KKO:2022:67

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio 6.2.2020 nro 20/105346

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi syyttäjän syytteen mukaisesti, että 15-vuotias A oli yhdessä kolmen muun henkilön kanssa, joista kaksi oli jäänyt tuntemattomiksi ja yksi oli ollut tekoaikaan alle 15-vuotias, käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa ja uhkaamalla välittömästi käyttää sellaista väkivaltaa yrittänyt pakottaa 14-vuotiaan asianomistajan luopumaan taloudellisesta edusta, johon rikoksentekijöillä ei ollut ollut laillista oikeutta.

A oli töninyt ja lyönyt kerran nyrkillä kasvojen alueelle koulun lähettyvillä kohtaamaansa asianomistajaa. A:n seurassa olleista kolmesta muusta henkilöstä yksi oli myös lyönyt asianomistajaa kolme kertaa pään ja ylävartalon alueelle ja potkaissut häntä kerran vartalon alueelle. Tämän jälkeen A oli seurueineen piirittänyt asianomistajaa A:n samalla vaatiessa tätä antamaan rahansa ja kuulokkeensa. Asianomistajan kieltäydyttyä luovuttamasta omaisuuttaan A oli suusanallisesti uhannut asianomistajaa väkivallalla.

Teko oli jäänyt yritykseksi ulkopuolisen henkilön havaittua tilanteen ja asianomistajan kieltäydyttyä antamasta omaisuuttaan A:lle.

Asianomistajalle oli aiheutunut A:n menettelystä ainakin kipua.

Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen nuorena henkilönä tehtyyn ryöstön yritykseen ja tuomitsi hänet 70 päiväsakon sakkorangaistukseen.

Käräjäoikeus katsoi asiassa olevan erityisen painava syy määrätä rangaistukseksi vankeuden sijasta sakkoa, koska teko oli jäänyt yritykseksi ja A oli teon tehdessään ollut vasta 15-vuotias.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Mika Illman (eri mieltä) ja lautamiehet.

Tuomittavan rangaistuksen osalta eri mieltä ollut käräjätuomari katsoi, että teko oli siinä määrin vakava, ettei asiassa ollut perusteita poiketa rikoslain 31 luvun 1 §:ssä säädetystä rangaistusasteikosta eikä siten erityisen painavaa syytä tuomita A:lle rangaistukseksi vankeuden sijasta sakkoa. Tekijöitä oli ollut neljä ja käytetty väkivalta ei ollut vähäistä. Käräjätuomari katsoi, että A tulisi tuomita 5 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sen tehosteeksi valvontaan.

Helsingin hovioikeuden tuomio 6.5.2021 nro 21/119477

Syyttäjä valitti hovioikeuteen ja vaati, että A tuomitaan sakkorangaistuksen asemesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä ehdollisen vankeuden tehosteeksi valvontaan.

A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Hovioikeus toimitti asiassa pääkäsittelyn, jossa A:ta kuultiin henkilökohtaisesti.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Hovioikeus totesi ryöstön yritykseen osallistuneen A:n lisäksi kolme muuta henkilöä ja rikoksessa käytetyn riidattomasti väkivaltaa. Rikoksen laatu ja moitittavuus puolsivat hovioikeuden mukaan lähtökohtaisesti A:n tuomitsemista päivissä mitattavaan ehdolliseen vankeusrangaistukseen sakkorangaistuksen sijasta. Rangaistuslajin muuttaminen sakosta ehdolliseksi vankeudeksi oli kuitenkin hovioikeuden mukaan ongelmallista, koska hovioikeuden käytössä oli ollut rangaistuksen määräämisen kannalta suppeampi oikeudenkäyntiaineisto kuin käräjäoikeudessa. Syyttäjä oli perustellut muutosvaatimustaan teon vakavuusasteella esittämättä kuitenkaan valituksensa tueksi todistelua hovioikeuden pääkäsittelyssä sellaisista olosuhteista, jotka olisivat ilmentäneet teon vakavuutta tai ylipäätään mitään todistelua hovioikeuden pääkäsittelyssä. Hovioikeus totesi, ettei rangaistuksen määräämisperusteita arvioitaessa voitu ottaa huomioon sellaista oikeudenkäyntiaineistoa, joka oli esitetty vain käräjäoikeudessa.

Hovioikeus otti lieventämisperusteena huomioon A:n kertoman perusteella myös osapuolten saavuttaman sovinnon asiassa. Ottaen lisäksi huomioon, että A:n kohdalla täyttyi kaksi rangaistusasteikon alittamisperustetta eli tekijän nuori ikä ja teon jääminen yritykseksi, hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin asiassa olevan erityisen painavat syyt määrätä A:lle rangaistukseksi vankeuden sijasta sakkoa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Malla Sunell ja Tuomo Kare sekä asessori Suvi Niemelä.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan syyttäjä vaati, että A:lle tuomittu sakkorangaistus ankaroitetaan 5 kuukauden ehdolliseksi vankeusrangaistukseksi ja että A tuomitaan ehdollisen vankeuden tehosteeksi valvontaan.

A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Suullinen käsittely

Korkein oikeus toimitti asiassa suullisen käsittelyn vastaaja A:n kuulemiseksi rangaistuksen määräämistä koskevasta kysymyksestä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Käräjäoikeus on tuominnut A:n nuorena henkilönä tehdystä ryöstön yrityksestä 70 päiväsakon sakkorangaistukseen. Käräjäoikeuden mukaan asiassa oli rikoslain 6 luvun 8 §:n 4 momentissa tarkoitettu erityisen painava syy määrätä rangaistukseksi vankeuden sijasta sakkoa, koska teko oli jäänyt yritykseksi ja A oli teon tehdessään ollut vasta 15-vuotias.

2. Syyttäjä on valittanut hovioikeuteen rangaistuksen määräämisestä. Hovioikeus on kuullut A:ta pääkäsittelyssä ja pysyttänyt käräjäoikeuden tuomitseman sakkorangaistuksen. Hovioikeus on ottanut lieventävänä seikkana huomioon myös asiassa A:n ja asianomistajan välillä saavutetun sovinnon. Rangaistuksen muuttaminen sakosta ehdolliseksi vankeudeksi olisi ollut hovioikeuden mukaan ongelmallista, koska hovioikeuden käytössä oli ollut rangaistuksen määräämisen kannalta suppeampi oikeudenkäyntiaineisto kuin käräjäoikeudessa. Syyttäjä oli perustellut muutosvaatimustaan teon vakavuusasteella esittämättä kuitenkaan valituksensa tueksi todistelua hovioikeuden pääkäsittelyssä sellaisista olosuhteista, jotka olisivat ilmentäneet teon vakavuutta. Hovioikeus on todennut, ettei rangaistuksen määräämisperusteita arvioitaessa voida ottaa huomioon sellaista oikeudenkäyntiaineistoa, joka on esitetty vain käräjäoikeudessa.

Korkeimmassa oikeudessa ratkaistavana olevat kysymykset

3. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana ensin kysymys hovioikeudessa rangaistusta määrättäessä huomioon otettavasta oikeudenkäyntiaineistosta. Rangaistuksen määräämisen osalta kysymys on siitä, onko asiassa rikoslain 6 luvun 8 §:n 4 momentissa tarkoitettuja erityisen painavia syitä määrätä rangaistukseksi vankeuden sijasta sakkoa vai onko A:lle tuomittu rangaistus ankaroitettava vankeudeksi.

Rangaistuksen määräämistä koskevasta oikeudenkäynnistä hovioikeudessa

4. Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 1 §:n mukaan oikeudenkäynti hovioikeudessa koskee käräjäoikeuden ratkaisun kohteena ollutta asiaa valituksessa ja mahdollisessa vastauksessa vedotulta osalta. Tutkittavana on, onko ja miten käräjäoikeuden ratkaisua muutettava. Luvun 2 §:n 1 momentin mukaan rikosasiassa hovioikeus voi muuttaa käräjäoikeuden rangaistusvaatimuksesta antamaa tuomiota vastaajan eduksi silloinkin, kun vain virallinen syyttäjä on hakenut siihen muutosta. Pykälän 2 momentin mukaan jos käräjäoikeuden tuomioon rikosasiassa haetaan muutosta ainoastaan rangaistusseuraamuksen osalta, hovioikeus ei saa ilman erityistä syytä tutkia, onko vastaaja syyllistynyt hänen syykseen luettuun tekoon.

5. Syyttäjä on valituksessaan hovioikeudelle vaatinut käräjäoikeuden A:lle tuomitseman sakkorangaistuksen ankaroittamista ehdolliseksi vankeusrangaistukseksi. A ei ole hakenut muutosta käräjäoikeuden tuomioon. Käräjäoikeuden ratkaisu on siten jäänyt lainvoimaiseksi A:n syyksi luettua rikosta koskevilta osin, ja hovioikeudessa on ollut kysymys lainvoimaisesti syyksiluetusta rikoksesta määrättävästä rangaistuksesta.

6. Korkein oikeus toteaa, ettei asiaa voida ottaa muutoksenhakuasteessa tutkittavaksi siltä osin kuin tuomio on jäänyt lainvoimaiseksi. Jos hovioikeuteen ei ole valitettu syyksilukemisen eli vastaajan menettelyn tai sen rikosoikeudellisen arvioinnin osalta, rangaistuksen määräämisperusteet tulevat hovioikeudessa arvioitaviksi käräjäoikeuden syyksilukemista koskevan ratkaisun perusteella. Seuraamusharkintaan vaikuttavista seikoista voidaan hovioikeudessa kuulla myös vastaajaa, jolloin rangaistusta määrättäessä on mahdollista ottaa huomioon vastaajan oma kertomus rikokseen johtaneista syistä, hänen henkilökohtaisista oloistaan ja rangaistuksen määräämiseen liittyvistä muista näkökohdista.

7. Syyttäjä on hovioikeudessa esittänyt, että käräjäoikeuden tuomitsema rangaistus oli sen syyksi lukemaan rikokseen nähden liian lievä eikä asiassa ollut perusteita poiketa rangaistusasteikosta.
Kun käräjäoikeuden tuomio on jäänyt syyksilukemisen osalta lainvoimaiseksi, hovioikeuden olisi tullut arvioida rangaistukseen vaikuttavia seikkoja eli rikoksen vahingollisuutta ja vaarallisuutta, teon vaikuttimia sekä A:n syyllisyyttä samoin kuin rangaistusasteikosta poikkeamisen perusteita käräjäoikeuden tuomiolla syyksiluetun teon perusteella. Lisäksi on ollut mahdollista ottaa huomioon A:n häntä kuultaessa esittämät rangaistuksen määräämiseen vaikuttavat seikat. Toisin kuin hovioikeus on katsonut, todistelun esittäminen hovioikeudessa tai näytön arviointi ei siten ole ollut tarpeen seuraamuskysymyksen ratkaisemiseksi.

8. Seuraavaksi on arvioitava, onko asiassa erityisen painavia syitä määrätä A:lle rangaistukseksi vankeuden sijasta sakkoa.

Rangaistuksen määräämisen lähtökohdat

9. Rikoslain 31 luvun 1 §:n mukaan rikoksentekijä on tuomittava ryöstöstä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.

10. Rikoslain 6 luvun 2 §:n mukaan rangaistus määrätään noudattaen rikoksesta säädettyä rangaistusasteikkoa, ja asteikosta voidaan poiketa siten kuin 8 ja 8 a §:ssä säädetään. Rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan rangaistus määrätään noudattaen lievennettyä rangaistusasteikkoa, jos tekijä on tehnyt rikoksen alle 18-vuotiaana. Momentin 2 kohdan mukaan samoin menetellään, jos rikos on jäänyt yritykseen. Säännöksen 2 momentista ilmenee, että tekijälle saa tällöin tuomita enintään kolme neljännestä rikoksesta säädetyn vankeus- tai sakkorangaistuksen enimmäismäärästä ja vähintään rikoksesta säädetyn rangaistuslajin vähimmäismäärän. Nuorena henkilönä tehdystä ryöstön yrityksestä on näiden rangaistusasteikon lieventämisperusteiden nojalla sovellettavaksi tulevan rangaistusasteikon perusteella tuomittava vankeuteen vähintään 14 päiväksi ja enintään 4 vuodeksi 6 kuukaudeksi.

11. Rikoslain 6 luvun 8 §:n 4 momentin mukaan jos rikoksesta on säädetty ankarimmaksi rangaistukseksi vankeutta määräajaksi, tuomioistuin voi tässä pykälässä tarkoitetuissa tapauksissa määrätä rangaistukseksi vankeuden sijasta sakkoa, jos siihen on erityisen painavia syitä.

Rangaistusasteikosta poikkeamisen edellyttämät erityisen painavat syyt

12. Kohdassa 10 todetulla tavalla nuorena henkilönä tehdystä ryöstön yrityksestä on tuomittava vankeutta vähintään 14 päivää ja enintään 4 vuotta 6 kuukautta. Sovellettaessa tätä rikoslain 6 luvun 8 §:n mukaista lievennettyä rangaistusasteikkoa rangaistukseksi voidaan kuitenkin tuomita vankeuden sijasta sakkoa, jos siihen on erityisen painavia syitä.

13. Mahdollisuudesta tuomita vapausrangaistuksen sijasta sakkoa on säädetty alun perin lailla 498/1972. Lain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 23/1972 vp s. 5–6) mukaan sitä,
ettei tuomioistuimella ollut muuta mahdollisuutta kuin tuomita asteikon mukainen rangaistus tai jättää rangaistus kokonaan tuomitsematta, pidettiin puutteena. Lakiehdotuksen mukaan tuomioistuin saisi, milloin rangaistussäännöksessä on säädetty vain vapausrangaistusta määräajaksi, tuomita erityisistä päätöksessä mainittavista syistä vapausrangaistuksen sijasta sakkoon. Säännöstä olisi käytettävä vain silloin, kun lievimmänkin asteikon mukaisen rangaistuksen tuomitseminen ei vastaisi yleistä käsitystä teon vahingollisuudesta tai kun rikoksen tekijän henkilökohtaiset ominaisuudet tai olot ovat huomattavan poikkeukselliset. Säännöstä käyttäessään tuomioistuimella olisi kuitenkin vapaampi harkintavalta kuin päättäessään rangaistukseen tuomitsematta jättämisestä. Säännös katsottiin tarpeelliseksi ottaen huomioon muun muassa tuolloin voimassa olleet ryöstöä koskevat säännökset.

14. Nyt sovellettavaksi tulevan rikoslain 6 luvun 8 §:n rangaistusasteikon lieventämistä koskevan säännöksen perusteluissa (HE 44/2002 vp s. 201–202) on viitattu rangaistusasteikosta poikkeamisen osalta aikaisemmin voimassa olleeseen sääntelyyn. Yleisten rangaistuksen lieventämisperusteiden osalta perusteluissa todetaan yrityksen osalta törkeysarvostelun olevan suurelta osin menettelyn vaarallisuuden arviointia. Arvostelussa vaikuttaa ennen kaikkea se, kuinka lähellä lopullinen vahinko oli ja kuinka suuri se olisi ollut. On myös syytä selvittää, mikä esti seurauksen toteutumisen ja missä määrin tuon seikan voi katsoa olleen ennalta arvattava ja siis vaikuttaneen ennakolliseen vaara-arviointiin. Nuorten osalta perustelujen mukaan lievempää kohtelua voidaan perustella useilla eri syillä. Nuoren rikos on usein osoitus pikemmin kypsymättömyydestä ja ajattelemattomuudesta kuin harkitusta ja tietoisesta päätöksestä oikeusjärjestystä ja sen normeja vastaan. Erityiskohtelun perusteena on myös ymmärrys siitä, että ihmisen normaaliin kasvuvaiheeseen kuuluu määrätty rajojen koettelu. Mittaamissäännösten puolella nuorten erityisasema voidaan ottaa huomioon lähinnä asteikon lievennysperusteiden muodossa. Päätettäessä rangaistuksen ankaruudesta tulee nuorten tekoja arvioida eri mitalla.

15. Korkein oikeus toteaa, että rikoslain 6 luvun 8 §:n 4 momentin säännös on tarkoitettu sovellettavaksi silloin, kun pykälän 2 momentissa säädetyn lievennetynkään asteikon edellyttämää vankeusrangaistusta ei voida pitää yksittäistapauksessa kohtuullisena tekoon tai tekijään liittyvien huomattavan poikkeavien olosuhteiden vuoksi. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun yhteen tai useampaan laissa säädettyyn lieventämisperusteeseen liittyy sellaisia tapauskohtaisia piirteitä, jotka puoltavat voimakkaasti sakkorangaistuksen tuomitsemista vankeuden sijasta.

Rangaistuksen määrääminen tässä tapauksessa

Rangaistusasteikosta poikkeamista koskeva arviointi

16. Korkein oikeus toteaa, että rangaistusasteikosta poikkeamista koskevaa säännöstä on hallituksen esityksessä HE 23/1972 vp (s. 5–6) perusteltu muun muassa tuolloin voimassa olleiden ryöstöä koskevien rangaistusasteikkojen ankaruudella. Sittemmin ryöstöä koskevaa säännöstä on muutettu niin, että rikoslain 31 luvun 1 §:n 4 momentin nojalla vähäisiä ryöstön tunnusmerkistön sinänsä täyttäviä rikoksia ei arvioida ryöstönä, vaan niinä muina rikoksina, jotka teko käsittää. Edellä mainittu, sääntelyn taustalla ollut näkökohta ei siten enää ole merkityksellinen arvioitaessa ryöstörikoksen rangaistuksen yksittäistapauksellista kohtuuttomuutta.

17. A:n on katsottu syyllistyneen nuorena henkilönä tehtyyn ryöstön yritykseen. Syyksilukemisen mukaan tekoaikaan 15-vuotias A oli yhdessä kolmen muun henkilön kanssa, joista kaksi on jäänyt tuntemattomiksi ja yksi on ollut tekoaikaan alle 15-vuotias, käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa ja uhkaamalla välittömästi käyttää sellaista väkivaltaa yrittänyt pakottaa 14-vuotiaan asianomistajan luopumaan taloudellisesta edusta, johon rikoksentekijöillä ei ole ollut laillista oikeutta. A oli töninyt ja lyönyt kerran nyrkillä kasvojen alueelle koulun lähettyvillä kohtaamaansa asianomistajaa. A:n seurassa olleista kolmesta muusta henkilöstä yksi oli myös lyönyt asianomistajaa kolme kertaa pään ja ylävartalon alueelle ja potkaissut häntä kerran vartalon alueelle. Tämän jälkeen A oli seurueineen piirittänyt asianomistajaa A:n samalla vaatiessa tätä antamaan rahansa ja kuulokkeensa. Asianomistajan kieltäydyttyä luovuttamasta omaisuuttaan A oli suusanallisesti uhannut asianomistajaa väkivallalla. Teko oli jäänyt yritykseksi ulkopuolisen henkilön havaittua tilanteen ja asianomistajan kieltäydyttyä antamasta omaisuuttaan A:lle. Asianomistajalle oli aiheutunut A:n menettelystä ainakin kipua.

18. A on Korkeimmassa oikeudessa kertonut maksaneensa hänelle tuomitun sakon ja ymmärtänyt menetelleensä väärin lyödessään asianomistajaa. A:n mukaan osapuolet olivat sittemmin sopineet asian, ja he ovat nykyään kavereita. A asuu vanhempiensa luona, ja hänen suunnitelmansa on pyrkiä opiskelemaan.

19. Korkein oikeus toteaa, että tässä asiassa teon moitittavuuteen ja rangaistuksen määräämiseen vaikuttavista perusteista keskeisimmät ovat käytetyn väkivallan laatu sekä useamman tekijän osallistuminen tekoon. Tekijöitä on ollut neljä yhtä uhria vastaan ja tekijät ovat piirittäneet uhriaan. Näihin seikkoihin nähden tekoa on pidettävä varsin moitittavana.

20. Vaikka kysymyksessä on vakava rikos, on siihen liittynyt myös piirteitä, joiden perusteella tekoa ja sen tekijässään osoittamaa syyllisyyttä voidaan pitää lajissaan jossain määrin tyyppitapausta lievempänä. Asiassa on selvitetty vastaajan ja vastaajan kanssa lähes samanikäisen 14-vuotiaan asianomistajan tunteneen toisensa entuudestaan. Teon taustalla on vastaajan kertoman mukaan vaikuttanut osapuolten välillä ollut kiista pelikonsolista. Teko on luettu A:n syyksi yhdessä kolmen muun henkilön kanssa tehtynä, ja A vastaa teosta kokonaisuudessaan. Käytetyn väkivallan osalta A:n osuus on kuitenkin rajoittunut siihen, että hän on töninyt ja lyönyt asianomistajaa kerran. Vaikka A:n on täytynyt tekoon ryhtyessään ottaa huomioon, että myös muut asiaan osalliset voivat käyttää tilanteessa väkivaltaa, asiassa ei ole väitettykään, että tekoa olisi suunniteltu yhdessä tai että A olisi muutoinkaan tullut tietämään etukäteen sitä, minkälaista väkivaltaa muut henkilöt tulevat kohdistamaan uhriin. A:n syyllisyyttä lähtökohtaisesti lieventävien seikkojen merkitystä vähentää kuitenkin se, että A on ollut hyvin aktiivinen teon aikana, ja hän on ollut tekijöistä se, joka on vaatinut asianomistajaa luovuttamaan omaisuuttaan ja myös suusanallisesti uhannut asianomistajaa uusilla väkivaltateoilla.

21. Tapauksessa täyttyy kaksi rikoslain 6 luvun 8 §:ssä säädettyä rangaistusasteikon lieventämisperustetta. A on ollut tekoaikana vasta 15 vuotta täyttänyt. Lisäksi teko on jäänyt yritykseen. Korkein oikeus katsoo, että näistä painavammin rangaistusasteikosta poikkeamisen puolesta puhuu tässä tapauksessa tekijän nuori ikä. Teko on jäänyt yritykseen ulkopuolisen puututtua tilanteeseen, eikä rikoksen täyttymättä jäämiselle voida sen vuoksi antaa ainakaan ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa perusteita poiketa rangaistusasteikossa säädetystä rangaistuslajista. Osapuolten välisen sovinnon voidaan näissä olosuhteissa katsoa puoltavan rangaistusasteikosta poikkeamista vain vähäisessä määrin.

22. Korkein oikeus katsoo, että A:n syyksi luettu teko tai hänen olosuhteensa eivät ole kokonaisuutena arvioiden huomattavan poikkeukselliset. Vaikka asiassa täyttyy kaksi lieventämisperustetta, niihin ei liity sellaisia piirteitä, että perusteet yhdessäkään sovellettuina puoltaisivat rikoslain 6 luvun 8 §:n 2 momentin mukaisesta rangaistusasteikosta poikkeamista. Tavanomaisen lievennetyn rangaistusasteikon soveltaminen ei johda kohtuuttomaan rangaistukseen. Asiassa ei siten ole laissa tarkoitetuin tavoin erityisen painavia syitä määrätä rangaistukseksi vankeuden sijasta sakkoa.

Rangaistuksen mittaaminen tässä tapauksessa

23. Ottaen huomioon teon jääminen yritykseen sekä tekijän 15 vuoden ikä on rangaistus mitattava kohdassa 10 ilmenevältä lievennetyltä asteikolta, jonka mukaan A:n syyksi luetusta rikoksesta on tuomittava vankeutta vähintään 14 päivää ja enintään 4 vuotta 6 kuukautta.

24. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Arvioitavina ovat tällöin paitsi teosta aiheutuneet seuraukset myös se vahinko ja vaara, joiden teosta on ennalta arvioiden saatettu odottaa aiheutuvan. Vaaraa arvioidaan sekä seurausten todennäköisyyden että niiden laadun ja vakavuuden mukaan (HE 44/2002 vp s. 187). Tekijän syyllisyys puolestaan viittaa sekä teon vaikuttimiin että teon ilmentämään syyllisyyteen (KKO 2008:85, kohta 4). Mitattaessa rangaistusta ryöstöstä tai törkeästä ryöstöstä on huomiota kiinnitettävä erityisesti siihen, miten vahingollinen tai vaarallinen teossa käytetty väkivalta tai uhkaus on ollut (KKO 2014:87, kohta 10).

25. Korkein oikeus katsoo kohdista 17–20 ilmeneviin teon vaarallisuutta ja vahingollisuutta sekä A:n syyllisyyttä osoittaviin seikkoihin sekä tapaukseen sovellettaviin rangaistuksen lieventämisperusteisiin nähden, että oikeudenmukainen seuraamus tässä tapauksessa on 60 päivän vankeusrangaistus, joka voidaan määrätä ehdolliseksi.

26. Korkein oikeus katsoo, että A on perusteltua tuomita rikoslain 6 luvun 10 §:n 2 momentin (401/2015) nojalla ehdollisen vankeuden tehosteeksi valvontaan hänen sosiaalisen selviytymisensä edistämiseksi.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

A tuomitaan nuorena henkilönä tehdystä ryöstön yrityksestä (tekoaika 20.4.2019) hovioikeuden tuomitseman sakkorangaistuksen sijasta 60 päivän vankeusrangaistukseen. Vankeusrangaistus määrätään ehdolliseksi koeajaksi, joka alkaa Korkeimman oikeuden tuomion antamisesta ja päättyy 31.5.2024.

Ehdollinen vankeus voidaan määrätä pantavaksi täytäntöön, jos tuomittu koeaikana tekee rikoksen, josta hänet tuomitaan ehdottomaan vankeuteen tai yhdistelmärangaistukseen ja josta syyte on nostettu vuoden kuluessa koeajan päättymisestä.

A tuomitaan lisäksi ehdollisen vankeuden tehosteeksi valvontaan yhden vuoden kolmen kuukauden ajaksi.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Ari Kantor, Lena Engstrand, Mika Ilveskero ja
Timo Ojala. Esittelijä Silja Leino (mietintö).

Esittelijän mietintö

Oikeussihteeri Leino: Kohtien 1–20 osalta mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen. Tämän jälkeen Korkein oikeus lausunee seuraavaa.

Tapauksessa toteutuu vahvasti rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetty lieventämisperuste A:n oltua tekoaikana vasta 15 vuotta täyttänyt. Kohdassa 20 teon olosuhteista mainittu huomioon ottaen teon voidaan päätellä johtuneen pikemmin harkintakyvyn pettämisestä. Tekijän menettelyyn on epäilemättä vaikuttanut voimakkaasti hänen nuori ikänsä.

Rikoksen jäätyä yritykseen täyttyy tapauksessa lisäksi toinen rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentissa säädetty asteikon lieventämisperuste. Jossain määrin lievempää rangaistusta puoltaa myös se, että A on kertonut osapuolten sopineen asian. A on myös kertonut ymmärtäneensä tehneensä väärin sekä suorittaneensa hänelle tuomitun sakkorangaistuksen.

Edellä lausutuin perustein asiassa on edellytykset säännöksen tuomioistuimelle suoman harkintavallan puitteissa tuomita rikoslain 6 luvun 8 §:n 4 momentin nojalla vastaajalle vankeuden sijasta sakkoa. Näin ollen Korkein oikeus lausunee, ettei hovioikeuden tuomion lopputulosta ole syytä muuttaa.