KKO:2023:88

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Pohjois-Savon ulosottoviraston päätökset 24.9.2019

Kihlakunnanvouti sivuutti 24.9.2019 antamillaan päätöksillä keinotekoisina järjestelyinä:
- B:n omistuksen kiinteistöstä T sekä
- C:n omistuksen Asunto Oy V:n, Asunto Oy X:n ja Asunto Oy Y:n osakkeista.

Kihlakunnanulosottomies ulosmittasi 24.9.2019 antamillaan päätöksillä kiinteistön ja asunto-osakkeet A:n ulosottovelkojen suorittamiseksi.

Ulosottovalitukset Pohjois-Savon käräjäoikeudessa

Velallinen A vaati ulosottovalituksessaan, että ulosmittauspäätökset kumotaan.

Sivullinen B vaati ulosottovalituksessaan kiinteistöä T koskevan ulosmittauspäätöksen kumoamista.

Sivullinen C vaati ulosottovalituksessaan asunto-osakkeita koskevan ulosmittauspäätöksen kumoamista.

Lisäksi A, B ja C vaativat valtion velvoittamista korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa korkoineen. A, B ja C kiistivät, että kysymys olisi ollut ulosottokaaren 4 luvun 14 §:ssä tarkoitetuista keinotekoisista järjestelyistä.

Kihlakunnanvouti katsoi ulosottovalituksista antamassaan lausunnossa, että A:n valitus tuli jättää tutkimatta puuttuvan muutoksenhakuintressin vuoksi. Kihlakunnanvouti totesi myös antamissaan lausunnoissa, että valitusten tueksi ei ollut esitetty riittävää näyttöä B:n ja C:n todellisesta omistuksesta ulosmitattuun omaisuuteen. Ulosmittaukset oli tehty oikein ja ne tuli jättää voimaan.

Ulosottolaitoksen keskushallinto vaati, että valtioon kohdistetut oikeudenkäyntikuluvaatimukset hylätään.

Käräjäoikeuden päätös 23.6.2021 nro 21/1402

Käräjäoikeus kumosi ulosmittaukset.

Käräjäoikeus velvoitti valtion korvaamaan A:n, B:n ja C:n kohtuulliseksi katsotut oikeudenkäyntikulut. Käräjäoikeus viittasi ulosottokaaren 11 luvun 20 §:n 2 momenttiin ja katsoi, että valtion tulee sen nojalla korvata B:n ja C:n kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Käräjäoikeuden mukaan valtion tuli korvata myös A:n kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, sillä kiinteistön ja asunto-osakkeiden ulosmittaus oli perustunut selvästi puutteelliseen selvitykseen ja ilmeisen väärään lain soveltamiseen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Jusse Määttä.

Itä-Suomen hovioikeuden päätös 19.1.2022 nro 22

Ulosottolaitoksen keskushallinto valitti hovioikeuteen vaatien, että valtio vapautetaan velvollisuudesta korvata A:n, B:n ja C:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa.

Hovioikeus totesi, että valtion korvausvelvollisuus sivulliseen nähden ei ulosottokaaren 11 luvun 20 §:n 2 momentin mukaan edellyttänyt sitä, että ulosottomenettelyssä oli tapahtunut selvä virhe. Hovioikeus viittasi käräjäoikeuden toteamukseen siitä, että asiassa ei ollut tullut ilmi mitään, mikä tukisi järjestelyjen keinotekoisuutta. Tämä huomioon ottaen hovioikeudella ei ollut perusteita poiketa käräjäoikeuden arviosta, että kulujen jääminen sivullisten vahingoksi olisi kohtuutonta. Sivullisten merkittävä omaisuus ei antanut aihetta arvioida asiaa toisin. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua siltä osin kuin se koski valtion kulukorvausvastuuta B:lle ja C:lle.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut ja lopputuloksen A:n oikeudenkäyntikulujen osalta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Merja Lahti, Tuulikki Räsänen ja Juha Palkamo.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Ulosottolaitoksen keskushallinnolle myönnettiin valituslupa.

Ulosottolaitoksen keskushallinto vaati valituksessaan, että valtio vapautetaan velvollisuudesta korvata A:n, B:n ja C:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa.

A, B ja C vaativat vastauksissaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Kihlakunnanvouti oli 24.9.2019 antamillaan päätöksillä sivuuttanut keinotekoisina järjestelyinä B:n omistuksen kiinteistöstä T sekä C:n omistuksen Asunto Oy V:n, Asunto Oy X:n ja Asunto Oy Y:n osakkeista. Ulosottomies oli samana päivänä antamillaan ulosmittauspäätöksillä ulosmitannut sivuuttamispäätöksissä mainitun omaisuuden A:n ulosottovelkojen suorittamiseksi.

2. Sivulliset B ja C sekä velallinen A ovat valittaneet ulosmittauksista käräjäoikeuteen. Käräjäoikeus on kumonnut ulosmittaukset ja velvoittanut valtion korvaamaan A:n, B:n ja C:n kohtuulliseksi katsotut oikeudenkäyntikulut.

3. Ulosottolaitoksen keskushallinto on valittanut hovioikeuteen ja vaatinut valtion vapauttamista oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta.

Kysymyksenasettelu

4. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys alempien tuomioistuinten oikeudenkäyntikuluratkaisujen perustelemisesta sekä siitä, onko asiassa perusteita velvoittaa valtio korvaamaan ulosottoasian voittaneiden sivullisten ja velallisen oikeudenkäyntikuluja.

Oikeudenkäyntikuluratkaisun perusteleminen

5. Valtion velvollisuus korvata ulosottoasian sivullisten ja velallisen oikeudenkäyntikuluja on ollut riitainen kysymys sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa. Korkein oikeus toteaa, että riitaisen kysymyksen ratkaisu tulee perustella ulosottovalitusasian käsittelyyn käräjäoikeudessa ulosottokaaren 11 luvun 15 §:n 1 momentin nojalla sovellettavan oikeudenkäymiskaaren 8 luvun 10 §:n 2 momentin sekä hovioikeuden päätöksen perustelemista koskevan oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 15 §:n 1 momentin 5 kohdan edellyttämin tavoin niin yksityiskohtaisesti kuin asian merkitys ja riitaisuus vaativat. Ratkaisun perusteleminen on tärkeää, jotta asianosaiset ja muutoksenhakutuomioistuin ymmärtävät, minkä seikkojen ja millaisen oikeudellisen arvioinnin perusteella tuomioistuin on päätynyt ratkaisuunsa. Näin turvataan myös asianmukainen ja tehokas käsittely muutoksenhakutuomioistuimessa.

6. Valtion velvollisuus korvata oikeudenkäyntikuluja ulosottovalitusasiassa sivulliselle tai velalliselle edellyttää, että tuomioistuin harkitsee ulosottokaaren 11 luvun 20 §:n 2 momentissa säädettyjen edellytysten täyttyvän. Valtion korvausvastuun perusteeksi ei siten riitä yksinomaan ulosottovalituksen menestyminen.

7. Käräjäoikeus on tässä asiassa määrännyt valtion korvaamaan sivullisten oikeudenkäyntikuluja viitaten vain ulosottokaaren 11 luvun 20 §:n säännökseen. Ulosottovelallisen oikeudenkäyntikulujen osalta käräjäoikeus on katsonut ratkaisuaan tarkemmin perustelematta, että sivullisten omaisuuden ulosmittaus oli perustunut selvästi puutteelliseen selvitykseen ja ilmeisen väärään lain soveltamiseen. Ulosottolaitoksen keskushallinto on vaatiessaan hovioikeudessa käräjäoikeuden oikeudenkäyntikuluratkaisun kumoamista vedonnut vaatimuksensa tueksi muun ohessa asian näytölliseen epäselvyyteen. Hovioikeus on kuitenkin hyväksynyt velallisen oikeudenkäyntikuluja koskevan käräjäoikeuden ratkaisun perusteluineen. Hovioikeus on todennut edelleen, että sillä ei ole perusteita poiketa käräjäoikeuden arviosta, että kulujen jääminen sivullisten vahingoksi olisi kohtuutonta ottaen huomioon, ettei käräjäoikeus ollut havainnut minkään tukevan omistusjärjestelyjen keinotekoisuutta.

8. Korkein oikeus toteaa, että vaikka käräjäoikeuden pääasiaratkaisusta ei ollutkaan valitettu hovioikeuteen, hovioikeuden olisi tullut Ulosottolaitoksen keskushallinnon valituksen johdosta itsenäisesti arvioida, onko ulosmittauksen edellytyksistä käräjäoikeudessa esitetty näyttö ollut tulkinnanvaraista ja mikä tämän seikan merkitys on valtion korvausvelvollisuuden kannalta. Hovioikeus ei kuitenkaan ole menetellyt näin, vaan se on viitannut vain käräjäoikeuden arviointiin. Tämä hovioikeuden menettely on tosiasiassa merkinnyt sitä, että Ulosottolaitoksen keskushallinnon muutoksenhakemusta ei ole hovioikeudessa käsitelty sellaisella tavalla, jota tehokas muutoksenhakuoikeus edellyttää. Korkein oikeus katsoo, että kuvattu hovioikeuden menettely on ollut virheellistä.

9. Asia tulisi alempien oikeusasteiden ratkaisujen perustelujen puutteellisuuden ja hovioikeuden virheellisen menettelyn vuoksi lähtökohtaisesti palauttaa hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus on kuitenkin tässä tapauksessa ratkaistavissa kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella. Asia on näistä syistä tarkoituksenmukaista ja myös enemmän viivästyksen välttämiseksi perusteltua ottaa välittömästi ratkaistavaksi Korkeimmassa oikeudessa.

Oikeudenkäyntikuluvastuuta koskevat oikeusohjeet

Sivullisen oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

10. Ulosottokaaren 11 luvun 20 §:n 1 momentin mukaan ulosottovalitusasiassa asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan. Pykälän 2 momentin mukaan, jos sivullisen valitus hyväksytään, valtio voidaan sivullisen vaatimuksesta määrätä osittain tai kokonaan korvaamaan tämän kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jos kulujen jäämistä sivullisen vahingoksi voidaan olosuhteet huomioon ottaen pitää kohtuuttomana.

11. Mainitun pykälän 1 momentista ilmenevän pääsäännön mukaisesti ulosottovalitusasiassa asianosaisena oleva sivullinenkin vastaa lähtökohtaisesti itse omista oikeudenkäyntikuluistaan (KKO 2012:6, kohta 3). Valtion oikeudenkäyntikuluvastuun edellytykseksi on pykälän 2 momentissa säädetty valituksen hyväksymisen lisäksi se, että oikeudenkäyntikulujen jääminen sivullisen vahingoksi olisi olosuhteet huomioon ottaen kohtuutonta. Säännöksen esitöiden mukaan (HE 83/2006 vp s. 79) valtion oikeudenkäyntikuluvastuun on tarkoitettu tulevan sovellettavaksi erityisesti silloin, jos yksityinen sivullinen on joutunut puolustautumaan tilanteessa, jossa on tapahtunut suhteellisen selvä virhe. Tällöin kulujen jäämistä sivullisen vahingoksi voitaisiin yleensä pitää kohtuuttomana. Valtion korvausvastuuta ei sitä vastoin ole tarkoitettu käytettäväksi esimerkiksi silloin, kun tapaus on ollut oikeudellisesti tai näytön osalta objektiivisesti katsoen tulkinnallinen tai epäselvä. Valtion korvausvastuuta harkittaessa voidaan merkitystä antaa myös sille, onko sivullinen esittänyt väitteensä jo ensi asteen ulosotossa ja mitä seikkoja hän silloin on tuonut esiin väitteensä tueksi.

12. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2012:6 on arvioitu valtion velvollisuutta korvata sivullisen oikeudenkäyntikuluja ulosottovalitusasiassa. Kyseisessä asiassa ulosmittaus oli kumottu ulosottomiehen ylitettyä päätöksenteossaan toimivaltansa ja sovellettua väärää lainkohtaa. Tämän vuoksi oikeudenkäyntikulujen jäämistä kokonaan sivullisen vahingoksi oli pidettävä kohtuuttomana (kohta 8).

13. Korkein oikeus on sivullisen oikeudenkäyntikuluja koskevassa ratkaisussaan KKO 2012:7 todennut, että keinotekoisen järjestelyn kokonaisarviointiin voi tyypillisesti liittyä oikeudellista tai näytöllistä tulkinnanvaraisuutta. Asiassa alemmat oikeudet olivat päätyneet pääosin saman oikeudenkäyntiaineiston perusteella päinvastaisiin lopputuloksiin. Hovioikeuden ratkaisun perusteluista ei ilmennyt seikkoja, joiden perusteella olisi voitu katsoa, että ulosmittauksessa olisi tapahtunut suhteellisen selvänä pidettävä virhe (kohta 6). Kysymys oli ollut näytöllisesti ja oikeudellisesti tulkinnanvaraisesta tilanteesta, jossa oikeudenkäyntikulujen jäämistä sivullisen vahingoksi ei pidetty kohtuuttomana. Perusteita velvoittaa valtio korvaamaan sivullisen oikeudenkäyntikuluja ei siten ollut.

Velallisen oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

14. Myös ulosottovelallisen oikeudenkäyntikulujen korvaamisen osalta pääsääntönä on ulosottokaaren 11 luvun 20 §:n 1 momentista ilmenevin tavoin, että ulosottovalitusasiassa asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan. Ulosottokaaren 11 luvun 20 §:n 2 momentin mukaan valtio voidaan määrätä korvaamaan ulosoton asianosaisen oikeudenkäyntikulut, jos asiassa on sattunut selvä virhe, joka olisi tullut korjata itseoikaisuna.

15. Itseoikaisun edellytyksiä koskevan ulosottokaaren 10 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan ulosottomiehen tulee oikaista samassa ulosottoasiassa tehty toimi tai päätös, jos se perustuu selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen taikka ilmeisen väärään lain soveltamiseen. Säännöksen esitöissä on todettu itseoikaisun edellyttävän, että virheellisyys on kiistatonta. Tulkinnallisissa tapauksissa ulosottomiehen ei tule ryhtyä itseoikaisuun (HE 106/1995 vp s. 60).

Korkeimman oikeuden arviointi valtion velvollisuudesta korvata sivullisten oikeudenkäyntikulut

16. Sivullisten B:n ja C:n ulosottovalitukset ovat käräjäoikeudessa menestyneet. Heidän asemansa omistajina ei ole katsottu perustuneen ulosottokaaren 4 luvun 14 §:n 1 momentin mukaiseen keinotekoiseen järjestelyyn. Ulosmittausten on katsottu loukanneen heidän todellista oikeuttaan omistajana ja ulosmittaukset on lainvoimaisesti kumottu.

17. Valtion korvausvelvollisuutta sivulliselle ulosottokaaren 11 luvun 20 §:n 2 momentin nojalla harkittaessa tulee edellä todetusti ratkaisun lopputuloksen ohella kiinnittää huomiota siihen, onko kysymys ollut näytöllisesti epäselvästä asiasta, mitä selvitystä sivulliset ovat ensi vaiheen ulosottomenettelyssä esittäneet väitteidensä tueksi ja onko ulosottovaiheessa tapahtunut suhteellisen selvänä pidettävää virhettä.

18. Näytöllisen epäselvyyden arvioinnissa on otettava huomioon, että sekä ulosotossa että käräjäoikeudessa kysymys on ollut kokonaisuudesta, jossa B:n omistus kiinteistöstä ja C:n omistus kolmen eri huoneiston hallintaan oikeuttavista asunto-osakkeista on sivuutettu keinotekoisina järjestelyinä ja mainitut omaisuuserät on ulosmitattu A:n velkojen maksamiseksi. Asiassa on ollut kysymys muun ohessa siitä, oliko A rahoittanut mainitut omaisuuserät erinäisistä yhtiöistä omalle tililleen siirtämillään varoilla ja käyttänyt omaisuuden kohdalla määräysvaltaa vai olivatko B ja C tuoneet ulkomailta huomattavissa määrin käteisvaroja, joilla omaisuus oli maksettu tai tosiasiassa rahoitettu, ja onko heidän omistuksensa ollut todellista.

19. Kihlakunnanvoudin ulosottokaaren 4 luvun 14 §:n nojalla tekemissä sivuuttamispäätöksissä on selostettu hankittuja selvityksiä ja lausumia sekä niiden perusteella tehtyjä johtopäätöksiä. Sivuuttamispäätöksissä on todettu, että A oli ulosottovelallisena ollessaan siirtänyt erinäisistä yhtiöistä noin miljoona euroa omalle tililleen ja nostanut näitä varoja merkittävästi käteisenä. Sivuuttamispäätöksistä ilmenevät ne syyt, joiden perusteella sivullisten omaisuus on sivuutettu keinotekoisina järjestelyinä. Sivuuttamispäätöksistä käy ilmi, että ulosotossa on hankittu laajasti selvitystä esimerkiksi asiaan osallisten tilitapahtumista.

20. B:tä koskevassa sivuuttamispäätöksessä on todettu, että A:n nimi oli esiintynyt lähes kaikissa ulosoton haltuun saaduissa kiinteistöä koskevissa asiakirjoissa. A oli esimerkiksi toiminut myyjän edustajana kaupassa, jossa kiinteistö oli vastoin edelleenluovutuskieltoa siirretty B:lle. A oli toiminut kiinteistöllä urakoitsijoiden edustajana ja hän oli hoitanut asioinnin talotehtaan kanssa. Kiinteistön kauppahintaa oli maksettu A:n tililtä. B:n pankkitilille oli tehty huomattavasti käteistalletuksia, ja A oli siirtänyt yhtiöistä ottamiaan varoja kiinteistöön.

21. C:tä koskevassa sivuuttamispäätöksessä on puolestaan lausuttu muun muassa, että C ei ollut voinut tavanomaisilla palkkatuloillaan maksaa neljässä vuodessa kokonaan pois noin 330 000 euron suuruisia asuntolainoja ja että A oli maksanut yhden huoneiston kuluja myös suoraan omalta tililtään. Sivuuttamispäätöksessä on todettu myös, että C:n tilille tehdyt käteistalletukset olivat päättyneet ajallisesti samoihin aikoihin kuin A:n tunnustamisoikeudenkäynnissä käsitellyt talousrikokset.

22. Sivuuttamispäätösten perusteella kihlakunnanvouti on myös ottanut kantaa sivullisten väitteisiin. Kihlakunnanvouti on todennut, että B ei ollut esittänyt tositetta kiinteistön kauppahinnan maksusta eikä uskottavaa selvitystä säästöistään ulkomailla ja pankkitililleen talletettujen varojen alkuperästä. Lisäksi kihlakunnanvouti on kiinnittänyt huomiota C:n antamien tiettyjen tietojen epäjohdonmukaisuuteen suhteessa muuhun ulosoton saamaan selvitykseen.

23. Korkein oikeus katsoo, että kihlakunnanvoudin tekemää näytön arviointia ja tämän perusteella tekemää kokonaisarviointia ei voida pitää sivuuttamispäätösten perusteella objektiivisesti arvioiden selvästi virheellisenä. Asia on ollut päätöksistä ilmenevän perusteella näytöllisesti tulkinnanvarainen. Sivullisten ei voida sivuuttamispäätösten perusteella katsoa myöskään esittäneen väitteiden tueksi sellaista selvitystä, joka olisi jätetty sivuttamispäätöksissä huomioimatta tai jonka perusteella asia olisi muuttunut näytöllisesti selväksi sivullisten eduksi.

24. Ulosottovalitusasioissa ei ole poikkeuksellista, että näyttö on laajempaa käräjäoikeudessa kuin ensi vaiheen ulosottomenettelyssä. Tässä asiassa ulosmittausten perusteena ovat olleet varsin laajasti perustellut sivuuttamispäätökset ja kihlakunnanvouti on antanut ulosottovalitusten johdosta käräjäoikeudelle perustellut lausunnot. Sivulliset ovat ulosottovalituksen käsittelyssä käräjäoikeudessa esittäneet runsaasti asiakirjatodistelua. Asiassa on kuultu asianosaisia todistelutarkoituksessa sekä kahtakymmentä todistajaa. Käräjäoikeuden pääasiaa koskevat perustelut ovat olleet asian laatuun ja laajuuteen nähden suppeat. Pelkästään se seikka, että käräjäoikeus on päätynyt asiassa laajemman oikeudenkäyntiaineiston perusteella sivuuttamis- ja ulosmittauspäätöksiin verrattuna eri lopputulokseen, ei tarkoita, että menettely ulosotossa olisi ollut selkeästi virheellistä. Erilaiseen lopputulokseen päätyminen ei sellaisenaan ole riittävä peruste velvoittaa valtio korvaamaan sivullisen oikeudenkäyntikuluja.

25. Asian näytöllinen tulkinnanvaraisuus ja sivullisten ulosotossa esittämän selvityksen laatu sekä tämän selvityksen merkityksen arviointi ulosotossa puoltavat sitä, että oikeudenkäyntikulujen jäämistä sivullisten vahingoksi ei ole pidettävä kohtuuttomana.

26. Sivullisille on toisaalta aiheutunut taloudellisesti merkittävää omaisuuttaan koskeneista ulosottovalituksista huomattavasti oikeudenkäyntikuluja. Kun sivulliset ovat menestyneet pääasiaa koskien vaatimuksissaan, rajoittaa oikeudenkäyntikulujen jääminen kokonaan heidän vahingokseen heidän käyttämänsä oikeussuojakeinon tehokkuutta.

27. Asiassa tulee kuitenkin ottaa huomioon, että ulosottomiehellä on ensi asteen menettelyssä ratkaisupakko olosuhteissa, joissa usein joudutaan tekemään ratkaisu nopeasti ja ulosoton hakijan oikeussuojavaatimus edellyttää tehokasta täytäntöönpanoa (HE 83/2006 vp s. 79). Sivuuttamispäätösten ja niihin liittyvän ulosmittauksen tavoitteena voidaankin nähdä ulosottovelkojien omaisuuden suojaaminen. Mikäli valtion kuluvastuu seuraisi aina, kun ulosottomiehen päätös muuttuu tuomioistuimessa, tämä voisi heikentää täytäntöönpanon toimivuutta ja tehokkuutta sekä siten velkojien omaisuuden suojaa.

28. Kysymys on ollut edellä todetusti näytöllisesti tulkinnanvaraisesta asiasta, eikä sivuuttamispäätöksissä ja niihin liittyvissä ulosmittauksissa ole havaittavissa suhteellisen selvää virheellisyyttä. Näissä olosuhteissa kulujen jäämistä sivullisten vahingoksi ei voida pitää kohtuuttomana eikä asiassa ole perusteita velvoittaa valtiota korvaamaan sivullisten oikeudenkäyntikuluja osaksikaan.

Velallisen oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus

29. Edellä todetulla tavalla kysymys on ollut näytöllisesti tulkinnanvaraisesta asiasta, jossa ei ole ilmennyt perusteita itseoikaisuun. Edellä kuvatuissa olosuhteissa asiassa ei ole perusteita velvoittaa valtiota korvaamaan A:n oikeudenkäyntikuluja osaksikaan.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöstä muutetaan siten, että valtio vapautetaan velvollisuudesta korvata A:n, B:n ja C:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Pekka Koponen, Tuomo Antila, Timo Ojala ja Alice Guimaraes-Purokoski. Esittelijä Juha Pihlamaa.