KKO:2023:11

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte ja vastaus Lapin käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati, että A tuomitaan rangaistukseen kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. A oli 1.2.2020 kuljettanut henkilöautoa ajo-oikeudetta. A:lle ei ollut ajokiellon päättymisen 14.5.2019 jälkeen palautettu ajo-oikeutta.

A kiisti syytteen. A ei ollut saanut poliisilta ohjeistusta luovuttaa ajokorttia tai uusia ajo-oikeutta. A ei ollut saanut poliisin ajokieltopäätöstä koskevaa kirjettä. Kyseessä oli A:n ensimmäinen ajokielto, joten hän ei ollut ollut tietoinen menettelytavoista ajo-oikeuden palauttamiseksi.

Käräjäoikeuden tuomio 8.4.2021 nro 21/115316

Käräjäoikeus totesi asiassa olevan riidatonta, että A oli kuljettanut moottorikäyttöistä ajoneuvoa 1.2.2020 ja että hänet oli määrätty ajokieltoon 10.4.–14.5.2019. Hänen ajokorttiaan ei ollut saatu poliisin haltuun, eikä A ollut ajokiellon päätyttyä asioinut poliisin luona ajo-oikeutensa palauttamiseksi.

Käräjäoikeus katsoi, että ajokorttilain sanamuodosta ei ilmennyt, etteikö ajo-oikeus voisi ajokiellon päättymisen jälkeen alkaa uudelleen ilman poliisin toimenpiteitä. Laillisuusperiaate ei mahdollistanut ajokorttilain laajentavaa tulkintaa.

Käräjäoikeus katsoi, ettei A ollut syyllistynyt kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. A:han kohdistettu syyte hylättiin.

Asian on ratkaissut käräjänotaari Heidi Karjalainen.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 26.10.2021 nro 21/144706

Syyttäjä valitti hovioikeuteen ja vaati, että A tuomitaan käräjäoikeudessa esitetyn syytteen mukaisesti rangaistukseen kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

A vaati vastauksessaan syyttäjän valituksen hylkäämistä.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Auli Vähätörmä, Tapio Alkula ja Teija Ahola.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa.

Syyttäjä vaati valituksessaan, että A tuomitaan rangaistukseen kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A oli kuljettanut henkilöautoa 1.2.2020. Hänelle määrätty määräaikainen ajokielto oli päättynyt 14.5.2019. A:n ajokorttia ei ollut saatu poliisin haltuun ajokiellon aikana, eikä A ollut ryhtynyt toimenpiteisiin ajo-oikeuden palauttamiseksi ajokiellon päätyttyä.

2. Korkeimman oikeuden ratkaistavana on kysymys siitä, onko A syyllistynyt kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta koskevat oikeusohjeet

3. Rikoslain 23 luvun 10 §:n mukaan kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta on tuomittava muun muassa se, joka kuljettaa moottorikäyttöistä ajoneuvoa ajo-oikeudetta.

4. Kyseisen rikoksen keskeinen tunnusmerkistötekijä on ajo-oikeudettomuus, joka saa sisältönsä ajokorttilain ajo-oikeutta koskevista säännöksistä.

5. Ajokorttilain 6 §:n 1 momentin mukaan ajo-oikeus alkaa muun ohella silloin, kun ajokortti luovutetaan. Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan ajo-oikeutta ei ole, jos ajo-oikeuden haltija on ajokiellossa tai väliaikaisessa ajokiellossa. Pykälän 4 momentin mukaan ajokiellon tai väliaikaisen ajokiellon päättymisen jälkeen ajo-oikeus alkaa uudelleen, kun poliisi palauttaa ajokortin haltijalleen tai antaa hänelle väliaikaisen ajokortin. Lain 75 §:n mukaan sen, joka on määrätty ajokieltoon tai jonka ajo-oikeus on rauennut, on heti luovutettava ajokorttinsa poliisille.

Ratkaisu KKO 1994:143 ja ajo-oikeutta koskevan sääntelyn kehitys sen jälkeen

6. Korkein oikeus on ylimääräistä muutoksenhakua koskevassa ratkaisussaan KKO 1994:143 purkanut rangaistusmääräyksen ja vapauttanut vastaajan ajo-oikeudetta ajosta tuomitusta rangaistuksesta. Kyseisessä tapauksessa vastaaja ei ollut ajokiellon määräämisen jälkeen luovuttanut ajokorttiaan poliisille, eikä sitä ollut ajokiellon päätyttyä hänelle palautettu. Korkeimman oikeuden mukaan tuolloin voimassa ollutta tieliikennelain 64 §:n 2 momentin säännöstä ei voitu tulkita niin, että vastaaja olisi ajokiellon päättymisen jälkeen tapahtuneen ajon aikana ollut edelleen ajokiellossa. Vastaajan tuomitseminen rangaistukseen ajo-oikeudetta ajosta oli siten perustunut ilmeisesti väärään lain soveltamiseen.

7. Edellä mainitussa asiassa on sovellettu tieliikennelain 64 §:n 2 momenttia sellaisena kuin se oli laissa 676/1990. Säännöksen mukaan ajo-oikeus alkaa, kun ajokortti luovutetaan. Ajo-oikeutta ei ole sillä, joka on määrätty ajokieltoon tai väliaikaiseen ajokieltoon. Ajo-oikeus alkaa uudelleen, kun ajokiellon tai väliaikaisen ajokiellon päättymisen jälkeen ajokortti palautetaan haltijalleen tai hänelle luovutetaan uusi ajokortti.

8. Ratkaisun KKO 1994:143 antamisen jälkeen tieliikennelain 64 §:n 2 momenttia on muutettu lailla 754/1995. Tällöin momenttiin on lisätty säännös, jonka mukaan siinä tapauksessa, että ajokorttia ei ole saatu poliisin haltuun, ajo-oikeus alkaa uudelleen, kun asianomaiselle luovutetaan uusi ajokortti. Momenttia on edelleen muutettu lailla 1242/1997. Tällöin ei kuitenkaan ole tehty muutoksia ajo-oikeuden uudelleen alkamista koskeviin säännöksiin.

9. Ajokorttilain säätämisen yhteydessä tieliikennelain 64 § on kumottu ja ajo-oikeutta koskeva sääntely on otettu ajokorttilain 6 §:ään. Pykälän alkuperäisessä 4 momentissa (laissa 386/2011) säädettiin, että ajokiellon tai väliaikaisen ajokiellon päättymisen jälkeen ajo-oikeus alkaa uudelleen, kun ajokortti palautetaan haltijalleen. Jos ajokorttia ei ole ajokieltoon määräämisen yhteydessä saatu viranomaisen haltuun, ajo-oikeus alkaa uudelleen, kun uusi ajokortti luovutetaan.

10. Pykälän 4 momentti on muutettu nyt voimassa olevaan muotoonsa (ks. edellä kohta 5) lailla 70/2015. Lainmuutokseen johtaneessa hallituksen esityksessä on kyseisen säännöksen yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu, että lainmuutoksella luovuttaisiin uuden ajokortin antamisesta tapauksessa, jossa ajokortti on jäänyt saamatta poliisin haltuun ajokiellon ajaksi. Uutta ajokorttia ei enää tilattaisi, jos henkilöllä olisi ollut ajokortti hallussaan ajokiellon ajan. Ajo-oikeuden jatkuminen edellyttäisi kuitenkin poliisin toimia, eikä ajo-oikeus jatkuisi vain ajokieltoajan päättymisen jälkeen ilman käyntiä poliisin luona. (HE 313/2014 vp s. 48.)

Korkeimman oikeuden arviointi

11. Rikoslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi (rikosoikeudellinen laillisuusperiaate). Vastaava periaate sisältyy myös perustuslain 8 §:ään sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklaan ja Yhdistyneiden Kansakuntien kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 15 artiklaan. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on arvioinut laillisuusperiaatetta perusoikeussäännösten uudistamista koskeneen hallituksen esityksen käsittelyn yhteydessä. Käsitellessään nykyisin perustuslain 8 §:ssä olevaa laillisuusperiaatetta koskevaa perusoikeussäännöstä perustuslakivaliokunta totesi, että rikosvastuun perustana olevat aineelliset säännökset on pyrittävä kirjoittamaan varsinaisilta rikossäännöksiltä vaadittavalla tarkkuudella (PeVM 25/1994 vp s. 8).

12. Laillisuusperiaatteen tavoitteena on taata oikeusturvan ja ennakoitavan laintulkinnan toteutuminen (HE 44/2002 vp s. 34). Laillisuusperiaate edellyttää, että laissa määritellään täsmällisesti rikokset ja niistä johtuvat seuraamukset. Säännöstä ei saa soveltaa tapaukseen, johon se ei lain sanamuodon mukaan sovellu, vaikka tapaus olisikin rinnastettavissa säännöksessä tarkoitettuihin tilanteisiin. Teosta johtuvien seuraamusten on myös oltava säännöksen sanamuodon perusteella tekijälle kohtuudella ennakoitavissa (KKO 2021:79, kohta 10 ja siinä viitattu aikaisempi ratkaisukäytäntö).

13. Ajokorttilain 6 §:n 2 momentin 1 kohdassa ja 4 momentissa oleva sääntely on tulkinnanvaraista sen suhteen, palautuuko ajokieltoon määrätylle henkilölle ajokiellon päättyessä ajo-oikeus automaattisesti vai vasta jonkinlaisen viranomaistoimenpiteen seurauksena tilanteessa, jossa ajokieltoon määrätyllä on ollut ajokiellon ajan ajokortti hallussaan. Epäselvyys johtuu ennen kaikkea siitä, että pykälän 4 momentin mukaan ajo-oikeus alkaa ajokiellon päättymisen jälkeen uudelleen, kun poliisi palauttaa ajokortin haltijalleen tai antaa väliaikaisen ajokortin, mutta kumpikaan näistä poliisin toimenpiteistä ei sovellu tilanteeseen, jossa ajokieltoon määrätyllä on ajokiellon päättyessä ajokorttinsa hallussaan.

14. Korkein oikeus on edellä mainitussa, tosiseikastoltaan vastaavanlaista tilannetta koskevassa ratkaisussaan KKO 1994:143 katsonut ajo-oikeudetta ajosta rangaistukseen tuomitsemisen perustuneen ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Voimassa oleva ajokorttilain 6 §:n sääntely vastaa nyt merkityksellisiltä osiltaan asiallisesti tuolloin voimassa ollutta tieliikennelain 64 §:n 2 momentin säännöstä, jota ei siis ole pidetty sisällöltään riittävän selkeänä, jotta se olisi nyt puheena olevan kaltaisessa tilanteessa voinut olla rikosvastuun perustana. Korkein oikeus katsoo, että rikosvastuun perustana olevan aineellisen sääntelyn täsmällisyydelle asetettavia vaatimuksia ei ole nyt perusteltua tulkita lievemmin kuin mainitussa ratkaisussa.

15. Lain esitöissä on kohdassa 10 selostetulla tavalla lähdetty siitä, että ajo-oikeus jatkuisi ajokiellon päättymisen jälkeen vasta poliisin toimenpiteiden seurauksena ja että ajo-oikeuden jatkuminen siksi vaatisi käyntiä poliisin luona. Laissa ei kuitenkaan ole säädetty siitä, millä edellytyksillä ajo-oikeus jatkuu ja mitä poliisin toimenpiteitä siis tarvitaan tilanteessa, jossa ajokortti on määräaikaisen ajokiellon päätyttyä yhä ajokieltoon määrätyn henkilön hallussa. Koska rikosoikeudellinen laillisuusperiaate edellyttää, että rikosvastuun perusteista säädetään riittävän täsmällisellä tavalla laissa, rikosvastuuta ei voida arvioitavana olevassa tapauksessa perustaa pelkästään kyseiseen esityölausumaan.

16. Korkein oikeus katsoo edellä mainituin perustein, että rikoslain 23 luvun 10 §:n tunnusmerkistöön sisältyvästä ajo-oikeudettomuudesta ei ole nyt käsillä olevan kaltaisten tilanteiden varalta säädetty ajokorttilain 6 §:ssä rikosvastuun täyttymisen kannalta riittävän selvästi ja yksiselitteisesti. Näin ollen ei ole aihetta muuttaa hovioikeuden ratkaisua, jolla A:han on kohdistettu syyte kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta on hylätty.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Tuomo Antila, Mika Ilveskero (eri mieltä), Jussi Tapani ja Tuija Turpeinen (eri mieltä). Esittelijä Silja Leino.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Turpeinen: Olen eri mieltä Korkeimman oikeuden ratkaisun lopputuloksesta. Lausun perustelujen kohdasta 13 alkaen seuraavaa:

Lainsäätäjän käyttämät käsitteet, niin kuin myös konkreettisen tapauksen ja abstraktin oikeusnormin vastaavuuden toteaminen, edellyttävät soveltamistilanteessa lainkäyttäjän tulkintaa. Korkein oikeus on ratkaisukäytännössään katsonut käsitteiden tulkinnan olevan välttämätöntä ja oikeutettua myös yksittäisiä rikostunnusmerkistöjä sovellettaessa edellyttäen, että tulos on sopusoinnussa tunnusmerkistöstä ilmenevän, rangaistusuhalla tavoitellun suojan tarkoituksen kanssa ja että lopputulos on kohtuudella tekijän ennakoitavissa (KKO 2019:44, kohdat 14 ja 15 ja siinä viitattu aikaisempi ratkaisukäytäntö). Vastaavasti myös säännösten välisiä suhteita voidaan joutua soveltamistilanteessa arvioimaan laintulkinnallisin keinoin (KKO 2014:7, kohdat 33 ja 34).

Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään todennut säännösten tulkinnan välttämättömyyden, asettanut hyväksyttävälle tulkinnalle teonhetkisen ennakoitavuuden vaatimuksen ja edellyttänyt, että lopputulos on yhteneväinen kulloinkin kyseessä olevan rikoksen ydinolemuksen kanssa. Rangaistussäännöksen sisällön selkiytymisen ei ole katsottu olevan ristiriidassa rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen kanssa (esim. C.R. v Iso-Britannia 22.1.1995 kohdat 33–34, Jorgic v. Saksa 12.7.2007 kohta 101, Huhtamäki v. Suomi 6.3.2012, kohdat 44–45).

Laillisuusperiaatteen kannalta asiassa on kysymys siitä, käykö rikoslain asianomaisesta rangaistussäännöksestä ja ajokorttilaista syyksilukemisen edellyttämällä tarkkuudella ilmi se, että kulkuneuvon kuljettaminen on oikeudetonta, jos henkilö ei ryhtynyt ajokiellon päätyttyä toimiin ajo-oikeutensa palauttamiseksi.

Ajokorttilain 6 §:n 4 momentin mukaan ajo-oikeus ajokiellon jälkeen alkaa uudelleen poliisin palauttaessa ajokortin haltijalleen tai antaessa väliaikaisen ajokortin. Säännös on sanamuodoltaan selkeä. Säännös on myös johdonmukainen ajokorttilain 75 §:ään nähden, jonka mukaan sen, joka on määrätty ajokieltoon tai jonka ajo-oikeus on rauennut, on heti luovutettava ajokorttinsa poliisille. Katson, että edellä mainitut ajokorttilain säännökset muodostavat kokonaisuuden, josta on todettavissa, että ajokieltoon määrätyn henkilön ajo-oikeuden palauttaminen edellyttää poliisiviranomaisen toimenpiteitä, joilla henkilön ajokortti palautetaan voimaan. Edellä mainittujen säännösten sanamuodot eivät perustele vastakohtaispäätelmää, jonka mukaan ajokieltoon määrätyn henkilön laiminlyödessä ajokortin luovuttamisen poliisille, hänen haltuunsa jääneen ajokortin voimassaolo ja hänen ajo-oikeutensa jatkuisivat välittömästi ajokieltoajan päättymisen jälkeen ilman viranomaistoimia.

Korkein oikeus on edellä kohdassa 6 mainitussa ratkaisussaan KKO 1994:143 katsonut ajo-oikeudetta ajosta rangaistukseen tuomitsemisen perustuneen ilmeisesti väärään lain soveltamiseen, kun ajokieltoon määrätty oli laiminlyönyt luovuttaa ajokorttinsa ja kulkuneuvon kuljettaminen oli ajoittunut ajokiellon päättymisen jälkeiseen ajankohtaan. Ratkaisu on perustunut tekohetkellä voimassa olleen tieliikennelain (676/1990) 64 §:n 2 momenttiin, jonka mukaan ajo-oikeus alkoi uudelleen, kun ajokiellon tai väliaikaisen ajokiellon päättymisen jälkeen ajokortti palautettiin haltijalleen tai hänelle luovutettiin uusi ajokortti. Mainitun lain esitöissä (HE 8/1990 vp s. 6) todettiin, että ajo-oikeuden alkaminen samoin kuin sen jatkuminen ajokiellon jälkeen edellyttäisi aina ajokortin antamista haltijalleen. Laissa tai sen esitöissä ei otettu nimenomaisesti kantaa ajo-oikeuden jatkumiseen ajokortin jäätyä ajokiellon aikana viranomaisen ulottumattomiin.

Tieliikennelain ajo-oikeutta koskevaa 64 §:n 2 momenttia muutettiin 1.1.1996 voimaan tulleella lailla (754/1995). Muutetussa säännöksessä määrättiin nimenomaisesti, että jos ajokorttia ei ole saatu poliisin haltuun, ajo-oikeus alkaa uudelleen, kun asianomaiselle luovutetaan uusi ajokortti.

Ajo-oikeutta koskevat säännökset siirrettiin tieliikennelaista ajokorttilakiin 19.1.2013 voimaantulleella lailla (386/2011), jonka 6 §:n 4 momentissa säädettiin vastaavasti, että jos ajokorttia ei ole ajokieltoon määräämisen yhteydessä saatu viranomaisen haltuun, ajo-oikeus alkaa uudelleen, kun uusi ajokortti on luovutettu.

Nyt sovellettavaksi tulevan ajokorttilain 6 §:n 4 momentissa (70/2015) säädetään ajo-oikeuden uudelleen alkamisen edellytykseksi ajokiellon päättymisen jälkeen se, että poliisi palauttaa ajokortin haltijalleen tai antaa hänelle väliaikaisen ajokortin. Ajokorttilaissa ei ole enää nimenomaisesti lausuttu siitä, milloin tai millä edellytyksin ajo-oikeus alkaa uudelleen tilanteessa, jossa ajokorttia ei ole luovutettu poliisille ajokorttilaissa edellytetyin tavoin. Uutta aiemmin voimassa olleeseen ajo-oikeutta koskevaan sääntelyyn nähden on se, ettei ajokorttia ajokiellon ajan hallussaan pitäneelle henkilölle enää tilattaisi uutta ajokorttia. Aiemman säännöksen perusteella ajo-oikeus olisi jatkunut vasta uuden ajokortin myötä. Voimassa olevan lain esityöt lähtevät kohdassa 10 kuvatulla tavalla kuitenkin siitä, että ajo-oikeuden jatkuminen edellyttää edelleen poliisin toimia, eikä ajo-oikeus jatku ajokieltoajan päättymisen jälkeen ilman käyntiä poliisin luona (HE 313/2014 vp s. 48).

Edellä esitetystä lainsäädäntöhistoriasta ilmenee, että Korkeimman oikeuden ratkaisun KKO 1994:143 antamisen jälkeen on säädetty laki, jonka mukaan, jos ajokorttia ei ollut ajokieltoon määräämisen yhteydessä saatu viranomaisen haltuun, ajo-oikeus alkoi uudelleen, kun uusi ajokortti oli luovutettu ja että voimassa olevassa ajokorttilaissa on ollut tarkoitus (HE 313/2014 vp s. 48) säilyttää mainittu oikeustila ottaen huomioon se, että uutta ajokorttia ei enää tilattaisi.

Katson, että teon rangaistavuus käy rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen edellyttämällä tavalla ilmi rikoslain 23 luvun 10 §:stä sekä ajokorttilain 6 ja 75 §:stä ja että teon rangaistavuus on ollut rikoslain ja ajokorttilain säännösten perusteella kohtuudella tekijän ennakoitavissa. Tämä tulos on myös sopusoinnussa rikoslain 23 luvun 10 §:n tunnusmerkistöstä ilmenevän, rangaistusuhalla tavoitellun suojan kanssa.

A on vaatinut syytteen hylkäämistä myös sillä perusteella, ettei hän ollut saanut poliisilta ohjeistusta luovuttaa ajokorttia poliisiviranomaiselle tai ohjetta käydä uusimassa ajo-oikeutta.

Ajokiellon toimeenpanosta vastaa poliisiviranomainen, jolle kuuluu myös lain piiriin kuuluvien kysymysten osalta neuvonta. A:n ajo-oikeutta koskevassa poliisilaitoksen päätöksessä on nimenomaisesti ilmoitettu, että määräaikaisen ajokiellon päättymisen jälkeen ajo-oikeus alkaa uudelleen vasta, kun poliisi palauttaa ajokortin haltijalleen. Jos ajokorttia ei ole ajokieltoon määräämisen yhteydessä tai ajokiellon aikana saatu viranomaisen haltuun, ajo-oikeus alkaa vasta, kun ajo-oikeuden haltijalle annetaan väliaikainen ajokortti. Katson hovioikeuden tuomiossaan toteamin tavoin, että A on saanut tiedon edellä mainitusta päätöksestä. A:n ei voida katsoa erehtyneen ajokorttilain sisällöstä rikoslain 4 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla, rangaistusvastuun poistavalla tavalla.

Katson, että A on kuljettanut syytteessä kuvatulla tavalla henkilöautoa, vaikka hänelle ei ole ajokiellon päätyttyä palautettu ajo-oikeutta. A on siten kuljettanut moottorikäyttöistä ajoneuvoa ajo-oikeudetta ja syyllistynyt kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Oikeusneuvos Ilveskero: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Turpeinen.