KKO:2023:71

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte ja vastaukset Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:lle, B:lle, C:lle ja D:lle rangaistusta kahdesta ympäristön turmelemisesta, jotka oli tehty 1.11.2009–27.6.2014 X ry:n toiminnassa. Syytteen mukaan A, B, C ja D olivat varastoineet kahdelle yhdistyksen hallinnoimalle kiinteistölle vaaralliseksi jätteeksi luokiteltavaa lyijylasia enemmän kuin ympäristölupamääräykset olivat sallineet. Näin menetellen he olivat tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta saattaneet ja jättäneet ympäristöön esineen lupaehtojen vastaisesti. Teko oli ollut omiaan aiheuttamaan ympäristön roskaantumista.

Rangaistusvaatimus perustui siihen, että A oli toiminut X ry:n hallituksen jäsenenä 1.1.–3.9.2012 ja sen jälkeen yhdistyksen hallintojohtajana. B oli toiminut hallituksen jäsenenä 5.3.2010–6.6.2011 ja lisäksi 1.9.2012–27.6.2014 ympäristö- tai tuotantopäällikkönä ja työnjohdon ohjaajana. C oli toiminut yhdistyksen toiminnanjohtajana 12.1.1999–10.2.2011 ja tosiasiallisena toimijana ja käytännön toiminnasta vastaavana henkilönä myös tämän jälkeen ainakin 18.6.2013 asti. D puolestaan oli toiminut yhdistyksen hallituksen jäsenenä 12.1.1999 alkaen sekä hallituksen puheenjohtajana 25.2.2003–31.12.2012. Syytteen mukaan A, B, C ja D olivat asemansa, tehtäviensä ja toimintansa perusteella vastanneet toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä ja lupaehtojen noudattamisesta ja kukin omalta osaltaan laiminlyöneet velvollisuutensa, mistä oli aiheutunut ympäristön roskaantuminen.

A, B, C ja D kiistivät syytteen ja vaativat sen hylkäämistä.

Käräjäoikeuden tuomio 16.8.2019 nro 19/134632

Käräjäoikeus luki B:n syyksi kaksi ympäristön turmelemista, jotka oli tehty 6.6.2011–10.2.2014 sekä 1.1.–30.9.2013 ja tuomitsi hänet 80 päiväsakkoon. C:n syyksi käräjäoikeus luki 1.11.2009–31.1.2013 tehdyn ympäristön turmelemisen ja tuomitsi hänet 60 päivän ehdolliseen vankeuteen. A:n ja D:n käräjäoikeus vapautti syytteistä.

Käräjäoikeus totesi asiassa olevan riidatonta, että kiinteistöllä Y oli ollut 1 206 säkkiä eli 540,88 tonnia lyijylasia, kun yhdistys oli asetettu konkurssiin 10.2.2014. Ympäristöluvan mukaan kiinteistöllä oli sallittua varastoida kerrallaan 50 tonnia jätettä, josta ongelmajätteen kuten lyijylasin osuus oli saanut olla enintään 25 tonnia. Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että suurin osa lyijylasista oli kertynyt kiinteistölle ennen vuotta 2013. Vuonna 2010 säkkejä oli ollut noin 300 kappaletta ja kesäkuussa 2011 noin 700. Sallittu määrä oli ollut noin 65 säkkiä. Säkkien määrä oli kasvanut 15.5.2012 saakka, minkä jälkeen merkittävää kasvua ei ollut enää tapahtunut.

Kiinteistöllä Z oli ollut lyijylasia 1.1.–30.9.2013 yhteensä 200 säkkiä eli 80 tonnia, kun lupaehdot olisivat sallineet varastoida kiinteistöllä kerrallaan 40 tonnia jätettä, josta ongelmajätettä oli saanut olla enintään 20 tonnia. Käräjäoikeus katsoi, että jätemäärä oli ylittänyt luvan sallimat määrät vuoden 2013 alussa.

Käräjäoikeus totesi, että ympäristöluvan määräysten noudattamisella oli ollut yhdistyksen talouden kannalta keskeinen merkitys ja yhdistyksen hallituksen tehtävänä oli huolehtia ympäristöasioiden hoitamiseen liittyvien tehtävien ja toimivaltuuksien selvyydestä ja asianmukaisen valvonnan järjestämisestä. Tätä toimivaltaa hallitus voi kuitenkin delegoida toiminnanjohtajalle tai muulle vastuulliselle. Rangaistusvastuu oli tällöin kohdennettava muodollisista kriteereistä riippumatta todellisten olosuhteiden mukaisesti.

Kunkin toimijan oli edellytettävä toimivan niin huolellisesti kuin se hänelle oli mahdollista. Henkilöä ei kuitenkaan saanut asettaa rikosoikeudelliseen vastuuseen teosta, jos hänellä tosiasiassa ei ole ollut lain noudattamiseen kykyä taikka tilaisuutta.

Yhdistyksen hallitus oli delegoinut käytännön toiminnan operatiiviselle johdolle eli lähinnä C:lle, jolta saamansa tiedon varassa hallitus oli. ELY-keskus oli tehnyt kiinteistöille vuosina 2012–2014 yhteensä seitsemän tarkastusta. Osa tarkastuksilla laadituista pöytäkirjoista oli annettu tiedoksi B:lle tai C:lle, mutta yhdistyksen hallitus ei ollut saanut tietoa tarkastuksista tai niillä ilmenneistä seikoista. Hallituksella ei ollut aihetta epäillä, että ympäristölupien ehtoja olisi rikottu, joten hallituksen jäsenyyteen perustuvat syytteet oli hylättävä.

Käräjäoikeus katsoi, että A:n vastuu saattoi perustua vain hänen tosiasialliseen toimintaansa 3.9.2012 jälkeen X ry:n hallintojohtajana. Hallituksen kokousten pöytäkirjoista ilmeni, että A oli useaan otteeseen tiedottanut hallitusta lyijylasin säilytykseen ja hävittämiseen liittyvistä ongelmista. Tämä oli se tapa, jolla hänellä oli asemansa perusteella mahdollista vaikuttaa yhdistyksen asioihin. Päätösvaltaa yhdistyksen varojen käytöstä tai toiminnasta hänellä ei ollut. A:lla ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa lyijylasin kertymiseen kiinteistöllä Y, koska se oli tapahtunut ennen hänen aloittamistaan hallintojohtajana. Kiinteistölle Z lyijylasia oli kertynyt myöhemminkin, mutta A oli ryhtynyt toimenpiteisiin ongelman ratkaisemiseksi aloitettuaan hallintojohtajana. Hän ei siten ollut myötävaikuttanut lyijylasijätteen kertymiseen kiinteistöille tai tämän lainvastaisen tilan jatkumiseen, eikä hän myöskään ollut laiminlyönyt velvollisuuksiaan tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta. A:ta vastaan nostettu syyte oli hylättävä.

Myös B:n vastuu saattoi perustua vain hänen tosiasialliseen toimintaansa 6.6.2011 jälkeen yhdistyksen palveluksessa. Hänellä oli ollut vahva tosiasiallinen rooli yhdistyksen toiminnassa, ja hallitus oli delegoinut hänelle vastuuta ympäristöasioissa. Hän oli myös osallistunut ympäristötarkastuksiin 16.4.2012 kiinteistöllä Z ja 7.6.2012 kiinteistöllä Y. B:n oli täytynyt olla selvillä jäteongelmasta roolinsa perusteella hyvin pian sen jälkeen, kun hän oli aloittanut yhdistyksen työntekijänä. Hän ei kuitenkaan ollut ryhtynyt toimenpiteisiin sen ratkaisemiseksi eikä edes tuonut asiaa hallituksen tietoon. Hän ei ollut ilmoittanut ympäristötarkastuksista hallitukselle. B oli tahallaan tai ainakin törkeästä huolimattomuudestaan mahdollistanut 6.6.2011 alkaen lyijylasin saattamisen ja jättämisen kiinteistöille lupaehtojen vastaisesti. Tekoaika kiinteistö Z:n osalta oli 1.1.–30.9.2013.

C:n osalta käräjäoikeus totesi, että tämä oli suunnitellut yhdistyksen toiminnan ja tuntenut lupaehdot sekä saanut tietoonsa, ettei yhdistys pystynyt täyttämään ympäristöluvan ehtoja. Hän oli ollut paikalla myös viranomaistarkastuksessa, jossa asia oli todettu, mutta tästä huolimatta salannut asian hallitukselta. Hän oli yhdistyksen tosiasiallisena toimijana tahallaan tai ainakin törkeästä huolimattomuudestaan mahdollistanut jätteen kertymisen kiinteistölle Y. C ei kuitenkaan 31.1.2013 päättyneen työsuhteensa vuoksi ollut enää tammikuussa 2013 pystynyt vaikuttamaan kiinteistön Z jätemäärän lisääntymiseen, minkä vuoksi C:tä vastaan nostettu syyte oli tältä osin hylättävä.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Marika Siiki ja Marjo Ikäheimonen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 5.7.2022 nro 22/127920

Syyttäjä sekä B ja C valittivat hovioikeuteen. C kuoli hovioikeuden toimittaman pääkäsittelyn jälkeen, ja lausunnon antaminen rangaistusvaatimuksesta hänen osaltaan raukesi.

Hovioikeus luki A:n syyksi kaksi ympäristön turmelemista, jotka oli tehty 4.9.2012–10.2.2014 sekä 1.1.–30.9.2013, ja tuomitsi hänet 40 päiväsakon sakkorangaistukseen. Hovioikeus alensi B:n rangaistuksen 50 päiväsakkoon oikeudenkäynnin viivästymisen vuoksi. D:n osalta hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Hovioikeus arvioi jätteen kertymistä kiinteistöille ja B:n ja D:n vastuuta kuten käräjäoikeus.

A:n osalta hovioikeus katsoi, että A:n tehtävät X ry:ssä olivat luonteeltaan myös operatiivisia, ja hänen asemansa yhdistyksessä voitiin tosiasiallisesti rinnastaa toiminnanjohtajan tehtävään. A:lla oli asemansa perusteella ollut mahdollisuus vaikuttaa yhdistyksen asioiden hoitamiseen ja myös lyijylasijäteongelman ratkaisemiseen. Ongelmaa ei kuitenkaan saatu ratkaistua hänen toimiessaan hallintojohtajana. Sinänsä hovioikeus ei epäillyt sitä, että yhdistyksen mahdollisuuksiin ratkaista lyijylasijäteongelma oli voinut vaikuttaa sen taloudellinen tilanne ja esimerkiksi yhdistyksen saamien tukien vähentyminen. Tällaiset seikat eivät kuitenkaan voineet tehdä ei-sallitusta toiminnasta sallittua, vaan toimintaa harjoittavan on taloudellisista resursseista huolimatta pyrittävä huolehtimaan siitä, että lupamääräyksiä noudatetaan kaikissa olosuhteissa.

Hovioikeuden mukaan A:lla oli ollut vastuu kiinteistöllä olleista jätteistä ja niiden luvan ylittävistä määristä niin kauan kuin hän oli toiminut yhdistyksen hallintojohtajana, mutta hän oli osaltaan laiminlyönyt tämän velvollisuutensa ja siten ainakin törkeästä huolimattomuudesta myötävaikuttanut ja mahdollistanut lainvastaisen tilan ylläpitämisen. Hovioikeus katsoi, että A:lla olisi ollut myös toisintoimimismahdollisuus pyrkimällä aktiivisesti selvittämään kiinteistöillä säilytetyn jätteen todellisen määrän, saattamalla tätä koskevat tiedot yhdistyksen muiden päätöksentekotahojen tietoon ja toimimalla itse muutoinkin kaikin keinoin ainakin lupaehtojen ylittävän jätteen määrän poisviemiseksi kiinteistöiltä. Koska A:n oli täytynyt pitää vähintäänkin varsin todennäköisenä, että lupamääräyksen mukainen jätemäärä oli ylittynyt, kysymys oli ollut tahallisesta lupaehtojen vastaisesta menettelystä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Kari Vesanen ja Arto Perälä sekä asessori Peter Huhanantti (eri mieltä).

Eri mieltä ollut asessori Huhanantti hylkäsi A:ta koskevat syytteet.

Lupaehdot oli ylitetty ennen kuin A valittiin hallintojohtajan tehtävään. Hän oli tuonut lupaehtojen ylittymisen hallituksen tietoon ja ryhtynyt toimiin lyijylasiongelman ratkaisemiseksi. Jätteen hävittämisestä olisi aiheutunut merkittävät kustannukset. A:lla ei kuitenkaan ollut sellaista muodollista asemaa X ry:ssä, että hän olisi voinut päättää yhdistyksen varojen käytöstä sellaisessa laajuudessa, että lainvastainen tila olisi saatu poistettua. Hän oli lisäksi pidättäytynyt oman palkkansa maksusta, jotta ongelma olisi saatu osittain ratkaistua.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle ja B:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna kysymykseen siitä, ovatko A ja B hovioikeuden selvitetyksi katsomien seikkojen perusteella syyllistyneet heidän syykseen luettuihin rikoksiin.

A vaati valituksessaan, että syyte hylätään.

B vaati valituksessaan, että syyte hylätään.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitukset hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. X ry -nimisen yhdistyksen hallinnoimilla kiinteistöillä oli säilytetty vaaralliseksi jätteeksi (aikaisemmin voimassa olleen jätelain, 1072/1993, mukaiseksi ongelmajätteeksi) luokiteltavaa lyijylasia seuraavasti: Y:n kiinteistöllä oli ollut 10.2.2014 lyijylasijätettä 540,88 tonnia, kun kerralla varastoitavan jätteen määrä olisi ympäristöluvan ehtojen mukaan saanut olla noin 50 tonnia, josta ongelmajätteen osuus enintään 25 tonnia. Z:n kiinteistöllä lyijylasijätettä oli ollut 1.1.–30.9.2013 noin 80 tonnia, kun kerralla varastoitavan jätteen määrä olisi saanut olla enintään 40 tonnia, josta ongelmajätettä enintään 20 tonnia. Y:n kiinteistölle jätemäärä oli kertynyt pääsääntöisesti 15.5.2012 mennessä. Z:llä jätemäärä oli ylittänyt ympäristöluvan salliman määrän vuoden 2013 alussa.

2. Hovioikeus on lukenut yhdistyksen hallintojohtajana 4.9.2012 lukien toimineen A:n syyksi kaksi ympäristön turmelemista, jotka on tehty 4.9.2012–10.2.2014 ja 1.1.–30.9.2013. Hovioikeus on katsonut, että A oli tahallaan saattanut ja jättänyt ympäristöön vaaralliseksi jätteeksi luokiteltavaa lyijylasia lain tai sen nojalla annetun säännöksen ja lupaehtojen vastaisesti siten, että teot olivat olleet omiaan aiheuttamaan ympäristön roskaantumista.

3. Hovioikeuden mukaan A oli asemansa, tehtäviensä ja toimintansa perusteella vastannut toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä ja lupaehtojen noudattamisesta. Hän oli laiminlyönyt nämä velvollisuudet.

4. B:n syyksi hovioikeus on lukenut kaksi ympäristön turmelemista, joista ensimmäinen on tehty 6.6.2011–10.2.2014 ja toinen 1.1.–30.9.2013. B oli yhdistyksen toiminnassa tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta lain tai sen nojalla annetun säännöksen ja lupaehtojen vastaisesti saattanut ja jättänyt ympäristöön vaaralliseksi jätteeksi luokiteltavaa lyijylasia. Menettelyt olivat omiaan aiheuttamaan yhdistyksen hallinnoimien kiinteistöjen roskaantumista.

5. Hovioikeuden mukaan yhdistyksen työntekijänä toiminut B oli yhdistyksen tosiasiallisena toimijana ja käytännön toiminnasta vastaavana henkilönä vastannut toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä ja lupaehtojen noudattamisesta asemansa, tehtäviensä ja toimintansa perusteella ja laiminlyönyt omalta osaltaan velvollisuutensa ja siten oleellisesti vaikuttanut ympäristöluvan vastaisen tilan syntyyn ja sen ylläpitämiseen.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

6. Korkeimman oikeuden ratkaistavana on kysymys siitä, ovatko A ja B työntekijäasemansa perusteella olleet vastuussa yhdistyksen toiminnassa tapahtuneesta roskaamisesta, joka on ollut seurausta siitä, että kahdella yhdistyksen hallinnoimalla kiinteistöllä on säilytetty lyijylasijätettä enemmän kuin ympäristölupien mukaan on ollut sallittua, ja onko A:n ja B:n syyksi tällä perusteella luettava kaksi ympäristön turmelemista.

7. Korkeimmassa oikeudessa ei ole enää kysymys siitä, ovatko A ja B olleet vastuussa sillä perusteella, että he ovat aiemmin kuuluneet yhdistyksen hallitukseen. Kysymys ei muutenkaan ole yhdistyksen hallituksen jäsenten vastuusta.

Sovellettavat oikeusohjeet

8. Rikoslain 48 luvun 1 §:n 1 kohdan mukaan joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta muun ohella saattaa tai jättää ympäristöön esineen lain tai sen nojalla annetun säännöksen tai lupaehtojen vastaisesti siten, että teko on omiaan aiheuttamaan ympäristön roskaantumista, on tuomittava ympäristön turmelemisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

9. Korkein oikeus toteaa, että yhdistyksessä lyijylasijätettä säilytettäessä noudatettu menettely sinänsä täyttää edellä mainitun ympäristön turmelemisen tunnusmerkistön.

10. Rikoslain 48 luvun 7 §:ssä säädetään vastuun kohdentumisesta. Pykälän mukaan mainitussa luvussa rangaistavaksi säädetystä menettelystä tuomitaan rangaistukseen se, jonka velvollisuuksien vastainen teko tai laiminlyönti on. Tätä arvioitaessa on otettava huomioon asianomaisen asema, hänen tehtäviensä ja toimivaltuuksiensa laatu ja laajuus sekä muutenkin hänen osuutensa lainvastaisen tilan syntyyn ja jatkumiseen.

11. Vastuun kohdentumisesta on pykälän säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen perusteluissa (HE 94/1993 vp s. 199–200) todettu, että tehtävillä ja toimivaltuuksilla viitataan kussakin organisaatiossa noudatettaviin toimintaperiaatteisiin, jotka voivat olla sisäisesti vahvistettuja, kuten henkilöstön työsopimuksissa sovitut tehtävät ja päätösvaltuudet, taikka säännöksissä tai viranomaispäätöksissä määrättyjä, kuten viranhaltijoiden velvollisuudet tai ympäristöluvan ehdoissa määrätyt yrityksen johdon tehtävät. Tehtävien ja toimivaltuuksien laadulla tarkoitetaan suoranaisesti työtehtävien sisältöä ja muun muassa asianomaisen asemaa joko suoritusportaan työntekijänä tai esimiehenä. Tehtävien ja toimivaltuuksien laajuudella viitataan asianomaisen aseman itsenäisyyteen ja hänen päätettäviensä asioiden laajakantoisuuteen erityisesti niiden ympäristövaikutusten kannalta. Jos tehtävien ja toimivaltuuksien jaossa on ollut epäselvyyttä, lisää tämä niiden henkilöiden vastuuta, joiden asiana on tehtäväjaosta päättäminen ja siitä tiedottaminen.

12. Lakivaliokunnan hallituksen esityksestä antamassa mietinnössä on työasiainvaliokunnan lausuntoon viitaten todettu, etteivät muodollinen asema ja tosiasialliset tehtävät sekä toimivaltuudet välttämättä vastaa toisiaan. Tällaisissa tapauksissa ratkaiseva merkitys vastuuta kohdennettaessa on annettava todellisille valta- ja vastuusuhteille. Työasiainvaliokunta on lisäksi todennut, että vastuuta voidaan siirtää organisaatiossa alaspäin selkeillä tehtävien ja toimivaltuuksien delegoinneilla. Vastuu säilyy organisaation ylätasolla, mikäli tehtävät on määritelty epäselvästi ja toimivaltuudet ovat riittämättömiä. (LaVM 22/1994 vp s. 21, TyVL 1/1994 vp s. 2–3.)

13. Korkein oikeus on arvioinut vastuun kohdentumista rikoslain 48 luvun 7 §:n ja sitä vastaavan työrikoksia koskevan rikoslain 47 luvun 7 §:n perusteella kahdessa ennakkopäätöksessä.

14. Ratkaisussa KKO 2016:58 oli kysymys perunahiutaleita valmistaneen osakeyhtiön hallituksen jäsenten vastuusta tuotantolaitokselta ympäristöön päästetyn perunamultalietteen aiheuttamasta ympäristön pilaantumisesta. Korkein oikeus katsoi (kohta 23), että yhtiön hallituksen oli tullut huolehtia siitä, että yhtiön tuotannossa ympäristöasioiden hoitaminen ja niiden valvonta on järjestetty asiantuntevasti ja asianmukaisesti. Tämä on tarkoittanut muun muassa ympäristölupaehtojen asiantuntevasta täytäntöönpanosta ja sen valvonnasta päättämistä. Kun ympäristöasioiden järjestämistä ja muuta organisointia ei kuitenkaan ollut hallituksessa lainkaan käsitelty vaan näiden asioiden hoitaminen oli jätetty asettumaan omiin uomiinsa, hallitus oli laiminlyönyt sille kuuluvan tehtävänsä.

15. Ratkaisussa KKO 2013:56 oli kysymys muun ohella tehtaan teknisen johtajan ja käyttöpäällikön vastuusta työturvallisuusrikoksesta. Yhtiön työntekijä oli vammautunut käyttäessään puristinta, joka oli hallintalaitteiltaan ja suojaukseltaan työturvallisuusmääräysten vastainen. Työntekijöiden puristimella käyttämä työtapa oli ollut työturvallisuutta koskevan ohjeen vastainen. Korkein oikeus katsoi (kohta 21), että vastaajilla ei heidän työsuhteittensa lyhyys ja tehtaan laajuus huomioon ottaen ollut ollut sellaista osuutta lainvastaisen tilan syntyyn tai jatkumiseen, että he olisivat olleet vastuussa puristimen puutteista ennen työntekijän loukkaantumista.

16. Korkein oikeus katsoi edelleen (kohta 27), että yhtiössä oli tehty selvityksiä puristimen saattamiseksi työturvallisuusmääräysten edellyttämään kuntoon, mutta suunnitelmat eivät olleet edenneet pääasiassa taloudellisten syiden vuoksi. Teknistä johtajaa tai käyttöpäällikköä ei voitu asettaa vastuuseen tästä ylemmistä päätöksentekotahoista johtuneesta toteutuksen estymisestä.

Arvioinnin lähtökohdat

17. Kysymyksessä oleva ympäristön turmeleminen on tapahtunut yhdistyksen toiminnassa. Yhdistyslain mukaan ylin päätösvalta yhdistyksessä kuuluu yleensä sen jäsenille. Yhdistyksen hallintoa varten yhdistyksellä on yhdistyslain 35 §:n 1 momentin mukaan oltava hallitus, jonka on lain ja sääntöjen sekä yhdistyksen päätösten mukaan huolellisesti hoidettava yhdistyksen asioita.

18. Yhdistyksen palveluksessa pelkästään työsuhteessa toimivien henkilöiden tehtävistä ei säädetä yhdistyslaissa edes johtavien toimihenkilöiden osalta. Yhdistyksen työntekijöiden velvollisuudet riippuvat siitä, miten yhdistyksen hallinto on järjestetty ja kunkin työntekijän asema, tehtävät ja toimivaltuudet yhdistyksen organisaatiossa määritelty. Käytännössä hallituksella on yleensä keskeinen rooli yhdistyksen asianmukaisen hallinnon yleisessä järjestämisessä.

19. Vastuun kohdentumista koskevat rikoslain 47 luvun 7 § ja 48 luvun 7 § ovat luonteeltaan erityissäännöksiä, joiden tarkoituksena on pykälien perustelujen (HE 94/1993 vp s. 165–166) mukaan mahdollistaa rangaistusuhan tehokkuus ja rangaistusten oikeudenmukainen kohdentuminen yhteisöjen toiminnassa. Perusteluista ilmenee toisaalta myös se, ettei säännöksillä ole tarkoitettu syrjäyttää rikoslain yleisessä osassa säänneltyjä vastuuperusteita kuten tahallisuutta, tuottamusta, osallisuutta ja laiminlyöntivastuuta koskevia periaatteita, vaan täydentää niitä. Sanotusta seuraa, että vastuun kohdentumisen arvioimisen ohella on aina arvioitava, täyttyvätkö teossa yleiset rangaistusvastuulle asetetut edellytykset.

20. Vastuun kohdentaminen edellyttää sen arvioimista, mikä on yksittäisen toimijan osuus lainvastaisen tilan syntyyn ja jatkumiseen. Kysymys on siitä, kenen tai keiden velvollisuuksien vastainen teko tai laiminlyönti on ollut. Ensiksi on näin ollen arvioitava, mihin toimiin asianosaisella on ollut tehtävänsä tai asemansa puolesta velvollisuus ryhtyä lainvastaisen tilan estämiseksi tai sen lopettamiseksi, ja toiseksi, miten hän on tosiasiassa toiminut. Lisäksi on arvioitava, mitkä toimet ovat olleet kullekin toimijalle kyseisissä olosuhteissa ylipäätään mahdollisia.

Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa

Yleistä

21. X ry on ollut aatteellinen yhdistys, jonka päätarkoituksena on asiassa esitetyn selvityksen mukaan ollut työllistää pitkäaikaistyöttömiä. Se on harjoittanut toimintaa, joka on perustunut sähkö- ja elektroniikkaromun vastaanottamiseen ja purkamiseen. Tässä tarkoituksessa yhdistyksellä on ollut vuokralla kaksi syytteessä mainittua kiinteistöä, joilla toimintaa on harjoitettu ja joille lyijylasia on varastoitu. Yhdistys on asetettu konkurssiin 10.2.2014.

22. Kohdissa 17–18 todetun perusteella yhdistyksen hallituksella on lähtökohtaisesti keskeinen rooli yhdistyksen asianmukaisen hallinnon yleisessä järjestämisessä. Kun tässä asiassa ei ole tullut esiin sellaisia yhdistyksen sääntöihin tai päätöksiin liittyviä seikkoja, jotka antaisivat aihetta poiketa tästä lähtökohdasta, X ry:n hallituksella on ollut velvollisuus huolehtia siitä, että ympäristöasioiden hoitaminen ja muun muassa ympäristölupien noudattamisen valvonta on yhdistyksessä asianmukaisesti järjestetty. Hallitus on tässä tarkoituksessa voinut päättää yhdistyksen toiminnan organisoimisesta siten, että ympäristöasioiden hoitamiseen ja valvontaan kuuluvia tehtäviä ja toimivaltuuksia osoitetaan yhdistyksen työntekijöille. Rikosoikeudellinen vastuu yhdistyksen toiminnassa näiltä osin tapahtuneista laiminlyönneistä ja teoista voi siten kohdistua A:han tai B:hen, jos he ovat rikkoneet heille yhdistyksen organisaatiossa riittävän selkeästi määriteltyyn tehtävään perustuvan velvollisuutensa. Lisäksi rikosoikeudellinen vastuu edellyttää sitä, että heillä on ollut toimivalta ja muutenkin mahdollisuudet tämän velvollisuuden täyttämiseen.

23. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella yhdistyksen hallitus ei ole tehnyt päätöksiä, joilla olisi organisoitu yhdistyksen toimintaa erityisesti ympäristöasioiden hoitamisen ja sen valvonnan osalta. Hallitus ei esimerkiksi ole tehnyt päätöksiä, joilla ympäristölupaehtojen asianmukaiseen täytäntöönpanoon ja sen valvontaan liittyviä tehtäviä olisi erikseen osoitettu tiettyjen työntekijöiden vastuulle, tai yleisemmälläkään tasolla päättänyt erityisesti ympäristökysymyksiin liittyvien tehtävien järjestämisestä yhdistyksen työntekijäorganisaatiossa.

A:n vastuu

24. A:n osalta syyte perustuu siihen, että hän on toiminut 4.9.2012 lukien yhdistyksen hallintojohtajana. Asiassa esitettyjen organisaatiokaavioiden perusteella hän on työskennellyt suoraan yhdistyksen hallituksen alaisuudessa. Hovioikeus on katsonut selvitetyksi, että A:n tehtäviin hallintojohtajana oli kuulunut myös yhdistyksen toiminnan operatiivinen johtaminen.

25. Yhdistyksen hallitus ei ole antanut A:lle erikseen tehtäväksi ympäristölupaehtojen täytäntöönpanoa tai niiden noudattamisen valvontaa. Korkein oikeus katsoo kuitenkin hovioikeuden tavoin, että A:n tosiasiallinen asema yhdistyksen toiminnan operatiivisena johtajana on ollut sellainen, että hänellä on osaltaan ollut velvollisuus huolehtia ympäristölupaehtojen noudattamisesta yhdistyksen toiminnassa.

26. Korkeimmassa oikeudessa on riidatonta, että jätteen kertyminen Y:n kiinteistölle on lakannut ennen A:n aloittamista hallintojohtajana. Syyttäjän rangaistusvaatimus perustuukin tältä osin siihen, ettei A ollut poistanut lupaehtojen mukaisen enimmäismäärän ylittävää lyijylasijätettä kiinteistöltä.

27. Z:n kiinteistön osalta hovioikeus on todennut, että A on toiminut hallintojohtajana, kun lupaehtojen mukainen enimmäismäärä on vuoden 2013 ensimmäisen kolmanneksen aikana ylittynyt. Tältä osin syyttäjän rangaistusvaatimus perustuu keskeisesti siihen, että A ei hallintojohtajana ole keskeyttänyt lyijylasijätteen vastaanottamista eikä poistanut kiinteistöltä sinne kertynyttä jätettä. Sen sijaan syyttäjän esittämät väitteet, jotka koskevat uuden jätteen vastaanottosopimuksen tekemistä ja määräysten antamista jätteiden siirtelystä, eivät ole asiassa merkityksellisiä, sillä mainitut toimet eivät ole lisänneet jätteiden määrää kiinteistöllä.

28. Hovioikeudessa on jäänyt tarkemmin selvittämättä, milloin A on hallintojohtajana aloitettuaan saanut tiedon lyijylasijätteen kertymisestä ja lupaehtojen ylittymisestä Y:n ja Z:n kiinteistöillä. Hallituksen kokousten pöytäkirjojen perusteella A on kuitenkin melko pian hallintojohtajaksi tultuaan tuonut lyijylasijätteen kertymisen hallituksen tietoon. Hän on 22.1.2013 ilmoittanut hallitukselle lyijylasin vientilupaa haetun, 26.2.2013 selostanut hallitukselle tilanteen vakavuuden ja jätteen poistamisen kalleuden sekä sen, että lyijylasin vastaanottamisesta saadut tulot oli käytetty jo aiempina vuosina. Hallituksen pöytäkirjasta 15.5.2013 ilmenee edelleen, että erä lyijylasia oli saatu toimitettua pois Z:n kiinteistöltä. Lisäksi A oli lykännyt oman palkkansa maksamista, jotta lyijylasia oli saatu viedyksi pois toinen erä syyskuussa 2013. Lyijylasin vieminen kiinteistöltä on asiassa esitetyn perusteella lakannut, kun yhdistys ei ollut pystynyt suorittamaan vientisopimuksen mukaisia maksuja.

29. Velvollisuus huolehtia yhdistyksen toiminnan lainmukaisuudesta on kohdassa 22 todetuin tavoin kuulunut yhdistyksen hallitukselle. A on asemansa puolesta ollut osaltaan vastuussa ympäristöluvan lupaehtojen noudattamisesta. Korkein oikeus toteaa, että A on edellä kohdassa 28 selostetulla tavalla useasti tuonut lyijylasiongelmaa koskevat asiat hallituksen tietoon, ja hän on myös ryhtynyt toimenpiteisiin ongelman ratkaisemiseksi.

30. Yhdistyksen hallitus ei kuitenkaan ole antanut A:lle sellaista toimivaltaa, jonka nojalla hän olisi kyennyt varmistamaan lupaehtojen noudattamisen. Asiassa ei ole ilmennyt, että A olisi voinut määrätä yhdistyksen toiminnan kannalta keskeisen elektroniikkajätteen vastaanottamisen kieltämisestä ilman yhdistyksen hallituksen hyväksyntää. Lyijylasijätteen poistamisesta aiheutuvat kustannukset ovat olleet taloudellisissa vaikeuksissa olleen yhdistyksen toiminnan laatuun ja laajuuteen nähden merkittävät. Yhdistys oli jo ennen kuin A oli aloittanut hallintojohtajana käyttänyt ne varat, jotka se oli saanut lyijylasin vastaanottamisesta. Vaikka lyijylasin vieminen olisikin ollut taloudellisesti mahdollista yhdistykselle syytteen tekoaikana, asiassa ei ole ilmennyt, että A:lla olisi ollut toimivaltaa päättää yhdistyksen varojen käytöstä tarvittavassa laajuudessa, vaan tällaiset päätökset ovat kuuluneet yhdistyksen hallitukselle.

31. Korkein oikeus katsoo, että toimimalla edellä kuvatulla tavalla A on toimivaltuuksiensa asettamissa rajoissa ja käytettävissään olevin keinoin täyttänyt lupaehtojen noudattamiseen liittyvät velvollisuutensa. Yhdistyksen toiminnassa tapahtunut roskaaminen ei ole perustunut A:n velvollisuuksien vastaiseen laiminlyöntiin tai tekoon. A:han kohdistettu syyte on siten molempien syytekohtien osalta hylättävä.

B:n vastuu

32. B:n osalta syyte perustuu siihen, että hän on laiminlyönyt velvollisuutensa toimiessaan työntekijänä yhdistyksen palveluksessa 6.6.2011 lukien eri tehtävissä. B:n tehtävänimike on vaihdellut yhdistyksen eri asiakirjoissa. Ensimmäisen työsopimuksensa mukaan hän on tullut yhdistyksen palvelukseen vuonna 2011 kierrätystyöntekijäksi / työnsuunnittelijaksi. Vuonna 2013 tehdyn työsopimuksen mukaan hänen työsuhteensa pääasiallisena sisältönä on ollut toimia tuotantopäällikkönä. Hallituksen pöytäkirjassa vuonna 2012 hänen tehtävänimikkeenään on ollut ympäristöpäällikkö. Yhdistyksen organisaatiokaavioissa hänen vastuulleen ei kuitenkaan ole osoitettu ympäristöasioita, vaan hänen nimikkeinään on ollut työsuojelupäällikkö / työnjohdon ohjaaja tai tuotantopäällikkö.

33. B:lle kuuluneita tehtäviä ja velvollisuuksia ei ole kuvattu yksiselitteisesti yhdistyksen toimintaa ja organisaatiota koskevissa asiakirjoissa ja selvityksissä. Yhdistyksen hallitus on hyväksynyt 19.4.2012 johtavien työntekijöiden työnkuvia kuvanneen asiakirjan, jonka mukaan B:n vastuulle on kuulunut tuotannon järjestäminen ja valvonta sekä ympäristöraportointi. Tämänkään asiakirjan perusteella ei kuitenkaan voida päätellä, mitä B:n velvollisuuksiin ympäristöasioiden käytännön toiminnan järjestämisessä ja valvonnassa on kuulunut ja minkälaiset toimivaltuudet hallitus on hänelle näiden tehtävien hoitamiseen osoittanut.

34. Yhdistyksen hallituksella on ollut toimivalta siirtää ympäristölupaehtojen täytäntöönpanoa ja niiden noudattamisen valvontaa koskevia tehtäviä edelleen organisaation työntekijöille. Asiassa ei kuitenkaan ole selvitetty, että hallitus olisi kohdassa 22 selostetulla tavalla osoittanut suoraan B:lle tällaisia tehtäviä. Myöskään B:n esimiesten ei ole selvitetty osoittaneen selkeästi hänen velvollisuudekseen ympäristöasioista vastaamista. B:lle, joka yhdistyksen organisaatiota koskevien selvitysten mukaan on työskennellyt yhdistyksen hallintojohtajan alaisuudessa, ei myöskään ollut delegoitu yleisluontoista vastuuta yhdistyksen operatiivisesta toiminnasta. B:llä ei siten ole näytetty olleen yhdistyksen palveluksessa sellaista muodollista asemaa, jonka perusteella hän olisi ollut vastuussa ympäristölupaehtojen noudattamisesta.

35. B:llä on kuitenkin hovioikeuden selvitetyksi katsomin tavoin tosiasiassa ollut vahva rooli yhdistyksen ympäristöasioissa ja niiden käytännön toiminnan järjestämisessä, ja hän on muun muassa osallistunut yhdistyksen puolesta ympäristötarkastuksiin sekä täyttänyt vaaditut ympäristöraportit. B:n toiminta viittaa siihen, että hänellä on tosiasiassa ollut vastuuta yhdistyksen ympäristöasioista. B:n muodollinen asema ei siten ole kaikilta osin vastannut hänen tosiasiallista asemaansa yhdistyksen toiminnassa.

36. Kuten edellä kohdassa 12 selostetuista lain esitöistä ilmenee, vastuu rikoslain 48 luvun 7 §:n perusteella ei viime kädessä määräydy henkilön muodollisen aseman perusteella, vaan vastuuta kohdennettaessa ratkaiseva merkitys on todellisilla valta- ja vastuusuhteilla organisaatiossa. B:n rikosoikeudellista vastuuta on tämän vuoksi viime kädessä arvioitava hänen tosiasiallisten tehtäviensä ja toimivaltuuksiensa perusteella.

37. Toisaalta esille ei ole tullut, että B:llä, joka edellä lausutun mukaisesti on työskennellyt yhdistyksen hallintojohtajan alaisuudessa, olisi ollut itsenäistä toimivaltaa ohi esimiehensä. Vastaavasti kuin edellä kohdassa 30 on A:n osalta todettu, myöskään B:llä ei siten ole ollut toimivaltaa keskeyttää jätteen vastaanottamista tai huolehtia sen poisviemisestä yhdistyksen kiinteistöiltä.

38. Hovioikeus on katsonut selvitetyksi, että B oli tullut tietoiseksi lyijylasijäteongelmasta pian tultuaan yhdistyksen työntekijäksi ja hänen velvollisuutenaan olisi ollut saattaa tämä tieto edelleen esimiehelleen tai yhdistyksen hallitukselle. Hovioikeus on toisaalta katsonut selvitetyksi, että B:n esimiehenä aiemmin toiminut C, joka oli suunnitellut yhdistyksen toiminnan, tuntenut lupaehdot ja ollut paikalla myös viranomaistarkastuksessa, oli toiminut yhdistyksessä tosiasiallisessa vastuuasemassa 31.1.2013 saakka sekä ollut tietoinen jätteiden määrästä ja siitä, ettei yhdistys pysty täyttämään luvan ehtoja. Hovioikeus on edelleen todennut, että B:n esimiehenä 4.9.2012 lukien toiminut A, jonka on katsottu vastanneen myös yhdistyksen operatiivisesta toiminnasta, oli tullut tietoiseksi jäteongelmasta ja informoinut asiasta hallitusta. B:n esimiehenä toimineet ja toiminnasta tosiasiallisesti vastanneet henkilöt olivat siten B:n toiminnasta riippumatta olleet tietoisia asiasta. B:n tosiasiallisesta asemasta ei voida tehdä sitä johtopäätöstä, että hänellä olisi ollut itsenäinen velvollisuus saattaa asia hallituksen tietoon ohi yhdistyksen toiminnasta vastanneiden esimiestensä.

39. Edellä mainittu huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, ettei yhdistyksen toiminnassa tapahtunut roskaaminen ole perustunut B:n velvollisuuksien vastaiseen laiminlyöntiin tai tekoon. B:hen kohdistettu syyte on siten molempien syytekohtien osalta hylättävä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A:han ja B:hen kohdistetut syytteet hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Lena Engstrand, Eva Tammi-Salminen, Tuija Turpeinen ja Pekka Pulkkinen. Esittelijä Johannes Koskenniemi.