KKO:2024:27

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Päijät-Hämeen käräjäoikeuden päätös 21.11.2022 nro 22/606 ja Itä-Suomen hovioikeuden päätös 27.1.2023 nro 42 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Taina Niinivirta ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Aki Rasilainen, Janne Arvela ja Marleena Tuikkala.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Rikostarkastajalle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna kysymykseen vakuustakavarikon edellytysten täyttymisestä epäillyn törkeän veropetoksen perusteella.

Rikostarkastaja vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden päätöksen varaan.

A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. A:ta epäillään vireillä olevassa esitutkinnassa kahdesta törkeästä veropetoksesta, joista ensimmäinen (tekoaika 31.10.2015–31.10.2021) liittyy hänen tuloverotukseensa ja jälkimmäinen (tekoaika 17.9.2014–31.3.2021) lahjaverotukseen. Rikostarkastajan 8.11.2022 ja 16.11.2022 antamilla päätöksillä A:n omaisuuteen on kohdistettu väliaikainen vakuustakavarikko A:n välttämiksi epäiltyjen verojen arvioidusta 1 350 000 euron määrästä. Kyseisestä summasta 1 300 000 euroa on perustunut tuloverotusta ja 50 000 euroa lahjaverotusta koskevaan rikosepäilyyn.

2. Sen jälkeen, kun rikostarkastaja on 15.11.2022 tehnyt käräjäoikeudelle vaatimuksen vakuustakavarikon määräämisestä, A on 16.11.2022 asettanut ulosottomiehelle vakuuden, joka vastaa väliaikaisen vakuustakavarikon kohteena ollutta summaa (torjuntavakuus). Rikostarkastaja on tämän johdosta 17.11.2022 kumonnut väliaikaisen vakuustakavarikon.

3. Käräjäoikeus on päätöksessään 21.11.2022 katsonut, että asiassa oli edellytykset määrätä ja määrännyt A:n omaisuutta vakuustakavarikkoon 1 350 000 euron määrästä. Käräjäoikeus on samalla kumonnut määräyksen sillä perusteella, että A oli asettanut riittävän torjuntavakuuden rahamäärän maksamiseksi kuitenkin todeten, että ulosottolaitoksen päätös vakuustakavarikkoa koskevan vakuuden hyväksymisestä ja varojen säilyttämisestä ulosottomiehen hallussa pysyy voimassa vakuustakavarikon kumoamisesta huolimatta.

4. A on valittanut käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen ja katsonut, että asiassa ei ollut syytä epäillä hänen syyllistyneen tahalliseen veropetokseen tuloverotusta koskevalta osin, eikä vakuustakavarikolle siten ollut edellytyksiä asunnon luovutusvoiton ja siihen liittyvän 715 978,66 euron pääomatuloveron osalta. Hovioikeus on hyväksynyt valituksen ja katsonut, että A:ta ei kyseisen summan osalta ollut syytä epäillä törkeästä veropetoksesta. Hovioikeus on kumonnut ulosottolaitoksen päätöksen varojen säilyttämisestä ulosottomiehen hallussa 715 978,66 euron osalta.

Korkeimmassa oikeudessa ratkaistava kysymys

5. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko asiassa ollut edellytykset määrätä A:n omaisuutta vakuustakavarikkoon myös hovioikeuden päätöksessä mainitun 715 978,66 euron osalta sillä perusteella, että A:ta on tältäkin osin syytä epäillä törkeästä veropetoksesta.

Sovellettava säännös ja sen tausta

6. Pakkokeinolain 6 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan omaisuutta saadaan määrätä vakuustakavarikkoon sakon, rikokseen perustuvan vahingonkorvauksen tai hyvityksen taikka valtiolle menetettäväksi tuomittavan rahamäärän maksamisen turvaamiseksi. Edellytyksenä vakuustakavarikon määräämiselle on, että omaisuus kuuluu henkilölle, jota on syytä epäillä rikoksesta tai joka voidaan rikoksen johdosta tuomita korvaamaan vahinko tai maksamaan hyvitystä taikka menettämään valtiolle rahamäärä, ja on olemassa vaara, että mainittu henkilö pyrkii välttämään sakon, vahingonkorvauksen, hyvityksen tai rahamäärän maksamista kätkemällä tai hävittämällä omaisuuttaan, pakenemalla tai muulla näihin rinnastettavalla tavalla.

7. Vakuustakavarikon määräämisen edellytykset ovat säilyneet olennaisesti samansisältöisenä vuodesta 2004 lähtien. Tuolloin vuoden 1987 pakkokeinolain 3 luvun 1 §:n 1 momenttia muutettiin rikosepäilyn vahvuutta koskevan edellytyksen osalta ja todennäköisten syiden kynnys alennettiin tasolle ”syytä epäillä”. Perusteeksi muutokselle esitettiin lain esitöissä se, että vakuustakavarikko määrätään usein esitutkinnan aikana ennen syyteharkintaa ja syytteen nostamista, eikä tällöin ole perusteltua vaatia rikosepäilyltä samaa vahvuutta kuin syytteen nostaminen edellyttää. Lisäksi haluttiin välttää sitä, että takavarikkokäsittelyistä muodostuisi syyllisyyskysymyksen esikäsittelyitä ja että pakkokeino-oikeudenkäynnissä esitettävää aineistoa paisutettaisiin, jolloin käsittelyistä tulisi prosessitaloudelliselta kannalta epätyydyttävällä tavalla tarpeettoman työläitä. (ks. HE 52/2002 vp s. 18–19)

Vakuustakavarikon edellytyksistä yleisesti

8. Vakuustakavarikon edellytyksenä oleva käsite ”syytä epäillä” edustaa esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännössä käytettyä matalinta rikosepäilyn todennäköisyyden tasoa. Esitutkintalaissa tämä vastaa sitä kynnystä, joka esitutkinnan aloittamiselle on esitutkintalain 3 luvun 3 §:n 1 momentissa säädetty. Tätä kynnystä ei muutettu esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteydessä. Lain esitöissä (HE 222/2010 vp s. 40) kynnystä on kuvattu hyvin matalaksi, jolloin mitään varmuutta tai suurta todennäköisyyttä rikoksen tekemisestä ei vaadita.

9. Esitutkinta- ja pakkokeinolain samanlaisten epäilyn astetta koskevien käsitteiden on perusteltua katsoa lähtökohtaisesti merkitsevän samaa. Syytä epäillä -kynnyksen tulkinnassa on kuitenkin otettava huomioon, että esitutkintalaissa säädetty kynnys esitutkinnan aloittamiselle liittyy siihen, onko rikoksen ylipäänsä syytä epäillä tapahtuneen, kun pakkokeinolaissa säännelty vakuustakavarikko edellyttää jo tiettyyn henkilön kohdistuvaa rikosepäilyä. Kysymys on siten samanlaisten käsitteiden käytöstä huolimatta erilaisista arviointitilanteista. Käsitteiden arviointi ja tulkinta on tilannesidonnaista myös siinä mielessä, että epäilyn astetta koskevaa arviointia joudutaan tekemään erilaisissa asiayhteyksissä ja rikostutkinnan eri vaiheissa.

10. Korkein oikeus toteaa, että vakuustakavarikon määrääminen edellyttää sitä, että on käsillä jokin tai joitakin sellaisia seikkoja, joiden perusteella on syytä epäillä rikoksen tapahtuneen ja kohdistaa epäilys sanotusta rikoksesta tiettyyn henkilöön. Tämä edellyttää käytännössä sitä, että kyseiseen henkilöön kohdistuvaa rikosepäilyä ei voida sen tueksi esitettyjen seikkojen valossa pitää perusteettomana.

Vakuustakavarikkoasiassa edellytettävä selvitys

11. Pakkokeinolain 6 lukuun ei sisälly säännöksiä vakuustakavarikkoasiassa esitettävästä selvityksestä, eikä siinä viitata säännöksiin, jotka koskevat muissa pakkokeinoasioissa edellytettävää selvitystä.

12. Korkein oikeus toteaa, että vakuustakavarikkoasian käsittely on summaarista ja lain esitöiden mukaan rikosepäilyä koskevalla matalalla kynnyksellä on nimenomaisesti pyritty välttämään se, ettei vakuustakavarikkoasiasta muodostuisi pääasian esikäsittelyä. Tähän lähtökohtaan nähden vakuustakavarikkovaatimuksen esittäjältä ei voida ainakaan pääsääntöisesti edellyttää sitä, että vaatimuksen ja sille esitettyjen perusteluiden tueksi esitettäisiin selvitystä esitutkinnassa kertyneestä aineistosta. Myös vaatimuksen kohteena olevan henkilön oikeusturvan ja puolustautumismahdollisuuksien kannalta on riittävää se, että vaatimus on asianmukaisesti perusteltu esittämällä kyseiseen henkilöön kohdistuvan rikosepäilyn tueksi olosuhteisiin ja käsillä olevaan tutkinnan vaiheeseen nähden riittävän konkreettisia seikkoja, joiden perusteella syytä epäillä -arvio on mahdollista tehdä.

13. Vastaavasti hakijan vastapuolella on tilaisuus esittää seikkoja ja selvitystä vakuustakavarikon edellytysten käsillä oloa vastaan. Hakemus on hylättävä, jos tuomioistuin kaiken asiassa esitetyn perusteella päätyy siihen, että vaatimuksen kohteena olevaa henkilöä ei ole syytä epäillä rikoksesta, eli rikosepäily on perusteeton.

Arviointi tässä asiassa

14. Vakuustakavarikkovaatimus on Korkeimmassa oikeudessa käsiteltävänä olevan 715 978,66 euron osalta liittynyt A:n Kiinassa sijainneen asunnon myyntiin ja tätä myyntiä koskevan luovutusvoiton veronalaisuuteen. Veropetosta koskevien rikosepäilyjen perusteena on vedottu siihen, että A on ollut epäiltyjen rikosten tekoajan yleisesti verovelvollinen Suomessa. A on tämän kiistänyt katsoen olleensa Suomessa rajoitetusti verovelvollinen ja vedonnut lisäksi siihen, että hän on joka tapauksessa käyttänyt Kiinassa sijaitsevaa asuntoaan vakituisena asuntonaan vähintään kahden vuoden ajan. Tällöin luovutusvoittovero ei tulisi maksettavaksi siitäkään huolimatta, että A katsottaisiin yleisesti verovelvolliseksi Suomessa.

15. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan A on ostanut Kiinassa sijaitsevan asunnon vuonna 2008 yhdessä kolmen muun henkilön kanssa. Vuonna 2010 A on hankkinut itselleen edellä mainittujen henkilöiden omistusosuudet. Asunto on myyty vuonna 2020. Myynnistä on syntynyt luovutusvoittoa, josta laskettu luovutusvoittoveron määrä on 715 978,66 euroa. A ei ole määräajassa korjannut tai täydentänyt hänelle toimitettua esitäytettyä veroilmoitusta asunnon myynnistä saamaansa luovutusvoittoa koskevilla tiedoilla.

16. Esitutkinta on aloitettu Verohallinnon A:han kohdistaman verotarkastuksen yhteydessä tekemästä rikosilmoituksesta. Verotarkastuksessa on katsottu, että A:n varsinainen koti ja vakituinen asunto on koko epäillyn rikoksen tekoajan ollut Suomessa.

17. Vakuustakavarikon tueksi on esitetty muun muassa, ettei A:lle ole missään vaiheessa myönnetty Kiinasta verotuksellista asuinpaikkatodistusta, hänellä on ollut Lahdessa käytössään ja omistuksessaan huoneisto ja omakotikiinteistö, hän on työkomennuksensa aikana kuulunut Suomen sosiaaliturvan piiriin ja hän on vakuutusyhtiölle ja kiinalaiselle pankille ilmoittanut kotiosoitteekseen Lahden.

18. Korkein oikeus katsoo, että asiassa on esitetty olosuhteisiin ja kyseisen tutkinnan vaiheeseen nähden riittävästi konkreettisia seikkoja, joiden perusteella tuomioistuin voi arvioida, onko A:ta syytä epäillä Kiinassa sijainneen asuntonsa luovutusvoittoveroa koskevasta veropetoksesta. Korkein oikeus katsoo, että asiassa vakuustakavarikkovaatimuksen tueksi esitettyjen seikkojen perusteella on syytä epäillä sitä, että A on ollut epäillyn rikoksen tekoaikana yleisesti verovelvollinen Suomeen, millä perusteella A on ollut lähtökohtaisesti verovelvollinen myös Kiinassa sijainneen asuntonsa myynnistä saamastaan luovutusvoitosta.

19. A on esittänyt asiassa todistelua oleskelustaan Kiinassa epäiltyjen rikosten tekoaikana ja siitä, että hänen vakituinen asuntonsa on ollut Kiinassa. A on myös vedonnut siihen, että yleisestä verovelvollisuudesta huolimatta luovutusvoittoverotusta koskevan oikeuskäytännön mukaan perheellä voi olla verotuksen näkökulmasta samanaikaisesti kaksi vakituisia asuntoa.

20. Asiassa on riidatonta, että A on 2010-luvulla viettänyt pitkiä ajanjaksoja Kiinassa. Käsillä olevan rikosepäilyn kannalta keskeinen kysymys on se, onko hän tästä huolimatta ollut yleisesti verovelvollinen Suomessa, ja missä hän on kyseisenä ajanjaksona asunut verotuksen näkökulmasta tarkasteltuna vakituisesti. Näiden kysymysten ratkaiseminen edellyttää näytön vastaanottamista ja arviointia sekä rikos- ja verotussäännösten oikeudellista tulkintaa. A:n syyllisyyttä koskevan kysymyksen tutkiminen ja ratkaiseminen ei kuitenkaan kuulu esikysymyksenä takavarikkoasian käsittelyn yhteyteen, vaan arvioinnin kohteena on se, osoittavatko A:n asiassa esittämät vastaseikat, että häneen kohdistuvaan rikosepäilyyn ei ole perusteita.

21. Korkein oikeus toteaa, että A:n esittämä selvitys puhuu osaltaan sen puolesta, että hän on voinut käyttää Kiinan asuntoa vakituisena asuntonaan vähintään kahden vuoden ajan, millä seikalla voi olla merkitystä luovutusvoittoveroon liittyvää veropetosta koskevan rikosepäilyn oikeudellisessa arvioinnissa. Esitetty selvitys ei kuitenkaan sulje A:han kohdistuvaa rikosepäilyä pois sillä tavoin, että sitä olisi pidettävä perusteettomana.

Johtopäätös

22. Korkein oikeus katsoo, että A:ta on myös Korkeimmassa oikeudessa käsiteltävänä olevan 715 978,66 euron osalta syytä epäillä törkeästä veropetoksesta. A ei ole kiistänyt pakkokeinolain 6 luvun 1 §:n 1 momentin mukaisen hukkaamisvaaran täyttyvän, jos takavarikon kokonaismäärä on vakuustakavarikkohakemuksessa vaaditun mukainen 1 350 000 euroa. Näin ollen vakuustakavarikon edellytykset ovat täyttyneet koko vaaditun määrän osalta.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden päätöksen varaan siltä osin kuin se on katsonut takavarikkoon olleen edellytykset myös 715 978,66 euron osalta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Ari Kantor, Mika Ilveskero, Alice Guimaraes-Purokoski ja Tuija Turpeinen. Esittelijä Heikki Kemppinen.