KKO:2022:81

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio 24.6.2020 nro 20/123073

Syyttäjä oli vaatinut A:lle rangaistusta 24.8.2019 tehdystä varkauden yrityksestä ja erinäisistä muista rikoksista. Syyttäjä oli esittänyt pääkäsittelyssä varkauden yritykselle vaihtoehtoisen syytteen vahingonteosta.

Käräjäoikeus katsoi, että A:n syyllistymisestä varkauden yritykseen oli jäänyt varteenotettava epäily, ja luki hänen syykseen B Oy:n omaisuuteen kohdistuneen vahingonteon. Perusteluissaan käräjäoikeus totesi, että esitutkintapöytäkirjassa ei ollut mainintaa B Oy:n rangaistusvaatimuksesta. Syyttäjällä oli kuitenkin syyteoikeus kunta- ja kaupunkiomisteisen osakeyhtiön omaisuuteen kohdistuneesta vahingonteosta, koska kysymys oli julkisesta omaisuudesta. Käräjäoikeus tuomitsi A:n vahingonteosta ja erinäisistä muista rikoksista yhteiseen vankeusrangaistukseen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Anne Ritala-Kananoja.

Turun hovioikeuden tuomio 16.9.2021 nro 21/138512

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että syyte vahingonteosta jätetään tutkimatta ja yhteistä vankeusrangaistusta alennetaan. B Oy ei ollut esittänyt asiassa syyttämispyyntöä, eikä syyttäjällä ollut syyteoikeutta osakeyhtiön omaisuuteen kohdistuneesta vahingonteosta.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään. Syyttäjä viittasi vastauksensa oheen liittämäänsä kirjalliseen syyttämispyyntöön, jossa B Oy vaati A:lle rangaistusta syytteessä kuvatusta vahingonteosta.

Hovioikeus totesi, että syyttäjän hovioikeudelle toimittamaan asiakirjaan ei ollut merkitty toimitusosoitetta ja -ajankohtaa. Näin ollen ei ollut todennettavissa, että B Oy olisi vaatinut rangaistusta tai ilmoittanut rikoksen syytteeseen pantavaksi ennen asian vireilletuloa käräjäoikeudessa.

Riidatonta kuitenkin oli, että vahingonteon kohteena olleen omaisuuden omistaja B Oy oli kokonaan kaupunki- ja kuntaomisteinen. Lain sanamuodosta tai sen esitöistä ei ollut pääteltävissä, että ollakseen muuta kuin ainoastaan yksityistä omaisuutta omaisuuden tulisi olla välittömästi julkisyhteisön omistamaa. Näin ollen sillä, että omaisuuden välitön omistaja oli osakeyhtiö, ei ollut merkitystä, vaan kysymys oli muusta kuin ainoastaan yksityisestä omaisuudesta.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun syyteoikeudesta eikä muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Essi Kinnunen ja Jarmo Hannikainen sekä asessori Helena Virtanen. Esittelijä Otto Ropponen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Valituslupa myönnettiin.

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan vahingonteon osalta, syyte vahingonteosta jätetään tutkimatta ja yhteistä vankeusrangaistusta alennetaan.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

1. Syyttäjä on nostanut A:ta vastaan syytteen varkauden yrityksestä. Syyttäjä on käräjäoikeuden pääkäsittelyssä esittänyt vaihtoehtoisen syytteen vahingonteosta. Syytteen teonkuvauksen mukaan A oli vahingoittanut ruuvimeisselillä B Oy:n (jäljempänä yhtiö) omistaman rakennuksen ovea. Asiassa on riidatonta, että yhtiö on kokonaan kaupunki- ja kuntaomisteinen eli sen osakkeet ovat julkisyhteisöjen omistuksessa.

2. Asiassa on kysymys ensinnäkin siitä, edellyttääkö syytteen nostaminen tällaisen kokonaan julkisomisteisen osakeyhtiön omaisuuteen kohdistuneesta vahingonteosta asianomistajan syyttämispyyntöä. Mikäli syytteen nostaminen edellyttää syyttämispyyntöä, asiassa on arvioitavana myös, mikä merkitys on sillä, että syyttämispyyntö on esitetty vasta vaihtoehtoisen syytteen esittämisen jälkeen hovioikeudessa.

Edellyttääkö syytteen nostaminen asianomistajan syyttämispyyntöä?

Sovellettavat säännökset ja tulkinta-aineisto

3. Syyteoikeudesta säädetään oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (rikosoikeudenkäyntilaki) 1 luvussa. Luvun 2 §:n 1 momentin mukaan syyttäjän tehtävänä on nostaa rikoksesta syyte ja ajaa sitä. Pykälän 2 momentin mukaan noudatetaan luvun 6 §:ssä syytteen nostamisen edellytyksistä säädetyn lisäksi, mitä asianomistajan syyttämispyynnöstä ja muista erityisistä syytteen nostamisen edellytyksistä muualla laissa säädetään.

4. Vahingonteosta säädetään rikoslain 35 luvun 1 §:ssä. Jos vahingonteon kohteena on ollut ainoastaan yksityinen omaisuus, syyttäjä saa luvun 6 §:n mukaan nostaa syytteen vain, jos asianomistaja ilmoittaa rikoksen syytteeseen pantavaksi.

5. Viimeksi mainittua lainkohtaa koskevissa perusteluissa todetaan, että jos vahingonteon kohteena on muu kuin yksityinen omaisuus, virallinen syyttäjä voi nostaa syytteen ilman asianomistajan syyttämispyyntöäkin. Tällaista omaisuutta on valtion, kunnan tai muun julkisyhteisön omaisuus. (HE 66/1988 vp s. 127). Lain perustelujen mukaan yleisen edun kannalta ei ole tarkoituksenmukaista jättää syytteen nostamista yksinomaan asianomistajasta riippuvaksi, kun kysymys on rikoksesta, jonka kohteena on muu kuin yksityinen omaisuus. Rikostutkinnallisetkin syyt puoltavat sellaiseen omaisuuteen kohdistuvan vahingonteon säätämistä virallisen syytteen alaiseksi (HE 66/1988 vp s. 123.)

6. Korkeimman oikeuden ratkaisun KKO 1989:42 mukaan syyttäjä sai nostaa syytteen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien omaisuuteen kohdistuneesta vahingonteosta, vaikka asianomistaja ei ollut ilmoittanut sitä syytteeseen pantavaksi. Ratkaisunsa perusteluna Korkein oikeus totesi, että koska sanotunlaiset seurakunnat ovat julkisyhteisöjä, niiden omaisuuteen kohdistuneella vahingonteolla ei ole loukattu ainoastaan yksityisen oikeutta.

Korkeimman oikeuden arviointi

7. Asiassa sovellettavan rikoslain 35 luvun 6 §:n säännöksen mukaan syytteen nostaminen edellyttää asianomistajan syyttämispyyntöä, jos vahingonteon kohde on ainoastaan yksityistä omaisuutta. Laissa tai sen perusteluissa ei ole yksityiskohtaisemmin määritelty, mitä ilmaisulla ”ainoastaan yksityinen omaisuus” tarkoitetaan.

8. Syyteoikeus on myös rangaistukseen tuomitsemisen edellytys. Sovellettaessa syytteen nostamisen edellytyksiä koskevia säännöksiä on sen vuoksi perusteltua ottaa huomioon laillisuusperiaatteen asettamat rajoitukset, vaikka laillisuusperiaatteella on tältä osin vähemmän rajoittava merkitys kuin rikostunnusmerkistöjen kohdalla (ks. esim. LaVM 10/2021 vp s. 5). Näin ollen ilmaisua ”ainoastaan yksityinen omaisuus” ei tule soveltaa sanamuotoaan laajemmin.

9. Yksityinen omaisuus on määriteltävissä yleiskielen mukaan muuksi kuin julkiseksi omaisuudeksi. Osakeyhtiö on puolestaan osakkeenomistajistaan erillinen yksityisoikeudellinen oikeushenkilö. Lain sanamuoto tukee lähtökohtaisesti sitä käsitystä, että osakeyhtiön omaisuus on ainoastaan yksityistä riippumatta siitä, kuka yhtiön osakkeet omistaa. Sanamuoto ei kuitenkaan sulje pois sellaistakaan tulkintaa, että julkisomisteisen osakeyhtiön omaisuus katsotaan muuksi kuin ainoastaan yksityiseksi omaisuudeksi.

10. Huomioon ottaen myös edellä selostetut rikoslain 35 luvun 6 §:n perustelut (edellä kohta 5) ja Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 1989:42 (edellä kohta 6) on selvää, että omaisuus, joka kuuluu julkisyhteisölle, ei ole ainoastaan yksityistä omaisuutta. Mainituissa oikeuslähteissä ei kuitenkaan ole otettu kantaa siihen, voisiko osakeyhtiön omaisuus olla muuta kuin ainoastaan yksityistä omaisuutta sillä perusteella, että osakeyhtiön osakkeet ovat julkisyhteisöjen omistuksessa. Lain perusteluissa mainittujen yleiseen etuun liittyvien tarkoituksenmukaisuusnäkökohtien voidaan katsoa puoltavan kokonaan julkisomisteisen osakeyhtiön omaisuuden katsomista muuksi kuin ainoastaan yksityiseksi omaisuudeksi.

11. Järjestelmän selkeydelle ja ennakoitavuudelle voidaan tulkinnassa antaa merkitystä arvioitaessa syyttämispyynnön tarpeellisuutta yleisesti. Mikäli julkisomisteisen osakeyhtiön omaisuus rinnastettaisiin julkisyhteisöjen omaisuuteen, ongelmallisia tulkintatilanteita saattaisi syntyä esimerkiksi silloin, kun julkisyhteisöt omistavat osakekannasta vain osan. Tulkinnanvaraisia tilanteita voisi esiintyä myös osakeyhtiön osakkeenomistajien vaihtuessa. Osakeyhtiön osakkeenomistajat eivät myöskään kaikissa tilanteissa ole helposti selvitettävissä.

12. Johtopäätöksenään Korkein oikeus katsoo, että rikoslain 35 luvun 6 §:n säännöstä on perusteltua tulkita sanamuotonsa kanssa parhaiten yhteensopivalla tavalla siten, että osakeyhtiön omaisuus on yksityistä omaisuutta, vaikka yhtiön koko osakekanta olisi julkisyhteisöjen omistama. Tätä tulkintaa puoltavat edellä esitetyt perusteet ovat painavampia kuin päinvastaista tulkintaa puoltavat.

Onko syyttämispyyntö voitu esittää vielä hovioikeudessa?

Arvioinnin lähtökohdat

13. Syytteen nostaminen julkisomisteisen osakeyhtiön omaisuuteen kohdistuneesta vahingonteosta edellyttää edellä mainituilla perusteilla osakeyhtiön syyttämispyyntöä. Hovioikeus on tässä asiassa katsonut, ettei asiassa ollut todennettavissa, että yhtiö olisi ilmoittanut rikoksen syytteeseen pantavaksi ennen asian vireilletuloa käräjäoikeudessa. Korkeimmalla oikeudella ei ole aihetta arvioida asiaa toisin. Syyttämispyyntö on siten katsottava esitetyn vasta syyttäjän hovioikeudelle toimittamassa asiakirjassa. Seuraavaksi on arvioitava, mikä merkitys tällä on syytteen tutkimisen kannalta.

14. Rikosoikeudenkäyntilain 5 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan syyttäjä nostaa syytteen toimittamalla kirjallisen haastehakemuksen käräjäoikeuden kansliaan. Mainitun luvun 3 §:n 1 momentin 10 kohdan mukaan syyttäjän käräjäoikeudelle toimittamassa haastehakemuksessa on ilmoitettava syytteen nostamisen edellytyksenä oleva pyyntö. Näiden säännösten perusteella on selvää, että syyttäjän on ennen syytteen nostamista asianomistajarikoksesta varmistettava, että syyttämispyyntö on esitetty, ja ilmoitettava pyynnöstä haastehakemuksessa. Laissa ei kuitenkaan säädetä, mitä oikeusvaikutuksia on sillä, että syyttämispyyntö esitetään vasta syytteen nostamisen jälkeen.

15. Kysymys syyttämispyynnön esittämisestä saattaa käytännössä tulla ajankohtaiseksi vasta syytteen nostamisen jälkeen syyteasiaa käsiteltäessä. Tällainen tarve voi perustua syytteen tarkistamiseen tai vaihtoehtoisen syytteen esittämiseen, kun oikeudenkäynnin aikana esitetty tarkistettu tai vaihtoehtoinen syyte koskee asianomistajarikosta, kuten tässä asiassa. Näihin tilanteisiin edellisessä kohdassa mainitut rikosoikeudenkäyntilain säännökset eivät sovellu. Näissäkin tilanteissa syyttämispyyntö on edellytys sille, että syyte asianomistajarikoksesta voidaan tutkia ja rikos lukea vastaajan syyksi.

16. Korkein oikeus on syyttämispyynnön peruuttamista koskevassa ratkaisussaan KKO 2002:12 arvioinut, oliko asianomistaja menettänyt rikosoikeudenkäyntilain 1 luvun 16 §:n 1 momentin nojalla syyteoikeutensa, kun hän oli esitutkinnassa ilmoittanut, ettei hänellä ollut asiassa rangaistusvaatimusta. Korkein oikeus totesi lainkohdan turvaavan rikosasian vastaajan oikeuksia, koska vastaajalle on tärkeää saada varmuus siitä, ettei asianomistaja syyteoikeudesta luovuttuaan toistamiseen saata samaa asiaa vireille. Asianomistaja ei kuitenkaan saa tietämättään menettää syyteoikeuttaan ja sen käyttämiseen liittyviä oikeuksiaan. Sen vuoksi tuomioistuimen oli Korkeimman oikeuden mukaan arvioitava tarvittaessa, vastasiko asianomistajan esitutkinnassa rangaistusvaatimuksestaan ilmoittama hänen tarkoitustaan.

Korkeimman oikeuden arviointi

17. Keskeisenä piirteenä rikosoikeudenkäyntimenettelyssä on syyttäjän ensisijainen ja asianomistajasta riippumaton syyteoikeus. Rikoslaissa vain suhteellisen harvat rikokset on säädetty asianomistajarikoksiksi. Kuten rikosoikeudenkäyntilain säätämisen johtaneessa hallituksen esityksessä on todettu, rikoksen määräämiseen asianomistajarikokseksi ovat voineet vaikuttaa esimerkiksi rikoksen vähäisyys tai se, että rikoksen julkisuuteen tulosta voisi aiheutua asianomistajalle kohtuutonta haittaa. Lisäksi on myös sellaisia tekoja, joissa asianomistajan suhtautuminen asiaan ainakin käytännössä suurelta osalta määrää teon luonteen ja vaikuttaa siihen, pidetäänkö tekoa rangaistuksen arvoisena. (Ks. HE 82/1995 vp s. 20 ja 35.)

18. Rikoksen määräämistä asianomistajarikokseksi koskevien säännösten taustalla ovat siten lähinnä asianomistajan etuun sekä prosessiekonomiaan liittyvät seikat eivätkä niinkään rikosasian vastaajan oikeusturvaa koskevat näkökohdat. Vastaajan oikeusturvan kannalta on kuitenkin merkitystä erityisesti sillä, että hän saa tiedon syyttämispyynnön esittämisestä ennen vastaamista asianomistajarikosta koskevaan syytteeseen. Tällä on merkitystä myös rikosoikeudenkäynnin tarkoituksenmukaisen toteuttamisen kannalta.

19. Korkeimman oikeuden edellä kuvatusta syyteoikeudesta luopumista koskevasta ratkaisusta KKO 2002:12 ilmenee, ettei asianomistaja kuitenkaan saa tietämättään menettää syyteoikeuttaan ja sen käyttämiseen liittyviä oikeuksiaan ja että asianomistajan kantaa syyttämispyyntöön voidaan arvioida vielä syytteen nostamisen jälkeen oikeudenkäynnin kuluessa. Asianomistaja, jonka kantaa syyttämispyyntöön tietystä asianomistajarikoksesta ei ole edes tiedusteltu, ei siten voi menettää syyteoikeuttaan pelkästään sen perusteella, että syyttäjä on esittänyt tätä rikosta koskevan syytteen.

20. Edellä lausuttu huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että selvitys asianomistajan syyttämispyynnöstä voidaan esittää asianomistajarikosta koskevan syytteen esittämisen jälkeen vielä hovioikeudessa. Tämä kanta on perusteltu siihenkin nähden, että syyttäjä voi vielä hovioikeudessa tarkistaa syytettä tai esittää vaihtoehtoisen syytteen. Lisäksi tapauskohtaisesta harkinnasta riippuu, onko syyttämispyynnön katsottava kattavan muitakin rikoksia kuin siinä nimenomaisesti mainitun rikosnimikkeen. Vaikka hyvään oikeudenhoitoon kuuluu, että syyttäjä selvittää syyttämispyynnön olemassaolon ennen kuin esittää syytteen asianomistajarikoksesta, syytteen tutkimisen edellytykseksi ei voida asettaa sitä, että syyttämispyyntö on esitetty jo ennen asianomistajarikosta koskevan syytteen esittämistä.

21. Tässä asiassa on jäänyt selvittämättä, onko esitutkinnassa yhtiön edustajalta lainkaan kysytty kantaa vahingontekoa koskevaan syytepyyntöön, kun esitutkinnassa tutkittavana tekona on ollut varkauden yritys. Syyttäjä on edellä mainituilla perusteilla voinut esittää selvitystä yhtiön tarkoituksesta vielä hovioikeudessa. Hovioikeudelle toimitettu kirjallinen lausuma on osoittanut yhtiön tarkoituksen vaatia rangaistusta A:lle vahingonteosta.

22. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että syyte vahingonteosta on voitu tutkia. Näin ollen aihetta hovioikeuden ratkaisun lopputuloksen muuttamiseen ei ole.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pekka Koponen, Mika Huovila, Kirsti Uusitalo, Eva Tammi-Salminen ja Pekka Pulkkinen. Esittelijä Juha Pihlamaa.