KKO:2022:80

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden tuomio 31.8.2021 nro 21/135758

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli tehnyt ruumiillista väkivaltaa B:lle tämän asunnossa potkaisemalla tai lyömällä B:tä tylpällä astalolla yllättäen takaapäin päähän, jolloin B oli kaatunut lattialle. Tämän jälkeen A oli potkinut lattialla puolustuskyvyttömänä maannutta B:tä useita kertoja vartaloon, päähän ja raajoihin sekä hyppinyt B:n vartalon päällä. A:lla oli ollut jalassaan nastalliset turvakengät.

Pahoinpitelyn seurauksena B:lle oli aiheutunut muun muassa noin 7 senttimetriä pitkä haava ja kallonmurtuma päähän, murtumat yhdeksään kylkiluuhun sekä murtumia selkärankaan.

Käräjäoikeus katsoi, että pahoinpitely oli tehty erityisen raa’alla ja julmalla tavalla ja että siinä oli aiheutettu B:lle vaikea ruumiinvamma sekä hengenvaarallinen tila. Rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Käräjäoikeus luki A:n syyksi törkeän pahoinpitelyn, josta oikeudenmukainen rangaistus oli 3 vuotta 6 kuukautta vankeutta. A:lle aiemmin tuomittu ehdollinen vankeus määrättiin pantavaksi täytäntöön. Täytäntöönpantavaksi määrätyn ehdollisen vankeuden vaikutus yhteiseen vankeusrangaistukseen oli 2 kuukautta, ja yhteiseksi rangaistukseksi määrättiin 3 vuotta 8 kuukautta vankeutta.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Laura Kyyrönen ja lautamiehet.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 3.2.2022 nro 22/103727

A valitti hovioikeuteen, joka hylkäsi syytteen siltä osin kuin A:n oli väitetty hyppineen B:n vartalon päällä. Hovioikeus katsoi kuten käräjäoikeus, että B:lle oli aiheutettu vaikea ruumiinvamma ja hengenvaarallinen tila. Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevällä tavalla pahoinpitely oli tehty lisäksi erityisen raa’alla ja julmalla tavalla ja rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Vaikean ruumiinvamman osalta hovioikeus totesi, että oikeuskäytännössä sellaiseksi ruumiinvammaksi oli pääsääntöisesti katsottu pysyvä tai ainakin pitkäkestoinen terveydellinen haitta, joka vaikeuttaa uhrin normaaleja toimintoja. Myös hyvin laaja-alaiset vammat saattoivat niiden pysyvyydestä riippumatta olla vaikeita ruumiinvammoja.

Hovioikeus katsoi, että B:lle aiheutuneita vammoja, jotka olivat käsittäneet kallon, lukuisien kylkiluiden sekä selkärangan murtumat, oli pidettävä jo yksittäin ja varsinkin kokonaisuutena arvioiden rikoslain 21 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna vaikeana ruumiinvammana.

Hovioikeus katsoi, että oikeudenmukainen rangaistus A:n syyksi luetusta törkeästä pahoinpitelystä oli 3 vuotta vankeutta. Kun täytäntöönpantavaksi määrätyn ehdollisen vankeuden vaikutus oli 2 kuukautta, alennettiin A:n rangaistus 3 vuoteen 2 kuukauteen vankeutta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Merja Lahti, Eeva Kaisa Kääriäinen ja Päivi Törmänen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati hovioikeuden tuomion muuttamista siten, että hänen ei katsota aiheuttaneen B:lle vaikeaa ruumiinvammaa ja että hänelle tuomittua vankeusrangaistusta alennetaan.

Vastauksissaan syyttäjä ja B vaativat, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja Korkeimmassa oikeudessa ratkaistavana oleva kysymys

1. Hovioikeus on katsonut selvitetyksi, että A on 7.3.2020 tehnyt ruumiillista väkivaltaa B:lle tämän asunnossa siten, että A on joko potkaissut tai lyönyt B:tä jollain tylpällä astalolla yllättäen takaapäin päähän, minkä jälkeen A on nastoilla varustetut turvakengät jalassaan potkinut lattialla maannutta B:tä useita kertoja vartaloon, päähän ja raajoihin. Pahoinpitelyn seurauksena B:lle on aiheutunut kipua, noin 7 senttimetriä pitkä haava ja kallonmurtuma päähän, murtumat yhdeksään kylkiluuhun, murtumia selkärankaan, laajoja mustelmia vartaloon sekä mustelmia ja nirhaumia eri puolille päätä, vartaloa ja raajoja.

2. Hovioikeus on katsonut, että pahoinpitely on tehty erityisen raa’alla ja julmalla tavalla, että B:lle on aiheutettu vaikea ruumiinvamma ja hengenvaarallinen tila ja että pahoinpitely on myös kokonaisuutena arvostellen ollut törkeä. A:n syyksi on luettu törkeä pahoinpitely, ja yhteiseksi rangaistukseksi tästä rikoksesta sekä aiemmin tuomitusta, täytäntöönpantavaksi määrätystä ehdollisesta vankeudesta on määrätty 3 vuotta 2 kuukautta vankeutta.

3. Asiassa on Korkeimmassa oikeudessa kysymys siitä, onko A törkeään pahoinpitelyyn syyllistyessään aiheuttanut B:lle vaikean ruumiinvamman, sekä rangaistuksen mittaamisesta.

Vaikeaa ruumiinvammaa koskeva rikoslain sääntely, esityöt ja oikeuskäytäntö

4. Rikoslain 21 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan pahoinpitely on törkeä, jos käsillä on jokin momentin 1–3 kohdassa luetelluista pahoinpitelyn ankaroittamisperusteista, ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Momentin 1 kohdassa säädetään ankaroittamisperusteeksi se, että pahoinpitelyssä aiheutetaan toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila.

5. Vaikean ruumiinvamman tahallinen aiheuttaminen säädettiin pahoinpitelyn ankaroittavaksi tekijäksi jo vuoden 1889 rikoslaissa, ja se oli vuoden 1970 lainmuutokseen saakka ainoa pahoinpitelyn ankaroittamisperuste. Rikoslakiin sisältyi vuoteen 1970 asti määritelmäsäännös, jonka mukaan vaikea ruumiinvamma oli puheen, näön tahi kuulon kadottaminen, vaikea vika tai muu vaikea ruumiinvirhe, pysyväinen vaikea terveydenhaitta taikka hengenvaarallinen tauti tai vioittuma.

6. Rikoslain 21 luvun muuttamista koskeneessa hallituksen esityksessä (HE 68/1966 vp) esitettiin, että vaikea ruumiinvamma määriteltäisiin jatkossa seuraavasti: Vaikealla ruumiinvammalla tarkoitetaan puhekyvyn, näön tai kuulon menettämistä tai huomattavaa heikkenemistä, muuta vaikeaa vikaa tai ruumiinvirhettä, raskauden keskeytymistä naisen tahtomatta, pysyväistä tai pitkäaikaista vaikeaa terveydenhaittaa, haavaa tai tautia, joka on aiheuttanut hengenvaaran tahi jota kokemuksen mukaan on pidettävä luonteeltaan hengenvaarallisena, taikka muuta näihin rinnastettavaa ruumiin tahi ruumiillisen tai henkisen terveyden vahingoittumista.

7. Vuonna 1970 voimaan tulleen rikoslain 21 luvun muutoksen yhteydessä kuitenkin luovuttiin vaikean ruumiinvamman määritelmäsäännöksestä. Samalla pahoinpitelyn ankaroittamisperusteiksi säädettiin vaikean ruumiinvamman aiheuttamisen lisäksi muun ohella vakavan sairauden tai hengenvaaran aiheuttaminen. Lakivaliokunnan mukaan määritelmäsäännöksen puuttumisesta huolimatta voimassa olleeseen lakiin ja hallituksen esitykseen sisältyvistä vaikean vamman määrittelyistä saadaan johtoa tulkittaessa valiokunnan käyttämiä ilmaisuja ”vaikea ruumiinvamma” ja ”vakava sairaus” (LaVM 11/1969 vp s. 5).

8. Voimassa olevan törkeää pahoinpitelyä koskevan rikoslain 21 luvun 6 §:n (654/2001) sanamuoto on tunnusmerkistön osalta sama kuin laissa 578/1995, jolla rikoslain 21 luvun säännökset jälleen uudistettiin. Tuolloin keskeisin tunnusmerkistöön tehty muutos oli ankaroittamisperusteiden luetteleminen tyhjentävästi eikä aikaisempaan tapaan esimerkkeinä. Ankaroittamisperusteita ei kuitenkaan asiallisesti muutettu. Niihin tehtiin vain vähäisiä tarkistuksia, kuten hengenvaaran muuttaminen hengenvaaralliseksi tilaksi (HE 94/1993 vp s. 96). Lailla 654/2001 törkeän pahoinpitelyn vähimmäisrangaistusta korotettiin, mutta tunnusmerkistöä ei muutettu.

9. Vanhassa Korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä vaikeaksi ruumiinvammaksi on katsottu muun muassa kasvojen rumentuminen (rumentava arpi sekä otsaluun ja nenänjuuren rumentava sisäänpainuma; KKO 1932 I 7), pysyväinen työkykyä alentava toiminnallinen haitta käsivarressa (KKO 1940 II 236), toisen silmän menettäminen (KKO 1933 I 51 ja 1975 II 79), toisen silmän näkökyvyn pysyvä olennainen vähentyminen (KKO 1939 II 121), toisen silmän näkökyvyn alentuminen kolmanteen osaan (KKO 1955 II 49) ja kuulon kadottaminen toisesta korvasta (KKO 1953 II 130).

Vaikean ruumiinvamman arviointi yleisesti

10. Korkein oikeus toteaa, että rikoslain 21 luvun aikaisemmassa vaikean ruumiinvamman määritelmässä sekä tähän liittyvässä vanhassa oikeuskäytännössä vamman pysyvyys on ollut keskeinen vaikean ruumiinvamman arviointiperuste. Nykyään vakavat vammat voidaan selvästi aikaisempaa useammin hoitaa siten, että pysyvää haittaa ei jää tai haitta ainakin muodostuu vähäisemmäksi. Vamman pysyvyydelle ei ole enää perusteltua antaa vastaavaa merkitystä kuin aikaisemmin vaikean ruumiinvamman arviointiperusteena.

11. Aikaisemmalla määritelmällä ja vanhalla oikeuskäytännöllä on muutoin yhä merkitystä arvioitaessa sitä, onko pahoinpitelyllä aiheutettu vamma rikoslain 21 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu vaikea ruumiinvamma. On kuitenkin otettava huomioon, että määritelmää ei pidetty tyhjentävänä ja että siihen on sisältynyt osatekijöitä, jotka sittemmin on kuvattu laissa pahoinpitelyn ankaroittamisperusteina hengenvaarallisen tilan tai vakavan sairauden käsitteitä käyttäen.

12. Pahoinpitely aiheuttaa tyypillisesti uhrille ruumiinvammoja. Jotta ruumiinvammaa voidaan pitää rikoslain 21 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla vaikeana, tulee siltä edellyttää sen asteista vakavuutta, että vamma kulloinkin esitettävän lääketieteellisen selvityksen perusteella vaikuttaa haitallisesti uhrin elämänlaatuun merkittävän ajanjakson ajan. Lyhytaikaiseksi jäävät ja vakavuudessaan merkittäviä hoitotoimenpiteitä vaativat ruumiinvammat tulevat puolestaan tyypillisesti arvioitavaksi hengenvaarallista tilaa koskevan ankaroittamisperusteen kautta.

13. Vaikka vaikeaksi katsottava ruumiinvamma ei voi olla aivan lyhytaikainen, ei vammalta kuitenkaan voida edellyttää pysyvyyttä tai esimerkiksi sitä, että uhrin on täytynyt vamman hoitamiseksi turvautua leikkaushoitoon tai muihin laaja-alaisiin tai pitkäaikaisiin hoitotoimenpiteisiin. Asiaa arvioitaessa keskeistä on, kuinka merkittävästi vamma kaiken kaikkiaan heikentää uhrin elämänlaatua. Tässä arvioinnissa on merkitystä sekä vamman vaikutuksen kestolla että vamman vakavuudella muuten.

14. Vaikean ruumiinvamman muodostumista ei kaikissa tilanteissa ole välttämätöntä arvioida yksittäisen vamman kautta, vaan tietyissä olosuhteissa myös useammat suhteellisen vakavat vammat yhdessä voivat olla katsottavissa laissa tarkoitetuksi vaikeaksi ruumiinvammaksi.

Arviointi tässä asiassa

15. B:lle pahoinpitelystä aiheutuneet merkittävimmät vammat ovat olleet takaraivon noin 7 senttimetrin pituiseen haavaan liittyvä vajaan 7 millimetrin kokoinen kallonmurtuma, yhdeksän murtunutta kylkiluuta sekä kaksi selkärangan murtumaa. Kallonmurtumaan ei ole liittynyt kallonsisäistä verenvuotoa. B tulee 9.3.2020 laaditun lääkärinlausunnon mukaan todennäköisesti toipumaan täysin saamistaan vammoista. Toipumisen kestoon ei ole lausunnossa otettu kantaa. B on ollut sairaalassa hoidettavana 7.–11.3.2020.

16. Asiassa esitettyjen kirjallisten todisteiden ja oikeudenkäyntiasiakirjojen perusteella B:n vammat eivät ensimmäisen sairaalajakson jälkeen ole edellyttäneet lääkärinhoitoa, lukuun ottamatta tikkien poistamista ja yksittäistä röntgenissä käyntiä. Noin puolitoista vuotta pahoinpitelyn jälkeen B on ilmoittanut, että hänellä on edelleen kipuja ja hän syö särkylääkkeitä ja ettei hän vielä tuolloin ollut kyennyt aiemmin harjoittamiinsa metsätöihin. Toisaalta B on oman korvausvaatimuksensa mukaan ollut työkyvytön vain 26.4.2020 saakka.

17. Korkein oikeus toteaa, että B:lle aiheutuneet vammat ovat olleet pääasiassa luunmurtumia. Vammojen yleinen paranemisennuste ja se, että ne eivät ole edellyttäneet erityistä hoitoa, viittaavat osaltaan siihen, että kysymys ei olisi vaikeasta ruumiinvammasta. Myöskään välittömästi pahoinpitelyn jälkeen seurannutta sairaalahoitoa ei voida pitää osoituksena vaikeasta ruumiinvammasta, vaikka B:lle on riidattomasti aiheutunut pahoinpitelystä hengenvaarallinen tila.

18. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella ei ole todettavissa, että B:lle aiheutuneet vammat olisivat merkittävästi haitanneet hänen toimintakykyään tai heikentäneet hänen elämänlaatuaan välittömään toipumiseen kuluneiden viikkojen ja ensimmäisten kuukausien jälkeen. Esitetyn selvityksen perusteella missään murtumassa ei erikseen arvioituna ole kysymys laissa tarkoitetusta vaikeasta ruumiinvammasta.

19. B:lle on aiheutunut pahoinpitelystä lukuisia murtumia eri puolille kehoa. Kuten edellä kohdasta 14 ilmenee, useat suhteellisen vakavat ruumiinvammat voivat yhdessä muodostaa vaikean ruumiinvamman. Vammojen laadusta edellä todetun perusteella tässä tapauksessa ei ole kuitenkaan edellytyksiä päätyä kyseisen kaltaiseen johtopäätökseen.

20. Johtopäätöksenään Korkein oikeus toteaa, että A:n ei ole näytetty aiheuttaneen B:lle rikoslain 21 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua vaikeaa ruumiinvammaa.

Rangaistuksen määrääminen

21. Törkeästä pahoinpitelystä on rikoslain 21 luvun 6 §:n mukaan tuomittava vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi. Hovioikeus on katsonut, että oikeudenmukainen rangaistus pelkästä A:n syyksi luetusta törkeästä pahoinpitelystä olisi 3 vuotta vankeutta.

22. Törkeästä pahoinpitelystä tuomittujen vankeusrangaistusten keskipituus on viime vuosina ollut hieman alle kaksi vuotta ja mediaani noin puolitoista vuotta (Suomen virallinen tilasto: Syytetyt, tuomitut ja rangaistukset). A:lle tuomittu rangaistus on siis selvästi keskimääräistä ankarampi.

23. Korkein oikeus on käsitellyt rangaistuksen mittaamista lyömällä ja potkimalla tehdystä törkeästä pahoinpitelystä muun muassa ennakkopäätöksissä KKO 2008:85, KKO 2011:53 ja KKO 2014:60. Ottaen huomioon törkeän pahoinpitelyn huomattavan laaja rangaistusasteikko, tämänkaltaisissa rikoksissa on kuitenkin annettava erityistä painoarvoa tapauskohtaisille olosuhteille.

24. A ja B eivät ole ennen tekoa tunteneet toisiaan kuin ulkonäöltä. A on ravintolaillan jälkeen saapunut B:n kutsumana tämän asunnolle, jossa alkoholin nauttimista on jatkettu. A on pahoinpidellyt B:n yllättäen ja ilman mitään syytä. A on ollut B:tä selvästi nuorempi ja potkinut maassa puolustuskyvyttömänä maannutta B:tä nastoitetut kengät jalassaan. Käytettyä väkivaltaa voidaan pitää laadultaan erityisen moitittavana. Pahoinpitelyn jälkeen B on jäänyt loukkaantuneena asuntonsa lattialle. A on edelleen ollut asunnolla B:n pojan havahduttua aamulla tilanteeseen. A on siten suhtautunut B:lle aiheuttamaansa hengenvaaraan täysin välinpitämättömästi.

25. A:n B:lle aiheuttamat vammat ovat olleet vakavia, vaikka niitä ei ole edellä mainituilla perusteilla katsottu rikoslain 21 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetuksi vaikeaksi ruumiinvammaksi. A:n teko on täyttänyt useita muita mainitussa pykälässä tarkoitettuja ankaroittamisperusteita, koska pahoinpitely on ollut erityisen raaka ja julma, ja A on aiheuttanut B:lle hengenvaarallisen tilan.

26. Asiassa on Korkeimmassa oikeudessa muutoksenhakijana yksin vastaaja A. Kun otetaan huomioon A:n rikoksen vahingollisuus ja vaarallisuus, teon vaikuttimet sekä rikoksesta ilmenevä muu A:n syyllisyys, Korkein oikeus katsoo, että A:lle tuomitun rangaistuksen alentamiseen ei ole aihetta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Pekka Koponen, Mika Huovila, Lena Engstrand ja Pekka Pulkkinen. Esittelijä Heikki Kemppinen.