KKO:2023:85

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte, asianomistajien vaatimukset ja vastaus Pirkanmaan käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta nuorena henkilönä tehdyistä törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kolmesta taposta.

Tappoja koskevien syytekohtien (kohdat 3–5) mukaan A oli tahallaan tappanut kuljettamansa auton kyydissä olleet kolme matkustajaa. A oli syytteen teonkuvausten mukaan kuljettanut henkilöautoa vahvassa humalatilassa (1,68 promillea). A:n kuljettaman auton nopeus ennen ulosajoa oli ollut ainakin 170 kilometriä tunnissa ja ulosajon aikana vähintään 120 kilometriä tunnissa. A:n kuljettama auto oli kulkeutunut loivasti vasemmalle kaartuvassa mutkassa tien penkereelle auton ollessa penkereellä osittaisessa sivuluisussa ja törmännyt puuhun. Auton kyydissä olleet matkustajat B, C ja D olivat saaneet surmansa. Syytteen mukaan A oli pitänyt tai ainakin hänen oli täytynyt pitää varsin todennäköisenä, että vahvassa humalatilassa henkilöauton kuljettaminen mainituilla nopeuksilla varsin todennäköisesti johtaa ulosajoon ja autossa olleiden kuolemaan.

Syyttäjä katsoi A:n syyllistyneen kohdissa 3–5 vaihtoehtoisesti nuorena henkilönä tehtyyn kolmeen törkeään kuolemantuottamukseen.

B:n, C:n ja D:n oikeudenomistajat yhtyivät syyttäjän rangaistusvaatimukseen. Lisäksi muiden ohella B:n ja D:n vanhemmat vaativat korvausta kärsimyksestä.

A kiisti syytteen ja vaati sen sekä kärsimyskorvausta koskeneiden vaatimusten hylkäämistä.

A:n kuljettaman auton liikennevakuutuksesta vastannut vakuutusyhtiö antoi lausumansa asiassa esitetyistä kärsimyskorvausvaatimuksista.

Käräjäoikeuden tuomio 8.10.2021 nro 21/142272

Rikosoikeudellinen arviointi

Käräjäoikeus katsoi asiassa tulleen näytetyksi, että A oli kuljettanut henkilöautoa siten, että hänen verensä alkoholipitoisuus oli ajon jälkeen ollut 1,68 promillea. A oli nauttinut alkoholia ajon aikana ja kuljettanut autoa paikoin 170 kilometrin tuntinopeudella kuljettaen autoa myös vastaantulevien kaistalla. A oli ottanut ajon aikana kuvia ja videoita. A:n kuljettama auto oli ajautunut ulos ajoradalta nopeuden ollessa vähintään 120 kilometriä tunnissa. A oli syyllistynyt törkeään rattijuopumukseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Kolmea tappoa koskeneiden syytekohtien osalta käräjäoikeus katsoi, että tapon edellyttämän tahallisuuden osalta arvioitavana oli se, kuinka todennäköisenä A oli pitänyt, että ajaessaan autoa humalassa ylinopeudella hän menettää auton hallinnan ja ajautuu ajoradalta sillä seurauksella, että autossa olevat ihmiset kuolevat. Kuoleman aiheutumista oli tullut pitää todennäköisempänä seurauksena kuin sitä, että tällaista seurausta ei aiheudu. Käräjäoikeus totesi asiassa jääneen näyttämättä, että A olisi tavoitellut omaa kuolemaansa eli ollut itsetuhoinen. Arvioinnissa tuli ottaa huomioon ajonopeus, A:n humalatila, sää- ja liikenneolosuhteet, havainnot ja kokemus siitä, miten ajo oli edeltävästi sujunut, ajoneuvon kunto ja ikä.

Käräjäoikeus totesi näkyvyyden ja ajokelin olleen ulosajohetkellä hyvä. Muuta liikennettä oli ollut vähän. Matkaa oli tehty Porista saakka, ja matkaa Tampereelle oli jäljellä enää parikymmentä kilometriä. Nopeusrajoitus oli ollut 100 kilometriä tunnissa.

Käräjäoikeuden mukaan A:n tahallisuutta puolsi tämän tietoisuus omasta humalatilastaan sekä se, että hän oli juonut alkoholia ajon aikana ja ajanut ylinopeutta.

Käräjäoikeus totesi ajon aikana lähetettyjen viestien sisällöstä, että A:n kuljettaman auton matkustajana ollut B oli kirjoittanut viestiin, että ”mä varmaan kuolen”. Snapchat-videossa muun ohella A oli sanonut ”mä en ole ajokunnossa”. A:n puhelimesta oli lähetty myös viesti ”mä tapsn itteni” ja ”citican huiput”. Käräjäoikeus katsoi, ettei viesteistä voitu päätellä A:n pitäneen autossa olleiden kuolemaan johtavaa tieltä suistumista varsin todennäköisenä.

Käräjäoikeus katsoi, että asiassa ei ollut saavutettu tapon syyksilukemisen edellyttämää varmuutta siitä, että A olisi autoa ajaessaan pitänyt rikoslain 3 luvun 6 §:n edellyttämällä tavalla matkustajien kuolemaa tekonsa varsin todennäköisenä seurauksena. A:n ei voitu katsoa syyllistyneen syyttäjän ensisijaisen syytteen mukaisesti kolmeen tappoon.

Törkeää kuolemantuottamusta koskeneen vaatimuksen osalta käräjäoikeus katsoi, että ottaen huomioon rikotun huolellisuusvelvollisuuden merkittävyys, vaarannettujen etujen tärkeys, loukkauksen todennäköisyys ja riskinoton tietoisuus, A:n menettely oli ollut törkeän huolimatonta. Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen kohdissa 3–5 vaihtoehtoisen syytteen mukaisesti kolmeen törkeään kuolemantuottamukseen.

Kärsimyskorvaus

Käräjäoikeus totesi, että kärsimyskorvausta vaatineita surmansa saaneiden vanhempia oli pidettävä vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n tarkoittamina erityisen läheisinä. Kuolema oli aiheutettu törkeällä huolimattomuudella. Näiltä osin edellytykset korvaukselle olivat olemassa. Tämän jälkeen oli arvioitava, oliko korvauksen tuomitsemista pidettävä kohtuullisena.

Kohtuullisuuden osalta korvausta vaatineiden ja surmansa saaneen läheinen suhde puolsi korvauksen tuomitsemisen kohtuullisuutta. Teon laadun osalta A:n menettelyyn ei ollut näytetty liittyneen sellaisia piirteitä, jotka olisivat omiaan lisäämään omaisten kärsimystä, joten teon laatu ei puoltanut korvausta. Muiden tapaukseen liittyneiden olosuhteiden osalta käräjäoikeus totesi, että autossa olleet nuoret olivat olleet yhdessä liikkeellä ja kaikki nauttineet alkoholia ennen ajoon lähtöä ja ajon aikana. Kuljettajaa oli matkan aikana vaihdettu, eikä ajamista ollut kenenkään toimesta pyritty estämään. Kaikki olivat olleet vapaaehtoisesti autossa mukana, matkaa oli tehty yhdessä ja hyväksytty kuljettajan olevan päihtynyt. Tämä oli korvauksen kohtuullisuutta vastaan puhuva tekijä.

Käräjäoikeus katsoi kärsimyskorvauksen puolesta ja vastaan puhuvia seikkoja kokonaisuutena punnitessaan, että kärsimyskorvauksen tuomitseminen menehtyneiden matkustajien vanhemmille ei ollut kohtuullista. Käräjäoikeus hylkäsi kärsimyskorvausta koskeneet vaatimukset.

Lopputulos

Käräjäoikeus tuomitsi A:n nuorena henkilönä tehdyistä törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kolmesta törkeästä kuolemantuottamuksesta yhteiseen 5 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Leena Kinnunen sekä lautamiehet.

Eri mieltä ollut lautamies Sami Kymäläinen katsoi, että A:n oli tullut pitää matkustajien kuolemaa toimintansa todennäköisenä seurauksena. Näin ollen A oli syyllistynyt kolmeen tappoon nuorena henkilönä. Lautamies katsoi, että A oli tuomittava 10 vuoden yhteiseen vankeusrangaistukseen ja velvoitettava suorittamaan korvausta kärsimyksestä.

Turun hovioikeuden tuomio 10.6.2022 nro 22/124693

Syyttäjä sekä B:n, C:n ja D:n oikeudenomistajat valittivat hovioikeuteen ja vaativat, että A tuomitaan syytekohdissa 3–5 kolmesta nuorena henkilönä tehdystä taposta ja rangaistusta korotetaan. B:n ja D:n vanhemmat vaativat lisäksi, että A velvoitetaan suorittamaan korvausta kärsimyksestä. A vaati valituksessaan, että rangaistusta alennetaan. Vakuutusyhtiö antoi lausuman kärsimyskorvausvaatimuksista.

Syyttäjä tarkensi hovioikeudessa teonkuvausta siten, että auton penkereelle kulkeutumisen asemesta A oli ajanut auton penkereelle.

A:n tahallisuutta koskeva arviointi

Hovioikeuden mukaan ulosajokulman suuruus tuki väitettä tarkoituksellisesta ajoradalta ulos ajamisesta. Ottaen huomioon A:n humalatila ja puhelimen käyttö ajon aikana ulosajo oli kuitenkin voinut aiheutua esimerkiksi A:n huomion herpaantumisesta tai epäonnistuneesta korjausliikkeestä. Näin ollen asiassa ei ollut näytetty, että A olisi tarkoituksella ajanut auton penkereelle.

Hovioikeus katsoi ajon aikana lähetettyjen viestien osoittavan, että A:n ajotapa oli näyttäytynyt erittäin vaarallisena matkustajille. Myös A:n oli täytynyt käsittää, että hän ei todennäköisesti kykene pitämään autoa ajoradalla näissä olosuhteissa. Yleisen elämänkokemuksen perusteella oli selvää, että auton ajautuessa tieltä metsään 120 kilometrin tuntinopeudella se varsin todennäköisesti törmää puuhun. Tiedossa oli myös se, että tällaisessa tilanteessa autossa matkustajana olevat varsin suurella todennäköisyydellä kuolevat. Nämä seikat A:n oli täytynyt käsittää.

Hovioikeuden mukaan A oli ollut tietoinen voimakkaasta päihtymystilastaan, paikoin erittäin suurista ajonopeuksista, tapahtuma-ajan pimeydestä sekä kokemattomuudestaan kuljettajana. A:n ajon aikana lähettämistä sosiaalisen median viesteistä ilmeni A:n liikenneturvallisuutta halveksiva asenne ja piittaamaton suhtautuminen kanssamatkustajien turvallisuuteen. A:n ajotapa oli ollut holtiton.

Hovioikeuden mukaan A:n oli kyseisten seikkojen johdosta tullut pitää erittäin todennäköisenä, että auto suistuu tieltä, törmää puuhun ja autossa olleet matkustajat kuolevat. Hovioikeus katsoi A:n syyllistyneen nuorena henkilönä tehtyihin kolmeen tappoon.

Kärsimyskorvaus

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että korvausta vaatineiden ja surmansa saaneiden läheiset suhteet olivat korvauksen kohtuullisuutta puoltava seikka. Teon laadun osalta hovioikeus totesi, että korvauksen kohtuullisuutta vastaan puhui se, että surmansa saaneet olivat kuolleet välittömästi auton törmättyä puuhun. Auton ajautumista penkereelle oli kuitenkin edeltänyt A:n erittäin vaarallinen ajotapa, minkä perusteella teot olivat tahallisia. Tekojen laatu kokonaisuudessaan puolsi korvauksen tuomitsemisen kohtuullisuutta. Osa surmansa saaneista ei ollut käyttänyt turvavyötä, mutta ilmeistä oli, että turvavyön käyttäminen ei olisi estänyt kuolemia. Korvauksen kohtuullisuutta arvioitaessa merkitystä ei siten ollut sillä, että turvavyötä ei ollut käytetty.

Hovioikeus katsoi kohtuullisuutta puoltavia ja sitä vastaan puhuvia seikkoja punnittuaan toisin kuin käräjäoikeus, että korvauksen tuomitseminen menehtyneiden henkilöiden vanhemmille oli kohtuullista. Hovioikeus piti kohtuullisena korvauksena aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä kullekin 6 000 euroa.

Lopputulos

Hovioikeus tuomitsi A:n nuorena henkilönä tehdyistä kolmesta taposta ja käräjäoikeuden hänen syykseen lukemista nuorena henkilönä tehdyistä törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta yhteiseen 6 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen. A velvoitettiin suorittamaan B:n ja D:n vanhemmille korvausta kärsimyksestä kullekin 6 000 euroa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Tarja Huossa, Kari Lahdenperä ja Vilja Hahto.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati, että syyte kolmesta nuorena henkilönä tehdystä taposta hylätään ja syyksi lukeminen jätetään näiltä osin käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan ja rangaistusta alennetaan. Lisäksi A vaati, että kärsimyskorvausta koskevat vaatimukset hylätään.

Syyttäjä vaati, että valitus hylätään.

B:n oikeudenomistajat vaativat vastauksessaan, että valitus hylätään.

C:n oikeudenomistajat vaativat vastauksessaan, että valitus hylätään.

D:n oikeudenomistaja vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

D:n vanhemmat vaativat vastauksissaan, että valitus kärsimyskorvauksen osalta hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. A oli kuljettanut henkilöautoa 15.8.–16.8.2020 yöllä Porista Tampereelle matkustajinaan B, C ja D. A:n kuljettama auto oli Nokialla vasemmalle loivasti kaartuneessa mutkassa suistunut tieltä. Tieltä suistumisen jälkeen auto oli osunut oikea kylki edellä puuhun, jolloin auto oli repeytynyt kahteen osaan etuistuinten takaa. Puuhun törmäämisen seurauksena auton takaistuimella matkustajina olleet B ja C sekä auton kuljettajan viereisellä etuistuimella matkustajana ollut D saivat surmansa.

2. Tekoaikana 17-vuotiaalla A:lla on ollut ajo-oikeus. A oli kuljettanut autoa alkoholin vaikutuksen alaisena siten, että hänen verensä alkoholipitoisuus ajon jälkeen oli ollut 1,68 promillea. Ajoneuvon nopeus ulosajotilanteessa oli ollut noin 120 kilometriä tunnissa, kun nopeusrajoitus kyseisellä tieosuudella oli 100 kilometriä tunnissa.

3. Tie oli ulosajokohdassa kaartunut ajosuunnasta nähden loivasti vasemmalle. Ulosajo oli tapahtunut noin kello 01.09, jolloin oli ollut pimeää. Ajo-olosuhteet olivat muutoin olleet normaalit, ja tienpinta oli ollut paljas ja kuiva.

4. A oli noin 14 minuuttia ennen ulosajoa lähettänyt matkapuhelimensa Snapchat-sovelluksella viestin, jossa oli ollut kuva auton mittaristosta ajonopeuden ollessa noin 140 kilometriä tunnissa. A oli liittänyt kuvaan viestin ”Mä tapsn itteni”. A oli lisäksi noin viisi minuuttia ennen ulosajoa lähettänyt Snapchat-sovelluksessa viestin, jossa oli ollut kuva auton mittaristosta ajonopeuden ollessa noin 170 kilometriä tunnissa. A oli liittänyt kuvaan viestin ”Citican huiput”. Näiden viestien välissä autossa matkustajana ollut B oli lähettänyt ystävälleen videon auton sisältä ja viestin, jossa hän oli todennut ”mä varmaan kuolen”.

5. A oli muutoinkin ajon aikana käyttänyt matkapuhelintaan ja lähettänyt muitakin kuin edellä selostettuja viestejä. A:n matkapuhelimen käytöstä ulosajotilanteessa ei ole selvitystä.

6. Käräjäoikeus on hylännyt syytteen kolmesta taposta katsoen asiassa jääneen näyttämättä, että A oli autoa kuljettaessaan pitänyt matkustajina olleiden henkilöiden kuolemaa varsin todennäköisenä seurauksena. Käräjäoikeus on katsonut A:n syyllistyneen menettelyllään kolmeen törkeään kuolemantuottamukseen. Käräjäoikeus on myös hylännyt asiassa esitetyt kärsimyskorvausvaatimukset katsoen, että kärsimyskorvauksen tuomitseminen ei ollut kokonaisuutena arvioiden kohtuullista.

7. Hovioikeus on puolestaan katsonut A:n täytyneen pitää varsin todennäköisenä, että auto suistuu tieltä, törmää puuhun ja autossa olleet matkustajat kuolevat. Hovioikeus on katsonut A:n syyllistyneen kolmeen tappoon. Hovioikeus on katsonut kärsimyskorvauksen tuomitsemisen edellytysten täyttyvän pitäen korvausten tuomitsemista kokonaisuutena arvostellen kohtuullisena.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

8. Asiassa on kysymys siitä, onko A edellä kuvatulla menettelyllään tahallaan aiheuttanut autossa matkustajina olleiden kolmen henkilön kuoleman. Siinä tapauksessa, että A:n katsottaisiin tahallisten henkirikosten asemesta syyllistyneen kolmeen törkeään kuolemantuottamukseen, asiassa on kysymys vankeusrangaistuksen mittaamisesta ja siitä, onko A velvollinen suorittamaan korvauksia kärsimyksestä.

Tahallisuusarvioinnin lähtökohdat

9. Rikoslain 21 luvun 1 §:n mukaisesta taposta tuomitseminen edellyttää, että tekijä tahallaan tappaa toisen. Rikoslain 3 luvun 6 §:n mukaan tekijä on aiheuttanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan, jos hän on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen taikka pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä.

10. Asiassa ei ole väitetty A:n tarkoittaneen tappaa matkustajat tai pitäneen matkustajien kuolemaa menettelynsä varmana seurauksena. Kyse on näin ollen siitä, täyttyykö A:n teossa rikoslain 3 luvun 6 §:ssä tarkoitettu todennäköisyystahallisuus eli onko teko ylittänyt tahallisuuden alarajan. Mainittua säännöstä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 44/2002 vp s. 84 ja 87) on viitattu Korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä jo ennestään vakiintuneeseen tulkintaan ja selitetty ilmaisua ”pitänyt seurauksen aiheutumista varsin todennäköisenä” siten, että kyse on sellaisesta todennäköisyydestä, jossa tekijä teon hetkellä pitää seurauksen syntymistä todennäköisempänä kuin sen syntymättä jäämistä. Todennäköisyydellä ei kuitenkaan ole mainitun esityksen mukaan tarkoitettu tilastomatemaattisia laskelmia vaan arkista, tekohetkellä tekijän näkökulmasta tehtävää arviota siitä, kuinka uskottavana tekijä pitää tunnusmerkistön täyttymistä (ks. myös KKO 2019:106, kohta 8 ja siinä viitattu ratkaisu). Todennäköisyystahallisuuden täyttymistä arvioidaan yleensä tarkastelemalla niitä seikkoja, joiden pohjalta tekijä on teon aikana voinut arvioida tekonsa seurauksia (KKO 2019:106, kohta 9 ja siinä viitatut ratkaisut).

11. Tieliikenteessä aiheutuneiden kuolemantapausten osalta Korkein oikeus on arvioinut tahallisuutta ratkaisussa KKO 2004:120. Ratkaisussa oli kysymys siitä, että tekijä oli maantiellä ajanut suurella nopeudella takaa toista autoa 18 kilometrin matkan, yrittänyt ohittaa sitä ja useaan kertaan tahallaan törmännyt siihen. Viimeisestä törmäyksestä toinen auto oli suistunut tieltä metsään auton nopeuden ollessa ennen tieltä suistumista 112–126 kilometriä tunnissa, ja tieltä suistuneessa autossa ollut henkilö oli saanut surmansa. Korkein oikeus katsoi, että tekijän oli täytynyt pitää varsin todennäköisenä, että törmättäessä toistuvasti toisen auton perään tämän auton kuljettaja tulisi ennen pitkää menettämään autonsa hallinnan ja suistumaan tieltä. Varsin todennäköisenä oli pidettävä myös sitä, että jos kovalla nopeudella kulkeva auto menettää törmäyksen vuoksi ohjattavuutensa, seurauksena on auton hallitsematon ja kovavauhtinen tieltä suistuminen ja törmääminen puihin sekä autossa olleiden henkilöiden kuolema (kohdat 15 ja 16). Toiseen autoon edellä todetuin tavoin törmänneen auton kuljettajan katsottiin syyllistyneen muun ohella tappoon.

12. Ratkaisussa KKO 1993:26 auton kuljettaja oli suurella nopeudella lähtenyt ohittamaan edellä kulkeneen auton rajoitetusta näkyvyydestä huolimatta ja tällöin törmännyt vastakkaisesta suunnasta tulleeseen autoon seurauksin, että sen kuljettaja oli kuollut. Ohittamaan lähteneen kuljettajan ei voitu katsoa havainneen vastaan tullutta autoa, eikä vastaan tulevan auton kohtaaminen vallinneissa keskiyön olosuhteissa ollut myöskään varsin todennäköistä. Näin ollen ohittamaan lähteneen auton kuljettajan ei katsottu tahallaan törmänneen vastaan tulleeseen autoon. Syyte taposta hylättiin, ja kuljettajan syyksi luettiin törkeä kuolemantuottamus.

13. Ratkaisussa KKO 1992:92 auton kuljettaja oli ajanut autolla noin 800 metrin matkan vastaantulevien kaistalla ja törmännyt vastaan tulleeseen autoon, jonka kuljettaja oli kuollut. Ratkaisussa todettiin, että vastaantulevien kaistalla kovalla nopeudella ajaneen kuljettajan oli täytynyt ymmärtää, että hän tulisi törmäämään vastaan tulevaan autoon ja että tässä autossa matkustavat varsin suurella todennäköisyydellä kuolisivat. Kuljettajan katsottiin tahallaan surmanneen vastaantulevan auton kuljettajan.

Tahallisuutta koskeva Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa

14. Edellä todetuin tavoin syyttäjä ei ole väittänyt A:n tarkoittaneen aiheuttaa matkustajien kuolemia tai pitäneen kuolemia teon varmana seurauksena. Hovioikeus on katsonut asiassa jääneen myös näyttämättä, että A olisi tarkoituksella ajanut auton tien penkereelle. Korkeimmassa oikeudessa ulosajon tarkoituksellisuuteen liittyviä väitteitä ei ole esitetty. Näin ollen tahallisuuden arvioinnin kannalta ratkaisevaa on se, onko A:n täytynyt käsittää, että hänen ajonsa varsin todennäköisesti johtaa sellaiseen tieltä suistumiseen, jonka seurauksena on matkustajien kuolema.

15. Tahallisuutta koskevassa arvioinnissa merkityksellisiä ovat kohdassa 10 todetulla tavalla lähtökohtaisesti ne seikat, joiden pohjalta tekijä on teon aikana voinut arvioida tekonsa seurauksia. Merkitystä voi olla myös sillä, onko ajosuoritusta jo ennen tieltä suistumista pidettävä sellaisena, että auton kuljettaja tulisi ennen pitkää menettämään autonsa hallinnan ja suistumaan tieltä. Tahallisuuden arvioinnin kannalta merkityksellisiä seikkoja ovat siten erityisesti A:n humalatila, käytetty ajonopeus, ajo-olosuhteet ja A:n kokemattomuus kuljettajana sekä tieltä suistumista edeltänyt ajosuoritus.

16. Korkein oikeus toteaa olevan yleisesti tiedossa, että jo vähäinen veren alkoholipitoisuus huonontaa ajokykyä ja lisää kuolemaan johtavan onnettomuuden riskiä. Riski moninkertaistuu humalatilan syventyessä. A:n veren alkoholipitoisuus on ylittänyt selvästi törkeän rattijuopumuksen rajan, jolloin riski aiheuttaa kuolemaan johtava onnettomuus on tilastollisesti merkittävästi suurempi kuin kuljettajalla, joka ei ole ajon aikana humalassa. Muita onnettomuusriskiä lisääviä tekijöitä tilanteessa ovat olleet A:n ajama ylinopeus ja hänen vähäinen kokemuksensa kuljettajana.

17. Korkein oikeus toteaa, että humalatila pidentää reaktioaikaa, mikä on erityisen vaarallista kuljetettaessa autoa suurella nopeudella. Vähäinen kokemus kuljettajana puolestaan on omiaan johtamaan virheisiin suurissa ajonopeuksissa tai muutoin poikkeavassa liikennetilanteessa. Korkein oikeus toteaa, että edellä mainittujen onnettomuusriskiä lisänneiden seikkojen yhteisvaikutus on epäilemättä vaikuttanut siihen, että A:n kuljettama auto on suistunut tieltä. Vaikka nämä tekijät lisäävät kuolemaan johtavan ajovirheen riskiä, niistä ei voida kuitenkaan päätellä ajovirheen ja kuoleman aiheutumisen todennäköisyyttä yksittäisessä tapauksessa.

18. A:n ajonopeus on tieltä suistumista edeltävästi vaihdellut, kuten kohdassa 4 selostetuista viesteistä ja videoista ilmenee. Viesteistä ilmenee myös A:n piittaamaton suhtautuminen liikenneturvallisuuteen. A:n ajonopeus on ollut ulosajohetkellä vähintään 120 kilometriä tunnissa, kun suurin sallittu ajonopeus on ollut 100 kilometriä tunnissa. Ulosajohetken ajonopeus on ollut alhaisempi kuin ajonopeus viestien lähettämisen aikana. A on käyttänyt ajon aikana matkapuhelintaan, mutta matkapuhelimen käyttämisestä ulosajohetkellä ei ole selvitystä. Korkein oikeus katsoo, että A:n tieltä suistumista edeltäneestä ajosta ja siihen liittyneestä piittaamattomasta suhtautumisesta liikenneturvallisuuteen ei voida tehdä sellaista johtopäätöstä, että ajosuoritus on ollut koko ajan samanlainen ja sellainen, että se ennen pitkää varsin todennäköisesti tulisi johtamaan sellaiseen ulosajoon, josta seuraisi ajoneuvossa matkustajina olleiden henkilöiden kuolema.

19. Itse ulosajoon johtaneet olosuhteet ovat jääneet tarkemmin selvittämättä. Myöskään A:n menettelystä ulosajon yhteydessä ei siten voida päätellä, että hänen on täytynyt pitää ulosajoa ja matkustajien kuolemaa menettelynsä varsin todennäköisenä seurauksena. Ulosajohetken tilanteeseen ei ole selvitetty liittyneen myöskään sellaista poikkeuksellisen vaarallista liikennekäyttäytymistä, jotka ovat edellä mainituissa ratkaisuissa KKO 2004:120 ja KKO 1992:92 johtaneet siihen, että tieliikenteessä tapahtunutta kuolemaa on pidetty tahallaan aiheutettuna.

20. Johtopäätöksenään Korkein oikeus katsoo, että edellä selostetuissa olosuhteissa A:n kuljettaman auton tieltä suistumista ja siinä matkustajina olleiden kuolemaa ei voida pitää A:n menettelyn varsin todennäköisenä seurauksena. A:n ei voida näin ollen katsoa aiheuttaneen matkustajien kuolemaa tahallaan. A:n tahallisuuden puuttuessa hänen ei voida katsoa syyllistyneen hovioikeuden häneen syykseen lukemiin nuorena henkilönä tehtyihin kolmeen tappoon, ja syyte tulee näiltä osin hylätä. A:n syyksi jää syytekohtien 3–5 osalta käräjäoikeuden hänen syykseen lukemat nuorena henkilönä tehdyt kolme törkeää kuolemantuottamusta.

Rangaistuksen mittaaminen

Rangaistuksen mittaamisen lähtökohdat

21. A:n syyksi on käräjäoikeuden näiltä osin lainvoimaiseksi jääneellä tuomiolla luettu syytekohdissa 1 ja 2 nuorena henkilönä tehdyt törkeä rattijuopumus ja törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Syytekohdissa 3–5 hänen syykseen luetaan nuorena henkilönä tehdyt kolme törkeää kuolemantuottamusta.

22. Törkeästä rattijuopumuksesta tuomitaan rikoslain 23 luvun 4 §:n mukaan vähintään 60 päiväsakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta tuomitaan rikoslain 23 luvun 2 §:n mukaan vähintään 30 päiväsakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Törkeästä kuolemantuottamuksesta tuomitaan rikoslain 21 luvun 9 §:n mukaan vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.

23. A on tekoaikana ollut 17-vuotias. Rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan rangaistus määrätään noudattaen lievennettyä rangaistusasteikkoa, jos tekijä on tehnyt rikoksen alle 18-vuotiaana. Tämän rangaistusasteikon lieventämisperusteen nojalla sovellettavaksi tulevien rangaistusasteikkojen perusteella törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta on tuomittava kummastakin sakkoa tai vankeutta enintään yksi vuosi kuusi kuukautta sekä törkeästä kuolemantuottamuksesta vankeutta vähintään 14 päivää ja enintään neljä vuotta kuusi kuukautta. Ottaen huomioon A:n syyksi luetut rikokset ja rikoslain 7 luvun 2 §:n säännös syyksi luetuista rikoksista tuomittava yhteinen rangaistus on määrättävä asteikolta, joka on vankeutta vähintään 14 päivää ja enintään 7 vuotta 6 kuukautta.

24. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Arvioitavina ovat tällöin paitsi teosta aiheutuneet seuraukset myös se vahinko ja vaara, joiden teosta on ennalta arvioiden saatettu odottaa aiheutuvan. Vaaraa arvioidaan sekä seurausten todennäköisyyden että niiden laadun ja vakavuuden mukaan (HE 44/2002 vp s. 187).

25. Rikoslain 7 luvun 5 §:n mukaan yhteisen vankeusrangaistuksen mittaamisessa noudatetaan soveltuvin osin 6 luvun säännöksiä, ja lähtökohdaksi on otettava siitä rikoksesta tuomittava rangaistus, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan olisi tuleva ankarin rangaistus, sekä mitattava rikoksista yhteinen rangaistus siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen.

26. A:n syyksi luetuista rikoksista ankarimmin rangaistavia ovat kolme törkeää kuolemantuottamusta. Moitittavimmillaan törkeä kuolemantuottamus on verrattavissa tahalliseen henkirikokseen. Koska liikenneturvallisuuden vaarantaminen tuottamuksellisine seuraamuksineen voi ilmetä monin eri tavoin, on tilastojen ja rangaistuskäytännön perusteella mahdollista päätellä yleensä vain se, millaisten rajojen sisällä rangaistukset vaihtelevat, ja pyrkiä mittaamaan rangaistus tämän mukaisesti.

Rangaistuskäytäntö

27. Korkeimman oikeuden käytännössä on ratkaistu useita törkeää kuolemantuottamusta tieliikenteessä koskevia tapauksia. Ratkaisuissa KKO 1983 II 37 ja KKO 1998:67 rikoksentekijä tuomittiin 3 vuodeksi vankeuteen muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta ja kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta. Ensin mainitussa tapauksessa rikoksentekijä oli yli kahden promillen humalassa lähtenyt pitkälle automatkalle vilkkaasti liikennöityä tietä pitkin ja tällöin kuljettaen huonokuntoista autoa ylinopeudella törmännyt kahteen pyöräilijään, jotka saivat surmansa. Jälkimmäisessä tapauksessa rikoksentekijä oli vahvassa humalassa kuljettanut henkilöautoa ylinopeudella vilkkaasti liikennöidyllä ja osittain jäisellä tiellä ja menettänyt auton hallinnan törmäten linja-autopysäkin levennyksellä olleisiin kahteen lapseen, jotka saivat surmansa.

28. Ratkaisussa KKO 2018:32 rikoksentekijä tuomittiin yhteiseen 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja liikennepaosta tieliikenteessä. Tapauksessa rikoksentekijä oli henkilöautoa kuljettaessaan kiilannut pyöräilijän eteen ja tehnyt äkkijarrutuksen sillä seurauksella, että pyöräilijä oli kaatunut pää edellä tiehen ja kuollut saamiensa vammojen seurauksena seuraavana päivänä. Tekijä oli poistunut paikalta pysähtymättä. Rangaistusta mitattaessa otettiin tekijän syyllisyyttä vähentävänä seikkana huomioon se, että hänen aikaisemmin saamansa aivovamman jälkitila oli ollut omiaan heikentämään hänen kykyään säädellä käyttäytymistään pyöräilijän menettelyn ärsytettyä häntä.

29. Ratkaisussa KKO 2003:134 tekoaikaan 19-vuotias rikoksentekijä tuomittiin 1 vuoden 4 kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja oheisrangaistuksena 60 tunnin yhdyskuntapalveluun muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja rattijuopumuksesta. Tapauksessa rikoksentekijä oli yöllä yli puolen promillen humalassa kuljettanut henkilöautoa ylinopeudella ja etsiessään ajon aikana savukerasiaa auton lattialta törmännyt suojatietä ylittämässä olleeseen jalankulkijaan kuolemaan johtanein seurauksin.

Rangaistuksen mittaaminen tässä tapauksessa

30. Korkein oikeus toteaa, että A:n syyksi luetut rikokset ovat jossain määrin verrattavissa lähinnä ratkaisuissa KKO 1983 II 37 ja KKO 1998:67 esillä olleisiin tapauksiin. A:n edellä kuvattu menettely ennen ulosajoa osoittaa hänessä pitkäaikaista ja tietoista riskinottoa sekä piittaamattomuutta hänen vastuullaan olleiden matkustajien turvallisuudesta. Kysymys ei siten ole ollut pelkästään hetkellisestä nuoren kuljettajan harkintakyvyn pettämisestä ja ymmärtämättömyydestä, vaan pitkäkestoisemmasta tietoisesta ja menettelyn seurauksista piittaamattomasta toiminnasta. Nämä seikat ja teon vakavat seuraukset on siten otettava huomioon A:lle tuomittavaa rangaistusta korottavina tekijöinä.

31. A:n syyksi kohdissa 1–5 luetut rikokset ovat tapahtuneet yhdellä teolla saman ajomatkan aikana. Rikosten tiivis keskinäinen yhteys jossain määrin lieventää törkeän rattijuopumuksen ja törkeän liikenneturvallisuuden vaikutusta yhteiseen rangaistukseen.

32. Harkittaessa tekojen vahingollisuutta ja vaarallisuutta, niiden vaikuttimia ja A:n syyllisyyttä kokonaisuutena Korkein oikeus katsoo, että syyksi luetuista rikoksista määrättävä yhteinen vankeusrangaistus ilman lieventämisperustetta olisi noin 5 vuotta. Edellä todetusti A on ollut rikokset tehdessään alle 18-vuotias, joten ikään liittyvä lieventämisperuste huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukainen yhteinen rangaistus A:n syyksi luetuista rikoksista on 3 vuotta 9 kuukautta vankeutta.

Vahingonkorvaus kärsimyksestä

Sovellettava säännös ja korvauksen arvioinnin lähtökohdat

33. Vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n 1 momentin mukaan surmansa saaneen vanhemmilla, lapsilla ja aviopuolisolla sekä muulla näihin rinnastettavalla surmansa saaneelle erityisen läheisellä henkilöllä on oikeus saada korvausta kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä, jos kuolema on aiheutettu tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta ja korvauksen tuomitseminen harkitaan kohtuulliseksi ottamalla huomioon surmansa saaneen ja korvausta vaativan välisen suhteen läheisyys, teon laatu sekä muut olosuhteet.

34. Kärsimyskorvausta ovat vaatineet B:n ja D:n vanhemmat. Asiassa on riidatonta, että korvausta vaatineita surmansa saaneiden henkilöiden vanhempia on pidettävä erityisen läheisinä henkilöinä. Kuolemat on myös aiheutettu törkeällä huolimattomuudella. Näiltä osin kärsimyskorvauksen tuomitsemisen edellytykset siten täyttyvät.

Kohtuullisuutta koskeva arviointi

35. Vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:ssä on siinä tarkoitetun korvauksen saamisen edellytykseksi vielä säädetty se, että korvauksen tuomitseminen harkitaan kohtuulliseksi. Harkinnassa otetaan huomioon surmansa saaneen ja korvausta vaativan välisen suhteen läheisyys, teon laatu sekä muut olosuhteet.

36. Korvauksen tarkoituksena on hyvittää sitä kärsimystä, jota rikoksen uhrin läheiset tuntevat heille tärkeän henkilön poismenon johdosta. Korvausta koskeva säännös on tarkoitettu poikkeussäännökseksi, jonka mukaiseen korvaukseen ovat oikeutettuja lähinnä vain törkeiden henkirikosten uhrien läheiset. Vaikkei liikennekuolemia tyypillisesti aiheutetakaan tahallisilla henkirikoksilla, niihin voi kuitenkin liittyä piirteitä, jotka puoltavat kärsimyskorvauksen tuomitsemista (ks. esimerkiksi KKO 2002:83 ja 2004:48). Kun kysymys on tieliikenteessä sattuneista kuolemantapauksista, korvauksen tuomitsemiseen on kuitenkin suhtauduttava pidättyvämmin kuin jos kysymys olisi tahallisista henkirikoksista. Korvauksen tuomitsemisen kohtuullisuutta harkittaessa on perusteltua kiinnittää erityistä huomiota surmansa saaneen ja korvauksen vaatijan välisen suhteen läheisyyteen. (Ks. KKO 2008:79, kohta 16.)

37. Ratkaisuissa KKO 2002:83 ja KKO 2004:48 kärsimyskorvauksen tuomitsemista on pidetty liikennekuoleman tilanteessa kohtuullisena. Erityisesti teon laadun osalta ratkaisussa KKO 2002:83 on todettu, että kuljettaja oli menettelyllään osoittanut erityisen törkeää piittaamattomuutta muiden tiellä liikkujien turvallisuudesta. Menettelyn vuoksi surmansa oli saanut sivullinen, jolla ei ollut syytä varoa onnettomuutta eikä mahdollisuutta sitä välttää. Ratkaisussa KKO 2004:48 on todettu, että kuolema oli ollut seurausta kuljettajan törkeästä tahallisesta liikennerikoksesta. Muiden tiellä kulkijoiden turvallisuuden törkeästi vaarantaneen, täysin piittaamattoman ajon uhriksi oli sattumanvaraisesti ja ilman omaa syytään osunut ulkoilemassa ollut henkilö.

38. Korkein oikeus toteaa surmansa saaneen ja korvausta vaativan välisen suhteen läheisyyden osalta, että surmansa saaneista B on asunut vanhempiensa luona ja D vuoroviikoin kummankin vanhemman luona. Suhteiden läheisyys puoltaa korvauksen tuomitsemisen kohtuullisuutta.

39. Teon laadun ja muiden olosuhteiden osalta Korkein oikeus toteaa, että B:n ja D:n kuolemaan johtaneessa tapahtumassa ei ole ollut kysymys A:n hetkellisestä törkeästä huolimattomuudesta. A on edellä kerrotusti Porista alkaneen ja Nokialle päättyneen ajomatkan aikana kuljettanut autoa osan matkaa ja vahvasti humaltuneena. A on jo ennen ulosajoa ajanut toistuvasti ylinopeutta, ja edellä kohdassa 4 selostettu ajon aikana tapahtunut viestittely osoittaa piittaamattomuutta liikenneturvallisuudesta ja matkustajana olleen B:n viesti myös hänen kokemaansa pelkoa ajon aikana. Kysymys on ollut kuitenkin tieliikenteessä tapahtuneista törkeällä huolimattomuudella aiheutetuista kuolemista. Kun otetaan huomioon, että kärsimyskorvausten tuomitsemiseen tällaisista kuolemantapauksista on perusteltua suhtautua pidättyvämmin kuin tahallisilla henkirikoksilla aiheutettuihin kuolemiin, edellä mainittujen seikkojen ei vielä voida erityisesti katsoa puoltavan kärsimyskorvauksen tuomitsemista.

40. Edelleen Korkein oikeus toteaa, että kysymys on ollut auton kyydissä olleiden henkilöiden yhteisestä automatkasta ja Porista lähdettäessä kaikki olivat olleet humaltuneita. Kaikki ovat kuljettajan päihtymyksestä tietoisena lähteneet matkalle Porista. Ajon aikana myös kuljettajaa on vaihdettu. Kaikkien kyydissä olleiden tiedossa on siten ollut vähintäänkin kuljettajan päihtymyksestä johtunut kohonnut riski liikenneonnettomuuteen. Nämä seikat puhuvat Korkeimman oikeuden arvion mukaan kärsimyskorvauksen tuomitsemisen kohtuullisuutta vastaan.

41. Edellä todetuin tavoin vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n säännös oikeudesta korvaukseen kuolemantapauksen johdosta on tarkoitettu poikkeussäännökseksi, jonka mukaiseen korvaukseen ovat oikeutettuja lähinnä vain törkeiden henkirikosten uhrien läheiset. Ottaen erityisesti huomioon, että asiassa ei ole kysymys tahallisesta henkirikoksesta ja teon olosuhteista muutoin edellä selostettu, Korkein oikeus katsoo, ettei korvauksen tuomitseminen tässä tapauksessa ole vanhempien ja surmansa saaneiden erityisen läheisestä suhteesta huolimatta vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:ssä tarkoitetulla tavalla kohtuullista. A tulee vapauttaa hovioikeuden tuomitsemasta kärsimyskorvausta koskevasta velvollisuudesta. Asia jää siten tältä osin käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti:

Syyte kohdissa 3–5 nuorena henkilönä tehdyistä kolmesta taposta hylätään, ja A:n syyksi jää näiden syytekohtien osalta käräjäoikeuden hänen syykseen lukemat kolme nuorena henkilönä tehtyä törkeää kuolemantuottamusta.

A tuomitaan hänen syykseen syytekohdissa 3–5 luetuista nuorena henkilönä tehdyistä törkeistä kuolemantuottamuksista sekä käräjäoikeuden tältä osin lainvoimaiseksi jääneellä tuomiolla hänen syykseen syytekohdissa 1–2 lukemista rikoksista yhteiseen 3 vuoden 9 kuukauden vankeusrangaistukseen.

A vapautetaan maksamasta kärsimyskorvauksia B:n ja D:n oikeudenomistajille. Näiltä osin käräjäoikeuden ratkaisun lopputulos jää voimaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Mika Huovila (eri mieltä), Eva Tammi-Salminen, Timo Ojala ja Pekka Pulkkinen. Esittelijä Lauri Länsman (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Esittelijäneuvos Länsman: Esittelijän mietintö on Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen syyksilukemisen ja rangaistuksen mittaamisen osalta. Vahingonkorvausvaatimusten osalta Korkein oikeus lausunee seuraavaa.

Kohdassa 36 todetuin tavoin vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a § on tarkoitettu poikkeussäännökseksi, jonka mukaiseen kärsimyskorvaukseen olisivat oikeutettuja lähinnä törkeiden henkirikosten uhrien läheiset. Tämän vuoksi Korkein oikeus on ratkaisussa KKO 2008:79 katsonut, että tieliikenteessä sattuneen kuolemantapauksen perusteella suoritettavan korvauksen tuomitsemiseen on suhtauduttava pidättyvämmin kuin jos kysymys on tahallisesta henkirikoksesta. Kyseisessä ratkaisussa surmansa saaneen täysi-ikäisillä ja kotoa jo poismuuttaneilla lapsilla ei ollut oikeutta korvaukseen kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä.

Toisaalta Korkeimman oikeuden käytännössä on kuitenkin tuomittu kärsimyskorvausta uhrin läheisille silloinkin, kun kuolema on aiheutettu törkeän huolimattomalla menettelyllä tieliikenteessä. Yhteistä tapauksille on ollut se, että uhri on ollut tekijälle sivullinen henkilö, jolla ei ole ollut syytä varoa onnettomuutta eikä sitä välttää (KKO 2002:83 ja KKO 2004:48).

Korkeimman oikeuden käytännössä korvauksen tuomitsemisen kohtuullisuutta on arvioitu ensisijassa sitä vaativan läheisen näkökulmasta, kiinnittäen erityisesti huomiota surmansa saaneen ja omaisen suhteen läheisyyteen (Ks. KKO 2008:79, kohdat 14 ja 16 sekä KKO 2004:48, kohta 13).

B on juuri ennen onnettomuutta täyttänyt 18 vuotta. D on ollut kuollessaan 17-vuotias. Kumpikaan nuori ei ollut vielä itsenäistynyt, vaan he olivat asuneet lapsuuden kodissaan. Surmansa saaneiden nuorten suhde vanhempiinsa on ollut siten erityisen läheinen. Ei ole syytä olettaa vanhempien kärsimykseen vaikuttavan sen seikan, että A on tuntenut uhrit ja he ovat itse vapaaehtoisesti menneet alkoholia nauttineen A:n kuljettaman auton kyytiin, eikä kyse siten ole ollut tekijälle sivullisista henkilöistä.

Näistä syistä Korkein oikeus katsonee, että hovioikeuden tuomion lopputulosta ei ole aihetta muuttaa siltä osin kuin asianomistajille on tuomittu maksettavaksi korvausta kuolemantapausten aiheuttamasta kärsimyksestä.

Oikeusneuvos Huovila: Olen samaa mieltä enemmistön kanssa A:n tahallisuudesta ja siitä, että A on siten syyllistynyt kolmeen törkeään kuolemantuottamukseen nuorena henkilönä. Erimielisyyteni koskee rangaistuksen mittaamista ja kärsimyskorvausta. Kohtien 1–31 jälkeen lausun seuraavan.

A on tapahtuma-aikana kuljettanut autoa päihtyneenä paikoin 170 kilometrin tuntinopeudella ja osin vastaantulevien kaistalla. Kuljettaessaan autoa A on samanaikaisesti nauttinut alkoholia, ottanut kuvia ja videoita sekä lähettänyt viestejä. A on noin 14 minuuttia ennen ulosajoa lähettänyt itsetuhoisuuteen viittaavan viestin: ”Mä tapsn itteni”. Hovioikeus on otettuaan vastaan näytön kokonaisuudessaan pääkäsittelyssä todennut A:n viesteistä ilmenevän tämän liikenneturvallisuutta halveksiva asenne ja piittaamaton suhtautuminen kanssamatkustajien turvallisuuteen.

En näe perustetta arvioida A:n asennetta ja suhtautumista toisin kuin hovioikeus. Katson, että A on menetellessään kuvatulla tavalla suhtautunut välinpitämättömästi autossa olleiden turvallisuuteen, vaikka auton suistuminen tieltä vakavine seuraamuksineen on täytynyt olla hänen tieten varteenotettava mahdollisuus. Otan tämän välinpitämättömän suhtautumisen huomioon rangaistuksen mittaamisessa A:n syyllisyyttä lisäävänä tekijänä.

A:n syyksi luetun teon vahingollisuus ja vaarallisuus sekä teosta ilmenevä syyllisyys huomioon ottaen pidän ennen lievennetyn asteikon soveltamista oikeudenmukaisena rangaistuksena yhdestä törkeästä kuolemantuottamuksesta yli 4 vuotta vankeutta ja yhteisenä vankeusrangaistuksena kaikista teoista hieman alle 6 vuotta. A:n ikään liittyvä rangaistusasteikon lieventämisperuste huomioon ottaen oikeudenmukainen yhteinen vankeusrangaistus hänen syykseen luetuista rikoksista on 4 vuotta 6 kuukautta.

Kärsimyskorvauksen osalta hyväksyn esittelijän mietinnön ja perustelen kantaani lisäksi seuraavasti.

Korkein oikeus on kahdessa aikaisemmassa ennakkopäätöksessään tuominnut autoa kuljettaneen korvaamaan liikennekuolemasta aiheutuneen kärsimyksen (KKO 2002:83 ja KKO 2004:48). Yhteistä tapauksille on se, että uhri on ollut tekijälle sivullinen henkilö, joka on sattumanvaraisesti ilman omaa syytään joutunut onnettomuuteen. Ratkaisujen perusteluista ei kuitenkaan voida päätellä, että uhrin asema sivullisena olisi ratkaiseva tai edes keskeinen arviointiperuste kärsimyskorvauksen tuomitsemisessa liikennekuolemien johdosta. Vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on nimenomaisesti tuotu esille kohtuusharkinnassa huomioon otettavien seikkojen moninaisuus, minkä vuoksi korvauksen tuomitsemisen harkintaperusteeksi säädettiin suhteen läheisyyden ja teon laadun ohella muut olosuhteet (HE 116/1998 vp s. 11).

Muiden olosuhteiden merkitystä arvioitaessa on syytä ottaa huomioon se, ettei asiassa ole pystytty tarkasti selvittämään tapahtumia ja olosuhteita ennen ojaan ajoa, koska auton matkustajina olleet ovat menehtyneet ja A:n kertomus on ollut aukollinen ja osin totuutta vastaamaton. Asiassa esiin tulleiden seikkojen ja erityisesti B:n hieman ennen tieltä suistumista lähettämän viestin ”kuski juo koko ajan … mä varmaan kuolen” perusteella asiassa voidaan kuitenkin pitää selvitettynä, että A on juonut alkoholia vielä ajon loppuvaiheessa ja että hänen verensä alkoholipitoisuus on voinut johtua suurelta osaltaan alkoholin nauttimisesta ajon aikana. Autossa olleiden lähettämät viestit viittaavat myös siihen, että tunnelma autossa on ollut loppuvaiheessa hyvin ahdistunut. Hovioikeus on muun muassa katsonut B:n vakavasti pelänneen kuolevansa A:n ajotavan seurauksena. Viestit yhdessä alkoholin nauttimisen mainitun ajankohdan kanssa antavat aiheen epäillä, ettei Porista yhteisymmärryksessä alkanut automatka ole enää sen loppuvaiheessa jatkunut kaikkien matkustajien hyväksymällä tavalla (vrt. kohta 40 edellä).

Vaikka epätietoisuutta tapahtumista ei voida lukea rikosoikeudellisesti vastaajan vahingoksi, kärsimyskorvauksen osalta arviointiperuste on toinen. Kuten Korkein oikeus on aikaisemmissa ennakkopäätöksissään todennut, kärsimyskorvauksen tuomitsemisen kohtuullisuutta arvioidaan ensisijassa sitä vaativan näkökulmasta (KKO 2008:79, kohta 14 ja KKO 2004:48, kohta 13).

Katson, että edellä kuvattu epätietoisuus läheisten viimeisistä hetkistä on ollut omiaan lisäämään merkittävästi kuoleman aiheuttamaa kärsimystä. Kun A:n syyksi luetun teon laatu on lisäksi osoittanut hänessä erityistä piittaamattomuutta matkustajien turvallisuudesta, katson, että kärsimyskorvauksen tuomitsemiselle on riittävät edellytykset. Äänestyksen lopputulokseen nähden en ota kantaa korvausmääriin.