KKO:2023:43

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Satakunnan käräjäoikeuden tuomio 18.3.2021 nro 21/112226, muutoksenhaku Vaasan hovioikeudessa ja hovioikeuden päätös 10.6.2021 nro 21/125914 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Laura Heikkilä ja hovioikeudessa hovioikeudenneuvokset Antti Vaittinen ja Samuli Nyblom sekä asessori Martina Nyman.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Valituslupa myönnettiin.

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Asianomistajat eivät vastanneet valitukseen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja alempien oikeuksien ratkaisut

1. Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta 1.1.2018–31.12.2019 tehdystä törkeästä velallisen epärehellisyydestä sillä perusteella, että A oli harjoittaessaan liiketoimintaa omistamallaan toiminimellä ilman hyväksyttävää syytä lahjoittanut tai muuten luovuttanut omaisuuttaan.

2. Syytteen mukaan A oli tehnyt yksityisottoja tililtään 70 571,40 euroa vuonna 2018 ja 83 035,62 euroa vuonna 2019. A:n hyväksyttäväksi palkaksi oli katsottava 2 500 euroa kuukaudessa eli yhteensä 60 000 euroa, mikä oli vähennettävä vararikkoteosta. A oli siten teonkuvauksen mukaan lahjoittanut tai muuten luovuttanut omaisuuttaan ilman hyväksyttävää syytä yhteensä 93 607,02 euroa.

3. A:n menettely oli syytteen mukaan oleellisesti pahentanut hänen maksukyvyttömyyttään. Rikoksella oli tavoiteltu huomattavaa hyötyä, ja sitä oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

4. A on kiistänyt lahjoittaneensa tai muutoin luovuttaneensa omaisuuttaan ilman hyväksyttävää syytä. A:n mukaan hänen hyväksyttäväksi palkakseen kysymyksessä olevalla ajalla on katsottava 4 500 euroa kuukaudessa. A oli tekoaikana elättänyt neljää lastaan ja silloista puolisoaan. Yksityisotoista oli lisäksi vähennettävä muun muassa A:lta ulosmitatut elatusavut.

5. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi teon, josta hänelle oli vaadittu rangaistusta, kuitenkin niin, että lahjoitetun tai muuten luovutetun omaisuuden määrä oli ollut yhteensä 69 607,02 euroa. Kohtuullinen vastike A:n tekemästä työstä oli ollut 3 500 euroa kuukaudessa.

6. A on valittanut hovioikeuteen ja vaatinut muun muassa syytteen ja siihen perustuvien vaatimusten hylkäämistä. Hovioikeus ei ole myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa.

Kysymyksenasettelu ja jatkokäsittelyluvan myöntämisen perusteet

7. Korkeimman oikeuden ratkaistavana on kysymys siitä, olisiko hovioikeuden pitänyt myöntää A:lle jatkokäsittelylupa. Korkein oikeus katsoo, että asiassa on perusteltua arvioida jatkokäsittelyluvan edellytyksiä ensisijaisesti muutosperusteen kannalta.

8. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta (muutosperuste). Säännöksen sanamuoto viittaa matalaan lupakynnykseen, joten lupa tulee myöntää jo silloin, kun syntyy epäily ratkaisun oikeellisuutta kohtaan, jollei kysymys ole saman pykälän 2 momentissa tarkoitetulla tavalla yksinomaan näytön uudelleen arvioimisesta (esimerkiksi KKO 2022:3, kohta 11).

Velallisen epärehellisyys ja luonnollisen henkilön varallisuuspiiri

9. Velallisen epärehellisyydestä tuomitaan rikoslain 39 luvun 1 §:n 2 kohdan mukaan velallinen, joka ilman hyväksyttävää syytä lahjoittaa tai muuten luovuttaa omaisuuttaan ja siten aiheuttaa maksukyvyttömäksi tulemisensa tai oleellisesti pahentaa maksukyvyttömyyttään. Saman luvun 1 a §:n 1 kohdassa säädetään, että jos velallisen epärehellisyydessä tavoitellaan huomattavaa hyötyä ja velallisen epärehellisyys on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä velallisen epärehellisyydestä.

10. Maksuvaikeuksissa olevan luonnollisen henkilön varainkäyttö voi tulla arvioitavaksi paitsi nyt kysymyksessä olevana rikoslain 39 luvun 1 §:n 2 kohdassa tarkoitettuna omaisuuden luovuttamisena myös pykälän 1 kohdassa tarkoitettuna omaisuuden hävittämisenä.

11. Korkein oikeus toteaa, että luonnollisella henkilöllä on velallisen rikosten kannalta tarkasteltuna ainoastaan yksi varallisuuspiiri, johon hänen kaikki omaisuutensa kuuluu. Luonnollisen henkilön harjoittamaan elinkeinotoimintaan kohdistuu kirjanpitovelvollisuus, joka erottaa sen yksityistaloudesta, mutta ei vaikuta edellä mainittuun varallisuuspiirijakoon. Elinkeinotoiminnan tulos lasketaan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain mukaan, ja se muodostaa tuloverotuksessa oman tulolähteensä. Yksityisen elinkeinonharjoittajan saamat tulot elinkeinotoiminnastaan kuuluvat kuitenkin välittömästi hänen varallisuuteensa kuten hänen muutkin varansa.

12. Myöskään sillä, harjoittaako luonnollinen henkilö elinkeinotoimintaansa toiminimen haltijana, ei ole merkitystä edellä tarkoitetun varallisuuspiirijaon kannalta.

13. Velallisen epärehellisyyden täyttyminen edellyttää muiden tunnusmerkistötekijöiden ohella sitä, että varat siirretään velallisen varallisuuspiirin ulkopuolelle. Luonnollisen henkilön kohdalla tunnusmerkistöä ei täytä varojen siirtäminen elinkeinotoiminnasta yksityiskäyttöön, vaan vasta omaisuuden luovuttaminen pois hänen varallisuuspiiristään.

Hyväksyttävä syy varojen luovuttamiselle

14. Rikoslain 39 luvun 1 §:n 2 kohdan mukaisessa tekotavassa velallisen menettelyn rangaistavuus edellyttää, että varojen luovuttaminen on tapahtunut ilman hyväksyttävää syytä. Korkeimman oikeuden yhtiömuotoisia velallisia koskeva oikeuskäytäntö ei tältä osin sovellu luonnollisen henkilön luovutustointen rikosoikeudelliseen arviointiin. Tässä asiassa arvioitavana on luonnollisen henkilön varallisuuden luovutusten hyväksyttävä syy ja vastikkeellisuus. Tällöin luovutusten vastikkeellisuudessa merkitystä ei ole varallisuuspiirin sisäisillä toimilla. Toiminimen haltija ei voi maksaa itselleen palkkaa, eikä arviointia tehdä sillä perusteella, mikä olisi luonnollisen henkilön kohtuullinen palkka elinkeinotoiminnassa tekemästään työstä.

15. Korkein oikeus toteaa, että luonnollisella henkilöllä ei pääsääntöisesti ole yksilöityä selvitystä varojensa käytöstä. Tämän vuoksi tarkemmin selvittämätöntä varainkäyttöä ja sen hyväksyttävyyttä on oikeuskäytännössä yleensä arvioitu kohtuullisina pidettävien elinkustannusten määrän avulla. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2004:89 (kohdat 2 ja 3) todennut, että maksuvaikeuksissa olevan tai sellaisten vaikeuksien uhkaaman velallisen tulee tulojaan ja varojaan käyttäessään ottaa huomioon velkojiensa edut. Tämä koskee myös yksityistä kulutusta, joka tulee sovittaa taloudelliseen tilanteeseen ja rajoittaa siihen, mitä velallisen ja hänen perheensä elatus kohtuudella vaatii. (Ks. myös KKO 1981 II 35, KKO 2011:52, kohta 9 ja KKO 2021:60, kohta 18.)

16. Kohtuulliset elinkustannukset on arvioitava tapauskohtaisesti huomioon ottaen muun muassa velallisen mahdollinen elatusvelvollisuus ja muut elinkustannuksiin vaikuttavat tosiasialliset olosuhteet.

17. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2021:60 todennut, että velallisen epärehellisyyttä koskevan syytteen osalta syyttäjän tehtävänä on osoittaa, että velallisen haltuun saamat varat on esimerkiksi hävitetty tai muutoin saatettu velkojien ulottumattomiin. Toisaalta velallisella itsellään on parhaat edellytykset esittää selvitystä henkilökohtaisten varojensa käytöstä (kohdat 13–14). Viimeksi mainittu koskee erityisesti suurempia yksittäisiä maksuja.

Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa

18. Käräjäoikeus on arvioinut A:n omaisuuden luovutuksia vertaamalla A:n yksityisottoja hänen hyväksyttävänä pidettävään palkkaansa. Korkein oikeus toteaa, että edellä lausutun mukaisesti arvioinnin lähtökohdaksi on otettava yksityisottojen sijaan varojen todellinen käyttö, jota on verrattava kohtuullisiin elinkustannuksiin ja muihin hyväksyttävästä syystä tehtyihin luovutuksiin.

19. Tässä asiassa velallisen varainkäytöstä on käräjäoikeudessa esitetty kirjallista ja henkilötodistelua. Syytteessä ja käräjäoikeuden tuomiossa sovelletun, edellä kerrotuin tavoin Korkeimman oikeuden oikeuskäytännöstä poikkeavan lähestymistavan vuoksi asiassa on varojen luovutuksiksi katsottu yksityisnostot. Niistä on vähennetty käräjäoikeuden hyväksyttäväksi katsoma varojen käyttö elinkeinotoiminnassa, mutta ei yksityistalouden kuluja, kuten esimerkiksi ulosottoteitse perittyä elatusapua. Kohtuullisten elinkustannusten arviointi perustuu kuitenkin luonnollisen henkilön kohtuullisina pidettäviin yksityismenoihin. Toisaalta luovutuksen kohteena olleista varoista ei olisi pitänyt vähentää hyväksyttäväksi katsotun palkan määrää.

20. Edellä lausutun mukaisesti törkeänä velallisen epärehellisyytenä A:lle syyksi luettujen varojen luovutusten arviointitapa on käräjäoikeudessa poikennut olennaisesti siitä, miten Korkeimman oikeuden oikeuskäytännön mukaan luonnollisen henkilön varainkäyttöä arvioidaan. Syyksilukemisen ohella eri perustalta tulee arvioida myös vahingonkorvauksia ja menettämisseuraamusta koskevia vaatimuksia.

21. Edellä todetun perusteella käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta on aihetta epäillä. Hovioikeuden olisi siten pitänyt myöntää A:lle jatkokäsittelylupa muutosperusteella. Asiaa ei ole tarpeen arvioida muiden jatkokäsittelylupaperusteiden kannalta.

Asian jatkokäsittely

22. Asian käsittelyä on oikeusastejärjestyksen vuoksi jatkettava hovioikeudessa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan. A:lle myönnetään jatkokäsittelylupa.

Asia palautetaan Vaasan hovioikeuteen, jonka on omasta aloitteestaan viivytyksettä jatkettava valituksen käsittelyä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pekka Koponen, Ari Kantor, Kirsti Uusitalo, Eva Tammi-Salminen ja Pekka Pulkkinen. Esittelijä Minna Immonen.