KKO:2023:55

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte ja vastaus Pohjanmaan käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumuksesta. Syytteen mukaan A oli 14.7.2020 käyttänyt laittomasti kannabista ja kuljettanut mopoa yleisillä teillä niin, että hänen veressään oli ollut ajon jälkeen tetrahydrokannabinolia.

A vaati, että syyte rattijuopumuksesta jätetään tutkimatta, sillä se liittyi samaan ajotapahtumaan, josta hänelle oli jo määrätty liikennevirhemaksu.

Käräjäoikeuden tuomio 27.04.2021 nro 21/118499

Käräjäoikeus katsoi, ettei A:lle määrätty liikennevirhemaksu estänyt tutkimasta rattijuopumukseen perustuvaa syytettä, sillä liikennevirhemaksun määrääminen ei ollut perustunut huumausaineen vaikutuksen alaisena ajamiseen vaan siihen, että A oli kuljettanut mopoa jalkakäytävällä. Lisäksi liikennevirhemaksu oli sittemmin mitätöity.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumuksesta yhteiseen sakkorangaistukseen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Toni Värttö.

Vaasan hovioikeuden tuomio 15.12.2021 nro 21/154136

A valitti hovioikeuteen ja vaati muun ohella, että syyte rattijuopumuksesta jätetään tutkimatta.

Hovioikeus katsoi, että vaikka kysymys oli ollut samasta ajosuorituksesta ja samasta kuljettajasta, liikennevirhemaksun perusteena ollutta menettelyä ja syytteessä kuvattua menettelyä ei voitu pitää tosiseikoiltaan olennaisesti samoina. Vaikka teot kuuluivat samaan tapahtumasarjaan, syyte rattijuopumuksesta ei aikaan, paikkaan tai muihin teko-olosuhteisiin nähden ollut tarkoittanut sitä tekoa, josta liikennevirhemaksu oli määrätty. Näin ollen ne bis in idem -kiellon vaatimus tekojen samuudesta ei täyttynyt.

Lisäksi kysymys oli ollut tilanteesta, jossa tieliikennelain 160 §:n 4 momentin 3 kohta selvästi esti liikennevirhemaksun määräämisen, koska A:ta oli epäilty samalla teolla tehdystä rikoksesta. Verikoe oli otettu alle tunti liikennevirhemaksun määräämisen jälkeen, joten A:ta oli epäilty rikoksesta käytännössä välittömästi. Liikennevirhemaksu olikin mitätöity 1.12.2020.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöön viitaten hovioikeus katsoi, että kansallisilla viranomaisilla tulee olla mahdollisuus korjata ne bis in idem -kieltoa mahdollisesti loukkaava menettely vielä jälkikäteenkin, kun se on myös selvästi ollut kansallisen lainsäädännön toimivaltuuksien vastaista. Se, että liikennevirhemaksu oli tullut lopulliseksi, ei antanut aihetta arvioida asiaa toisin, koska liikennevirhemaksun vaikutukset oli joka tapauksessa poistettu. Estettä syytteen tutkimiselle ei siten ollut.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvos Tuula Keltikangas, hovioikeudenneuvos Ulla Maija Hakomäki ja asessori Jurkka Jämsä.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna kysymykseen siitä, estääkö liikennevirhemaksun määrääminen samaa ajoa koskevan rattijuopumussyytteen tutkimisen ne bis in idem -kiellon nojalla. Lisäksi A:lle myönnettiin valituslupa koskemaan rangaistuksen määräämistä.

A vaati valituksessaan, että syyte jätetään tutkimatta ja hänet vapautetaan tuomitusta rangaistuksesta.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että A:n valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Poliisi on 14.7.2020 määrännyt A:lle liikennevirhemaksun tämän ajettua mopolla jalkakäytävällä. Samassa yhteydessä A on toimitettu verikokeeseen. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunnon mukaan A:n veressä on todettu tetrahydrokannabinolia, minkä perusteella A:ta on epäilty rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta ja asiassa on kirjattu rikosilmoitus 25.9.2020.

2. Syyttäjän esittämän selvityksen mukaan poliisin ylikomisario on 26.11.2020 lähettänyt asianomaisen tietojärjestelmän ylläpidosta vastanneille viestin, jonka mukaan A:lle määrätty liikennevirhemaksu oli aiheeton, koska tapaus oli mennyt rikosprosessiin. Viestissä ylikomisario on tiedustellut, miten asian saa poistettua järjestelmästä. Viestiin on vastattu ilmoittamalla, että kyseinen liikennevirhemaksu oli mitätöity.

3. Syyttäjä on vaatinut käräjäoikeudessa 1.3.2021 vireille tulleella syytteellä A:lle rangaistusta huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumuksesta. Syyte rattijuopumuksesta on perustunut samaan ajotapahtumaan, jonka perusteella A:lle oli heti ajon jälkeen määrätty liikennevirhemaksu.

Korkeimmassa oikeudessa ratkaistavana oleva kysymys

4. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana kysymys siitä, estääkö liikennevirhemaksun määrääminen rattijuopumussyytteen tutkimisen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklasta ilmenevän kahdesti syyttämistä tai rankaisemista koskevan (ne bis in idem -kielto) kiellon perusteella.

Liikennevirhemaksun kuuluminen ne bis in idem -kiellon soveltamisalaan

5. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan 1 kohdan mukaan ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti.

6. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on todennut, että mainitun ne bis in idem -kiellon katsotaan sisältyvän myös Suomen perustuslain 21 §:n 2 momentin säännökseen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeista, jotka on lailla turvattava. Kielto on otettava huomioon muun ohella silloin, kun samasta teosta voi seurata sekä rangaistusluonteinen hallinnollinen seuraamus että rikosoikeudellinen rangaistus (PeVL 9/2012 vp s. 3).

7. Tieliikennelakia säädettäessä ne bis in idem -kielto on otettu huomioon lain 160 §:n 4 momenttiin otetuilla säännöksillä. Niiden mukaan liikennevirhemaksua ei saa määrätä muun ohella silloin, kun tienkäyttäjää epäillään samasta teosta esitutkinnassa, syyteharkinnassa tai tuomioistuimessa vireillä olevassa rikosasiassa (kohta 1), tienkäyttäjälle on samasta teosta annettu lainvoimainen tuomio tai määrätty rangaistus (kohta 2) tai tienkäyttäjää epäillään samalla teolla tehdystä rikoksesta (kohta 3).

8. Lain esitöistä ilmenee sääntelyn tarkoituksena olleen, että liikennevirhemaksun määrääminen on toissijaista rikosprosessiin nähden eikä sitä ole tarkoitettukaan yhteensovittaa rikoslain seuraamusten kanssa yhdenmukaiseksi kokonaisuudeksi (HE 180/2017 vp s. 155–156 ja LaVL 9/2018 vp s. 15–16). Myös perustuslakivaliokunta on hallituksen esityksestä antamassaan lausunnossa pitänyt lähtökohtana sitä, että liikennevirhemaksussa on kyse rangaistusluonteisesta seuraamusmaksusta, jonka määrääminen lukeutuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaan sisältyvien rikossyytettä koskevien määräysten alaan (PeVL 9/2018 vp s. 3).

9. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo, että liikennevirhemaksu on rangaistusluonteinen seuraamus, joka kuuluu ne bis in idem -kiellon soveltamisalaan.

10. Näin ollen seuraavaksi tulee arvioitavaksi, onko liikennevirhemaksun perusteena ollutta mopolla ajoa jalkakäytävällä ja rattijuopumussyytteen mukaista ajoa huumausaineen vaikutuksen alaisena pidettävä samana menettelynä (ne bis in idem -kiellon idem-kriteeri).

Tekojen samuuden (idem) arviointi oikeuskäytännössä

11. Tekojen samuuden arvioinnin tulee Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan perustua teon konkreettisten tosiseikkojen tarkasteluun. Keskeistä on se, koskeeko uusi syyte samoja tai olennaisesti samoja tosiseikkoja kuin aikaisempi syyte (Zolotukhin v. Venäjä, suuri jaosto, 10.2.2009, kohdat 82 ja 83). Tarkastelu on kohdistettava konkreettisiin teonkuvauksiin eikä sovellettujen rangaistussäännösten tunnusmerkistöihin (Grande Stevens ym. v. Italia, 4.3.2014, kohta 224). Erityistä merkitystä on annettu tekijän, tekoajan ja tekopaikan samuudelle (Zolotukhin, kohta 84 ja Grande Stevens ym., kohta 221).

12. Kansallisessa oikeuskäytännössä kysymys asian samuudesta on ihmisoikeustuomioistuimen käytännön mukaisesti ratkaistu vertaamalla uuden syytteen teonkuvausta aiemman syytteen teonkuvaukseen. Ratkaisevaa on katsottu olevan, koskevatko syytteissä esitetyt teonkuvaukset samoja tosiseikkoja, kun taas sillä, miten teko on aikaisemmassa syytteessä tai tuomiossa rikosoikeudellisesti luokiteltu, ei ole ollut tässä yhteydessä merkitystä. Lähtökohtana on siis ollut syytteiden teonkuvauksiin sisältyvien historiallisten tapahtumainkulkujen vertailu. Kysymys on ”samasta teosta”, jos syyte on koskenut viime kädessä yhtä ja samaa tosielämän tapahtumaa tai menettelyä kuin jo annettu lainvoimainen tuomio (KKO 2015:82, kohta 17 ja siinä viitatut ratkaisut).

13. Sovellettaessa ne bis in idem -kieltoa kysymys voi olla samasta teosta, vaikka teko jäsennettäisiin oikeudellisesti eri ”rikoksiksi” liittämällä tai jättämällä pois eri osatekijöitä siitä teonkuvauksesta, joka asetetaan seuraamusarvioinnin perusteeksi (KKO 2014:76, kohta 26).

Samuuden arviointi tässä asiassa

14. Tässä asiassa sama ajotapahtuma on ollut perusteena sekä liikennevirhemaksun määräämiselle että rattijuopumussyytteelle. Tosiseikat, jotka ovat olleet liikennevirhemaksun ja rattijuopumusta koskevan syytteen perusteena, ovat olennaisilta osiltaan samat. Ne liittyvät A:n menettelyn kannalta samaan ajotapahtumaan ja ovat myös ajallisesti ja paikallisesti yhteneväiset siitäkin riippumatta, että rattijuopumus olisi täyttynyt jo ennen jalkakäytävällä ajamista heti ajon alkaessa.

15. Kyse on siten saman syytetyn samasta käyttäytymisestä samassa tilanteessa. Molemmat teonkuvaukset koskevat olennaiselta osin samoja tosiseikkoja, eikä tekojen rikosoikeudelliselle luokittelulle tule antaa ratkaisevaa merkitystä siitäkään huolimatta, että kaikkia teon oikeudellisia näkökohtia ei ole liikennevirhemaksun määräämisen yhteydessä selvitetty.

16. Edellä esitetyin perustein Korkein oikeus katsoo, että seuraamusten perusteena olleita menettelyjä on pidettävä samoina, minkä seurauksena arvioitavaksi tulevat prosessien toistaminen (bis-kriteeri), seuraamuksen lopullisuus sekä liikennevirhemaksun tietojärjestelmästä poistamisen merkitys.

Prosessin toistaminen (bis-kriteeri) ja seuraamuksen lopullisuus

17. Korkein oikeus toteaa, että prosessi on toistunut, kun A:n sama menettely on tullut arvioiduksi ensin liikennevirhemaksun määräämisen ja sittemmin rikosprosessin yhteydessä.

18. Liikennevirhemaksun määräämistä koskevaan päätökseen on tieliikennelain 193 §:n mukaisesti saanut vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa säädetään. Hallintolain 49 c §:n 1 momentin mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

19. Korkein oikeus toteaa, että liikennevirhemaksua koskeva päätös on tullut lopulliseksi 13.8.2020, kun oikaisua ei ole määräajassa vaadittu. Päätös on siten tullut lopulliseksi ennen rikosasian vireille tuloa.

Liikennevirhemaksun tietojärjestelmästä poistamisen merkitys

20. A:lle on määrätty liikennevirhemaksu, vaikka häntä on heti ajon jälkeen epäilty samalla teolla tehdystä rattijuopumuksesta ja hänet on toimitettu verikokeeseen. Liikennevirhemaksu on siten määrätty vastoin tieliikennelain 160 §:n 4 momentin 3 kohdassa säädettyä. Kun virhe on havaittu, poliisi on edellä kohdassa 2 selostetulla tavalla ryhtynyt toimenpiteisiin, joiden seurauksena tieto A:lle määrätystä liikennevirhemaksusta on poistettu asianomaisesta tietojärjestelmästä.

21. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että kansallisilla viranomaisilla tulee olla mahdollisuus korjata ne bis in idem -kiellon vastainen menettely tilanteessa, jossa viranomainen on ylittänyt toimivaltansa (Falkner v. Itävalta, 30.9.2004). Kyseisen ratkaisun kohteena olleessa tapauksessa samaa tekoa oli käsitelty ensin hallinnollisessa menettelyssä ja sen jälkeen rikosprosessissa. Koska viranomaisen katsottiin hallinnollisessa menettelyssä ylittäneen toimivaltansa, menettely oli keskeytetty ja siinä määrätty sakko hyvitetty. Ihmisoikeustuomioistuin katsoi tämän perusteella, että ne bis in idem -kieltoa ei ollut rikottu.

22. Syyttäjä on katsonut, että A:lle määrätty liikennevirhemaksu ei estä syytteen tutkimista, koska liikennevirhemaksu on edellä kerrotuin tavoin poistettu. Syyttäjä on ilmoittanut, että asiasta ei ole tehty poliisiviranomaisen päätöstä. Syyttäjän mukaan toteutettu liikennevirhemaksun poistaminen rinnastuu sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain mukaiseen seuraamuksen ja teon uudelleenarviointiin.

23. Sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 30 §:n 2 momentin mukaan syyttäjän on rangaistusmääräyksen tai rikesakkomääräyksen antamisen asemesta nostettava syyte, jos kysymyksessä ei ole kyseisen lain 1 §:ssä tarkoitettu rikkomus tai jos rikkomuksen yhteys muuhun samalla kertaa käsiteltävään tekoon edellyttää syytteen nostamista siitäkin taikka jos syytteen nostamiselle on muu painava syy. Lain 30 §:n 3 momentin mukaan syyttäjän on poistettava sakkovaatimus tai rangaistusvaatimus, jos hän nostaa syytteen.

24. Korkein oikeus toteaa, että tieliikennelaki ei sisällä menettelysäännöksiä, joiden mukaan liikennevirhemaksu voitaisiin poistaa tilanteessa, jossa sen määräämisen jälkeen havaitaan, että samasta teosta olisi nostettava syyte. On selvää, että lainvoimaista päätöstä liikennevirhemaksun määräämisestä ei ole voitu oikeudellisesti merkityksellisellä tavalla poistaa siten, että tietojärjestelmän ylläpitäjä on teknisenä toimenpiteenä poistanut liikennevirhemaksua koskevan tiedon tietojärjestelmästä. Kun liikennevirhemaksua koskevan tiedon poistaminen tietojärjestelmästä ei ole perustunut mihinkään laissa säädettyyn päätöksentekomenettelyyn, liikennevirhemaksun määräämistä koskevan päätöksen on katsottava olevan edelleen voimassa. Se muodostaa siten esteen uuden samaa tekoa koskevan syytteen nostamiselle.

25. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että syyteasian käsittelyssä on ollut kyseessä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa kielletty prosessin toistaminen, jonka vaikutukset on poistettava jättämällä syyte tutkimatta.

Verikoetulos syytteen tutkimiseen oikeuttavana uutena seikkana

26. Vielä syyttäjä on vedonnut siihen, että A:n verikoetulos on uusi seikka, minkä vuoksi asia vertautuu ylimääräiseen muutoksenhakuun. Tämän väitteen johdosta Korkein oikeus toteaa seuraavan.

27. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan 2 kohdan mukaan artiklan 1 kohdan määräykset eivät estä ottamasta juttua uudelleen tutkittavaksi asianomaisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti, jos on näyttöä uusista tai vasta esiin tulleista tosiseikoista tai jos aiemmassa prosessissa on tapahtunut sellainen perustavaa laatua oleva virhe, joka voisi vaikuttaa lopputulokseen.

28. Korkein oikeus toteaa, että artiklan 2 kohdan määräys merkitsee Suomen oikeuden kannalta ennen kaikkea sitä, että lainvoiman saanut tuomio tai sellaiseen rinnastettava oikeudellinen ratkaisu voidaan tietyissä tapauksissa laissa säädetyin edellytyksin ja laissa säädetyssä menettelyssä poistaa tai purkaa, minkä jälkeen ratkaisu ei enää muodosta estettä uuden samaa tekoa koskevan syytteen tutkimiselle. A:lle määrättyä liikennevirhemaksua ei ole laillisessa järjestyksessä poistettu tai purettu. Käsillä ei siten ole tilanne, jossa samaa tekoa koskevan uuden syytteen tutkimiselle olisi 4 artiklan 2 kohdan mukainen peruste.

Johtopäätös

29. Korkein oikeus katsoo johtopäätöksenään, että rattijuopumussyytteen tutkiminen rikkoo ne bis in idem -kieltoa. Syyte rattijuopumuksesta on jätettävä tutkimatta.

30. A:n syyksi jäävästä huumausaineen käyttörikoksesta on määrättävä rangaistus uudelleen. Teossa on ollut kyse siitä, että A on käyttänyt kerran kannabista. Teon vähäisyys huomioon ottaen A jätetään rikoslain 50 luvun 7 §:n nojalla rangaistukseen tuomitsematta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti:

Syyte rattijuopumuksesta jätetään tutkimatta.

A jätetään hänen syykseen luetusta huumausaineen käyttörikoksesta rangaistukseen tuomitsematta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Mika Huovila, Tuomo Antila, Mika Ilveskero ja Pekka Pulkkinen. Esittelijä Pauliina Ratilainen.