KKO:2023:40

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio nro 9.3.2023 23/110103

Käräjäoikeus luki A:n syyksi ryöstön ja moottorikulkuneuvon käyttövarkauden. Käräjäoikeus määräsi lisäksi täytäntöönpantavaksi A:lle aikaisemmin tuomitun, lainvoimaa vailla olevan 1 vuoden 2 kuukauden pituisen ehdollisen vankeusrangaistuksen.

Käräjäoikeus katsoi, että A:n syyksi luetuista rikoksista olisi tuomittava 1 vuoden 9 kuukauden mittainen yhteinen vankeusrangaistus. Täytäntöönpantavaksi määrätyn ehdollisen vankeusrangaistuksen kanssa yhteiseksi rangaistukseksi muodostui 2 vuotta 6 kuukautta vankeutta.

Mainituilla perusteilla käräjäoikeus tuomitsi A:n yhteiseen 2 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen. Koska tuomittu rangaistus oli yli kaksi vuotta vankeutta, käräjäoikeus määräsi A:n vangittavaksi.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Sinikka Mäkelä ja lautamiehet.

Turun hovioikeuden päätös 21.3.2023 nro 182

A kanteli vangitsemisestaan hovioikeuteen ja vaati, että hänet vapautetaan. A perusteli vaatimustaan sillä, että osa tuomitusta vankeusrangaistuksesta oli perustunut lainvoimaa vailla olevan ehdollisen vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoon. Jos tuota tuomiota koskeva valitus menestyisi, A:lle tässä asiassa tuomittava vankeusrangaistus olisi määrättävä ehdolliseksi.

Syyttäjä vaati vastauksessaan kantelun hylkäämistä. Syyttäjä perusteli vaatimustaan sillä, että ehdollisen vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoon liittyvät kysymykset ratkaistaan hovioikeudessa pääasian yhteydessä, eikä niillä sen vuoksi ollut merkitystä vangitsemisen kannalta.

Hovioikeus totesi, että A oli tuomittu yli kahden vuoden vankeusrangaistukseen, joten hänen vangitsemiselleen oli pakkokeinolain 2 luvun 12 §:n 1 momentin 1 kohdan mukainen peruste. Tuomion oikeellisuutta voitiin arvioida tarkemmin vasta pääasian yhteydessä.

Hovioikeus hylkäsi kantelun.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Anne Laine ja Virpi Vuorinen sekä asessori Mikael Pulkkinen. Esittelijä Riina Kaurala.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että hänet määrätään heti vapautettavaksi.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi ryöstön ja moottorikulkuneuvon käyttövarkauden, joista käräjäoikeuden mukaan olisi pitänyt tuomita yhteinen 1 vuoden 9 kuukauden pituinen vankeusrangaistus. Lisäksi käräjäoikeus on syyttäjän vaatimuksesta määrännyt täytäntöönpantavaksi Pirkanmaan käräjäoikeuden 1.6.2022 A:lle tuomitseman lainvoimaa vailla olevan 1 vuoden 2 kuukauden pituisen ehdollisen vankeusrangaistuksen. Käräjäoikeus tuomitsi A:n yhteiseen 2 vuoden 6 kuukauden vankeuteen ja määräsi hänet vangittavaksi sillä perusteella, että tuomittu vankeusrangaistus oli vähintään kaksi vuotta.

2. A on kannellut vangitsemisestaan hovioikeuteen, joka on hylännyt kantelun. Koska A oli tuomittu yli kahden vuoden pituiseen rangaistukseen, vangitsemiselle oli hovioikeuden mukaan pakkokeinolain 2 luvun 12 §:n 1 momentin 1 kohdan mukainen peruste. Vangitseminen ei myöskään ollut kohtuutonta. Tuomion oikeellisuutta oli mahdollista arvioida tarkemmin vasta pääasiaratkaisun yhteydessä.

Kysymyksenasettelu

3. Asiassa on kysymys A:n vangitsemisen edellytyksistä. Erityisesti kysymys on siitä, onko käräjäoikeus voinut määrätä lainvoimaa vailla olevan ehdollisen vankeusrangaistuksen täytäntöönpantavaksi, ja jos ei ole voinut, mikä merkitys virheellisellä täytäntöönpanomääräyksellä on vangitsemisen kannalta. Ensiksi on kuitenkin arvioitava, voidaanko tuomion mahdollinen virheellisyys rangaistuksen määräämisessä tutkia kanneltaessa tuomioon sisältyvästä vangitsemispäätöksestä.

Hovioikeuden tutkimisvalta kanteluasiassa

Sovellettavat oikeusohjeet

4. Pakkokeinolain 2 luvun 12 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan tuomioistuin saa syyttäjän tai vastaajalle rangaistusta vaatineen asianomistajan vaatimuksesta määrätä ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitun vangittavaksi tai pidettäväksi edelleen vangittuna, jos tuomittu rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta.

5. Pakkokeinolain 3 luvun 19 §:n 1 momentin mukaan vangittu saa kannella päätöksestä, jolla hänet on vangittu tai määrätty pidettäväksi edelleen vangittuna.

Korkeimman oikeuden arviointi

6. Pakkokeinolain 3 luvun 19 §:n 1 momentissa on kysymys niin sanotusta prosessuaalisesta kantelusta, jolla valituksen tapaan voidaan riitauttaa tuomioistuimen ratkaisun perusteet niin oikeudellisilla kuin tosiasioita koskevilla perusteilla.

7. Kantelu vangitsemisasiassa kohdistuu vangitsemista tai vangittuna pitämistä koskevan ratkaisun edellytyksiin. Kantelun tarkoituksena on mahdollistaa vapaudenmenetystä koskevien ratkaisujen saattaminen nopeasti ja tehokkaasti ylemmän oikeusasteen arvioitavaksi. Nopean ja tehokkaan oikeussuojakeinon vaatimus vangitsemisasioissa perustuu osaltaan vapaudenmenetyksen vakavuuteen pakkokeinona, ja turvaa vapautensa menettäneelle Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan kuuluvia oikeuksia.

8. Vangitsemista tai vangittuna pitämistä koskevaa kantelua tutkivan hovioikeuden on yleensä riittävää selvittää se, täyttyvätkö pakkokeinolaissa vangitsemiselle säädetyt edellytykset. Tuomioistuimen tutkinnan rajoittaminen pelkästään pakkokeinolain mukaisiin edellytyksiin ei kuitenkaan ole perusteltua ainakaan kysymyksessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa vangitseminen perustuu siihen, että tuomitun ehdottoman vankeusrangaistuksen pituus on vähintään kaksi vuotta. Pääasiaratkaisussa oleva oikeudellinen virhe saattaa johtaa siihen, että myös vangitsemisratkaisu on virheellinen ja perusteeton, vaikka pakkokeinolaissa vangitsemiselle säädetyt edellytykset täyttyisivätkin. Tällaisessa tilanteessa on perusteltua, että muutoksenhakutuomioistuin voi arvioinnissaan ottaa huomioon myös pääasiaratkaisun mahdolliset oikeudelliset virheet.

9. Tässä asiassa A on kantelunsa perusteena vedonnut siihen, että täytäntöönpantavaksi määrätty ehdollinen vankeusrangaistus ei ollut lainvoimainen. Korkein oikeus toteaa, että kantelun perusteella tuomioistuin voi tutkia tällaisen väitteen ja arvioida mahdollisesti virheellisen täytäntöönpanomääräyksen vaikutuksen vangitsemisen kannalta.

Ehdollisen vankeuden täytäntöönpano

Sovellettavat oikeusohjeet

10. Rikoslain 2 b luvun 5 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin voi määrätä ehdollisen vankeuden pantavaksi täytäntöön, jos tuomittu tekee koeaikana rikoksen, josta hänet olisi tuomioistuimen harkinnan mukaan tuomittava ehdottomaan vankeuteen tai yhdistelmärangaistukseen ja josta syyte on nostettu vuoden kuluessa koeajan päättymisestä. Tällöin täytäntöönpantavasta rangaistuksesta ja koeajalla tehdystä rikoksesta tuomittavasta rangaistuksesta määrätään yhteinen ehdoton vankeusrangaistus tai yhdistelmärangaistus muista rikoksista samalla kertaa tuomittavien vankeusrangaistusten kanssa noudattamalla, mitä 2 c luvun 11 §:ssä ja 7 luvussa säädetään.

11. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1977 II 4 katsonut, että ehdollinen rangaistustuomio voitiin panna täytäntöön vasta sen saatua lainvoiman. Ehdollista vankeutta koskevaa sääntelyä on ratkaisussa sovelletun lain voimassaolon jälkeen uudistettu useampaan kertaan, mutta sääntelyhistoriasta ei ole saatavissa tukea sille, että ehdollisen vankeusrangaistuksen lainvoimaisuutta koskevasta edellytyksestä olisi tarkoitettu luopua. Korkeimman oikeuden julkaisemattomassa ratkaisukäytännössä onkin katsottu ilmeisesti vääräksi lain soveltamiseksi voimassa olevan rikoslain 2 b luvun 5 §:n soveltaminen siten, että lainvoimaa vailla oleva ehdollinen vankeusrangaistus on määrätty pantavaksi täytäntöön.

Korkeimman oikeuden arviointi

12. Korkein oikeus toteaa, ettei rikoslain 2 b luvun 5 §:n 1 momentin säännöksen soveltaminen sen sanamuodon perusteella edellytä sitä, että täytäntöönpantava ehdollinen vankeusrangaistus olisi lainvoimainen. Tällaista edellytystä ei ole tuotu esiin myöskään säännöksen tai sitä edeltäneiden säännösten lainvalmistelutöissä.

13. Toisin kuin mainitun säännöksen perusteluissa, aikaisemmin tuomitun vankeusrangaistuksen huomioon ottamista koskevan rikoslain 7 luvun 6 §:n muuttamiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on laajasti perusteltu mahdollisuutta täytäntöönpanokelpoisuutta vailla olevan rangaistuksen huomioon ottamiselle. Esityksen mukaan ehdotetussa kohtuullistamisessa voitaisiin ottaa huomioon myös lainvoimaa vailla oleva alioikeuden antama ehdoton vankeusrangaistustuomio, kun tuolloin voimassa olleiden säännösten mukaan yhteinen vankeusrangaistus voitiin jälkikäteen muodostaa vain lainvoimaisen tai täytäntöönpanokelpoisen vankeustuomion kanssa. Esityksessä on arvioitu lainvoimaa vailla olevan tuomion huomioon ottamiseen liittyviä ongelmia ja punnittu niitä suhteessa niihin ongelmiin, joita lainvoimaisuuden edellyttäminen aikaisemmalta tuomiolta aiheuttaisi. Niitä tilanteita varten, joissa esityksen mukainen kohtuullistaminen on tuomioiden myöhemmän muuttumisen takia osoittautunut olennaisella tavalla väärin perustein tehdyksi, ehdotettiin laajennettavaksi korjausmahdollisuutta säätämällä oikeudenkäymiskaaren 31 lukuun 9 a §:n säännös, jonka perusteella rangaistustuomio voidaan purkaa, jos tuomittavaa rangaistusta kohtuullistava aikaisempi rangaistus on sittemmin poistettu taikka sen perustana ollut syyte on kokonaan tai osittain hylätty tai rangaistus on muuten olennaisesti muuttunut (HE 48/1997 vp s. 5, 7 ja 8).

14. Edellä lausuttu huomioon ottaen Korkein oikeus toteaa, että ennen edellisessä kohdassa mainittua rikoslain 7 luvun muutosta rangaistuskäytännössä voitiin aikaisempaan rangaistukseen puuttua esimerkiksi yhdistämällä rangaistukset tai määräämällä rikoksista yhteinen rangaistus vain silloin, kun aikaisempi rangaistus oli lainvoimainen tai ainakin täytäntöönpanokelpoinen. Mahdollisuus ottaa aikaisempi täytäntöönpanokelpoisuutta vailla oleva ehdoton vankeusrangaistus kohtuullistavana huomioon muodosti siten poikkeuksen pitkään jatkuneeseen oikeuskäytäntöön. Tähän nähden sille, ettei ehdollisen vankeuden täytäntöönpantavaksi määräämistä koskevassa rikoslain 2 b luvun 5 §:ssä tai sitä edeltäneissä vastaavissa säännöksissä ole täytäntöönpanon edellytykseksi nimenomaisesti säädetty aikaisemman tuomion lainvoimaisuutta, ei voida antaa sellaista merkitystä, ettei lainvoimaisuutta edellytettäisi.

15. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että koska lainvoimaa vailla oleva tuomio voi muuttua muutoksenhaun johdosta, lisäisi lainvoimaa vailla olevan ehdollisen vankeuden täytäntöönpanomahdollisuus oikeudellista epävarmuutta ja väärien tuomioiden riskiä rikosasian vastaajan vahingoksi. Tällä tavoin virheellisten tuomioiden oikaisemista vaikeuttaisi se, ettei ehdollisen vankeuden täytäntöönpanomääräyksen osalta ole oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 a §:ssä säädetyn kaltaista tuomion purkamista mahdollistavaa säännöstä.

16. Syyttäjä on vastauksessaan vedonnut siihen, että lainvoimaisuuden edellyttäminen saattaisi jossakin tilanteessa johtaa siihen, ettei ehdollista vankeutta voitaisi panna täytäntöön esimerkiksi muutoksenhaun pitkittyessä. Korkein oikeus toteaa, että tällaisissa tilanteissa rangaistusjärjestelmä ei välttämättä täysimääräisesti saavuta sille asetettavia tavoitteita. Tämä ei ole kuitenkaan riittävän painava peruste sivuuttaa lainvoimaisuutta koskeva täytäntöönpanon edellytys.

17. Johtopäätöksenään Korkein oikeus toteaa, että rikoslain 2 b luvun 5 §:ää on edelleen tulkittava Korkeimman oikeuden ratkaisun KKO 1977 II 4 mukaisesti siten, että ainoastaan lainvoimainen ehdollinen vankeusrangaistus voidaan määrätä täytäntöönpantavaksi. Käräjäoikeuden tuomiossa on siten virhe siltä osin kuin siinä on pantu täytäntöön vailla lainvoimaa oleva Pirkanmaan käräjäoikeuden 1.6.2022 tuomitsema 1 vuoden 2 kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus.

Johtopäätökset

18. Korkein oikeus toteaa, että A:n vangitseminen on perustunut yksinomaan siihen, että hänen syykseen luettujen uusien rikosten ja ehdollisen vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon perusteella määrätyn yhteisen vankeusrangaistuksen pituus on ylittänyt kaksi vuotta. Jos ehdollista vankeusrangaistusta ei olisi pantu täytäntöön, yhteinen rangaistus olisi jäänyt pituudeltaan alle kahteen vuoteen. Näin ollen vangitsemisen edellytyksiä on arvioitava pakkokeinolain 2 luvun 12 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan. Syyttäjä ei ole väittänyt, että vangitsemiselle olisi jokin mainitussa lainkohdassa mainittu peruste. A:n vangitseminen on siten ollut perusteetonta ja kantelu on hyväksyttävä.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan. A määrätään heti vapautettavaksi, ellei hänen kiinni pitämiselleen ole muuta syytä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pekka Koponen, Mika Huovila, Kirsti Uusitalo, Juha Mäkelä ja Pasi Pölönen. Esittelijä Johannes Koskenniemi.