KKO:2022:76

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomio 20.8.2020 (nro 20/126521) ja Turun hovioikeuden tuomio 6.5.2021 (nro 21/120205) kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Stina Selander sekä hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Kai Kokko, Essi Kinnunen (eri mieltä) ja Jarmo Hannikainen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna kysymykseen siitä, onko A toiminut rikoslain 28 luvun 5 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetussa erityisen vastuullisessa asemassa hoitaessaan kehitysvammaisen veljensä taloudellisia asioita ja onko varojen kavallus myös kokonaisuutena arvostellen ollut törkeä.

Valituksessaan A vaati, että syyte ja korvausvaatimukset hylätään.

Syyttäjä ja asianomistaja vaativat vastauksissaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Alemmat oikeusasteet ovat lukeneet A:n syyksi törkeän kavalluksen ja tuominneet hänet viideksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen sekä velvoittaneet hänet korvaamaan asianomistajalle taloudellisena vahinkona tältä kavallettujen varojen määrän 8 234,38 euroa.

2. Alemmat oikeusasteet ovat katsoneet selvitetyksi, että A oli hoitanut keskivaikeasti kehitysvammaisen veljensä raha-asioita 1.9.2012 alkaen 27.5.2014 saakka ilman edunvalvojan määräystä käytännössä edunvalvojan oikeuksin. Tänä aikana hän oli nostanut veljensä tililtä varoja yhteensä 8 234,38 euroa käyttämättä niitä veljensä hyväksi. A:lla oli yleisen edunvalvojan määräämiseen saakka ollut yksinomainen käyttöoikeus veljensä pankkitiliin, ja hän oli hoitanut kaikki veljensä raha-asiat. Syntymästään saakka keskivaikeasti kehitysvammainen asianomistaja ei ollut kyennyt hoitamaan tai valvomaan raha-asioitaan, ja hän oli ollut tässä suhteessa täysin riippuvainen veljestään.

3. Alemmat oikeusasteet ovat katsoneet, että A oli toiminut rikoslain 28 luvun 5 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetussa erityisen vastuullisessa asemassa ja että teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

4. Korkeimmassa oikeudessa on A:n valituksen perusteella kysymys siitä, onko hän toiminut edellä mainitussa lainkohdassa tarkoitetussa erityisen vastuullisessa asemassa ja onko kavallus myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Törkeää kavallusta koskevan rangaistussäännöksen tulkinnan lähtökohdat

5. Rikoslain 28 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan kavallusta on pidettävä törkeänä, jos 1) kavalluksessa kohteena on erittäin arvokas omaisuus tai suuri määrä varoja tai 2) teolla aiheutetaan rikoksen uhrille tämän olot huomioon ottaen erityisen tuntuvaa vahinkoa tai 3) rikoksentekijä käyttää hyväkseen erityisen vastuullista asemaansa ja kavallus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

6. Rikoslain 28 luvun muuttamiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 66/1988 vp s. 41–42) mukaan laissa tarkoitetun erityisen vastuullisen aseman katsottaisiin olevan ainoastaan sillä, jonka tehtäväksi on annettu pitää huolta toiselle kuuluvasta omaisuudesta, jolla on huomattavaa taloudellista arvoa. Hallituksen esityksen mukaan tällaisia henkilöitä ovat muun muassa suurten liikelaitosten johtohenkilöt, asianajajat, erikseen määrätyt holhoojat sekä pankki- ja luottolaitosten vastuuhenkilöt. Sitä vastoin tavallista työntekijää, esimerkiksi pankin tai valintamyymälän kassanhoitajaa, ei ole pidettävä tällaisena henkilönä pelkästään sillä perusteella, että hän vastaa jostakin kassasta.

7. Lain muutos merkitsi tiukennusta ankaroittamisperusteen täyttymiselle asetettuihin edellytyksiin aikaisempaan oikeustilaan nähden, kun aiemmin voimassa olleen rikoslain 29 luvun 2 §:n (498/1972) mukaan kavallus katsottiin törkeäksi, jos teko tehtiin käyttäen hyväksi rikoksentekijän vastuullista asemaa. Viimeksi mainitun säännöksen esitöissä (HE 23/1972 vp s. 12) on todettu kavallusta pidettävän törkeänä, jos siihen syyllistynyt on vastuullisessa asemassa ja nauttii sen perusteella erityistä luottamusta. Tällaisessa asemassa todettiin olevan muun muassa suurten liikelaitosten johtohenkilöt ja kassanhoitajat.

8. Korkein oikeus on törkeän kavallusrikoksen yksiköintiä koskevassa ratkaisussaan KKO 2018:17 antanut teon syyksilukemiseen liittyen merkitystä sille, että kunnan rakennustarkastajana toiminut vastaaja oli korjaus- ja energia-avustusvaroihin kohdistuvassa ratkaisutoiminnassaan toistuvasti käyttänyt hyväkseen sitä, että ratkaisuvalta oli delegoitu yksinomaan hänelle eikä hänen ratkaisutoimintaansa käytännössä valvottu. Korkein oikeus katsoi, että vastaajalle oli näin todellisuudessa muodostunut erityisen luottamuksellinen asema (kohdat 15 ja 31). Korkein oikeus on lisäksi antanut törkeää kavallusta koskevassa kokonaisarvostelussa merkitystä asianomistajan terveydentilasta johtuneelle vastaajista riippuvaiselle asemalle (KKO 2019:33, kohta 16).

9. Korkein oikeus ei kuitenkaan ole antanut ennakkoratkaisua, jossa olisi ollut kysymys sen arvioimisesta, onko kavallus tehty käyttäen hyväksi erityisen vastuullista asemaa rikoslain 28 luvun 5 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetuin tavoin.

Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa

10. Rikoslain 28 luvun 5 §:n 1 momentin 3 kohdan sanamuoto ei edellytä, että siinä tarkoitettu erityisen vastuullinen asema on annettu tekijälle jonkun toimesta nimenomaisella sopimuksella tai viranomaisen päätöksellä, kuten edunvalvojan määräyksellä. Erityisen vastuullinen asema voi näin ollen lain sanamuodon perusteella arvioituna syntyä myös silloin, kun vastaaja on omasta aloitteestaan tosiasiassa ryhtynyt hoitamaan erityisen luottamuksellista ja vastuullista tehtävää.

11. Pelkästään kohdassa 6 selostetut esityölausumat eivät anna aihetta katsoa, että erityisen vastuullinen asema voisi perustua ainoastaan tehtäväksi antamista koskevaan määräykseen tai nimenomaiseen sopimukseen. Esitöissä mainitut esimerkit eivät myöskään muodosta tyhjentävää luetteloa kaikista niistä tilanteista, joissa vastaajan asemaa voidaan pitää säännöksessä tarkoitetulla tavalla erityisen vastuullisena.

12. Rikoslain tulkinnassa on monelta osin pidetty erityisen moitittavana tekoa, joka on käsittänyt haavoittuvassa asemassa olevan asianomistajan tilan hyväksikäyttöä. Kavallusta koskevien säännösten esitöissä on todettu, että joissakin tapauksissa tekijän ja asianomistajan läheisen suhteen hyväksi käyttämistä olisi pidettävä kavalluksessa pikemminkin ankaroittavana kuin lieventävänä seikkana (HE 66/1988 vp s. 42).

13. Tuomioistuimen tai holhousviranomaisen päätöksellä edunvalvojan tehtävään määrätty on holhoustoimesta annetun lain 46 §:n mukaisesti holhousviranomaisen valvonnan alainen. Lain 50 §:n mukaisesti edunvalvoja, jonka tehtäviin kuuluu omaisuuden hoitamista, on velvollinen pitämään kirjaa päämiehen varoista ja veloista sekä tilikauden tapahtumista. Lain 51 §:n mukaan edunvalvojan on vuosittain annettava holhousviranomaiselle tili tehtävänsä hoidosta. Korkein oikeus toteaa, että edunvalvojan tehtävän hoitoon liittyvät lakisääteiset velvollisuudet ja tämän toiminnan valvontaa koskevat säännökset ilmentävät päämiehensä puolesta toimivan edunvalvojan tehtävän erityistä vastuullisuutta. Korkein oikeus katsoo, että vastaavia tehtäviä ilman nimenomaista edunvalvojan määräystä hoitavan henkilön asemaa ei ole syytä pitää niin erilaisena, ettei sen voitaisi olosuhteista riippuen katsoa olevan rikoslain 28 luvun 5 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla erityisen vastuullinen.

14. Tässä tapauksessa A on ryhtynyt hoitamaan kehitysvammaisen veljensä kaikkia raha-asioita sen jälkeen, kun veljesten äiti ei enää ollut siihen kyennyt. A:n mahdollisuudet ryhtyä tehtävään ovat siten liittyneet siihen, että hänen veljensä asioita on hoidettu perhepiirissä tämän täysi-ikäistymisen jälkeenkin. A:n veli on ollut itse kykenemätön hoitamaan raha-asioitaan tai huolehtimaan siitä, että joku määrättäisiin niitä hoitamaan. Hän on myös ollut itse kykenemätön valvomaan raha-asioitaan hänen puolestaan hoitaneen A:n toimia.

15. Edellä kuvatut olosuhteet huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että A on ryhtyessään hoitamaan kehitysvammaisen veljensä raha-asioita ottanut itselleen tehtävän, jossa toimiessaan hän on ollut rikoslain 28 luvun 5 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetussa erityisen vastuullisessa asemassa. A on käyttänyt merkittävän osan veljensä varoista omaksi hyväkseen. Teko on sen kestoon ja asianomistajan kehitysvammasta johtuneeseen A:sta riippuvaiseen asemaan nähden myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Aihetta hovioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen ei siten ole.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pekka Koponen, Mika Huovila, Kirsti Uusitalo, Eva Tammi-Salminen ja Alice Guimaraes-Purokoski. Esittelijä Silja Leino (mietintö).

Esittelijän mietintö

Oikeussihteeri Leino: Taustasta ja kysymyksenasettelusta sekä rangaistussäännöksen tulkinnan lähtökohdista kohdissa 1–9 lausutuilta osin mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen. Tämän jälkeen Korkein oikeus lausunee seuraavaa.

Kavallusrikoksen tunnusmerkistö edellyttää, että tekijä anastaa hallussaan olevaa varallisuutta. Toisen omaisuuden hallussapitoon liittyy lähtökohtaisesti aina vastuuta riippumatta tavasta, jolla omaisuus on saatu haltuun. Jotta rikoslain 28 luvun 5 §:n 1 momentin 3 kohdassa säädettyä törkeysperustetta voidaan soveltaa, täytyy tekijän käyttää hyväkseen erityisen vastuullista asemaa. Mikä tahansa luottamuksellinen asianhoito ei voi täyttää törkeää tekomuotoa.

Säännöskohdan sanamuoto mahdollistaa tulkinnan, jonka mukaan erityisen vastuulliselle asemalle ei ole tarpeen asettaa sen saantitapaa tai laatua koskevia edellytyksiä. Tähän nähden myös tosiasiassa syntynyt epävirallinen luottamussuhde voi täyttää ankaroittamisperusteen. Toisen, vieläpä haavoittuvassa asemassa olevan lähisukulaisen asioita hoitamaan ryhtyvä toimii epäilemättä vastuullisessa asemassa. Se, että varoja väärinkäyttäneeltä taholta puuttuu nimenomainen valtuutus tai virallinen asema, ei sinänsä vähennä menettelyn moitittavuutta.

Lain esitöissä (HE 66/1988 vp s. 41–42) lausuttu edellytys, jonka mukaan erityisen vastuullinen asema katsottaisiin olevan vain sillä, jonka tehtäväksi on annettu pitää huolta toiselle kuuluvasta huomattavaa taloudellista arvoa omaavasta omaisuudesta, puoltaa kuitenkin tulkintaa, jonka mukaan erityisen vastuullinen asema olisi lähtökohtaisesti tehtävään erikseen määrätyllä taholla, ja että tällaiseen tehtävään liittyy pääsy sekä toimivaltuudet hallinnoida merkittävää määrää varoja. Tätä johtopäätöstä tukevat myös lain esitöissä esimerkinomaisesti luetellut tahot, joilla voidaan katsoa olevan erityisen vastuullinen asema eli liikelaitosten johtohenkilöt, asianajajat, erikseen määrätyt holhoojat sekä pankki- ja luottolaitosten vastuuhenkilöt. Huomionarvoista on sekin, että nykymuotoista ankaroittamisperustetta säädettäessä vastuullisen aseman sijaan on päädytty lain sanamuodon mukaisesti edellyttämään nimenomaan erityisen vastuullista asemaa, mikä seikka on merkinnyt tiukennusta aikaisempaan oikeustilaan nähden. Niin ikään oikeusvarmuus ja ennakoitavuus puoltavat tarkkarajaista tulkintaa arvioitaessa törkeysperusteen täyttymistä.

Edellä mainittujen seikkojen valossa on perusteltua katsoa erityisen vastuullista asemaa koskevan kriteerin täyttyvän ensisijaisesti silloin, kun tekijä on määrätty tehtävään ja hän on ottanut toimeksiannon vastaan tieten ja siihen liittyvän erityisen vastuun mieltäen. Viralliseen vastuuasemaan liittyy tyypillisesti laajemmat tiedolliset ja toiminnalliset valtuudet, mikä seikka on omiaan korostamaan tehtävän saaneen henkilön vastuuta. Toiminnan mahdollinen alisteisuus julkiselle valvonnalle on niin ikään omiaan lisäämään vastuuasemassa olevan henkilön nauttimaa luottamusta ja toimintaedellytyksiä. Tällaista erityistä luottamusta on perusteltua suojata arvioimalla mahdollisia väärinkäytöksiä ankarammin. Toisaalta merkittävässä asemassa oleva henkilö voi toimia hyvinkin omavaltaisesti ja valvonnan ulottumattomissa. Myös tämä seikka puoltaa väärinkäytösten suurempaa moitittavuutta.

Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa vastaajan on näytetty hoitaneen veljensä raha-asioita tämän muutettua hoitokotiin veljesten äidin päädyttyä sairaalaan ja ollen siten estynyt hoitamaan poikansa asioita. A:lla ei ole ollut holhoustoimesta annetun lain mukaista edunvalvojan määräystä. Asioiden hoito on rajoittunut veljen pankkitililleen saamien varojen hallinnointiin tämän tavanomaisten taloudellisten asioiden hoitamiseksi. Vastaajan on selvitetty nostaneen pankkitililtä varoja tekoaikana 1.9.2012–27.5.2014 yhteensä 19 770 euroa. Sanotuista varoista on samaisena ajanjaksona maksettu hoitokodissa asuneen veljen asumis- ja ruokakuluja yhteensä 7 862,20 eurolla ja muita laskuja yhteensä 2 678,42 eurolla sekä varattu tälle käyttörahaa 995 euroa. Tämän ylittäviltä osin eli yhteensä 8 234,38 euroa on selvitetty jääneen tulematta asianomistajan hyväksi. Vaikka viimeksi mainitun summan voidaan katsoa olevan uhrin taloudelliseen asemaan nähden olennainen, ei vastaajan huolenpidon kohteena olleiden ja anastetuksi päätyneiden varojen voida katsoa omaavan lain esitöissä viitatuin tavoin huomattavaa taloudellista arvoa.

Edellä mainituilla perusteluilla päädyttäneen siihen, ettei vastaajan ole katsottava käyttäneen hyväkseen erityisen vastuullista asemaa rikoslain 28 luvun 5 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetuin tavoin. Yksin se seikka, että vastaajalle on myönnetty veljensä pankkitilin käyttöoikeus, ei anna aihetta arvioida hänen vastuuasemaansa toisin. Asiassa ei ole Korkeimmassa oikeudessa vedottu muihin törkeysperusteisiin. Näin ollen hovioikeuden tuomio kumottaneen ja syyte törkeästä kavalluksesta hylättäneen.

Ankarin rangaistus kavalluksesta on yksi vuosi kuusi kuukautta vankeutta. Rikoslain 8 luvun 1 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan syyteoikeus vanhenee tällöin viidessä vuodessa tekopäivästä. Koska haaste on annettu tiedoksi A:lle 14.5.2020, syyteoikeus kavalluksesta on vanhentunut.

Syyteoikeuden vanhentumisesta huolimatta asianomistajalle voidaan tuomita maksettavaksi korvausta sellaisesta vahingosta, joka on ollut seurausta syytteessä kuvatusta teosta (esimerkiksi KKO 2021:60, kohta 28 ja siinä viitattu ratkaisu). Edellytyksenä tälle on, että teko on näytetty toteen ja todettu sellaiseksi, että se on säädetty rangaistavaksi.

A:n on hovioikeudessa katsottu menetelleen kavalluksen tunnusmerkistön täyttävin tavoin. Korkein oikeus katsonee, että peruste vahingonkorvausvelvollisuudelle on siten olemassa.