KKO:2024:22

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kanne ja vastaus Pirkanmaan käräjäoikeudessa

A Oy vaati 27.2.2019 vireille panemassaan kanteessa, että C:n B:lle vuonna 1996 antama X Oy:n vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeuden lahjoitus sekä C:n B:lle 8.5.2001 ja 25.3.2002 antamat optio-oikeuksien lahjoitukset peräytetään ja B velvoitetaan palauttamaan ulosottomiehelle lahjojen arvo, 1 839 471,26 euroa vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeuden osalta ja 227 145,13 euroa optio-oikeuksien osalta.

A Oy vetosi siihen, että C oli lahjoittanut aviopuolisolleen B:lle varallisuusarvoiset oikeudet, eikä lahjoituksista ollut tehty lahjanlupauslain 6 §:n mukaista ilmoitusta. A Oy:llä oli ulosotossa täytäntöönpantavana X Oy:n sille siirtämiä saatavia C:ltä, jonka varat ja tulot eivät riittäneet kattamaan A Oy:n ulosottosaatavaa. A Oy oli saanut tiedon lahjojen takaisinsaantiperusteista kesä-elokuussa 2018, kun ulosottomies oli antanut A Oy:lle tietoja takaisinsaantikanteen nostamista koskevaa harkintaa varten.

A Oy katsoi, että koska lahjoitusten kohteena olleen omaisuuden luontoispalautus ei ollut enää mahdollista, lahjoitukset tuli määrätä peräytymään siten, että niiden arvo palautettiin ulosottomiehelle. Omaisuus tuli arvostaa takaisinsaanti- eli nykyhetken arvoon. Nämä arvot olivat vaaditun mukaiset B:n osakkeista saamat myyntihinnat vähennettynä vaihtovelkakirjalainan ja optio-oikeuden nojalla hankittujen osakkeiden merkintähinnoilla.

B vaati kanteen hylkäämistä. Toissijaisesti hän vaati korvausvelvollisuutensa sovittelemista nollaan euroon.

B:n mukaan hän oli vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeuden vastaanottaessaan saanut oikeuden antaa X Oy:lle lainaksi 100 000 markkaa. Velananto-oikeudella ei ollut varallisuusarvoa. Koska merkintäoikeuden luovutus oli ollut arvoton, se ei ollut lahja, josta olisi tullut tehdä lahjanlupauslain 6 §:n mukainen ilmoitus. X Oy ja siten myös siirronsaaja A Oy oli tiennyt vaihtovelkakirjalainaan ja optioihin liittyvistä oikeustoimista, eikä A Oy:llä siten ollut oikeussuojan tarvetta. Lisäksi A Oy:n vaatimukset olivat vanhentuneet, koska vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeuden siirrosta oli kulunut noin 22 vuotta ja optio-oikeuksien lahjoituksista 16–17 vuotta ennen takaisinsaantikanteen vireillepanoa.

B katsoi, että toissijaisesti vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeus tuli arvostaa merkintäoikeuden luovutusajankohtaan. Osakkeiksi vaihdetulla oikeudella oli enintään se arvo, joka osakkeiden hankintamenoksi oli verotuksessa katsottu nimellisarvon mukaisesti. Myös optio-oikeudet tuli arvostaa lahjoitushetken arvoon.

B katsoi lisäksi, että korvausvelvollisuuden sovitteluun oli painavat syyt. X Oy ja siten myös A Oy oli tiennyt ulosottovelkaisen C:n perhevarallisuutta lisänneistä oikeustoimista ja ollut niissä aktiivisesti osallisena. Lisäksi luovutuksista oli kulunut 16–22 vuotta aikaa. Korvausvelvollisuus olisi B:n kannalta kohtuuton.

Käräjäoikeuden tuomio 9.10.2019 nro 19/33899

Käräjäoikeus katsoi, että vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeuden siirto oli lahja, johon tuli soveltaa lahjanlupauslain 6 §:ää. Riidatonta puolestaan oli, että optio-oikeuksien luovuttamisessa oli kysymys tällaisesta lahjasta. Niin ikään riidatonta oli, ettei lahjoituksista ollut tehty lahjanlupauslain 6 §:n mukaisia ilmoituksia. Sovellettavaksi tuli siten takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (takaisinsaantilaki) 6 §:n 2 momentti. Käräjäoikeus katsoi myös, ettei A Oy:n väitetyllä tietoisuudella oikeustoimista ollut asiassa merkitystä.

Käräjäoikeus totesi, etteivät velan vanhentumisesta annetun lain vanhentumissäännökset soveltuneet takaisinsaantilain mukaisiin määräaikoihin, sillä takaisinsaantilain säännökset syrjäyttivät yleiset vanhentumissäännökset. Takaisinsaantivaatimukset eivät siten olleet vanhentuneita.

Arvonmääritys oli tehtävä takaisinsaantihetken mukaiseen eikä lahjojen luovutushetken arvoon. Verotuksessa tehdyillä ratkaisuilla ei ollut merkitystä takaisinsaantilain mukaisessa arvonmäärityksessä.

Sovittelulle ei ollut edellytyksiä. Esitetyn selvityksen mukaan B ei joutunut palautusvelvollisuuden toteutuessa taloudelliseen ahdinkoon eikä palautusvelvollisuus johtanut hänen osaltaan kohtuuttomuuteen. X Oy:n tai A Oy:n tietoisuudella oikeustoimista ja osallisuudella niihin ei ollut merkitystä arvioitaessa sovittelulle vaadittavaa painavaa syytä.

Käräjäoikeus hyväksyi A Oy:n kannevaatimukset sellaisenaan, peräytti lahjoitukset ja velvoitti B:n kanteen mukaisesti luovuttamaan ulosottomiehelle lahjojen arvoja vastaavat määrät.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Marja Lehtimäki.

Turun hovioikeuden tuomio 21.12.2021 nro 853

B valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus katsoi toisin kuin käräjäoikeus, että vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeuden arvo oli arvioitava lahjoitushetken mukaan ja että arviointi tuli tehdä merkintäoikeudella saatujen X Oy:n osakkeiden tuon hetkisen arvon perusteella.

Hovioikeus totesi, että asiassa oli esitetty muun muassa tilinpäätöstietoja todisteluna X Oy:n taloudellisesta tilanteesta ja osakkeiden arvosta eri ajankohtina. Todistelu ei osoittanut, että vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeuden arvo olisi ollut takaisinsaantihetkellä A Oy:n vaatimuksen mukainen. Palautettavaksi vaaditun omaisuuden arvosta olisi ollut saatavissa uskottavaa näyttöä esimerkiksi asiantuntijatodistelulla, eikä sen hankkiminen olisi asian laatuun nähden aiheuttanut kohtuuttomia kustannuksia tai kohtuutonta vaivaa eikä hovioikeus tämän vuoksi arvioinut X Oy:n osakkeiden arvoa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n 3 momentin mukaisesti.

Koska A Oy ei ollut esittänyt riittävää näyttöä palautettavan omaisuuden arvosta, hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että kannevaatimus vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeuden lahjoituksen peräyttämisestä hylättiin. Muilta osin hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Arja Maunula, Matti Kolehmainen ja Terhi Salo.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Valituslupa myönnettiin A Oy:lle ja B:lle.

A Oy vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan.

B vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomiota muutetaan ja A Oy:n kanne hylätään kokonaan. Toissijaisesti B vaati, että hänen palautusvelvollisuuttaan sovitellaan.

B ja A Oy vaativat vastauksissaan toistensa valitusten hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

I Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Riidaton tausta

1. B:n aviopuoliso C on ollut X Oy:n toimitusjohtaja. X Oy:ssä on keväällä 1996 päätetty ottaa vaihtovelkakirjalaina yhtiön johdolta. C on luovuttanut vastikkeetta B:lle merkintäoikeutensa 100 000 markan vaihtovelkakirjalainaan. Luovutuksesta ei ole tehty lahjanlupauslain mukaista ilmoitusta. B on merkinnyt vaihtovelkakirjalainan 1.4. ja 23.5.1996 välisenä aikana ja merkintä on maksettu heinäkuussa 1996 X Oy:lle. B on vuonna 2002 vaihtanut 100 000 markan määräiset kaksi velkakirjaansa X Oy:n 1 000 osakkeeseen. Hän on sittemmin 31.10.2006 myynyt osakkeet 1 856 290 euron kauppahinnalla. Osakkeiden myyntihinnan ja vaihtovelkakirjalainan merkintähinnan erotus on ollut 1 839 471,26 euroa.

2. X Oy:n emoyhtiö Y Oyj:ssä on vuonna 1997 päätetty optiolainan ottamisesta sen ja liiketoimintayhtiöiden johdolta. C on 8.5.2001 ja 25.3.2002 lahjoittanut kaikki optio-oikeutensa B:lle ja ilmoittanut näistä lahjoituksista Y Oyj:n toimitusjohtajalle tai hallitukselle. Lahjoituksista ei ole tehty lahjanlupauslain mukaista ilmoitusta. B on merkinnyt lahjaksi saamillaan optioilla enimmäismäärät Y Oyj:n osakkeita yhteensä 44 906,18 euron merkintähinnoilla ja myynyt ne useassa erässä vuonna 2002 yhteensä 211 947,82 eurolla, vuonna 2003 yhteensä 59 610 eurolla ja vuonna 2010 yhteensä 493,49 eurolla eli kaikkineen 272 051,31 eurolla. Myynti- ja merkintähintojen erotus on ollut 227 145,13 euroa.

3. C on tuomioilla 18.10.2017 ja 10.1.2018 velvoitettu suorittamaan X Oy:lle vahingonkorvausta. X Oy on pannut näitä ulosottoperusteita koskevat ulosottohakemuksensa vireille 15.11.2017 ja 2.2.2018, minkä jälkeen se on 23.3.2018 siirtänyt A Oy:lle oikeudet saataviinsa, joiden määrä ulosotossa on 15.1.2019 ollut 965 901,51 euroa. C:n ulosmitattavissa olevat varat ja tulot eivät riitä kattamaan A Oy:n saatavia. A Oy on 27.2.2019 pannut käräjäoikeudessa vireille takaisinsaantikanteen B:tä vastaan edellä selostettujen puolisoiden välisten oikeustoimien peräyttämiseksi ja vaatinut arvon korvauksena B:n luovuttamaan ulosottomiehelle kohdissa 1 ja 2 mainittujen myynti- ja merkintähintojen erotuksen.

Ratkaistavat kysymykset

4. Valitusten ja vastausten perusteella Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana ensin kysymys takaisinsaannin edellytysten täyttymisestä. Tältä osin on otettava kantaa seuraaviin kysymyksiin:

a) Onko C:n B:lle tekemä X Oy:n vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeuden vastikkeeton luovutus ollut lahjanlupauslain 6 §:ssä tarkoitettu ilmoitusta edellyttävä lahjoitus?

b) Onko A Oy:n mahdollisella tietoisuudella puolisoiden välisistä oikeustoimista merkitystä arvioitaessa lahjailmoitusten tekemättä jättämistä ja lahjojen takaisinsaannin edellytyksiä?

c) Ovatko A Oy:n takaisinsaantivaatimukset vanhentuneet?

5. Jos takaisinsaannin edellytykset täyttyvät, ratkaistavana on kysymys vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeutta koskevan arvon korvauksen määräytymisestä.

6. Viimesijaisesti kysymys on vielä siitä, onko B:lle mahdollisesti takaisinsaannin johdosta syntyvän velvollisuuden sovittelemiselle edellytyksiä, ja jos on, mihin määrään tätä velvollisuutta on soviteltava.

II Takaisinsaannin edellytykset

Sovellettavat säännökset

7. Ulosottokaaren 3 luvun 84 §:n mukaan ulosottoa hakeneen velkojan oikeutta loukkaava oikeustoimi voidaan hakijan kanteen johdosta tuomioistuimen päätöksellä peräyttää takaisinsaannista konkurssipesään annetussa laissa (takaisinsaantilaki) säädetyillä perusteilla. Mainitussa laissa tarkoitettuna määräpäivänä on tällöin ulosottoasian vireilletulopäivä.

8. Takaisinsaantilain 6 §:ssä säädetään lahjan peräytymisestä. Takaisinsaantiaika, joka lasketaan taaksepäin edellä kohdassa 7 mainitusta määräpäivästä, alkaa pykälän 1 momentin mukaan kulua, kun lahja on täytetty. Pykälän 2 momentin mukaan lahjanlupauslain 6 §:ssä tarkoitettu lahja peräytyy lisäksi, jos sanotussa lainkohdassa tarkoitettua ilmoitusta ei ole tehty ennen määräpäivää.

9. Kysymyksessä olevien oikeustoimien aikaan voimassa olleessa muodossaan lahjanlupauslain 6 §:ssä (766/1991) säädettiin, että jos joku lahjoittaa irtainta omaisuutta puolisolleen, suoraan etenevässä tai takenevassa polvessa olevalle sukulaiselleen tai tämän puolisolle taikka sellaiselle muulle erityisen läheiselle henkilölle, jonka kanssa hän asuu yhteisessä taloudessa, on lahjoituksesta ilmoitettava tuomioistuimelle, jotta lahjansaaja voisi saada suojaa lahjan antajan velkojien takaisinsaantivaatimuksilta konkurssissa ja ulosotossa. Säännöstä on sittemmin muutettu vain siten, että ilmoitus on tullut tehdä maistraatille (928/2002) ja tulee tätä nykyä tehdä Digi- ja väestötietovirastolle tai Ahvenanmaan valtionvirastolle (1128/2019).

10. Puolisoiden välisestä irtaimen omaisuuden lahjoituksesta säädetään myös avioliittolain 45 §:n 1 momentissa viittauksin lahjanlupauslain 6 §:ään.

Lahjanlupauslain soveltuminen vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeuden vastikkeettomaan luovutukseen

11. B on katsonut, että hän on vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeuden vastaanottaessaan saanut vain oikeuden antaa X Oy:lle lainaksi 100 000 markkaa, millä ei ole ollut taloudellista arvoa, eikä kyse tämän vuoksi voi olla lahjasta. Taloudellista arvoa on syntynyt vasta, kun B on käyttänyt merkintäoikeutensa ja antanut yhtiölle lainan. B on viitannut myös siihen, ettei pelkällä merkintäoikeudella olisi varallisuusarvoa ulosotossa.

12. Korkein oikeus toteaa, että osakeyhtiölain mukaisessa menettelyssä yhtiön ottama vaihtovelkakirjalaina on rahoitusinstrumentti, jonka ehtoihin kuuluu, että velkojan saamisoikeus yhtiöltä on vaihdettavissa yhtiön osakkeisiin. Velkoja voi siis kuitata osakkeiden merkintähinnan saamisoikeudellaan. Velkojan näkökulmasta vaihtovelkakirjalainalla on taloudellista arvoa riippuen siitä, mitä tuotosta ja riskistä on instrumentin ehdoissa määrätty, sekä yhtiön tosiasiallisesta tilanteesta. Merkintäoikeus on lähtökohtaisesti myös luovutettavissa ja siis muutettavissa rahaksi merkintään osallistumatta.

13. Tässä tapauksessa A Oy:n kirjallisesta todistelusta käy ilmi, että X Oy:n ylimääräinen yhtiökokous on 29.3.1996 päättänyt ottaa vaihtovelkakirjalainan yhtiön hallituksen päättämiltä henkilöiltä eli johdolta. Osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta on poikettu osana yhtiön johdon kannustinjärjestelmää. Merkintäaika on ollut 1.4.-31.5.1996. Vaihtovelkakirjalainan ehtoihin on muun ohella sisältynyt määräykset vaihtovelkakirjalainan kokonaismäärästä 150 000 markkaa, kunkin kolmen velkakirjan nimellisarvosta 50 000 markkaa, kuuden vuoden laina-ajasta, joka on alkanut merkintäajan päätyttyä, ja lainapääomalle maksettavasta yhdeksän prosentin vuotuisesta korosta. Lisäksi ehtojen mukaan velkakirjat ovat olleet vaihdettavissa yhtiön osakkeisiin laina-ajan viimeisten kahden kuukauden aikana siten, että yksi 50 000 markan velkakirja on ollut vaihdettavissa viiteensataan 100 markan nimellisarvoiseen osakkeeseen. Nimellisarvoon perustuva merkintähinta on nähty riittäväksi, koska merkintähinta on ollut osa johdon kannustinjärjestelmää.

14. Korkein oikeus katsoo, että oikeudella merkitä vaihtovelkakirjalaina on ollut varallisuusarvoa myös C:lle, vaikka hän ei olisi B:n väittämällä tavalla kyennytkään itse sijoittamaan vaihtovelkakirjalainaan. Etuus on ollut luovutettavissa lähiomaisille ja sisältänyt hyvän tuoton laina-ajalle sekä osakkeille määritellyn nimellisarvon johdosta myös potentiaalisen tuotto-odotuksen vaihdettaessa velkakirja osakkeisiin. Tällaisella etuudella on taloudellista arvoa sitä luovutettaessa. Vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeuden luovutuksesta puolisolle on siten tullut tehdä lahjanlupauslain 6 §:n mukainen lahjailmoitus.

Velkojan tietoisuuden merkitys lahjailmoituksen oikeusvaikutusten ja lahjan takaisinsaantiedellytysten kannalta

15. B:n mukaan A Oy:llä ei ole oikeussuojan tarvetta lahjanlupauslain 6 §:n ja takaisinsaantilain 6 §:n 2 momentin nojalla, koska se oli tullut X Oy:n siirronsaajana tietoiseksi C:n ja B:n välisistä oikeustoimista jo vaihtovelkakirjalainan merkitsemisen ja optio-oikeuksien siirtämisen hetkillä.

16. Korkein oikeus toteaa, että edellä kohdissa 8 ja 9 selostetut takaisinsaantilain 6 §:n 2 momentin ensimmäinen virke ja lahjanlupauslain 6 § ovat sanamuodoiltaan yksiselitteiset siten, että lahjansaajana olevan läheisen suoja lahjanantajan velkojien takaisinsaantivaatimuksilta konkurssissa ja ulosotossa edellyttää lahjailmoituksen tekemistä.

17. Takaisinsaantilain perusteluissa (HE 102/1990 vp s. 34 ja 50) on todettu, ettei ilmoituksen tekemiselle ole määräaikaa, vaan se voidaan tehdä missä vaiheessa tahansa. Ilmoituksen ajankohta vaikuttaa kuitenkin takaisinsaantimahdollisuuksiin. Niin kauan kuin ilmoitusta ei ole tehty, takaisinsaantimahdollisuus on olemassa. Jos siis ilmoitusta ei ole tehty, lahjoitus peräytyy lahjanantajan konkurssipesään, vaikka lahjoituksen täyttymisestä olisi kulunut ehkä jo lukuisia vuosia.

18. Kun takaisinsaantiaika alkaa kulua vasta lahjailmoituksen tekemisestä, tämä voi johtaa lahjansaajan kannalta palautusvastuuseen hyvinkin pitkän ajan kuluttua lahjoituksen täyttymisestä, vaikka ajan kulumisen myötä lisääntyvät näyttövaikeudet osaltaan vähentävät lahjan peräyttämisen todennäköisyyttä. Erityisesti yhdessä asumista on kuitenkin pidetty otollisena olosuhteena velkojia loukkaaville varallisuusjärjestelyille. Tämän takia lahjailmoitukseen kytkeytyvää, tavanomaista pidempää takaisinsaantiaikaa on pidetty velkojien suojaamiseksi välttämättömänä edellytyksenä sille, että puolisoiden väliset lahjat on yleensäkään voitu sallia (HE 102/1990 vp s. 32–33). Tekemällä lahjailmoituksen lahjansaaja voi välttää lahjan peräyttämisen mahdollisesti hyvinkin pitkän ajan kuluttua lahjoituksesta.

19. Sivullissuojan osalta vakiintunut lähtökohta on, ettei velkojan tieto tai sen puuttuminen vaikuta oikeuden sitovuuteen. Tätä on perusteltu muun muassa sillä, että oikeuden sitovuutta ei ole käytännössä mahdollista toteuttaa niin, että oikeus sitoisi siitä tietoisia velkojia, mutta ei muita. Velkoja tarvitseekin suojaa intressejään loukkaavilta oikeuksilta, tiesi hän niistä tai ei (Jarmo Tuomisto, Tyyppipakosta aikaprioriteettiin, Näkökohtia esineoikeudellisen sivullissuojan perusteista, 1993, s. 127; Eva Tammi-Salminen, Sopimus, kompetenssi ja kolmas, Varallisuusoikeudellinen tutkimus negative pledge -lausekkeiden sivullissitovuudesta, 2001, s. 156–158).

20. Korkein oikeus toteaa, että edellä kuvattua sivullisen tietoisuuden merkityksettömyyttä perustelee myös selkeys konkurssin yhteydessä. Ulosoton yhteydessä takaisinsaanti kuitenkin koituu vain sen ulosottovelkojan hyväksi, joka on takaisinsaantia vaatinut. Mahdollinen ylijäämä ei kuulu ulosottovelalliselle, eikä sitä voida ulosmitata velallisen muiden velkojien saatavista. Tämän takia myöskään käytännön ongelmat, joita oikeuden erilaisesta sitovuudesta eri velkojia kohtaan konkurssissa aiheutuisi, eivät ole yhtä suuria ulosoton yhteydessä.

21. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että jo toteutuneisiin oikeustoimiin puuttuvan takaisinsaannin määräaikaa koskevien säännösten tulisi ennakoitavuuden vuoksi olla yksiselitteisiä ja selkeitä. Tämä tukee tulkintaa, jonka mukaan takaisinsaantiaika määräytyy kaikkien velkojien ja eri maksukyvyttömyysmenettelyjen osalta yhdenmukaisella tavalla. Lainsäätäjä on asettanut riskin takaisinsaannin määräajan alkamisajankohdasta lahjoituksen osapuolille. Nimenomainen lahjailmoitus vähentää myös olennaisella tavalla takaisinsaantiajan alkamiseen liittyviä näyttövaikeuksia. Korkein oikeus katsoo, että takaisinsaantilain 6 §:n 2 momentin takaisinsaantiajan alkamista koskevista yksiselitteisistä sanamuodoista ja sivullissuojan yleisistä periaatteista ei ole perusteltua poiketa ulosoton yhteydessä tapahtuvan takaisinsaannin osalta.

22. Johtopäätöksenään Korkein oikeus katsoo, että lahjailmoitus on velkojien kannalta erityisen vaarallisina pidettyjen läheisten välisten vastikkeettomien luovutusten osalta edellytyksenä suojan saamiseksi lahjanantajan ulosottovelkojien takaisinsaantivaatimuksilta, vaikka yksittäinen velkoja olisi muutoin tullut tietoiseksi puolisoiden välisestä lahjoituksesta.

23. Velkojan vaihdos ei pääsääntöisesti tuota uudelle velkojalle parempaa oikeutta kuin aiemmalla velkojalla oli. Korkein oikeus toteaa, että X Oy ei kuitenkaan ole lahjoitusten ajankohtina ollut C:n velkoja. A Oy:n ei siten voida myöskään pelkän X Oy:n tietoisuuden perusteella katsoa luopuneen oikeudestaan vedota lahjojen peräyttämiseen. Koska vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeuden ja optio-oikeuksien luovutuksista ei ole tehty lahjanlupauslain edellyttämää ilmoitusta, takaisinsaantiaika ei ole alkanut kulua ja lahjoitukset peräytyvät takaisinsaantilain 6 §:n 2 momentin nojalla.

Vanhentumislain sovellettavuus takaisinsaantivaatimuksiin

24. B on kiistämisensä perusteena vedonnut siihen, että vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeuden siirrosta oli kulunut yli 20 vuotta ja optio-oikeuksien lahjoituksista lähes 20 vuotta ennen takaisinsaantikanteen vireilletuloa. A Oy:n saatavat ovat siten vanhentuneet.

25. Velan vanhentumisesta annetun lain (vanhentumislaki) 1 §:n mukaan laki koskee velan vanhentumista. Laissa velalla tarkoitetaan rahavelkaa sekä muita velvoitteita. Vanhentumislain yleisperusteluissa todetaan (HE 187/2002 vp s. 10), että erityislainsäädäntöön sisältyy runsaasti muitakin säännöksiä, joissa oikeudellinen vaatimus on esitettävä määräajassa. Näissä kysymys ei välttämättä lainkaan ole velasta tai sen vanhentumisesta. Esimerkkinä mainitaan takaisinsaantilain 24 §:n 1 momentti, jonka mukaan kanne oikeustoimen peräyttämiseksi konkurssipesään on pantava vireille kuuden kuukauden kuluessa konkurssin valvontapäivästä taikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun konkurssipesä havaitsi takaisinsaannin perusteen tai sen olisi pitänyt se havaita.

26. Vanhentumislain soveltamisalan ulkopuolelle jäävien velkojen osalta lain yleisperusteluisessa todetaan (s. 25), että erityislainsäädäntöön sisältyy sellaisiakin velkatyyppejä, joita ei ole tarkoituksenmukaista käsitellä yleisten velvoiteoikeudellisten periaatteiden mukaisesti. Tämä koskee muun muassa suorituksia, joiden oikeusperusteesta puuttuu sitoumustahdonilmaisu, oikeussuhteen molemminpuolinen velvoittavuus tai siviilioikeudellisen korvausvastuun perustava menettely. Tällaiset velat edellyttävät monesti itsenäistä sääntelyä siitä, missä ajassa ja millä keinoilla velkojan on vaadittava suoritusta. Erityissääntelyn tarve ei tällöin perustu ainoastaan tarpeeseen säätää lyhyemmästä vanhentumisajasta tai yleisestä poikkeavasta katkaisemistavasta.

27. Korkein oikeus toteaa, että takaisinsaantikanteen nostamisesta ulosoton yhteydessä säädetään ulosottokaaren 3 luvun 86 ja 87 §:ssä. Nämä säännökset rinnastuvat vanhentumislain yleisperusteluissa viitattuun takaisinsaantilain 24 §:n 1 momenttiin. Korkein oikeus katsoo, että takaisinsaantivaatimuksessa on kysymys sellaisesta vanhentumislain perusteluissa tarkoitetusta suorituksesta, jolta puuttuu siviilioikeudellinen peruste. Kysymys on takaisinsaantinormistoon perustuvasta erityislaatuisesta vaatimuksesta, jonka edellytyksistä ja toteuttamisesta on säädetty takaisinsaantilaissa ja ulosottokaaressa kattavasti eikä vain tarkoituksessa poiketa vanhentumislaista kanneajan osalta. Näillä perusteilla takaisinsaannissa ei ole kysymys vanhentumislain 1 §:n mukaisesta velasta.

28. Johtopäätöksenään Korkein oikeus katsoo, että kysymyksessä olevassa asiassa kanne on nostettu takaisinsaantikanteen nostamiselle asetetussa määräajassa, eikä vanhentumislain mukaista takaisinsaantivelkaa ole syntynyt vielä lahjoitusten myötä. Takaisinsaantivaatimus ei siten ole B:n väittämällä perusteella vanhentunut.

III Takaisinsaannin vaikutukset

Lähtökohdat ja asianosaisten kannanotot

29. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys myös vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeutta koskeneen lahjoituksen arvosta. Optio-oikeuksien lahjoitusten arvon osalta käräjäoikeuden tuomio on jäänyt pysyväksi.

30. A Oy on katsonut, että arvon korvaus vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeudesta on määritettävä takaisinsaantihetken mukaan. Koska B:n saama voitto merkintäoikeuden käyttämisen myötä sittemmin saatujen osakkeiden myynnistä vuodelta 2006 ei ole arvoltaan muuttunut, tuo rahamäärä osoittaa takaisinsaantihetken arvon määrän. Jos arvon korvausta ei voitaisi määrittää myyntivoiton perusteella ja se määritettäisiin osakkeiden tuotto- ja substanssiarvon perusteella, perustaksi on otettava A Oy:n kirjallisena todisteena esittämä X Oy:n viimeisin vahvistettu tilinpäätös vuodelta 2020. Tasetietojen mukainen osakekohtainen substanssiarvo on 831 euroa, jolloin B:llä olleiden 1 000 osakkeen arvo on vähimmilläänkin 831 000 euroa.

31. B on puolestaan katsonut, että arvon korvauksen tulisi määräytyä vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeuden luovutushetken mukaan. Sikäli kuin vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeuden arvo määritettäisiin X Oy:n osakkeiden arvon perusteella, tilinpäätöstietoja ei voida sellaisinaan käyttää arvon korvauksen laskemisessa.

Sovellettavat säännökset

32. Ulosottokaaren 3 luvun 89 §:n mukaan sivullinen on velvollinen luovuttamaan peräytyneeksi määrätyn oikeustoimen kohteena olevan omaisuuden ulosottomiehelle. Saman luvun
84 §:n mukaan ulosoton hakija ja sivullinen voivat lisäksi vaatia takaisinsaantilaissa tarkoitettua korvausta, tuottoa ja korkoa sekä vastikkeen palauttamista tai sitä koskevan velvollisuuden poistamista. Takaisinsaannista on muutoin voimassa, jollei ulosottokaaressa toisin säädetä, mitä takaisinsaantilaissa säädetään.

33. Edellä mainitun viittaussäännöksen perusteella sovellettavaksi tulevassa takaisinsaantilain 15 §:n 3 momentissa säädetään, että jos palautettava omaisuus ei ole tallella tai muuten palautettavissa, sen arvo on korvattava. Jos tietyn omaisuuden palauttaminen tuottaisi siihen velvolliselle haittaa, tuomioistuin voi oikeuttaa hänet maksamaan omaisuuden palauttamisen sijasta omaisuuden arvon mukaisen korvauksen.

Arvon korvauksen määräytymisen perusteet

34. Takaisinsaantilaissa ei ole säännöksiä siitä, minkä ajankohdan mukaan ja miten arvon korvaus on määritettävä. Lain perustelujen (HE 102/1990 vp s. 7, 22 ja 63) mukaan keskeisenä periaatteena takaisinsaannissa on, että tilanne on palautettava ennalleen eli sellaiseksi kuin se oli ennen peräytyvää oikeustointa. Tämä edellyttää, että takaisinsaantivastaaja luovuttaa konkurssipesälle velalliselta saamansa omaisuuden ja vastaavasti konkurssipesä palauttaa sopimuskumppanin velalliselle ehkä antaman vastikkeen. Oikeustoimen peräytymisestä aiheutuva palautusvelvollisuus on aiempaa käytäntöä vastaavasti edelleenkin aina ensisijaisesti esinekohtainen.

35. Palautusvelvollisuus täytetään omaisuuden arvon korvaamisella, jollei omaisuus ole tallella tai muusta syystä palautettavissa. Omaisuus ei ole tallella silloin, kun se on hävinnyt tai tuhoutunut tai luovutettu edelleen kolmannelle henkilölle (HE 102/1990 vp s. 22 ja 64).

36. Palautettavaksi tai korvattavaksi ei takaisinsaantilain 15 §:n perusteella sen sijaan tule takaisinsaantivastaajan peräytyvästä oikeustoimesta saama etu tai hyöty. Omaisuudesta saatu tuotto tai hyöty voi sen sijaan tulla korvattavaksi takaisinsaantilain 17 §:ssä säädetyillä perusteilla (HE 102/1990 vp s. 22–23 ja 66–67). Tässä asiassa ei ole kuitenkaan vedottu takaisinsaantilain 17 §:ssä tarkoitettuihin seikkoihin eikä säännös siten tule sovellettavaksi.

37. Takaisinsaantilain perusteluissa on vielä lausuttu, että arvon korvauksen laskeminen määräytyy edelleen yleisten korvausoikeudellisten periaatteiden mukaan (HE 102/1990 vp s. 65).

38. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä ei ole ollut nimenomaisesti ratkaistavana, minkä ajankohdan mukaan arvon korvaus on takaisinsaantilain 15 §:n 3 momentin nojalla määritettävä. Ratkaisuissa KKO 1997:177, KKO 2004:69 ja KKO 2004:77 arvon korvausta on kuitenkin tuomittu siten, että korvaus on määräytynyt omaisuudella peräytyvän oikeustoimen tai järjestelyn tekemisen hetkellä olleen arvon mukaan.

39. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2021:48 ottanut kantaa takaisinsaantilain 15 §:n 1 ja 3 momentin tulkintaan katsoessaan, ettei takaisinsaantivastaajalla ole oikeutta täyttää 1 momentin mukaista palautusvelvollisuuttaan eikä 3 momentin mukaista korvausvelvollisuuttaan luovuttamalla konkurssipesälle velalliselta saatua omaisuutta vastaavia tavaroita. Ratkaisun perusteluissa (kohta 8) on lausuttu, että pykälän sanamuoto tukee tulkintaa, jonka mukaan palautuksen kohteena on vain nimenomaisesti velalliselta saatu omaisuus. Lain perusteluissa onkin erityisesti korostettu palautusvelvollisuuden esinekohtaisuutta. Korkein oikeus on jatkanut (kohta 9), että takaisinsaannilla voidaan peräyttää monenlaisia oikeustoimia ja järjestelyjä. Lainsäädännössä ennallistamisen ensisijaiseksi keinoksi on valittu luontoissuoritus, jolla voidaan kattaa erityyppisten varallisuusoikeuksien molemminpuolinen palauttaminen. Takaisinsaantilain 15 §:ssä mainitaan vain kaksi palauttamisvelvollisuuden toteuttamistapaa – saadun omaisuuden palauttaminen ja sen arvon korvaaminen – ja lainkohdassa säädetään niiden soveltamisedellytykset ja keskinäinen järjestys.

40. Edellä selostetut takaisinsaannin vaikutuksia koskevat säännökset perustuvat siis varallisuustilanteen ennalleen saattamisen ja esinekohtaisen eli luontoispalautuksen periaatteille. Tämän lähtökohdan kanssa johdonmukaista on, että arvonmääritys tulisi tehdä pääsääntöisesti takaisinsaantioikeudenkäynnin ajankohdan eli takaisinsaantihetken mukaan.

41. Vastaavanlainen kanta takaisinsaantihetken ratkaisevuudesta on omaksuttu myös Ruotsissa, jossa takaisinsaannista on konkurssin osalta säädetty olennaisilta osin samoin kuin Suomessa takaisinsaantilain 15 §:ssä (ks. konkurslagen 4 kap. 14 §). Ruotsin korkein oikeus on osakeluovutuksen peräyttämistä koskevassa ratkaisussaan NJA 2010 s. 709 (kohta 8) katsonut, että omaisuuden arvon korvaus on määritettävä takaisinsaantiasian ratkaisuhetken mukaan, silloin kun se on mahdollista.

42. Edellä todetun perusteella Korkein oikeus katsoo, että takaisinsaantilain 15 §:n 3 momentin mukainen arvon korvaus määräytyy peräytyvän oikeustoimen kohteena olevalla omaisuudella takaisinsaantiasian ratkaisemisen hetkellä olevan arvon mukaan, mikäli arvon määrittäminen tällä tavoin on mahdollista.

Arvon korvauksen määrittäminen tässä tapauksessa

43. Tässä asiassa takaisinsaannin kohteena on vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeutta koskeva lahjoitus. Esitetyn selvityksen perusteella vaihtovelkakirjalainassa on ollut kysymys X Oy:n johdon kannustin- ja sitouttamisjärjestelystä, jossa johdolla on ollut merkintäoikeus. Järjestelyn myötä johdolla on ollut mahdollisuus päästä hyötymään edullisesti osakkeiden mahdollisesta arvonnoususta. Kyseessä on siten johdon kannalta ollut osakkeiden lähtökohtaisesti edulliseen hintaan tapahtuvaan hankintaan tähtäävä järjestely. Tämä järjestelyn tarkoitus on myös tässä asiassa toteutunut.

44. Vaihtovelkakirjalaina on ollut merkittävissä jo merkintäoikeuden lahjoittamisen hetkellä. B on siten heti lahjoituksen jälkeen voinut merkitä lainan ja näin saada 100 000 markan arvoiset velkakirjat eli saatavat X Oy:ltä sekä mahdollisuuden myöhemmin velkakirjojen vaihtoon osakkeiksi. Tämä vaihto-oikeus on lainan ehtojen mukaan ollut käytettävissä vasta noin kuusi vuotta lahjoituksen jälkeen. Vaikka merkintähetken ja velkakirjojen osakkeisiin vaihdon välillä on ollut useita vuosia, Korkein oikeus katsoo, että vaihtovelkakirjalainan luonne huomioon ottaen palautusvelvollisuuden arvoa on perusteltua arvioida osakkeiden arvon perusteella. Merkittävin potentiaalinen taloudellinen etu on liittynyt juuri osakkeiden edulliseen hankintahintaan ja osakkeiden arvonnousuun. Muunlainen tulkinta johtaisi velkojien suojan kannalta epätyydyttävään lopputulokseen.

45. Kun X Oy on yhä edelleen toimiva yhtiö, osakkeen arvo on mahdollista arvioida takaisinsaantihetken mukaan. Edellä kohdassa 42 todetulla tavalla korvaus määräytyy tällaisessa tilanteessa omaisuuden takaisinsaantihetken arvon mukaan, eikä B:n osakkeista saaman myyntihinnan mukaisesti. Myyntihinta on ollut lahjoituksen kohteen sijaan tullutta omaisuutta.

46. A Oy on esittänyt arvon määrityksen perusteeksi X Oy:n tilinpäätöstietoja. Korkeimmassa oikeudessa yhtiö on katsonut, että takaisinsaantihetken mukaisena arvona tulee pitää viimeisimmän vahvistetun tilinpäätöksen perusteella tehdyn laskelman mukaista arvoa, jonka perusteella B:n korvausvastuun vähimmäismäärä on 831 000 euroa.

47. B on kiistänyt A Oy:n esittämän laskelman sillä perusteella, että A Oy oli myynyt X Oy:n osakkeet vuonna 2016 tappiollisesti, koska A Oy oli kaupan yhteydessä tehnyt sijoituksen X Oy:n sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon (SVOP-sijoitus). Sijoitus ylitti arvoltaan selvästi X Oy:n osakkeiden kauppahinnan. Sijoituksella on ollut olennainen vaikutus osakkeiden arvoon osakekaupan jälkeen. Tämän seurauksena tilinpäätöstietojen mukaan määräytyvästä arvosta on vähennettävä SVOP-sijoituksen määrä, jolloin X Oy:n arvo muodostuu negatiiviseksi.

48. Korkein oikeus katsoo, että A Oy:n X Oy:n aiempana omistajana yhtiön osakkeiden kaupan yhteydessä tekemällä sijoituksella on tosiasiallisesti parannettu X Oy:n taloudellista tilannetta. Se, että kauppa on mahdollisesti ollut A Oy:lle tappiollinen, ei ole merkityksellinen seikka. Asiassa ei ole näytetty osakkeen arvoon vaikutetun sellaisilla epäasiallisilla järjestelyillä, joiden vaikutuksesta yhtiön tilinpäätöstiedosta ei saataisi luotettavaa kuvaa yhtiön tosiasiallisesta tilanteesta.

49. Mainituilla perusteilla osakkeiden takaisinsaantihetken mukaisena arvona on pidettävä A Oy:n esittämän laskelman mukaisesti 831 000 euroa.

IV Sovittelu

Sovellettava säännös ja sen tulkinta

50. Ulosottokaaren 3 luvun 84 §:n viittaussäännöksen nojalla sovellettavaksi tulevassa takaisinsaantilain 22 §:ssä säädetään, että muulle kuin konkurssipesälle takaisinsaannin johdosta tämän lain mukaan syntyvää velvollisuutta voidaan painavasta syystä sovitella.

51. Takaisinsaantilain perustelujen (HE 102/1990 vp s. 24 ja 50) mukaan sovittelusäännöksen tarkoituksena on erityisesti estää se, että vilpittömässä mielessä oleva takaisinsaantivastaaja voisi joutua takaisinsaannin johdosta kohtuuttomaan tilanteeseen. Kun takaisinsaantiperusteet ovat enimmäkseen objektiivisia, sovittelumahdollisuuden tarvetta korostaa erityisesti takaisinsaantiaikojen pidentyminen. Tilanteessa, jossa lahjailmoitusta ei ole tehty ja lahjoituksen täyttymisestä olisi kulunut ehkä jo lukuisia vuosia, lahjoitus peräytyy. Jos lahjoituksella ei ole tällöin mitään yhteyttä lahjanantajan konkurssiin, ja lahjan palauttaminen johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen, palautusvelvollisuutta on mahdollista sovitella.

52. Sovittelun edellytyksiä arvioitaessa tulee ottaa huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat, erityisesti oikeustoimen luonne ja ajankohta, vastaajan tietoisuus oikeustoimeen liittyvistä seikoista, vastaajan peräytyvästä oikeustoimesta saama hyöty samoin kuin se suhde, mikä vastaajan ja velallisen välillä vallitsee. Painava syy sovitella oikeustoimen peräytyessä syntyviä velvollisuuksia olisi erityisesti silloin, kun palautusvelvollinen joutuisi takaisinsaannin vuoksi huonompaan asemaan kuin jos peräytyvää oikeustointa ei olisi lainkaan tehty. Myös muunlaiset kohtuussyyt voivat olla painava syy sovittelemiseen. Sovittelu voi siten tulla kysymykseen esimerkiksi, jos palautusvelvollinen muutoin joutuisi taloudelliseen ahdinkoon. Vastaajan tehtävänä on näyttää, että sovitteluun on edellytykset (HE 102/1990 vp s. 70–71).

Arviointi ja johtopäätös

53. Korkein oikeus toteaa, että sovittelusäännös voi tyypillisesti tulla sovellettavaksi lahjan takaisinsaannissa, kun lahjailmoituksen tekeminen on laiminlyöty ja kauan sitten annetun lahjan peräyttämistä koskeva takaisinsaantiaika ei ole tästä syystä kulunut lainkaan. Tässä tapauksessa lahjoituksista on kulunut takaisinsaantioikeudenkäynnin alkamiseen mennessä noin 17 ja 22 vuotta, mikä puoltaa sovittelua.

54. B on sovitteluvaatimuksensa tueksi vedonnut lisäksi siihen, että A Oy olisi X Oy:n siirronsaajana ollut tietoinen tarkoituksesta loukata lahjoituksilla C:n aikaisempia ulosottovelkojia. Korkein oikeus toteaa, että pelkkä velkojan tietoisuus lahjoituksesta ei ole merkinnyt velkojan tietoisuutta velkojien loukkaustarkoituksesta. Lahjoitus on voitu myös velkojia sitovasti tehdä, mutta se olisi edellyttänyt lahjailmoitusta velkojien etujen turvaamiseksi. Kun X Oy on tullut C:n velkojaksi vasta vuonna 2017, Korkein oikeus katsoo, että X Oy:n tietoisuudelle ei ole annettava merkitystä myöskään sovittelun edellytyksiä arvioitaessa.

55. B ei ole riitauttanut sitä, että hän on tiennyt lahjoitusten tarkoituksesta saattaa puolisonsa C:n omaisuutta tämän velkojien ulottumattomiin. B on saanut merkittävää hyötyä lahjoitusten myötä. Hän ei ole myöskään väittänyt, että hän joutuisi taloudellisiin vaikeuksiin korvausvelvollisuutensa seurauksena. Lahjoitusten peräytymisestä seuraava täysimääräinen korvausvelvollisuus ei siten ole kohtuutonta.

56. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei ole painavaa syytä sovitella B:lle takaisinsaannin johdosta syntyvää velvollisuutta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

C:n B:lle vuonna 1996 tekemä X Oy:n vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeuden lahjoitus peräytetään ja B velvoitetaan luovuttamaan ulosottomiehelle edellä todetun lahjoitetun omaisuuden arvon korvauksena 831 000 euroa.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Lena Engstrand, Juha Mäkelä, Timo Ojala ja Pasi Pölönen. Esittelijä Kaisa Kuparinen (mietintö).

Esittelijän mietintö

Esittelijäneuvos Kuparinen: Mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen kohtien 1–42 ja 50–56 osalta. Muilta osin Korkein oikeus lausunee seuraavaa.

Arvon korvauksen määrittäminen tässä tapauksessa

Peräytyvän lahjoituksen kohteena oleva omaisuus on siis vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeus. Kuten edellä kohdissa 1 ja 13 on selostettu, C on lahjoittanut B:lle sanotun oikeuden sen jälkeen, kun X Oy:ssä on 29.3.1996 päätetty vaihtovelkakirjalainan ottamisesta. B on merkinnyt 100 000 markan lainan sen merkintäaikana 1.4.–31.5.1996. Kuuden vuoden laina-aika on alkanut tuolloin merkintäajan päätyttyä. Laina-ajan viimeisten kahden kuukauden aikana 1.4.–31.5.2002 velkakirjat ovat olleet vaihdettavissa yhtiön osakkeiksi. B on tuolloin vaihtanut velkakirjansa 1 000 osakkeeseen, joiden nimellisarvo on ollut sama kuin velkakirjojen nimellisarvo eli 100 000 markkaa. B on myynyt osakkeet 1 856 290 euron kauppahinnalla edelleen 31.10.2006. X Oy on yhä tätä takaisinsaantiasiaa käsiteltäessä toimiva yhtiö.

Esitetyn selvityksen perusteella vaihtovelkakirjalainassa on ollut kysymys X Oy:n johdon kannustinjärjestelmästä, jossa johto pääsee hyötymään edullisesti osakkeiden mahdollisesta arvonnoususta. B:lle sijoitus onkin ollut tuottoisa. X Oy:n arvon kehityksestä on riippunut, onko B:n kannattanut pitäytyä saamaan velkakirjojen pääoma vuotuisine korkoineen vai korkojen saamisen ohella vaihtaa velkakirjojen pääoma lopulta osakkeiksi. Jälkikäteen voidaan todeta, että B:n saamien osakkeiden arvonnousu on ollut merkittävän suuri ja B on muuttanut tämän arvonnousun rahaksi tehden voittoa 1 839 471,26 euroa.

Toisaalta vaihtovelkakirjalainajärjestelyyn on sisältynyt myös riskiä, mikä B:lle olisi tarkoittanut viime kädessä velkakirjojen pääoman menettämistä. X Oy:n tilinpäätöstiedoista vuosilta 1996 ja 1997 ilmenee, että yhtiö on tehnyt liikevoittoa mutta ollut tappiollinen rahoitustuottojen ja -kulujen huomioon ottamisen jälkeen. Kummallakin tilikaudella X Oy on saanut huomattavassa määrin konserniavustusta, jonka myötä tilikaudet ovat olleet lopulta voitolliset. Samaan aikaan X Oy:n emoyhtiö Y Oyj on ollut yrityssaneerauksessa.

Riidatonta on, että C on ollut ylivelkainen vuosina 1992–2011. Hänen velkansa ovat tuolloin olleet perittävinä ulosotossa. Vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeuden ja optio-oikeuksien lahjoittaminen B:lle onkin perustunut siihen, että C on tällä tavoin voinut saattaa omaisuuttaan velkojiensa ulottumattomiin.

Siltä osin kuin A Oy on vedonnut siihen, että vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeuden arvonmääritys tulisi perustaa takaisinsaantihetken mukaiseen B:n saaman myyntivoiton määrään tai X Oy:n osakkeiden arvoon, Korkein oikeus todennee seuraavan. Lahjoitusjärjestelyn tarkoitus puoltaisi A Oy:n kannan ottamista lähtökohdaksi arvonmääritykselle, vaikka peräytyksen kohteena oleva omaisuus ei ole osakkeita eikä osakkeiden myynnistä saatu kauppahinta vaan vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeus. Takaisinsaantilain 15 §:n 3 momentin mukaista arvon korvausta määrättäessä takaisinsaantivastaajan vilpillisellä tai vilpittömällä mielellä ei kuitenkaan ole merkitystä. Lisäksi enemmän ja vähemmän sattumanvaraista on ollut, että järjestely on lopulta noin kymmenen vuotta lahjoituksen jälkeen osoittautunut hyvin tuottoisaksi ja ettei B ole joutunut takaisinsaantivastaajaksi jo aiemmin, kun otetaan huomioon C:hen kohdistunut pitkäkestoinen ulosottoperintä. Takaisinsaantilain 15 §:n 3 momentin perusteella korvattavaksi tuleekin vain peräytetyllä oikeustoimella saadun omaisuuden arvo, ei enempää eikä vähempää. Korvattavaksi ei siis tule myöskään saadun omaisuuden sijaan tulleen omaisuuden arvo (niin kutsuttu surrogaatti). Arvoa ei siten voida laskea B:n osakkeiden edelleenluovutuksesta saamaan kauppahintaan perustuen.

Korkein oikeus kiinnittänee huomiota siihen, että vaihtovelkakirjalaina on ollut merkittävissä jo merkintäoikeuden lahjoittamisen hetkellä. B on siten heti lahjoituksen jälkeen voinut merkitä lainan ja näin saada 100 000 markan arvoiset velkakirjat eli saatavat X Oy:ltä. Lahjoitushetkellä B:llä ei sen sijaan ole ollut oikeutta velkakirjojen vaihtoon osakkeiksi. Tämän oikeuden hän on saanut vasta noin kuusi vuotta lahjoituksen jälkeen. Korkein oikeus katsonee, että koska vaihto-oikeutta osakkeiksi ei ole merkintäoikeuden lahjoitushetkellä ollut, arvon korvausta ei voida laskea osakkeiden arvon perusteella siitäkään huolimatta, että X Oy on toimiva yhtiö ja sen osakkeen arvo olisi määritettävissä takaisinsaantihetken mukaiseen arvoon (ks. KKO 2004:77 osakkeen arvon määrityksestä).

Vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeutta ei ole ollut enää takaisinsaantioikeudenkäynnin aikaan olemassa, eikä sille voida siten laskea arvoa tämän ajankohdan mukaan. Korkein oikeus katsonee, että vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeuden arvona on pidettävä, kun takaisinsaantihetken mukainen arvon määritys ei ole mahdollinen, lahjoitushetken arvoa. Se on velkakirjojen pääomaa vastaava 100 000 markkaa eli 16 820 euroa.