KKO:2022:66

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Käräjäoikeuden tuomio 19.11.2020

Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen vuosina 2015–2017 kahteen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön (syytekohdat 1 ja 2), kolmeen pahoinpitelyyn (syytekohdat 3–5), laittomaan uhkaukseen (syytekohta 6) ja eläinsuojelurikokseen (syytekohta 7). Käräjäoikeus tuomitsi A:n näistä rikoksista yhteiseen yhden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Käräjäoikeus katsoi A:n syytekohdissa 1 ja 2 muun ohessa näyttäneen asianomistajille B ja C paljasta sukupuolielintään ja takapuoltaan ja pyytäneen asianomistajia koskemaan niihin. Syytekohdissa 3–5 käräjäoikeus katsoi tulleen näytetyksi, että A oli tehnyt ruumiillista väkivaltaa B:lle lyömällä häntä eri tavoin, repimällä häntä paidasta ja ottamalla kiinni kurkusta. A:n katsottiin syytekohdassa 6 uhanneen asianomistajia väkivallalla ja edelleen syytekohdassa 7 muun ohessa lyöneen ja potkineen koiraansa.

Käräjäoikeudessa oli esitetty todisteina muun ohessa videotallenteet asianomistajien kuulusteluista esitutkinnassa. B oli asianomistajana syytekohdissa 1 sekä 3–6 ja C syytekohdissa 2 ja 6. Asianomistajat olivat käräjäoikeuden pääkäsittelyn aikaan alle 15-vuotiaita.

Hovioikeuden päätökset 24.5.2022 ja 25.5.2022

A valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Hän vaati, että tuossa vaiheessa 15 vuotta täyttänyttä B:tä kuullaan hovioikeuden pääkäsittelyssä todistelutarkoituksessa.

B ja syyttäjä vastustivat vaatimusta.

Hovioikeus katsoi päätöksessään 24.5.2022, että B:n kuulemista seksuaalirikoksista syytekohdissa 1 ja 2 ei tullut sallia oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 3 momentin 3 kohdan nojalla. Hovioikeus totesi, että syytekohdissa 3–7 ei ollut kysymys oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 3 momentin 3 kohdassa tarkoitetuista rikoksista. Lainkohtaa ei siten voitu tältä osin käyttää perusteena olla suostumatta kuulemista koskevaan vaatimukseen. Hovioikeus katsoi edelleen, että sen arvioitavaksi ei ollut saatettu kysymystä siitä, oliko B oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 3 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla erityisen suojelun tarpeessa. Hovioikeudella ei myöskään ollut edellytyksiä arvioida tätä viran puolesta käytössään olleen selvityksen perusteella. Näillä perusteilla hovioikeus hyväksyi A:n vaatimuksen saada kuulla B:tä todistelutarkoituksessa syytekohdista 3–7. Hovioikeuden antaman valitusosoituksen mukaan päätökseen sai hakea muutosta pääasian yhteydessä.

Hovioikeus määräsi 25.5.2022 antamallaan päätöksellä pääkäsittelyn ajankohdan ja kutsui B:n pääkäsittelyyn kuultavaksi todistelutarkoituksessa henkilökohtaisesti esteettömän poissaolon varalta asetetun sakon uhalla.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

B vaati kanteluksi otsikoidussa muutoksenhakemuksessaan, että hovioikeuden päätökset kumotaan siltä osin kuin hovioikeus on määrännyt, että B:tä kuullaan todistelutarkoituksessa hovioikeuden pääkäsittelyssä, ja velvoittanut hänet sakon uhalla osallistumaan oikeudenkäyntiin.

A vaati, että muutoksenhakemus hylätään.

Syyttäjä lausui, että B:n muutoksenhakemus tulee tutkia ja hyväksyä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Käräjäoikeudessa on esitetty vastaaja A:ta koskevassa rikosasiassa todisteena videotallenne häneen läheissuhteessa olevan asianomistaja B:n kuulemisesta esitutkinnassa. B on ollut esitutkinnan ja käräjäoikeuden pääkäsittelyn aikaan alle 15-vuotias. A:lle oli varattu tilaisuus esittää asianomistajalle kysymyksiä esitutkinnassa, ja hänen avustajansa oli ollut saapuvilla kysymyksiä B:lle esitettäessä.

2. A on hovioikeudessa vaatinut tuossa vaiheessa 15 vuotta täyttäneen B:n kuulemista todistelutarkoituksessa. Hovioikeus on antanut erillisen käsittelyratkaisun, jossa se on hylännyt vaatimuksen kuulemisesta lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä koskevissa syytekohdissa, mutta hyväksynyt vaatimuksen kuulemisesta muissa syytekohdissa, jotka koskevat muun muassa pahoinpitelyitä ja laitonta uhkausta. Hovioikeuden antaman valitusosoituksen mukaan päätökseen on saanut hakea muutosta pääasian yhteydessä.

3. Hovioikeus on tämän jälkeen tehnyt päätöksen pääkäsittelystä, jonne B on määrätty saapumaan henkilökohtaisesti todistelutarkoituksessa kuultavaksi esteettömän poissaolon varalta asetetun sakon uhalla. Mainittuun ratkaisuun ei ole annettu erillistä muutoksenhakumahdollisuutta. Hovioikeus on sittemmin peruuttanut pääkäsittelyn.

4. Korkeimmassa oikeudessa on ensiksi kysymys siitä, voidaanko B:n Korkeimmalle oikeudelle toimittama muutoksenhakua koskeva vaatimus tutkia kanteluna tai muuna muutoksenhakuasiana. Jos vaatimus voidaan tutkia Korkeimmassa oikeudessa, kysymys on toiseksi siitä, olisiko hovioikeuden pitänyt asianomistajan kuulemisesta päättäessään arvioida sitä, onko B oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 3 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla erityisen suojelun tarpeessa. Kolmanneksi kysymys on tarvittaessa tämän arvioinnin tekemisestä.

I Muutoksenhakemuksen tutkimista koskeva ratkaisu

Arvioinnin lähtökohdat

5. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 68 §:n 1 momentin mukaan todistelua koskevaan päätökseen haetaan muutosta pääasian yhteydessä. Päätökseen haetaan kuitenkin muutosta erikseen muun muassa, jos se koskee uhkasakkoon tuomitsemista (momentin 1 kohta). Pykälän 3 momentin mukaan tuomioistuin voi 1 momentissa säädetyn estämättä määrätä, että päätökseen haetaan muutosta erikseen, jos päätöksen sisältö huomioon ottaen muutoksenhaku pääasian yhteydessä olisi hyödytöntä ja asianomaisen henkilön oikeusturva edellyttää erillistä muutoksenhakuoikeutta tai jos siihen on muuten erittäin painavat syyt.

6. Pykälän mukaan pääsääntönä siis on, että todistelua koskeviin ratkaisuihin ei saa hakea muutosta erikseen. Erillisen muutoksenhaun salliminen laajasti todistelua koskevista ratkaisuista pidentäisi oikeudenkäyntien kestoa ja lisäisi kustannuksia. Tämä puoltaa sitä, että pykälän 3 momentin poikkeussäännöstä tulkitaan suppeasti.

7. Säännöksen suppeaa tulkintaa puoltavat myös oikeudenkäymiskaaren 17 luvun uudistamiseen johtaneen hallituksen esityksen perustelut (HE 46/2014 vp s. 121–122), joissa on todettu, että erillisen muutoksenhakumahdollisuuden myöntämiseen on lähtökohtaisesti suhtauduttava varoen. Erillinen muutoksenhakumahdollisuus esimerkiksi ratkaisuun, joka koskee velvollisuutta saapua kuultavaksi oikeuteen, voi hallituksen esityksen perustelujen mukaan tulla kysymykseen vain erittäin poikkeuksellisessa tilanteessa. Toisaalta samassa yhteydessä on todettu, että oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 27 tai 30 §:ssä tarkoitetun alle 15-vuotiaan henkilön tai henkilön, jonka henkinen toiminta on häiriintynyt, suhteen voidaan kuitenkin joissain tapauksissa päätyä erilaiseen lopputulokseen.

8. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1999:50 katsonut, että sakon uhalla isyyden selvittämiseksi verinäytteeseen määrätty henkilö sai hakea kysymyksessä olleeseen ratkaisuun muutosta tuomiovirhekantelulla, vaikka muutoksenhakuoikeutta valitusteitse ei ollut. Korkein oikeus on perusteluissaan todennut, että mahdollisuus pääasian yhteydessä valittamiseen ei estä sitä, että asianomaisen henkilön suojattuja oikeushyviä on saatettu jo loukata. Tältä osin ratkaisu, jolla henkilö oli velvoitettu antamaan verinäyte, voitiin tosiasiallisilta vaikutuksiltaan rinnastaa lopulliseen tuomioon. Asianomaisen henkilön oikeussuojan tarpeen katsottiin kyseisessä tapauksessa edellyttäneen, että välittömän valitusmahdollisuuden puuttuessa hän sai hakea kantelemalla muutosta verinäytteen antamiseen velvoittavaan päätökseen.

9. Ratkaisu KKO 1999:50 on annettu ennen oikeudenkäymiskaaren 17 luvun nykyisen 68 §:n säätämistä. Ratkaisu on kuitenkin nyt kysymyksessä olevan asian kannalta merkityksellinen erityisesti siinä suhteessa, että Korkein oikeus on siinä katsonut asianomaisen henkilön oikeussuojan tarpeen edellyttävän, että hän sai hakea erikseen muutosta jo ratkaisuun, jolla hänet oli velvoitettu sakon uhalla antamaan verinäyte, eikä vasta ratkaisuun, jolla asetettu uhkasakko olisi tuomittu maksettavaksi. Nykyisen sääntelyn osalta tämä tukee päätelmää, että oikeus hakea erikseen muutosta uhkasakon maksettavaksi tuomitsemista koskevaan päätökseen oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 68 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla ei merkitse sitä, että pykälän 3 momentin poikkeussäännökselle ei voisi jäädä lainkaan käyttöalaa tilanteessa, jossa päätös koskee henkilön velvoittamista saapua oikeuteen kuultavaksi sakon uhalla.

10. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2011:27 katsonut, että hovioikeuden olisi pitänyt antaa keskusrikospoliisille valitusosoitus, jonka mukaan asiakirjojen esittämisvelvollisuutta koskevaan päätökseen saa hakea erikseen muutosta. Korkein oikeus on perusteluissaan katsonut, että tuomioistuin voi asiakirjan esittämistä koskevassa päätöksessään tapauskohtaisesti määrätä, että päätökseen saa hakea erikseen muutosta, jos muutoksenhaku muutoin olisi mahdotonta tai merkityksetöntä taikka jos oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusedellytykset riippuvat näin saatavasta oikeudenkäyntiasiakirjasta (kohta 10). Korkein oikeus otti mainitussa asiassa kanteluksi otsikoidun kirjelmän tutkittavakseen ja oikaisi valitusosoitusta siten, että hovioikeuden asiakirjan esittämisvelvollisuutta koskevaan päätökseen voitiin hakea muutosta Korkeimmalta oikeudelta valittamalla, jos Korkein oikeus myöntää valitusluvan.

11. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 68 §:n 3 momentti jättää tuomioistuimelle harkintavaltaa sen suhteen, antaako se määräyksen, jonka mukaan sen tekemään todistelua koskevaan päätökseen saa pykälän 1 momentin pääsäännöstä poiketen hakea muutosta erikseen. Ratkaisu KKO 2011:27 osoittaa, että tällaisessa harkinnanvaraisessa tilanteessakin kysymys valitusosoituksen oikeellisuudesta voidaan saattaa muutoksenhakutuomioistuimen tutkittavaksi ja muutoksenhakutuomioistuin voi tarvittaessa oikaista valitusosoitusta.

12. Korkein oikeus toteaa, että erillisen muutoksenhakuoikeuden myöntämisen todistelua koskevaan päätökseen tulee olla edellä kohdista 6 ja 7 ilmenevällä tavalla erittäin poikkeuksellista. Korkein oikeus katsoo, että erillisen muutoksenhakuoikeuden myöntäminen todistelua koskevaan päätökseen voi kuitenkin olla perusteltua esimerkiksi sellaisessa tapauksessa, jossa päätöksestä voi aiheutua merkittävää vahinkoa ennen pääasian yhteydessä tapahtuvaa muutoksenhakua, minkä johdosta muutoksenhaku saattaa muodostua tosiasiallisesti hyödyttömäksi.

Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa

13. Korkein oikeus toteaa, että todistelutarkoituksessa kuulemisella voidaan katsoa olevan huomattava merkitys B:lle, kun otetaan huomioon hänen nuori ikänsä ja läheissuhteensa vastaajaan sekä syytteessä kuvattujen rikosten laatu. Kuulemiseen liittyy varteenotettava mahdollisuus merkittävän ja peruuttamattoman vahingon aiheutumiseen B:lle.

14. Hovioikeuden päätös määrätä sakon uhalla 15-vuotias B kuultavaksi todistelutarkoituksessa vastoin hänen tahtoaan johtaisi todennäköisesti hänen kuulemiseensa lähisuhdeväkivaltaa koskevassa rikosasiassa. Kuulemispäätöstä koskeva muutoksenhaku vasta pääasian yhteydessä olisi tällöin hänelle hyödytöntä. B:n oikeusturvan kannalta ei myöskään voida pitää riittävänä sitä, että hän voisi hakea muutosta uhkasakon tuomitsemista koskevaan päätökseen, jos hän sakon uhasta huolimatta laiminlöisi noudattaa hovioikeuden määräystä saapua pääkäsittelyyn.

15. Korkein oikeus katsoo, että merkittävän vahingon mahdollisuus ja pääasian yhteydessä tapahtuvan muutoksenhaun hyödyttömyys puoltavat tässä asiassa sitä, että B:lle on pitänyt sallia erillinen muutoksenhakuoikeus. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden olisi pitänyt antaa valitusosoitus, jonka mukaan B saa hakea hänen kuulemistaan koskevaan ratkaisuun erikseen muutosta Korkeimmalta oikeudelta valituslupaa pyytämällä.

Päätöslauselma muutoksenhaun tutkimisesta

Hovioikeuden 24.5.2022 antamaan päätökseen liittyvää valitusosoitusta oikaistaan siten, että B voi hakea muutosta hänen todistelutarkoituksessa kuulemistaan koskevaan päätökseen Korkeimmalta oikeudelta valittamalla, jos Korkein oikeus myöntää valitusluvan.

Muutoksenhakemuksen käsittely valitusluvan osalta

16. B:n muutoksenhakemuksesta ja muutoksenhaun tutkimisen edellytyksistä on pyydetty vastaus A:lta ja lausuma syyttäjältä. Asiassa ei ole tällöin tarvetta erikseen varata muutoksenhakijalle tilaisuutta täydentää muutoksenhakemustaan, kun otetaan huomioon myös asian kiireellisyys. Korkein oikeus on välittömästi siirtänyt kysymyksen valitusluvan myöntämisestä oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 9 §:n 3 momentin nojalla käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi jaostossa, jossa on kaksi jäsentä.

17. Korkein oikeus on 14.9.2022 myöntänyt asiassa valitusluvan.

II Alaikäisen asianomistajan kuulemista koskeva ratkaisu

Sovellettavat oikeusohjeet ja niitä koskeva tulkinta-aineisto

18. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 3 momentin 2 kohdan mukaan 15–17-vuotiaan asianomistajan esitutkinnassa videotallenteeseen tai siihen rinnastettavaan muuhun kuva- ja äänitallenteeseen tallennettua kuulustelua voidaan käyttää todisteena, jos syytetylle on varattu asianmukainen mahdollisuus esittää kuulusteltavalle kysymyksiä ja jos asianomistaja on erityisen suojelun tarpeessa ottaen huomioon etenkin hänen henkilökohtaiset olosuhteensa ja rikoksen laatu. Mainittujen edellytysten täyttyessä asianomistajan henkilökohtainen kuuleminen tuomioistuimessa voidaan siis korvata tallenteen esittämisellä (HE 46/2014 vp s. 147, PeVL 39/2014 vp s. 3 ja LaVM 19/2014 vp s. 4).

19. Asianomistajan erityisen suojelun tarpeen huomioon ottamista koskevan kansallisen sääntelyn taustalla on niin sanottu rikosuhridirektiivi eli Euroopan parlamentin ja neuvoston 25.10.2012 antama direktiivi 2012/29/EU rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä neuvoston puitepäätöksen 2001/220/YOS korvaamisesta. Kansallisia säännöksiä, jotka koskevat asianomistajan erityisen suojelun tarpeen arvioimista ja sen huomioon ottamista esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä, on pyrittävä tulkitsemaan mahdollisimman pitkälle direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta direktiivillä tarkoitettu tulos saavutetaan (tästä ns. tulkintavaikutuksesta ks. esim. KKO 2016:35, kohta 19 ja siinä viitatut ratkaisut).

20. Rikosuhridirektiivin 22 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että uhrista tehdään hyvissä ajoin kansallisten menettelyjen mukaisesti henkilökohtainen arviointi erityisten suojelutarpeiden selvittämiseksi ja sen määrittämiseksi, hyötyisikö uhri ja missä määrin direktiivissä tarkemmin kuvatuista rikosoikeudellisen menettelyn kuluessa toteutettavista erityistoimenpiteistä sen johdosta, että uhri on erityisen altis toissijaiselle ja toistuvalle uhriksi joutumiselle, pelottelulle ja kostotoimille.

21. Rikosuhridirektiivin 22 artiklan 2 kohdan mukaan henkilökohtaisessa arvioinnissa on otettava huomioon erityisesti uhrin henkilökohtaiset ominaisuudet, rikoksen tyyppi tai luonne ja rikoksen olosuhteet. Henkilökohtaisessa arvioinnissa on artiklan 3 kohdan mukaan kiinnitettävä erityistä huomiota muun muassa uhreihin, joiden suhde ja riippuvuus rikoksentekijään tekee heistä erityisen haavoittuvia. Tältä osin on otettava asianmukaisesti huomioon esimerkiksi läheisväkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön uhrit. Artiklan 4 kohdan mukaan direktiiviä sovellettaessa lapsiuhrien oletetaan olevan erityissuojelun tarpeessa johtuen heidän alttiudestaan toissijaiselle ja toistuvalle uhriksi joutumiselle, pelottelulle ja kostotoimille. Artiklan 5 kohdassa säädetään edelleen, että henkilökohtaisen arvioinnin laajuutta voidaan mukauttaa rikoksen vakavuuden ja uhrin kärsimän ilmeisen vahingon määrän perusteella. Artiklan 7 kohdassa säädetään jäsenvaltioille velvollisuus huolehtia siitä, että arviointi saatetaan ajan tasalle koko rikosoikeudellisen menettelyn ajan, jos seikat, joihin henkilökohtainen arviointi perustuu, ovat muuttuneet merkittävästi.

22. Erityisen suojelun tarpeen arvioimisesta säädetään kansallisesti esitutkintalaissa, jonka 11 luvun 9 a §:n 1 momentin mukaan esitutkintaviranomaisen on ilman aiheetonta viivytystä arvioitava, onko asianomistaja asiaa esitutkinnassa tai oikeudenkäynnissä käsiteltäessä erityisen suojelun tarpeessa. Mainitun pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan esitutkintaviranomaisen on arvioitava, onko asianomistajan suojelemiseksi tarpeen tallentaa asianomistajan kuulustelu todisteena käyttämistä varten. Edelleen pykälän 4 momentin mukaan arviointi on tehtävä uudelleen, jos arvioinnin perusteena olevat seikat muuttuvat merkittävästi. Arviointi voidaan tehdä uudelleen myös, jos siihen on muuten perusteltua aihetta. Esitutkinnan päättämisen jälkeen arvioinnin tekemisestä uudelleen päättää syyttäjä.

23. Laissa ei säädetä erikseen tuomioistuimen velvollisuudesta selvittää asianomistajan erityisen suojelun tarvetta. Kysymys tällaisen säännöksen tarpeellisuudesta on ollut esillä, kun eduskunnassa on käsitelty rikosuhridirektiivin täytäntöönpanemiseksi ehdotettua sääntelyä. Lakivaliokunta on tällöin katsonut, että lakiin ei ollut tarpeen sisällyttää tarkempaa sääntelyä uudelleenarvioinnin tekemisestä esitutkinnan päättämisen jälkeen, vaan tällaisessa tilanteessa tulee valiokunnan mukaan menetellä käytännössä tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Mietinnössä on todettu, että tuomioistuimen tehtävänä on tämän mukaisesti arvioida erityistoimenpiteiden tarpeellisuutta soveltaessaan esitutkintalain 11 luvun 9 a §:ssä mainittuja oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain säännöksiä (LaVM 4/2015 vp s. 7–8).

Johtopäätös tuomioistuimen velvollisuudesta arvioida asianomistajan erityisen suojelun tarve

24. Rikosuhridirektiivissä on jätetty kansallisen sääntelyn varaan se, millaisessa menettelyssä asianomistajan erityisen suojelun tarve on arvioitava. Direktiivin 22 artiklan 7 kohdassa on kuitenkin nimenomaisesti säädetty velvollisuudesta huolehtia tarvittaessa siitä, että suojelun tarpeen arviointi saatetaan ajan tasalle koko rikosoikeudellisen menettelyn ajan. Kansallista menettelysääntelyä on mahdollisimman pitkälle tulkittava siten, että myös tämä velvollisuus toteutuu.

25. Esitutkintalaissa säädetään edellä selostetulla tavalla vain poliisin ja syyttäjän velvollisuuksista huolehtia asianomistajan erityisen suojelun tarpeen arvioimisesta. Vaikka laissa ei nimenomaisesti säädetä tuomioistuimelle velvollisuutta arvioida oikeudenkäynnin aikana asianomistajan erityisen suojelun tarvetta, tuomioistuimella on lakivaliokunnan mietinnöstäkin ilmenevällä tavalla tähän velvollisuus, kun se soveltaa muun muassa oikeudenkäymiskaaren säännöksiä, jotka koskevat esimerkiksi asianomistajan kuulemista pääkäsittelyssä todistelutarkoituksessa näkösuojan takaa, asianosaisen tai muun henkilön läsnä olematta tai kuultavan henkilökohtaisesti läsnä olematta käyttäen videoneuvottelua tai muuta soveltuvaa teknistä tiedonvälitystapaa.

26. Kuten Korkein oikeus on jo aikaisemmin todennut, tuomioistuimen on sovellettava oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momenttia viran puolesta (KKO 2018:54, kohta 20). Tuomioistuimen on siten omasta aloitteestaan selvitettävä esimerkiksi esitutkintapöytäkirjaan merkityn tai muulla tavalla tallennetun lausuman sallittavuus todisteena. Tässä arvioinnissa tuomioistuimen on otettava huomioon kyseisen pykälän 3 momentissa säädetyt poikkeustilanteet, joissa esitutkinnassa videotallenteeseen tai siihen rinnastettavaan muuhun kuva- ja äänitallenteeseen tallennettua kuulustelua voidaan käyttää henkilökohtaisen kuulemisen asemesta todisteena.

27. Korkein oikeus toteaa, että useissa rikosasioissa on jo alkuvaiheessa selvää, että asiaan ei liity sellaisia seikkoja, joiden vuoksi asianomistaja voisi olla erityisen suojelun tarpeessa. Tällöin tuomioistuimella ei ole yleensä tarvetta ryhtyä enempiin toimenpiteisiin suojelun tarpeen selvittämiseksi. Sen sijaan esimerkiksi silloin, kun kyse on alaikäisestä asianomistajasta ja arvioitavana on läheissuhteessa tapahtuneeksi väitetty väkivaltarikos, korostuu tuomioistuimen velvollisuus selvittää tarkemmin asianomistajan suojelutarvetta.

28. Korkein oikeus katsoo johtopäätöksenään, että tuomioistuimen on arvioitava tarkemmin erityisen suojelun tarvetta, jos oikeudenkäyntiaineistosta nousee esille 15–17-vuotiaan asianomistajan erityisen suojelun tarpeeseen viittaavia seikkoja. Tuomioistuimen on tällöin materiaalisella prosessinjohdolla selvitettävä myös asianosaisten näkemykset erityisen suojelun tarpeesta ja sen huomioon ottamisesta.

Hovioikeuden menettelyn arviointi tässä asiassa

29. Asianomistaja B on ollut käräjäoikeuden pääkäsittelyn aikaan alle 15-vuotias. Käräjäoikeudessa todisteena on käytetty esitutkinnassa laadittua videotallennetta hänen kuulemisestaan pääkäsittelyssä tapahtuvan henkilökohtaisen kuulemisen asemesta. Kun B on täyttänyt 15 vuotta ennen hovioikeuden pääkäsittelyä, kysymys siitä, onko hän 15–17-vuotiaana erityisen suojelun tarpeessa, on tullut ensi kertaa ajankohtaiseksi vasta hovioikeudessa. Syytteessä on kysymys muun muassa lähisuhdeväkivallasta. Sekä B että syyttäjä ovat hovioikeudessa vastustaneet kuulemista lapsen edun vastaisena. Korkein oikeus toteaa, että hovioikeudella on ollut näissä olosuhteissa korostunut velvollisuus omasta aloitteestaankin arvioida, onko B erityisen suojelun tarpeessa.

30. Kun hovioikeus ei ole arvioinut B:n erityisen suojelun tarvetta ja sitä, voidaanko hänen kuulemisestaan laadittua videotallennetta erityisen suojelun tarpeen perusteella käyttää syytekohdissa 3–7 todisteena henkilökohtaisen kuulemisen asemesta, asia pitäisi lähtökohtaisesti palauttaa hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Asian kiireellisyys huomioon ottaen erityisen suojelun tarpeen arviointi voidaan enemmän viivästyksen välttämiseksi ottaa käsiteltäväksi välittömästi Korkeimmassa oikeudessa.

Korkeimman oikeuden arviointi erityisestä suojelutarpeesta tässä asiassa

31. Asianomistaja B on 15-vuotias, joten rikosuhridirektiivin 22 artiklan 4 kohdan mukainen lähtökohtainen olettama on, että hän on erityisen suojelun tarpeessa. Syytekohdissa on kysymys tekokokonaisuudesta, joka käsittää lähisuhdeväkivaltaa. B:n voidaan katsoa olevan väitettyjen rikosten laadun sekä hänen ja vastaaja A:n välisen läheissuhteen vuoksi erityisen haavoittuvassa asemassa tässä asiakokonaisuudessa. B on vastustanut kuulemistaan. Hänen kuulemisensa hovioikeudessa saattaa asiassa esitetyn psykologinlausunnon perusteella olla hänen terveydelleen haitallista. Korkein oikeus katsoo, että B on näissä olosuhteissa erityisen suojelun tarpeessa.

32. A:lle on varattu asianmukainen mahdollisuus esittää kysymyksiä B:lle esitutkinnan aikana. Asiassa ei ole tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella kuuleminen pääkäsittelyssä pitäisi sallia. B:n kuulemista hovioikeuden pääkäsittelyssä ei siten ole tullut sallia.

33. Hovioikeus on sittemmin peruuttanut pääkäsittelyn, jonne B on 25.5.2022 annetulla päätöksellä kutsuttu sakon uhalla kuultavaksi. Näin ollen lausunnon antaminen tätä päätöstä koskevasta muutoksenhausta raukeaa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös 24.5.2022 kumotaan siltä osin kuin A:n vaatimus B:n kuulemisesta todistelutarkoituksessa syytekohdista 3–7 on hyväksytty. A:n vaatimus kuulemisesta hylätään mainitulta osin.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Tuomo Antila, Juha Mäkelä, Eva Tammi-Salminen, Jussi Tapani ja Tuija Turpeinen. Esittelijä Juha Pihlamaa.