KKO:2022:56

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio 7.1.2019 nro 19/28

A ja B vaativat 24.5.2017 vireille tulleessa kanteessaan, että kiinteistön heille 26.1.2016 myyneet X ja Y velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan heille ensisijaisesti hinnanalennuksena ja toissijaisesti vahingonkorvauksena 106 593,06 euroa korkoineen.

Käräjäoikeus velvoitti X:n ja Y:n yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle ja B:lle hinnanalennuksena 55 480,93 euroa korkoineen kaupan kohteessa olleiden laatuvirheiden perusteella. Käräjäoikeus katsoi kiinteistössä olleen laatuvirheitä salaojien, sokkelin vesieristyksen ja routasuojauksen, talon ulkopuolisten viemäriputkien ja -kaivojen, viemärien huonosta kunnosta johtuneiden hajuhaittojen, alakerran makuuhuoneen ja vaatehuoneen seinien sekä makuuhuoneen kohdalla talon anturan rakentamiseen liittyvien kosteusvaurioiden, vesijohtojen jakotukin ja veden pääsulun virheellisen sijainnin, seinästä löytyneen katkaistun sähköjohdon sekä välipohjan rakenteen osalta. Käräjäoikeus hylkäsi väitteet laatuvirheistä siltä osin kuin ne koskivat jyrsijäyhdyskuntien jälkiä sekä yläpohjan kosteusongelmia. Käräjäoikeus piti hinnanalennuksen perusteena vedottuja korjauskustannuksia osin ylimitoitettuina ja katsoi lisäksi, että korjauskustannusten kohdentamisessa niiden syntyperusteeseen oli suuria puutteita.

Käräjäoikeus totesi, että oikeudenkäyntikulujen arvonlisäveroton määrä oli A:n ja B:n osalta noin 16 400 euroa sekä X:n ja Y:n osalta ilman asiantuntijalausuntoja 27 700 euroa.

Vastaajat X ja Y olivat 9.5.2017 eli ennen kanteen vireille tuloa esittäneet A:lle ja B:lle sovintotarjouksen, jonka mukaan vastaajat suorittaisivat kantajille 30 000 euroa kauppahinnan alennuksena. A ja B hylkäsivät sovintotarjouksen. X ja Y olivat asian valmistelun kuluessa 23.2.2018 esittäneet A:lle ja B:lle toisen sovintotarjouksen, jonka mukaan vastaajat suorittaisivat kantajille 50 000 euroa kauppahinnan alennuksena.

Koska oikeudenkäyntikulut olivat kertyneet oikeudenkäynnin eri vaiheissa, sekä ennen kanteen nostamista että käräjäoikeuden valmisteluvaiheessa ja pääkäsittelyyn liittyen, käräjäoikeus katsoi kokonaisuutena arvioiden, että kysymyksessä oli oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:ssä tarkoitettu tilanne ja että asianosaiset saivat siksi vastata omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Mikael Selander ja Anita Raunio-Rajalin sekä käräjänotaari Ariann Grandell.

Helsingin hovioikeuden tuomio 31.3.2021 nro 436

X ja Y vaativat valituksessaan, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan tai että heille tuomitun maksuvelvollisuuden määrää ainakin olennaisesti alennetaan. X ja Y vaativat lisäksi, että A ja B velvoitetaan korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa 37 971,32 eurolla ja hovioikeudessa 23 025,56 eurolla, molemmat määrät korkoineen.

A ja B vaativat vastavalituksessaan, että X ja Y velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan heille hinnanalennuksena käräjäoikeuden tuomitseman määrän lisäksi 51 112,13 euroa korkoineen. A ja B vaativat lisäksi, että X ja Y velvoitetaan korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa ajalta ennen oikeusavun myöntämistä 12 254,49 eurolla sekä hovioikeudessa 11 214,76 eurolla, molemmat määrät korkoineen.

Hovioikeus alensi X:n ja Y:n yhteisvastuullisesti A:lle ja B:lle maksettavaksi tuomitun hinnanalennuksen määrän 32 000 euroon ja velvoitti A:n ja B:n yhteisvastuullisesti korvaamaan X:n ja Y:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa 37 971,32 eurolla ja hovioikeudessa 23 025,56 eurolla, molemmat määrät korkoineen.

Hovioikeus katsoi, että kaupan kohteessa oli ollut käräjäoikeuden toteamat laatuvirheet muilta paitsi välipohjan rakennetta koskevilta osin. Myös hovioikeus piti A:n ja B:n todettujen laatuvirheiden osalta vetoamien korjauskustannusten määriä osin ylimitoitettuina ja katsoi käräjäoikeuden tavoin, että kustannusten kohdentamisessa korjauskohteisiin oli suuria puutteita.

Hovioikeus totesi käräjäoikeuskulujen osalta, että A:lla ja B:llä oli ollut mahdollisuus hyväksyä sovintotarjoukset, mutta he olivat arvioineet pääsevänsä niitä parempaan lopputulokseen oikeudenkäynnin avulla, mikä valinta oli osoittautunut virheelliseksi. Oikeudenkäynnin jatkaminen sovintotarjouksen jälkeen oli asian lopputulos huomioon ottaen ollut tarpeetonta. Hovioikeus katsoi, että A ja B olivat hävinneet asian niin suurelta osalta, ettei ollut perusteita määrätä X:ää ja Y:tä pitämään oikeudenkäyntikulujaan vahinkonaan ja että sillä, minkä X ja Y olivat hävinneet, oli vain vähäinen merkitys asiassa. Edellä olevin perustein ja sovintotarjoukset huomioon ottaen hovioikeus katsoi, että X:n ja Y:n tuli saada käräjäoikeudessa täysi korvaus kuluistaan.

Hovioikeus katsoi hovioikeuskulujen osalta, että A ja B oli velvoitettava korvaamaan X:n ja Y:n tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat oikeudenkäyntikulut, koska X ja Y olivat voittaneet asian oman muutoksenhakunsa osalta osaksi sekä A:n ja B:n vastavalituksen osalta kokonaan. Hovioikeus katsoi, että X:n ja Y:n tuli saada täysi korvaus kuluistaan myös hovioikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Tarja Raiskinen, Kristina Isaksson (eri mieltä) ja Jussi Kivi.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Isaksson totesi, että A:n ja B:n vaatimus oli käräjäoikeudessa hyväksytty ainoastaan osaksi ja hovioikeudessa vielä pienemmältä osin. Hän katsoi, että sillä minkä X ja Y olivat hävinneet, ei kuitenkaan voitu katsoa olevan vain vähäinen merkitys asiassa, ja että oli syytä velvoittaa A ja B korvaamaan osa eli 10 000 euroa X:n ja Y:n oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa. X ja Y olivat hovioikeudessa voittaneet asian vain osaksi, joten A ja B tuli osaksi velvoittaa korvaamaan X:n ja Y:n oikeudenkäyntikulut myös hovioikeudessa. Oikeudenmukainen korvaus X:n ja Y:n oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa oli 10 000 euroa.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Valituslupa myönnettiin.

A ja B vaativat valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevalta osalta ja että heidät vapautetaan velvollisuudesta korvata X:n ja Y:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa ja että X ja Y velvoitetaan korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa korkoineen.

X ja Y vaativat vastauksessaan valituksen hylkäämistä ja että A ja B velvoitetaan korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa Korkeimmassa oikeudessa korkoineen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

1. A ja B (jäljempänä ostajat) ovat X:ää ja Y:tä (jäljempänä myyjät) vastaan ajamassaan kanteessa vaatineet ensisijaisesti kiinteistön kauppahinnan alennuksena ja toissijaisesti vahingonkorvauksena 106 593,06 euroa.

2. Myyjät ovat 9.5.2017 eli ennen kanteen vireille tuloa esittäneet sovintotarjouksen, jonka mukaan he suorittaisivat ostajille hinnanalennuksena 30 000 euroa. Tarjous on ollut voimassa 11.5.2017 saakka. Ostajat ovat hylänneet sovintotarjouksen, ja kanne on tullut vireille 24.5.2017. Myyjät ovat kanteeseen vastatessaan kiistäneet kanteen kokonaisuudessaan.

3. Myyjät ovat asian valmistelun kuluessa 23.2.2018 esittäneet ostajille toisen sovintotarjouksen, jonka mukaan myyjät suorittaisivat kiinteistökaupan kauppahinnan alennuksena ostajille kertakaikkisena korvauksena 50 000 euroa, minkä jälkeen kummallakaan osapuolella ei olisi toisiaan kohtaan mitään sanottuun kiinteistökauppaan liittyviä vaatimuksia. Sovintotarjouksen mukaan kumpikin osapuoli pitäisi asiasta johtuvat oikeudenkäyntikulut ja muut kustannukset omana vahinkonaan. Tarjous on ollut voimassa 2.3.2018 saakka. Ostajat ovat hylänneet myös tämän sovintotarjouksen, ja oikeudenkäynnin jatkuessa myyjät ovat kiistäneet kanteen kokonaisuudessaan.

4. Käräjäoikeus on velvoittanut myyjät suorittamaan ostajille kiinteistön laatuvirheiden perusteella hinnanalennusta 55 480,93 euroa ja määrännyt, että asianosaiset saavat vastata itse omista oikeudenkäyntikuluistaan.

5. Hovioikeus on myyjien valituksen johdosta alentanut hinnanalennuksen määrän 32 000 euroon ja hylännyt ostajien vastavalituksen. Osa ostajien asiassa esittämistä kiinteistön laatuvirheitä ja niistä johtuneita korjauskustannuksia koskevista väitteistä oli siten hyväksytty ja osa hylätty. Tällä perusteella ja kun myyjien häviämällä osalla asiassa oli vain vähäinen merkitys hovioikeus on velvoittanut ostajat korvaamaan myyjien oikeudenkäyntikulut täysimääräisesti käräjäoikeudessa 37 971,32 eurolla. Hovioikeus on katsonut, että ostajat olivat velvollisia korvaamaan myyjien oikeudenkäyntikulut myös hovioikeudessa täysimääräisesti eli 23 025,56 eurolla.

6. Korkeimmassa oikeudessa on ostajien valituksen johdosta kysymys oikeudenkäyntikulujen korvausvastuun jakautumisesta osapuolten välillä käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa.

Sovellettavat säännökset ja niiden tulkinta

7. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan jos samassa asiassa on esitetty useita vaatimuksia, joista osa ratkaistaan toisen ja osa toisen hyväksi, he saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jollei ole syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan niitä osaksi vastapuolelle. Jos sillä, minkä asianosainen on hävinnyt, on vain vähäinen merkitys asiassa, hänen tulee saada täysi korvaus kuluistaan. Pykälän 2 momentin mukaan mitä 1 momentissa säädetään, on vastaavasti sovellettava, milloin asianosaisen vaatimus hyväksytään ainoastaan osaksi. Tällöin voidaan asianosaiselle kuitenkin tuomita täysi korvaus kuluistaan myös siinä tapauksessa, että hänen vaatimuksensa hyväksymättä jäänyt osa koskee ainoastaan harkinnanvaraista seikkaa, jolla ei ole sanottavaa vaikutusta asianosaisten oikeudenkäyntikulujen määrään.

8. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n 1 momentin mukaan jos alemman tuomioistuimen päätökseen haetaan muutosta, velvollisuus korvata oikeudenkäyntikulut ylemmässä tuomioistuimessa on määrättävä sen mukaisesti, mitä muutoksenhakumenettelyssä on tapahtunut ja onko asianosainen voittanut vai hävinnyt muutoksenhaun. Siinä tapauksessa, että muutoksenhakemus hyväksytään ainoastaan osaksi, noudatetaan soveltuvin osin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n määräyksiä (KKO 2010:24, kohta 6 ja KKO 2020:81, kohta 10).

9. Muutoksenhaussa on oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta käräjäoikeuden osalta määrättävä samalla tavoin kuin käräjäoikeudenkin olisi pitänyt määrätä, jos se olisi päätynyt pääasiassa samaan lopputulokseen kuin hovioikeus (KKO 2002:71 ja KKO 2020:81, kohta 11 sekä HE 191/1993 vp s. 21).

10. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n mukaisessa osavoittotilanteessa pääsääntönä on se, että asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Pykälän perustelujen (HE 191/1993 vp s. 12) mukaan joskus on kuitenkin syytä poiketa pääsäännöstä ja velvoittaa asianosainen korvaamaan osaksi vastapuolen kulut. Perusteluissa mainitaan esimerkkinä tilanne, jossa vastaaja oikeudenkäynnin alussa myöntää kantajan toisen vaatimuksen, mutta kantajan toinen vaatimus, jonka käsitteleminen on aiheuttanut suurimman osan oikeudenkäyntikuluista, hylätään. Tällöin kantaja tulisi velvoittaa korvaamaan vastaajan ne oikeudenkäyntikulut, jotka kantajan hylätyn vaatimuksen käsittelystä ovat aiheutuneet. Pykälän pääsäännöstä poiketaan myös silloin, kun sillä, minkä asianosainen on hävinnyt, on vain vähäinen merkitys asiassa, jolloin asianosaisen tulee saada täysi korvaus kuluistaan. Tällainen tilanne on olemassa esimerkiksi silloin, kun kantaja on hävinnyt rahamäärältään selvästi pienemmän vaatimuksen kuin minkä hän on voittanut.

11. Korkein oikeus on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n soveltamista koskevassa ratkaisukäytännössään (KKO 2020:81, kohta 12 ja siinä viitatut ratkaisut) antanut merkitystä sille, kuinka suurelta ja keskeisiltä osin asianosaiset ovat voittaneet ja hävinneet asian, mistä seikoista vaatimuksen hylkääminen on johtunut, mikä merkitys asianosaiselle on ollut hänen voittamallaan tai häviämällään osalla, mihin seikkoihin oikeudenkäynnissä on keskitytty ja minkä kysymysten käsittelystä oikeudenkäyntikulut ovat pääosin aiheutuneet. Huomiota on kiinnitetty myös asian laatuun ja asianosaisten asemaan oikeudenkäynnissä.

12. Ratkaisussa KKO 2008:52 kiinteistökauppaan perustuva hinnanalennusvaatimus oli hylätty, ja vahingonkorvausvaatimus oli menestynyt alle kuuden prosentin osalta kanteessa esitettyjen hinnanalennus- ja vahingonkorvausvaatimusten yhteismäärästä. Valtaosa asianosaisten oikeudenkäyntikuluista oli aiheutunut hylätyksi tulleen hinnanalennusvaatimuksen selvittelystä. Korkein oikeus katsoi, että sillä, minkä vastaajat olivat hävinneet, oli vain vähäinen merkitys asiassa ja heidän tuli saada täysi korvaus kuluistaan. Kulujen korvausvelvollisuutta arvioitaessa oli otettava huomioon myös se, että vastaajat olivat käräjäoikeuden valmisteluistunnossa tehneet kantajille riidan ratkaisemiseksi sovintotarjouksen, joka oli ylittänyt määrältään kantajille sittemmin tuomitun vahingonkorvauksen määrän. Sen seikan, että vastaajat olivat oikeudenkäyntiä jatkettaessa kiistäneet kanteen, ei katsottu tarkoittaneen sovintotarjouksen peruuttamista eikä se ollut tehnyt heidän tarjoustaan merkityksettömäksi. Oikeudenkäynnin jatkaminen sovintotarjouksen jälkeen oli näin ollen ollut tarpeetonta.

13. Korkein oikeus katsoi ratkaisussaan KKO 2007:96, että vastaaja oli pääosin voittanut juttunsa ja että kantaja oli velvollinen korvaamaan osittain vastaajan kulut asiassa, jossa kantajan ensi- ja toissijaisen perusteen nojalla esitetty 30 376 euron vaatimus hylättiin, mutta kanne hyväksyttiin kolmassijaisen, määrältään 5 461,60 euron vaatimuksen osalta. Vastaaja oli jo käräjäoikeudessa antamassaan vastauksessa myöntänyt oikeaksi hyväksytyn kanneperusteen, mutta katsonut vastuun enimmäismääräksi 1 900 euroa. Korkein oikeus katsoi, ettei vastaaja voinut saada täyttä korvausta kuluistaan käräjäoikeudessa, koska sen häviämällä osalla ei voitu katsoa olevan vain vähäinen merkitys asiassa.

Oikeudenkäyntikulujen korvausvastuu tässä asiassa käräjäoikeudessa

14. Koska käsillä olevassa tapauksessa ostajien hinnanalennusvaatimus on menestynyt vain osaksi, asiassa on sovellettava oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:ää. Mainitun pykälän 1 momentista ilmenevän pääsäännön mukaisesti asianosaiset saavat osavoittotilanteessa lähtökohtaisesti pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Tästä pääsäännöstä voidaan 1 ja 2 momentin mukaisesti poiketa, jos siihen on syytä. Tällöin asianosainen voidaan velvoittaa korvaamaan osaksi vastapuolen kulut. Jos asianosaisen vaatimus on hyväksytty olennaisilta osiltaan ja vastaavasti hylätty vain vähäiseltä osin tai koskien vain harkinnanvaraista seikkaa, pääsäännöstä voidaan poiketa niin, että asianosainen saa täyden korvauksen oikeudenkäyntikuluistaan.

15. Korkein oikeus toteaa, että ostajien ensisijaisesta hinnanalennusta koskevasta vaatimuksesta on määrällisesti hyväksytty selvästi alle puolet. Suurin osa hinnanalennuksen perusteena vedotuista kiinteistön laatuvirheistä on katsottu tulleen näytetyiksi, mutta hinnanalennusvaatimuksen määrän osalta vedottujen korjauskustannusten on katsottu olleen monilta osin ylimitoitettuja ja lisäksi kustannusten kohdentamisessa eri korjauksiin on ollut suuria puutteita.

16. Hinnanalennusvaatimuksen hyväksyminen ja hylkääminen ovat osaltaan perustuneet kiinteistön laatuvirheitä sekä niistä aiheutuneita korjauskustannuksia koskevan näytön arviontiin, ja asianosaisille aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen voidaan katsoa kohdistuneen sekä vaatimuksen hyväksyttyihin että hyväksymättömiin osiin. Oikeudenkäyntikulujen voidaan arvioida kertyneen koko asiakokonaisuuden osalta, eikä mikään virheväite ole kerryttänyt oikeudenkäyntikuluja selvästi muita enemmän tai vähemmän. Miltään osin käräjäoikeuden ratkaisu ei ole myöskään perustunut vain harkinnanvaraisiin seikkoihin. Osa oikeudenkäyntikuluista on kertynyt siitä syystä, että ostajien hinnanalennusvaatimus on ollut ylimitoitettu ja vaatimuksen perusteena esitetyt korjauskustannukset vaikeasti kohdistettavissa eri virheväitteisiin.

17. Oikeudenkäyntikuluvastuun määräytymistä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n nojalla arvioitaessa voidaan Korkeimman oikeuden ratkaisun KKO 2008:52 mukaisesti ottaa edellä kohdassa 11 mainittujen seikkojen lisäksi myös sellainen asianosaisen esittämä sovintotarjous, joka on ylittänyt oikeudenkäynnillä saavutetun edun ja jonka jälkeen oikeudenkäynnin jatkamista on siten voitu pitää tarpeettomana. Korkein oikeus toteaa, että sovintotarjouksella voi osaltaan olla merkitystä arvioitaessa yhtäältä sitä, onko asiassa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentin mukaisesti syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan oikeudenkäyntikuluja vastapuolelle osaksi, mutta toisaalta myös sitä, tuleeko asianosaisen saada täysi korvaus kuluistaan sillä perusteella, että hänen häviämällään osalla on asiassa vain vähäinen merkitys.

18. Myyjien ennen kanteen vireille tuloa esittämä sovintotarjous on alittanut ostajille sittemmin tuomitun hinnanalennuksen määrän 2 000 eurolla. Tämän tarjouksen voimassaoloaika oli päättynyt ennen kanteen vireilletuloa. Myyjien toinen, asian valmisteluvaiheessa tehty 50 000 euron sovintotarjous olisi edellyttänyt ostajien luopuvan kannevaatimuksen lisäksi oikeudesta esittää myöhemminkään mitään muita kysymyksessä olevaan kiinteistökauppaan liittyviä vaatimuksia. Korkein oikeus toteaa, että myöhempi sovintotarjous on siten ulottunut kysymyksessä olevassa riita-asiassa esitettyjen vaatimusten ulkopuolelle ja myös sellaisiin vaatimuksiin, joiden peruste ja määrä saattaisi tulla ostajien tietoon vasta sovintotarjouksen voimassaolon jälkeen. Kannevaatimukseen kohdistuva osuus sovintotarjouksen määrästä ei tämän vuoksi ole ollut tarjouksen voimassa ollessa riittävän luotettavasti ostajien arvioitavissa, jotta tarjousta voitaisiin jälkikäteen suoraan verrata asiassa sittemmin tuomitun hinnanalennuksen määrään niin, että oikeudenkäynnin jatkamisen voitaisiin todeta olleen sovintotarjouksen jälkeen tarpeetonta. Sovintotarjous on lisäksi ollut voimassa vain lyhyen aikaa asian valmisteluvaiheessa.

19. Korkein oikeus toteaa, että asianosaisten välisen oikeudenkäyntikuluvastuun jakautumista arvioitaessa voidaan ottaa huomioon se, että myyjät ovat pyrkineet asian sovinnolliseen ratkaisuun tekemällä sovintotarjoukset, joiden voidaan katsoa olleen taloudelliselta arvoltaan lähellä ostajille tuomittua hinnanalennusta.

20. Sillä, minkä myyjät ovat tässä asiassa hävinneet ei ole ollut vain vähäinen merkitys, kun otetaan huomioon kohdassa 16 todetut seikat ja se, että 32 000 euron hinnanalennusta voidaan yksityishenkilöiden välisessä kiinteistökauppaan perustuvassa riita-asiassa lähtökohtaisesti pitää molempien osapuolten kannalta merkityksellisenä. Myyjien tekemä 50 000 euron sovintotarjous on ollut voimassa vain lyhyen ajan asian valmisteluvaiheessa, ja se on ulottunut kannevaatimuksia laajemmalle. Tarjoukseen on siten liittynyt ostajien kannalta olennaisia riskejä. Asiassa ei näin ollen ole perusteita velvoittaa ostajia korvaamaan myyjien oikeudenkäyntikuluja käräjäoikeudessa täysimääräisesti.

21. Myyjät ovat voittaneet asian käräjäoikeudessa määrällisesti suuremmalta osin. Oikeudenkäyntikuluja on lisäksi kertynyt myös ylimitoitettujen ja vaikeasti kohdennettavissa olleiden vaatimusten vuoksi. Asiassa on siksi syytä velvoittaa ostajat korvaamaan myyjien oikeudenkäyntikulut osaksi. Kun otetaan huomioon myös asian laatu ja laajuus sekä tarpeellisista toimenpiteistä johtuvien kohtuullisten oikeudenkäyntikulujen määrä, Korkein oikeus katsoo edellä todettuja seikkoja kokonaisuutena arvioiden, että ostajat on syytä velvoittaa korvaamaan myyjien oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa 20 000 eurolla.

Oikeudenkäyntikulut tässä tapauksessa hovioikeudessa

22. Ostajat ovat hävinneet oman muutoksenhakunsa hovioikeudessa kokonaan. Myyjien vaatimus käräjäoikeuden tuomion kumoamisesta on hovioikeudessa hyväksytty osittain, kun käräjäoikeuden tuomitsema hinnanalennus on alennettu 55 480,93 eurosta 32 000 euroon. Korkein oikeus toteaa, että myyjät ovat siten voittaneet asian hovioikeudessa selvästi suuremmalta osalta, ja että asiassa on tällä perusteella syytä velvoittaa ostajat korvaamaan myyjien oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa ainakin osaksi.

23. Kun otetaan huomioon myyjien maksettavaksi tuomitun hinnanalennuksen määrä ja se, että myös hovioikeudessa useat väitteet kiinteistön virheellisyydestä on ratkaistu ostajien hyväksi, Korkein oikeus katsoo, että myyjien hovioikeudessa häviämällä osalla ei ole ollut vain vähäinen merkitys asiassa, eikä heidän tule siten saada täyttä korvausta kuluistaan. Kysymys ei ole ollut myöskään harkinnanvaraisesta seikasta.

24. Korkein oikeus katsoo edellä todetuilla perusteilla, että ostajat on syytä velvoittaa korvaamaan myyjien oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 12 000 euroa.

Oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa

25. Korkein oikeus on hyväksynyt ostajien valituksen osaksi, kun heidän velvollisuuttaan korvata myyjien oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa on edeltä ilmenevän mukaisesti alennettu.

26. Ottaen huomioon se, miltä osin asianosaiset ovat voittaneet ja hävinneet vaatimuksensa Korkeimmassa oikeudessa, asianosaiset saavat oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n ja 16 §:n nojalla pitää oikeudenkäyntikulunsa tältä osin vahinkonaan.

Asian oikeudellinen epäselvyys

27. Ostajat ovat esittäneet, että myyjät on määrättävä vastaamaan itse oikeudenkäyntikuluistaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n nojalla. Mainitun säännöksen mukaan jos asia on ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että hävinneellä asianosaisella on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin, tuomioistuin voi määrätä, että asianosaiset osaksi tai kokonaan vastaavat itse oikeudenkäyntikuluista. Pykälän perusteluissa (HE 107/1998 vp s. 19–20) on todettu, että oikeudellinen epäselvyys viittaa vain juttuun liittyvään oikeuskysymyksen ratkaisemisen vaikeuteen. Oikeudenkäynnissä myös näyttö- eli tosiasiakysymyksen ratkaisu voi olla vaikea. Jutun näytöllinen epäselvyys ei oikeuttaisi tuomioistuinta määräämään asianosaisia vastaamaan kuluistaan itse.

28. Korkein oikeus toteaa, että tässä asiassa ratkaistavana ollut kysymys ei ole ollut oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:ssä tarkoitetulla tavalla oikeudellisesti epäselvä. Asiassa ei näin ollen ole perusteita alentaa tuomittujen oikeudenkäyntikulujen määrää.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A:n ja B:n yhteisvastuullinen velvollisuus suorittaa X:lle ja Y:lle korvausta oikeudenkäyntikuluista alennetaan käräjäoikeuden osalta 20 000 euroon ja hovioikeuden osalta 12 000 euroon, molemmat määrät hovioikeuden määräämine korkoineen.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

X:n ja Y:n vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta Korkeimmassa oikeudessa hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Kirsti Uusitalo, Lena Engstrand, Juha Mäkelä ja Jussi Tapani. Esittelijä Sanna Holkeri.