksen mukainen menettely.

Väärästä ilmiannosta voidaan tuomita sakkoa tai vankeutta enintään kolme vuotta.

A:n syyksi luettu väärä ilmianto ei ole rikoslajissaan vakavimmasta päästä ottaen huomioon väitetyn rikollisen menettelyn laatu ja väärällä ilmiannolla aiheutetun vaaran vähäisyys. Asia ei ole edennyt edes syyteharkintaan asti. Näillä perustein teko on sakolla sovitettavissa.

Mediaanisakkorangaistus väärästä ilmiannosta on vaihdellut vuosina 2017–2021 välillä 50–65 päiväsakkoa. Teko on sakolla sovitettavienkin väärien ilmiantojen joukossa vähäinen. Oikeudenmukainen rangaistus on 40 päiväsakkoa.

Korkein oikeus määrännee A:n maksamaan 80 euron rikosuhrimaksun.

Oikeusneuvos Pölönen: Hyväksyn esittelijän mietinnön syyksilukemisen osalta. Äänestyksen tulokseen nähden velvollisena lausumaan rangaistuksesta ilmoitan olevani niistä samaa mieltä kuin enemmistö.

Oikeusneuvos Ilveskero: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Pölönen.