KKO:2022:73

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio 9.9.2020 nro 20/131950

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli pahoinpidellyt puolisoaan B:tä lyömällä häntä useita kertoja nyrkillä sekä lyömällä veitsellä selkään. B:lle oli aiheutunut käteen ja sääreen mustelmia, selkään neljän senttimetrin syvyinen haava sekä keuhkoihin veri-ilmarinta. Teossa oli käytetty teräasetta. Käräjäoikeus katsoi, että pahoinpitelyä oli pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Käräjäoikeus luki A:n syyksi törkeän pahoinpitelyn ja tuomitsi hänet 2 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus kiinnitti rangaistusta mitatessaan huomiota muun ohessa siihen, että kysymys oli ollut varsin vakavasta törkeästä pahoinpitelystä, joka oli tehty lyömällä veitsellä kerran asianomistajaa ylävartaloon, tosin selkäpuolelle. Käräjäoikeus piti jossain määrin rangaistusta ankaroittavana sitä, että kysymys oli lähisuhdeväkivallasta, mutta kiinnitti toisaalta huomiota myös siihen, että A oli kutsunut apua paikalle.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Linda Taivassalo ja lautamiehet.

Vaasan hovioikeuden tuomio 15.10.2021 nro 21/142537

A valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus katsoi selvitetyksi, että A oli lyönyt B:tä kaksi kertaa nyrkillä sekä kerran veitsellä selkään. Hovioikeus totesi, että veitsellä tehdyn lyönnin ei ollut tarvinnut olla erityisen voimakas. Lääkärintodistuksen mukaan seurauksena ei ollut ollut hengenvaarallinen tilanne, koska veitsi ei ollut mennyt syvemmälle. Hovioikeus katsoi, että vaikka teossa oli käytetty teräasetta, tekoa ei voitu kokonaisuutena arvostellen pitää törkeänä yksin sen perusteella, että teko oli kohdistunut A:n puolisoon. Hovioikeus luki A:n syyksi pahoinpitelyn ja tuomitsi hänet 1 vuoden 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hovioikeus otti rangaistuksen mittaamisessa huomioon, että pahoinpitely oli tehty vaarallista teräasetta käyttäen ja se oli kohdistunut puolisoon.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Antti Vaittinen, Hagar Nordström ja Pasi Vihla.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan syyttäjä vaati, että A:n syyksi luetaan pahoinpitelyn asemesta törkeä pahoinpitely ja että hänelle tuomittua vankeusrangaistusta korotetaan ja rangaistus muutetaan ehdottomaksi.

Vastauksessaan A vaati, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Hovioikeus on katsonut asiassa selvitetyksi, että A on pahoinpidellyt vaimoaan B:tä heidän yhteisessä kodissaan lyömällä B:tä kahdesti nyrkillä ylävartaloon sekä yhden kerran veitsellä selkään. Pahoinpitelyssä käytetty veitsi oli ollut noin 26 senttimetriä pitkä ja sen teräosa noin 12 senttimetrin pituinen ja 4 senttimetriä leveä. Veitsenisku oli osunut lapaluiden alaosien väliselle alueelle ja se oli aiheuttanut B:lle 4 senttimetrin syvyisen pistohaavan selkään sekä veri-ilmarinnan.

2. Käräjäoikeus on katsonut A:n syyllistyneen hänen syykseen luetulla menettelyllä törkeään pahoinpitelyyn ja tuominnut hänet 2 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen. Hovioikeus on katsonut A:n syyllistyneen törkeän pahoinpitelyn sijasta pahoinpitelyyn ja muutettuaan syyksilukemista myös nyrkillä tapahtuneiden lyöntien lukumäärän osalta tuominnut hänet 1 vuoden 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

3. Korkeimmassa oikeudessa on syyttäjän valituksen johdosta kysymys siitä, onko A:n syyksi hovioikeudessa luettua pahoinpitelyä pidettävä törkeänä ja onko A:lle tuomittua vankeusrangaistusta korotettava ja onko se määrättävä ehdottomaksi.

Sovellettavat oikeusohjeet

4. Rikoslain 21 luvun 6 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan rikoksentekijä tuomitaan törkeästä pahoinpitelystä, jos pahoinpitelyssä käytetään ampuma- tai teräasetta taikka muuta niihin rinnastettavaa hengenvaarallista välinettä ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

5. Korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä eri rikosten törkeyden kokonaisarvostelu on ollut jossakin määrin tapauskohtaista (ks. KKO 2011:102, kohta 13, KKO 2013:57, kohta 5 ja siinä viitatut ratkaisut sekä KKO 2020:33, kohta 31). Rikoksen laji ja teko-olosuhteet voivat vaikuttaa siihen, millä tavoin rikoksen törkeys kokonaisuutena arvioidaan. Rikoksen ankaroittamisperusteen täyttävä piirre saattaa olla niin vahingollinen tai vaarallinen, että se jo sellaisenaan antaa aiheen arvioida rikoksen myös kokonaisuutena arvostellen törkeäksi. On myös mahdollista, että rikoksessa täyttyy useampi kuin yksi ankaroittamisperuste, mikä myös voi puoltaa rikoksen arvioimista kokonaisuutena arvostellen törkeäksi. Vaikka rikoksen törkeyden kokonaisarvostelussa usein on perusteltua arvioida sitä, liittyykö tekoon yhden tai useamman ankaroittamisperusteen lisäksi muita erityistä moitittavuutta osoittavia seikkoja, rikoksen katsominen kokonaisuutena arvostellen törkeäksi ei siis aina edellytä ankaroittamisperusteeseen liittymättömien teon törkeyttä osoittavien seikkojen toteamista. Näissä tapauksissa kokonaisarvostelu voi tapahtua arvioimalla rikoksen törkeyttä ankaroittamisperusteen tai -perusteiden ilmenemismuodon pohjalta (KKO 2013:57, kohta 6).

6. Viime kädessä, etenkin jos ankaroittamisperuste ei täyty teon moitittavuutta huomattavasti korostavalla tavalla, rikoksen törkeyden kokonaisarvostelu tehdään punnitsemalla vastakkain tekoon ja teko-olosuhteisiin liittyviä lieventäviä ja ankaroittavia seikkoja kokonaisuudessaan (KKO 2013:57, kohta 13, KKO 2014:6, kohdat 11–13 ja KKO 2018:84, kohta 18).

7. Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ns. Istanbulin sopimus) 46 artiklan a-kohta velvoittaa valtiota sopimusosapuolena toteuttamaan tarvittavat lainsäädäntö- tai muut toimet varmistaakseen, että kansallisen lain säännösten mukaisesti voidaan rangaistusta määrättäessä ottaa huomioon raskauttavana seikkana, että rikoksen on kohdistanut entiseen tai nykyiseen puolisoon tai kumppaniin perheenjäsen, uhrin kanssa yhdessä asuva henkilö tai valta-asemaansa väärin käyttänyt henkilö. Istanbulin sopimus on saatettu Suomessa lakina (375/2015) voimaan 1.8.2015 lukien. Istanbulin sopimusta ei voida kuitenkaan rikosoikeudellinen laillisuusperiaate huomioon ottaen suoraan soveltaa vastaajan vahingoksi ilman kansallisia lainsäädäntötoimia (KKO 2020:20, kohdat 10–13).

8. Istanbulin sopimuksen kansallista voimaansaattamista koskevan hallituksen esityksen (HE 155/2014 vp s. 59–60) mukaan sopimuksen 46 artiklan a-kohta ei edellytä erityisten koventamisperusteiden säätämistä, vaan olennaista on, että tuomarilla on mahdollisuus ottaa tällaiset seikat huomioon rangaistusta määrätessään. Kansallisessa oikeuskäytännössä perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa onkin pidetty tapauskohtaisessa harkinnassa osoituksena teon suuremmasta vahingollisuudesta ja vaarallisuudesta sekä tekijän suuremmasta syyllisyydestä, jotka seikat ovat puoltaneet rangaistuksen mittaamista yleistä rangaistuskäytäntöä ankarammaksi (ks. KKO 2020:20, kohta 8 ja siinä viitatut ratkaisut, KKO 2021:20, kohta 8 sekä KKO 2021:54, kohta 24).

9. Edellä mainitussa hallituksen esityksessä (HE 155/2014 vp s. 59–60) on lisäksi todettu, että osa sopimuksen 46 artiklan mukaisista raskauttavista seikoista on sellaisia, että ne tekevät rikoksesta ankarammin rangaistavan kvalifioidun rikoksen. Lisäksi kvalifioitujen tekomuotojen yhteydessä arvioidaan aina rikoksen törkeyttä kokonaisuutena, jolloin voidaan ottaa huomioon esimerkiksi artiklassa mainittuja seikkoja. Korkein oikeus toteaa, että pahoinpitelyn kohdistaminen puolisoon voidaan siten ottaa huomioon myös pahoinpitelyrikosten törkeyden kokonaisarvostelussa.

Pahoinpitelyn törkeysarviointi tässä asiassa

10. A on muun ohella lyönyt B:tä yhden kerran terävällä keittiöveitsellä selkään. Koska pahoinpitelyssä on käytetty kohdassa 1 kuvattua vaarallista teräasetta, rikoslain 21 luvun 6 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu ankaroittamisperuste täyttyy. Kysymys on tämän jälkeen siitä, onko pahoinpitely myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

11. Syyttäjä on kokonaisarvostelun perusteena vedonnut siihen, että asianomistaja B ei ollut menettelyllään antanut mitään syytä väkivallan käyttöön sekä siihen, että kysymys ei ole ollut pelkästä yksittäisestä äkkipikaistuksissa veitsellä tehdystä lyönnistä, vaan A oli lyönyt B:tä myös nyrkillä. Syyttäjä on lisäksi vedonnut veitsellä tapahtuneen lyönnin laatuun ja sen seurauksiin ja katsonut, että veistä ei ollut käytetty vähämerkityksellisellä tavalla. Vielä syyttäjä on vedonnut siihen, että A ja B ovat aviopuolisoita.

12. Asiassa esitetystä selvityksestä ilmenee, että A on lyönyt B:tä selkään teräaseella sillä seurauksella, että veitsi on lävistänyt kaksi vaatekerrosta sekä B:n ihon ja uponnut 4 senttimetrin syvyyteen ihonalaisiin pehmytkudoksiin. Vasemmalla puolella B:n keuhkoissa on todettu veri-ilmarinta ja hänelle on asennettu aiheutuneen vamman johdosta laskuputki (pleuradreeni). Lääkärinlausunnon mukaan rintakehän alueella sijaitsee useita elintärkeitä elimiä, ja jos veitsi olisi mennyt pidemmälle, olisi kyseessä voinut olla hengenvaarallinen tilanne.

13. Korkein oikeus toteaa, että A:n B:hen kohdistaman veitsellä selkään tehdyn lyönnin on täytynyt olla suhteellisen voimakas lävistääkseen vaatekerrokset ja B:n ihon sekä upotakseen 4 senttimetrin syvyyteen. Mainittu lyönti on ollut potentiaalisesti hengenvaarallinen, koska lyönnin osumakohta ja voimakkuus huomioon ottaen voidaan pitää sattumanvaraisena sitä, kuinka syvälle kehoon veitsen terä on lopulta uponnut ja onko lyönti lopulta vahingoittanut elintärkeitä elimiä. Edellä kuvattu lyönti veitsellä osoittaa piittaamattomuutta B:n henkeä ja terveyttä kohtaan. Asiassa tulee myös ottaa huomioon, että veitsen osumakohdan perusteella B:n on täytynyt olla lyönnin tapahtuessa puolustuskyvyttömässä asennossa. Korkein oikeus katsoo, että veitsellä selkään tehty lyönti on ollut siinä määrin vahingollinen ja vaarallinen, että jo tällä perusteella pahoinpitelyä voidaan lähtökohtaisesti pitää kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

14. Pahoinpitely ei ole rajoittunut edellä kuvattuun veitsellä lyöntiin, vaan A on myös lyönyt B:tä kahdesti nyrkillä. Tämä lisää pahoinpitelyn moitittavuutta.

15. A on pahoinpidellyt puolisoaan B:tä ja edellä kohdassa 9 todetulla tavalla tämä on seikka, joka voidaan ottaa huomioon pahoinpitelyrikoksen törkeyden kokonaisarvostelussa. Korkein oikeus katsoo, että siten myös se, että kysymys on lähisuhdeväkivallasta, korostaa A:n teon tavanomaista suurempaa moitittavuutta.

16. Pahoinpitelyn kokonaistörkeyttä vastaan puhuu lähinnä se, että tekoa ei voida pitää suunnitelmallisena. Tämän seikan merkitys jää käsillä olevissa olosuhteissa vähäiseksi.

17. Korkein oikeus toteaa johtopäätöksenään, että A:n B:hen kohdistamaa veitsellä tapahtunutta lyöntiä on kohdasta 13 ilmenevällä tavalla pidettävä siinä määrin moitittavana, että pahoinpitelyä voidaan jo lähtökohtaisesti pitää kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Punnittuaan lisäksi vastakkain edellä selostettuja A:n teon moitittavuutta korostavia ja lieventäviä seikkoja kokonaisuudessaan Korkein oikeus katsoo, että teon moitittavuutta korostavat seikat ovat lieventäviä seikkoja selvästi merkityksellisempiä. Tämän vuoksi pahoinpitelyä on pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Syyksilukeminen

18. Hovioikeuden A:n syyksi lukema pahoinpitely on kokonaisuutena arvostellen törkeä. A on siten syyllistynyt menettelyllään törkeään pahoinpitelyyn.

Rangaistuksen määrääminen

19. Rangaistusasteikko törkeästä pahoinpitelystä on vankeutta vähintään 1 vuosi ja enintään 10 vuotta. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Saman luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

20. Pahoinpitelyrikoksen moitittavuutta arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota erityisesti ruumiillisen koskemattomuuden loukkauksen asteeseen, käytetyn väkivallan laatuun ja määrään, teolla aiheutetun vaaran tai seurauksen vakavuuteen sekä tekotapaan ja -välineeseen (KKO 2019:29, kohta 8). Kun kysymys on rangaistuksen määräämisestä rikoksen törkeän tekomuodon tunnusmerkistön täyttävästä teosta, huomioon otetaan rangaistuksen määräämistä koskevien säännösten mukaisesti myös ne seikat, jotka ovat vaikuttaneet rikoksen törkeysarviointiin (KKO 2017:8, kohta 15 ja siinä viitatut ratkaisut). Korkein oikeus on useasti todennut (mm. KKO 2014:91, kohdat 7 ja 9, KKO 2020:33, kohdat 37 ja 38 sekä KKO 2021:20, kohta 10), että rangaistuksen mittaamisen ja erityisesti oikeuskäytännön yhtenäisyyden turvaamisen perusteisiin kuuluu, että kysymyksessä olevaa tekoa verrataan muihin samankaltaisiin tekoihin ja otetaan huomioon niissä mitatut rangaistukset.

21. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti tuomittu yli 2 vuoden vankeusrangaistus veitsellä tehdyistä törkeistä pahoinpitelyistä, joissa veitsellä on lyöty pistomaisesti ihon lävitse kudoksiin elintärkeiden elinten alueelle (esim. KKO 1999:20, KKO 2005:63, KKO 2020:20 ja KKO 2020:91). Rangaistuksen määrääminen on kuitenkin aina tapauskohtaista ja teon vaikuttimet ja rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys voivat puoltaa rangaistuksen alentamista tai korottamista tästä lähtökohdasta. Arvioinnin tapauskohtaisuus korostuu törkeän pahoinpitelyn kaltaisessa tunnusmerkistössä, jossa säädetty rangaistusasteikko on hyvin laaja.

22. Korkein oikeus kiinnittää käsillä olevassa asiassa huomiota erityisesti teräaseella tehdyn pahoinpitelyn tekotapaan ja teolla aiheutettuun vammaan sekä teon vaarallisuuteen. Veitsellä selkään tapahtunut lyönti on ollut potentiaalisesti hengenvaarallinen ja se osoittaa piittaamattomuutta toisen henkeä ja terveyttä kohtaan. Teräaseella tehdyn pahoinpitelyn laatu itsessään puoltaa yli 2 vuoden vankeusrangaistusta.

23. Kysymys on lähisuhdeväkivallasta. Asianomistajaan on kohdistettu väkivaltaa ilman tämän antamaa aihetta. Pahoinpitely ei ole rajoittunut teräaseen käyttöön, vaan A on kohdistanut asianomistajaan väkivaltaa myös nyrkillä lyöden. Nämä seikat korostavat teon vahingollisuutta ja vaarallisuutta sekä tekijän syyllisyyttä. Korkein oikeus katsoo, että rangaistuksen mittaamisessa voidaan rangaistusta vähäisessä määrin alentavana ottaa huomioon se, että A on pyytänyt toista henkilöä kutsumaan paikalle perheen tukihenkilön, joka on puolestaan soittanut hätäkeskukseen.

24. Syyttäjä ei ole hakenut hovioikeudelta muutosta käräjäoikeuden tuomitsemaan 2 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen, joten rangaistus ei voi tässä tapauksessa olla käräjäoikeuden tuomitsemaa rangaistusta ankarampi. Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden tuomitsemaa rangaistusta on korotettava ja että käräjäoikeuden tuomitsema vankeusrangaistus ei ole A:n syyksi luettavaan törkeään pahoinpitelyyn nähden ainakaan liian ankara. A tuomitaan yli 2 vuoden vankeusrangaistukseen, joten vankeusrangaistus on rikoslain 6 luvun 9 §:n 1 momentin säännös huomioon ottaen ehdoton.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A tuomitaan hovioikeuden hänen syykseen lukeman pahoinpitelyn asemesta törkeästä pahoinpitelystä (tekoaika 18.4.2018) 2 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pekka Koponen, Ari Kantor, Lena Engstrand, Timo Ojala ja Tuija Turpeinen. Esittelijä Juha Pihlamaa.