KKO:2022:79

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio 10.6.2021 nro 21/126324

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, koska A oli halannut 14-vuotiasta asianomistajaa ja samalla kosketellut tämän takapuolta vaatteiden läpi. A oli esitutkinnassa kiistänyt syyllistyneensä epäiltyyn rikokseen.

A kutsuttiin käräjäoikeuden pääkäsittelyyn uhalla, että asia voidaan tutkia ja ratkaista hänen poissaolostaan huolimatta. A antoi suostumuksensa siihen, että asia voidaan ratkaista hänen poissaolostaan huolimatta ja hänet voidaan tuomita enintään yhdeksän kuukauden vankeusrangaistukseen. A ei saapunut käräjäoikeuden pääkäsittelyyn henkilökohtaisesti. Pääkäsittelyssä A:ta edusti hänelle määrätty puolustaja, joka kiisti A:n puolesta syyttäjän rangaistusvaatimuksen.

Käräjäoikeus tutki ja ratkaisi asian A:n henkilökohtaisesta poissaolosta huolimatta. Käräjäoikeus katsoi asiassa selvitetyksi, että A oli menetellyt syytteessä kerrotulla tavalla. Käräjäoikeus katsoi kuitenkin, että teko ei ollut tahallinen, koska A:lle ei välttämättä ollut syntynyt epäilystä siitä, että asianomistaja oli alle 16-vuotias eikä A:lta myöskään ollut voitu vaatia velvollisuutta selvittää ikää tarkemmin. Käräjäoikeus hylkäsi syytteen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Matti Himanen ja lautamiehet.

Vaasan hovioikeuden päätös 16.9.2021 nro 21/138218

Syyttäjä valitti hovioikeuteen ja vaati, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja A:n syyksi luetaan lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö tai vaihtoehtoisesti seksuaalinen ahdistelu.

Hovioikeus otti omasta aloitteestaan tutkittavaksi kysymyksen siitä, oliko asia voitu käsitellä käräjäoikeudessa A:n poissaolosta huolimatta.

A oli esitutkinnassa ja asiamiehensä välityksin myös pääkäsittelyssä kiistänyt kosketelleensa asianomistajaa sopimattomasti ja lisäksi tienneensä tämän ikää. Nämä kiistämisperusteet huomioon ottaen A:n kuuleminen henkilökohtaisesti olisi ollut tarpeen asian selvittämiseksi eli asiaa ei ollut voitu pitää siinä määrin selvitettynä, että se olisi voitu käsitellä ja ratkaista hänen poissaolostaan huolimatta. Poissaoloon ei asiakirjojen perusteella liittynyt esimerkiksi ilmoitusta siitä, että A olisi kieltäytynyt tulemasta kuulluksi todistelutarkoituksessa.

Hovioikeus katsoi, että asiassa oli tapahtunut oikeudenkäyntivirhe, jonka voitiin otaksua vaikuttaneen jutun lopputulokseen.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja palautti asian käräjäoikeuteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Tuula Keltikangas ja Yvonne Strömsholm sekä asessori Jurkka Jämsä.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös kumotaan.

Syyttäjä ilmoitti vastauksessaan, että hän ei vastusta A:n vaatimusta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A:ta syytettiin 28.9.2019 tehdystä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Käräjäoikeuden pääkäsittelykutsussa A:ta oli kehotettu ilmoittamaan, suostuuko hän siihen, että asia voidaan tutkia ja ratkaista hänen poissaolostaan huolimatta. A oli antanut tähän suostumuksen. A oli jäänyt henkilökohtaisesti pois pääkäsittelystä, jossa häntä oli kuitenkin edustanut hänelle määrätty puolustaja. Käräjäoikeus on hylännyt syytteen.

2. Hovioikeus on viran puolesta asianosaisia kuulematta katsonut, että käräjäoikeus ei ole voinut tutkia ja ratkaista asiaa ilman A:n henkilökohtaista läsnäoloa. Hovioikeus on kumonnut käräjäoikeuden tuomion ja palauttanut asian käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

3. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, voidaanko lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva rikosasia tutkia ja ratkaista ilman vastaajan henkilökohtaista läsnäoloa. Jos tämä on mahdollista, on seuraavaksi arvioitava sitä, ovatko poissaolokäsittelyn edellytykset tässä tapauksessa täyttyneet.

4. Asiassa on kuitenkin ensin otettava kantaa hovioikeuden menettelyyn, kun se ei ole kuullut asianosaisia ennen jutun palauttamista käräjäoikeuteen. Jos hovioikeuden katsotaan menetelleen virheellisesti, on ratkaistava, jatketaanko asian käsittelyä hovioikeudessa vai voiko Korkein oikeus ottaa asian välittömästi ratkaistavakseen.

Asianosaisten kuuleminen hovioikeudessa

5. Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 3 §:n mukaan valittajan vastapuolta on kehotettava antamaan kirjallinen vastaus valitukseen hovioikeuden määräämässä ajassa. Jos vastauksen pyytäminen on ilmeisen tarpeetonta, vastausta ei tarvitse pyytää.

6. Lain esitöiden mukaan vastauksen pyytäminen voi olla ilmeisen tarpeetonta esimerkiksi silloin, kun tuomiossa on virhe, jonka korjaaminen ei riipu mahdollisen vastauksen sisällöstä tai jos valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella on ilmeistä, ettei käräjäoikeuden ratkaisu tule muuttumaan (HE 105/2009 vp s. 66).

7. Korkein oikeus on useissa ratkaisuissaan katsonut asianmukaisen käsittelyn tuomioistuimessa edellyttävän, että tuomioistuimen ratkaisu perustuu vain sellaiseen oikeudenkäyntiaineistoon ja sellaisiin seikkoihin, jotka ovat olleet oikeudenkäynnin asianosaisten tiedossa ja joihin heillä on ollut asianmukainen tilaisuus myös perehtyä ja joista he ovat voineet lausua käsityksensä. Kuulemisperiaatteen mukaan tuomioistuin ei saa perustaa ratkaisuaan osaksikaan sellaiseen oikeudenkäyntiaineistoon, josta asianosaisella ei ole ollut mahdollisuutta halutessaan lausua (esim. KKO 2015:20, kohta 11 ja siinä mainitut ratkaisut).

8. Kuulemisperiaatteen tarkoituksena on se, että asianosainen saa lausua käsityksensä vastapuolena olevan asianosaisen esittämästä oikeudenkäyntiaineistosta. Siihen voidaan katsoa kuuluvan myös asianosaisen oikeus saada esittää käsityksensä viran puolesta huomioon otettavista seikoista ja oikeudenkäyntiaineiston oikeudellisesta arvioinnista. Asianosaisen kuulematta jättämiseen ei ole perusteita varsinkaan silloin, kun tuomioistuimen viran puolesta tekemästä ratkaisusta seuraisi asianosaiselle haitallinen taloudellinen tai muu seuraamus (KKO 2005:70, kohta 6).

9. Hovioikeus on ratkaissut viran puolesta kysymyksen siitä, onko käräjäoikeus voinut käsitellä ja ratkaista asian ilman A:n henkilökohtaista läsnäoloa. Hovioikeus on katsonut, että käräjäoikeus oli menetellyt virheellisesti, ja asia on tällä perusteella palautettu käräjäoikeuteen varaamatta asianosaisille tilaisuutta lausua asiasta.

10. Hovioikeuden ratkaisu on ollut asianosaisten kannalta yllättävä. Asia on käräjäoikeudessa ratkaistu A:n eduksi. Hovioikeuden viran puolesta huomioima seikka on johtanut käräjäoikeuden ratkaisun kumoamiseen, ja hovioikeuden ratkaisu palauttamisesta on ollut rikosasian vastaajalle haitallinen, mikä on korostanut kuulemisen tarpeellisuutta. Nämä seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että hovioikeus on menetellyt virheellisesti ratkaistessaan ja palauttaessaan asian asianosaisia kuulematta.

11. Korkeimman oikeuden ratkaistavana on A:n valituksen perusteella ainoastaan kysymys siitä, onko käräjäoikeus voinut käsitellä ja ratkaista asian ilman A:n henkilökohtaista läsnäoloa. Korkein oikeus ei siten tutki, onko A syyllistynyt syytteessä tarkoitettuun rikokseen, vaan käsittely jatkuu tältä osin alemmassa oikeusasteessa. Asianosaiset ovat saaneet Korkeimmassa oikeudessa lausua hovioikeuden ratkaisusta. Tällä perusteella ja enemmän viivytyksen välttämiseksi Korkein oikeus ottaa asian poissaolokäsittelyn edellytysten osalta välittömästi ratkaistavakseen.

Poissaolokäsittelyn edellytykset lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa asiassa

Lainsäädäntö

12. Asianosaisen läsnäolosta rikosasian pääkäsittelyssä säädetään oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (rikosoikeudenkäyntilaki) 8 luvussa. Luvun 1 §:n 1 momentin mukaan asianosainen määrätään saapumaan käräjäoikeudessa pidettävään pääkäsittelyyn henkilökohtaisesti sakon uhalla, jollei katsota, ettei hänen henkilökohtainen läsnäolonsa asian selvittämiseksi ole tarpeen.

13. Luvun 3 §:n 1 momentin mukaan vastaajaa ei voida tuomita rangaistukseen, ellei häntä ole henkilökohtaisesti kuultu tai häntä ole edustanut oikeudenkäyntiasiamies pääkäsittelyssä.

14. Luvun 3 §:n 2 momentin mukaan vastaajan on kuitenkin oltava henkilökohtaisesti käräjäoikeuden tai hovioikeuden pääkäsittelyssä läsnä siltä osin kuin tuomioistuin katsoo hänen läsnäolonsa asian selvittämiseksi tai muusta syystä tarpeelliseksi. Alle 18-vuotiasta vastaajaa ei voida tuomita vankeusrangaistukseen, ellei häntä ole henkilökohtaisesti kuultu pääkäsittelyssä. Pykälän 3 momentin mukaan vastaajan on oltava henkilökohtaisesti läsnä pääkäsittelyssä, jossa käsitellään syytettä rikoksesta, jonka johdosta hän on vangittuna. Vastaajan on oltava henkilökohtaisesti läsnä käräjäoikeuden pääkäsittelyssä myös, jos häntä syytetään rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta. Tuomioistuin voi kuitenkin päättää, ettei tässä momentissa tarkoitetun vastaajan tarvitse olla läsnä koko pääkäsittelyn ajan.

15. Saman luvun 12 §:n mukaan sen estämättä, mitä 3 §:ssä säädetään, asia voidaan tutkia ja ratkaista vastaajan suostumuksella hänen poissaolostaan huolimatta, jos hänet on sellaisella uhalla kutsuttu tuomioistuimeen ja hänen läsnäolonsa asian selvittämiseksi ei ole tarpeen. Rangaistukseksi ei tällöin voida tuomita ankarampaa rangaistusta kuin yhdeksän kuukautta vankeutta. Kysymyksessä olevassa säännöksessä vastaajan poissaololla tarkoitetaan sitä, että vastaaja ei ole henkilökohtaisesti läsnä pääkäsittelyssä, eikä häntä edusta pääkäsittelyssä asiamies.

16. Nykymuodossaan rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 12 § on tullut voimaan 1.1.2019 (L 423/2018). Lainmuutoksen yhteydessä rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 3 §:n 2 ja 3 momenttiin on otettu edellä kohdassa 14 selostetut säännökset niistä tilanteista, joissa vastaajalla on velvollisuus olla henkilökohtaisesti läsnä pääkäsittelyssä. Lainmuutoksen esitöistä (HE 200/2017 vp s. 22 ja 46–47, PeVL 5/2018 vp s. 4 sekä LaVM 2/2018 vp s. 6–9) ilmenevällä tavalla rikosoikeudenkäyntilain 8 lukuun sisältyviä säännöksiä rikosasian vastaajan henkilökohtaisesta läsnäolosta pääkäsittelyssä on yleisesti lievennetty.

17. Lainmuutoksen yhteydessä 8 luvun 12 §:ään on lisätty viittaus 8 luvun 3 §:ään ja poissaolokäsittelyssä tuomittavan rangaistuksen ylärajaa on korotettu kuudesta kuukaudesta yhdeksään kuukauteen. Hallituksen esityksessä on todettu, että pykälän sanamuotoa täydennettäisiin siten, että pykälään otettavasta viittauksesta luvun 3 §:ään ilmenisi, että pykälä sisältää poikkeuksen 3 §:n läsnäolovelvollisuutta pääkäsittelyssä koskeviin säännöksiin (HE 200/2017 vp s. 47).

Korkeimman oikeuden arviointi

18. Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan rikoksen enimmäisrangaistus on kuusi vuotta vankeutta. Tältä osin kysymys on siitä, onko asian käsittelyyn sovellettava rikoslain 8 luvun 3 §:n 2 momentin säännöstä, jonka mukaan vastaajan on oltava henkilökohtaisesti läsnä käräjäoikeuden pääkäsittelyssä, jos häntä syytetään rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta.

19. Rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 12 §:n sanamuodon mukaan säännöksessä tarkoitettu poissaolokäsittely olisi mahdollinen kaikissa niissäkin tilanteissa, joissa vastaajan on luvun 3 §:n 2 tai 3 momentin mukaan oltava henkilökohtaisesti läsnä pääkäsittelyssä. Myös hallituksen esityksessä käytetty monikkomuoto (”pykälä sisältää poikkeuksen 3 §:n – – säännöksiin”; HE 200/2017 vp s. 47) tukee sitä, että 12 § muodostaa poikkeuksen kaikkiin 3 §:n säännöksiin.

20. Korkein oikeus toteaa, että toisin kuin esimerkiksi rikosoikeudenkäyntilain 5 a luvun mukaisessa kirjallisessa menettelyssä, 8 luvun 12 §:n mukaisen menettelyn soveltamisalaa ei ole kyseisessä säännöksessä missään vaiheessa sidottu käsiteltävänä olevan rikoksen rangaistusasteikkoon. Tällaista muutosta ei ole tehty myöskään luvun 3 §:n 3 momentin säätämisen yhteydessä. Samalla kun vastaajan henkilökohtaista läsnäoloa pääkäsittelyssä koskevia säännöksiä on vuoden 2019 uudistuksessa yleisesti ottaen lievennetty, 12 §:n soveltamisalaa on laajennettu tuomittavan seuraamuksen ankaruutta koskevin osin.

21. Toisaalta lakivaliokunta on edellä mainittua hallituksen esitystä HE 200/2017 vp koskevassa mietinnössään lausunut, että vastaajaa on aina kuultava henkilökohtaisesti käräjäoikeudessa, jos häntä syytetään rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta (LaVM 2/2018 vp s. 7). Lakivaliokunta on pitänyt 8 luvun 3 §:n 3 momentin sääntelyn perustumista rikoksen rangaistusasteikkoon perusteltuna. Lakivaliokunta on edelleen todennut, että esityksen mukaan laissa säädettäisiin tilanteista, joissa vastaajaa olisi aina kuultava henkilökohtaisesti ja joissa kuulemisvelvoitteesta ei voitaisi tuomioistuimen harkinnalla poiketa (LaVM 2/2018 vp s. 8).

22. Lakivaliokunta on kuitenkin viitatessaan kuvaamaansa 8 luvun 3 §:n säännökseen lausunut, että poikkeuksena syytetyn henkilökohtaiseen osallistumiseen oikeudenkäyntiin ovat jatkossakin 8 luvun 11 ja 12 §:n säännökset ja että niitä ehdotetaan muutettavaksi sisällöllisesti vain 12 §:n mukaisen enimmäisrangaistuksen osalta. Lakivaliokunta on monitulkintaisesti katsonut, että syytetyn henkilökohtainen läsnäolo käräjäoikeudessa on pääsääntöisesti tarpeellista, kun käsitellään vakavaa rikosasiaa, josta vastaajalle voi seurata pitkä vankeusrangaistus ja että rajan asettaminen kuuden vuoden enimmäisrangaistukseen johtaa käytännössä siihen, että vastaajaa on aina velvollisuus kuulla tilanteessa, jossa vastaajalle tuomitaan pitkä vankeusrangaistus (LaVM 2/2018 vp s. 7–8).

23. Korkein oikeus toteaa, että rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 3 §:ää ja 12 §:ää koskevat esityöt sisältävät läsnäolovelvollisuudesta osin keskenään ristiriitaisia kannanottoja, eikä niistä ole tehtävissä yksiselitteisiä johtopäätöksiä lain tarkoituksesta. Nimenomaisen 3 §:n 3 momentin säätäminen viittaa sinällään siihen, että se olisi tarkoitettu poikkeukseksi muutoin sovellettaviin edellytyksiin. Lain 12 §:n kohdalla ei kuitenkaan esitöistäkään ilmene tätä poikkeusta osoittavaa nimenomaista kannanottoa. Lain esitöistä ei siten ole saatavissa riittävää tukea säännöksen sanamuodosta poikkeavalle tulkinnalle. Sanamuodon mukaista soveltamista tukee se, mitä edellä on esitetty 12 §:n soveltamisalasta ja sääntelyhistoriasta.

24. Tapauksissa, joissa sekä rangaistusvaatimuksen esittänyt syyttäjä että seuraamusharkinnan tekevä tuomioistuin katsovat asiassa konkreettisesti tuomittavan seuraamuksen olevan 8 luvun 12 §:n mukaisen enimmäisrangaistuksen puitteissa ja asian muutoinkin soveltuvan poissaolokäsittelyyn, sanamuodon mukaiselle tulkinnalle ei ole estettä myöskään asianmukaisen oikeudenkäynnin ja asianosaisten oikeusturvan asettamien vaatimusten kannalta. Vähintään kuuden vuoden enimmäisrangaistuksen käsittävissä rikostunnusmerkistöissä tällaiset asiat ovat lakivaliokunnankin toteamin tavoin harvinaisia, mutta näissä tilanteissa poissaolokäsittely on prosessitaloudellisesti edullinen.

25. Korkein oikeus katsoo siten, että lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva rikosasia on lähtökohtaisesti mahdollista käsitellä rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 12 §:n mukaisessa menettelyssä eli vastaajan poissaolosta huolimatta.

Poissaolokäsittelyn edellytykset tässä asiassa

Lainsäädäntö ja sen tulkinta

26. Poissaolokäsittelyn edellytyksiä on käsitelty alkuperäistä rikosoikeudenkäyntilakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 82/1995 vp s. 114–115), jonka mukaan vastaajan henkilökohtaisella läsnäololla rikosasian selvittämisessä on korostettu merkitys ja vastaaja velvoitetaan pääsäännön mukaan saapumaan pääkäsittelyyn henkilökohtaisesti. Usein asian luotettava selvittäminen edellyttää myös, että todistajat voivat tunnistaa vastaajan ja että vastaajaa voidaan henkilökohtaisesti kuulla todistajien kertomusten johdosta. Asia voidaan kuitenkin usein luotettavasti selvittää ilman vastaajan henkilökohtaista läsnäoloa esimerkiksi silloin, kun vastaaja on esitutkinnassa tunnustanut tehneensä syytteessä tarkoitetun teon. Asia voidaan tutkia ja ratkaista vastaajaa oikeudenkäynnin aikana kuulematta silloin, kun käsiteltävänä olevasta rikoksesta on vakiintunut normaalirangaistus ja kun asiassa ratkaistavat muutkin kysymykset ovat sellaisia, että vastaajan läsnäolo ja kannanotot eivät juurikaan vaikuta siihen, miten tuomioistuin voi asian ratkaista. Lakivaliokunta on painottanut, että tuomioistuimen tulee läsnäolovelvoitetta koskevassa harkinnassaan huolellisesti ottaa huomioon oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset (LaVM 2/2018 vp s. 7–8).

27. Hallituksen esityksessä on edelleen todettu (HE 82/1995 vp s. 116), että tuomioistuimen tulee tarkoin harkita, milloin vastaaja kutsutaan pykälässä tarkoitetulla uhalla tuomioistuimeen. Tuomioistuimen tulisi harkita se, voidaanko rikosasia selvittää kuulematta vastaajaa henkilökohtaisesti tai ilman että vastaajan puolesta on kukaan käyttänyt puhevaltaa. Lisäksi tuomioistuimen olisi harkittava, onko käsiteltävänä olevan rikosasian vastaaja sellainen, että hänen kannaltaan voidaan pitää sopivana hänen tuomitsemistaan suostumuksensa perusteella poissaolostaan huolimatta korkeintaan kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen. Myös voimassa olevan säännöksen perusteluissa (HE 299/2017 vp s. 47 ja LaVM 2/2018 vp s. 9) on korostettu tuomioistuimen velvollisuutta tarkoin harkita, voidaanko rikosasia tyydyttävästi selvittää vastaajan poissaolosta huolimatta. Tuomioistuimen harkintavelvollisuuden on todettu korostuvan sitä enemmän, mitä ankarammasta rangaistuksesta on kysymys.

28. Korkein oikeus toteaa, että rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 12 §:n mukainen poissaolokäsittely merkitsee soveltamisalallaan poikkeusta pääsäännöstä, jonka mukaan rikosasian vastaajan on oltava henkilökohtaisesti tai hänen asiamiehensä edustamana läsnä pääkäsittelyssä. Poissaolokäsittelyn edellytyksiä on siten tulkittava lähtökohtaisesti suppeasti. Rikosprosessin tehokkuutta ja toimivuutta koskevat näkökohdat puoltavat kuitenkin vastaajan henkilökohtaisesta läsnäolovelvollisuudesta luopumista silloin, kun asiassa esitettävä selvitys on laadultaan yksiselitteistä ja laajuudeltaan riittävän kattavaa ja tyydyttävää siten, että asia on vastaajan poissaolosta huolimatta mahdollista selvittää niin, ettei vastaajan syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä (KKO 2022:34, kohta 10).

29. Kuten Korkein oikeus on todennut ratkaisussaan KKO 2022:34 (kohta 11), tuomioistuimen on jo pääkäsittelykutsua laatiessaan harkittava, voidaanko asia tutkia ja ratkaista vastaajan poissaolosta huolimatta. Arvioinnissa on tällöin otettava huomioon muun muassa rikosasian laatu, vastaajan kannanotto rikosepäilyyn ja asiassa esitettävä todistelu. Menettelyn edellyttämä selvitysaste on saavutettavissa lähinnä suhteellisen yksinkertaisissa rikosasioissa. Vastaajan tunnustus esitutkinnassa on vahva oletus sen puolesta, että selvitys on riittävä vastaajan poissaolosta huolimatta. Riittävä selvitysaste voi olla saavutettavissa myös silloin, jos vastaaja on esitutkinnassa kiistänyt syyllisyytensä tavalla, joka on jo itsessään tai asiassa kertyneen aineiston valossa asiaan vaikuttamatonta. Mitä yhdensuuntaisempaa ja yksiselitteisempää asiassa esitettävä näyttö on, sitä paremmat edellytykset on tutkia ja ratkaista asia poissaolokäsittelyssä. Riidanalainen ja vaikeaselkoinen näyttö, joka on sen luonteista, että sitä on punnittava vastakkain, puoltaa tarvetta kuulla vastaajaa henkilökohtaisesti. Lisäksi on harkittava tuomioistuimen edellytykset arvioida seuraamuskysymystä eli esimerkiksi sitä, onko tapauksessa rangaistuksen mittaamiseen tai lajinvalintaan liittyviä erityisiä olosuhteita ja mitkä ovat vastaajan mahdollisuudet ennakoida seuraamus.

30. Korkein oikeus toteaa, että tuomioistuimen on varmistauduttava poissaolokäsittelyn soveltuvuudesta punnitsemalla oikeudenkäyntimenettelyn tarkoituksenmukaisuutta ja oikeudenmukaisuutta ottamalla erityisesti huomioon asian laatuun ja vastaajan henkilökohtaisiin olosuhteisiin liittyvät tapauskohtaiset seikat.

Korkeimman oikeuden arviointi

31. Syytteen mukaan A on tehnyt 14-vuotiaalle asianomistajalle seksuaalisen teon, joka on ollut omiaan vahingoittamaan asianomistajan kehitystä. A on halannut asianomistajaa ja samalla kosketellut hänen takapuoltaan vaatteiden lävitse. Syyttäjä on haastehakemuksessa vaatinut A:lle enintään kuuden kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta.

32. A on esitutkinnassa myöntänyt halanneensa asianomistajaa, mutta kiistänyt kosketelleensa tämän takapuolta. Syyttäjä on vedonnut syytteen tueksi asianomistajan videoituun kuulustelukertomukseen sekä paikalla olleen todistajan kertomukseen. Molemmat ovat esitutkinnassa kertoneet takapuolen koskettelusta yhtenevästi. Käräjäoikeuden on pitänyt pääkäsittelykutsua laatiessaan arvioida käytettävissään olevan aineiston perusteella, edellyttääkö asian selvittäminen vastaajan henkilökohtaista läsnäoloa.

33. Korkein oikeus toteaa, että kysymyksessä on ollut vakava rikosnimike. Tunnusmerkistönä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on kuitenkin hyvin laaja ja se käsittää käytännössä hyvin erilaisia tekoja. Näin ollen rikoksesta ei ole vakiintunutta normaalirangaistusta, vaan rangaistuskäytäntö vaihtelee eri tekoihin liittyvien seikkojen perusteella. Syyttäjän vaatimaa rangaistusta voidaan myös pitää rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 12 §:n soveltamisalan näkökulmasta melko ankarana. Korkein oikeus katsoo, että nämä seikat puhuvat asiassa poissaolokäsittelyn soveltuvuutta vastaan.

34. A on esitutkinnassa kiistänyt menetelleensä syytteessä kuvatulla tavalla ja kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Syyttäjä on haastehakemuksessaan nimennyt syytteen tueksi henkilötodistelua. Korkein oikeus katsoo, että käräjäoikeus ei ole tässä tapauksessa voinut arvioida vastaajan kiistämisen perustetta ja sen luotettavuutta muuhun näyttöön nähden tyydyttävästi vastaajaa henkilökohtaisesti kuulematta. Käräjäoikeuden on pitänyt arvioida tämä tarve huolimatta siitä, että syyttäjä ei ole haastehakemuksessa pitänyt A:n henkilökohtaista kuulemista tarpeellisena.

35. Edellä mainituilla perusteilla A:ta ei ole voitu kutsua pääkäsittelyyn uhalla, että asia voidaan hänen suostumuksellaan tutkia ja ratkaista hänen poissaolostaan huolimatta.

36. Asia olisi lähtökohtaisesti palautettava käräjäoikeudessa käsiteltäväksi, koska rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 12 §:n mukaiselle menettelylle asetetut edellytykset eivät ole täyttyneet. Asiassa on kuitenkin otettava vielä huomioon se, että käräjäoikeus on käsitellyt asian ja hylännyt syytteen.

37. Rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 11 §:n 3 momentin mukaan vastaajan poissaolo ei estä syytteen eikä muiden vaatimusten hylkäämistä. Lain esitöiden mukaan vastaajan oikeusturva ei tällaisessa tilanteessa edellytä sitä, että häntä kuullaan oikeudenkäynnissä. Momentin säännös tulee sovellettavaksi riippumatta siitä, millä uhalla vastaaja on kutsuttu oikeudenkäyntiin (HE 82/1995 vp s. 115). Korkein oikeus toteaa, että säännös soveltuu esitöiden perusteella yhtä lailla sekä 8 luvun 12 §:ssä tarkoitettuun tilanteeseen että tilanteeseen, jossa vastaajaa on edustanut puolustaja, eikä hän siten ole ollut oikeudenkäynnistä poissa.

38. Edellä todetulla tavalla käräjäoikeus ei olisi saanut kutsua A:ta pääkäsittelyyn uhalla, että asia voidaan hänen suostumuksellaan tutkia ja ratkaista hänen poissaolostaan huolimatta. Käräjäoikeus ei olisi siten myöskään saanut käsitellä asiaa A:n jäätyä henkilökohtaisesti saapumatta pääkäsittelyyn. Tätä arviointia ei muuta se, että A:ta on pääkäsittelyssä edustanut puolustaja. Syytteen hylkääminen tarkoittaa kuitenkin sitä, että poissaolokäsittelyn edellytyksiä koskevasta käräjäoikeuden menettelyvirheestä huolimatta hovioikeudella ei ole ollut edellytyksiä palauttaa asiaa käräjäoikeuteen uuteen käsittelyyn.

Asian jatkokäsittely

39. A on valituksessaan vaatinut, että asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan. Syyttäjä on kuitenkin valittanut käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Asian käsittelyä on jatkettava hovioikeudessa syyttäjän valituksen perusteella.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin asia on palautettu Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuteen. Asia palautetaan Vaasan hovioikeuteen, jonka tulee huomioon ottaen palauttamisen syy omasta aloitteestaan ottaa asia uudelleen käsiteltäväkseen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo (eri mieltä), Pekka Koponen, Lena Engstrand, Jussi Tapani ja Tuija Turpeinen (eri mieltä). Esittelijä Heikki Kemppinen.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Turpeinen:

Olen perustelujen kohdista 1–18 Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevällä kannalla. Sen jälkeen lausun asiasta seuraavaa.

Rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 3 §:n 3 momentin säännös koskee oikeudenkäyntimenettelyä. Myös oikeudenkäyntimenettelyä koskevan säännöksen tulkinnan lähtökohtana on sen sanamuoto, minkä lisäksi tulkinnassa voidaan ottaa huomioon esimerkiksi säännöksen tarkoitus ja eri tulkintavaihtoehtojen tosiasialliset seuraukset. Prosessioikeudellisia säännöksiä sovellettaessa tarkoituksenmukaisuudelle voidaan usein antaa tulkinnassa suurempi merkitys kuin esimerkiksi rikosoikeudellisia säännöksiä sovellettaessa.

Rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 12 §:n sanamuoto viittaa saman lain 3 §:ään erottelematta sitä, koskeeko viittaus vain 3 §:n 1 momenttia vai myös 2 ja 3 momenttia. Säännöksen sanamuodon perusteella poissaolokäsittely näyttäisi siten olevan mahdollinen kaikissa niissä tilanteissa, joissa syytetyn henkilökohtainen läsnäolo on 8 luvun 3 §:n mukaan tavallisesti välttämätöntä. Toisaalta 8 luvun 12 §:n sanamuoto ei sinällään estä myöskään tulkintaa, jonka mukaan 12 §:ssä säädetty menettely olisi poikkeus vain 3 §:n 1 momentin pääsääntöön, jolloin 3 §:n 2 ja 3 momentissa erikseen säädetyt tilanteet edellyttäisivät aina vastaajan henkilökohtaista läsnäoloa.

Rikosoikeudenkäyntilain esitöissä (HE 82/1995 vp s. 24, 109–110 ja 114–115) ja oikeuskäytännössä (esim. KKO 2022:34, kohta 10 ja KKO 2006:50, kohta 4) on korostettu, että vastaajan läsnäolo oikeudenkäynnissä on pääsääntö ja poissaolokäsittely poikkeus. Vuoden 2019 lainmuutoksen yhteydessä vastaajan henkilökohtaista läsnäoloa koskevaa pääsääntöä rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 3 §:n 1 momentissa lievennettiin siten, että vastaajan tuomitseminen rangaistukseen edellyttää, että häntä on henkilökohtaisesti kuultu tai häntä on edustanut oikeudenkäyntiasiamies pääkäsittelyssä. Kaikissa tilanteissa oikeudenkäyntiavustajan edustusta ei kuitenkaan ole katsottu riittäväksi, vaan 8 luvun 3 §:n 2 ja 3 momenttiin lisättiin ne poikkeukset, jolloin vastaajan henkilökohtainen läsnäolovelvollisuus on säädetty edellytykseksi asian käsittelemiselle tai vastaajan tuomitsemiselle rangaistukseen.

Vuoden 2019 lainmuutoksen esitöissä 8 luvun 12 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 200/2017 vp s. 47) todetaan, että pykälän sanamuotoa täydennetään siten, että siitä ilmenee pykälän sisältävän poikkeuksen 3 §:n läsnäolovelvollisuutta pääkäsittelyssä koskeviin säännöksiin. Lain esitöissä käytetty monikkomuoto näyttäisi siten tältä osin viittaavan kaikkiin 3 §:ssä tarkoitettuihin tilanteisiin.

Toisaalta 8 luvun 3 §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 200/2017 vp s. 46) lausutaan vain 1 momentin perustelujen kohdalla, että poikkeuksena tähän pääsääntöön ovat 11 ja 12 §:n säännökset asian tutkimisesta ja ratkaisemisesta vastaajan poissaolosta huolimatta. Tämän jälkeen perusteluissa todetaan, että ehdotetun pykälän 2 ja 3 momenttiin otettaisiin säännökset tilanteista, joissa vastaajalla olisi jatkossakin velvollisuus olla henkilökohtaisesti läsnä pääkäsittelyssä. Lain esitöiden yleisperusteluissa todetaan lisäksi, että rangaistusjärjestelmän uskottavuuden voidaan katsoa lähtökohtaisesti edellyttävän vangitun vastaajan henkilökohtaista läsnäoloa tuomioistuimessa. Vastaavista syistä myös muun kuin vangitun vastaajan henkilökohtaista läsnäoloa käräjäoikeudessa voidaan pitää perusteltuna silloin, kun käsitellään vakavaa rikosasiaa, josta voi seurata pitkä vankeusrangaistus (HE 200/2017 vp s. 16). Vastaajan olisi pääsääntöisesti oltava henkilökohtaisesti läsnä käräjäoikeuden pääkäsittelyssä, jos häntä syytetään rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta. Tuomioistuin voisi kuitenkin päättää, ettei tällaisen vastaajan tarvitse olla henkilökohtaisesti läsnä koko pääkäsittelyn ajan (HE 200/2017 vp s. 22). Näiltä osin lainvalmisteluaineisto tukee sitä tulkintaa, että 11 ja 12 §:n säännökset poissaolokäsittelystä muodostaisivat poikkeuksen vain 8 luvun 3 §:n 1 momentin pääsääntöön.

Perustuslakivaliokunta on lakiehdotusta koskevassa lausunnossaan (PeVL 5/2018 vp s. 4) todennut, että lakiehdotuksen mukaan riittävää olisi, että vastaajaa edustaisi pääkäsittelyssä asiamies, jollei tuomioistuin pidä vastaajan läsnäoloa asian selvittämiseksi tai muusta syystä tarpeellisena. Vastaajan olisi kuitenkin pääsääntöisesti oltava henkilökohtaisesti läsnä käräjäoikeuden pääkäsittelyssä, jos häntä syytetään rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta.

Lakivaliokunta on puolestaan lausunnossaan (LaVM 2/2018 vp s. 7) todennut lakiesityksen merkitsevän sitä, että pääsäännön mukaan vastaajan on jatkossakin oltava henkilökohtaisesti läsnä pääkäsittelyssä, jollei katsota, ettei henkilökohtainen läsnäolo ole asian selvittämiseksi tarpeen. Vastaajaa on kuitenkin aina kuultava henkilökohtaisesti käräjäoikeudessa, jos häntä syytetään rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta. Lakivaliokunta on pitänyt näitä tilanteita koskevaa henkilökohtaista kuulemisvelvollisuutta perusteltuna, sillä kyse on tällöin erityisen vakavien rikosasioiden käsittelystä. Lakivaliokunta on todennut, että syytetyn henkilökohtainen läsnäolo käräjäoikeudessa on pääsääntöisesti tarpeellista, kun käsitellään vakavaa rikosasiaa, josta vastaajalle voi seurata pitkä vankeusrangaistus. Ehdotettu sääntelyn rakenne, jossa asian käsittely ilman syytetyn henkilökohtaista läsnäoloa perustuu käsiteltävän rikoksen rangaistusasteikkoon, on valiokunnan näkemyksen mukaan perusteltu. Sellainen sääntelyvaihtoehto, jossa laissa määrättäisiin vailla syytetyn läsnäoloa tuomittavien rangaistusten enimmäismääristä (in concreto) olisi ongelmallinen sen vuoksi, että se edellyttäisi ennakollista seuraamusharkintaa. Esityksen mukaan laissa säädettäisiin tilanteista, joissa vastaajaa olisi aina kuultava henkilökohtaisesti ja joissa kuulemisvelvoitteesta ei voitaisi tuomioistuimen harkinnalla poiketa. Jatkossakin vakavasta rikoksesta syytetyn ja vangitun vastaajan olisi pääsääntöisesti oltava henkilökohtaisesti läsnä pääkäsittelyssä.

Lain valmistelutöitä kokonaisuudessaan tarkastellen katson, että lain esityöt eivät tue tulkintaa, jonka mukaan lainsäätäjä olisi tarkoittanut mahdollistaa tuomioistuimen tapauskohtaista ja ennakollista seuraamusharkintaa edellyttävän poissaolokäsittelyn 8 luvun 3 §:n 3 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa. Päinvastoin lain esityöt tukevat sitä tulkintaa, että 2 ja 3 momentissa on nimenomaisesti säädetty ne poikkeustilanteet, jolloin vastaajan henkilökohtainen läsnäolovelvollisuus on ehdoton edellytys asian käsittelemiselle tai vastaajan tuomitsemiselle rangaistukseen. Tämä tulkinta vastaa myös 2 ja 3 momentin säännösten ehdotonta sanamuotoa (”on oltava”).

Tulkinta, jonka mukaan vastaaja voisi jäädä suostumuksellaan pois asian käsittelystä 8 luvun 3 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa, johtaisi myös lain soveltamiskäytännössä asianosaisten läsnäoloa koskevien 8 luvun säännösten sisällölliseen epäjohdonmukaisuuteen ja keskinäisiin ristiriitaisuuksiin.

Vastaajan kutsuminen oikeudenkäyntiin 8 luvun 12 §:n nojalla poissaolouhkaisesti ei merkitse sitä, että hänellä ei olisi halutessaan oikeutta osallistua asian käsittelyyn henkilökohtaisesti tai asiamiehen edustamana. Jos vastaajalla kutsun mukaan on oikeus jäädä pääkäsittelystä pois mutta hän lähettää asiamiehensä oikeuteen, kuten nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa, vastaajan ei katsota jääneen pois asian käsittelystä. Käsittelyn edellytyksiä ei tällöin arvioida poissaolokäsittelyä koskevien 11 ja 12 §:n säännösten vaan 8 luvun 3 §:n nojalla. Jos vastaajaa tällöin syytetään rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta, 3 §:n 1 momentin sallimaa mahdollisuutta käyttää oikeudenkäyntiasiamiestä ei voida soveltaa, vaan käsittelyn edellytyksenä on 3 momentin nojalla vastaajan henkilökohtainen läsnäolo. Vastaajan poissaolo johtaa tällöin käytännössä sovittamattomaan ristiriitaan. Lainsäätäjän tarkoituksena ei voida pitää sitä, että asianosaisten läsnäoloa koskevat säännökset mahdollistavat vakavan rikoksen käsittelyn vastaajan jäädessä kokonaan pois istunnosta, mutta estävät sen käsittelemisen vastaajan ollessa läsnä oikeudenkäyntiasiamiehen edustamana.

Rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 12 §:n viittaussäännös johtaa epäjohdonmukaisuuteen myös muiden 2 ja 3 momentissa säädettyjen tilanteiden kohdalla.

Lain 8 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan vastaajan on oltava henkilökohtaisesti käräjäoikeuden tai hovioikeuden pääkäsittelyssä läsnä siltä osin kuin tuomioistuin katsoo hänen läsnäolonsa asian selvittämiseksi tai muusta syystä tarpeelliseksi. Asian tutkiminen ja ratkaiseminen vastaajan suostumuksella hänen poissaolostaan huolimatta edellyttää kuitenkin 8 luvun 12 §:n mukaan nimenomaan sitä, että vastaajan läsnäolo asian selvittämiseksi ei ole tarpeen. Lain 8 luvun 12 §:n viittaus poissaolokäsittelyyn 3 §:n estämättä ei siten sovellu lainkaan tähän 3 §:n 2 momentissa säädettyyn poikkeustilanteeseen.

Lain 8 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan alle 18-vuotiasta vastaajaa ei voida tuomita vankeusrangaistukseen, ellei häntä ole henkilökohtaisesti kuultu pääkäsittelyssä. Lain 8 luvun 3 §:n 3 momentin nojalla vastaajan on oltava henkilökohtaisesti läsnä pääkäsittelyssä, jossa käsitellään syytettä rikoksesta, jonka johdosta hän on vangittuna. Aiemman lain voimassaoloaikana oikeuskäytännössä on ollut selvää, että alle 18-vuotiasta vastaajaa ei ole voitu tuomita vankeusrangaistukseen häntä kuulematta, eikä asiaa ei ole voitu käsitellä ilman vangitun vastaajan henkilökohtaista läsnäoloa. Vuoden 2019 lainmuutoksesta tai sitä koskevista esitöistä ei ole saatavissa tukea sille, että vakiintunutta tulkintaa olisi tarkoitettu näiltä osin muuttaa muutoin kuin sallimalla se, ettei vangittuna olevan vastaajan tarvitse olla läsnä koko pääkäsittelyn ajan. Rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 12 §:n viittaus poissaolokäsittelyyn 3 §:n estämättä ei siten vaikuta koskevan myöskään näitä 3 §:n 2 ja 3 momentissa säädettyjä poikkeustilanteita.

Edellä lausutun perusteella katson, että tulkinta, jonka mukaan vastaaja voisi jäädä suostumuksellaan pois 8 luvun 3 §:n 3 momentissa erikseen mainitussa tilanteessa, ei ole lainvalmisteluaineiston ja 8 luvun käsittelysäännösten muodostaman kokonaisuuden perusteella johdonmukainen, eikä vastaa lainsäätäjän tarkoitusta. Katson, että vastaajan on oltava 8 luvun 3 §:n 3 momentin nojalla henkilökohtaisesti läsnä käräjäoikeuden pääkäsittelyssä, jos häntä syytetään rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta. Tällaista rikosasiaa ei voida käsitellä 8 luvun 12 §:n nojalla ilman vastaajan läsnäoloa.

A:ta syytetään rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta. Kyseistä rikosasiaa ei ole ollut mahdollista käsitellä rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 12 §:n mukaisessa menettelyssä eli A:n poissaolosta huolimatta.

Katson, että asia olisi lähtökohtaisesti palautettava käräjäoikeudessa käsiteltäväksi, koska rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 3 §:n edellytykset asian käsittelylle eivät ole täyttyneet. Asiassa on kuitenkin otettava huomioon se, että käräjäoikeus ei ole tuominnut vastaajaa rangaistukseen, vaan on hylännyt syytteen.

Rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 11 §:n 3 momentin mukaan vastaajan poissaolo ei estä syytteen eikä muiden vaatimusten hylkäämistä. Lain esitöiden mukaan vastaajan oikeusturva ei tällaisessa tilanteessa edellytä sitä, että häntä kuullaan oikeudenkäynnissä. Momentin säännös tulee sovellettavaksi riippumatta siitä, millä uhalla vastaaja on kutsuttu oikeudenkäyntiin (HE 82/1995 vp s. 115). Katson, kuten Korkeimman oikeuden enemmistö, että säännös soveltuu esitöiden perusteella myös tilanteeseen, jossa vastaajaa on edustanut puolustaja, eikä hän siten ole ollut oikeudenkäynnistä poissa.

A:ta on edustanut käräjäoikeuden pääkäsittelyssä hänelle määrätty puolustaja. Kukaan asianosaisista ei ole nimennyt A:ta kuultavaksi. Käräjäoikeus on pääkäsittelyssä voinut pitää selvänä, että A ei ole halunnut itse tulla asiassa henkilökohtaisesti kuulluksi. A:n puolustaja on pääkäsittelyssä vastannut syytteeseen ja ottanut kantaa A:n menettelyyn sekä sen rikosoikeudelliseen arviointiin. Tällä perusteella katson, että syytteen tultua hylätyksi A:n oikeusturva ei käräjäoikeuden menettelyvirheestä huolimatta vaadi näissä olosuhteissa asian palauttamista käräjäoikeuteen uuteen käsittelyyn.

Edellä lausutuilla perusteilla olen asian jatkokäsittelystä ja päätöslauselmasta samaa mieltä Korkeimman oikeuden enemmistön kanssa.

Oikeusneuvos Sippo:

Olen Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevällä kannalla siltä osin kuin kysymys on asianosaisten kuulemisesta hovioikeudessa. Siltä osin kuin kysymys on poissaolokäsittelyn edellytyksistä, olen Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevän lopputuloksen kannalla seuraavin perusteluin.

Rikoksen törkeyteen liittyä edellytys

Asiassa kysymyksessä olevan lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan rikoksen enimmäisrangaistus on kuusi vuotta vankeutta. Tältä osin kysymys on siitä, onko asian käsittelyyn sovellettava oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 3 §:n 2 momentin säännöstä, jonka mukaan vastaajan on oltava henkilökohtaisesti läsnä käräjäoikeuden pääkäsittelyssä, jos häntä syytetään rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta.

Rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 12 §:n mukaan sen estämättä, mitä 3 §:ssä säädetään, asia voidaan tutkia ja ratkaista vastaajan suostumuksella hänen poissaolostaan huolimatta, jos hänet on sellaisella uhalla kutsuttu tuomioistuimeen ja hänen läsnäolonsa asian selvittämiseksi ei ole tarpeen. Rangaistukseksi ei tällöin voida tuomita ankarampaa rangaistusta kuin yhdeksän kuukautta vankeutta. Säännös on tullut voimaan 1.1.2019 (L 423/2018).

Jo aiemmassa laissa (rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 12 ja 13 §:t laissa 689/1997) oli vastaavan kaltainen sääntely poissaolokäsittelystä, kuitenkin niin, että poissaolokäsittelyssä voitiin tuomita enintään kuuden kuukauden vankeusrangaistus. Vuoden 2019 alusta voimaan tulleella uudistuksella rikosasian vastaajan läsnäolovelvollisuutta siten lievennettiin edellä mainitulta ja eräitä muiltakin osin.

Tämä on todettu myös voimassa olevan rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 12 §:n perusteluissa (HE 200/2017 vp s. 47). Lisäksi perusteluissa on todettu, että pykälän sanamuotoa täydennettäisiin siten, että pykälään otettavasta viittauksesta luvun 3 §:ään ilmenisi, että pykälä sisältää poikkeuksen 3 §:n läsnäolovelvollisuutta pääkäsittelyssä koskeviin säännöksiin. Sama on todettu pykälää koskevassa lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM 2/2018 vp s. 7), jossa on lisäksi laajasti käsitelty muita kuin poissaolokäsittelyä koskevia muutoksia rikosasian vastaajan läsnäolovelvollisuuteen.

Rikosoikeudenkäyntilaissa tarkoitetun poissaolokäsittelyn soveltamisalaa ei siis ole missään vaiheessa sidottu käsiteltävänä olevan rikoksen rangaistusasteikkoon vaan rikoksen törkeyden osalta ainoastaan tuomittavaan rangaistukseen. Tämä ja se, että rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 12 §:ssä säädetty merkitsee poikkeusta kaikkiin luvun 3 §:ssä säädettyihin läsnäolovelvollisuutta koskeviin säännöksiin, ilmenee yksiselitteisesti luvun 12 §:n sanamuodosta. Sen perustelujen perusteella näin on myös tarkoitettu säätää. Rikosoikeudenkäyntilain esitöistä ei mitenkään ilmene, että oikeustilaa olisi ollut tarkoitus nyt puheena olevalta osin muuttaa, eikä tällaisella esityölausumalla olisi merkitystäkään huomioon ottaen lain yksiselitteinen sanamuoto.

Edellä mainituilla perusteilla katson, että asiassa ei ole ollut rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 3 §:n 2 momentista johtuvaa estettä käsitellä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaa syytettä rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 12 §:ssä tarkoitetussa poissaolokäsittelyssä, jos pykälässä säädetyt poissaolokäsittelyn edellytykset täyttyvät. Niistä lausun seuraavaa.

Asian selvittämistarpeeseen liittyvä edellytys

Arvioinnin lähtökohdat

Asian tutkiminen vastaajan suostumuksella hänen poissaolostaan huolimatta edellyttää rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 12 §:n mukaan sitä, että, hänen läsnäolonsa asian selvittämiseksi ei ole tarpeen. Lainkohtaa koskevien esitöiden ja oikeuskäytännön kannanottojen osalta viittaan siihen, mitä Korkeimman oikeuden ratkaisun kohdissa 27–30 on todettu.

Korkeimman oikeuden ratkaisun kohdassa 33 mainituilla perusteilla katson, että poissaolokäsittelyn soveltuvuutta vastaan on lähtökohtaisesti puhunut se, että asiassa käräjäoikeudelle tarjottu selvitys ei ole näyttäytynyt laadultaan yksiselitteisenä ja laajuudeltaan kattavana. Syyttäjä on kuitenkin jo haastehakemuksen toimittamisen yhteydessä ilmoittanut, ettei hän pidä A:n henkilökohtaista kuulemista asiassa tarpeellisena. Hänen kuulemistaan eivät ole pyytäneet myöskään asianomistajat, jotka eivät osallistuneet käräjäoikeuskäsittelyyn, eikä A ole itsekään halunnut tulla käräjäoikeudessa kuulluksi asian selvittämiseksi.

Katson, että tässä tilanteessa myöskään käräjäoikeudella ei ole ollut perusteita edellyttää A:n henkilökohtaista kuulemista hänen rikosvastuunsa selvittämiseksi. Sitä ei näyttäisi edellyttäneen A:n oikeusturvakaan käräjäoikeuden päädyttyä asiassa esitetyn selvityksen vastaan otettuaan hylkäämään syytteen.

Edellä mainituilla perusteilla katson toisin kuin hovioikeus, että A:n henkilökohtainen kuuleminen asian selvittämiseksi ei ole ollut käräjäoikeudessa tarpeen. Myös Korkeimmassa oikeudessa A on ilmoittanut, että hän ei halua tulla asiassa kuulluksi, vaan tulisi itsekriminointisuojaan vedoten vaikenemaan asiassa.

Käräjäoikeudessa ei siten ole tapahtunut hovioikeuden katsomaa menettelyvirhettä. Asia on sen vuoksi palautettava hovioikeuteen käsiteltäväksi syyttäjän valituksen perusteella.