KKO:2024:14

Asian käsittely käräjäoikeudessa

Pohjois-Savon käräjäoikeuden tuomio 19.4.2023 nro 23/557 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Liisa Laatikainen ja Johanna Kantanen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Suomen valtiolle myönnettiin valituslupa ennakkopäätösvalitukseen rajoitettuna oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla siihen kysymykseen, onko Oikeusrekisterikeskuksella ollut rikoslain 10 luvun 11 §:n 2 momentissa tarkoitetusta rikoksen asianomistajan kirjallisesta hakemuksesta päättäessään oikeus tutkia korvausvelan mahdollinen vanhentuminen. Kysymys valitusluvan myöntämisestä muilta osin siirrettiin ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

Valtio vaati valituksessaan, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja A:n kanne hylätään.

A vaati vastauksissaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Valituslupaa koskeva ratkaisu

Valituslupaa laajennetaan siten, että valtiolle myönnetään valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna myös siihen kysymykseen, onko korvausvelka vanhentunut. Muilta osin valituslupaa ei myönnetä.

Pääasiaratkaisun perustelut

Asian tausta

1. B:tä vastaan on 5.11.2010 nostettu syyte törkeästä petoksesta ja rahankeräysrikoksesta niin sanotussa WinCapita-asiassa. Käräjäoikeus on 2.12.2011 tuominnut B:n törkeästä petoksesta ja hovioikeus 7.2.2013 sen lisäksi rahankeräysrikoksesta. B on samalla tuomittu menettämään valtiolle rikoksen tuottama taloudellinen hyöty. Korkein oikeus ei ole ratkaisullaan 27.2.2014 muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta. B:lle tuomittu menettämisseuraamus on pantu täytäntöön.

2. WinCapita-klubiin sijoittanut A on 23.10.2015 nostamassaan kanteessa vaatinut B:ltä rikokseen perustuvaa vahingonkorvausta. Käräjäoikeus on 26.2.2016 vahvistanut asiassa sovinnon, jonka mukaan B velvoitetaan maksamaan A:lle vaadittu vahingonkorvaus. Sovintosopimuksen mukaan A hakee sovinnossa tuomittua korvausta Oikeusrekisterikeskukselta rikoslain 10 luvun 11 §:n 2 momentin mukaisesti. Edelleen osapuolet ovat sopineet, että A ei hae saatavaansa ulosottoteitse eikä kohdista B:hen muitakaan perintätoimia.

3. A on Oikeusrekisterikeskukselle 17.3.2016 toimittamassaan hakemuksessa vaatinut, että hänen vahingonkorvaussaatavaansa vastaava määrä suoritetaan valtion varoista. Oikeusrekisterikeskus on hylännyt hakemuksen katsoen, että A:n vahingonkorvaussaatava B:ltä oli kokonaisuudessaan vanhentunut ja ettei A:n ja B:n välinen tuomioistuimen vahvistama sovinto sitonut valtiota.

4. A on valtiota vastaan 24.9.2020 nostamassaan kanteessa vaatinut, että valtio velvoitetaan suorittamaan A:lle määrä, joka vastaa A:lle aiheutunutta vahinkoa sekä B:lle tuomittua menettämisseuraamusta. Käräjäoikeus on velan vanhentumisesta annetun lain (vanhentumislaki) 18 §:n 1 momenttiin viitaten katsonut, ettei Oikeusrekisterikeskus olisi saanut vahingonkorvaussaatavan oikeellisuutta rikoslain 11 §:n 2 momentin nojalla tarkistaessaan perustaa ratkaisuaan sellaiseen seikkaan, johon asianosaiset eivät ole vedonneet, eikä näin ollen tutkia mahdollista saatavan vanhentumista. Käräjäoikeus on hyväksynyt kanteen.

Kysymyksenasettelu

5. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko Oikeusrekisterikeskuksella A:n hakemuksesta päättäessään ollut oikeus tutkia hakemuksen perusteena olevan korvausvelan mahdollinen vanhentuminen. Mikäli vanhentuminen on voitu tutkia, tulee ratkaistavaksi, onko korvausvelka vanhentunut.

Oikeus tutkia korvausvelan vanhentuminen

Sovellettavat säännökset

6. Rikoslain 10 luvussa säädetään menettämisseuraamuksista. Luvun 11 §:n 2 momentin mukaan jos korvausta taikka edunpalautusta on suoritettu tai tuomittu suoritettavaksi menettämisseuraamusta koskevan ratkaisun antamisen jälkeen, menettämisseuraamus voidaan panna täytäntöön vastaavalla määrällä vähennettynä. Jos menettämisseuraamus on jo pantu täytäntöön, Oikeusrekisterikeskus voi asianomaisen henkilön kirjallisesta hakemuksesta päättää, että vastaava määrä suoritetaan valtion varoista. Oikeusrekisterikeskuksen päätökseen tyytymättömällä on oikeus ajaa kannetta kantajan kotipaikan tai Helsingin käräjäoikeudessa. Vastaajana asiassa on valtio, jota edustaa Oikeusrekisterikeskus.

7. Lailla 875/2001 rikoslakiin lisätyn 10 luvun alkuperäisen 11 §:n 2 momentin mukaan vahingonkärsijän oli nostettava kanne valtiota vastaan saadakseen suorituksen valtion varoista. Lain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä riita-asian käsittelyjärjestystä perusteltiin tarpeella tutkia asia perusteellisesti. Tätä pidettiin välttämättömänä sen vuoksi, että olisi mahdollista tarkistaa vaatimusten oikeellisuus. Esityksessä todettiin myös, että vahingonkorvaus on asia, josta sovinto on sallittu, mutta että tällainen sopimus ei sido valtiota. Edelleen esityksessä todettiin – viitaten muun muassa mahdollisuuteen myöntää selvästi perusteeton tai määrältään liiallinen korvausvaatimus oikeaksi – että aikaisempi vahingonkorvaustuomiokaan ei ole suoraan valtiota sitova. (HE 80/2000 vp s. 36.)

8. Menettely suorituksen saamiseksi valtion varoista on sittemmin uudistettu voimassa olevan lain mukaiseksi 1.6.2013 voimaan tulleella lailla 347/2013, jolla rikoslain 10 luvun 11 §:n 2 momenttia on muutettu niin, että asiasta päättää ensisijaisesti Oikeusrekisterikeskus asianomaisen henkilön hakemuksesta. Muutokseen johtaneen hallituksen esityksen perustelujen mukaan Oikeusrekisterikeskus ratkaisisi hakemuksen perusteella, onko vaatimus oikeutettu. Tähän kuuluisi ensinnäkin se, ettei hakija ole saanut suoritusta muualta. Lisäksi olisi verrattava, vastaako tuomittu vahingonkorvaus tuomittua menettämisseuraamusta ja perustuvatko ne samaan tekoon. Vielä olisi tarkistettava, että tuomittu vahingonkorvaus olisi aiheellinen sekä perusteiltaan että määrältään, koska riita-asiassa, jossa sovinto on sallittu, tuomio voidaan perustaa esimerkiksi myöntämiseen, jolloin tuomioistuin ei enemmälti tutki vaatimuksen perusteita tai määrää. (HE 2/2013 vp s. 7.)

9. Vanhentumislain 18 §:n 1 momentin mukaan velan vanhentuminen otetaan tutkittavaksi tuomioistuimessa tai muussa viranomaismenettelyssä vain asianosaisen väitteen perusteella.

10. Vanhentumislain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen perusteluista tai lain esitöistä ei ilmene, mitä muulla viranomaismenettelyllä tarkoitetaan. Hallituksen esityksessä viitataan siviiliprosessia koskeviin yleisiin periaatteisiin, joiden mukaan tuomioistuimen on perustettava ratkaisunsa asianosaisten esittämiin vaatimuksiin ja väitteisiin. Poikkeuksena väitteenvaraisuudesta mainitaan vain ulosotto, jonka osalta asiasta pykälän 2 momentin mukaan säädetään erikseen. Korostuneen viranomaistoimintoisuuden takia velan vanhentuminen tutkitaan ulosotossa viran puolesta. (HE 187/2002 vp s. 31 ja 70–71.)

Säännösten tulkinta

11. Korkein oikeus toteaa, että vahingonkorvausta koskevassa asiassa sovinto on sallittu. Tuomioistuimen on tällöin perustettava ratkaisunsa asianosaisten vaatimuksiin ja seikkoihin, joihin asianosaiset ovat vedonneet. On siten mahdollista, että korvausvelvollinen myöntää oikeaksi perusteettoman tai määrältään ylimitoitetun korvausvaatimuksen. Edellä selostetuista lain esitöistä ilmeneekin selkeästi se lähtökohta, että vahingonkorvausta koskeva tuomio, joka on Oikeusrekisterikeskukselle osoitetun rikoslain 10 luvun 11 §:n 2 momentissa tarkoitetun hakemuksen perusteena, ei ole valtiota sitova. Sama koskee esimerkiksi tuomioistuimen vahvistamaa sovintoa.

12. Sanottuun nähden on johdonmukaista, että Oikeusrekisterikeskuksen on kohdassa 8 selostettujen rikoslain 10 luvun 11 §:n 2 momenttia koskevien esitöiden mukaisesti muun ohella tarkistettava, että tuomittu vahingonkorvaus on aiheellinen sekä perusteeltaan että määrältään. Mikään ei muutenkaan viittaa siihen, että korvausmenettelyn keventämisellä siirtymällä täystutkintaisesta oikeudenkäynnistä käräjäoikeudessa menettelyyn, jossa korvaushakemuksen tutkii ensisijaisesti Oikeusrekisterikeskus, olisi tarkoitettu muutosta siihen lähtökohtaan, että korvausvelan aiheellisuus on tutkittava ennen kuin korvaus voidaan suorittaa valtiolle menetetyiksi tuomituista varoista.

13. Kun Oikeusrekisterikeskus päättää rikoslain 10 luvun 11 §:n 2 momentissa tarkoitetusta vahingonkärsijän hakemuksesta, suoritetaanko tämän vaatima määrä valtion varoista, kysymyksessä ei ole siviiliprosessi vaan hallintomenettely, jossa ei ole muita asianosaisia kuin hakija. Menettelyssä ei siten ole sellaista asianosaistahoa, jonka intressissä olisi tehdä väite hakemuksen perusteena olevan vahingonkorvausvelan vanhentumisesta. Tosiasiallisesti kysymys on – kuten aikaisemmassa täystutkintaisessa menettelyssäkin – vahingonkärsijän ja valtion välisestä vaatimuksen perusteena olevan korvausvelan oikeellisuutta koskevasta asiasta, jossa Oikeusrekisterikeskus edustaa valtiota. Oikeusrekisterikeskuksen mahdollisuudella ottaa vahingonkorvaussaatavan vanhentuminen huomioon ratkaisunsa perusteena onkin nyt kysymyksessä olevassa hakemusmenettelyssä asiallisesti vastaava merkitys kuin vanhentumisväitteellä siviiliprosessissa. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että vanhentumislain 18 §:n 1 momentin säännöstä, jonka mukaan vanhentuminen otetaan huomioon vain asianosaisen väitteen perusteella, ei sovelleta nyt kysymyksessä olevassa menettelyssä.

Korkeimman oikeuden johtopäätökset

14. Rikoslain 10 luvun 11 §:n 2 momentissa tarkoitettuun menettelyyn kuuluu se, että Oikeusrekisterikeskuksen on tarkistettava vahingonkorvausvelan aiheellisuus. Korkein oikeus katsoo tämän sisältävän sen, että Oikeusrekisterikeskuksella on hakemuksesta päättäessään vanhentumislain 18 §:n 1 momentin estämättä oikeus tutkia korvausvelan mahdollinen vanhentuminen.

15. Asiassa on siten seuraavaksi arvioitava, onko A:n korvausvelka vanhentunut.

Korvausvelan vanhentuminen

Säännökset ja niiden tulkinta

16. Vanhentumislain 4 §:n mukaan velka vanhentuu kolmen vuoden kuluttua lain 5–7 §:ssä tarkoitetusta ajankohdasta, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu.

17. Vanhentumislain 7 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan vahingonkorvauksen vanhentumisaika alkaa kulua muuhun kuin sopimussuhteeseen perustuvassa vahingonkorvauksessa siitä, kun vahingonkärsijä on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevasta.

18. Lain perustelujen mukaan yleisenä lähtökohtana on, että kolmen vuoden vanhentumisaika alkaa kulua siitä, kun velkoja voisi esittää vaatimuksensa. Vahingonkorvausvaatimusten osalta tämä edellyttää sitä, että vahingonkärsijällä on ollut mahdollisuus saada riittävät tiedot korvausedellytyksistä eli aiheutuneesta vahingosta ja sen aiheuttajasta. (HE 187/2002 vp s. 48.)

19. Vahingonkärsijältä edellytetään myös tavanomaista aktiivisuutta vahingon ja siitä vastuussa olevan selvittämiseksi (selonottovelvollisuus). Koska velkoja voi katkaista vanhentumisen vapaamuotoisella muistutuksella, merkitystä ei voida antaa sille, milloin mahdollista oikeudenkäyntiä varten tarvittavat todisteet on saatu tai milloin vaadittava korvausmäärä on täsmentynyt. (HE 187/2002 vp s. 49–50.)

20. Korkein oikeus on vakiintuneesti katsonut, että vahingonkorvausvelan vanhentumisajan alkaminen ei edellytä, että vahinkoa kärsineellä olisi ollut varma tieto vahingonkorvausvastuun edellytyksenä olevista tosiseikoista. Merkitystä on ollut sillä, onko tieto ollut riittävää, jotta vahinkoa kärsineen on voitu edellyttää sen perusteella katkaisevan korvausvelan vanhentumisen. (KKO 2018:11, kohta 17 ja siinä viitattu oikeuskäytäntö.) Jos velkojalla on asiaan liittyvistä tosiseikoista sellainen tieto, jonka perusteella hän voi arvioida vahingonkorvausvastuun edellytysten täyttymistä, vanhentumisaika alkaa siitäkin huolimatta, että jokin vahingonkorvausvaatimuksen menestymiseen vaikuttava oikeudellinen kysymys olisi parhaillaan oikeudenkäynnin kohteena (KKO 2017:3, kohta 10).

Vanhentumisen arviointi tässä asiassa

21. Syyte B:tä kohtaan on nostettu 5.11.2010. Valtakunnansyyttäjänvirasto on antanut samana päivänä tiedotteen, jonka mukaan B:tä syytettiin törkeästä petoksesta ja rahankeräysrikoksesta. Tiedotteessa on kerrottu syytteen perustuvan muun ohella siihen, että WinCapita-nimisen klubin toiminnasta ja sen tulojen muodostumisesta oli annettu väärää tietoa suurelle määrälle jäseniä ja siten saatu heidät sijoittamaan klubiin rahaa. Tiedotteen mukaan epäilty oli esitutkinnassa kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin.

22. Tiedotteessa on myös mainittu, että yli 2 200 henkilöä oli esittänyt korvausvaatimuksia esitutkinnassa ja vaatimusten yhteismäärä oli tuolloin yli 37 miljoonaa euroa. Edelleen tiedotteen mukaan käräjäoikeus ilmoittaisi korvausvaatimuksia esittäneille toimintatavasta, jolla he voivat saada korvausvaatimuksensa oikeudenkäynnissä tutkittavaksi.

23. Syytteen tultua vireille myös käräjäoikeus on julkaissut 5.11.2010 tiedotteen, jossa on muun ohella ohjeistettu vahingonkärsijöitä korvausvaatimuksen esittämisestä. Henkilöitä, jotka eivät olleet ilmoittaneet vaatimuksiaan esitutkinnassa, mutta halusivat esittää niitä käräjäoikeudessa, on kehotettu ilmoittamaan siitä käräjäoikeudelle. Tiedotteen mukaan asianomistajien erittäin suuren määrän vuoksi korvausvaatimukset käsiteltäisiin rikosasiasta erillään riita-asian käsittelyjärjestyksessä. Korvausvaatimusten istuntokäsittely alkaisi aikaisintaan vuonna 2012.

24. Korkein oikeus katsoo, että asian laajamittaisen uutisoinnin ja 5.11.2010 annettujen tiedotteiden perusteella on tullut yleiseen tietoisuuteen, että syyttäjän mukaan WinCapita-klubin toiminnassa oli annettu väärää tietoa ja siten rikollisella menettelyllä saatu ihmisiä sijoittamaan klubiin rahaa. B on myös mainittu nimeltä ja häneen kohdistunut syyte on yksilöity. Vanhentumisajan alkamisajankohdan osalta merkitystä ei ole sillä, että tuomioistuin ei ollut rikosasiassa vahvistanut korvausperusteen kannalta merkityksellisten tosiseikkojen olemassaoloa eikä rikosasiassa ollut annettu lainvoimaista ratkaisua.

25. Kohdassa 24 mainittujen tietojen perusteella A:n on pitänyt olla riittävästi selvillä B:n menettelystä WinCapita-klubin toiminnassa selvittääkseen, onko hänelle aiheutunut siitä vahinkoa, ja katkaistakseen tarvittaessa saatavansa vanhentumisen.

26. Korkein oikeus katsoo näin ollen, että A on viimeistään 5.11.2010 saanut tietää tai hänen ainakin olisi selonottovelvollisuutensa perusteella pitänyt tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevasta. A on nostanut rikokseen perustuvan vahingonkorvauskanteen 23.10.2015 eli yli kolmen vuoden kuluttua vanhentumisajan alkamisesta, eikä asiassa ole väitettykään, että vanhentuminen olisi katkaistu ennen kanteen nostamista. B:n korvausvelka A:lle on siten vanhentunut, eikä sitä vastaavaa määrää näin ollen ole suoritettava A:lle valtion varoista.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomio kumotaan, kanne hylätään ja Suomen valtio vapautetaan maksuvelvollisuudesta A:ta kohtaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Mika Huovila, Eva Tammi-Salminen, Pekka Pulkkinen ja Pasi Pölönen. Esittelijä Minna Heikinsalmi.