KKO:2023:30

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Lapin käräjäoikeuden tuomio 5.3.2021 nro 21/109065 ja Rovaniemen hovioikeuden tuomio 19.11.2021 nro 21/149582 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Maija Mononen ja lautamiehet sekä hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Tapio Kamppinen, Kirsi Erkkilä ja Meriel Koppström.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Valituslupa on myönnetty 27.4.2022.

Valituksessaan A vaati, että hänelle tuomittu vankeusrangaistus määrätään ehdolliseksi.

Syyttäjä jätti vastauksessaan ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välisen valinnan Korkeimman oikeuden harkittavaksi.

Asianomistajat B ja C vaativat vastauksissaan valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Käräjäoikeus on tuominnut A:n kahdesta vainoamisesta, raiskauksesta ja laittomasta uhkauksesta yhteiseen kolmen vuoden vankeusrangaistukseen ja vähentänyt rangaistuksesta vapaudenmenetystä vastaavan ajan.

2. Hovioikeus on hylännyt syytteen raiskauksesta ja tuominnut A:n kahdesta vainoamisesta ja laittomasta uhkauksesta yhteiseen viiden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Hovioikeus on todennut A:n menettelyn olleen toistuvaa ja jatkuneen useamman kuukauden ajan. Tekojen on katsottu olleen omiaan aiheuttamaan asianomistajissa suurta pelkoa ja ahdistusta. Tekojen vahingollisuus, vaarallisuus ja vaikuttimet sekä teoista ilmenevä A:n syyllisyys ja vakiintunut oikeuskäytäntö huomioon ottaen hovioikeus on pitänyt viiden kuukauden vankeutta oikeudenmukaisena seuraamuksena. A:n oltua vapautensa menettäneenä 13.–22.1.2020 sekä 26.5.–11.10.2021, hovioikeus on katsonut vapaudenmenetyksen rangaistuksen täydeksi suoritukseksi.

3. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana kysymys siitä, vaikuttaako ehdollisen vankeuden tuomitsemisen edellytysten arviointiin se, että vapaudenmenetys olisi katsottava rangaistuksen täydeksi suoritukseksi. Mikäli tämä ei muodosta estettä ehdollisen vankeuden tuomitsemiselle, asiassa on tämän jälkeen arvioitava muut ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välisessä valinnassa huomioon otettavat seikat.

Vapaudenmenetysaika ja ehdollisen vankeuden edellytykset

4. Vankeuden tuomitseminen ehdollisena merkitsee rikoslain 2 b luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistuksen täytäntöönpanon lykkääntymistä koeajaksi.

5. Vapaudenmenetysajan vähentämistä koskevan rikoslain 6 luvun 13 §:n 1 momentin mukaan jos määräaikainen vankeusrangaistus tuomitaan teosta, jonka johdosta rikoksen tehnyt on ollut vapautensa menettäneenä yhtäjaksoisesti vähintään yhden vuorokauden, tuomioistuimen on vähennettävä rangaistuksesta vapaudenmenetystä vastaava aika tai katsottava vapaudenmenetys rangaistuksen täydeksi suoritukseksi. Edelleen 2 momentin mukaan samoin on meneteltävä, jos vapaudenmenetys on aiheutunut muun saman asian yhteydessä syytteen tai esitutkinnan kohteena olleen rikoksen johdosta tai oikeuteen tuotavaksi määrätyn vastaajan säilöön ottamisen johdosta.

6. Rikoslain 6 luvun 13 §:n soveltamisen keskeisenä perusteena on oikeuskäytännössä ollut se, että vapaudenmenetysaika tulee voida tosiasiallisesti ja täysimääräisesti hyvittää vankilassa täytäntöönpantavasta rangaistuksesta (ks. KKO 2018:72, kohta 18 ja KKO 2020:63, kohta 9). Vapaudenmenetysajan vähentämisen osalta mainitussa säännöksessä ei tehdä eroa sen suhteen, onko kyseessä ehdollinen vai ehdoton vankeus. Vapaudenmenetysaikaa vastaava vähennys on tehtävä rikoslain 2 b luvun säännösten perusteluista ja oikeuskäytännöstä ilmenevällä tavalla myös tuomitusta ehdollisesta vankeudesta vastaavalla tavalla kuin ehdottomasta vankeudesta (ks. HE 177/2000 vp s. 21 ja esimerkiksi KKO 2007:90 ja KKO 2015:102). Ehdollisesta vankeudesta tehtävä vapaudenmenetysajan vähennys merkitsee siten sitä, että vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon lykkääntyessä tuomittu saa vapaudenmenetysajan hyväkseen siinä tilanteessa, jos ehdollinen vankeus myöhemmin määrätään pantavaksi täytäntöön.

7. Rikoslain 6 luvun 13 §:n perusteluissa ei ole otettu kantaa siihen, muodostaako vapaudenmenetyksen katsominen rangaistuksen täydeksi suoritukseksi esteen ehdollisen vankeuden tuomitsemiselle (HE 44/2002 vp s. 213–214). Sen sijaan asiallisesti vastaavan sisältöisen aikaisemman vapaudenmenetysajan vähentämistä koskeneen rikoslain 3 luvun 11 §:n (577/1973) perusteluissa pohdittiin ehdollisen vankeuden käyttömahdollisuutta tilanteessa, jossa vapaudenmenetys on rangaistuksen täysi suoritus.

8. Tuolloin esitettiin yhtäältä näkemys, ettei rangaistuksesta jo kärsitty osa voi olla ehdollinen, koska siltä osalta ei ole enää mitään täytäntöönpantavissa. Toisaalta vastakkaisen käsityksen mukaan silloinkin, kun vapaudenmenetystä vastaava aika katsotaan rangaistuksen täydeksi suoritukseksi, rangaistus pitäisi voida määrätä ehdolliseksi. Lain perusteluissa todettiin tältä osin tulkintaperiaatteena, ettei ehdollisesta rangaistuksesta saa aiheutua tuomitulle mitään rangaistuksen suorittamiseen liittyviä haittavaikutuksia ennen kuin rangaistus on määrätty pantavaksi täytäntöön (HE 237/1972 vp s. 6–7).

9. Kun rangaistus vapaudenmenetyksen perusteella on jo tosiasiassa kokonaan suoritettu, rangaistuksen määrääminen ehdolliseksi tarkoittaisi, että rangaistuksen täytäntöönpano ei ehdolliseen vankeuteen kuuluvalla tavalla miltään osin lykkääntyisi. Mitään tosiasiallisesti täytäntöönpantavaa vapausrangaistusta ei enää olisi, vaikka ehdollinen rangaistus myöhemmin määrättäisiinkin täytäntöönpantavaksi.

10. Korkein oikeus ei ole antanut ennakkoratkaisua siitä, voidaanko ehdollinen vankeus tuomita myös tällaisessa tilanteessa. Sen sijaan aikaisemman vapaudenmenetysajan vähentämistä koskeneen rikoslain 3 luvun 11 §:n (1060/1996) voimassa ollessa Korkein oikeus on ennakkoratkaisuna julkaisemattomassa ratkaisussaan 24.8.2001 nro 1570 katsonut, että ehdollisen vankeuden tuomitsemiselle ei ollut estettä, vaikka vapaudenmenetys luettiin vankeusrangaistuksen täydeksi suoritukseksi.

11. Vapaudenmenetysajan huomioon ottamista koskevien rikoslain ja vankeuslain säännösten yleisenä tarkoituksena on, ettei rikosasian käsittelyn vuoksi vapautensa menettänyt henkilö joudu ankaramman kokonaisseuraamuksen kohteeksi kuin henkilö, jota vastaan tällaista pakkokeinoa ei ole käytetty (KKO 2017:79, kohta 19 ja KKO 2020:63, kohta 9). Ehdollinen vankeus katsotaan rikoslain 6 luvun 1 §:n 1 momentista ilmenevin tavoin ehdotonta vankeutta lievemmäksi seuraamukseksi (HE 44/2002 vp s. 185). Rangaistuslajin valinta osoittaa rikoksen vakavuutta ja sillä saattaa olla myös merkittäviä vaikutuksia tuomitun tulevaisuuden kannalta. Mikäli ehdollinen vankeus estyisi yksinomaan sillä perusteella, että vapaudenmenetys katsotaan rangaistuksen täydeksi suoritukseksi, kokonaisseuraamus muodostuisi vastaajan kannalta ankarammaksi edellä mainitun tavoitteen vastaisesti.

12. Vapaudenmenetysajan vähentämistä tai ehdollista vankeutta koskevista säännöksistä tai niiden perusteluista ei ole pääteltävissä, että vapaudenmenetyksen katsominen rangaistuksen täydeksi suoritukseksi estäisi vankeusrangaistuksen määräämisen ehdolliseksi. Tätä johtopäätöstä tukee myös se, että rikoslain 6 luvun 3 §:n 3 momentissa ja 9–12 §:ssä säädetyn mukaisesti rangaistuksen mittaaminen ja lajinvalinta on tehtävä ennen vapaudenmenetysajan perusteella tehtävää vähennystä. Tuomion laatimisessa käytetyn teknisen järjestelmän mahdollisesti aiheuttamilla vaikeuksilla ei voi olla vaikutusta rangaistuslajin valintaa koskevaan harkintaan.

13. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo, että vapaudenmenetyksen katsominen rangaistuksen täydeksi suoritukseksi ei estä ehdollisen vankeuden tuomitsemista.

Rangaistuslajin valintaa koskevat säännökset ja soveltamiskäytäntö

14. Rangaistuslajin valinnassa on edellä todetulla tavalla noudatettava rikoslain 6 luvun 3 §:n 3 momentin mukaan rangaistuksen mittaamisessa vaikuttavien perusteiden ohella, mitä luvun 9–12 §:ssä säädetään.

15. Rikoslain 6 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista.

16. Rikoslain 6 luvun 9 §:n 1 momentin sanamuodon mukaan alle kahden vuoden vankeusrangaistuksissa lähtökohtana on rangaistuksen ehdollisuus, elleivät säännöksessä mainitut seikat edellytä rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että mitä lähempänä rangaistus on kahta vuotta vankeutta, sitä painavampia perusteita tarvitaan, jotta rangaistus voidaan tuomita ehdollisena. Yleensä ehdottoman vankeusrangaistuksen tuomitseminen ensikertalaiselle tulee kysymykseen vasta yli vuoden pituisissa rangaistuksissa. Ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välinen rangaistuslajin valinta on kuitenkin kokonaisharkintaa (KKO 2020:48, kohta 17 ja siinä viitatut ratkaisut).

17. Rangaistuskäytännön yhtenäisyyteen pyrittäessä olennaista on verrata kysymyksessä olevaa tapausta muihin samankaltaisiin tekoihin (KKO 2018:92, kohta 17 ja siinä viitatut ratkaisut).

18. Ratkaisussaan KKO 2022:8 Korkein oikeus on ottanut kantaa vainoamisesta tuomittavan rangaistuksen lajinvalintaan. Vastaaja oli noin puolentoista vuoden ajan julkaissut Facebookin julkisilla sivuilla ja Twitterissä suuren määrän asianomistajana olevaa toimittajaa pilkkaavia ja halventavia viestejä, ja samaan aikaan lähettänyt asianomistajalle lukuisia tapaamisehdotuksia sisältäneitä yksityisviestejä. Rikosta on pidetty vahingollisena ja vaikuttimiltaan moitittavana ja teosta ilmenevää vastaajan syyllisyyttä tavanomaista suurempana, koska teolla oli toistuvasti ja pitkän aikaa häiritty asianomistajan elämää ja työtä toimittajana. Näillä perusteilla sakkorangaistusta ei voitu pitää riittävänä seuraamuksena. Vastaaja tuomittiin 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen (kohdat 35 ja 37).

19. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2012:9 tuominnut vastaajan laittomasta uhkauksesta seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, koska vastaaja oli uhannut suusanallisesti tappaa vaimonsa ja kaksi alaikäistä lastaan ja sen lisäksi sanotussa tilanteessa otettuaan käteensä pitkäteräisen keittiöveitsen pitänyt sitä näiden edessä iskuasentoon kohotettuna ja otettuaan syliinsä nuoremman lapsensa uhannut heittää tämän mereen. Tilanne oli lauennut vasta kun vaimo ja lapset olivat päässeet pakenemaan mökistä ja vanhemman lapsen onnistuttua hälyttämään naapurit paikalle. Tekoa on pidetty kyseisen rikoksen tavanomaiseen ilmenemismuotoon nähden selvästi vahingollisempana ja vaarallisempana ja teosta ilmenevää tekijän syyllisyyttä tavanomaista suurempana, minkä vuoksi oikeasuhtaisena rangaistuksena on pidetty vankeutta (kohta 8). Rikoksen vakavuuden ja vastaajan teosta ilmenevän syyllisyyden ei kuitenkaan ole katsottu edellyttäneen ehdotonta vankeutta (kohta 28).

Rangaistuslajin valinta tässä tapauksessa

20. Korkeimmassa oikeudessa on arvioitavana se, voidaanko hovioikeuden tuomitsema viiden kuukauden vankeusrangaistus määrätä ehdolliseksi. Hovioikeus ei ole tuomiossaan tarkemmin perustellut sitä, millä perusteella A:n syyksi luettuja rikoksia oli pidettävä tekotyypeiltään siinä määrin vakavina tai suurta syyllisyyttä osoittavina, että ne edellyttivät ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Korkein oikeus toteaa, että tuomioistuimen perusteluvelvollisuus korostuu silloin, kun rikoksesta määrättävän rangaistuksen laji tai määrä poikkeaa vastaavanlaisesta rikoksesta yleensä määrättävästä rangaistuksesta, esimerkiksi tilanteissa, joissa lyhyt vankeusrangaistus tuomitaan ehdottomana tekijälle, jota ei ole aikaisemmin tuomittu vankeuteen. Hovioikeuden perusteluja voidaan näiltä osin pitää puutteellisina.

21. A:n syyksi on luettu kaksi vainoamista ja laiton uhkaus ja hänet on tuomittu viiden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Syytekohdan 6 vainoamisessa A on kahden kuukauden aikana toistuvasti soittanut ja lähettänyt tekstiviestejä entiselle seurustelukumppanilleen sekä useasti seurannut tätä autollaan. Syytekohdan 10 laittomassa uhkauksessa A on uhannut erästä toista seurustelukumppaniaan teräaseella sanoen ”mitä jos mä tapan sut tähän” ja laittaen veitsenterän tämän vatsaa vasten. Syytekohdan 11 vainoamisessa A on tämän toisen seurustelusuhteen päättymisen jälkeen noin kahden kuukauden aikana lähettänyt entiselle seurustelukumppanilleen useita viestejä, seurannut tätä autollaan ja yrittänyt tavata sekä keskustella tämän kanssa.

22. A:ta ei ole aikaisemmin tuomittu vankeusrangaistukseen. Nyt tuomittu vankeusrangaistus on ollut verraten lyhyt. Vastaavissa tilanteissa vankeusrangaistus määrätään vakiintuneesti ensikertalaiselle ehdolliseksi, mikäli rikos ei ole tekomuodossaan poikkeuksellisen vakava. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on kohdissa 18 ja 19 mainituin tavoin vastaavan kaltaisista teoista tuomittu ehdollinen vankeusrangaistus.

23. Korkein oikeus toteaa, että A:n syyksi luetuista rikoksista ei ole tullut ilmi rikosten vakavuuteen liittyviä erityisiä seikkoja, jotka edellyttäisivät ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Myöskään A:n rikoksista ilmenevää syyllisyyttä ei voida pitää suurempana kuin mitä se tämän tyyppisissä rikoksissa yleensä on. Rangaistuksen pituus ja se, ettei A:ta ole aikaisemmin rikoksista rekisteröity, puoltavat myös vankeusrangaistuksen määräämistä ehdolliseksi.

24. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A:lle tuomittu viiden kuukauden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi. A on ollut rikosten johdosta vapautensa menettäneenä 13.–22.1.2020 ja 26.5.–11.10.2021. Vapaudenmenetys on katsottava rangaistuksen täydeksi suoritukseksi. Ehdolliseen vankeuteen tuomitulle on määrättävä myös tällaisessa tapauksessa koeaika.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

Hovioikeuden A:lle tuomitsema viiden kuukauden vankeusrangaistus määrätään ehdolliseksi. Koeaika alkaa Korkeimman oikeuden tuomion antopäivänä ja päättyy 30.6.2024.

Ehdollinen vankeusrangaistus voidaan määrätä pantavaksi täytäntöön, jos A koeaikana tekee rikoksen, josta hänet tuomitaan ehdottomaan vankeuteen tai yhdistelmärangaistukseen ja josta syyte on nostettu vuoden kuluessa koeajan päättymisestä.

Rikoslain 6 luvun 13 §:n nojalla vapaudenmenetysaika 13.–22.1.2020 ja 26.5.–11.10.2021 katsotaan rangaistuksen täydeksi suoritukseksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ari Kantor, Kirsti Uusitalo, Lena Engstrand, Timo Ojala ja Tuija Turpeinen. Esittelijä Pauliina Ratilainen.