KKO:2024:18

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian riidaton tausta

A on vuonna 1993 syntyneen C:n biologinen äiti. B on A:n sisar, joka on oikeuden päätöksen mukaisesti toiminut C:n oheishuoltajana 29.1.1997 lukien. D:n on 12.3.1998 vahvistettu olevan C:n biologinen isä. Isyyden vahvistamisen jälkeenkin A on toiminut C:n huoltajana ja B tämän oheishuoltajana.

A on toiminut yksin C:n huoltajana ja vastannut pääasiassa tämän hoivasta vuoteen 1997 saakka. C on asunut A:n luona ainakin loppuvuoteen 1996 asti, jolloin hän on muuttanut asumaan B:n luokse. C on tämän jälkeen asunut B:n luona siihen asti, kunnes hän vuonna 2016 muutti asumaan itsenäisesti.

B:n oheishuoltajuuteen oli päädytty A:n hakemuksesta, ja syynä oli ollut A:n yksinhuoltajuus sekä tämän elämäntilanteen pitkään jatkunut epävakaisuus. A oli ollut opiskelija ja kolmen lapsen yksinhuoltaja. Oheishuoltohakemuksen mukaan A ja B olivat sopineet C:n oheishuoltajuudesta pitkällisen harkinnan ja vakavien keskustelujen jälkeen. Hakemuksesta käy ilmi, että myös adoptiota oli harkittu, mutta sitä ei oltu tuossa vaiheessa pidetty mahdollisena. A on kertonut, ettei hänellä kuitenkaan missään vaiheessa ollut aikomusta luopua äitiydestään.

Riidatonta on, että C:n ja A:n välille on C:n ensimmäisinä elinvuosina syntynyt vanhemman ja lapsen välinen tiivis ja läheinen suhde, joka oli säilynyt hyvänä siitä huolimatta, että C oli oheishuoltojärjestelyn seurauksena muuttanut asumaan B:n luokse. Muuton jälkeenkin A oli osallistunut huoltajana yhdessä B:n kanssa C:n päiväkodin ja koulun keskusteluihin ja ollut mukana C:n lääkärikäynneillä. A oli edelleen osallistunut myös C:n arkeen, ja C oli viettänyt aikaa A:n luona erityisesti silloin, kun B oli ollut töissä tai työmatkoilla. Myös yhteys C:n ja A:n muiden lasten välillä oli ollut suhteellisen tiivis. C, A, B ja A:n muut lapset olivat viettäneet usein viikonloppuja ja lomia yhdessä. C oli kutsunut A:ta aina äidikseen, kun taas B:tä C oli kutsunut tädiksi tai tämän etunimellä. C:n aikuisiällä A:n ja C:n välillä on ollut aikuisten perheenjäsenten välillä tavanomaisesti olevaa yhteydenpitoa, vaikka suhteessa oli ilmennyt myös joitain ristiriitoja.

Helsingin käräjäoikeuden päätös 9.3.2021 nro 21/13037

B haki vuoden 2018 lopulla käräjäoikeudelta adoption vahvistamista hänen sekä nyt jo täysi-ikäisen C:n välille. C antoi suostumuksensa adoptioon. Käräjäoikeus varasi A:lle sekä C:n biologiselle isälle D:lle tilaisuuden lausuman antamiseen. D hyväksyi adoptiohakemuksen, A vastusti sitä.

A totesi lausumassaan, että adoptiolain 4 §:n edellytykset aikuisadoptiolle eivät täyttyneet. A:n mukaan B:n ja C:n välille ei ollut syntynyt lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen verrattavaa suhdetta vaan mainittu suhde oli ollut A:n ja C:n välillä. B oli aina ollut ja oli edelleen C:n täti, jonka luona C oli asunut, ja A oli C:n äiti. A:n mukaan adoption motiivit liittyivät jäämistösuunnitteluun ja olivat puhtaasti verotuksellisia.

Käräjäoikeus hyväksyi hakemuksen ja vahvisti adoption. Se katsoi selvitetyksi, että C oli ollut alaikäisenä noin 4-vuotiaasta lähtien B:n hoidettavana ja kasvatettavana. C:llä ja B:llä oli edelleen jatkuvaa ja tiivistä yhteydenpitoa, vaikka C asui jo omillaan. C oli toivonut adoption vahvistamista, eikä asiassa ollut osoitettu, että hakemus olisi tehty motiiveista, jotka olisivat adoptiolain tarkoituksen vastaisia. Huolimatta A:n vastustuksesta ja C:n kiintymyssuhteesta biologiseen äitiinsä A:han, suurin merkitys tuli antaa B:n ja C:n vakaalle tahdolle virallistaa heidän välisensä lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen verrattava suhde, joka oli muodostunut pitkän ajan kuluessa C:n ollessa alaikäisenä B:n hoidettavana ja kasvatettavana. B:n ja C:n välillä oli siten adoptoitavan ollessa alaikäinen vallinnut läheinen ja jatkuva ihmissuhde, johon oli merkittävässä määrin kuulunut sen kaltaista välittämistä ja huolenpitoa, joka tyypillisesti liittyi lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Veera Kankaanrinta.

Helsingin hovioikeuden päätös 5.11.2021 nro 1492

A valitti hovioikeuteen katsoen olevansa asianosainen, jolla on myös muutoksenhakuoikeus asiassa. B katsoi vastauksessaan, että A:lla ei ole muutoksenhakuoikeutta asiassa.

Hovioikeus jätti A:n valituksen tutkimatta. Perusteinaan hovioikeus lausui, ettei A adoptiolain säännösten nojalla ollut asianosainen eikä hänellä siten ollut myöskään muutoksenhakuoikeutta asiassa. Ei myöskään ollut ilmennyt perusteita tulkita perustuslain 10 §:n 1 momentissa turvattua perhe-elämän suojaa ihmisoikeustuomioistuimen omaksumaa tulkintaa laajemmin. Kysymys ei siten ole ollut A:n perhe-elämän suojan piiriin kuuluvasta asiasta eikä arvioitavaksi tullut se, loukkasiko muutoksenhakuoikeuden epääminen A:n ihmis- ja perusoikeuksia.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Tarja Ryhänen-Dahlman, Jaakko Rautio ja Liisa Lehikoinen. Esittelijä Mari Vihla.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan, ja asia palautetaan hovioikeuteen A:n valituksen tutkimiseksi. Vaihtoehtoisesti A vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan, hänen valituksensa tutkitaan suoraan Korkeimmassa oikeudessa ja adoption vahvistamista koskeva päätös kumotaan.

B vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

C ei vastannut valitukseen.

Välitoimet

Varattuaan asianosaisille tilaisuuden ilmaista käsityksensä neuvoa-antavan lausunnon pyytämisestä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta sekä lausuntopyynnön sisällöstä Korkein oikeus pyysi päätöksellään 3.10.2022 nro 1484 Euroopan ihmisoikeussopimuksen 16. lisäpöytäkirjan mukaista neuvoa-antavaa lausuntoa ihmisoikeustuomioistuimelta.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi neuvoa-antavan lausunnon asiassa 13.4.2023.

A antoi häneltä neuvoa-antavan lausunnon johdosta pyydetyn kirjallisen lausuman. B ja C eivät antaneet lausumaa.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

1. Käräjäoikeus on B:n hakemuksesta vahvistanut adoption tämän ja täysi-ikäisen C:n välille. C oli antanut suostumuksensa adoptioon. Käräjäoikeudessa C:n biologisille vanhemmille oli varattu tilaisuus tulla kuulluksi ennen adoption vahvistamista. C:n biologinen äiti A on lausumassaan vastustanut adoptiota.

2. A on valittanut päätöksestä hovioikeuteen. Hovioikeus on katsonut, ettei A:lla ole muutoksenhakuoikeutta asiassa, ja jättänyt valituksen tutkimatta.

3. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko A:lla ollut oikeus hakea muutosta käräjäoikeuden adoption vahvistamista koskevaan ratkaisuun.

4. Asiassa tulee ensin arvioitavaksi, onko A:lla muutoksenhakuoikeus adoptiolain säännösten tai yleisten prosessioikeudellisten periaatteiden nojalla. Mikäli muutoksenhakuoikeutta ei näillä perusteilla katsota olevan, tulee asiassa arvioitavaksi, edellyttävätkö perus- ja ihmisoikeussäännökset, että A:lla tulisi kuitenkin olla muutoksenhakuoikeus asiassa.

Täysi-ikäisen lapsen adoptiota koskeva kansallinen sääntely

5. Adoptiolain 4 §:n mukaan täysi-ikäisen henkilön adoptio voidaan vahvistaa, jos on selvitetty, että adoptoitava on alaikäisenä ollut adoptionhakijan hoidettavana ja kasvatettavana tai että hänen ja hakijan välille on hänen ollessaan alaikäinen muutoin muodostunut vakiintunut lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen verrattava suhde.

6. Adoptiolain 10 §:n 1 momentin mukaan adoptiota ei lähtökohtaisesti voida vahvistaa ilman adoptoitavan suostumusta, jos hän on täyttänyt 12 vuotta. Adoptiolakiin ei sen sijaan sisälly säännöstä, joka edellyttäisi täysi-ikäisen adoptoitavan biologisten vanhempien suostumusta.

7. Selvityksen esittämisestä ja sen hankkimisesta adoptioasiassa säädetään adoptiolain 52 ja 53 §:ssä. Ensin mainitun pykälän mukaan adoption vahvistamista koskevaan hakemukseen on liitettävä tarpeellinen selvitys siitä, että adoption vahvistamiseen on lain mukaiset edellytykset. Adoptiolain 53 §:n mukaan tuomioistuimen on omasta aloitteestaan määrättävä hankittavaksi kaikki selvitys, joka on tarpeen adoption vahvistamista koskevan asian ratkaisemiseksi. Tuomioistuimen on tarvittaessa kuultava kaikkia henkilöitä, jotka voivat antaa tietoja adoptiota koskevasta asiasta.

8. Tuomioistuimen velvollisuudesta kuulla tiettyjä henkilöitä adoptioasiaa käsiteltäessä säädetään adoptiolain 54 §:n 1 momentissa. Sen mukaan alaikäisen lapsen vanhemmalle sekä huoltajalle ja edunvalvojalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi adoption vahvistamista koskevassa asiassa. Jos lapsen vanhempi on vajaavaltainen, myös hänen huoltajalleen ja edunvalvojalleen on varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Jos adoptionhakijan toimintakelpoisuutta on rajoitettu, myös hänen edunvalvojalleen on varattava tilaisuus tulla kuulluksi.

9. Muutoksenhakuoikeudesta adoptioasiassa säädetään adoptiolain 56 §:ssä. Sen mukaan hakijalla, lapsella sekä henkilöllä, jota 54 §:n 1 momentin mukaan on kuultava, on oikeus hakea muutosta adoption vahvistamista koskevassa asiassa annettuun tuomioistuimen päätökseen.

Adoptiolain esityöt

10. Adoptiolain muutoksenhakuoikeutta koskevan 56 §:n säännöksen sanamuoto on ollut nykyistä vastaava vuoden 1979 lapseksiottamisesta annetun lain (32/1979) säätämisestä lukien. Sen enempää nykyisen adoptiolain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 47/2011 vp) perusteluista kuin vuoden 1979 lakia koskevan hallituksen esityksen (HE 147/1978 vp) perusteluista taikka vuoden 1985 lain perusteluista (HE 107/1984 vp) ei ilmene, miksi muutoksenhakuoikeutetut tahot on päädytty, vuoden 1925 ottolapsista annetun lain (208/1925) 17 §:n säännöksestä poiketen, luettelemaan laissa nimenomaisesti.

11. Perustuslakivaliokunta on adoptiolakiehdotuksesta antamassaan lausunnossa (PeVL 15/2011 vp) käsitellyt tietyissä tilanteissa ilman vanhempien suostumusta tapahtuvaa alaikäisen lapsen adoptiota vanhempien yksityiselämän suojaan liittyvien näkökohtien kannalta sekä oikeusturvakysymyksiä. Täysi-ikäisen lapsen vanhemman mahdollisiin oikeuksiin adoptiota koskevassa oikeudenkäynnissä ei sen sijaan ole tässä yhteydessä kiinnitetty huomiota. Nykyisen taikka aikaisempien adoptiota koskeneiden lakien esitöissä ei muutoinkaan ole nimenomaisia kannanottoja täysi-ikäisen lapsen vanhempien mahdollisista prosessuaalisista oikeuksista adoptioasiaa käsiteltäessä. Vuoden 1979 lapseksiottamisesta annetun lain esitöissä (HE 147/1978 vp s. 25) on kuitenkin todettu, että täysivaltaisen henkilön lapseksiottaminen on hänen ja lapseksiottajan välinen henkilökohtainen asia. Edellä todetun perusteella Korkein oikeus katsoo, että täysi-ikäisen lapsen vanhemmilla ei ole tuolloin nähty olevan prosessuaalista asemaa eikä siten myöskään oikeussuojan tarvetta adoptiota koskevassa oikeudenkäynnissä, vaan asian on ajateltu olevan vain adoptoitavan ja adoptionhakijan välinen.

Asialegitimaatiota koskeva sääntely ja sen tulkinta

12. Asialegitimaatio eli asiavaltuus tarkoittaa oikeutusta käydä oikeutta omissa nimissään oikeudenkäynnin kohteeksi saatetusta oikeudellisesta vaateesta.

13. Oikeudenkäymiskaaren 8 luvussa ei ole tarkemmin yksilöity sitä, keitä on pidettävä hakemusasian asiaan osallisina ja oikeutettuina omissa nimissään esittämään oikeudellisia vaateita. Oikeudenkäymiskaaren 8 luvun esitöissä (HE 32/2001 vp s. 67) asiaan osallisen kuulemisesta viitataan aikaisemmin voimassa olleeseen vastaavaan sääntelyyn, jonka osalta lain perusteluissa (HE 90/1985 vp s. 9) on todettu, että on olemassa verrattain paljon sellaisia hakemusasioita, jotka koskevat hakijan lisäksi myös muiden henkilöiden oikeusasemaa. Tällaisia asiaan osallisiksi kutsuttavia henkilöitä ovat hakijan lisäksi esimerkiksi kuolinpesän osakkaat pesänjakajan määräämistä koskevassa hakemusasiassa taikka alaikäisen lapsen vanhemmat lapseksiottamisen vahvistamista koskevassa asiassa. Asiaan osallisten piiri ilmenee usein kutakin hakemusasiaa koskevasta lainsäädännöstä.

14. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että henkilöön liittyvissä asioissa asialegitimaatio määräytyy lain säännösten eikä asiaan liittyvän intressin perusteella. Toisaalta on todettu, että tällaisissa asioissa puhevallan arvioinnissa saatetaan joutua ottamaan huomioon myös perhe-elämän suojaa koskevat säännökset ja periaatteet (esim. KKO 2021:37, kohta 10).

15. Oikeuskirjallisuudessa (esim. Juha Lappalainen, Siviiliprosessioikeus I, 1995, s. 280) on todettu, että perheoikeudellisissa hakemusasioissa asialegitimaatiokysymys kohdentuu nimenomaan hakijalegitimaatioon ja se määräytyy pääsääntöisesti aineellisen oikeuden perusteella. Kun hakemusasia osoittautuu riitaiseksi, niistä, joita hakemuksen johdosta on kuultava, tulee vastaajia. Asialegitimaation syntymisen kannalta keskeisenä on toisaalta pidetty jaottelua yhtäältä asian selvittämistarkoituksessa ja toisaalta oikeussuojatarkoituksessa kuultaviin tahoihin (esim. Tuula Linna, Hakemuslainkäyttö, 2009, s. 20–21). Näistä ensimmäinen ei ilmennä asian osallisen asemaa. Keskeisenä on pidetty sitä, vaikuttaako hakemuksen hyväksyminen kyseisen tahon oikeusasemaan tavalla, joka yleisten prosessiperiaatteiden mukaisesti synnyttää hänelle riittävän oikeudellisen intressin ja yleiset oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteet huomioon ottaen perustaa hänelle prosessuaalisen aseman.

16. Korkeimman oikeuden käytännössä ei ole ennakkopäätöstä, jossa olisi ollut kysymys täysi-ikäisen adoptoitavan biologisen vanhemman asemasta ja oikeuksista adoptiota koskevassa oikeudenkäynnissä. Ylimääräistä muutoksenhakua adoptioasiassa koskeneessa ratkaisussa KKO 2021:37 otettiin kantaa adoptiovanhemman rintaperillisen asiavaltuuteen ylimääräisessä muutoksenhaussa. Mainitussa ratkaisussa todettiin, että adoptiopäätös on korostetun henkilökohtainen ja koskee välittömästi vain adoptionhakijan ja adoptoitavan välistä suhdetta (kohta 13). Mainitussa ratkaisussa todettiin myös, että käsillä olleessa tapauksessa oikeus hakea säännönmukaisessa muutoksenhaussa muutosta adoptiota koskevaan päätökseen olisi ollut vain hakijalla ja adoptoidulla itsellään. Korkein oikeus päätyi ratkaisussaan siihen, ettei jo kuolleen adoptiovanhemman toisella rintaperillisellä ollut oikeutta hakea adoption vahvistamista koskeneen päätöksen purkamista.

17. Ratkaisussa KKO 2015:59 oli kysymys biologisen vanhemman asian vireillepanoa koskevasta oikeudesta ja siihen liittyen muutoksenhakuoikeudesta isyyden kumoamista koskevassa asiassa. Korkein oikeus katsoi, että lapsen biologisena isänä itseään pitävällä miehellä ei ollut oikeutta hakea muutosta edunvalvojan sijaisen määräämistä koskevassa asiassa, kun miestä ei voitu pitää mainitun asian asianosaisena tai väliintulijana eivätkä myöskään perhe-elämän suojaa koskevat periaatteet perustaneet hänelle oikeutta muutoksenhakuun. Korkein oikeus totesi, ettei asianosaisen asemaa ja siten muutoksenhakuoikeutta muodostanut myöskään se, että henkilöä oli kuultu oikeudenkäynnin eri käsittelyvaiheissa (KKO 2015:59, kohta 38).

Korkeimman oikeuden arviointi A:n muutoksenhakuoikeudesta

18. Korkein oikeus toteaa, että täysi-ikäisen lapsen adoptio ei edellä kuvattujen adoptiolain säännösten mukaan edellytä täysi-ikäisen lapsen vanhemman suostumusta eikä edes tämän kuulemista. Lapsen vanhempien pakollista kuulemista sääntelevä adoptiolain 54 § sekä suostumuksia sääntelevät 11 ja 13 § koskevat vain alaikäisen lapsen adoptiota. Adoptiolain perusteella täysi-ikäisen lapsen vanhempi ei siten ole asianosainen adoption vahvistamista koskevassa asiassa. Täysi-ikäisen lapsen vanhemmalla ei adoptiolain 56 §:n sanamuodon mukaan myöskään ole muutoksenhakuoikeutta asiassa.

19. Korkein oikeus toteaa, että A:ta on adoptiolain 53 §:n säännös huomioon ottaen voitu kuulla ja myös tosiasiassa kuultu selvityksen hankkimiseksi siitä huolimatta, että kuulemiseen ei ole ollut adoptiolain 54 §:n nojalla velvollisuutta. Pelkästään se, että A:ta on kuultu oikeudenkäynnin eri käsittelyvaiheissa ja että hän on vastustanut adoptiota, ei kuitenkaan ole perustanut hänelle asianosaisasemaa eikä muutoksenhakuoikeutta (KKO 2015:59, kohta 38). Myöskään se, että päätöksen oikeusvaikutukset ulottuvat A:han ja sitovat myös häntä, ei tee A:sta asianosaista, kun hänelle ei aineellisen lainsäädännön nojalla ole sellaista asemaa säädetty.

Johtopäätös

20. Korkein oikeus toteaa, että adoptiolain asianosaispiiriä ja muutoksenhakuoikeutta koskevan sääntelyn taikka yleisten prosessioikeudellisten periaatteiden perusteella täysi-ikäisen adoptoitavan vanhemmalla ei ole asianosaisen asemaa eikä muutoksenhakuoikeutta adoptiota koskevassa oikeudenkäynnissä annettuun ratkaisuun.

Perus- ja ihmisoikeussääntelyn merkitys muutoksenhakuoikeutta arvioitaessa

Aluksi

21. A on vedonnut siihen, että kysymyksessä on perustavanlaatuisesti hänen perustuslain 10 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvattuun yksityis- ja perhe-elämän suojaansa liittyvä asia, joka hänellä tulee perustuslain 21 §:n ja ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan nojalla olla oikeus saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi oikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä. A on katsonut, että muutoksenhakuoikeuden rajaamista koskeva adoptiolain 56 § tulee jättää perustuslain 106 §:n nojalla soveltamatta.

22. Kuten Korkein oikeus on aikaisemmassa oikeuskäytännössään todennut, erityisesti henkilöön sidotuissa asioissa puhevallan arvioinnissa saatetaan joutua ottamaan huomioon myös yksityis- ja perhe-elämän suojaa koskevat säännökset ja periaatteet (KKO 2011:106, kohta 4 ja KKO 2021:37, kohta 10).

Perus- ja ihmisoikeuksia koskeva sääntely

23. Perustuslain 7 §:n mukaan jokaisella on oikeus henkilökohtaiseen vapauteen. Perusoikeussäännösten muuttamista koskevissa lain esitöissä (HE 309/1993 vp s. 46) on todettu, että henkilökohtainen vapaus on luonteeltaan yleisperusoikeus, joka suojaa ihmisen fyysisen vapauden ohella myös hänen tahdonvapauttaan ja itsemääräämisoikeuttaan. Oikeudesta henkilökohtaiseen vapauteen säädetään myös ihmisoikeussopimuksen 5 artiklassa.

24. Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä on suojattu. Vastaavasti myös ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta. Artiklan 2 kappaleen mukaan viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin, kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa muun muassa muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

25. Perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Pykälän 2 momentin mukaan käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytyksistä säädetään myös ihmisoikeussopimuksen
6 artiklassa.

26. Perustuslain 106 §:n mukaan tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle, jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa.

Korkeimman oikeuden lausuntopyyntö ihmisoikeustuomioistuimelle 3.10.2022

27. Korkein oikeus on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen aikaisempaan oikeuskäytäntöön viitaten katsonut olevan tulkinnanvaraista, millainen painoarvo biologisen vanhemman yksityiselämän suojalle tulisi antaa täysi-ikäisen lapsen adoption yhteydessä ja minkälaisia vaatimuksia ihmisoikeussopimuksessa turvatut oikeudet asettavat adoptiota koskevalle oikeudenkäyntimenettelylle. Tämän vuoksi Korkein oikeus on pyytänyt ihmisoikeustuomioistuimelta Euroopan ihmisoikeussopimuksen 16. lisäpöytäkirjan mukaista neuvoa-antavaa lausuntoa ja esittänyt lausuntopyynnössään seuraavat kysymykset:

1) Onko ihmisoikeussopimusta tulkittava siten, että täysi-ikäisen lapsen adoption vahvistamista koskeva oikeudenkäynti ylipäänsä ja erityisesti käsillä olevan tapauksen olosuhteissa kuuluu tämän biologisen vanhemman ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa tarkoitetun suojan piiriin?

2) Mikäli vastaus edellä esitettyyn kysymykseen on myöntävä, onko ihmisoikeussopimuksen 6 ja 8 artikloja tulkittava siten, että täysi-ikäisen lapsen biologista vanhempaa on kaikissa tapauksissa tai erityisesti tämän tapauksen olosuhteissa kuultava adoption vahvistamista koskevassa oikeudenkäynnissä?

3) Mikäli vastaus edellä esitettyihin kysymyksiin on myöntävä, onko ihmisoikeussopimuksen 6 ja 8 artikloja tulkittava siten, että biologiselle vanhemmalle on annettava asianosaisen asema asiassa ja että biologisella vanhemmalla tulee olla oikeus saattaa adoption vahvistamista koskeva päätös muutoksenhaun keinoin ylemmän tuomioistuimen tutkittavaksi?

Ihmisoikeustuomioistuimen neuvoa-antava lausunto 13.4.2023

28. Ihmisoikeustuomioistuin on neuvoa-antavassa lausunnossaan (kohdat 55, 56 ja 58) todennut, että täysi-ikäisen lapsen adoption vahvistamista koskeva asia koskee biologisen vanhemman yksityiselämää ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa tarkoitetulla tavalla. Täysi-ikäisen lapsen adoptiota koskeva oikeudenkäynti koskettaa kuitenkin ensisijaisesti adoptionhakijan ja adoptoitavan yksityisautonomiaa ja yksityiselämää. Vaikka biologisen vanhemman oikeutta yksityiselämään tulee kunnioittaa, tätä oikeutta rajoittaa adoptionhakijan ja adoptoitavan oikeus yksityisautonomiaan ja yksityiselämään. Tämän vuoksi alaikäisen adoptiota koskevalla ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöllä on hyvin rajallinen merkitys käsillä olevaa asiaa arvioitaessa.

29. Ihmisoikeustuomioistuin on edelleen todennut (kohdat 57 ja 62), että ihmisoikeussopimuksen 8 artikla ei itsessään sisällä prosessuaalisia vaatimuksia. Kuitenkin henkilöllä, jonka mainitussa artiklassa turvattuja intressejä asia koskettaa, tulee olla oikeus osallistua päätöksentekoprosessiin siinä määrin, että mainitut intressit tulevat riittävässä määrin turvatuiksi. Se, millä konkreettisilla keinoilla 8 artiklassa turvattujen oikeuksien kunnioittaminen turvataan, on jokaisen sopimusvaltion harkintavallassa. Henkilöllä, jonka yksityiselämää asia koskettaa, tulee kuitenkin olla oikeus tulla kuulluksi ja hänen esittämänsä seikat tulee ottaa huomioon päätöksenteossa siinä määrin kuin ne ovat asian kannalta relevantteja. Ihmisoikeussopimuksen 8 artikla ei kuitenkaan edellytä asianosaisaseman taikka muutoksenhakuoikeuden antamista.

30. Ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan osalta ihmisoikeustuomioistuin on todennut (kohdat 64 ja 66), että artikla tulee siviiliasiassa sovellettavaksi vain, jos käsillä oleva riita koskee sellaista oikeutta, joka 6 artiklaan vetoavalla vähintäänkin harkinnanvaraisesti on kansallisen lain nojalla. Tässä tapauksessa biologinen äiti vetoaa oikeuteensa saada omat intressinsä täysi-ikäisen lapsen adoptiota koskevassa kansallisessa oikeudenkäynnissä punnituksi ja oikeuteensa hakea muutosta, jos punninnan lopputulos on hänelle vastainen. Kansallisen tuomioistuimen tehtävä on arvioida se, sisältyykö tällainen oikeus kansalliseen lakiin. Mikäli kansallinen tuomioistuin katsoo, ettei biologisen vanhemman väittämää oikeutta sisälly kansalliseen lakiin edes harkinnanvaraisena, ihmisoikeussopimuksen 6 artikla ei biologisen vanhemman osalta sovellu asiaan lainkaan.

Korkeimman oikeuden arviointi

31. Korkein oikeus toteaa, että ihmisoikeustuomioistuimen neuvoa-antava lausunto ei ole oikeudelliselta luonteeltaan sitova. Siinä lausuttu on kuitenkin perusteltua ottaa lähtökohdaksi arvioitaessa, millaisia vaatimuksia ihmisoikeusvelvoitteet täysi-ikäisen adoptiota koskevalle kansalliselle oikeudenkäyntimenettelylle asettavat.

32. Täysi-ikäisen henkilön adoption oikeusvaikutukset ovat adoptiolain 18 §:n mukaisesti lähtökohtaisesti samat kuin alaikäisen adoptiossa. Myös täysi-ikäisen adoptiossa vahvistetaan lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen verrattava suhde adoptoitavan ja adoptionhakijan välille. Samalla purkautuu lapsen ja tämän aikaisemman vanhemman välinen oikeussuhde. Adoptio on pysyvä, eikä sitä ole mahdollista katkaista edes molempien osapuolten niin halutessa. Adoption purkaa vain uusi adoptio.

33. Riidatonta on, että A:n ja C:n välille on C:n ollessa lapsi syntynyt vanhemman ja lapsen välinen sosiaalinen ja emotionaalinen perhesuhde, joka on säilynyt suhteellisen tiiviinä siitä huolimatta, että C oli noin neljävuotiaana muuttanut B:n luokse asumaan. A:n ja C:n välinen suhde on säilynyt aina tähän päivään saakka. Näissä olosuhteissa Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että C:n vanhemmuus muodostaa edelleen osan A:n yksityiselämään kuuluvaa identiteettiä. Vanhemmuuden mahdollinen menettäminen adoption johdosta merkitsee siten puuttumista A:n perustuslain 10 §:ssä ja ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvattuun yksityiselämään.

34. Korkein oikeus toteaa, että asiassa tulee A:n oikeuksien ohella kiinnittää huomiota myös adoptioasian varsinaisten asianosaisten, C:n ja B:n oikeuksiin. Vaikka adoptiota koskeva oikeudenkäynti koskettaa A:n yksityiselämää, koskee se ensisijaisesti adoptoitavan C:n sekä adoptiota hakevan B:n yksityiselämää ja heille perustuslain 7 §:ssä turvattuun tahdonvapauteen kuuluvaa oikeutta täysivaltaisina aikuisina päättää perhe- ja sukulaisuussuhteistaan ilman ulkopuolelta tulevaa puuttumista ja siitä johtuvaa asian käsittelyn viivästymistä. Edellä mainitut eri suuntaan vaikuttavat oikeudet on pyrittävä yhteensovittamaan siten, että niiden välillä saavutetaan kohtuullinen tasapaino.

35. Korkein oikeus katsoo, että käsillä olevan kaltaisessa aikuisten ihmisten välisiä perhesuhteita koskevassa asiassa korostetun painava merkitys tulee antaa aikuisten ihmisten tahdonvapauden ja yksityisautonomian periaatteille. Tätä johtopäätöstä tukee adoptiolain täysi-ikäisen adoptiota koskevan sääntelyn ohella paitsi lain esitöissä (edellä kohdassa 11 mainittu HE 147/1978 vp s. 25) ja Korkeimman oikeuden aikaisemmassa oikeuskäytännössä (edellä kohdassa 16 mainittu KKO 2021:37, kohta 13), myös ihmisoikeustuomioistuimen nyt käsillä olevassa asiassa antamassa neuvoa-antavassa lausunnossa todettu. Täysi-ikäisen adoptiossa on siten kyse ensisijaisesti adoptoitavan ja adoptiota hakevan välisestä asiasta.

36. Ihmisoikeustuomioistuin on neuvoa-antavassa lausunnossaan todennut ihmisoikeussopimuksen 8 artiklasta johtuvan, että henkilöllä, jonka mainitussa artiklassa turvattuja oikeuksia oikeudenkäynti koskettaa, tulee kuitenkin olla mahdollisuus tulla kuulluksi ja hänen esittämänsä seikat tulee ottaa huomioon päätöksenteossa siinä määrin kuin ne ovat merkityksellisiä asiassa. Täysi-ikäisen adoptoitavan aikaisempaa vanhempaa, joka adoptiohakemuksen menestyessä menettää vanhemman aseman, ei siten tule kokonaan sulkea oikeudenkäynnin ulkopuolelle eikä hänen roolinsa asiaa käsiteltäessä ole myöskään pelkästään muodollinen. Korkein oikeus katsoo, että samanlaiset vaatimukset voidaan johtaa myös perustuslain yksityiselämän suojaa koskevasta 10 §:stä. Täysi-ikäisen adoptoitavan vanhemmalle, jonka yksityiselämän suojaa adoption vahvistamista koskeva oikeudenkäynti koskettaa, tulee siten varata tilaisuus tulla kuulluksi asiaa käsiteltäessä.

37. Ihmisoikeussopimuksen 8 artikla ei edellä kohdassa 29 kuvatulla tavalla itsessään edellytä biologisen vanhemman muutoksenhakuoikeutta. Korkein oikeus katsoo edellä lausutut seikat ja erityisesti täysi-ikäisen adoption sääntelyn taustalla vaikuttavat periaatteet huomioon ottaen, että myöskään perustuslain 10 §:ää ei ole tältä osin perusteltua tulkita ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa laajemmin.

38. Tässä asiassa A:ta on käräjäoikeudessa kuultu ja hänellä on ollut mahdollisuus esittää näyttöä adoption vahvistamisen kannalta relevanteista seikoista. A:n yksityiselämän suoja on näin ollen tullut perus- ja ihmisoikeusvelvoitteiden edellyttämällä ja riittävällä tavalla huomioiduksi asian käsittelyssä.

39. Adoptiolain 56 §:n sanamuodon mukaan muutoksenhakuoikeus on hakijan ja lapsen ohella vain niillä tahoilla, joita 54 §:n 1 momentin nojalla on nimenomaisesti kuultava asiassa. Korkein oikeus on edellä katsonut, että adoptiolain perusteella A ei lukeudu näihin tahoihin. Korkein oikeus on kuitenkin todennut perus- ja ihmisoikeussäännösten edellyttävän, että myös täysi-ikäisen adoptoitavan vanhemmalle, tässä tapauksessa A:lle, varataan tilaisuus tulla kuulluksi adoptioasiassa. Näin ollen on vielä erikseen arvioitava, seuraako perus- ja ihmisoikeussääntelyyn perustuvasta kuulemisvelvoitteesta se, että tällaisella kuultavalla tulee kuulemisensa perusteella olla myös oikeus hakea muutosta asiassa.

40. Korkein oikeus toteaa, että Suomessa alaikäisen ja täysi-ikäisen adoption edellytykset ja menettelysäännökset eroavat merkittävästi toisistaan. Alaikäisen adoptio edellyttää adoptiolain 3 §:n mukaan sitä, että adoption harkitaan olevan lapsen edun mukainen. Alaikäisen adoptio edellyttää lisäksi adoptiolain 11 §:n mukaan pääsääntöisesti tämän vanhempien suostumusta. Täysi-ikäisen adoptio puolestaan edellyttää edellä kohdassa 5 selostetun adoptiolain 4 §:n mukaan adoptoitavan suostumuksen ohella vain sitä, että adoptionhakijan ja adoptoitavan henkilön välinen suhde on laadultaan sellainen, jota mainitussa säännöksessä tarkoitetaan. Valitusta sääntelytavasta seuraa, että kolmansien henkilöiden, edes biologisten vanhempien, omia henkilökohtaisia intressejä ei harkinnassa voida ottaa huomioon.

41. Muutoksenhakuoikeus on adoptiolain 56 §:n nojalla adoptoitavan ja adoptionhakijan ohella vain 54 §:n 1 momentissa erikseen mainituilla tahoilla. Nämä tahot ovat itse tai edustavat sellaisia henkilöitä, joiden tahdonilmaisuilla ja mielipiteillä on adoptiolain mukaan ratkaiseva merkitys adoption vahvistamisen kannalta ja joiden kuuleminen on tästä syystä ollut perusteltua säätää lain 54 §:n 1 momentin mukaisesti pakolliseksi. Nämä tahot ovat siten sellaisia, joilla on itsenäinen asianosaisen asema ja oma henkilökohtainen, aineelliseen lainsäädäntöön perustuva intressi sekä todellinen mahdollisuus vaikuttaa asian lopputulokseen.

42. Edellä mainittujen asianosaisten asema ja intressi ovat siten olennaisella tavalla erilaiset kuin täysi-ikäisen adoptoitavan vanhemman, jonka mielipiteellä ja suostumuksella ei edellä kerrotulla tavalla ole itsenäistä merkitystä adoption aineellisten edellytysten harkinnassa. Täysi-ikäisen adoptoitavan vanhemman kuuleminen liittyy ennen muuta adoption vahvistamisen edellytyksenä olevien tosiseikkojen selvittämiseen. Adoptiolain perusteella biologisen vanhemman asema rinnastuu siten pikemminkin todistajaan kuin asianosaiseen, vaikka hänen kuulemisensa samalla turvaa hänen yksityiselämänsä suojaa. Tästä syystä Korkein oikeus katsoo, ettei täysi-ikäisen adoptoitavan vanhempaa voida asemansa perusteella rinnastaa edellä mainittuihin varsinaisina asianosaisina kuultaviin tahoihin siitä huolimatta, että myös ensin mainitulla on oikeus tulla asiassa kuulluksi.

43. Johtopäätöksenään Korkein oikeus katsoo, että A:n muutoksenhakuoikeus ei siten voi perustua myöskään siihen, että hänelle on oikeudenkäynnissä tullut perus- ja ihmisoikeussääntelyn nojalla varata mahdollisuus tulla kuulluksi.

44. Täysi-ikäisen adoptiota koskeva sääntely ei edellä todetulla tavalla perusta biologiselle vanhemmalle asianosaisasemaa oikeudenkäynnissä. Vaikka adoption vahvistaminen koskee myös hänen yksityiselämäänsä, Korkein oikeus katsoo, että täysi-ikäisen adoptiossa ei ole kysymys biologisen vanhemman oikeudesta perustuslain 21 §:ssä ja ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitetulla tavalla. Näin ollen asiaa ei ole tarvetta arvioida erikseen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevien periaatteiden kannalta.

Johtopäätös

45. Tässä tapauksessa käräjäoikeus on varannut A:lle tilaisuuden tulla kuulluksi ja mahdollisuuden esittää selvitystä hänen täysi-ikäisen lapsensa adoptiota koskevassa asiassa. Käräjäoikeus on ottanut vastaan A:n esittämää selvitystä ja kuullut tätä istunnossa asian selvittämiseksi sekä
huomioinut A:n esittämät seikat arvioidessaan sitä, täyttyvätkö adoptiolain 4 §:n edellytykset adoption vahvistamiselle. Oikeudenkäyntimenettelyssä on kunnioitettu A:lle biologisena äitinä kuuluvaa oikeutta yksityiselämään. Adoptiolain 56 §:n soveltaminen ei siten nyt käsillä olevissa olosuhteissa johda myöskään perustuslain 106 §:ssä tarkoitettuun ilmeiseen ristiriitaan A:lle perustuslaissa turvattujen oikeuksien kanssa eikä mainittua säännöstä siten tule jättää soveltamatta perus- ja ihmisoikeussääntelyn vastaisena.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Ari Kantor, Kirsti Uusitalo, Juha Mäkelä ja Timo Ojala. Esittelijä Paula Jutila.