KKO:2023:19

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio 12.5.2021 nro 21/120042

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli 10.12.2019 ja 31.1.2020 välisenä aikana pankin palveluneuvojana anastanut ja saanut petosrikoksella yhteensä noin 582 000 euroa pankin varoja anastamalla asiakkaille myönnettyjä luottoja sekä laatimalla tekaistuja lainahakemuksia ja erehdyttämällä toista palveluneuvojaa myöntämään luottoja, jotka A oli siirtänyt omalle tililleen. A:n syyksi luettiin törkeä petos, törkeä kavallus, väärennys ja identiteettivarkaus.

A oli menettelyllään aiheuttanut pankille yhteensä noin 582 000 euron taloudellisen vahingon, jota oli pidettävä huomattavana summana. Teko oli tehty hyvin lyhyen ajan sisällä ja teon taustamotiivina oli ollut sairausasteinen peliriippuvuus. A oli päässyt käsiksi osaan varoista laatimalla vääriä luottohakemuksia ja erehdyttämällä toisen pankin työntekijän hyväksymään luottohakemukset, joten tekoa oli pidettävä myös tässä mielessä suunnitelmallisena.

Käräjäoikeus katsoi, että A olisi tuomittava hänen syykseen luetuista rikoksista yhteiseen 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen.

A oli tunnustanut teot heti jäätyään kiinni ja osallistunut toimillaan rikostensa selvittämiseen ja myöntänyt kaikki korvausvaatimukset oikeiksi, joten rangaistusta määrättäessä oli perusteltua soveltaa rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan lieventämisperustetta. Toisaalta teko oli ollut sen kaltainen, ettei sen selvittäminen ollut riippunut vastaajan myötävaikutuksesta vaan hyvin suurella todennäköisyydellä rikos olisi tullut selvitetyksi myös ilman A:n myötävaikutusta.

Käräjäoikeus viittasi muiden oikeuslähteiden ohella kahteen samankaltaiseen pankin toimihenkilöitä koskeneeseen käräjäoikeustuomioon, joista toisessa oli tunnustamisoikeudenkäynnissä tuomittu 1 vuosi 8 kuukautta ehdollista vankeutta ja yhdyskuntapalvelua kymmenen vuoden aikana tehdystä noin 800 000 euron anastamisesta ja toisessa 3 vuotta 6 kuukautta vankeutta noin 900 000 euron vahingon aiheuttaneista sekä alle vuoden kestäneistä petos- ja kavallusrikoksista, joissa anastuksen kohteena oli ollut 1,5 miljoonaa euroa.

A:n teko oli ollut tekoajaltaan huomattavan lyhyt suhteessa viitattuihin tapauksiin. Myös rikoksilla haltuun saatujen rahavarojen määrä oli ollut pienempi kuin edellä mainituissa tapauksissa. A ei ollut myöskään varsinaisesti hyötynyt varoista, koska ne olivat menneet kaikki pelaamiseen.

Huomioon ottaen A:n suhtautuminen rikoksiinsa ja hänen heti tutkinnan alkuvaiheessa tapahtunut tunnustuksensa ja myötävaikutuksensa rikosten selvittämiseen käräjäoikeus katsoi, että yhteinen vankeusrangaistus oli alennettava 2 vuoteen vankeutta, joka voitiin tuomita ehdollisena. Tällainen tuomio oli myös rangaistuskäytännön yhtenäisyyden kannalta perusteltu.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n ehdollisen vankeuden ohessa yhdyskuntapalveluun.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Petteri Pitkäkoski.

Vaasan hovioikeuden tuomio 24.3.2022 nro 22/112483

Syyttäjä valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden arvion siitä, että A:lle tuomittava yhteinen vankeusrangaistus olisi ennen lieventämisperusteen soveltamista 2 vuotta 8 kuukautta.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että teko olisi tullut selvitetyksi ilman A:n myötävaikutusta. A:n ei myöskään voitu katsoa antaneen viranomaisille sellaisia tietoja, jotka eivät olisi muutenkin selvinneet todistusaineistosta.

A oli kuitenkin heti tunnustanut tekonsa niiden tultua ilmi sekä myöntänyt kaikki korvausvaatimukset oikeiksi. Hän oli siten merkittävästi nopeuttanut ja helpottanut asian selvittämistä esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä.

Hovioikeus katsoi, että A:n syyksi luetuista rikoksista tuomittavaa rangaistusta oli perusteltua lieventää kuudella kuukaudella.

Rikosten johdosta A:lle aiheutuneilla muilla seurauksilla tai A:n pyrkimyksillä vahingonkorvausten suorittamiseen ei ollut merkitystä rangaistuksen mittaamisessa.

Hovioikeus korotti A:lle tuomitun yhteisen vankeusrangaistuksen 2 vuodeksi 2 kuukaudeksi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Tuula Keltikangas ja Anne Saranpää sekä asessori Timo Torkko.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että rangaistusta alennetaan ja että se lievennetään ehdolliseksi vankeudeksi.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. A on toimiessaan pankin palveluneuvojana 10.12.2019–31.1.2020 anastanut ja hankkinut petosrikoksella itselleen pankin varoja yhteensä 581 764 euroa. Osassa tapauksista A oli siirtänyt pankin asiakkaalle myöntämän luoton varat omalle tililleen. Toisissa tapauksissa A oli laatinut asiakkaan nimissä väärän luottohakemuksen, jonka hän oli erehdyttänyt pankin toista palveluneuvojaa hyväksymään. Tämän jälkeen A oli siirtänyt asiakkaalle myönnetyn luoton varat edelleen omalle tililleen. Myönnettyjen luottojen varojen siirtämisten osalta A:n on katsottu syyllistyneen törkeään kavallukseen ja erehdyttämällä myönnettyjen luottojen varojen osalta törkeään petokseen ja väärennykseen. Erään asiakkaan henkilötietojen käyttämisen osalta A:n syyksi on luettu vielä identiteettivarkaus.

2. Hovioikeus on katsonut, että A:lle olisi lähtökohtaisesti tuomittava hänen syykseen luetuista rikoksista yhteinen 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistus. Hovioikeus on kuitenkin rangaistusta mitatessaan soveltanut rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan mukaista rangaistuksen lieventämisperustetta, koska A oli edistänyt rikostensa selvittämistä. Hovioikeus on tuominnut A:n yhteiseen 2 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Arvioinnin lähtökohta ja kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

3. Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden rangaistuksen mittaamista koskevan ratkaisun siltä osin kuin hovioikeus on katsonut, että A olisi ilman lieventämisperusteen soveltamista tuomittava hänen syykseen luetuista rikoksista yhteiseen 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen.

4. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys rangaistuksen lieventämisperusteen soveltamisesta erityisesti rikoksen selvittämisen edistämisen perusteella ja sen vaikutuksesta rangaistuksen mittaamiseen.

Rangaistuksen lieventämisperusteen soveltaminen

5. Rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan mukaan rangaistuksen lieventämisperusteita ovat muun ohella tekijän pyrkimys estää tai poistaa rikoksensa vaikutuksia ja hänen pyrkimyksensä edistää rikoksensa selvittämistä. Kyseisten lieventämisperusteiden tarkoituksena on rohkaista tekijää selvittämään rikostaan ja ehkäisemään sen seurauksia. Niin kuin lain esitöistä ilmenee, rikoksentekijän teonjälkeisen käyttäytymisen tuoma rangaistuksen lievennys perustuu lähinnä tarkoituksenmukaisuussyihin, kuten esimerkiksi prosessitaloudellisiin säästöihin ja tutkinnallisiin etuihin (HE 44/2002 vp s. 198).

6. Rikoksen selvittämisen edistämistä koskevan lieventämisperusteen soveltaminen edellyttää tekijän pyrkimystä rikoksensa selvittämiseen. Kuten Korkeimman oikeuden ratkaisuista KKO 2018:2 (kohdat 13 ja 17–25) sekä KKO 2018:60 (kohdat 29 ja 30) ilmenee, lieventämisperustetta voidaan kuitenkin soveltaa jo pelkästään selvittämisestä aiheutuneiden olennaisten prosessisäästöjen perusteella riippumatta tekijän rikoksensa selvittämiseen liittyvistä motiiveista tai oma-aloitteisuudesta. Lieventämisperusteen soveltamisen kannalta merkitystä ei ole sillä, olisiko rikos esimerkiksi ollut selvitettävissä viranomaisvoimin ilman tekijän myötävaikutusta. Saavutetuilta prosessisäästöiltä ei myöskään edellytetä erityisen suurta vaikutusta.

7. Korkein oikeus katsoo johtopäätöksenään, että kynnys rikoksen selvittämisen edistämistä koskevan lieventämisperusteen soveltamiseen on yhtäältä suhteellisen matala, kun sitä verrataan edellä mainittuja Korkeimman oikeuden ratkaisuja edeltäneeseen oikeuskäytäntöön. Toisaalta pelkkä rikoksen tunnustaminen ilman aktiivista osallistumista rikoksen selvittämiseen ei nykyisinkään riitä lieventämisperusteen soveltamiseen.

8. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden ratkaisun siltä osin kuin siinä on sovellettu rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan mukaista lieventämisperustetta A:lle tuomitun rangaistuksen mittaamisessa.

Lieventämisperusteen vaikutus rangaistuksen mittaamiseen

9. Kuten Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2018:45 (kohta 22) on katsottu, rangaistusta mitattaessa voidaan antaa merkitystä tekijän kaikenlaisille pyrkimyksille selvittää rikoksensa. Lainkohdan tausta ja tavoitteet huomioon ottaen on kuitenkin perusteltua, että tekijän tällainen menettely vaikuttaa tuomittavaan rangaistukseen sitä enemmän, mitä varhaisemmassa vaiheessa se ilmenee ja mitä aktiivisempaa selvittäminen on. Myös tekijän oma-aloitteisuudelle voidaan antaa merkitystä lieventämisperusteen vaikutusta arvioitaessa, vaikka se ei ole lieventämisperusteen soveltamisen edellytys. Edelleen merkitystä voidaan antaa sille, kuinka paljon prosessitaloudellisia säästöjä tekijän pyrkimys selvittää rikostaan on aikaansaanut.

10. Rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan sanamuodon mukaan keskeistä lieventämisperusteen soveltamisperusteessa on nimenomaan tekijän pyrkimys edistää rikoksensa selvittämistä. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on annettu merkitystä myös niin sanotuille eettisille syille eli tekijän muuttuneelle suhtautumiselle tekoon sekä tähän liittyvälle vastuunkannolle (KKO 2011:102, kohta 31, KKO 2018:2, kohdat 12, 13 ja 25 sekä KKO 2022:11, kohta 30). Lieventämisperusteen vaikutus rangaistuksen mittaamiseen on Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännön mukaan tavanomaista suurempi erityisesti silloin, kun tekijä on rikoksen selvittämisen edistämisen lisäksi pyrkinyt aktiivisesti estämään tai poistamaan rikoksensa vaikutuksia (ks. KKO 2015:69, kohdat 16–19 ja KKO 2018:45, kohta 24).

11. Arvioidessaan kysymyksessä olevan lieventämisperusteen vaikutusta Korkein oikeus on ottanut ratkaisukäytännössään huomioon myös rikoslain 6 luvun 8 a §:n 2 momentin mukaan tunnustamisoikeudenkäynnissä niin sanotun syyteneuvottelun yhteydessä tekijälle tulevan rangaistuksen alennuksen (ks. KKO 2015:69, kohta 9, KKO 2018:2, kohdat 15 ja 16 sekä KKO 2018:60, kohta 29). Lainkohdan mukaan tekijälle saa tuomita enintään kaksi kolmannesta rikoksesta säädetyn vankeus- tai sakkorangaistuksen enimmäismäärästä ja vähintään rikoksesta säädetyn rangaistuslajin vähimmäismäärän. Perustuslakivaliokunta on puolestaan arvioidessaan syyteneuvottelua koskenutta lakiehdotusta yleisen yhdenvertaisuusperiaatteen kannalta todennut, että syyteneuvottelu voi kohdentua rikoksesta epäiltyihin osin heistä riippumattomista syistä, ja viitannut tarpeeseen varmistua siitä, etteivät erot seuraamusten ankaruudessa käytännössä muodostu epäasiallisen suuriksi (PeVL 7/2014 vp s. 6).

12. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on katsottu, että esitöissäkin mainittua kolmanneksen alennusta tuomittavaan rangaistukseen voidaan pitää rangaistuksen mittaamisen lähtökohtana tunnustamisoikeudenkäynnissä. Alennuksen ei kuitenkaan tule olla kaavamainen, vaan tapauskohtaisesti on arvioitava, onko alennuksen perusteltua olla tätä suurempi tai pienempi. Tällöin merkitystä on erityisesti tunnustamisen ajankohdalla ja asiassa saavutetuilla prosessitaloudellisilla säästöillä. Huomioon on otettava myös se, että tunnustamisoikeudenkäynnissä määrättyjen rangaistusten ei tule liiallisesti poiketa rangaistuksista, joita vastaavista rikoksista tuomittaisiin tavallisessa rikosprosessissa. (Ks. KKO 2018:23, kohta 36).

13. Edellä lausuttu huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo yhdenvertaisuuden kannalta tärkeäksi sen, ettei vastaajan asiallisesti samanlainen toiminta rikoksen selvittämiseksi johda merkittävästi erilaiseen rangaistukseen pelkästään sillä perusteella, onko asiaa käsitelty tunnustamisoikeudenkäynnissä vai ei. Sen vuoksi Korkein oikeus katsoo, että rikoksen selvittämistä koskevan lieventämisperusteen vaikutus voi yksittäistapauksessa olla samaa suuruusluokkaa kuin rangaistuksen alennus tunnustamisoikeudenkäynnissä. Näin voi olla erityisesti silloin, kun tekijän oma-aloitteinen ja aktiivinen pyrkimys rikoksensa selvittämiseen on aikaansaanut merkittäviä prosessisäästöjä rikoksen selvittämisessä esitutkinnassa, syyteharkinnassa ja oikeudenkäynnissä.

Lieventämisperusteen vaikutus tässä asiassa

14. A on tunnustanut kaikki hänen syykseen luetut rikokset heti niiden tultua ilmi ja myöntänyt esitetyt korvausvaatimukset. A on myös kuulusteluissa kertonut menettelystään yksityiskohtaisesti. Korkein oikeus katsoo, että A:n menettely on olennaisesti helpottanut asian tutkintaa ja rajoittanut oikeudenkäynnin laajuutta. Vaikka rikoskokonaisuus on ollut suhteellisen laaja ja liittynyt useisiin pankin asiakkaisiin, käräjäoikeuden pääkäsittelyssä on ollut tarpeen kuulla pelkästään A:ta ja esittää kaksi kirjallista todistetta. A:n myötävaikutus on siten vähentänyt asiassa tarvittavan todistelun määrää ja nopeuttanut menettelyä. A:n menettely osoittaa myös pyrkimystä kantaa vastuuta teoistaan.

15. Toisaalta A on käyttänyt rikoksissa omaa pankkitiliään, jolle on tehty rahansiirtoja pankin asiakkaiden nimissä. Rikosten tekotapa ja ajankohta ovat tällöin olleet varsin pitkälti selvitettävissä jo A:n tilitietojen perusteella ilman hänen myötävaikutustaan, minkä myös A:n on täytynyt rikokset tunnustaessaan käsittää. Rangaistuksen lievennyksen ei siten ole tässä tapauksessa perusteltua olla yhtä suuri kuin se mahdollisessa tunnustamisoikeudenkäynnissä olisi voinut olla.

16. Korkein oikeus katsoo johtopäätöksenään, että A:lle tuomittavaa rangaistusta on rikoksen selvittämisen edistämisen perusteella alennettava kahdeksalla kuukaudella.

17. A on vedonnut myös siihen, että hän on pyrkinyt poistamaan rikostensa vaikutuksia vahingonkorvauksia maksamalla. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella korvauksia on maksettu suhteellisen vähän ja A:n pyrkimykset liittyvät pääasiassa käräjäoikeuden tuomion jälkeiseen aikaan. Rangaistusta ei siten ole tällä perusteella aihetta alentaa.

18. Lisäksi A on vedonnut rikosten taustalla olleen peliongelmansa hoitoon, henkilökohtaisiin oloihinsa sekä rikosten hänelle aiheuttamiin haitallisiin seurauksiin. Korkein oikeus katsoo, että rangaistusta ei ole näilläkään perusteilla aihetta alentaa.

19. A:lle tuomittava yhteinen rangaistus on siten kaksi vuotta vankeutta.

Rangaistuslajin valinta

20. Rikoslain 6 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Lajinvalinnassa on lisäksi otettava saman luvun 3 §:n mukaisesti huomioon muun muassa rangaistuskäytännön yhtenäisyys ja rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavat perusteet. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että mitä lähempänä rangaistus on kahta vuotta vankeutta, sitä painavampia perusteita tarvitaan, jotta rangaistus voidaan tuomita ehdollisena.

21. Korkein oikeus toteaa johtopäätöksenään, että tuomittaessa kahden vuoden pituinen vankeus täysi-ikäisenä rikoksen tehneelle vastaajalle vankeuden ehdolliseksi määrääminen edellyttää painavia perusteita. A:n ensikertalaisuutta ja hänen vetoamiaan muita seikkoja ei voida pitää riittävinä perusteina ehdolliselle rangaistukselle, kun otetaan huomioon A:n syyksi luettujen rikosten vahingollisuus ja niistä ilmenevä suunnitelmallisuus. Vankeus on siten tuomittava ehdottomana.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A:lle tuomittu rangaistus alennetaan 2 vuoteen vankeutta.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ari Kantor, Mika Huovila, Jussi Tapani, Tuija Turpeinen ja Pekka Pulkkinen. Esittelijä Heikki Kemppinen.