KKO:2022:55

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 25.9.2019 nro 19/141587

Käräjäoikeus tuomitsi A:n liiketoimintakiellon rikkomisesta, törkeästä kirjanpitorikoksesta, törkeästä työeläkevakuutusmaksupetoksesta ja kahdesta törkeästä veropetoksesta yhteiseen 5 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen ja määräsi hänet tuomiolla vangittavaksi.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Minna Hällström ja Terhi Jyrkkiö-Shamsi.

Muutoksenhaku Helsingin hovioikeudessa

Syyttäjä, Verohallinto ja A valittivat muiden asianosaisten ohella hovioikeuteen. Hovioikeus päätti toimittaa pääkäsittelyn muun muassa A:n valituksen käsittelemiseksi. A nimettiin kuultavaksi todistelutarkoituksessa.

Hovioikeus peruutti koronapandemian vuoksi pääkäsittelyn, jonka se oli päättänyt toimittaa keväällä 2020. Tämän jälkeen hovioikeus päätti toimittaa pääkäsittelyn 11.8.–24.9.2020.

A ilmoitti, ettei saavu pääkäsittelyyn sen vuoksi, että hän ei pääse koronapandemian aiheuttamien rajoitusten vuoksi matkustamaan Suomeen Abhasiasta. Tämän jälkeen hovioikeus 7.8.2020 peruutti pääkäsittelyn ja 31.8.2020 määräsi pääkäsittelyn toimitettavaksi 6.4.–14.5.2021.

Hovioikeus pyysi 16.11.2020 oikeusapupyynnöllä Venäjän ja Georgian viranomaisilta apua A:n tavoittamisessa. Syyttäjä teki 17.11.2020 A:sta eurooppalaisen pidätysmääräyksen.

A jäi henkilökohtaisesti saapumatta hovioikeuden pääkäsittelyyn 6.4.2021, mutta häntä edusti hänen valitsemansa puolustaja. Hovioikeus otti yhteyttä ulkoministeriön vastuuvirkamieheen, joka ilmoitti, ettei hänen tiedossaan ollut, ettei Abhasian alueelta päästettäisi poistumaan muiden valtioiden kansalaisia. Hänen tiedossaan ei ollut myöskään, että Suomen kansalainen olisi ollut yhteydessä Suomen tai muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden suurlähetystöihin tai konsulaatteihin sen vuoksi, ettei olisi päässyt poistumaan Abhasian alueelta.

Hovioikeus päätti aloittaa pääkäsittelyn katsoen, ettei A:n henkilökohtainen poissaolo ollut este aloittamiselle. Päätöksen mukaan A oli ollut tietoinen pääkäsittelystä, eikä hovioikeuden tiedossa ollut, että A:lla olisi laillinen este saapua pääkäsittelyyn. A oli Suomen kansalainen, jolla oli oikeus palata kotimaahansa. Ulkoministeriöstä saamiinsa tietoihin viitaten hovioikeus muun selvityksen puuttuessa ei pitänyt uskottavana A:n väitettä siitä, ettei hän päässyt poistumaan Abhasiasta.

A pyysi ulkoministeriöltä 7.4.2021 apua päästäkseen Suomeen 15.4.2021 mennessä. A ei kuitenkaan vastannut viestiin, jossa ulkoministeriö tiedusteli häneltä hänen tarkempaa olinpaikkaansa ja yhteystietojaan.

A ei saapunut pääkäsittelyyn kuulemistaan varten 15.4.2021. A:n tavoittamiseksi hovioikeus lykkäsi 12.5.2021 pääkäsittelyn jatkettavaksi 21.6.2021.

Hovioikeus päätti 21.6.2021 käsitellä A:n valituksen A:n henkilökohtaisesta poissaolosta huolimatta ja käyttää todisteena tallennetta A:n käräjäoikeuden pääkäsittelyssä antamasta kertomuksesta. Hovioikeus katsoi, että se oli turvautunut kaikkiin käytettävissään oleviin keinoihin A:n tavoittamiseksi. A oli ollut tietoinen pääkäsittelyn ajankohdasta, ja hänellä oli ollut käräjäoikeuden tuomion jälkeen lähes kaksi vuotta aikaa järjestää saapumisensa Suomeen valitusasian käsittelyä varten. A:n oli siten katsottava jääneen tavoittamatta hovioikeuden asianmukaisista toimenpiteistä huolimatta. Lisäksi hovioikeus mainitsemillaan perusteilla katsoi, ettei asian ratkaisemista tullut enää viivyttää.

Hovioikeuden tuomio 30.11.2021 nro 21/150947

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden syyksilukemista muutoin kuin vältetyn veron määrän osalta. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomitsemaa rangaistusseuraamusta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Tiina Isokääntä ja Outi Mikkola sekä asessori Laura Kallioinen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna kysymykseen siitä, oliko hovioikeus voinut käsitellä ja ratkaista A:n valituksen, kun hän ei ollut ollut henkilökohtaisesti läsnä hovioikeuden pääkäsittelyssä, vaikka hänet oli käräjäoikeuden tuomiolla määrätty vangittavaksi.

Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Verohallinto vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Käräjäoikeus on tuominnut A:n liiketoimintakiellon rikkomisesta, törkeästä kirjanpitorikoksesta, törkeästä työeläkevakuutusmaksupetoksesta ja kahdesta törkeästä veropetoksesta yhteiseen 5 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen ja määrännyt hänet tuomiollaan vangittavaksi. Määräystä A:n vangitsemisesta ei ole saatu pantua täytäntöön.

2. A, syyttäjä ja Verohallinto ovat valittaneet hovioikeuteen. A on vaatinut, että asiassa toimitetaan pääkäsittely näytön vastaanottamiseksi. A ei ole saapunut hovioikeuden toimittamaan pääkäsittelyyn, jossa häntä on edustanut hänen puolustajansa. Pääkäsittelyn jälkeen hovioikeus on antanut tuomion, jolla käräjäoikeuden tuomio on jätetty pysyväksi A:lle tuomitun rangaistuksen osalta.

Kysymyksenasettelu

3. A on ennen hovioikeuden toimitettavaksi määräämää pääkäsittelyä ilmoittanut, että hän ei voi koronapandemian aiheuttamien rajoitusten vuoksi saapua ulkomailta pääkäsittelyyn, minkä jälkeen hovioikeus on peruuttanut tämän pääkäsittelyn ja ryhtynyt toimenpiteisiin A:n saamiseksi paikalle uuteen pääkäsittelyyn. A:n jäätyä näistä toimenpiteistä huolimatta saapumatta pääkäsittelyyn hovioikeus on mainitsemillaan perusteilla katsonut, että A:lla ei ollut laillista estettä saapua hovioikeuden pääkäsittelyyn. A oli menettelyllään osoittanut luopuneensa oikeudestaan tulla henkilökohtaisesti kuulluksi pääkäsittelyssä.

4. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko A:n valitus voitu käsitellä ja ratkaista ilman A:n henkilökohtaista läsnäoloa hovioikeuden pääkäsittelyssä, vaikka A oli määrätty käräjäoikeuden tuomiolla vangittavaksi käsiteltävänä olleiden rikosten johdosta. Valitusluvan rajauksen perusteella Korkeimman oikeuden arvioitavana ei ole se, oliko A:lla ollut laillista estettä, eikä myöskään se, oliko hän luopunut oikeudestaan tulla henkilökohtaisesti kuulluksi hovioikeudessa.

Sovellettavat säännökset

5. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (rikosoikeudenkäyntilaki) 8 luvun 3 §:n 3 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan vastaajan on oltava henkilökohtaisesti läsnä pääkäsittelyssä, jossa käsitellään syytettä rikoksesta, jonka johdosta hän on vangittuna. Rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun säännökset lähtökohtaisesti koskevat myös hovioikeutta (ks. KKO 2007:79), jonka on sovellettava niitä yhdessä oikeudenkäymiskaaren 26 luvun säännösten kanssa.

6. A:n vangitsemista koskeva käräjäoikeuden määräys on perustunut pakkokeinolain 2 luvun 12 §:n 1 momentin säännökseen, jonka mukaan tuomioistuin saa säännöksessä mainituin edellytyksin syyttäjän tai vastaajalle rangaistusta vaatineen asianomistajan vaatimuksesta määrätä ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitun vangittavaksi tai pidettäväksi edelleen vangittuna. Saman pykälän 3 momentin mukaan päätös tuomitun vangitsemisesta on voimassa, kunnes rangaistuksen täytäntöönpano alkaa tai muutoksenhakutuomioistuin toisin päättää.

Säännösten tulkinta

7. Rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 3 §:n 3 momentin säännös koskee oikeudenkäyntimenettelyä. Myös oikeudenkäyntimenettelyä koskevan säännöksen tulkinnan lähtökohtana on sen sanamuoto, minkä lisäksi tulkinnassa voidaan ottaa huomioon esimerkiksi säännöksen tarkoitus ja eri tulkintavaihtoehtojen tosiasialliset seuraukset. Prosessioikeudellisia säännöksiä sovellettaessa tarkoituksenmukaisuudelle voidaan usein antaa tulkinnassa suurempi merkitys kuin esimerkiksi rikosoikeudellisia säännöksiä sovellettaessa.

8. Rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 3 §:n 3 momentin säännös sanamuotonsa mukaan edellyttää käsiteltävänä olevan syytteen johdosta vangittuna olevan vastaajan henkilökohtaista läsnäoloa pääkäsittelyssä. Sanamuoto ei kuitenkaan ole yksiselitteinen siltä osin, tarkoitetaanko vangittuna olemisella vain sitä, että vastaaja on tuomioistuimen päätöksellä määrätty vangittavaksi, vai sitä, että tällainen määräys on myös pantu täytäntöön. Myöskään asiayhteydestä ei voida päätellä, kummassa merkityksessä käsitettä on käytetty. Lain sanamuoto mahdollistaa siten molemmat tulkinnat.

9. Mainitun säännöksen taustana on se, että rikosasian vastaajan on vanhastaan edellytetty saapuvan henkilökohtaisesti vastaamaan oikeuteen häntä vastaan nostettuun syytteeseen. Tätä läsnäolovelvollisuutta on viime vuosikymmeninä väljennetty lähinnä prosessitaloudellisista syistä oikeudenkäynnin sujuvuuden edistämiseksi ja poissaoloista aiheutuvien viivästysten välttämiseksi. Vastaavasti on painotettu rikosasian vastaajan oikeutta puolustautua niin halutessaan asiamiehen välityksellä ilman vastaajan itsensä henkilökohtaista läsnäoloa.

10. Vangitun vastaajan läsnäolovelvollisuutta on lievennetty 1.1.2019 voimaan tulleella lailla (423/2018) siten, että tuomioistuin voi rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 3 §:n 3 momentin kolmannen virkkeen mukaan päättää, ettei vangittuna olevan vastaajan tarvitse olla läsnä koko pääkäsittelyn ajan. Läsnäolovelvollisuudesta ei kuitenkaan ole kokonaan luovuttu. Mainitun lain perusteluissa on todettu, että rangaistusjärjestelmän uskottavuuden voidaan katsoa lähtökohtaisesti edellyttävän vangitun vastaajan henkilökohtaista läsnäoloa tuomioistuimessa (HE 200/2017 vp s. 16).

11. Pakkokeinolain 2 luvun 12 §:n 1 momentin mukaisen tuomitun vangitsemisen tarkoituksena on turvata rangaistuksen täytäntöönpano ja estää rikollisen toiminnan jatkaminen. Tuomitun vangitsemisen nimenomaisena tarkoituksena ei siten ole sen varmistaminen, että vangittuna oleva saapuu henkilökohtaisesti pääkäsittelyyn muutoksenhakuasteessa, mikäli tuomioon haetaan muutosta. Toisaalta vapauttaan vailla oleva vastaaja ei voi saapua asiansa käsittelyyn ilman viranomaisten myötävaikutusta. Rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 3 §:n 3 momentin säännöksen tarkoituksena voidaan siten katsoa olevan erityisesti sen varmistaminen, että toimivaltainen viranomainen huolehtii asianomaisen henkilön tuomisesta pääkäsittelyyn tuomioistuimeen. Kummankaan säännöksen tarkoitus ei puolla tulkintaa, jonka mukaan pääkäsittelyn toimittaminen hovioikeudessa estyisi pelkästään sen vuoksi, ettei vangitsemismääräystä ole saatu pantua täytäntöön.

12. Tulkinta, jonka mukaan vangittavaksi määrätyn, mutta ei vielä vapauttaan menettäneen vastaajan poissaolo estäisi aina hänen asiansa käsittelyn hovioikeuden pääkäsittelyssä, olisi omiaan heikentämään muiden asianosaisten oikeutta saada asiansa joutuisasti käsitellyksi tuomioistuimessa. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista rikosoikeudenkäynnissä on arvioitava myös muiden asianosaisten kannalta (mm. KKO 2015:14, kohdat 41–43 ja 47). Mainittu tulkinta antaisi käräjäoikeuden tuomiolla vangittavaksi määrätylle mahdollisuuden estää tuomion lainvoimaiseksi tuleminen hakemalla siihen muutosta valittamalla ja tästä huolimatta karttamalla oikeudenkäyntiin osallistumista välttelemällä vangitsemismääräyksen täytäntöönpanoa.

13. Toisaalta rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 3 §:n 3 momentin toisen virkkeen mukaan vastaajan on oltava henkilökohtaisesti läsnä käräjäoikeuden pääkäsittelyssä myös, jos häntä syytetään rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta. Vaikka lainkohta koskee vain käsittelyä käräjäoikeudessa, se yhdessä kohdassa 10 mainitun perustelulausuman kanssa ilmentää sitä, että vakavissa rikosasioissa rangaistusjärjestelmän uskottavuus voi olla peruste edellyttää vastaajan henkilökohtaista läsnäoloa pääkäsittelyssä oikeusasteesta riippumatta. Useimmiten syyte, jonka johdosta vastaaja on vangittuna, koskee vakavaa rikosta. Näiden seikkojen perusteella on puolustettavissa myös sellainen tulkinta, että vangittavaksi määrätyn, mutta ei vielä vapauttaan menettäneen vastaajan henkilökohtainen läsnäolo pääkäsittelyssä olisi välttämätöntä.

14. Rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 3 §:n 3 momentin ensimmäisen virkkeen säännöksen tarkoitukseen ja taustaan sekä oikeudenkäyntimenettelyn kehittymiseen pohjautuvat perusteet ja vastakkaisesta tulkinnasta aiheutuvat haitalliset seuraukset ovat kuitenkin selkeästi painavampia kuin edellisessä kohdassa mainitut seikat.

Johtopäätös rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 3 §:n 3 momentin tulkinnasta

15. Korkein oikeus katsoo johtopäätöksenään, että rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 3 §:n 3 momentin ensimmäisen virkkeen säännöksessä vangittuna olevalla tarkoitetaan vangittavaksi määrättyä, joka on myös tosiasiallisesti vapauttaan vailla.

16. A ei ole ollut rikosoikeudenkäyntilain 8 luvun 3 §:n 3 momentin tarkoittamalla tavalla vangittuna. Hovioikeus on siten voinut käsitellä ja ratkaista hänen valituksensa ilman hänen henkilökohtaista läsnäoloaan pääkäsittelyssä. Aihetta hovioikeuden tuomion muuttamiseen ei näin ollen ole.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Tatu Leppänen sekä oikeusneuvokset Pekka Koponen, Mika Huovila, Kirsti Uusitalo ja Lena Engstrand. Esittelijä Johannes Koskenniemi.