KKO:2024:1

Asian käsittely käräjäoikeudessa

Asian tausta

Verohallinto oli vaatinut A Oy:n asettamista konkurssiin 13.12.2018 vireille tulleella hakemuksellaan. A Oy oli hakenut 20.12.2018 yrityksen saneerausmenettelyn aloittamista, jolloin konkurssihakemusta ei ollut ratkaistu.

A Oy oli maksanut 23. ja 26.8.2019 Verohallinnolle verovelkaa yhteensä 117 451,09 euroa.

Käräjäoikeus ei ollut tehnyt päätöstä saneerausmenettelyn aloittamisesta, ja A Oy:n saneeraushakemuksen käsittely oli jätetty 5.11.2019 sillensä A Oy:n peruutettua hakemuksensa. Verohallinto oli peruuttanut konkurssihakemuksensa, minkä vuoksi konkurssihakemuksen käsittely oli 21.11.2019 jätetty sillensä.

A Oy oli asetettu 13.1.2020 konkurssiin työeläkevakuutusyhtiön 26.11.2019 vireille tulleesta hakemuksesta.

Kanne ja vastaus Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa

A Oy:n konkurssipesä vaati, että A Oy:n Verohallinnolle 23. ja 26.8.2019 tekemät yhteensä 117 451,09 euron määräiset maksut peräytetään konkurssipesään takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (takaisinsaantilaki) 10 §:n perusteella ja että Verohallinto velvoitetaan palauttamaan konkurssipesään 117 451,09 euroa korkoineen. Konkurssipesä totesi, että A Oy oli maksanut velkaansa Verohallinnolle pesän varoihin nähden huomattavalla määrällä myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen takaisinsaannin määräpäivää. Takaisinsaannin määräpäiväksi oli katsottava saneeraushakemuksen vireilletulopäivä 20.12.2018 tai Verohallinnon konkurssihakemuksen vireilletulopäivä 13.12.2018.

Verohallinto vaati, että kanne hylätään. Takaisinsaannin määräpäivänä oli pidettävä takaisinsaantilain 2 §:n 1 momentin pääsäännön mukaisesti työeläkevakuutusyhtiön konkurssihakemuksen vireilletulopäivää 26.11.2019, jolloin vireillä ei ollut ollut muuta konkurssi- tai saneeraushakemusta eikä saneerausmenettelyä ollut aloitettu. Maksuja ei ollut tehty myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen määräpäivää, eikä niitä voitu peräyttää takaisinsaantilain 10 §:n nojalla.

Käräjäoikeuden tuomio 1.4.2022 nro 22/12878

Käräjäoikeus totesi, että asiassa oli riitaista, oliko takaisinsaannin määräpäivänä pidettävä 13.12.2018, 20.12.2018 vai 26.11.2019 ja oliko velkojen maksu Verohallinnolle siten tapahtunut myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen määräpäivää. Maksuja ei voitu määrätä peräytettäväksi, jos määräpäivä olisi 26.11.2019. Riidatonta oli, että maksuja oli pidettävä pesän varoihin nähden huomattavina eikä niitä voitu pitää olosuhteet huomioon ottaen tavanomaisina.

Käräjäoikeus katsoi lausumillaan perusteilla, että takaisinsaantilain 2 §:n 3 momenttia oli perusteltua tulkita niin, että siinä tarkoitetaan yrityksen saneerauksesta annetussa laissa (yrityssaneerauslaki) tarkoitetulla menettelyllä saneeraushakemuksen vireille tulosta alkavaa menettelyä kokonaisuudessaan eikä vain yrityssaneerauslain 3 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua saneerausmenettelyä, joka edellyttää, että saneerausmenettelyn aloittamisesta on tehty päätös. Takaisinsaantilain 2 §:n 3 momentin määräpäiväsäännös tuli siten sovellettavaksi muun ohella sellaiseen konkurssiin, jota koskeva hakemus oli tehty kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun vireille tullut saneeraushakemus oli hylätty tai jäänyt sillensä taikka menettely oli lakannut muusta syystä kuin saneerausohjelman vahvistamisen vuoksi.

Näin ollen käräjäoikeus katsoi, että A Oy:n omaisuus oli luovutettu konkurssiin hakemuksesta, joka oli tehty kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun saneeraushakemus oli 5.11.2019 jäänyt sillensä eli kun yrityssaneerauslaissa tarkoitettu menettely oli muusta syystä kuin saneerausohjelman vahvistamisen vuoksi lakannut. Määräpäivä määräytyi siten yrityssaneerauslain 35 §:n 2 momentin nojalla.

Koska A Oy:n saneeraushakemuksen tullessa vireille 20.12.2018 oli ollut vireillä hakemus velallisen asettamisesta konkurssiin, yrityssaneerauslain 35 §:n 2 momentin nojalla takaisinsaannin määräpäivänä oli pidettävä konkurssihakemuksen vireilletulopäivää 13.12.2018.

A Oy:n Verohallinnolle 23. ja 26.8.2019 suorittamat maksut yhteensä 117 451,09 euroa peräytyivät takaisinsaantilain 10 §:n nojalla A Oy:n konkurssipesään ja Verohallinto määrättiin palauttamaan mainittu määrä konkurssipesälle korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Katja Frondelius-Mäkinen ja Hanna Väliaho.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Verohallinnolle myönnettiin valituslupa.

Verohallinto vaati ennakkopäätösvalituksessaan, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja kanne hylätään.

A Oy:n konkurssipesä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Verohallinto on vaatinut A Oy:n (jäljempänä yhtiö) asettamista konkurssiin 13.12.2018 vireille tulleella hakemuksellaan. Yhtiö on 20.12.2018 vireille panemallaan hakemuksella hakenut saneerausmenettelyn aloittamista, jolloin Verohallinnon konkurssihakemusta ei ole ratkaistu. Yhtiö on 23. ja 26.8.2019 maksanut Verohallinnolle verovelkaa yhteensä 117 451,09 euroa. Saneerausmenettelyä ei ole aloitettu, ja yhtiön hakemus on 5.11.2019 jätetty sillensä yhtiön peruutettua hakemuksensa. Verohallinto on peruuttanut konkurssihakemuksensa, minkä vuoksi konkurssihakemuksen käsittely on 21.11.2019 jätetty sillensä. Yhtiö on asetettu konkurssiin 13.1.2020 työeläkevakuutusyhtiön 26.11.2019 vireille tulleesta hakemuksesta.

2. Yhtiön konkurssipesä on vaatinut Verohallinnolle 23. ja 26.8.2019 suoritettujen maksujen peräyttämistä konkurssipesään takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (takaisinsaantilaki) 10 §:n nojalla. Vaatimus on perustunut siihen, että yhtiö oli maksanut velkaansa pesän varoihin nähden huomattavalla määrällä myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen takaisinsaantilain 2 §:ssä tarkoitettua määräpäivää. Takaisinsaannin määräpäivänä oli pidettävä saneeraushakemuksen vireilletulopäivää 20.12.2018 tai Verohallinnon konkurssihakemuksen vireilletulopäivää 13.12.2018.

3. Verohallinto on vaatinut, että kanne hylätään, koska maksut eivät olleet tapahtuneet myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen määräpäivää. Verohallinnon mukaan takaisinsaannin määräpäivänä oli pidettävä vasta työeläkevakuutusyhtiön konkurssihakemuksen vireilletulopäivää 26.11.2019.

4. Käräjäoikeudessa on ollut riitaa siitä, mitä edellä mainituista päivistä on pidettävä takaisinsaannin määräpäivänä. Muut kuin takaisinsaantiajan laskemista koskevat takaisinsaantilain 10 §:n mukaiset takaisinsaannin edellytykset ovat olleet riidattomia. Käräjäoikeus on katsonut, että määräpäivänä oli pidettävä Verohallinnon konkurssihakemuksen vireilletulopäivää 13.12.2018. Käräjäoikeus on hyväksynyt kanteen.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

5. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana, onko yhtiön Verohallinnolle 23. ja 26.8.2019 tekemät maksut tehty myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen määräpäivää ja ovatko ne siten takaisinsaantilain 10 §:n nojalla peräytettävissä. Tämän kysymyksen ratkaisu riippuu siitä, mitä päivää asiassa pidetään takaisinsaannin määräpäivänä. Tätä arvioitaessa olennaista on se, onko asiassa käsillä takaisinsaantilain 2 §:n 3 momentissa tarkoitettu tilanne, jossa velallisen omaisuus on luovutettu konkurssiin hakemuksesta, joka on tehty kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun yrityksen saneerauksesta annetussa laissa (yrityssaneerauslaki) tarkoitettu menettely on muusta syystä kuin saneerausohjelman vahvistamisen vuoksi lakannut.

Sovellettavat säännökset ja niiden tausta

6. Takaisinsaantilain 2 §:ssä on säännökset määräpäivästä eli päivästä, josta velallisen omaisuutta koskevien oikeustoimien takaisinsaantiajat luetaan. Lain 2 §:n 1 momentin mukaan määräpäivällä tarkoitetaan päivää, jona konkurssihakemus tehtiin tuomioistuimelle. Jos samanaikaisesti on ollut vireillä useita konkurssihakemuksia, määräpäivänä pidetään sitä päivää, jona ensiksi vireille pantu hakemus tehtiin.

7. Pykälän 3 momentin mukaan, jos velallisen omaisuus luovutetaan konkurssiin hakemuksesta, joka on tehty yrityssaneerauslaissa tarkoitetun menettelyn vireillä ollessa tai kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun menettely on muusta syystä kuin saneerausohjelman vahvistamisen vuoksi lakannut, määräpäivänä pidetään lain 35 §:n 2 momentissa tarkoitettua päivää.

8. Yrityssaneerauslain 35 §:n 2 momentin mukaan määräpäivänä pidetään päivää, jona hakemus saneerausmenettelystä tehtiin tai, jos tuolloin oli vireillä hakemus velallisen asettamisesta konkurssiin, päivää, jona konkurssihakemus tehtiin. Jos vireillä oli useita saneerausmenettelyä tai konkurssia koskevia hakemuksia, määräpäivänä pidetään sitä päivää, jona ensiksi vireille pantu hakemus tehtiin.

9. Takaisinsaantilain 2 §:n 3 momentti on lisätty lakiin yrityssaneerauslain säätämisen yhteydessä. Alkuperäisessä muodossaan (laissa 52/1993) säännös koski vain tilanteita, joissa velallisen omaisuus luovutetaan konkurssiin hakemuksesta, joka oli tehty yrityssaneerauslaissa tarkoitetun menettelyn vireillä ollessa. Lain perusteluissa (HE 182/1992 vp s. 115) on todettu, että tällaisessa tilanteessa määräpäivällä tarkoitetaan saneerausmenettelyä koskevan lain 35 §:n 2 momentin mukaista määräpäivää eli yleensä sitä päivää, jona hakemus saneerausmenettelyn aloittamisesta tehtiin. Takaisinsaannin edellytyksiin ei näin ollen vaikuta se, että saneerausmenettely muuttuu konkurssiksi.

10. Takaisinsaantilain 2 §:n 3 momenttia on muutettu lailla 797/1998 siten, että määräpäivänä pidetään yrityssaneerauslain 35 §:n 2 momentin mukaan määräytyvää päivää myös silloin, kun velallisen omaisuus luovutetaan konkurssiin hakemuksesta, joka on tehty kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun yrityssaneerauslaissa tarkoitettu menettely on muusta syystä kuin saneerausohjelman vahvistamisen vuoksi lakannut.

11. Lainmuutokseen johtaneesta hallituksen esityksestä ilmenee, että lainmuutoksen taustalla on ollut selvitys, jonka mukaan saneerausmenettelyä varsin usein seurasi konkurssi siten, että saneerausmenettely lakkasi velallisen konkurssiin asettamiseen tai konkurssiin asettaminen tapahtui hyvin pian saneerausmenettelyn lakkaamisen jälkeen (HE 68/1998 vp s. 3–4). Esityksessä on lainmuutosta edeltäneestä oikeustilasta todettu, että jos saneerausmenettely lakkaa ja velallista haetaan vasta sen jälkeen konkurssiin, määräpäivänä pidetään konkurssihakemuksen tekopäivää. Tällöin voi käydä niin, että velkojat eivät voi enää vaatia takaisinsaantia, mikä olisi ollut mahdollista, jos konkurssihakemus olisi tehty saneerausmenettelyn aikana. Siksi takaisinsaannin määräpäivää koskevaa säännöstä ehdotettiin tarkistettavaksi, jotta saneerausmenettelyn lakkaaminen ei katkaisisi velkojan mahdollisuutta takaisinsaantiin. Pian saneerausmenettelyn lakkaamisen jälkeen vireille tullut konkurssi oli perusteltua asettaa takaisinsaannin kannalta samaan asemaan kuin menettelyn aikana vireille tullut konkurssi. Takaisinsaannin määräpäivänä pidettäisiin tällöinkin pääsäännön mukaan sitä päivää, jolloin saneeraushakemus tehtiin (HE s. 5). Säännöstä koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa on edelleen todettu, että jos saneerausmenettely lakkaa ja konkurssi seuraa pian sen jälkeen, on konkurssin yhteydessä tärkeää tutkia, onko jokin sellainen toimi, jonka peräyttämistä olisi voitu vaatia jo saneerauksessa, peräytettävissä konkurssipesään (HE s. 14).

Takaisinsaantilain 2 §:n 3 momentin tulkinta

12. Takaisinsaantilain 2 §:n 3 momentissa käytettyä ilmaisua ”yrityksen saneerauksesta annetussa laissa tarkoitetun menettelyn vireillä ollessa” on mahdollista tulkita kahdella tavalla. Sen voi yhtäältä ymmärtää tarkoittavan yrityssaneerauslain mukaista menettelyä kokonaisuudessaan alkaen siitä päivästä, jona hakemus saneerausmenettelyn aloittamisesta on tullut vireille. Toisaalta sen voi ymmärtää tarkoittavan vain varsinaista saneerausmenettelyä, joka alkaa tuomioistuimen tehtyä päätöksen saneerausmenettelyn aloittamisesta.

13. Kuten edellä on todettu, takaisinsaantilain 2 §:n 3 momentti on alkuperäisessä muodossaan lisätty lakiin yrityssaneerauslain säätämisen yhteydessä. Siksi säännöstä tulkittaessa on perusteltua lähteä siitä, että säännöksessä käytetyillä ilmaisuilla on sama merkitys kuin yrityssaneerauslaissa. Yrityssaneerauslain 3 §:n 1 momentissa olevien määritelmäsäännösten mukaan laissa tarkoitetaan hakemuksen vireilletulolla sitä päivää, jona hakemus saneerausmenettelyn aloittamisesta on tullut vireille, ja menettelyn alkamisella sitä ajankohtaa, jona tuomioistuin on tehnyt päätöksen saneerausmenettelyn aloittamisesta. Kun otetaan huomioon näissä määritelmäsäännöksissä käytetyt ilmaisut, takaisinsaantilain 2 §:n 3 momentissa käytetty ilmaisu ”laissa tarkoitetun menettelyn vireillä ollessa” viittaa siihen, että säännöksessä on tarkoitettu koko menettelyä saneeraushakemuksen vireilletulosta alkaen. Jos olisi tarkoitettu vain varsinaista saneerausmenettelyä aloittamispäätöksestä alkaen, olisi säännöksessä oletettavasti käytetty esimerkiksi ilmaisua ”saneerausmenettelyn aikana”.

14. Takaisinsaannin määräpäivää koskevan sääntelyn perusajatuksena on, että määräpäivänä pidetään sitä päivää, jolloin velallisen maksukyvyttömyys tai sen uhka on tullut ilmi ulkoisesti havaittavalla tavalla. Suomen maksukyvyttömyyslainsäädännössä takaisinsaannin määräpäivä määräytyy lähtökohtaisesti asianomaisen maksukyvyttömyysmenettelyn vireilletulopäivän mukaan eikä sen mukaan, milloin tuomioistuin on päättänyt aloittaa maksukyvyttömyysmenettelyn. Eri asia on, että takaisinsaanti voidaan toteuttaa vasta maksukyvyttömyysmenettelyssä.

15. Kuten edellä kohdassa 9 selostetusta ilmenee, takaisinsaantilain 2 §:n 3 momenttiin otetun säännöksen tarkoituksena on alun perin ollut varmistaa se, että jos yrityssaneerauslain mukaisen menettelyn vireillä ollessa on haettu velallisen omaisuuden luovuttamista konkurssiin, takaisinsaannin määräpäivä ei muutu sen takia, että saneerausmenettely muuttuu konkurssiksi, vaan määräpäivänä tällöinkin pidetään ensiksi vireille pannun maksukyvyttömyysmenettelyn vireilletulopäivää. Säännös on siten tältä osin ilmentänyt samaa periaatetta kuin jo aikaisemmin voimassa ollut takaisinsaantilain 2 §:n 1 momentin jälkimmäinen virke, jonka mukaan silloin kun samanaikaisesti on ollut vireillä useita konkurssihakemuksia, määräpäivänä pidetään sitä päivää, jona ensiksi vireille pantu hakemus tehtiin.

16. Edellä kohdissa 14 ja 15 selostettu viittaa siihen, että takaisinsaantilain 2 §:n 3 momenttia säädettäessä on tarkoitettu määräpäivän määräytymisen kannalta rinnastaa tilanne, jossa samanaikaisesti on ollut vireillä konkurssihakemus ja saneeraushakemus, tilanteeseen, jossa on ollut samanaikaisesti vireillä useita konkurssihakemuksia. Tämäkin tukee käsitystä siitä, että säännöksessä tarkoitetaan yrityssaneerauslain mukaisella menettelyllä menettelyä kokonaisuudessaan saneeraushakemuksen vireilletulosta alkaen.

17. Kun takaisinsaantilain 2 §:n 3 momenttia on kohdassa 10 selostetulla tavalla muutettu, on lainmuutoksen tarkoituksena kohdassa 11 selostettujen esityölausumien mukaisesti ollut parantaa takaisinsaantia vaativien asemaa suhteessa takaisinsaantiasian vastaajiin niissä tilanteissa, joissa saneerausmenettely on epäonnistunut ja velallisen omaisuus on pian menettelyn päättymisen jälkeen asetettu konkurssiin. Vaikka tämän lainmuutoksen taustalla näyttäisivätkin olleen vain ne tilanteet, joissa saneerausmenettely on aloitettu, tästä lainmuutoksesta ei voida katsoa seuranneen, että säännöksessä alun perin käytettyä käsitettä yrityssaneerauslaissa tarkoitettu menettely olisi perusteltua tulkita toisin kuin ennen lainmuutosta niin, että se koskisi vain varsinaista saneerausmenettelyä.

18. Edellä esitetyn perusteella Korkein oikeus katsoo, että takaisinsaantilain 2 §:n 3 momenttia on perusteltua tulkita siten, että siinä tarkoitetaan yrityssaneerauslaissa tarkoitetulla menettelyllä kyseisen lain mukaista menettelyä kokonaisuudessaan alkaen siitä päivästä, jona hakemus saneerausmenettelyn aloittamisesta on tullut vireille.

Johtopäätökset tässä asiassa

19. A Oy:n omaisuus on luovutettu konkurssiin hakemuksesta, joka on tehty 26.11.2019 eli kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun yrityssaneerauslaissa tarkoitettu menettely on 5.11.2019 lakannut saneeraushakemuksen jäätyä sillensä. Sen vuoksi ja kun 20.12.2018 vireille pannun saneeraushakemuksen kanssa samaan aikaan on ollut vireillä Verohallinnon 13.12.2018 vireille panema konkurssihakemus, takaisinsaannin määräpäivänä on yrityssaneerauslain 35 §:n 2 momentin nojalla pidettävä Verohallinnon konkurssihakemuksen vireillepanopäivää. Näin ollen yhtiön Verohallinnolle 23. ja 26.8.2019 tekemät maksut on tehty myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen määräpäivää ja ne ovat takaisinsaantilain 10 §:n nojalla peräytettävissä.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Mika Huovila, Tuomo Antila, Timo Ojala (eri mieltä) ja Alice Guimaraes-Purokoski (eri mieltä). Esittelijä Juha Pihlamaa (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Esittelijäneuvos Pihlamaa: Esittelijän mietintö oli kohtien 1–11 osalta Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen. Tämän jälkeen Korkein oikeus lausunee seuraavaa.

Takaisinsaantilain 2 §:n 3 momentin tulkinta

Takaisinsaantilain 2 §:n 3 momentissa säädetään kohdassa 7 todetulla tavalla yrityssaneerauslain tarkoittaman menettelyn vaikutuksesta takaisinsaannin määräpäivään. Säännöksen sanamuodon perusteella ei ole selvää, soveltuuko se myös tilanteessa, jossa saneeraushakemus on ollut vireillä, mutta päätöstä menettelyn aloittamisesta ei ollut tehty, kun hakemus jää peruutuksen vuoksi sillensä. Säännöksen sanamuodon vuoksi tulkinnassa on perusteltua ottaa huomioon se, mitä menettelyn vireilletulolla ja lakkaamisella tarkoitetaan yrityssaneerauslaissa.

Yrityssaneerauslain 3 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan tuossa laissa hakemuksen vireilletulolla tarkoitetaan sitä päivää, jona hakemus saneerausmenettelyn aloittamisesta on tullut vireille. Momentin 2 kohdan mukaan menettelyn alkamisella tarkoitetaan puolestaan ajankohtaa, jona tuomioistuin on tehnyt päätöksen saneerausmenettelyn aloittamisesta. Tämä puoltaa tulkintaa, että takaisinsaantilain 2 §:n 3 momentin ”menettelyn vireillä ollessa” tarkoittaa sitä, kun tuomioistuin on jo tehnyt päätöksen saneerausmenettelyn aloittamisesta eikä tätä aikaisempaa vaihetta, jolloin saneeraushakemus on vasta tullut tuomioistuimessa vireille.

Yrityssaneerauslaissa säädetään saneerausmenettelyn lakkaamisesta ainoastaan sellaisissa tilanteissa, jotka ajoittuvat saneerausmenettelyn aloittamispäätöksen jälkeiseen aikaan (ks. esim. yrityssaneerauslaki 7 § 3 mom., 24 § 4 mom., 73 § ja 77 § 4 mom.). Myös tämä puhuu sen puolesta, että takaisinsaantilain 2 §:n 3 momentissa kuvattu menettelyn lakkaaminen ei tarkoita tilanteita, joissa yrityssaneeraushakemus ei ole johtanut saneerausmenettelyn aloittamiseen.

Takaisinsaantilain 2 §:n 3 momentin sanamuoto ei kuitenkaan sulje pois sellaistakaan tulkintaa, että menettely voisi tarkoittaa laajemmin tuomioistuinprosessia saneeraushakemuksen vireilletulosta lähtien.

Tätä tulkintaa vastaan puhuu kuitenkin se, että takaisinsaantilain 2 §:n 3 momentin perusteluissa on käytetty yrityksen saneerauksesta annetun lain tarkoittaman menettelyn synonyyminä saneerausmenettelyä. Saneerausmenettely alkaa edellä todetusti tuomioistuimen päätöksellä. Lainsäätäjän tarkoituksena ei tämän perusteella vaikuta siten olleen tarkoittaa takaisinsaantilain 2 §:n 3 momentissa yrityssaneerauslain tarkoittamalla menettelyllä tuomioistuinprosessia.

Asiassa on myös perusteltua tarkastella takaisinsaantilain 2 §:n 3 momentissa käytettyjen ilmaisujen ”yrityksen saneerauksesta annetussa laissa tarkoitetun menettelyn vireillä ollessa” ja ”menettelyn lakkaaminen” merkitystä muualla lainsäädännössä. Eri lainkohdissa mainittuja saneerausmenettelyn ilmaisuja on perusteltua tulkita johdonmukaisesti.

Todettuja ilmaisuja käytettiin sittemmin kumotun konkurssisäännön 19 §:n 3 momentissa (796/1998), joka säädettiin samassa yhteydessä kuin takaisinsaantilain 2 §:n 3 momentti muutettiin nyt voimassa olevaan muotoonsa. Tässä kohtaa yrityssaneerauslaissa tarkoitetun menettelyn vireillä ololla viitattiin ajanjaksoon, jonka aikana syntyvät saatavat voivat saada konkurssissa vahvemman etuoikeuden (ks. tarkemmin HE 68/1998 vp s. 13 ja myös voimassa oleva yrityssaneerauslain 32 § 2 mom.). On huomattava, että tällaista nimenomaista etuoikeutta ei voi saada, jos saneerausmenettelyä ei aloiteta. Tässä kontekstissa menettelyn vireillä olo alkaa tuomioistuimen päätöksellä ja se voi lakata vasta aloittamispäätöksen jälkeen. Tästäkään syystä yrityssaneerauslaissa tarkoitetun menettelyn lakkaamisen ei ole perusteltua katsoa koskevan ennen saneerausmenettelyn aloittamista sillensä jätettyjä yrityssaneeraushakemuksia.

Tässä asiassa ei ole kysymys niin sanotusta rinnakkaisten hakemusten tilanteesta, koska konkurssiin johtaneen hakemuksen aikana ei ole ollut vireillä muuta konkurssi- tai yrityssaneeraushakemusta. Ratkaistavana ei siten ole se, kuinka takaisinsaannin määräpäivä määritetään, kun samanaikaisesti on ollut vireillä ensin vireille tullut yrityssaneeraushakemus ja tämän jälkeen vireille tullut konkurssihakemus, josta velallinen asetetaan konkurssiin.

On toisaalta huomattava, että lain esitöiden ja vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella aiemmin vireille tullut rauennut konkurssihakemus ei määritä takaisinsaannin määräpäivää, ellei se ole ollut samanaikaisesti vireillä konkurssiin johtaneen hakemuksen kanssa (HE 102/1990 vp s. 43 ja KKO 1997:176). Rauenneella konkurssihakemuksella ei ole siis vaikutusta takaisinsaannin määräpäivään mainitussa tapauksessa, vaikka velallinen olisikin ollut maksukyvytön tuon hakemuksen vireillä ollessa. Näin ollen ensimmäisellä ulkoisesti havaittavalla maksukyvyttömyystilalla ei ole aina ratkaisevaa vaikutusta takaisinsaannin määräpäivää määritettäessä.

Korkein oikeus katsonee, että johdonmukaisena ei voida pitää sitä, että rauennut saneerausmenettelyhakemus määrittäisi määräpäivän eri tavalla kuin rauennut konkurssihakemus. Tästä syystä myöskään muut takaisinsaantilain yleiset periaatteet tai tavoitteet eivät anna aihetta tulkita takaisinsaantilain 2 §:n 3 momenttia laajentavasti.

Takaisinsaantilain 2 §:n 3 momentin sääntelyllä pyritään turvaamaan se, että takaisinsaannin määräpäivään ei vaikuta se, että saneerausmenettely epäonnistuu ja vaihtuu konkurssiksi. Lain perusteluissa on pidetty tärkeänä, että konkurssin yhteydessä voidaan tutkia, onko jokin toimi, jonka peräyttämistä olisi voitu vaatia jo yrityssaneerauksessa, peräytettävissä konkurssipesään. Tällä turvataan takaisinsaanti saumattomasti siitä huolimatta, että maksukyvyttömyysmenettely vaihtuu toiseksi. Takaisinsaannin jatkuminen saumattomasti edellyttää, että takaisinsaanti olisi ollut mahdollista saneerausmenettelyssä, jollainen on puolestaan mahdollista vasta sen jälkeen, kun saneerausmenettely on aloitettu tuomioistuimen päätöksellä. Korkein oikeus tämän vuoksi katsonee, että nyt ei ole kysymys tilanteesta, jossa maksukyvyttömyysmenettely on vaihtunut toiseksi, kun saneerausmenettelyä ei ole aloitettu eikä siten käsillä ole tilanne, jossa lainsäätäjä on pitänyt tärkeänä takaisinsaannin edellytysten jatkumista.

Määräpäivän määräytyminen ensiksi vireille tulleen konkurssihakemuksen jättöpäivän mukaan samanaikaisesti vireillä olleiden konkurssihakemusten kohdalla edellyttää, että edellytykset velallisen asettamiselle konkurssiin tuon hakemuksen perusteella ovat olleet olemassa (KKO 1972 II 73, HE 102/1990 vp s. 43 ja KKO 1997:176). Aiemmalta maksukyvyttömyysmenettelyhakemukselta voidaan katsoa edellytettävän aina hyväksyttävyyskriteerin täyttymistä, jotta sillä voisi olla vaikutusta takaisinsaannin määräpäivään. Kun saneerausmenettely on aloitettu tuomioistuimen päätöksellä, tarkoittaa tämä, että hakemuksen hyväksymisen edellytykset ovat täyttyneet. Tästäkin syystä takaisinsaantilain 2 §:n 3 momentin voidaan katsoa tarkoittavan tilanteita, joissa hakemuksen hyväksyttävyys on ratkaistu saneerausmenettelyn aloittamisen yhteydessä.

Konkurssipesä on katsonut, että koska hylätty tai sillensä jäänyt yksityishenkilön velkajärjestelyhakemus voi määrittää takaisinsaannin määräpäivän ja koska lainsäätäjä on tarkoittanut määräpäivän määräytyvän samoin perustein niin yksityishenkilön velkajärjestelyssä kuin yrityssaneerauksessa, takaisinsaantilain 2 §:n 3 momentin soveltamisalaan kuuluu sillensä jäänyt ja hylätty saneerausmenettelyhakemus. Korkein oikeus todennee tältä osin, että yksityishenkilön velkajärjestelyhakemus voidaan hylätä tai hakemuksen peruutuksen vuoksi jättää sillensä velkajärjestelyn aloittamisen jälkeen. Tämän vuoksi lain esitöissä lakanneiden elvyttämismenettelyjen kohdalla määräpäivän yhdenmukaisesta laskemisesta lausuttu ei anna perusteita tulkita takaisinsaantilain 2 §:n 3 momentissa tarkoitettua saneerausmenettelyä laajemmin.

Johtopäätös

Korkein oikeus katsonee edellä lausutuilla perusteilla, että takaisinsaantilain 2 §:n 3 momentin ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettu menettelyn lakkaaminen koskee vain tilanteita, joissa saneerausmenettely on aloitettu tuomioistuimen päätöksellä.

Edellä lausutun vuoksi kohdassa 1 mainitulla saneeraushakemuksella ei ole vaikutusta takaisinsaannin määräpäivään. Verohallinnon ja työeläkevakuutusyhtiön konkurssihakemukset eivät ole olleet vireillä samanaikaisesti. Määräpäivänä tässä asiassa on takaisinsaantilain 2 §:n 1 momentin nojalla pidettävä sen konkurssihakemuksen vireilletulopäivää, josta yhtiö on asetettu konkurssiin. Määräpäivä on siten 26.11.2019.

Korkein oikeus katsonee edellä lausutun perusteella, että yhtiön maksut Verohallinnolle 23. ja 26.8.2019 eivät ole tapahtuneet myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen määräpäivää ja että maksut eivät ole peräytettävissä takaisinsaantilain 10 §:n perusteella.

Oikeusneuvos Guimaraes-Purokoski: Hyväksyn esittelijän mietinnön.

Oikeusneuvos Ojala: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Guimaraes-Purokoski.