KKO:2023:20

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden päätös 28.9.2020 nro 20/529

Rikoskomisario vaati A:n vangitsemista.

A vastusti vaatimusta vedoten oikeudenkäyntiin ja esitutkintaan osallistuvien henkilöiden koskemattomuudesta eräissä tapauksissa annetun lain mukaiseen koskemattomuuteensa. A ilmoitti suostuvansa siihen, että hänet määrätään matkustuskieltoon.

Käräjäoikeus määräsi A:n vangitsemisen sijasta matkustuskieltoon. Käräjäoikeus totesi, että A oli pakkokeinoistunnossa luopunut vapaaehtoisesti koskemattomuudestaan ja suostunut matkustuskieltoon.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Minna Kangasmäki.

Vaasan hovioikeuden päätös 9.10.2020 nro 20/433

A kanteli hovioikeuteen ja vaati, että matkustuskielto kumotaan. Hänen pakkokeinoistunnossa antamaansa suostumusta matkustuskieltoon määräämiselle oli pidettävä mitättömänä.

Rikoskomisario vaati vastauksessaan, että kantelu hylätään.

Hovioikeus kumosi matkustuskiellon. A:n pakkokeinoistunnossa antama suostumus ei ollut ollut vapaaehtoinen, eikä oikeuttanut hänen vapauteensa kohdistuvia pakkokeinoja.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Petteri Korhonen, Yvonne Strömsholm ja Sandra Wallin.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Rikoskomisariolle myönnettiin valituslupa.

Rikoskomisario vaati valituksessaan, että A määrätään matkustuskieltoon.

A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Välitoimi

Korkein oikeus varasi rikoskomisariolle tilaisuuden lausua siitä, mikä merkitys valituksen käsittelyn ja matkustuskiellon määräämisen kannalta on sillä, että A:lle määrätyn matkustuskiellon perusteeksi esitetyistä epäillyistä rikoksista on nostettu syyte ja toimitettu käräjäoikeudessa pääkäsittely 29.1.2021.

Rikoskomisario ei antanut pyydettyä lausumaa.

Asian käsittely Korkeimmassa oikeudessa

Korkeimman oikeuden presidentti on siirtänyt vahvennetun jaoston ratkaistavaksi kysymyksen siitä, tuleeko valitus tutkia.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Käräjäoikeus on päätöksellään 28.9.2020 määrännyt A:n matkustuskieltoon, koska häntä voitiin todennäköisin syin epäillä useista eri rikoksista. Käräjäoikeus on todennut, että A oli saapunut ulkomailta Suomeen muuhun oikeudenkäyntiin, mutta hän oli luopunut koskemattomuudestaan ja suostunut matkustuskieltoon. Hovioikeus on A:n kantelusta päätöksellään 9.10.2020 kumonnut matkustuskiellon, koska ulkomailta Suomeen rikosasian pääkäsittelyyn saapunut A oli nauttinut oikeudenkäyntiin ja esitutkintaan osallistuvien henkilöiden koskemattomuudesta eräissä tapauksissa annetussa laissa tarkoitettua koskemattomuutta.

2. Rikoskomisarion valituslupahakemus ja valitus, jossa hän on vaatinut A:n määräämistä matkustuskieltoon, on tullut vireille Korkeimmassa oikeudessa 11.11.2020. Tämän jälkeen A:lle määrätyn matkustuskiellon perusteeksi esitetyistä epäillyistä rikoksista on nostettu syyte, jonka johdosta käräjäoikeus on toimittanut pääkäsittelyn 29.1.2021.

3. Pakkokeinolain 5 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan ennen syytteen nostamista määrätty matkustuskielto on voimassa pääkäsittelyyn asti, jollei sitä ole määrätty päättymään aikaisemmin tai sitä aikaisemmin erikseen kumota.

4. Koska pääkäsittely syyteasiassa on toimitettu, hovioikeuden ratkaisun lopputulosta ei voida enää muuttaa niin, että A valituksessa vaaditun mukaisesti määrättäisiin matkustuskieltoon.

Korkeimmassa oikeudessa ratkaistavana oleva kysymys

5. Korkeimman oikeuden arvioitavana on ensin, onko rikoskomisariolla asiassa oikeus muutoksenhakuun ja voidaanko hänen muutoksenhakemuksensa johdosta antaa lausunto siitä, onko matkustuskiellon määräämiselle ollut lainmukaiset perusteet.

Muutoksenhakuoikeutta koskeva ratkaisukäytäntö

6. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että asianosaisella ei ole pääsääntöisesti oikeutta hakea muutosta pelkästään tuomioistuimen ratkaisun perusteluihin eikä oikeutta muutoksenhakuun muissakaan tilanteissa, joissa ratkaisun lopputulos ei voisi enää hänen edukseen muuttua. Vastaavasti muutoksenhakuintressi voi lakata muutoksenhakemuksen tekemisen jälkeen, jos muutoksenhaun kohteena oleva ratkaisu on jo poistettu tai se ei enää ole muutoin voimassa.

7. Tästä pääsäännöstä on kuitenkin Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä voitu poiketa ja katsoa muutoksenhakijalla olevan oikeudellinen tarve muutoksenhakuun erityisesti silloin, kun kysymys on ollut pakkokeinon kohteena olleen henkilön muutoksenhausta vapauteen kohdistuviin pakkokeinopäätöksiin. Pakkokeinolaissa säännellyt rikosprosessuaaliset pakkokeinot ovat yleensä voimassa tarkoituksensa mukaisesti vain lyhyen ajan. Korkeimman oikeuden arvioitavaksi niiden käyttö tulee usein vasta siinä vaiheessa, kun pakkokeino ei ole enää voimassa eikä Korkein oikeus voi määrätä sen voimassaolosta.

8. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2003:128 katsonut, että se voi antaa matkustuskieltoon määrätyn henkilön muutoksenhakemuksen johdosta lausunnon matkustuskiellon perusteiden lainmukaisuudesta, vaikka muutoksenhaun kohteena olevan ratkaisun lopputulokseen ei ole enää sen perusteena olleen matkustuskiellon päätyttyä mahdollista vaikuttaa. Tällainen muutoksenhakemus on ollut tutkittavissa myös vangitsemisen osalta vangitun (esim. KKO 1998:90 ja KKO 2014:29, kohdat 5–6) ja yhteydenpitorajoituksen osalta sen kohteena olleen henkilön (KKO 2018:52, kohta 20) vaatimuksesta. Samoin Korkeimman oikeuden arvioitavana on ollut tutkintavankeuteen määrätyn valitus siitä, onko asiassa ollut edellytyksiä määrätä hänet tutkintavankeuden sijasta tutkinta-arestiin (KKO 2020:79, kohdat 13 ja 27).

9. Oikeuskäytännössä on lisäksi ratkaisussa KKO 2019:92 arvioitu etsinnän kohteena olleen henkilön oikeutta saattaa poliisilain ja ampuma-aselain nojalla tehdyn etsinnän laillisuus tuomioistuimen tutkittavaksi ilman nimenomaista lainsäännöstä. Tämän tulkinnan riitauttavana muutoksenhakijana hovioikeuden ratkaisuun oli asiassa poliisilaitos, jonka valitus Korkeimmassa oikeudessa tutkittiin. Ratkaisussa KKO 2016:27 katsottiin Oikeusrekisterikeskuksella olevan sakotetun vastapuolena kanteluoikeus ylimääräisenä muutoksenhakuna tilanteessa, jossa sanotun viranomaisen säännönmukainen muutoksenhakuoikeus oli nimenomaisesti suljettu pois.

Asian arviointi

10. Korkeimman oikeuden päätehtävänä on ennakkopäätöksiä antamalla huolehtia lainkäytön yhtenäisyydestä ja oikeuskäytännön ohjaamisesta. Matkustuskiellolla puututaan Suomen perustuslaissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvattuihin perusoikeuksiin, joskin lievemmin kuin vangitsemisella. Tällaisissa asioissa annettavilla ratkaisuilla on niiden kohteena olevalle asianosaiselle huomattava merkitys.

11. Esillä olevassa asiassa ei kuitenkaan ole ratkaistavana kysymys matkustuskiellon kohteeksi joutuneen henkilön oikeudesta saattaa tuomioistuinvalvonnan kohteeksi, onko hänen perusoikeuksiensa rajoittamiselle ollut lailliset perusteet. Asiassa on sen sijaan arvioitavana yksittäisen asianosaisen oikeusturvan toteuttamistarpeita yleisemmällä tasolla, onko Korkeimmalla oikeudella toimivalta arvioida viranomaistahon valituksesta jo päättyneen matkustuskiellon lainmukaisuus. Tätä kysymystä tarkasteltaessa merkitystä on annettava erityisesti Korkeimman oikeuden oikeuskäytännön yhtenäisyyden edistämistä koskevalle tehtävälle.

12. Korkein oikeus toteaa, että tässä asiassa arvioinnin kannalta ei ole merkityksellistä varhaisempi oikeuskäytäntö, jonka mukaisesti syyttäjän vangitsemispäätöstä koskevaan muutoksenhakuoikeuteen ilman nimenomaista säännöstä suhtauduttiin kielteisesti (KKO 2000:115). Matkustuskieltoon määrätyn ohella myös pidättämiseen oikeutetulla virkamiehellä on nykyisin pakkokeinolain 5 luvun 12 §:n 2 momentin nimenomaisen säännöksen nojalla oikeus kannella tuomioistuimen antamasta matkustuskieltoa koskevasta päätöksestä. Lainsäädännössä pidättämiseen oikeutetun virkamiehen muutoksenhakuoikeudesta on säädetty samansisältöisesti kuin matkustuskieltoon määrätyn henkilön muutoksenhakuoikeudesta. Sen sijaan asianomistajalla ei tällaista muutoksenhakuoikeutta ole (ks. LaVM 44/2010 vp).

13. Mainitun säännöksen perusteluissa on tuotu esiin myös se mahdollisuus, että kanteluoikeutta käyttävät samanaikaisesti sekä pakkokeinon kohteena oleva henkilö että pidättämiseen oikeutettu virkamies, jos esimerkiksi matkustuskielto on osittain kumottu (HE 222/2010 vp s. 266–267). Tähän nähden on johdonmukaista asettaa lähtökohdaksi se, että pakkokeinon kohteena olevan henkilön ja pidättämiseen oikeutetun virkamiehen muutoksenhakuoikeus järjestyy samankaltaisesti. Muunlainen tulkinta johtaisi pakkokeinon kohteena olevan henkilön viranomaista laajempaan muutoksenhakuoikeuteen tilanteessa, jossa pakkokeino on jo päättynyt.

14. Pakkokeinojen oikeusturva- ja valvontajärjestelmä perustuu yleisesti pakkokeinojen lainmukaisuutta koskevaan jälkikäteiseen kontrolliin. Tuomioistuimen arvioitavaksi voidaan tällöin saattaa pakkokeinon lainmukaisuus, vaikka ratkaisulla ei enää voida vaikuttaa asian lopputulokseen (KKO 2018:52, kohta 9 ja KKO 2020:66, kohta 14). Ennen syytteen nostamista määrätty matkustuskielto on voimassa enintään asian pääkäsittelyyn saakka, joten valitusluvan myöntämistä edellyttävä matkustuskieltoa koskeva valitusasia ei yleensä ehdi Korkeimman oikeuden käsiteltäväksi ennen matkustuskiellon päättymistä. Näin on käynyt myös esillä olevassa asiassa.

15. Jos muutoksenhakuoikeus rajoitettaisiin tällöin koskemaan vain matkustuskiellon kohteena olevaa henkilöä, se merkitsisi sitä, että Korkeimman oikeuden arvioitavaksi ei lainsoveltamiseen asiassa liittyvästä epävarmuudesta huolimatta voitaisi kaikissa tilanteissa saattaa kysymystä siitä, onko matkustuskiellon käyttämiselle ollut lainmukaiset perusteet. Tämä kaventaisi Korkeimman oikeuden mahdollisuuksia huolehtia lainkäytön yhtenäisyydestä sekä oikeuskäytännön ohjaamisesta, vaikka kyse on henkilökohtaiseen vapauteen merkittävästi kohdistuvan pakkokeinon määräämisen edellytyksistä. Tätä ei voida pitää Korkeimman oikeuden päätehtävä huomioon ottaen perusteltuna.

16. Korkein oikeus katsoo edellä todetuilla perusteilla, että sillä on oikeus arvioida matkustuskiellon määräämisen lailliset perusteet pakkokeinon määräämistä vaatineen rikoskomisarion valituksesta tilanteessa, jossa hovioikeus ei ole katsonut matkustuskiellon edellytysten täyttyneen, eikä ratkaisun lopputulokseen olisi enää mahdollista puuttua syytteen tultua valitusasian vireillä ollessa käsitellyksi.

Johtopäätös

17. Korkeimmalla oikeudella on toimivalta tutkia rikoskomisarion tekemä valitus siitä, onko matkustuskiellolle ollut asiassa lainmukaiset edellytykset.

Päätöslauselma

Valitus tutkitaan. Asia siirretään viisijäsenisen jaoston käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet vahvennetussa jaostossa presidentti Tatu Leppänen sekä oikeusneuvokset Pekka Koponen, Ari Kantor (eri mieltä), Mika Huovila (eri mieltä), Kirsti Uusitalo, Lena Engstrand (eri mieltä), Juha Mäkelä (eri mieltä), Jussi Tapani, Alice Guimaraes-Purokoski, Tuija Turpeinen ja Pekka Pulkkinen (eri mieltä). Esittelijä Leena Ravi (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeussihteeri Ravi: Esittelijän mietintö oli perustelujen kohtien 1–4 osalta vahvennetun jaoston ratkaisun mukainen. Tämän jälkeen Korkein oikeus lausunee seuraavaa.

Kun asian lopputulosta ei voida enää muuttaa, asiassa on Korkeimmassa oikeudessa kysymys siitä, voidaanko rikoskomisarion muutoksenhakemuksen johdosta antaa lausunto siitä, olisiko matkustuskiellon määräämiselle ollut lainmukaiset perusteet. Korkeimman oikeuden arvioitavana on, onko muutoksenhakijalla oikeudellinen intressi tai muu riittävä peruste muutoksenhakuun.

Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että asianosaisella ei yleensä ole oikeutta hakea muutosta pelkästään tuomioistuimen ratkaisun perusteluihin eikä oikeutta muutoksenhakuun muissakaan tilanteissa, joissa ratkaisun lopputulos ei voi muutoksenhakemuksen johdosta muuttua (ks. esim. KKO 2018:52, kohta 11 ja KKO 2020:95, kohta 31). Oikeuskäytännössä vakiintunut kanta perustuu siihen, että oikeusturvakeinojen käyttäminen edellyttää oikeussuojan tarvetta (muutoksenhakuintressi). Oikeussuojan tarve on ehdoton prosessinedellytys.

Kiellosta hakea muutosta ratkaisuun, jonka lopputulokseen ei voida enää puuttua, on Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä poikettu silloin, kun muutoksenhakijana olevalla yksityisellä henkilöllä on katsottu olevan oikeudellinen tarve tai muutoin riittävä peruste muutoksenhakuun pelkästään perustelujen osalta. Näin on katsottu olevan erityisesti silloin, kun kysymys on ollut pakkokeinon kohteeksi joutuneen muutoksenhausta pakkokeinopäätökseen, jolla on puututtu hänen perusoikeuksiinsa. Tätä koskeva ratkaisukäytäntö on kehittynyt ratkaisusta KKO 1998:90 alkaen siten, että poikkeus on laajentunut koskemaan paitsi vangitsemista myös muita henkilökohtaiseen vapauteen puuttuvia pakkokeinoja (ks. mm. vangitsemista koskevat ennakkoratkaisut KKO 1998:90 ja KKO 2014:29, matkustuskieltoa koskeva ennakkoratkaisu KKO 2003:128, yhteydenpitorajoituksia koskeva KKO 2018:52 ja tutkinta-arestia koskeva ennakkoratkaisu KKO 2020:79).

Edellä selostettuun oikeuskäytäntöön viitaten on todettavissa, että olennaisella tavalla perusoikeuksiin puuttuvien pakkokeinojen kohteeksi joutuneen henkilön kohdalla vahvat oikeusturvasyyt puoltavat muutoksenhakuoikeutta myös silloin, kun ratkaisun lopputulokseen ei enää voida puuttua. Kun perustuslaissa ilmaistujen perusoikeuksien tarkoitus on antaa suojaa julkisen vallan käyttöä vastaan, mahdollisen perusoikeusloukkauksen kohteeksi joutuneella on selvä intressi saada vahvistetuksi, onko pakkokeinolla puututtu lain vastaisesti hänen perusoikeuksiinsa. Ratkaisulla voi olla merkitystä myös tällaisen pakkokeinon kohteeksi joutuneen henkilön mahdollisen vahingonkorvausoikeuden kannalta.

Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa muutoksenhakijana on kuitenkin pakkokeinon kohteena olevan henkilön sijaan pakkokeinon määräämistä vaatinut viranomaistaho. Koska oikeus hakea muutosta ratkaisuun, jonka lopputulokseen ei voida enää puuttua, on Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä yhdistetty vahvasti henkilön perusoikeuksiin ja oikeusturvaan, ratkaisukäytännöstä ei saa tukea sille, että muutoksenhakukiellosta voitaisiin poiketa pakkokeinoa vaatineen viranomaistahon hyväksi. Oikeudellisen tarpeen arvioimiseksi vahvaa tukea ei myöskään ole löydettävissä muutoksenhakuoikeutta yleisesti koskevista säännöksistä tai oikeuskäytännöstä. Oikeudellista tarvetta muutoksenhakuun arvioidaan tyypillisesti tilanteessa, jossa muutoksenhakijalla on sinänsä muutoksenhakuoikeus asiassa.

Tässä asiassa rikoskomisarion muutoksenhakuoikeutta tukevat oikeusturvasyyt ovat olennaisesti heikommat kuin Korkeimman oikeuden ratkaisuissa, joissa muutoksenhakuintressin on pääsäännöstä poiketen katsottu olleen käsillä myös jälkikäteen. Tarvetta saada jälkikäteen todettua mahdollinen perusoikeusloukkaus voidaan pitää selvästi painokkaampana kuin tarvetta saada jälkikäteen vahvistetuksi, että perusoikeuksiin olisi voitu laillisesti puuttua. Jälkimmäistä vaihtoehtoa voidaan pitää myös edellä todetun perusoikeuksien tarkoituksen kannalta ongelmallisena. Myöskään syyttömyysolettaman kannalta ei välttämättä ole ongelmatonta, jos viranomaisen aloitteesta voitaisiin syytteet hylänneen pääasiaratkaisun jälkeen arvioida esimerkiksi sitä, oliko ennen ratkaisun antamista todennäköisiä syitä epäillä pakkokeinon kohteen syyllistyneen johonkin rikokseen.

Pakkokeinon kohteena olleen henkilön muutoksenhakuoikeutta koskevissa ratkaisuissa on viitattu myös Korkeimman oikeuden tehtävään valvoa lainkäyttöä ja oikeuskäytännön yhtenäisyyttä. Tämä on kuitenkin tuotu esiin samassa yhteydessä, kun on käsitelty perusvapauksiin puuttumista (KKO 2003:128, KKO 2018:52, kohta 17 ja KKO 2020:95, kohta 32).

Korkeimman oikeuden tehtävä huolehtia lainkäytön yhtenäisyydestä ja oikeuskäytännön ohjaamisesta ennakkopäätöksillä ei ole riittävä peruste luomaan pakkokeinoa vaatineelle viranomaistaholle oikeudellista intressiä tai muutoinkaan perustetta muutoksenhakuun, vaikka kysymys onkin perusoikeuksiin olennaisesti liittyvä. Korkeimman oikeuden tulee toteuttaa ennakkopäätöstehtäväänsä niiden tapausten puitteissa, jotka yleisten muutoksenhakuoikeutta koskevien sääntöjen mukaan päätyvät Korkeimman oikeuden ratkaistavaksi.

Lisäksi Korkein oikeus on viime vuosina antanut lukuisia oikeuskäytäntöä ohjaavia ennakkopäätöksiä pakkokeinoista. Pakkokeinoa vaatineen viranomaistahon vastaajaa rajoitetumpi mahdollisuus hakea muutosta ei käytännössä heikennä merkityksellisesti Korkeimman oikeuden mahdollisuuksia ohjata ja yhtenäistää oikeuskäytäntöä, koska sekä pakkokeinojen kohteen että pakkokeinoa vaatineen viranomaistahon muutoksenhakemusten kohdalla on kysymys sen arvioinnista, onko pakkokeinon määräämiselle lailliset perusteet. Korkeimmalla oikeudella on siten muutoksenhakuasetelmasta riippumatta mahdollisuus esittää ratkaisunsa perusteluissa lopputuloksen puolesta ja sitä vastaan puhuvia perusteita sekä niiden perusteella arvioida eri ratkaisuvaihtoehtoja.

Johtopäätöksenään Korkein oikeus katsonee, ettei rikoskomisarion vaatimukseen liity sellaista oikeudellista intressiä tai muuta riittävää aihetta, joka antaisi riittävän perusteen poiketa muutoksenhakua koskevasta pääsäännöstä. Rikoskomisarion muutoksenhakemus jätettäneen siten tutkimatta.

Oikeusneuvos Pulkkinen: Hyväksyn esittelijän mietinnön. Äänestyksen johdosta velvollisena lausumaan asian siirtämisestä viisijäsenisen jaoston käsiteltäväksi ilmoitan olevani samaa mieltä kuin enemmistö.

Oikeusneuvos Mäkelä: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Pulkkinen.

Oikeusneuvos Engstrand: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Mäkelä.

Oikeusneuvos Huovila: Olen enemmistön kanssa samaa mieltä siitä, että Korkein oikeus voi antaa lausunnon hovioikeuden päätöksen perusteiden lainmukaisuudesta, vaikka rikoskomisarion valituksessa vaadittua matkustuskieltoa ei voida enää määrätä, ja asian siirtämisestä viisijäsenisen jaoston käsiteltäväksi. Olen eri mieltä Korkeimman oikeuden ratkaisun perusteluista. Lausun eriävänä mielipiteenäni kohdan 5 jälkeen seuraavan.

Koska rikoskomisarion muutoksenhakemus on tullut vireille Korkeimmassa oikeudessa 11.11.2020, hovioikeuden päätöksen lopputulosta on ollut mahdollista muuttaa muutoksenhakemuksen perusteella aina käräjäoikeuden toimittamaan pääkäsittelyyn 29.1.2021 saakka. Rikoskomisario on vaatinut valituksessaan matkustuskiellon määräämistä, eikä kysymys siten ole siitä, että rikoskomisario olisi hakenut muutosta vain hovioikeuden päätöksen perusteluihin. Näin ollen rikoskomisariolla on ollut oikeus hakea muutosta hovioikeuden päätökseen valituksessaan esittämällä tavalla.

Korkein oikeus on arvioinut mahdollisuutta antaa lausunto pakkokeinopäätöksen perusteiden lainmukaisuudesta pakkokeinon kohteena olleen henkilön valituksen perusteella muun muassa vahvennetussa jaostossa antamassaan ratkaisussa KKO 1998:90, joka on koskenut vangitsemista. Ratkaisussa katsottiin, että muutoksenhakutuomioistuimella tulee olla mahdollisuus tutkia vangitsemispäätöksen perusteet, vaikkei muutoksenhaun kohteena olevan päätöksen lopputulokseen uuden vangittuna pitämistä koskevan päätöksen vuoksi enää olisi mahdollista puuttua. Kuten ratkaisun perusteluista ilmenee, ratkaisussa arvioitiin vain Korkeimman oikeuden mahdollisuutta antaa lausunto vangitsemispäätöksen perusteista, eikä siis sitä, oliko pakkokeinon kohteena olleella valittajalla oikeus saada tuomioistuimen ratkaisu vangitsemisen perusteiden lainmukaisuudesta ja hakea muutosta vain perusteluihin. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntö on sittemmin laajentunut koskemaan paitsi muita pakkokeinoja kuin vangitsemista myös pakkokeinon kohteena olevan henkilön subjektiivista oikeutta saada pakkokeinon perusteiden lainmukaisuus tutkittavaksi tuomioistuimessa ja hakea muutosta pakkokeinopäätöksen perusteluihin (ks. kohta 8 ja esittelijän mietintö).

Korkeimman oikeuden mahdollisuutta antaa lausunto pakkokeinopäätöksen perusteista tällaisessa tilanteessa, jossa muutoksenhaun kohteena olevan päätöksen lopputulosta on muutoksenhaun tullessa vireille ollut mahdollista muuttaa valituksessa vaaditulla tavalla, ei näin ollen ole tarpeellista arvioida niiden oikeusohjeiden perusteella, jotka koskevat asianosaisen oikeutta saada ratkaisu pakkokeinopäätöksen perusteiden lainmukaisuudesta ja hakea muutosta päätöksen perusteluihin. Tällaisessa tilanteessa mahdollisuutta lausunnon antamiseen voidaan ja on myös luontevaa arvioida samaan tapaan kuin ratkaisussa KKO 1998:90 siltä kannalta, voiko Korkein oikeus antaa ratkaisunsa perusteluissa lausunnon muista kysymyksistä kuin niistä, joilla on merkitystä ratkaisun lopputuloksen perustelemiseksi. Arviointi on tällöin suoritettava ratkaisujen perustelemista koskevien oikeusohjeiden nojalla.

Ennakkopäätöksinä julkaistavien Korkeimman oikeuden ratkaisujen perustelemisessa on keskeistä huomioida Korkeimman oikeuden tehtävä huolehtia lainkäytön yhtenäisyydestä ja oikeuskäytännön ohjaamisesta. Huomioon ottaen myös Korkeimman oikeuden ennakkopäätösten perusteluja koskevan käytännön kehitys viime vuosikymmeninä pidän perusteltuna, että Korkein oikeus voi tällaisessa tilanteessa lausua pakkokeinopäätöksen perusteista myös pidättämiseen oikeutetun virkamiehen valituksesta, vaikka perusteluilla ei ole merkitystä ratkaisun lopputuloksen kannalta. Näin ollen katson, että Korkein oikeus voi antaa rikoskomisarion valituksen johdosta lausunnon matkustuskiellon määräämisen perusteista.

Enemmistön perusteltua samaan johtopäätökseen päätynyttä kantaansa rikoskomisarion muutoksenhakuoikeuden kannalta viittaan esittelijän mietinnössä esitettyihin näkökohtiin ja katson, ettei pidättämiseen oikeutetulla virkamiehellä ole yleensä oikeutta saada ratkaisua pelkästään pakkokeinoratkaisun perusteiden lainmukaisuudesta eikä hakea muutosta ainoastaan ratkaisun perusteluihin. Tällaista oikeutta ei ole myöskään rikoskomisariolla tässä asiassa.

Oikeusneuvos Kantor: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Engstrand.