KKO:2023:37

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio 27.4.2021 nro 21/118543

Käräjäoikeus tuomitsi A:n 18.8.2019 tehdyistä tapon yrityksestä ja ampuma-aserikoksesta yhteiseen neljän vuoden vankeusrangaistukseen.

Käräjäoikeus totesi, että tuomittu rangaistus oli yli kaksi vuotta vankeutta, eikä vangittuna pitämistä ollut pidettävä kohtuuttomana. Käräjäoikeus määräsi A:n pidettäväksi edelleen vangittuna. A oli ollut vapautensa menettäneenä 19.5.2020 lukien.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Timo Kokkomäki ja lautamiehet.

Turun hovioikeuden päätökset 9.12.2021 nro 822, 23.3.2022 nro 190 ja 13.5.2022

A valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen ja vaati kanteluissaan 3.12.2021 ja 16.3.2022 sekä edelleen valitusasian pääkäsittelyssä 13.5.2022, että hänet määrätään päästettäväksi heti vapaaksi.

Syyttäjä vaati, että kantelut ja pääkäsittelyssä esitetty vaatimus hylätään.

Hovioikeus hylkäsi A:n kantelut ja määräsi pääkäsittelyssä A:n pidettäväksi edelleen vangittuna.

Hovioikeuden päätös 25.5.2022 nro 295

A vaati kantelussaan 20.5.2022, että hänet määrätään päästettäväksi heti vapaaksi. Vangittuna pitäminen oli kohtuutonta. A oli ollut vapautensa menettäneenä 19.5.2020 lukien. Mikäli A ei olisi valittanut tuomiosta, hän olisi jo voinut päästä ehdonalaiseen vapauteen. A ei ollut vangittuna muista asioista eikä hänelle ollut odotettavissa muita vankeusrangaistuksia.

Syyttäjä vaati, että kantelu hylätään. Vangittuna pitämisen edellytykset olivat edelleen olemassa. Hovioikeuden tuomio pääasiassa tultiin antamaan lähiaikoina.

Hovioikeus hylkäsi kantelun. Hovioikeus totesi, että A oli vedonnut ainoastaan siihen, että hänellä olisi ollut oikeus päästä ehdonalaiseen vapauteen. Käräjäoikeus oli tuominnut A:n neljän vuoden vankeusrangaistukseen, joten vangittuna pitämiselle oli pakkokeinolain 2 luvun 12 §:n 1 momentin 1 kohdan mukainen peruste. Ehdonalaisen vapauttamisen ajankohdasta päättäminen kuului täytäntöönpanoviranomaisen toimivaltaan. Asiassa ei ollut ilmennyt seikkoja, joiden perusteella vangittuna pitäminen olisi ollut suhteellisuusperiaatteen vastaista tai kohtuutonta ottaen huomioon se, että ratkaisu pääasiassa annettiin lähiaikoina.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kai Kokko, Kaarina Syysvirta ja Martta Plathin-Arvidsson (eri mieltä). Esittelijä Jari Laasanen (mietintö).

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos katsoi esittelijän mietinnön mukaisesti, että tutkintavankeudella oli jo riittävästi turvattu rikoksen esitutkinta, tuomioistuinkäsittely ja rangaistuksen täytäntöönpano. Tutkintavankeuden tavoitteet oli saavutettu eikä vangittuna pitäminen ollut puolustettavaa. Näin ollen vangittuna pitäminen oli suhteellisuusperiaatteen vastaista, ja A olisi tullut määrätä päästettäväksi heti vapaaksi.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös 25.5.2022 kumotaan ja hänet määrätään päästettäväksi heti vapaaksi.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Käräjäoikeus on 27.4.2021 tuominnut A:n tapon yrityksestä ja ampuma-aserikoksesta yhteiseen neljän vuoden vankeusrangaistukseen ja määrännyt hänet pidettäväksi edelleen vangittuna. A oli ollut käsiteltävänä olevien rikosten johdosta vapautensa menettäneenä 19.5.2020 lukien.

2. A on valittanut käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Hovioikeus on 9.12.2021 ja 23.3.2022 hylännyt A:n kantelut, joilla hän oli vaatinut, että hänet määrättäisiin päästettäväksi heti vapaaksi, sekä 13.5.2022 pidetyn pääkäsittelyn päätteeksi määrännyt A:n pidettäväksi edelleen vangittuna. Hovioikeus on vielä 25.5.2022 hylännyt A:n pääkäsittelyn jälkeen tekemän vangittuna pitämistä koskevan kantelun.

3. Hovioikeus on 13.6.2022 pääasiassa antamallaan tuomiolla pysyttänyt käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen ja määrännyt A:n pidettäväksi edelleen vangittuna. A on 14.6.2022 päästetty ehdonalaiseen vapauteen.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

4. Koska A on päästetty ehdonalaiseen vapauteen 14.6.2022, muutoksenhaun kohteena olevan hovioikeuden kanteluasiassa 25.5.2022 antaman päätöksen lopputulokseen, jolla A:n vangittuna pitäminen on pysytetty, ei voida enää puuttua. Korkeimman oikeuden aikaisempi oikeuskäytäntö (ks. esim. KKO 2020:36, kohta 7 ja KKO 2020:66, kohta 13 sekä niissä viitatut ratkaisut) huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että A:lla on oikeudellinen tarve saada lausunto siitä, ovatko hovioikeuden esittämät perusteet vangittuna pitämiselle olleet lainmukaiset.

5. A on valituksessaan katsonut, että vangittuna pitäminen 25.5.2022 on ollut suhteellisuusperiaatteen vastaista ja kohtuutonta.

6. Pakkokeinolain 2 luvun 13 §:n kohtuuttoman vangitsemisen kielto koskee pakkokeinoista nimenomaan vangitsemista, kun taas pakkokeinolain 1 luvun 2 §:n mukainen suhteellisuusperiaate koskee kaikkia pakkokeinoja yleisesti. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2019:99 (kohta 19) todennut, että kohtuuttomuus ilmentää yleisesti ottaen pakkokeinon kohteen kannalta vakavampaa loukkausta kuin suhteellisuusperiaatteen loukkaus. Tähän nähden on usein perusteltua arvioida ensin vangitsemista erityisesti koskevaa kohtuuttoman vangitsemisen kieltoa. Jos kohtuuttoman vangitsemisen kielto ei muodosta estettä vangittuna pitämiselle, on vielä arvioitava, onko vangittuna pitäminen suhteellisuusperiaatteen vastaista.

7. Tässä asiassa on perusteltua arvioida ensin sitä, onko A:n vangittuna pitäminen 25.5.2022 ollut pakkokeinolain 2 luvun 13 §:ssä tarkoitetun kohtuuttoman vangitsemisen kiellon vastaista.

Kohtuuttoman vangitsemisen kielto

8. Pakkokeinolain 2 luvun 13 §:n mukaan ketään ei saa vangita tai määrätä pidettäväksi edelleen vangittuna, jos se olisi kohtuutonta asian laadun taikka rikoksesta epäillyn tai tuomitun iän tai muiden henkilökohtaisten olosuhteiden vuoksi.

9. Pakkokeinolain 2 luvun 13 §:n säännös on asiallisesti samansisältöinen kuin aiemmin voimassa olleen pakkokeinolain (450/1987) kohtuuttoman vangitsemisen kielto, josta alun perin säädettiin lain 1 luvun 8 §:n 2 momentissa. Mainitun säännöksen perusteluissa todettiin, että vangitseminen kiellettäisiin kohtuussyiden sitä vaatiessa vastaavin perustein kuin pidättäminen, joka voisi olla kohtuutonta asian laadun vuoksi esimerkiksi, kun rikoksesta mitä ilmeisimmin on odotettavissa vain sakkorangaistus, vaikka rangaistusasteikon perusteella pidättäminen olisikin mahdollista (HE 14/1985 vp s. 50 ja 52). Pakkokeinolain perustelujen mukaan kohtuuttomuutta arvioitaessa tulee oletettavan rangaistuksen ohella kiinnittää huomiota muun ohessa tutkintavankeudesta johtuneen vapaudenmenetyksen kestoon, ehdonalaiseen vapauteen pääsemisen ajankohtaan ja siihen, että vangittuna pitäminen ei saisi mitätöidä tuomitun oikeutta hakea muutosta (HE 222/2010 vp s. 250 ja 258).

10. Korkein oikeus toteaa, että harkittaessa ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitun määräämistä vangittavaksi tai hänen pitämistään edelleen vangittuna tuomioistuimen on arvioitava, muodostuuko rikoksesta tuomitulle jo aiheutunut vapaudenmenetyksen kesto kohtuuttomaksi suhteessa tuomittavan tai jo tuomitusta rangaistuksesta odotettavissa olevan vapaudenmenetyksen kestoon. Tätä kysymystä tarkasteltaessa on otettava huomioon myös ehdonalaista vapauttamista koskeva sääntely.

11. Arvioitaessa tuomitun tai odotettavissa olevan rangaistuksen perusteella laskettavaa vapaudenmenetysaikaa ja tämän merkitystä vangittuna pitämisen kohtuuttomuuden kannalta muutoksenhakuasteessa tuomioistuimen on kiinnitettävä huomiota myös muutoksenhakuasetelmaan kyseisessä asiassa. Mikäli vain rikosasian vastaaja hakee muutosta käräjäoikeuden tuomioon, vastaajalle tuomittua rangaistusta ei voida korottaa (ks. reformatio in peius -kiellosta KKO 2021:25, kohta 29 ja siinä mainitut ratkaisut). Rikoksesta tuomittua ei tule saattaa vapaudenmenetyksen kokonaiskeston suhteen huonompaan asemaan sen johdosta, että tämä hakee muutosta käräjäoikeuden tuomioon. Tilanne voi olla toinen, jos vastaajan ohella myös syyttäjä on valittanut vaatien rangaistuksen korottamista.

12. Vangittuna pitämisen kohtuuttomuutta arvioitaessa huomiota on aiheellista kiinnittää myös oikeudenkäynnin vaiheeseen ja oikeudenkäyntiin liittyviin muihin tapauskohtaisiin olosuhteisiin.

Ehdonalaista vapauttamista koskeva sääntely

13. Määräaikainen vankeusrangaistus muodostuu rangaistuksen vankilassa suoritettavasta määräosasta ja ehdonalaisessa vapaudessa suoritettavasta osasta. Rikoslain 2 c luvun 5 §:n 2 momentin mukaan määräaikaista vankeusrangaistusta suorittava päästetään ehdonalaiseen vapauteen tämän suoritettua lainkohdassa määritetyn määräosan rangaistuksestaan, jollei ehdonalaista vapauttamista ole luvun 9 §:ssä säädetyllä perusteella lykättävä. Vanki, joka rikosta edeltäneiden viiden vuoden aikana ei ole suorittanut vankeusrangaistusta vankilassa, päästetään ehdonalaiseen vapauteen, kun rangaistuksesta on suoritettu puolet. Tästä määräosasta vähennetään pykälän 4 momentin mukaan vapaudenmenetystä vastaava aika.

14. Rikoslain 2 c luvun 9 §:n 2 momentissa säädetään mahdollisuudesta ilman vangin suostumusta lykätä ehdonalaista vapauttamista, jos vangin käyttäytymisen tai hänen esittämiensä uhkausten johdosta on olemassa ilmeinen vaara, että vanki vapauduttuaan syyllistyy henkeä, terveyttä tai vapautta törkeästi loukkaavaan rikokseen ja vapauttamisen lykkääminen on tarpeen rikoksen estämiseksi.

15. Edellä selostettu ehdonalaista vapauttamista koskeva sääntely soveltuu määräaikaista vankeusrangaistusta suorittavaan vankiin, ei tutkintavankiin. Tutkintavankeuslain 1 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan rikoksen johdosta vangittu henkilö on tutkintavanki siihen päivään saakka, jona käräjäoikeuden tuomio saa lainvoiman taikka jona hovioikeuden tuomio annetaan tai julistetaan ja vankila on antanut siitä tiedon tutkintavangille. Luvun 3 §:n mukaan tutkintavankeuden tarkoituksena on turvata rikoksen esitutkinta, tuomioistuinkäsittely ja rangaistuksen täytäntöönpano sekä estää rikollisen toiminnan jatkaminen.

Korkeimman oikeuden arviointi tässä tapauksessa

16. Kuten edellä on todettu, vangittuna pitämisen kohtuuttomuutta arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota rikoksen johdosta jo aiheutuneen vapaudenmenetyksen kestoon verrattuna odotettavissa olevasta rangaistuksesta aiheutuvan vapaudenmenetyksen kestoon siten, että myös ehdonalaista vapautumista koskeva sääntely otetaan huomioon.

17. Nyt kysymyksessä olevassa asiassa asianosaisista ainoastaan A on hakenut muutosta käräjäoikeuden tuomioon. Näin ollen hovioikeudessa ei ole voitu korottaa hänelle tuomittua neljän vuoden vankeusrangaistusta. A ei ole ollut vangittuna muusta syystä kuin tämän rikosasian johdosta.

18. A ei ole rikosrekisteriotteensa perusteella suorittanut aiemmin ehdotonta vankeusrangaistusta. Näin ollen hänen vankilassa lähtökohtaisesti suoritettava rangaistuksensa määräosa on rikoslain 2 c luvun 5 §:n 2 momentin perusteella puolet tuomitusta rangaistuksesta eli kaksi vuotta. Tässä asiassa ei ole väitettykään, että ehdonalaista vapauttamista olisi ollut perustetta lykätä rikoslain 2 c luvun 9 §:n 2 momentin nojalla siinä tapauksessa, että A:n ehdoton vankeusrangaistus olisi jo täytäntöön pantu. A myös on edellä todetuin tavoin päästetty ehdonalaiseen vapauteen 14.6.2022, eli päivää myöhemmin kuin hovioikeuden tuomio on ollut täytäntöönpantavissa.

19. A on 25.5.2022 ollut vapautensa menettäneenä yli kaksi vuotta. Mikäli A ei olisi hakenut muutosta käräjäoikeuden tuomioon tai hän olisi ilmoittanut tyytyvänsä tuomioon siltä osin kuin hänet on tuomittu vankeusrangaistukseen, hänet olisi päästetty rikoslain 2 c luvun 5 §:n 2 momentin nojalla ehdonalaiseen vapauteen aiemmin kuin 25.5.2022. Tällöin vapaudenmenetyksen kokonaiskesto olisi siis muodostunut nyt toteutunutta lyhyemmäksi. A on siten muutoksenhakemuksensa vuoksi joutunut tosiasiassa huonompaan asemaan kuin siinä tapauksessa, että hän olisi tyytynyt käräjäoikeuden tuomioon.

20. Kun A:n valituksen johdosta toimitettu hovioikeuden pääkäsittely oli jo päättynyt, vangittuna pitäminen 25.5.2022 ei ole ollut tarpeen tuomioistuinkäsittelyn turvaamiseksi. Vangittuna pitäminen ei ole ollut tässä muutoksenhakuasetelmassa enää perusteltua myöskään rangaistuksen täytäntöönpanon turvaamiseksi, eikä vangittuna pitämiselle ole tässä vaiheessa ollut muutakaan oikeudenkäynnin vaiheesta tai oikeudenkäyntiin liittyvistä muista olosuhteista johtuvaa hyväksyttävää perustetta.

21. A:n pitäminen hovioikeuden päätöksellä 25.5.2022 edelleen vangittuna on siten ollut pakkokeinolain 2 luvun 13 §:ssä tarkoitetusti kohtuutonta.

22. Koska kohtuuttoman vangitsemisen kielto on muodostanut esteen A:n vangittuna pitämiselle, asian arvioiminen pakkokeinolain 1 luvun 2 §:n suhteellisuusperiaatteen kannalta on tarpeetonta.

Päätöslauselma

A:n vangittuna pitämiselle 25.5.2022 ei ole ollut laillisia edellytyksiä.

Hovioikeuden päätöksen lopputulos, jolla on pysytetty määräys A:n pitämisestä vangittuna, ei ole enää voimassa. Näin ollen lausunnon antaminen A:n muutoksenhakemuksesta enemmälti raukeaa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Lena Engstrand, Timo Ojala, Tuija Turpeinen ja Pekka Pulkkinen. Esittelijä Juha Pihlamaa.