KKO:2024:24

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

A oli työskennellyt lähilennonjohdon tehtävissä Helsingissä Malmin lentokentällä toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa 1.3.2011 lukien. Lennonvarmistusliiketoiminta, johon lennonjohtotoiminta kuuluu, oli ollut Z Oy:n (jäljempänä myös yhtiö) harjoittamaa toimintaa 31.3.2017 saakka. Sen jälkeen toiminta oli erotettu Y Oy:lle, jonka nykyinen toiminimi on B Oy.

Z Oy:n tietoon oli loppuvuodesta 2014 tullut, että lentokenttätoiminta Malmin lentoasemalla oli päätetty lakkauttaa. Tämän seurauksena yhtiö oli käynyt 6.11.2014–12.1.2015 henkilöstön kanssa yhteistoiminnasta yrityksissä annetussa laissa (334/2007) säädetyt yhteistoimintaneuvottelut työvoiman käytön vähentämisestä. Yhteistoimintaneuvottelujen päätteeksi yhtiö oli 13.1.2015 antanut muun ohessa A:lle tiedoksi päätöksen, jonka mukaan Malmin lentoaseman henkilöstön työsopimukset tultaisiin irtisanomaan myöhemmin tarkentuvan lentoaseman lopettamisen aikataulun mukaisesti. Kunkin työntekijän irtisanomisesta ilmoitettaisiin henkilökohtaisesti ja irtisanomisajat alkaisivat kulumaan aikaisintaan Malmin lentoaseman toiminnan lakatessa. Päätöksessä todettiin, että irtisanomistilanteessa ja sen jälkeen irtisanomisajalla pyrittäisiin tarjoamaan työntekijöille uusia tehtäviä. Uudelleensijoittamista pyrittäisiin tekemään jo ennakolta siten, että henkilöstölle tarjotaan soveltuvia vapautuvia tehtäviä, jotka he voisivat ottaa vastaan Malmin lentoaseman toiminnan lakkaamisen jälkeen.

Helsinki-Vantaan lentokentälle oli tullut haettavaksi kahdeksan lähilennonjohtajan tehtävää 24.8.-10.9.2015. A oli hakenut tehtäviä, päässyt haastatteluun ja läpäissyt hakumenettelyyn kuuluneet soveltuvuustestit. A ei kuitenkaan ollut tullut valituksi näihin tehtäviin.

A oli jatkanut työskentelyään Malmin lentokentällä, kunnes yhtiö oli kesällä 2016 tarjonnut hänelle lennonjohtajan työtä Tampere-Pirkkalan lentoasemalla. A oli ottanut työpaikan vastaan ja aloittanut työskentelyn Tampereella 1.1.2017.

Kanne ja vastaus Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa

A vaati kanteessaan, että Y Oy velvoitetaan suorittamaan hänelle ensisijaisesti vahingonkorvauksena ajalta 1.1.2017–31.8.2020 yhteensä 36 266,42 euroa viivästyskorkoineen tai toissijaisesti työsopimuslain 12 luvun 2 §:n mukaisena korvauksena 48 000 euroa viivästyskorkoineen.

A katsoi, että yhtiö oli menetellyt A:n työsuhteesta johtuvien velvoitteiden vastaisesti jättäessään tarjoamatta A:lle lennonjohtajan työtä Helsinki-Vantaan lentoasemalta tilanteessa, jossa hänen työnsä Malmin lentokentällä olivat loppumassa. Yhtiö oli näin rikkonut työsopimuksesta, työsuhteesta sekä työsopimuslaista johtuvia velvollisuuksiaan sekä yhteistoimintamenettelyssä antamaansa lupausta. Se seikka, että yhtiö oli myöhemmin tarjonnut A:lle tämän vastaanottamaa työtä Tampere-Pirkkalan kentältä, ei poistanut rikkomusta ja korvausvastuun perustetta. A:lle aiheutui yhtiön menettelystä vahinkoa palkaneron, asumiskustannusten ja matkakulujen muodossa.

Y Oy vaati, että kanne hylätään. Se ei ollut laiminlyönyt tarjota A:lle työsopimuslain 7 luvun 3 ja 4 §:ien mukaisesti tämän työsopimuksen mukaista työtä vastaavaa työtä vaan oli tarjonnut A:lle sellaista Tampere-Pirkkalan lentoasemalta. Mahdollisuudet sijoittaa A Helsinki-Vantaan lentoaseman lennonjohtajan tehtäviin oli selvitetty asianmukaisesti. Asiassa oli jäänyt epäilys A:n mahdollisuuksista selviytyä Helsinki-Vantaan lentoaseman lennonjohtajan täydennyskoulutuksesta ja työstä lennonjohdossa. Yhtiöllä ei ollut ollut velvollisuutta tarjota A:lle työtä nimenomaan Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Käräjäoikeuden tuomio 1.9.2020 nro 20/56731

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Käräjäoikeus totesi, että A:lla ei ollut subjektiivista oikeutta tiettyyn työpaikkaan, vaan yhtiö oli saanut valita Helsinki-Vantaan lentoaseman työtehtäviin parhaaksi katsomansa työntekijät, kunhan valintaprosessi oli tasapuolinen ja oikeudenmukainen. Ne seikat, joiden perusteella A:lle oli tarjottu työtä Tampere-Pirkkalan lentokentällä, olivat perustuneet todellisiin ja hyväksyttäviin perusteisiin. Yhtiö ei ollut rikkonut työsopimuksesta tai työsopimuslaista johtuvia velvollisuuksia jättämällä tarjoamatta A:lle lennonjohtajan työtä Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Anne Maria Niemi.

Helsingin hovioikeuden tuomio 2.9.2022 nro 1163

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Hovioikeus katsoi selvitetyksi, että lähilennonjohtajan tehtävät Helsinki-Vantaan lentokentällä olivat vastanneet A:n koulutusta, ammattitaitoa ja kokemusta ja että hän olisi ollut tähän tehtävään soveltuva. Näyttämättä oli jäänyt, ettei A olisi työnantajan tarjoaman lisäkoulutuksen jälkeen voinut suoriutua myös myöhemmistä Helsinki-Vantaan lentokentän lähestymislennonjohtajan tehtävistä. A olisi siten ollut sijoitettavissa Helsinki-Vantaan lentoasemalle lennonjohtajan tehtävään työsopimuslain 7 luvun 3 ja 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Hovioikeus kuitenkin katsoi, että asiaa kokonaisuutena arvioiden A:lle sittemmin tarjottu ja tämän vastaanottama lennonjohtajan työtehtävä Tampere-Pirkkalan kentällä oli vastannut paremmin A:n aikaisempaa työtä ja kokemusta Malmin lentoasemalla verrattuna Helsinki-Vantaan lentoaseman lennonjohtajan työtehtävään. Yhtiö oli täyttänyt työn tarjoamis- ja koulutusvelvoitteensa tarjoamalla A:lle lennonjohtajan töitä Tampere-Pirkkalan lentoasemalta ennen tämän työsuhteen päättymistä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Jan Ylitapio ja Juha Hartikainen sekä asessori Laura Kirvesniemi.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A uudisti valituksessaan käräjäoikeudessa esittämänsä kanteen.

B Oy vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. A on suorittanut kaksivuotisen lennonjohtajan koulutuksen ja valmistunut lennonjohtajaksi vuonna 2004. A on työskennellyt lähilennonjohdon tehtävissä silloisen Z Oy:n (yhtiö) palveluksessa Helsingissä Malmin lentokentällä toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa 1.3.2011 lukien.

2. Yhtiö on tammikuussa 2015 ilmoittanut irtisanovansa kaikki Malmin lentokentän työntekijät myöhemmin täsmentyvänä ajankohtana, koska lentokenttätoiminta Malmilla oli päätetty lakkauttaa kokonaan. Yhtiö on ilmoittanut pyrkivänsä mahdollisuuksien mukaan jo ennakolta tarjoamaan henkilöstölle uusia tehtäviä Z Oy:ssä.

3. Helsinki-Vantaan lentoasemalle on syksyllä 2015 haettu kahdeksaa henkilöä lähilennonjohtajan tehtävään. A on hakenut paikkoja ja suorittanut hyväksytysti valintaprosessiin kuuluneet soveltuvuustestit, minkä lisäksi hänet on 13 parhaan hakijan joukossa kutsuttu haastatteluun. A on kuitenkin jäänyt lopullisessa valinnassa sijalle kymmenen, eikä hänelle siten ollut tarjottu tehtävää Helsinki-Vantaalla. Valituksi tulleista kahdeksasta henkilöstä yhtä lukuun ottamatta kukaan ei ollut ollut A:n tapaan irtisanomisuhan alainen.

4. Yhtiö on kesällä 2016 tarjonnut A:lle lennonjohtajan työtä Tampere-Pirkkalan lentokentältä. A on ottanut työn vastaan, eikä häntä siten koskaan irtisanottu.

5. A:n kanne käräjäoikeudessa on perustunut siihen, että yhtiö oli menetellyt A:n työsuhteesta johtuvien velvoitteiden vastaisesti jättäessään tarjoamatta hänelle lennonjohtajan työtä Helsinki-Vantaan lentoasemalta tilanteessa, jossa hänen työnsä Malmin lentokentällä oli ollut loppumassa. Rikkomusta ja korvausvastuun perustetta ei poistanut se, että yhtiö oli myöhemmin tarjonnut A:lle tämän vastaanottamaa työtä Tampere-Pirkkalan kentältä.

6. Yhtiö on kiistänyt kanteen ja katsonut, että se ei ollut rikkonut velvollisuuksiaan, koska yhtiö oli asianmukaisesti selvittänyt A:n soveltuvuuden Helsinki-Vantaan lentokentän lennonjohtajan tehtävään ja sittemmin myös ennen irtisanomisen toteuttamista tarjonnut A:lle lennonjohtajan työtä Tampereelta. Yhtiön mukaan sillä oli ollut oikeus valita, mitä työtä se tarjosi A:lle irtisanomisen vaihtoehtona.

7. Alemmat oikeudet ovat hylänneet A:n kanteen.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

8. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko yhtiö rikkonut työsopimuslain 7 luvun 3 §:ssä ja 4 §:ssä säädettyä työn tarjoamis- ja koulutusvelvollisuuttaan jättäessään tarjoamatta A:lle tämän hakemaa lennonjohtajan työtä Helsinki-Vantaan lentoasemalta.

Työn tarjoamisvelvollisuutta koskeva säännös ja sen tulkinnan lähtökohdat

9. Työsopimuslain 7 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan työnantaja saa irtisanoa työsopimuksen, kun tarjolla oleva työ on taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi. Työsopimusta ei kuitenkaan saa irtisanoa, jos työntekijä on sijoitettavissa tai koulutettavissa toisiin tehtäviin kyseisen luvun 4 §:ssä säädetyllä tavalla.

10. Työn tarjoamis- ja koulutusvelvollisuutta koskevan työsopimuslain 7 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan työntekijälle on tarjottava ensisijaisesti hänen työsopimuksensa mukaista työtä vastaavaa työtä. Jos tällaista työtä ei ole, työntekijälle on tarjottava muuta hänen koulutustaan, ammattitaitoaan tai kokemustaan vastaavaa työtä. Lainkohdan 2 momentin mukaan työnantajan on järjestettävä työntekijälle sellaista uusien tehtävien edellyttämää koulutusta, jota voidaan molempien sopijapuolten kannalta pitää tarkoituksenmukaisena ja kohtuullisena.

11. Työsopimuslain perusteluiden (HE 157/2000 vp s. 102–103) mukaan 7 luvun 3 ja 4 §:n säännökset on tarkoitettu yhtenäiseksi kokonaisuudeksi taloudellisista ja tuotannollisista irtisanomisperusteista. Ensisijaisesti työntekijälle on aina tarjottava hänen työsopimuksensa mukaista työtä. Mikäli tämä ei ole mahdollista, työntekijälle tulee tarjota tämän työsopimuksen mukaista työtä vastaavaa työtä. Tällä tarkoitetaan työtä, joka on jollain tavoin työsopimuksella sovitun työn kaltaista. Se, minkälainen työ kulloinkin olisi sovittua työtä vastaavaa, tulee lain perusteluiden mukaan ratkaista yksittäistapauksittain.

12. Jos työnantajalla ei ole tarjota sovittua työtä vastaavaakaan työtä, työntekijälle on tarjottava sellaista muuta työtä, joka vastaa työntekijän koulutusta, ammattitaitoa tai kokemusta. Tällä tarkoitetaan sellaisiakin töitä, joita työntekijä ei ole aikaisemmin työnantajalleen tehnyt, mutta joista hän voisi koulutuksensa, ammattitaitonsa tai kokemuksensa perusteella – ja ehkä 2 momentissa tarkoitetun koulutuksen jälkeen – suoriutua. Työn tarjoamisvelvoite kestää työsuhteen päättymiseen saakka, eikä sitä ole alueellisesti rajoitettu. Jos työnantajalla on toimipisteitä eri puolilla Suomea, hänellä olisi velvollisuus tarjota työntekijälle edellä tarkoitettuja töitä niistä toimipisteistä, joissa töitä olisi. (HE 157/2000 vp s. 103.)

13. Laissa ei säädetä tarkemmin siitä, millä tavalla työn tarjoaminen ja uudelleen kouluttaminen on toteutettava ja onko työnantajalla esimerkiksi mahdollisuus tarjota työntekijälle vain osaa kysymykseen mahdollisesti tulevista työpaikoista.

Työn tarjoamisvelvollisuus irtisanomisuhan alaisen työsuhteen edelleen jatkuessa

14. Kuten työsopimuslain perusteluista ilmenee, työsopimuslain 7 luvun 4 §:n mukainen työn tarjoamis- ja koulutusvelvollisuus on osa saman luvun 3 §:n mukaista irtisanomisperustetta. Työnantajalle asetetulla työn tarjoamis- ja koulutusvelvollisuudella pyritään siten suojaamaan työntekijän työsuhteen jatkuvuutta (ks. KKO 2022:33, kohta 10).

15. Lain perusteluista ilmenevin tavoin työn tarjoamis- ja koulutusvelvollisuus jatkuu työntekijän työsuhteen päättymiseen saakka. Työnantajan on irtisanomisen vaihtoehtona oma-aloitteisesti selvitettävä ja mahdollisuuksien mukaan tarjottava ennen työsuhteen päättämistä työntekijälle työtä, joka vastaa hänen työsopimuksensa mukaista työtä tai josta hän voisi koulutuksensa, ammattitaitonsa tai kokemuksensa perusteella suoriutua (ks. KKO 2017:55, kohta 35). Työnantajalla ei siten ole työsopimuslaissa tarkoitettua perustetta irtisanoa työntekijää, jos työntekijälle ei ennen hänen työsuhteensa päättämistä tarjota mahdollisuutta sijoittua avoinna olleeseen tehtävään tilanteessa, jossa työsuhteen jatkuminen voitaisiin turvata työsopimuslain 7 luvun 4 §:n mukaisilla toimilla.

16. Korkein oikeus toteaa, että työsopimuslain 7 luvun 3 ja 4 §:stä ei sen sijaan löydy tukea sellaiselle tulkinnalle, jonka mukaan työnantajan tulisi tarjota irtisanomisuhan ja työn tarjoamisvelvollisuuden alaiselle työntekijälleen ajallisesti ensimmäistä mahdollista työpaikkaa, joka vastaa työsopimuslain 7 luvun 4 §:ssä tarkoitettua työtä. Työntekijän työsuhteen jatkuessa myös työn tarjoamisvelvollisuus jatkuu, jolloin työnantaja voi työntekijän irtisanomisen välttääkseen täyttää työn tarjoamisvelvoitteensa vielä myöhemmin ennen työsuhteen päättämistä.

Työn tarjoamisvelvollisuuden laajuus

17. Korkein oikeus on oikeuskäytännössään katsonut, että työsopimuslain 7 luvun 3 ja 4 §:n säännökset työnantajan työn tarjoamis- ja koulutusvelvollisuudesta ilmentävät osaltaan työnantajaa velvoittavaa lojaliteettiperiaatetta, mikä tarkoittaa muun ohella sitä, että työnantajan on pyrittävä ylläpitämään työsuhteen jatkuvuutta (KKO 2022:33, kohta 10 ja siinä mainitut viittaukset). Työsopimuslain 7 luvun 4 §:n sääntelystä seuraa, että työn tarjoamis- ja koulutusvelvollisuus ulottuu periaatteessa mihin työhön tahansa, jota työntekijä koulutuksensa, ammattitaitonsa ja kokemuksensa perusteella pystyy tekemään. Esimerkiksi työnantajan osastorajat eivät vaikuta tähän velvollisuuteen, vaan velvollisuus ulottuu tarjolla olevaan työhön siitä riippumatta, missä kyseistä työtä on (KKO 2000:59). Vastaavasti sellaista työtä, johon työntekijää ei perustellusti arvioida voitavan mainitun säännöksen nojalla sijoittaa, ei ole velvollisuutta tarjota.

18. Työnantaja voi ja sen tulee työtä tarjotessaan arvioida työntekijän soveltuvuutta ja myös tämän henkilökohtaisia ominaisuuksia. Työntekijällä ei toisaalta ole oikeutta vaatia suoritettavakseen itselleen mieluisinta työtä, vaikka hän siihen omasta mielestään pystyisikin. Jos työnantajalla on tarjota työntekijälle useita eri tehtäviä, jotka kaikki ovat työntekijän ammattitaidolle sopivia, työnantajalla on oikeus asiallisin perustein valita, mitä työtä se irtisanomisen vaihtoehtona tarjoaa.

19. Korkein oikeus toteaa, että työnantajan työn tarjoamisvelvoitteen alueellista laajuutta ei ole työsopimuslaissa rajoitettu. Toisaalta myöskään työnantajan oikeutta tarjota työtä ei ole alueellisesti rajoitettu. Työnantajaa velvoittavasta lojaliteettiperiaatteesta kuitenkin johtuu, että työnantajan tulee osana kokonaisharkintaa ottaa työtä tarjotessaan huomioon myös työntekijän perustellut edut. Työnantaja ei sen vuoksi voi tehdä epäasiallista työtarjousta tai ilman hyväksyttävää perustetta jättää tarjoamatta työtä, johon työntekijä soveltuisi ja joka sen tieten olisi työntekijälle selvästi parempi kuin tarjottu muu työ.

20. Lojaliteettiperiaatteen merkitystä työn tarjoamis- ja koulutusvelvollisuutta arvioitaessa on otettava huomioon kokonaisuutena sekä työntekijän että työnantajan olosuhteet. Työntekijän osalta arviointiin voi vaikuttaa esimerkiksi hänen erityisolosuhteensa, työsuhteen pitkä kesto, työntekijän ikä sekä työssä osoitettu pätevöityminen. Työnantajan näkökulmasta arviointiin vaikuttavat muun ohella yrityksen koko sekä taloudelliset ja toiminnalliset mahdollisuudet ja niistä seuraavat rajoitteet.

Työn tarjoamisvelvollisuuden arviointi tässä asiassa

Arvioinnin riidattomat lähtökohdat

21. Riidatonta on, että A oli Malmin lentokentällä tehnyt pelkästään lähilennonjohdon työtehtäviä. Helsinki-Vantaalla haettavana olleeseen työhön on kuulunut lähilennonjohdon lisäksi myös lähestymislennonjohdon tehtäviä, joihin valittavat henkilöt oli ollut tarkoitus kouluttaa myöhemmin. Myös A:n nykyiseen Tampere-Pirkkalan lentoaseman lennonjohtajan työhön kuuluu lähestymislennonjohdon tehtäviä, jotka ovat edellyttäneet A:lta lisäkouluttautumista.

22. Sekä haettavana ollut työ Helsinki-Vantaalla että A:lle tarjottu työ Tampere-Pirkkalassa ovat siten poikenneet Malmin lentokentän lennonjohtajan työstä tehtävänkuvan ja Tampere-Pirkkalan työ myös työntekopaikkakunnan osalta. Kummatkin työt ovat sisältäneet tehtäviä, joita A ei ollut aiemmassa työssään hoitanut ja jotka olivat edellyttäneet häneltä lisäkoulutuksen hankkimista. Kumpikaan työ ei näin ollen ole ollut työsopimuslain 7 luvun 4 §:n 1 momentin 1 virkkeessä tarkoitetuin tavoin A:n työsopimuksen mukaista työtä vastaavaa.

23. B Oy on hyväksynyt Korkeimmassa oikeudessa riidattomaksi sen hovioikeuden tekemän johtopäätöksen, että A olisi sinänsä voinut lisäkoulutuksen jälkeen selviytyä myös lähestymislennonjohtajan tehtävistä Helsinki-Vantaan lentokentällä ja että kyseessä on siten ollut työ, johon A olisi työsopimuslain 7 luvun 4 §:ssä tarkoitetuin tavoin ollut sijoitettavissa. B Oy on kuitenkin katsonut, että työnantaja on voinut jättää tarjoamatta tätä tehtävää ja tarjota A:lle sen sijaan muuta työtä myöhemmin ennen irtisanomisen toimittamista.

Korkeimman oikeuden arviointi

24. Korkein oikeus toteaa, että yhtiöllä on syksyllä 2015 ollut Malmin lentokentän lakkaamisen vuoksi tuotannollistaloudellinen irtisanomisperuste, ja A on ollut irtisanomisuhan alainen siitä huolimatta, että hänen työsuhdettaan ei ollut vielä irtisanottu. Yhtiö on siten työsopimuslain 7 luvun 4 §:n mukaisesti ollut velvollinen huolehtimaan A:n työsuhteen jatkuvuudesta muun ohessa tarjoamalla tälle mahdollisuus jatkaa yhtiön palveluksessa sen muissa tehtävissä ja toimipisteissä. Tätä velvollisuutta yhtiö onkin pyrkinyt täyttämään selvittämällä A:n soveltuvuutta Helsinki-Vantaan työtehtävään, johon A oli itse osoittanut kiinnostusta, sekä myöhemmin tarjoamalla tälle työpaikkaa Tampereelta ennen irtisanomismenettelyyn ryhtymistä. Kun A on ottanut vastaan tarjotun työn Tampereelta, A:n ja yhtiön välinen työsuhde on jatkunut katkeamattomana.

25. Korkeimmassa oikeudessa on arvioitavana kysymys siitä, onko yhtiö täyttänyt työn tarjoamis- ja koulutusvelvoitteensa edellä kohdassa 24 kuvatulla menettelyllään vai olisiko sen tullut tarjota A:lle jo ajallisesti ensimmäisenä avautunutta ja hänelle soveltunutta työtehtävää Helsinki-Vantaalla.

26. Korkein oikeus on edellä kohdassa 16 todennut, että työsopimuslain 7 luvun 3 ja 4 §:t eivät puolla sellaista tulkintaa, että työnantajan on tarjottava irtisanomisuhan ja työn tarjoamisvelvollisuuden alaiselle työntekijälleen ajallisesti ensimmäistä mahdollista työpaikkaa, joka vastaa työsopimuslain 7 luvun 4 §:ssä tarkoitettua työtä. Jos työnantajalla on mahdollisuus tarjota työntekijälle ennen irtisanomisen toimittamista useita eri tehtäviä, joihin työntekijä koulutuksensa, ammattitaitonsa tai kokemuksensa perusteella soveltuu, on lähtökohtaisesti työnantajan harkinnassa päättää, mitä työtä se tarjoaa.

27. Korkein oikeus toteaa, että yhtiöllä on ollut oikeus valita, tarjoaako se A:lle irtisanomisen vaihtoehtona ensimmäisenä vapautuvaa tehtävää Helsinki-Vantaan lentoasemalla vai myöhemmin ennen työsopimuksen päättämistä jotain muuta työsopimuslain 7 luvun 4 §:ssä tarkoitettua tehtävää. Yhtiö ei siten ole menetellyt A:n työsuhteesta johtuvien velvoitteiden vastaisesti pelkästään sillä perusteella, että se on jättänyt tarjoamatta A:lle ajallisesti ensimmäistä työpaikkaa, johon tämä olisi työsopimuslain 7 luvun 4 §:ssä tarkoitetuin tavoin ollut sijoitettavissa.

28. Yhtiön menettelyä arvioitaessa on kuitenkin otettava huomioon myös työnantajaa velvoittava lojaliteettiperiaate, josta johtuu työnantajalle velvollisuus ottaa työtä tarjotessaan kokonaisharkinnassa huomioon myös työntekijän perustellut edut. Yhtiön ei voida katsoa täyttäneen työsopimuslakiin perustuvia velvoitteitaan, jos se on ilman hyväksyttävää perustetta jättänyt tarjoamatta työtä, johon A soveltuisi ja joka sen tieten olisi ollut A:lle selvästi parempi kuin myöhemmin tarjottu työ, tai jos sen myöhemmin tekemä työtarjous on ollut muutoin epäasiallinen.

29. A on edellä kuvatulla tavalla ollut irtisanomisuhan alainen ja hakenut Helsinki-Vantaan lentokentällä auki olleita tehtäviä, joiden kelpoisuusehdot hän on täyttänyt ja joihin hänellä on ollut perusvalmiudet. A:n koti on sijainnut pääkaupunkiseudulla. Helsinki-Vantaan lentoasema on sijainnut A:n aikaisemman työsopimuksen mukaisella työntekopaikkakunnalla. Helsinki-Vantaan lentoasemalla sijaitseva työpaikka on siten ollut A:lle hänen henkilökohtaisten olosuhteidensa perusteella ehdoiltaan parempi kuin hänelle myöhemmin tarjottu tehtävä Tampereella. Helsinki-Vantaan lentoaseman lennonjohtajan tehtävissä A:lla olisi myös ollut parempi palkka kuin Tampere-Pirkkalan lentoasemalla. Korkein oikeus toteaa, että yhtiön asiana on edellä todetun jälkeen osoittaa, että Helsinki-Vantaan lentoaseman lennonjohtajan tehtävän tarjoamatta jättämiselle on ollut hyväksyttävä peruste.

30. Yhtiö on perustellut A:n sijoittamista Helsinki-Vantaan lentoaseman sijasta Tampereelle lentoturvallisuuteen liittyvillä näkökohdilla ja lennonjohtajien työtehtävien vaativuuden eroilla eri lentoasemilla. Yhtiö on todennut, että Helsinki-Vantaan lentoasema on vaativin lentoasema Suomessa, mistä syystä sinne on pyritty valitsemaan maan parhaimmat lennonjohtajat. Muilla lentoasemilla työehtosopimuksen perusteella noudatettavia rekrytointia ja urakiertoa koskevia periaatteita ei samasta syystä noudateta Helsinki-Vantaan lentokentän osalta. Yhtiö on todennut, että sille oli A:n suorittamien testien perusteella jäänyt selkeä epäilys A:n selviytymisestä Helsinki-Vantaan lennonjohdossa, mistä syystä se ei ollut tarjonnut A:lle töitä Helsinki-Vantaan lentokentällä.

31. Korkein oikeus toteaa, että Helsinki-Vantaan lentoasema on Suomen lentoasemista liikenteeltään vilkkain ja työympäristönä kaikin tavoin vaativin. Näistä syistä työnhakijoiden soveltuvuus tehtävään testataan erityisin soveltuvuustestein. Korkein oikeus katsoo, että yhtiöllä on lentoturvallisuuteen liittyvien näkökohtien vuoksi ollut perusteltu syy valita Helsinki-Vantaan lentoaseman lennonjohtotehtäviin ne henkilöt, jotka soveltuvuustestien perusteella suoriutuvat näistä tehtävistä parhaiten. Yhtiön esittämät syyt sille, miksi A:lle ei tarjottu työtä Helsinki-Vantaalla, ovat siten olleet objektiivisesti arvioituna hyväksyttäviä niiden perustuessa A:n valittuja hakijoita huonompaan suoriutumiseen heidän soveltuvuuttaan mitanneissa testeissä.

32. Korkein oikeus toteaa edelleen, että työ, jota A:lle on Tampereelta sittemmin tarjottu ennen irtisanomisen toimittamista, on A:n itsensäkin mukaan vastannut paremmin hänen aikaisempaa työsopimustaan Malmin lentokentällä. Vaikka tarjotun työn työntekopaikka Tampereella on ollut kauempana A:n kotia kuin tämän aikaisempi työntekopaikka, tarjotun työn voidaan kuitenkin katsoa sijainneen kohtuullisen työssäkäyntimatkan päässä A:n aiemmalta työssäkäyntialueelta ja tämän kotoa. Tarjottu työ on lisäksi sekä palkkaukseltaan että vaativuudeltaan merkinnyt A:lle työuralla etenemistä hänen aiempaan tehtäväänsä verrattuna. Korkein oikeus katsoo, että yhtiön A:lle tekemä työtarjous on ollut työntekijän ja työnantajan olosuhteet kokonaisuutena huomioon ottaen asiallinen.

33. Edellä todetut seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että yhtiö ei ole menetellyt lojaliteettivelvoitteidensa vastaisesti eikä siten rikkonut työsopimuslain 7 luvun 4 §:ssä säädettyä työn tarjoamis- ja koulutusvelvoitettaan, kun se ei ole tarjonnut A:lle töitä Helsinki-Vantaan lentoasemalta loppuvuonna 2015, vaan myöhemmin työsuhteen kestäessä Tampereelta. Perusteita A:n vaatimien korvausten tuomitsemiselle ei siten ole.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Mika Huovila, Jussi Tapani (eri mieltä), Tuija Turpeinen ja Kaarlo Hakamies (eri mieltä). Esittelijä Paula Jutila (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Esittelijäneuvos Jutila: Esittelijän mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun perustelujen mukainen kohtien 1–15, 18–25 ja 27–30 osalta.

Kohdassa 16 esittelijä esitti, että Korkein oikeus lausuisi seuraavaa:

Korkein oikeus todennee, että työsopimuslain säännösten sanamuoto ei edellytä, että työnantajan tulisi tarjota irtisanomisuhan ja työn tarjoamisvelvollisuuden alaiselle työntekijälleen ajallisesti ensimmäistä mahdollista työpaikkaa, joka vastaa työsopimuslain 7 luvun 4 §:ssä tarkoitettua työtä. Työntekijän työsuhteen jatkuessa myös työn tarjoamisvelvollisuus jatkuu, jolloin työnantaja voi työntekijän irtisanomisen välttääkseen täyttää työn tarjoamisvelvoitteensa vielä myöhemmin ennen työsuhteen päättämistä.

Kohdassa 17 esittelijä esitti, että Korkein oikeus lausuisi Korkeimman oikeuden tuomiossa lausutun lisäksi perusteluinaan seuraavaa:

Korkein oikeus todennee lojaliteettiperiaatteesta seuraavan, että irtisanomisen uhkaamalle tai jo irtisanotulle työntekijälle on annettava etusija tarjolla olevaan työhön myös suhteessa pätevämpiin ulkopuolisiin hakijoihin ja niihin, jotka eivät ole olleet irtisanomisuhan alaisia, mikäli irtisanomisuhan alainen työntekijäkin on täyttänyt työn vähimmäisvaatimukset tai olisi täyttänyt ne kohtuullisen koulutuksen jälkeen (ks. myös TT 2018:112). Työtuomioistuimen oikeuskäytännössä työnantajalla on lähtökohtaisesti katsottu olevan myös velvollisuus antaa työntekijälleen mahdollisuus osoittaa selviytyvänsä avoinna olevasta työn tarjoamisvelvoitteen alaisesta tehtävästä, mikäli soveltumattomuus tehtävään ei ole aivan ilmeistä (esim. TT 2018:33 ja TT 2016:30). Irtisanotun tai irtisanomisuhan alaisen työntekijän uudelleen kouluttamista on pidetty työnantajan näkökulmasta kohtuullisena erityisesti tilanteessa, jossa myös muuta henkilökuntaa on ollut määrä kouluttaa uusiin tehtäviin (TT 2015-106).

Korkein oikeus todennee edelleen, että erityisesti tilanteessa, jossa työtä ei sen luonteen vuoksi voida osaksikaan tehdä etätyönä, työntekopaikka on työntekijän kannalta eräs keskeisimmistä työsuhteen ehdoista. Lojaliteettiperiaatteesta seuraa, että työnantajan on lähtökohtaisesti ennen muiden töiden tarjoamista annettava irtisanomisuhan piirissä olevalle työntekijälle tilaisuus työllistyä samalta työssäkäyntialueelta, jollei työsopimuksessa ole sovittu tätä laajemmasta työskentelypaikasta ja jos se on kohtuudella mahdollista.

Kohdassa 26 esittelijä esitti, että Korkein oikeus lausuisi perusteluinaan seuraavaa:

Aiemmin todetuin tavoin työsopimuslain säännösten sanamuoto ei edellytä sitä, että työnantajan on tarjottava irtisanomisuhan ja työn tarjoamisvelvollisuuden alaiselle työntekijälleen ajallisesti ensimmäistä mahdollista työpaikkaa, joka vastaa työsopimuslain 7 luvun 4 §:ssä tarkoitettua työtä. Jos työnantajalla on mahdollisuus tarjota työntekijälle ennen irtisanomisen toimittamista useita eri tehtäviä, joihin työntekijä koulutuksensa, ammattitaitonsa tai kokemuksensa perusteella soveltuu, työnantajan harkinnassa on lähtökohtaisesti päättää, mitä työtä se tarjoaa.

Kohdan 30 jälkeen esittelijä esitti, että Korkein oikeus lausuisi perusteluinaan ja lopputuloksenaan seuraavaa:

Helsinki-Vantaan lentoasema on Suomen lentoasemista liikenteeltään vilkkain ja työympäristönä kaikin tavoin vaativin. Näistä syistä työnhakijoiden soveltuvuus tehtävään testataan erityisin soveltuvuustestein. Nyt käsillä olevassa tapauksessa yhtiö ei kuitenkaan ole työhönottovaiheessa todennut A:ta soveltumattomaksi Helsinki-Vantaan lennonjohtajan tehtävään. Asiassa on päinvastoin riidatonta, että A olisi ollut työsopimuslain 7 luvun 4 §:ssä tarkoitetuin tavoin sijoitettavissa myös Helsinki-Vantaalle lennonjohtajan tehtäviin ja että A olisi voinut lisäkoulutuksen jälkeen selviytyä myös Helsinki-Vantaan lentokentän lähestymislennonjohdon tehtävistä. Asiassa on muutenkin selvitetty, että A on työskennellyt moitteettomasti ja pitkäaikaisesti Malmin lentokentällä lähilennonjohtotehtävissä. Yhtiö ei ole edes väittänyt, että A:n suoriutumisessa työssään olisi ilmennyt jotain sellaista, jonka vuoksi työn tarjoaminen Helsinki-Vantaan lentokentällä olisi ollut ristiriidassa yhtiön esiin tuoman lentoturvallisuuden takaamisen tavoitteen kanssa taikka että se olisi muulla tavoin ollut työnantajan kannalta tarkoituksetonta tai kohtuutonta. Se, ettei A ollut tullut valituksi tehtävään, on tässä tapauksessa perustunut puhtaasti paremmuusvertailuun, jonka yhtiö oli suorittanut A:n sekä muiden, ei irtisanomisuhan alla olleiden työnhakijoiden välillä.

Johtopäätös

Kuten Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2017:26 (kohta 18) todennut, työnantajan menettelyä ei voida pitää työsopimuksen ja työsopimuslain mukaisena vain sillä perusteella, että menettely on työnantajan näkökulmasta perusteltua. Tässä tapauksessa A:n yhdensuuntainen työmatka Tampereelle on ollut 169 kilometriä, kun Helsinki-Vantaalle se olisi ollut 20 kilometriä. Työn vastaanottaminen Tampereelta on edellyttänyt A:lta joko muuttoa toiselle paikkakunnalle taikka toisen asunnon hankkimista sekä huomattavasti pidempiä työmatkoja. Ottaen huomioon yhtäältä Tampereen ja toisaalta Helsingin työpaikkojen työmatkojen pituuden merkittävän eron ja toisaalta sen, että A olisi yhtiönkin mukaan ollut työsopimuslain 7 luvun 4 §:ssä tarkoitetuin tavoin sijoitettavissa myös Helsinki-Vantaan lentoasemalle, työnantajan olisi tullut tarjota A:lle lennonjohtajan tehtävää Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Tätä arviointia ei muuta se, että A:lle myöhemmin ennen irtisanomisen toimittamista tarjottu Tampere-Pirkkalan työtehtävä on sisällöllisesti vastannut enemmän A:n aikaisempaa työsopimusta ja ammattitaitoa ja että myös Tampereelle työllistyminen on merkinnyt A:lle työuralla etenemistä.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsonee, että yhtiö on rikkonut työsopimuslain 7 luvun 4 §:ssä säädettyä työn tarjoamis- ja koulutusvelvoitettaan, kun se ei ole tarjonnut A:lle töitä Helsinki-Vantaan lentoasemalta loppuvuonna 2015.

Oikeusneuvos Hakamies: Hyväksyn mietinnön.

Oikeusneuvos Tapani: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Hakamies.